Terraario.net: Terraarion lämmitys

Akvaterra.eu

Terraario.net - Etusivu & Navigointi >>>

 

 

 

 

Terraarion lämmitys

Terraarion lämmityksessä peruslähtökohta on matelijoiden ja sammakkoeläinten vaihtolämpöisyys eli niiden hyvin rajalliset kyvyt säädellä omaa ruumiinlämpöään ilman ulkoista lämmönlähdettä. Tämä tarkoittaa elimistön lämmittämistä ja jäähdyttämistä, mikä tarkoittaa käytännössä siirtymistä sopivan lämpöiseen ympäristöön, tyypillisesti auringonpaisteen ja varjon välillä. Tästä syystä on erittäin olennaista, että myös terraario-oloissa eläimille annetaan mahdollisuus säädellä ruumiinlämpöään siirtymällä lämpimän ja viileän alueen välillä. Terraarioon tulee pääsääntöisesti järjestää ”lämmin pääty” ja ”viileä pääty”, joiden välillä on selkeä lämpötilaero. Päiväaktiivisilla auringossa paistattelevilla eläimillä tulee lisäksi olla lämpölampulla järjestetty n. 45-50 asteinen paistattelupaikka.

Terraarion lämmitys: Lähtökohtaisesti terraarioon luodaan aina lämmin pääty ja viileä pääty ja useimpien matelijoiden tapauksessa lisäksi lämpölampulla järjestetty paistattelupaikka. Tässä kuvassa paistattelupaikka ja siten lämmin pääty on oikealla ja viileä pääty wetboxeineen vasemmalla. Terraarion koko lämmitys hoituu lämpölampulla.

Terraarion lämmitys

 

Liian alhainen lämpötila on vaarallista vaihtolämpöisille eläimille, mutta myös liian korkea lämpötila on hengenvaarallinen. Hieman optimitason ala- tai yläpuolella oleva lämpö ei välttämättä aiheuta näkyviä oireita, mutta stressaa eläimiä ja vaarantaa terveyden, koska elimistö joutuu kovemmalle rasitukselle alttiiksi. Tämä taas tyypillisesti lyhentää eläinten elinikää. (Sama pätee myös ihmisiin; esimerkiksi Keski-Euroopassa hellekausina kuolleisuusluvut nousevat selvästi. Kuolemat ovat yleensä ”luonnollisia”, mutta siis seurausta liian korkeasta lämpötilasta mikä rasittaa erityisesti vanhusten elimistöä.) Terraarion optimilämpötila vaihtelee eläinlajin mukaan ja huolimatta terraarion sisäisistä lämpötilaeroista, yleislämpö tulee saattaa lajin vaatimuksia vastaavaksi.

Lämpömittari: Terraarioiden lämpötilaa voidaan mitata millä tahansa analogisella tai digitaalisella lämpömittarilla. Mittarin absoluuttisella tarkkuudella ei ole äytännössä merkitystä, koska asteen heitto suuntaan tai toiseen ei haittaa varsinkaan sellaisia eläimiä, joilla on paistattelupaikka. Koska "normaali huonelämpötila" kuitenkin vaihtelee huomattavasti, terraarion lämpötila tulee määritellä ja mitata asteina. Ulkomaisia lähteitä käytettäessä tulee erottaa Celsiukset ºC ja Farenheitit F, joita käytetään varsinkin Amerikassa.

Terraarion lämmitys

 

Terraarion lämmittäminen on yksinkertaista, viilentäminen taas usein selvästi hankalampaa. Terraarioissa viileä vuodenaika ja aktiivinen viilentäminen tarkoittaa usein eläinten talvehtimista jääkaapissa, mikä sinänsä on helposti järjestettävissä. Kesäkaudella päivälämpötilojen nousu voi aiheuttaa tilapäisiä lämpötilaongelmia, mutta talvikaudella aktiivista viilentämistä ei lauhkeilta alueilta peräisin olevien lajien varsinaisesta talvilevosta johtuen yleensä tarvita. Lauhkeilta vyöhykkeiltä kotoisin olevien talvilepoa viettämättömien sammakkoeläinten pitäminen liian lämpimässä vedessä (terraario/akvaario on liian lämpimässä huoneessa, useilla lajeilla lämpötila ei saisi ylittää 18-20 astetta) on kuitenkin yleinen ongelma, mihin kiinnitetään valittettavan vähän huomiota. Jos lajin optimilämpötila on 18–20 astetta, 25 asteen huonelämpö ei yksinkertaisesti ole sopiva ilman viilennyslaitteita. Jos kyseistä eläintä pidetään liian lämpimässä, selkeästi näkyviä oireita ei todennäköisesti tule, mutta eläin saattaa kuolla ”vanhuuteen” suhteellisen nuorena. Viilennys voidaan tällöin kuitenkin järjestää useammalla tavalla.

Terraarion lämmitys on varsin yksikertaista ja onnistuu useammalla tavalla. Lämmityksen järjestämisessä tulee kuitenkin aina jäljitellä luonnossa lämpöön liittyviä lainalaisuuksia:

  • Lämpö on lähtöisin auringon säteilystä eli ylhäältä.
  • Auringosta säteilevä lämpö liittyy kirkkaaseen valoon.
  • Varjossa lämpötila on alhaisempi kuin auringonpaisteessa.
  • Ilman lämpötila on korkeampi tai sama kuin maan pinnan lämpötila. (Suoraan auringonpaisteessa oleva pinta lämpenee yleistä ilman lämpötilaa selvästi lämpimämmäksi, mutta varjossa ilma on lämpimämpää. Poikkeus tästä on auringossa päivän aikana lämmennyt pinta, esimerkiksi asvaltti tai kallio, joka pysyy lämpimänä hetken aikaa vielä auringon laskettua.)
  • Maan alla on lämpimänä vuodenaikana sitä viileämpää mitä syvemmälle kaivaudutaan.
  • Ilman lämpötila on korkeampi tai sama kuin veden lämpötila.
  • Luonnossa eläin pystyy aina hakeutumaan viileämpään ympäristöön (paljaalla hiekka-aavikollakin kaivautumalla hiekkaan).
  • Aurinko paistaa vain päivisin eli lämpötila on yöllä alhaisempi kuin päivällä. Lämpötilaero vuorokauden aikojen välillä saattaa olla hyvin vähäinen (sademetsät) tai erittäin merkittävä (autiomaat).
  • Vuodenaikojen vaihtelu vaikuttaa lämpötiloihin eli lämpötila ei ole vakio vuoden ympäri.
  • Kaikkialla maapallolla esiintyy silloin tällöin pilvisiä päiviä, jolloin aurinko ei paista ja päiväaktiiviset matelijat eivät voi paistatella. Terraariotakaan ei tarvitse lämmittää 365 päivää vuodessa, vaan esimerkiksi viikonloppumatkan ajaksi lämmitys ja valot voidaan kytkeä kokonaan pois päältä (edellyttäen, että eläimiä joiden ruoansulatus vaatii lämpöä ei ole ruokittu raskaasti juuri ennen matkaa).

HUOM! On erityisen tärkeää ymmärtää, että lämpötila vaihtelee vuodenaikojen lisäksi myös vuorokauden aikojen mukaan. Tällä on erittäin suurta merkitystä alueilla, joilla päivä- ja yölämpötilojen erot ovat suuria, koska päiväaktiiviset lajit elävät tällöin hyvin erilämpöisissä oloissa kuin yöaktiiviset lajit. Esimerkkinä suomalainen sammakko, joka on yöeläin, ja rantakäärme, joka elää samalla alueella, mutta on päiväaktiivinen laji. Jokainen voi itse mitata lämpötilan aurinkoisena heinäkuun päivänä klo 14.00, jolloin rantakäärme on aktiivinen ja verrata sitä seuraavana yönä sammakon aktiivisuusaikaan klo 02.00 mitattuun lämpötilaan. Suomalaiset sammakkoeläimet liikkuvat siten yllättävän alhaisissa lämpötiloissa, ja heinäkuun ilmoitettu keskilämpötila (päivittäisten maksimilämpötilojen keskiarvo) ei todellakaan vastaa sammakoiden öistä aktiviteettilämpötilaa. Eli sammakon terraarion lämpötilan tulee vaihdella vastaavalla tavalla kuin luonnossa. Sammakot viettävät päivän varjossa viileissä paikoissa, mutta periaatteessa yleinen päivälämpö on kuitenkin sama kuin rantakäärmeellä (joka lisäksi paistattelee aktiivisesti auringossa). Jos terraario kuitenkin pidetään ympäri vuorokauden heinäkuun keskilämpötilaa vastaavana, pahimmassa tapauksessa vielä ympäri vuoden, sammakon olosuhteet olisivat erittäin epäedulliset. Lämpimässä aktiivinen rantakäärme ei toisaalta tarvitse päivälämpötilaa (saatikka paistattelupaikkaa) vuorokauden ympäri yhtään sen enempää kuin sammakkokaan, joten terraarion yölämmön voi antaa laskea vapaasti.

Lämpötilojen vuorokausivaihtelu tulee siten aina huomioida määritettäessä eri alueilta peräisin olevien lajien terraarion optimilämpötiloja. Esimerkiksi afrikkalaisilta savanneilta peräisin olevat lajit: Jos alueen keskilämpötilan ilmoitetaan lähentelevän keskikesällä 40 astetta, se ei todellakaan tarkoita, että lämpötila olisi vakio 40ºC vuorokauden ympäri, saatikka että samaa lämpötilaa pitäisi ylläpitää terraariossa 365 päivää vuodessa. AURINKO EI PAISTA 24h/vrk EDES AAVIKOLLA!!! (Tämä saattaa vaikuttaa naurettavalta toteamukselta, mutta Suomessakin on nähty "asiantuntija", jolle asia selvisi vasta kun eläinlääkäri sen hänelle selitti...) Lisäksi tulee huomioida, että eläimet voivat päivisinkin halutessaan vetäytyä viileämpiin oloihin, esimerkiksi maan alle. Tämä tulee mahdollistaa myös terraariossa.

Terraario-oloissa lämpötilan säätelyssä tulee lisäksi kiinnittää huomiota muutamiin käytännön seikkoihin:

  • Lämpötilan yleinen tai paikallinen nostaminen terraariossa tai akvaariossa on käytännössä huomattavasti helpompaa ja halvempaa kuin lämpötilan laskeminen (esimerkkinä 100 litran akvaario: sopiva akvaariolämmitin maksaa alle 20 euroa, vedenviilennin yli kymmenkertaisesti).
  • Lämmönsäätelylaitteet toimivat sähköllä, joten sähkönkulutuksen optimoimiseksi tulisi hyödyntää mahdollisimman paljon ilmaista lämpöä, mikä on lähtöisin muualta kuin vartavasten hankituista laitteista. Esimerkiksi normaalit asunnon lämpöpatterit ja akvaariovalaisimet voivat lämmittää myös sopivasti sijoitettuja terraarioita. Toisaalta, ikkunan läheisyys voi talvella viilentää terraariota turhan lämpimässä huoneessa.
  • Terraariokohtaisen lämmittimen ei tulisi olla tarpeettoman tehokas, koska liika lämpö on poistettava terraariosta ja se on tällöin tuhlattua sähköä.
  • Lämmönhukkaa voi toisinaan vähentää parantamalla terraarion tai akvaarion eristystä. Ylipäätään terraariot tulisi mahdollisuuksien mukaan sijoittaa paikkaan, missä yleislämpö on sopiva, tai mikäli tila on viileä hyödyntää terraarioista karkaava hukkalämpö yleislämpötilan nostamiseen, eli pitämällä huoneen ovi suljettuna. Tästä toisaalta seuraa, ettei trooppisia lajeja ja viileyttä vaativia lauhkeiden vyöhykkeiden sammakkoeläimiä kannata pitää samassa huoneessa.

Terraarion lämmitys voidaan yleisellä tasolla jakaa kahteen pääosaan; terraarion yleiseen lämmittämiseen ja eläinten kohdistettuun lämmittämiseen paistattelupaikan (basking spot) avulla. Periaatteessa yleisen lämpötilan säätelyä tarvitaan aina tavalla tai toisella, mutta varsinaisen paistattelupaikan tarve on eläinlajikohtaista riippuen lajin luontaisesta käyttäytymisestä. Eläimet voidaan paistattelukäyttäytymisen perusteella jakaa kahteen pääryhmään:

 

Paistattelevat lajit

Lähes kaikki päiväaktiiviset avoimilla paikoilla tai latvuskerroksissa elävät matelijalajit paistattelevat auringossa. Paistattelu on tehokas keino kohottaa ruumiinlämpöä aamuisin ja lisäksi useat lajit paistattelevat vielä useita kertoja päivän aikana. Auringonpaisteen tuottama lämpötila on huomattavasti ympäröivää ilman yleislämpötilaa korkeampi ja se lämmittää myös paistattelupinnan ympäröivää ilmaa lämpimämmäksi. Paistatteleva eläin saa siten lämpöä sekä auringon säteilystä että paistattelupinnasta, mutta ensisijainen lämmönlähde on ylhäältä tuleva säteily (ja kiipeilevien lajien, esimerkiksi kameleonttien tapauksessa auringon säteily on ainoa lähde).

Käytännössä luonnollisella paistattelupaikalla lämpötila on helposti yli 50ºC. Tätä on käytännöllistä verrata ihmisen ruumiinlämpöön (37ºC). Suomenkin leveysasteilla auringon paisteessa lämmennyt kivi, puunrunko tai pelkkä maanpinta tuntuu kokeiltaessa selvästi lämpimältä, samoin kuin suora auringonpaiste iholla, joten terraario-oloissa paistattelupaikan lämpötilan arviointi onnistuu hyvin ilman lämpömittaria; mikäli lämpölampun alle paistatteluetäisyydelle asetettu käsi kokee paikan selkeästi lämpimäksi, lämpötila on sopiva.

Esimerkkinä Helsingissä 11.8.2007 otettu mittaustulos. Lämpömittarin anturi oli puikkomallinen ja sijoitettiin mittaustilanteessa pari milliä tason yläpuolelle, mittaustulos ei siten huomioinut pelkästään alustaa vaan myös itse auringonpaisteen lämmön. Mittaus tehtiin iltapäivällä ja käytännössä tyynessä paikassa. Vaakasuoralla tummalla kivipinnalla ja tummalla puupinnalla lämpö oli 50–52ºC. Mustasta pellistä tehdyllä ikkunalaudalla lämpö oli yli 62ºC tason pinnalla (anturi kiinni alustassa), tämä johtui sekä mustasta väristä että metallirakenteesta, joiden ansiosta ikkunalauta kerää ja luovuttaa varastoimaansa lämpöä tehokkaammin kuin kivi ja puu. Paljasta ihoa vasten yli 60-asteinen metalli tuntuu epämiellyttävän kuumalta, 50-asteinen kivi sen sijaan miellyttävän lämpimältä.

On erityisesti syytä huomioida, että kaikilla auringon paisteessa paistattelevilla eläimillä elinalueesta riippumatta paistattelupaikan on parempi olla lämpötilaltaan 45–50ºC tuntumassa eläimen selän tasolta mitattuna. Vajaan 50ºC lämpö ei polta tai muutenkaan vahingoita eläintä, mutta vastaa läheisesti luonnollista auringonpaistetta myös Suomen leveysasteilla. Korkeassa lämmössä toivottu ruumiinlämpö saavutetaan nopeammin, jolloin paistatteluaika vastaavasti lyhenee. Sen sijaan liian alhainen paistattelupaikan lämpötila johtaa ylipitkiin lämmittelysessioihin ja pahimmassa tapauksessa eläin ei saa kohotettua ruumiinlämpöään riittävästi normaalia aktiviteettitilaa tai ruoansulatusta varten, vaan sulamaton ravinto alkaa mädäntyä suolistossa. Yksinkertaistettuna voidaan todeta, että tietyt matelijalajit voivat kuolla kylmyyteen normaaleissa huonelämpötiloissa, mikäli niillä ei ole käytettävissä riittävän lämmintä paistattelupaikkaa. Koska "normaali" huonelämpö voi olla mitä tahansa 18-25ºC väliltä, tulisi kuitenkin aina puhua celsiusasteista eikä "huonelämmöstä". Tulkintaeroista johtuva 5-7 asteen heitto voi olla erittäin haitallista.

Suomalaisista matelijoita kaikki ovat paistattelevia lajeja, aktiivisimpana voitanee pitää sisiliskoa ja toisena ääripäänä vaskitsaa, joka ravintotottumustensa vuoksi on usein liikkeellä mieluummin aamuisin ja iltaisin tai pilvisellä säällä.

 

Ei-paistattelevat lajit

Eläimet, jotka ovat yöaktiivisia, elävät metsien pohja- tai keskikerroksessa poissa suorasta auringonvalosta tai ovat täysin akvaattisia eivät pääsääntöisesti koskaan paistattele auringonpaisteessa, vaan saavat tarvitsemansa lämmön yleisestä ympäristön lämmöstä. Käytännössä tähän kategoriaan kuuluvat lähes kaikki sammakkoeläimet. Matelijoista voidaan mainita täysin akvaattiset kilpikonnat kuten esimerkiksi pehmeäkilpikonnat, joista monet nousevat maalle käytännössä vain munimaan, ja useat yöaktiiviset gekkoliskot ja käärmeet. Näistä lajeista käytetään tekstissä nimitystä ei-paistattelevat lajit.

Ei-paistattelevien lajien terraarioon ei monissa tapauksissa tarvitse järjestää varsinaista 45-50 asteista paistattelupaikkaa lämpölampulla. Lämpötilaeroja on kuitenkin tarpeellista luoda ja varsinkin matelijoiden tapauksessa lämpölamppu on käytännössä olennainen, vaikka eläimet eivät aktiivisesti paistattelisikaan sen alla. Matelijoilla terraarion lämpimän alueen lämpötilan tulisi käytännössä olla n. 35ºC ja viileimmän kohdan selvästi alhaisempi, trooppisilla lajeilla n. 22-25ºC, lauhkeiden vyöhykkeiden lajeilla n. 20-22ºC on sopiva. Tarkemmat arvot ovat lajikohtaisia, mutta pääasia on, että terraarion lämpimin kohta on riittävän lämmin. Eläimen käytöksestä yleensä havaitsee, jos terraarion yleislämpöä on tarvetta säätää. Liian kylmässä terraariossa eläin viettää suurimman osan ajastaan lämmitetyllä alueella ja liian kuumassa terraariossa se yrittää päästä mahdollisimman kauas lämmönlähteestä. Jos kiipeilevä laji alkaa viettää aikaansa terraarion pohjalla, terraario saattaa olla liian kuuma. Vastakkaisessa tilanteessa yöaktiivinen eläin, joka lämmittelee lämpöalueella päivällä viestii liian viileästä yleislämmöstä. Olennaista siis on, että lämpötila vaihtelee terraarion sisällä ja eläin voi vaihtaa paikkaa lämpimästä viileään mieluiten niin, että se ei joudu tulemaan ulos piilopaikasta valoisana aikana.

(Käytännön esimerkkinä eläimen käytöksen käymisestä enemmän tai vähemmän luonnottomaksi epäasiallisen lämpötilan takia oli kuningaspythoneilla tehty testi, jolla ne yritettiin saada paistattelemaan päiväaktiivisten lajien tavoin kirkkaan lämpölampun alla. Kun terraarion yleislämpö vastasi n. 20ºC huonelämpöä ja terraarion toisessa päädyssä oleva terraarion kokoon nähden liian heikkotehoinen 40W lämpölamppu kohdistettiin kiipeilyoksien päälle, käärmeet saatiin todellakin paistattelemaan sen alla, joskin keräksi kääriytyneenä ja pää vartalon suojassa. Kun terraarion yleislämpö, ja erityisesti käärmeen piilopaikan lämpö on optimaalinen, yöaktiivinen python ei käytännössä tule kirkkaaseen valoon lampun alle koska se ei tarvitse paistattelua. Toisaalta, lampun alla se voi kylmässä terraariossa kohottaa ruumiinlämpönsä optimaaliseksi, lamputtomassa terraariossa tilanne sen sijaan kävisi hyvinkin huonoksi 20 asteen lämmössä.)

Monet yöaktiiviset lajit viettävät päivänsä piiloissa, jotka lämpenevät auringon säteilyn vaikutuksesta. Tällöin eläin voi yleensä vaihtaa piilopaikan, eli esimerkiksi laakean kiven, kivikasan tai tunnelin, sisällä erilämpöisiin kohtiin tulematta esiin piilosta. Käytännössä tämä tarkoittaa, että monet lajit paistattelevat passiivisessa lämmössä piilopaikassaan osan päivästä, ja tämä tulee huomioida myös terraarioissa tarjoamalla lämmitetty piilopaikka. Pitkänomaiset piilopaikat, joiden toinen pää on lämmitetyllä alueella ovat siten suositeltavia. Piilopaikan tarvitsee kuitenkin olla lämmitetty vain valoisan ajan, koska luonnossakin lämpötila laskee yöllä ja eläimillä on silloin muuta tekemistä kuin lämmittely. Terraariossa ei siten tarvita suoran tai epäsuoran paistattelun mahdollistavaa lämmitystä yöllä, eläimillä on aivan riittävästi aikaa lämmitellä valoisana aikana. Öinen lämmitys on tarpeen vain yleislämpötilan ylläpitämiseksi jos huonelämpötila on liian alhainen.

Sammakkoeläinten kanssa on lisäksi syytä huomioida, että liian korkeassa lämpötilassa pitäminen saattaa huomattavasti lyhentää lauhkeilta vyöhykkeiltä kotoisin olevien lajien elinikää, vaikka eläinten käytöksessä ei havaittaisikaan muutoksia. Toisaalta, liian kylmässä pitäminen saattaa tappaa eläimet huomattavasti nopeammin, mutta tällöin yksilöiden käytöksessä yleensä ilmenee passivisoitumisen kautta merkkejä epäsuotuisasta tilanteesta. Tästä syystä on hyvin tärkeää sovittaa terraarion yleislämpö lajikohtaisten vaatimusten mukaiseksi ja tällöinkin on aiheellista luoda lämpötilavaihtelua terraarion sisällä.

Terraarion yleinen lämmittäminen ja paistattelupaikan luominen ovat kaksi eri asiaa, vaikka käytännössä paistattelupaikka useissa tapauksissa hoitaa samalla myös terraarion yleisen lämmittämisen. Paistatteleville eläimille paistattelupaikka on siis yleisesti luotava aina ylhäältä säteilevällä valoon yhdistyvällä lämmöllä eli lämpölampulla. Terraarion yleinen lämmittäminen voidaan sitä vastoin hoitaa useammilla tavoilla. Seuraavaksi tarkastellaan terraarioiden lämmittämiseen ja viilentämiseen soveltuvia laitteita.

 

Lämpölamppu

Päiväaktiivisten eläinten paistattelukäyttäytymisessä on olennaista nimenomaisesti ylhäältä auringosta säteilevä lämpö. Koska eläimet paistattelevat auringonpaisteessa, ne yhdistävät kirkkaan valon lämpöön ja siksi lämpölampulla tapahtuva lämmittäminen vastaa erittäin hyvin luontaista auringonsäteilyä. Paistattelupaikka tulisi siis aina luoda ylhäältäpäin säteilevällä lämmöllä johon yhdistyy kirkas valo.

Lämpölamppu on käytännössä erittäin helppo hankkia, koska normaalit asunnoissa käytettävät valaisimet ja polttimot ovat sopivia. Toisin sanoen, terraarioon sopivia lamppuja on hankittavissa tavallisista tavarataloista ja kodinkoneliikkeistä ja ne ovat vieläpä erittäin edullisia. Valaisintyypeistä terraarioihin sopivat erityisen hyvin klipsilamput, jotka voi kiinnittää vapaasti sopivaan paikkaan terraarion sisällä ja niitä voi käyttää verkon läpi myös terraarion ulkopuolelta. Klipsilamppuja on saatavilla E14-kantaisena 25W ja 40W-polttimoille, ja ne soveltuvat sellaisenaan pienemmille eläimille. Hinnaltaan klipsivalaisimet ovat normaalisti n. 10 EUR luokkaa, eli halpoja ja siitä huolimatta vaikutukseltaan täysin luonnollista auringonpaistetta vastaavia.

Suuremmat eläimet vaativat tehokkaampia polttimoita, joten myös valaisinten tulee olla suurempia. Klipsilamppuja on saatavilla myös suuremmalla E27-kannalla varustettuna, jolloin niissä voidaan käyttää tehokkaampia polttimoita. Klipsilampuissa on kuitenkin yhteisenä piirteena muovinen runko, mistä seuraa rajallinen kestävyys yhtäjaksoisen kuumuuden kanssa. E14-kantaiset klipsilamput ovat kestäneet yhtäjaksoisessa käytössä n. 15 vuotta ilman ongelmia, mutta jatkuva lämpö on tässä ajassa haurastuttanut sekä muovista kupua, että kovettanut kuvun yläpuolella olevan osan lampun johtoa.

Klipsilamppu: Valkoinen E27-kantainen max. 60W ja läpikuultava E14-kantainen max. 40W klipsilamppu. Klipsilamput ovat erittäin käytännöllisiä terraariossa helpon sijoiteltavuutensa ja riittävän tehonsa takia, ainoastaan huomattavan suurilla eläimillä tarvitaan tehokkaampia lamppuja. Koska polttimon yläpinta on kuvun suojaama, kosketuksen kautta syntyvää palovammariskiä ei käytännössä ole, mutta liian matalalle sijoitettu lamppu voi polttaa eläimen selkää liian kuumalla säteilyllä. Jos suojaverkkoa halutaan välttämättä käyttää, se voidaan helposti kiinnittää kupuun.

Paistattelupaikan luomiseen käytetään sisäisellä heijastimella varustettua kohdelamppua, yleiseen lämmittämiseen käy myös normaali hehkulamppu, koska lämmitysteho on sama. Kuvassa on normaali ja spottityylinen polttimo (molemmat 40W), E27 ja E14-kantojen kokoero on huomattava.

Klipsilamppu / 40W ja 60W spottilamppu

 

Koska tehokkaille (60 watista ylöspäin) polttimoille sopivia klipsilamppuja tai muita terraarioon helposti asennettavia valaisimia ei ole helppoa löytää, valaisin joudutaan yleensä tekemään itse. Sinänsä tämä on helppoa, koska käytännössä tarvitaan ainoastaan lampunkanta, johto ja pistotulppa (ja mahdollisesti johtoon liitettävä katkaisija), jotka liitetään toisiinsa. Lampunkantoja on saatavilla sekä muovisina että keraamisina, tehokkaiden lamppujen kanssa tulisi käyttää keraamista kantaa, koska se ei muovin tavoin haurastu. Hintaero muovisen ja keraamisen kannan välillä ei ole merkittävä.

HUOM! Kannan on oltava sopiva aiottuun polttimon wattimäärään nähden, pelkästään kannan koko ei ole tae kestävyydestä. Samaten johdon tulee olla riittävän kestävä wattimäärään nähden. Yleisenä sääntönä tulisi käyttää RKK-kaapelia (sama, mitä käytetään jatkojohdoissa). Ohuita pienitehoisiin laitteisiin tarkoitettuja johtoja ei tule käyttää tehokkaiden lamppujen kanssa, liian heikko kaapeli aiheuttaa tulipaloriskin.

RKK-kaapeli: Ero max. 60W lampun ohuen johdon ja jatkojohdon kaapelin välillä on selvä. Suojaeristetyssä litteässä lampunjohdossa on kaksi johdinta, maadoitetussa jatkojohdossa kolme, mutta siitä huolimatta jatkojohdon johdinten paksuus ja siten kestokyky on aivan toista luokkaa. Käytännössä jatkojohto kestää normaaliasunnon sulakkeita suuremman W-kuormituksen.

Kaapelit

 

Yksinkertaistettuna osat liitetään toisiinsa, ja lamppu ripustetaan johdosta sopivalle korkeudelle (ja sidotaan kiinni, jotta se ei vahingossakaan pääse putomaan). Useimmissa tapauksissa lampun suojaamiseen ei ole mitään tarvetta ja silloinkin kun suojaritilää käytetään, se voidaan helposti sitoa kiinni kaapeliin, joka kestää varsin hyvin painoa. Rakennelman herkkä kohta on johdinten liitos lampunkantaan, eli kaikki ylimääräinen paino kiinnitetään itse johtoon eikä aseteta riippumaan lampunkannan varaan. Yksittäisen lampun kanssa ei siten lähtökohtaisesti tarvita erillisiä kiinnitysjärjestelyjä, pelkkä johto riittää.

Normaaleihin E14 ja E27-valaisimiin (luku on polttimon kannan halkaisija millimetreissä) on saatavilla eri tarkoituksiin sopivia polttimoita, jotka useimmiten tuottavat näkyvää valoa ja niitä käytetään valaisuun. Valon aaltopituus voi vaihdella käyttötarkoituksen mukaan, ja saatavilla on myös lämmityskäyttöön tarkoitettuja himmennettyjä lamppuja ja keraamisia lämpövastuksia.

 

Hehkulamput / kohdelamput

Hehkulamppu on periaatteessa edelleen 1800-luvun lopun tekniikkaa ainoastaan hienoisilla parannuksilla. Hehkulampussa ilmatiiviin, yleensä argonilla täytetyn lasikuoren sisällä oleva volframilanka kuumenee sen läpi johdetun sähkövirran johdosta valkohehkuiseksi (n. 1750-3000ºC). Hehkulampun säteilyspektri on laaja ja vain osa lampun tuottamasta säteilystä on näkyvää valoa, itse asiassa 65-85% hehkulampun säteilystä on infrapuna-alueella eli lämpösäteilyä ja näkyvää valoa on vain 5-10%. Hehkulamppu on siten todellisuudessa tehokas lämmittäjä jonka sivutuotteena syntyy valoa, joten se on täydellinen aurinkoa jäljittelevän paistattelupaikan luomiseen.

Terraariossa sisäisellä heijastimella varustetut kohdelamput ovat tärkein polttimotyyppi, koska ne kohdistavat tuottamansa säteilyn, sekä näkyvän valon että infrapunan, tehokkaasti rajatulle alueella. Polttimoiden muoto ja sisäänrakennettu heijastin on suunniteltu tätä varten, ja kohdelampuilla voidaan siten tehokkaasti jäljitellä luonnollista auringonpaistetta. Spottilampulla varustettu valaisin on siten tärkein terraariovaruste paistatteleville eläimille.

Hehkulamput ovat muuten vastaavia kuin kohdelamput, mutta ne on tarkoitettu yksinomaan valaistusta varten. Periaatteessa saman tehoinen hehkulamppu ja kohdelamppu tuottavat yhtä paljon lämpöä, mutta hehkulamppu säteilee sen tasaisesti laajalle alueelle, joten paistattelupaikan luomiseen se ei pääsääntöisesti sovellu. Terraarion yleiseen lämmittämisen hehkulamppu käy yhtä hyvin kuin spotti. Pelkkään valaistukseen (lämpöä ei tarvita) sen sijaan käy paljon paremmin kierrekannalla varustettu loisteputkilamppu (energiansäästölamppu), mikä kuluttaa merkittävästi vähemmän sähköä valotehoonsa nähden.

Hehkulamppujen ongelmana on volframilangan ohuudesta johtuva heikko rakenteellinen kestävyys, koska lamppua sytytettäessä syntyvä jännittepiikki rikkoo lopulta käytössä haurastuneen langan. Tästä syystä hehkulamput kestävät keskimäärin huomattavasti lyhyemmän ajan kuin muut lampputyypit. Tämän takia hehkulamppuja ei kannata turhaan sammutella, vaan ne ovat pääsääntöisesti päällä koko valoisan ajan.

 

Infrapunalamput

Infrapunalamppu on periaatteessa teknisesti aivan samanlainen sisäisellä heijastimella varustettu hehkulankapolttimo kuin edelläkäsitelty normaali spottilamppu. Infrapunalampun on ensisijaisesti tarkoitus lämmittää kohdetta lämpösäteilyllä, joten valoa ei tarvita ja valotehoa usein himmennetään korvaamalla normaalisti kirkas polttimon lasi värillisellä lasilla. Värjätty lasi on tyypillisesti punainen (mutta se voi olla muunkin värinen, esimerkiksi tumman sininen). Punaisella värillä ei ole mitään tekemistä itse infrapunasäteilyn kanssa, vaan punainen on vähiten häiritsevänä koettu näkyvän valon aaltopituus. Esimerkiksi maatalouskäytössä porsailla tai untuvikoilla käytetyt infrapunalamput ovat normaalisti kirkkaita ja siten käytännössä normaaleita tehokkaita spotteja, punaisella valolla varustettuja polttimoita käytetään usein esimerkiksi ravintoloissa valmiiden annosten lämpimänä pitämiseen.

Kirkas infrapunalamppu on siis käytännössä sama asia kuin spottilamppu ja siten täydellisen sopiva paistattelupaikan luomiseen. Himmennetty infrapunalamppu ei ole yhtä hyvä johtuen luonnollisen auringonpaisteen ja kirkkaan valon yhteydestä, joten periaatteessa sitä tulisi käyttää ainoastaan kirkkaan polttimon ohella. Himmennettyä polttimoa eli ole vartavasten syytä hankkia, koska mitä kirkkaampi on yleinen valaistus, sitä parempi päiväaktiivisille eläimille.

Himmennettyä infrapunalamppua voidaan kuitenkin käyttää, mikäli terraariota on aiheellista lämmittää yöllä ilman valoa. Tällöin himmeähkö punainen tai sininen valo ei ole eläimille varsinaisesti häiritsevä, erityisesti jos se valaisee vain osan terraariosta polttimon alapuolella. Tosin käytännössä periaatteen tulisi olla, että yöllä on oikeasti pimeää, joten keraaminen polttimo sopii täysin valoa tuottamattomana vastaavaan tarkoitukseen usein vielä paremmin, erityisesti koska yöaktiivisen lajin tapauksessa varsinaista paistattelupaikkaa ei tarvita.

 

Keraamiset polttimot

Keraaminen polttimo on hehkulampun kierrekantaan käyvä umpimateriaalinnen vastus, jonka tarkoitus on tuottaa ainostaan lämpöä. Keraamisten polttimoiden muoto on samantyylinen kuin spottilampuissa, mutta polttimon heijastusominaisuudet ovat heikommat (niissä ei ole vastaavaa heijastinta polttimon takapinnalla ja lisäksi itse polttimo on umpimateriaalia), joten se ei kohdista lämpöä spottilampun tavoin tehokkaasti rajatulle alueelle, vaan säteilee periatteessa samaan tapaan kuin normaali hehkulamppu. Keraamisen polttimon tehokas lämpövaikutus ulottuu siis lyhyemmän matkan päähän polttimon pinnasta verrattuna vastaavan tehoiseen spottilamppuun. Tästä syystä keraaminen polttimo ei ole sopiva paistattelupaikan järjestämiseen, vaan se soveltuu terraarion yleislämpötilan nostamiseen. Paistatelupaikan jäljitellessä auringonpaistetta, ainoastaan lämpöä tuottava keraaminen polttimo ei ole valaisemattomana laitteena sopiva, mutta toisaalta se soveltuu hyvin lämpötilan nostamiseen öiseen aikaan.

Keraaminen polttimo: Keraaminen polttimo lämmittää ilman valoa, mutta ei säteile lämpöä yhtä tehokkaasti kuin heijastimella varustettu spottilamppu. Koska auringossa paistatteluun liittyy olennaisesti kirkas valo, keraaminen polttimo ei sovellu paistattelupaikan luomiseen vaan yleiseen terraarion lämmittämiseen.

Terraarion lämmitys

 

Lyhyestä säteilyetäisyydestä on myös hyötyä, koska keraaminen polttimo ei kärvennä kasveja samalla tavalla kuin spottilamppu tai valonheitin, joten niitä käytetäänkin usein kasvihuoneiden lisälämmitykseen. Keraamisen polttimon hyvänä puolena on valottomuuden lisäksi saatavuus alhaisissa teholuokissa 40W ylöspäin, joten niitä voidaan käyttää myös varsin pienissä terraarioissa. Keraaminen polttimo on tavalliseen hehkulankapolttimoon verrattuna myös erittäin pitkäikäinen, joten korkeampi hinta kompensoituu pidemmällä käyttöiällä. Keraamilla ei siis voi korvata normaalispotteja paistattelupaikan luomisessa, vaan niillä voidaan vain nostaa yleislämpöä.

HUOM! Keraaminen polttimo on palovammojen kannalta selvästi vaarallisempi verrattuna normaaliin spottilamppuun, koska eläimet eivät hahmota kirkasta valoa säteilemätöntä polttimoa kuumaksi kohteeksi. Keraamisen polttimon pintalämpötila voi olla huomattavasti korkeampi kuin spottilampuissa (tavallisen lasipolttimon pintalämpötila on n. 220–230 astetta) ja keraamisen polttimon ollessä umpimateriaalia se varaa ja luovuttaa kosketettaessa huomattavasti tehokkaammin lämpöenergiaa verrattuna ohueen lampun lasiin. Lyhyt kosketus, joka ei lasipolttimossa aiheuta palovammaa saattaa keraamisessa polttimossa polttaa yllättävän voimakkaasti. Tästä syystä tilanteissa, joissa eläimillä on teoreettinen mahdollisuus ulottua koskettamaan keraamista polttimoa vahingossa normaalin liikkumisen yhteydessä, polttimo tulisi suojata ritilällä tai verkolla. Tämä ei siis taaskaan tarkoita, että keraaminen polttimo tulisi suojata aina kaikissa tilanteissa, palovamma voi syntyä vain jos eläimet todellisuudessa ulottuvat koskettamaan sitä.

 

Halogeenilamput

Halgeenipolttimot toimivat periaatteessa samalla tavalla kuin hehkulamput eli niissä on hehkuva, pääasiallisesti lämpösäteilyä tuottava metallilanka. Halogeenivalojen teho perustuu normaalia hehkulamppua korkeampaan lämpötilaan. Halogeenilamppujen kanssa ei siis sovi käyttää himmennintä, koska polttimon on tarkoitus olla mahdollismman kuuma. (Saatavilla on kuitenkin myös himmentimen kanssa yhteensopivia malleja). Halogeenilamput kestävät normaalisti huomattavasti pidempään kuin hehkulamput, joten niiden käyttö on pidemmän päälle edullisempaa.

Halogeenispotteja on saatavilla normaalilla E14-kierrekannalla, mutta niitä on usein vaikea löytää ja suurin osa halogeenivalaisimista on nimenomaisesti erityisille halogeenipolttimoille tarkoitettuja. Halogeenivalaisimissa on erilaisia polttimo- ja kantatyyppejä. Paistattelupaikan luomiseen sopivat parhaiten kohdevalot, joiden polttimoissa on normaaleiden spottilamppujen tavoin sisäänrakennettu heijastin (esim. kantatyypit GU5,3 / MR16, GU4 / MR11, GU10). Halogeenipolttimoiden hyvänä puolena on, että spottipolttimoita on saatavilla hehkulamppuspotteja (alkaen 25W) pienemmissä tehoissa, (esim. 5W-35W MR11-kannassa), joten pienissä terraarioissa ei synny samalla tavalla hukkalämpöä.

Pienet halogeenivalaisimet on kuitenkin tehty ensisijaisesti sisustuskäyttöön, tyypillisesti kiinteästi asennettaviksi ja usein vielä yläpuoliseen tasoon upotettaviksi, joten niiden käyttö on selvästi hankalampaa verrattuna normaaleihin käyttövalmiisiin klipsilamppuihin. Erityisesti lasiterraarioissa kiinnitys on ongelmallista, koska valaisin täytyy ”rakentaa” itse komponenteista. Polttimoiden pidempää kestoa lukuunottamatta halogeenivalot eivät käytännössä omaa etuja tavallisiin spottilamppuihin nähden.

 

Halogeenivalonheittimet

Suorakulmion muotoiset kaksikantaisella putken mallisella polttimolla varustetut halogeenivalonheittimet eli ns. työmaavalaisimet ovat erittäin halpoja ja valo- ja lämpöteholtaan erinomaisia suurempiin terraarioihin. Tosin on huomattava, että suuri osa valaisimen tuottamasta lämmöstä säteilee metallikuoresta ylöspäin, joten niitä ei voi asentaa lähelle kattoa. Myöskään valoteho ei ole yhtä hyvä suhteessa virrankulutukseen kuin muutamissa muissa lampputyypeissä (valaistusta käsitellään laajemmin omassa osiossaan). Työmaavalaisimet toimivat sinänsä hyvin paistattelulamppuina, mutta niiden käyttö on tehokkaiden polttimoiden korkean virrankulutuksen takia suhteellisen kallista ja ne soveltuvat siten vain suurempien eläinten terraarioihin.

Halogeenivalonheitin: Koska halogeenipolttimo on periaatteessa vain viritetty hehkulamppu, se tuottaa enimmäkseen lämpösäteilyä hehkulampun tavoin. Paistattelupaikan luomiseen ne käyvät kuten hehkulamput, joskin niiden teho on usein turhan suuri pienemmille eläimille ja asemointi hankalampaa.

Terraarion lämmitys

 

Halogeenivalonheittimissä hyvänä puolena on kuitenkin halvan hankintahinnan lisäksi erittäin helppo saatavuus (mistä tahansa rautakaupasta ja halpahalleista) ja polttimoiden pitkä kestoikä. Valonheitin on sellaisenaan käyttövalmis, mutta se tulee kiinnittää sopivaan tukeen, mikä yleensä täytyy rakentaa tilanteeseen sopivaksi puusta tai alumiiniputkesta. Lisäksi on huomioitava valaisimen voimakas kuumeneminen, eli sitä ei saa sijoittaa liian lähelle palavia materiaaleja. Valaisimen paksu metallikuori polttaa nopeasti kosketustilanteessa. Mikäli valonheitintä käytetään kiipeilevien lajien terraariossa, se on suojattava yläpuolelta verkolla. Yleisesti ottaen halogeenivalonheittimen on voimakkaan kuumenemisen takia oltava tiivisseinäisen terraarion ulkopuolella, ja ne soveltuvatkin parhaiten esimerkiksi maakilpikonnien avoterraariohin.

HUOM! Halogeenipolttimot säteilevät voimakkaasti UV-aaltopituudella, joten valonheittimessä on aina käytettävä suojalasia. Kyseinen UV-säteily ei ole auringonvaloa vastaavaa, joten halogeenilamppuja ei voi käyttää terraarion UV-säteilijänä.

 

Lämpölampun käyttö terraariossa

Terraariossa paistattelupaikka voidaan järjestää ja yleensä järjestetäänkin pelkällä lampulla. Maassa eläville eläimille voidaan laittaa lampun alle alapuolinen lämpöä varaava taso eli litteä kivi tai laatta, mikä tehostaa lämmönsaantia eläimen maatessa tiiviisti tason päällä. Se ei ole kuitenkaan välttämätöntä, koska pohjamateriaalikin varaa lämpöä lampun alla ja kilpikonnat taas eivät kilpensä takia kuitenkaan pääse tiiviisti tasoa vasten, eli niille yläpuolinen säteily on varsinainen lämmönlähde. Kiipeilevät eläimet paistattelevat oksilla, jotka eivät juuri varaa lämpöä, joten niillekin ainoastaan yläpuolinen säteily on olennaista.

Lämpölampun käyttö: Lampun valokeila voidaan eläinlajista riippuen kohdistaa joko suoraan terraarion pohjalle, litteän kiven tai keramiikkalaatan päälle, puun rungolle tai tekokivelle. Kiipeileville lajeilla paistattelupaikka tehdään kiipeilyrakennelman yläosaan. Lamppu voidaan lajista riippuen kohdistaa suoraan alaspäin (maassa elävät lajit) tai vinosti (mm. kivipinnoilla viihtyvät liskot ja oksilla seisovat kameleontit).

Terraarion lämmitys

Terraarion lämmitys

Terraarion lämmitys

 

Yöaktiivisia eläimiä, jotka eivät mielellään paistattele avoimesti lampun alla, voidaan lämmittää lämmittämällä piilopaikan kattoa. Käytännössä litteistä kivistä tai keraamisista laatoista rakennetun pitkänomaisen piilopaikan toista päätyä lämmitetään kohdelampulla suuntaamalla valokeila piilopaikan kattona olevaan laattaan. Tällöin lämpö johtuu laatan alapuolelle ja piilopaikan ollessa riittävän matala, eläin voi maata sen alla lämpimässä kohdassa. Eläin voi kuitenkin tulla halutessaan myös paistattelemaan ”auringonpaisteeseen” eli lampun alle piilopaikan katolle.

Piilopaikan lämmittäminen: Yöaktiiviset eläimet eivät usein halua paistatella lampun alla, joten niitä lämmitetään parhaiten asettamalla lamppu säteilemään piilopaikan kattoon. Tällöin eläin voi suuren piilopaikan sisällä vaihtaa sopivan lämpöiseen kohtaan ja tarvittaessa tulla paistattelemaan suoraan lampun alle. Alemmassa kuvassa näkyy suuri keramiikkalaatoista rakennettu piilopaikka, jonka vasemmalta puolelta pääsee wetboxiin tulematta esiin piilosta.

Terraarion lämmitys

Terraarion lämmitys

 

Myös kiipeileville yöaktiivisille lajeille (gekoille) voidaan luoda lämmitettävä piilopaikka samalla periaatteella. Tällöin litteä kivi tai laatta asetetaan kuitenkin nojaamaan pystyasennossa terraarion seinään, ja lämmittely tapahtuu tason takapuolella lampun kohdalla.

Gekkoterraario: Keramiikkalaatoilla sisustettu gekkoterraario, jonka lämmitys hoituu vastaavalla tavalla. Kiipeilevillä gekoilla lämmitettävä laatta on pystyasennossa.

Terraarion lämmitys

 

Lampun sijoittelussa on olennaista estää sen putoaminen. Jos eläimet ovat kiipeileviä, lamppu tulisi käytännössä sitoa paikalleen esimerkiksi muovitetulla rautalangalla tai nippusiteillä. Lampun lämpösäteily ei käytännössä voi sytyttää pohjamateriaalia tai sisustusesineitä, jotka eivät ole fyysisesti kiinni polttimossa, joten lampun alla olevan pohjamateriaalin tyypillä ei ole merkitystä. Polttimon joutuessa erittäin lähelle tulenarkaa materiaalia, kohde saattaa kuitenkin kärventyä, vaikka se ei olisikaan kiinni lampussa. Tästä syystä mm. tehokkaita halogeenivalonheittimiä ei saa kiinnittää liian lähelle seiniä ja kattoa. Toisaalta, normaalin klipsilampun muovinen varjostin on erittäin lähellä polttimoa eikä se reagoi lämpöön millään tavalla (tarkemmin sanottuna päivittäisessä n. 10-12 tunnin käytössä olleiden lamppujen varjostimet ovat alkaneet haurastua vasta reilun kymmenen vuoden käytön jälkeen).

Tavallisen hehkulankapolttimon ollessa pintalämmöltään noin 220-230ºC, todellinen tulipaloriski terraariossa silloinkin, kun lamppu putoaa on kuitenkin varsin vähäinen. Tämä johtuu siitä, että 220 astetta on liian vähän sytyttämään useimpia materiaaleja, joten lampun putoamisesta on käytännössä yleensä seurauksena kärventymistä ja jonkin verran käryä, mutta avotulta on erittäin vaikea saada aikaan edes tarkoituksella. Lisäksi on havaittava ero liekillä palamisen ja hehkumalla palamisen välillä, koska hehkumalla palaminen on käytännössä vaarattomampaa ja sammuu usein itsestään palamisen edettyä korkeamman syttymislämpötilan omaavaan materiaaliin asti. Esimerkiksi paperin syttymislämpötila on 233ºC, eli teoriassa hehkulamppu voi sytyttää paperin palamaan. Jos päällä oleva lamppu laitetaan seisomaan polttimollaan esimerkiksi sanomalehden päälle, paperi palaakin hehkumalla / hiiltyy polttimon alta, mutta varsinaisiin liekkeihin sitä on erittäin vaikea sytyttää. Lisäksi reaktio rajoittuu varsin tehokkaasti ainoastaan polttimon alle, missä lämpötila pysyy riittävän korkeana.

Esimerkiksi vaneriterraariossa pohjalle pudonnut ja polttimolleen seisomaan jäänyt lamppu taatusti kärventää pohjalevyn, joka hiiltyy useiden millimetrien syvyydeltä, mutta avotuleen sitä ei pysty lampulla sytyttämään, koska vanerin leimahduspiste on aivan liian korkea. Jos vastaava lamppu heitetään esimerkiksi keinomateriaaleista tehdylle sohvalle, tulipalon riski on kuitenkin aivan toinen.

HUOM! Lampuissa usein oleva varoetäisyys, esimerkiksi 60W E27 klipsilampussa oleva 0,5m tarkoittaa, että siltä etäisyydeltä lamppu ei lämmitä lainkaan valokeilan kohdetta. Terraariokäytössä varoetäisyydellä ei tietenkään ole merkitystä, koska lampun on nimenomaisesti tarkoitus lämmittää sen valokeilassa makaavaa eläintä.

Paikalleen sidottu 25-60W kohdelamppu ei siis sytytä eikä käytännössä edes kärvennä mitään, mikä ei ole kirjaimellisesti siinä kiinni. Eli kun lampun putoaminen on estetty, tulipaloriskiä ei käytännössä ole. Ja lampun pudotessakin avotulen syttyminen on epätodennäköistä.

Veden tai muun nesteen roiskuminen lamppuun tulee estää, koska jo vähäinenkin nestepisara aiheuttaa polttimon lasin lämpötilan pistemäisen romahduksen, minkä seurauksena lasi särkyy ja polttimo räjähtää. Lamppua ei siten saa sumuttaa vedellä ja se on sijoitettava riittävän etäälle muusta vedestä, esimerkiksi purosta ja tippapullosta (tippapulloja käytetään vesipisaroita juovien lajien juottamiseen). Akvaterraarioissa lamppu on sijoitettava niin, ettei veteen syöksyvä eläin roiskuta vettä polttimoon. Kiipeilevien eläinten terraarioissa lampun tulisi aina olla terraarion yläosassa kiipeilyrakennelmien yläpuolella, mikä estää sekä tarpeettoman kiipeilyn lampussa, että ulostamisen sen päälle.

 

Lämpölampun suojaaminen

Eläimet pelkäävät tulta, joten normaalilla näkökyvyllä varustettu matelija tai sammakkoeläin ei polta itseään avotulessa kunhan tuli vain on kunnolla havaittavissa. Lampussa oleva valonlähde eli valkohehkuinen metalli rinnastuu visuaalisen ilmeensä ja lämpösäteilynsä kautta tuleen, joten eläimet osaavat välttää liian läheistä kontaktia eivätkä ne yritä tarkoituksella hypätä tai kurottaa ”aurinkoon”. Kun terraarion yleislämpö ja paistattelupaikan lämpötila ovat sopivia, eläimillä ei ole edes mitään tarvetta hakeutua liian lähelle lämmönlähdettä.

Toisaalta, palovamman syntyyn liittyy olennaisesti kuuman materiaalin laatu, kaikki materiaalit eivät ole läheskään yhtä vaarallisia heikon lämmönjohtokykynsä takia. Esimerkiksi 100-asteisessä saunassa haavasta tai muusta huokoisesta puusta tehdyt lauteet eivät ole polttavan kuumia, mutta metallinen löylykauhan varsi sen sijaan on, vaikka molempien lämpötila onkin sama eli 100 astetta. Materiaalin lämmönjohtokyky eli lämpöenergian luovutusnopeus ja lämmönvarauskyky eli lämpöenergian luovutusmäärä liittyvät olennaisesti palovamman syntymisen todennäköisyyteen.

Materiaalit, jotka varaavat ja luovuttavat lämpöä heikosti ovat lämmöneristeitä, niille on tyypillistä huokoisuus eli materiaalin sisältämä ilma. Tyypillisiä eristeitä ovat mm. puu, pahvi, styroksi, monet muovit, kuiva ilma ja muut kaasut. Kuumaa lämmöneristettä voi koskettaa tai käsitellä nopeasti paljain käsin ilman, että se aiheuttaa palovammoja, vaikka kohde tuntuukin selvästi kuumalta. Lämmönjohteita taas ovat tiiviit materiaalit, kuten metallit, kivi, lasi, vesi ja muut nesteet. Nämä voivat aiheuttaa palovamman jo lyhyestä kosketuksesta.

Spottilampun pinta on lasia, joka on hyvä lämmönjohde. Toisaalta lampun lasi on erittäin ohut, joten sen lämmönvaraamiskyky on hyvin heikko, tästä syystä sammutettu lamppu jäähtyy hyvin nopeasti. Lampun kuumuus siis on pohjimmiltaan kiinni valkohehkuisesti metallilangasta , josta lämpöä säteilee tyhjän tilan läpi lasiin ja edelleen polttimon ulkopuolelle. Valkohehkuinen metalli on yli 2000 asteisena erittäin kuumaa, mutta toisaalta polttimon lasin pintalämpötila on vain n. 220ºC (kaasulla täytetty tila on hyvä lämmöneriste). 220 astetta riittää palovamman synnyttämiseen ja lasin ollessa lämmönjohde, suhteellisen lyhyt kosketus voi aiheuttaa kudosvaurioita. Käytännössä lyhyt noin sekunnin mittainen kosketus lampun lasiin ei kuitenkaan aiheuta palovammaa ohuen lasin pienen lämmönvarauskapasiteetin takia, vaan tehokastakin spottia voi vaikkapa naputella sormenpäillä. Eli vaikka eläimet ylettyisivät koskettamaan lamppua niin halutessaan ja ne jostain ihmeen syystä niin tekisivät, palovamman syntymistodennäköisyys on erittäin alhainen. Siitäkin huolimatta, että matelijoiden ihon tuntoherkkyys lämmölle ei ole vastaava kuin esimerkiksi ihmisillä.

( Henkilökohtaisesti olen käyttänyt lämpölamppuja yhtäjaksoisesti vuoden 1992 keväästä alkaen ja ne eivät ole koskaan olleet millään tavalla suojattuja. Osa eläimistä kuten kilpikonnat ja skinkit ovat tietysti olleet fyysisesti kykenemättömiä koskemaan lamppua, mutta osa, kuten päivägekot, olisivat taatusti voineet halutessaan ylettyä siihen. Mutta jostain kumman syystä yksikään eläin ei ole koskaan saanut minkään asteista palovammaa.

Kärjistetyimpänä esimerkkinä lamppuun ulottuvasta eläimestä voidaan pitää iguaania, jonka SUOJAAMATON lämpölamppu on ollut koko liskon elämän ajan kosketusetäisyydellä, käytännössä noin 22cm:n korkeudella paistattelupinnasta. Kun lisko istuu iguaanityyliin tasaisella alustalla eli lantio maassa ja etujalat suorina, sen päälaki on noin 25cm:n korkeudella tason pinnasta. Eli lisko iskisi päänsä lamppuun pelkästään nousemalla istumaan paistattelupaikalla. Mutta jostain kumman syystä se ei ole onnistunut polttamaan itseään, vaikka lamppu on ollut päällä n. puolet vuorokaudesta lähes joka päivä 15 vuoden ajan. Mitä se on onnistunut polttamaan, on kaksi reikää muovimattolattiaan ja pari vähäisempää kärähdystä lamppujen alasrepimisellä, mutta jostain kumman syystä ei kuitenkaan omaa nahkaansa. -Tosin painotettakoon, etten olisi ikinä yrittänyt samaa keraamisten polttimoiden kanssa.)

Eläimet eivät siis ehdoin tahdoin ala polttamaan itseään lampussa, joten kirkasta valoa tuottavan polttimon suojaamiseen ei ole lähtökohtaisesti tarvetta edellyttäen, että eläimet eivät osu siihen vahingossa normaalin liikkumisen yhteydessä esimerkiksi kävellessään lampun alitse. Lampun tulee siten olla kohtuullisella etäisyydellä, mutta sen ei tarvitse olla täysin eläinten ulottumattomissa, koska eläimet eivät yritä koskea sitä ymmärtäessään sen ”tuleksi”. Toisaalta, nopea kosketus lamppuun ei edes aiheuta palovammaa.

Eläimet eivät siis tarkoituksella kosketa lamppua valoa säteilevältä puolelta, mutta voivat vahingossa koskettaa vapaasti riippuvaa kohdelamppua yläpuolelta, koska heijastimella varustettua pintaa ei hahmota kuumaksi samalla tavalla kuin valaisevaa kohdetta. Tästä syystä varjostimen käyttö lampun ympärillä on suositeltavaa kiipeilevien eläinten terraarioissa, jos eläimillä on mahdollisuus kiivetä lampun yläpuolelle (mm. päivägekot voivat hypätä vahingossa lampun yläpinnalle, mutta eivät yritä koskea valaisevaa pintaa). Kiipeilevien eläinten terraarioissa eläinten ei kuitenkaan pitäisi ylipäätään päästä kiipeämään lamppua korkeammalle. Koska paistattelualue on kiipeilevillä lajeilla lähtökohtaisesti puun latvassa, se tulisi olla myös terraariossa kiipeilyrakennelman yläpuolella. Tahattoman koskettamisen lisäksi tämä estää eläimiä ulostamasta lampun päälle.

Himmennettyjen infrapunapolttimoiden ja erityisesti valoa tuottamattomien keraamisten polttimoiden hahmottaminen kuumaksi kohteeksi ei onnistu eläimiltä näkyvän valon puuttuessa. Ne on suojattava verkolla myös varsinaiselta säteilysuunnalta, jos eläimet ylettyvät koskettamaan niitä vahingossa. Keraaminen polttimo on erityisen vaarallinen, koska umpimateriaalista valmistettuna se varaa itseensä huomattavasti enemmän lämpöenergiaa verrattuna normaaliin ohuesta lasista koostuvaan lamppuun. Käytännössä tämä tarkoittaa, että kosketettaessa keraaminen polttimo polttaa nopeammin / pahemmin kuin vastaavan lämpöinen lasipolttimo, vaikka pintalämpötila olisi molemmissa sama (keraaminen polttimo on käytännössä lisäksi normaalia lamppua lähes sata astetta kuumempi eli n. 300 asteinen).

Pienemmillä eläimillä käytetyt muovirakenteiset klipsilamput ovat automaattisesti suojatut yläpinnaltaan ja vaikka muovinen varjostin lämpenee jonkin verran, se ei koskaan muodostu polttavan kuumaksi.

HUOM! Jos eläimillä on mahdollisuus mennä lampun kupurakenteen sisälle, niillä tulee olla mahdollisuus poistua sieltä koskettamatta polttimoa eli kuvun tulee olla riittävän laaja ja etäällä polttimon reunoista. Erittäin pienikokoiset yöaktiiviset eläimet (gekot ja notkeat käärmeet) voivat periaatteessa mennä lampun kuvun sisälle yöllä ja lampun mennessä päälle käristyä vapaan poistumistien puuttuessa. Koska yöaktiivisilla eläimillä ei kuitenkaan ole taipumusta kiipeillä valoisana aikana, niiden riski koskettaa lampun yläpintaa on myös häviävän pieni, joten kupu voidaan varmuuden vuoksi sahata pois rautasahalla.

Vapaasti riippuva lamppu voidaan suojata yksinkertaisesti tekemällä riittävän pienisilmäisestä verkosta sopiva kotelo koko polttimon ympärille. Käytännössä nelikulmainen muoto on helpoin taivutella.

Vastoin yleistä käsitystä, tavallista lämmittelypaikan luomiseen käytettyä spottilamppua ei siis tarvitse yleensä suojata millään tavalla, koska eläimet eivät kosketa sitä tarkoituksella varsinkaan niin kauan, että kontaktista syntyy palovamma. Eli lamppu on ainoastaan sijoitettava sellaiselle etäisyydelle, etteivät eläimet osu siihen vahingossa normaalisti liikkuessaan.

 

Käytännön palovammariski

Matelijalle on kuitenkin mahdollista aiheuttaa palovammoja lämpölampulla, vaikka eläin ei fyysisesti koskettaisikaan lämmönlähdettä. Tämä on käytännössä se tapa, jolla terraarioeläimet saavat palovammoja.

Suositeltava lämpötila paistattelupaikalla on n. 45ºC, lämpötilan ei tulisi koskaan olla alle 40 astetta ja erityisesti aavikkolajeilla lämpötilan on lähtökohtaisesti oltava lähempänä 50 astetta. Lämpötilan mittaamisessa on kuitenkin huomioitava mittauspaikka. Pienen liskon tai käärmeen tapauksessa lämpötila voidaan mitata käytännössä tason pinnalta, mutta suurempien eläinten kanssa tulee huomioida eläimen yläpinnan etäisyys paistattelupinnasta ja mitata lämpötila eläimen selän tasolta. Erityisesti pienitehoisia (25-40W) lamppuja käytettäessä tämä on erittäin tärkeää, sillä niiden lyhyestä lämmitysetäisyydestä johtuen lampun on oltava lähellä paistattelutasoa.

Spottilampun pintalämpötilan ollessa n. 220ºC ja lämpötilan muuttuessa nopeasti etäisyyden kasvaessa, pienitehoisella lampulla tuotettu 45ºC paistattelutason pinnalla saattaa tarkoittaa lähes 80-90ºC korkeavartaloisen eläimen selän tasolla. Tämä on täysin luonnoton tilanne, luonnossa suoran auringonpaisteen lämpövaikutus on käytännössä sama maanpinnalla tai puunlatvassa mikäli tuulen vaikutus on eliminoitu, joten eläimen koko auringossa oleva keho altistuu samalle lämpövaikutukselle. Eläin ei terraario-oloissa siis välttämättä havaitse lämpötilan olevan paikallisesti liian korkea, vaan pysyttelee paistattelupaikalla kunnes ruumiin yleislämpötila on kohonnut toivotuksi. Näin tapahtuu erityisesti, mikäli paistattelupaikka on liian pieni eläimen kokoon nähden, jolloin paistatteluaika muodostuu tarpeettoman pitkäksi, tai mikäli terraarion yleislämpötila on liian alhainen jolloin eläin viettää suurimman osan ajastaan paistattelupaikalla.

HUOM! Polttimon suojaaminen verkolla ei tässä tilanteessa siis vaikuta millään tavalla palovammariskiin, koska vamman syntyminen ei edellytä polttimon fyysistä koskettamista, vaan ainoastaan oleskelua liian lähellä lamppua.

Palovammariski voidaan kuitenkin tehokkaasti ehkäistä mittaamalla lämpötila paistattelevan eläimen selän tasolta ja asentamalla lamppu sopivan etäisyyden päähän. Lampun ja paistattelutason välimatkan säätäminen on normaalisti helposti toteutettavissa, ja suuritehoisempi lamppu voidaan sijoittaa pienitehoista ylemmäs, koska sen tehoalue on suurempi. Käytännössä tehokkaampi lamppu on siis turvallisempi, koska se voidaan sijoittaa etäämmälle eläimestä ja silti saavuttaa optimilämpötila sekä paistattelutasolla että eläimen selän korkeudella.

40W E14 spottilamppu klipsivalaisimessa:

  • Etäisyys paistattelupinnasta 15 cm; 35ºC
  • Etäisyys paistattelupinnasta 10 cm; 48ºC
  • Etäisyys paistattelupinnasta 5 cm; >70ºC

 

60W E27 spottilamppu klipsivalaisimessa:

  • Etäisyys paistattelupinnasta 30 cm; 36ºC
  • Etäisyys paistattelupinnasta 25 cm; 42ºC
  • Etäisyys paistattelupinnasta 20 cm; 48ºC
  • Etäisyys paistattelupinnasta 15 cm; 59ºC
  • Etäisyys paistattelupinnasta 10 cm; >70ºC

Kun eläin makaa paistatteluasennossa tason päällä ja sen vartalon korkeus on tällöin vain muutamia senttimetrejä, lämpötilaero tason pinnan ja selän tasolla on käytännössä vain muutamia asteita. Tavallinen 25W/40W E14 klipsilamppu onkin erinomainen pienikokoisen eläimen paistattelulamppu, kun se on sijoitettu reilun 10 cm:n päähän eläimen selästä. 10 cm:n etäisyys on myös riittävä turvaväli eläimen ja polttimon välillä, joten suojaverkkoa ei tarvita. Mutta sama 40W lamppu ei kuitenkaan sovellu asennettavaksi 10 cm:n päähän paistattelupinnasta, jos eläimen vartalo on muutamaa senttiä paksumpi, koska tällöin lämpötila eläimen selän tasolla muodostuu helposti liian korkeaksi. Yleisenä sääntönä voidaan pitää, että eläimen maatessa normaalissa paistatteluasennossa lampun alla, sen vartalon korkeimman kohdan lämpötilan ei tulisi ylittää 52ºC eikä toisaalta alittaa 42ºC.

Lampun etäisyys: Lampun teholla ei ole merkitystä sen tuottamaan paistattelupaikan lämpötilaan, mutta tarvittava etäisyys vaihtelee huomattavasti lampun tehon mukaan. Korkeavartaloisilla eläimillä ei voi käyttää pienitehoisia lamppuja, koska niiden selkä joutuu helposti liian kuumaan säteilyyn paistattelutason pinnan lämpötilan ollessa sopiva, tai selän lämmön ollessa hyvä alusta ei lämpene riittävästi. Lämpölamppu aiheuttaa palovammoja juuri tästä syystä, joten lampun tehon ja etäisyyden on oltava eläimen ruumiinmuotoon nähden sopiva.

Mahdollisuus koskea lamppua kurottamalla ei ole vaarallista, koska eläimet eivät sitä tarkoituksella tee. Kuvan 40W lampun etäisyys olisi kilpikonnan kannalta OK (eläin voi kävellä lampun alta osumatta polttimoon) eikä suojaamista tarvittaisi, mutta valokeilan lämpötila on liian korkea eläimen selän tasolla.

Terraarion lämmitys

 

Suurin osa matelijoista on vartalotyypiltään litteitä, joten niiden tapauksessa lämpötila sekä tason pinnan että selän tasoilla saadaan helposti sopivaksi edellyttäen, että lamppu on muuten riittävän tehokas eläimen kokoon nähden. Korkeavartaloisilla lajeilla lampun tulee kuitenkin toisinaan olla normaalia etäämmälle asetettava ja siten tehokkaampi kuin vastaavan kokoisten litteävartaloisten lajien tapauksessa.

Tyypillisiä korkeavartaloisia lajeja:

  • Kameleontit
  • Maakilpikonnat
  • Suurikokoiset leguaanit ja basiliskit
  • Monet agamat; metsissä elävät kiipeilevät lajit (mm. Calotes, Physignathus, Hydrosaurus)

Maakilpikonnia lukuun ottamatta korkeavartaloisille lajeille on tyypillistä ”terävä” selkä ja kameleontteja lukuun ottamatta varsinkin uroksilla selkäharjakset. Selkäharjakset ovat elävää kudosta ja siten myös alttiita palamiselle, joten lämpötila tulee mitata harjasten kärkien tasolta (erityisesti huomioitava urosiguaanien kanssa). Kameleonttien tapauksessa taas on merkittävää, että ne paistattelevat käytännössä usein oksalla seisten. Oksan pinnan lämpötilalla ei ole niille merkitystä, mutta normaali seisontakorkeus tulee huomioida lämpötilaa mitattaessa (toisaalta, lämpösäteilyn tulisi mieluummin tulla viistosti kuin suoraan ylhäältä, jolloin se lämmittää paremmin kameleontin laajaa kylkipinta-alaa). Korkeavartaloisten eläinten paistattelupaikkaa luotaessa on siis valittava riittävän tehokas lamppu, jotta sekä eläimen selän taso että paistattelupaikan pinta saadaan lämpötilaltaan mahdollisimman optimaaliseksi. Käytännössä esimerkiksi täysikasvuisen iguaanin tai maakilpikonnan tapauksessa 40W E14 tai E27-kantaiset lamput eivät usein ole sopivia, vaikka niitä olisi asetettu useita samalle paistattelupaikalle, koska niitä ei pystytä fyysisesti asentamaan riittävän korkealle ja samalla kuitenkin tuottamaan riittävää lämpötilaa paistattelutason pinnalle asti.

40W lampun asennuskorkeuteen liittyvä paistattelutason riittämätön lämpeneminen olisi mahdollista hoitaa pohjalämmityksellä eli asentamalla tason alle lämpömatto. Tällöin sekä tason pinta, että eläimen selän taso saataisiin yli 40-asteiseksi edellyttäen että maton lämpötila on riittävän korkea. Toisaalta yhden 40W lampun tuottama lämpöalue on todennäköisesti kuitenkin liian pieni isompien eläinten paistattelupaikalla eli 40W lamppuja tulisi tällöin käyttää useampia. Sähkönkulutuksessa ei siten säästetä verrattuna siihen, että käytetään yhtä 60-100W lamppua, mikä on lähtökohtaisesti optimaalisempi vaihtoehto.

 

Paistattelupaikan koko

Lampuilla luotavan paistattelualueen tulee olla riittävän suuri eläimen kokoon ja vartalon muotoon nähden. Kilpikonnien tapauksessa yhdellä riittävän tehokkaalla lampulla saadaan yleensä aikaan riittävän kokoinen pyöreä lämpöalue, sama pätee käärmeisiin jotka voivat asemoida itsensä tehokkaasti lämpöalueen sisälle. Liskojen tapauksessa, erityisesti pitkänomaisen vartalon omaavilla suuremmilla lajeilla, saattaa kuitenkin olla tarpeellista käyttää useampaa lamppua soikean lämpöalueen luomiseksi, jotta eläimen koko vartalo saadaan lämpöalueen sisälle. Liskojen ei tarvitse päästä kokonaan tehokkaalle lämpöalueelle, mikä varsinkin pitkähäntäisten lajien kanssa muodostuisi turhan monta lamppua vaativaksi. Eläimen verenkierto lämmittää koko elimistön, kunhan suurin osa vartalosta saadaan tehokkaalle paistattelualueelle. Terraarion yleislämpötilan ollessa sopiva, liskon ei tarvitse viettää paistattelupaikalla merkittävästi pidempää aikaa verrattuna siihen, että myös häntä saataisiin kokonaan paistattelualueen sisälle. (Jos terraarion yleislämpö on syystä tai toisesta turhan viileä, paistattelualueella vietetty aika kasvaa ja erityisesti tällöin tehokkaan lämpöalueen tulee olla ainakin eläimen vartalon alan kattava. Tarpeettoman pitkä lämmittelyaika myös altistaa liian korkean pistelämmön aiheuttamalle palovammalle, joten viileissä olosuhteissa lampun sijoituskorkeuteen tulee kiinnittää vastaavasti enemmän huomiota).

60W E27 spottilamppu klipsivalaisimessa 20cm etäisyydellä paistattelupinnasta:

  • Alueen keskellä: 48ºC
  • Alueen keskeltä 5cm: 45ºC
  • Alueen keskeltä 10cm; >34ºC

Eli halkaisijaltaan 20cm levyisen alueen reunoilla lämpötila on kunnolliseen paistattelluun liian alhainen, mutta eläimen verenkierto hoitaa loput. Suuremmilla eläimillä on kuitenkin käytettävä kahta lamppua tai tehokkaampaa polttimoa.

Paistattelupaikan koko: Lampun koolla / teholla on vaikutusta todellisen paistattelualueen kokoon, koska laajenevan valokeilan lämmittämä alue on sitä suurempi mitä korkeammalla lamppu on. Lämpötila viilenee kuitenkin varsin nopeasti keilan ulkoreunoja kohti, joten suurilla eläimillä tai useiden eläinten asuttamassa terraariossa joudutaan käyttämään hyvin tehokasta lamppua tai useampia lamppuja. Verenkierto levittää lämmön koko elimistöön, mutta jos terraarion yleislämpö on viileä, pienellä paistattelualueella lämmittelyajasta muodostuu liioitellun pitkä.

Terraarion lämmitys

 

Useiden eläinten asuttamassa terraariossa paistattelupaikan on myös oltava riittävän suuri, jotta kaikki yksilöt mahtuvat paistattelemaan tai paistattelupaikkoja on tarjottava useampia. Erityisesti vesikilpikonnilla liian pieni lämpöalue saa kilpikonnat kiipeämään kasaan toistensa päälle, jolloin ylimmät yksilöt saattavat joutua hyvinkin lähelle polttimon pintaa.

 

Lämpömatto

Lämpömaton toimintaperiaatteena on tuottaa lämpöä metallivastuksilla, mikä lämmittää maton pinnan ja yläpuolella olevaa ilmaa. Teknisesti lämpömatto on ohuesta sähköjohtimesta valmistettu ja eristekerroksella päällystetty levy, lämpökaapelista se eroaa periaatteessa vain ulkomuotonsa puolesta. Kun lämpömattoon kytketään virta, johtimen läpi kulkeva sähkö tuottaa lämpöä tasaisesti koko maton pinta-alalle. Lämpömattoelementit eivät yleensä ole varsinaisesti jäykkiä, mutta useimpia malleja ei kuitenkaan tule taivuttaa koska rakenne voi vahingoittua. Mattoja ei koskaan voi leikata pienemmiksi vaan ne ovat aina eristettyjä yksiköitä, joiden eristystä ei saa puhkaista. Joissakin malleissa on liimapinta kiinnittämistä varten, mutta liimaamista kannattaa välttää, koska maton irrottaminen liimauksen jälkeen saattaa vaurioittaa sitä. Mallista riippuen lämpömatto voi olla joko täysin vedenpitävä tai ainoastaan roiskevesitiivis ja tarkoitettu asennettavaksi joko lämmitettävän kohteen sisä- tai ulkopuolelle.

Lämpömatto: Terraarion ulkopuolelle tarkoitettu muovikalvon sisään laminoitu musta lämpömatto ja PVC-pintainen sisäpuoliseen käyttöön sopiva vihreä lämpömatto. Saman sarjan mattojen pintalämpötila on sama riippumatta pinta-alasta.

Terraarion lämmitys

 

Lämpömattoja valmistetaan useisiin käyttötarkoituksiin joista terraario on vain yksi, niitä käytetään yleisesti esimerkiksi puutarha-alalla taimien kasvatuksessa ja valmistetaanpa niitä jopa porsaille lämpölampun korvikkeeksi. Yleisesti ottaen lämpömaton hyvänä puolena on kustannustehokas lämpö, mikä voidaan kohdistaa tarkasti rajatulle alueelle. Koska matto on lähes suorassa kontaktissa itse lämmitettävän kohteen kanssa, kaikki tuotettu lämpö on periaatteessa hyödynnettävissä. Käytännössä esimerkiksi porsaiden lämmittäminen normaalilla lämpölampulla kuluttaa 125-250W sähköä pesueen koosta riippuen, kun taas lämpömatolla tarvittava lämpö saavutetaan 65W sähkönkulutuksella. Puutarhakäytössä taimilaatikoiden lisälämmittäminen lampuilla uhkaa kärventää hennot taimet, jolloin lamppujen on oltava suhteellisen kaukana itse kohteesta. Mikäli toivottu lämpötila on 35ºC, 35 astetta kehittävä lämpömatto on huomattavasti käytännöllisempi verrattuna n. 220ºC pintalämpötilan kehittävään lämpölamppuun. Lämpömatto lämmittää siis käytännössä ylöspäin (lämmin ilma kohoaa) eikä se säteile lämpöä samalla tavalla kuin lamput.

Lämpömattoja valmistetaan eri tehoisina, käytännössä tietyn mattomallin suuritehoisempi versio on pinta-alaltaan suurempi, yhtä pinta-alayksikköä kohti teho ja siten maton tuottama lämpötila pysyy samana erikokoisten mattojen välillä, koska rakenteellinen lämmitysteho on sama. Suuritehoisemmalla matolla pystytään siten lämmittämään suurempi ala, mutta ei tuottamaan korkeampaa pintalämpötilaa. Mattoon liitetty termostaatti ei vaikuta maton lämpötilaan, mutta sammuttaa sen kun haluttu sijoitustilan yleislämpötila on saavutettu. Maton lämpötilaa voidaan säätää, mikäli siihen on liitetty himmennin. Tällöin mattoon menevän sähkövirran määrää vähentämällä lämpötilaa saadaan alhaisemmaksi.

 

Lämpömatto terraariossa

Lämpömaton käyttökelpoisuus terraariossa on rajallista, koska lämpömaton toimintaperiaate on lähtökohtaisesti väärä luonnonmukaista auringosta säteilevää lämpöä tarvitseville eläimille.

Terraariokäyttöön tarkoitettuja lämpömattoja valmistetaan sekä terraarion sisälle asennettavina vesitiiviinä pinnoitettuina malleina, että ulkopuoliseen asennukseen tarkoitettuina versioina. Lämpömatto voidaan asentaa terraarion pohjaan, seinään tai kattoon, mutta seinään / kattoon asennettuna sen tulee käytännössä olla terraarion sisäpuolella, muuten lämmönhukka on liian suuri. Pohjaan asennettu matto voi olla terraarion ulkopuolella, koska ylöspäin kohoava lämpö kohdistuu pohjaan ja ainakin osittain pohjan läpi terraarion sisäpuolelle. Tässä on olennaista huomata, että mitä paksumpi on terraarion pohja ja terraarion sisäpuolella oleva pohjamateriaalikerros, sitä enemmän lämmöstä häviää tähän ”eristeeseen” ennen kuin se pääsee varsinaisesti terraarion sisälle.

Jos matto asennetaan terraarion alle, terraarion alla olevan tason ja terraarion pohjan välissä on oltava ilmarako. Tällöin lämpöä karkaa vielä enemmän, mutta ilmarako on turvallisuuden kannalta olennainen, koska matto ei tällöin voi ylikuumentua yhtä herkästi kuin suoraan tason ja pohjan väliin asennettuna. Jos matto on terraarion pohjan ja alustan välissä ilman rakoa, se joutuu puristuksiin mahdollisesti huomattavankin painon alle mikä saattaa rikkoa maton rakennetta ja aiheuttaa ylikuumenemiseen johtavan vaurion. LÄMPÖMATTOA EI SAA ASENTAA PURISTUKSIIN TERRAARION POHJAN ALLE.

Ilmarako lämpömaton ja pohjan välissä: Faunaboxin jalat luovat itsestään sopivan ilmaraon, mutta tasapohjaisten terraarioiden kanssa käytetään korokepalikoita. Suurempien terraarioiden kanssa on huomioitava, että lämpömatto ei saa jäädä puristuksiin, varsinkaan pistemäisen kuorman alle.

Terraarion lämmitys

Terraarion lämmitys

 

Teoreettisesti paras teho lämpömatosta siis saadaan, kun se asennetaan terraarion sisälle. Tällöin kaikki lämpö saadaan itse terraarioon. Mikäli matto on asennettu seinään tai kattoon terraarion sisäpuolelle se ei juurikaan lämmitä alaspäin säteilemällä, mutta matosta tulevan lämmön kohdistuessa kokonaisuudessaan tilan sisäpuolelle se lämmittää tasaisesti terraarion sisäilmaa mikä vastaa läheisesti keraamisella lämpösäteilijällä tai lampulla lämmittämistä.

Pohjaan asennettu lämpömatto lämmittää myös samalla tavalla terraarion sisäilmaa, mutta harmillista kyllä myös yläpuolella olevan pohjamateriaalin. Käytännössä pohjamateriaalin lämpö on siten korkeampi kuin yläpuolella olevan ilman lämpötila, mikä on luonnoton tilanne. Lämpimässä pohjassa makaava eläin voi vilustua hengittäessään viileää ilmaa, samoin kuin lämmitetyn veden ja viileän ilman tapauksessa. Kosteaa pohjamateriaalia käytettäessä pohjalämpö lisäksi kuivattaa pohjaa ja lisäksi ilmankosteus nousee, mikä on usein ei-toivottavaa. Erityisesti tulee huomata, että luonnossa maahan kaivautumalla eläin pääsee viileään kun taas pohjalämmitetyssä terraariossa lämpötila nousee syvemmälle kaivauduttaessa; tilanne on täysin luonnoton. Samaten korkeissa terraarioissa lämpötilan tulisi olla pohjalla alhaisempi kuin yläoksilla eikä päinvastoin, saatikka että lämpötila on katosta lattiaan vakio. Pohjaan asennettavaa lämpömattoa käytettäessä on siten erittäin tärkeää, että se ei peitä koko pohjaa vaan korkeintaan puolet, mieluiten vain 1/3 pohjan alasta, jotta eläimillä on mahdollisuus hakeutua viileälle pohjalle terraarion toiseen päätyyn.

Toinen lämpömattoon liittyvä ongelma on, että sen tuottama pintalämpö ei usein ole edes riittävän korkea paistatteleville eläimille, joiden paistattelupaikan keskuksen yleislämpötilan (paistattelupinta ja ilma sen yläpuolella eläimen selän tasolle asti) tulisi olla 45-50ºC. Lämpömaton tuottama lämpö tulee ensinnäkin täysin väärästä suunnasta ja toinen auringossa paistatteluun liittyvä elementti eli kirkas valo puuttuu kokonaan. Vaikka lämpömaton pintalämpötila saataisiinkin riittävän korkeaksi, eläimen selän tasolla lämpötila ei ole riittävä, varsinkaan silloin kun eläin makaa maton päällä. Lämpömatto ei siten ole edes lähtökohtaisesti soveltuva paistatteleville eläimille. LÄMPÖMATTOA EI TULE KÄYTTÄÄ PAISTATTELUPAIKAN LUOMISEEN PÄIVÄAKTIIVISILLE AURINGON PAISTEESSA PAISTATTELEVILLE ELÄIMILLE.

Tässä yhteydessä tulee tosin mainita, että pohjalämmitys (eli lämpömatolla tai kaapelilla tuotettu lämpö) osassa terraariota, edellyttäen että lämpötila saadaan riittävän korkeaksi, saattaa käytännössä riittää aivan hyvin myös joillekin rajallisesti paistatteleville päiväaktiivisille maassa eläville käärmelajeille, (mm. metsissä elävät lajit), jolloin niille on käytännössä samantekevää käytetäänkö lämmittelypaikan luomiseen lamppua vai pohjalämpöä. Ne saavat riittävästi lämpöä eivätkä kärsi järjestelystä, mutta periaatteessa pohjalämmön käyttö ei kuitenkaan ole edes rajallisesti paistattelevalle lajille optimaalinen toimintatapa.

Sen sijaan pohjalämmöllä luotua paistattelupaikkaa ei tule koskaan käyttää kilpikonnilla, kiipeilevillä eläimillä, jotka paistattelevat oksilla (erityisesti kameleonteilla), aavikkoalueilta kotoisin olevilla lajeilla, käytännössä millään paistattelevalla liskolla, krokotiilieläimillä, semiakvaattisilla lajeilla (jotka lämmittelyn ohella kuivaavat itsensä auringon paisteessa) tai aktiivisesti paistattelevilla käärmeillä. Käytännössä lämpömatto ei siten sovellu pysyväksi ratkaisuksi millekään auringossa paistettelevalle lajille.

Lämpömattojen käyttöön liittyy lisäksi palovammariski. Viallinen lämpömatto saattaa lämmetä epätasaisesti ja ylikuumentua niin kuumaksi, että se terraarion alle ilman ilmarakoa asennettuna kärventää terraarion pohjan ja alustan ja terraarion sisällä vastaavasti polttaa eläimet.

Palovammariskiä pahentaa se, että lämpömatto on suorassa yhteydessä eläimeen välissä olevan laattakiven tms. materiaalin läpi. Tällöin paistattelupinnan lämpötila vastaa itse maton pintalämpötilaa mikä saattaa vian seurauksena muodostua polttavan kuumaksi. Tätä ei koskaan tapahdu lämpölampun kanssa, koska eläin ei ole sen kanssa suorassa kontaktissa ja toisaalta paistattelupaikan lämpötila pysyy vakiona, koska lampun lämpötila on vakio (jos lampun lämpötila alkaa kasvaa polttimo hajoaa). Toisekseen lämpömatto lämmittää luonnottomalla tavalla; lämpöä tulee ainoastaan alhaaltapäin, mikä on ensinnäkin väärä suunta ja eläimen lämpeneminen kestää kauemmin, koska yhdestä suunnasta tulevan lämmön on kuitenkin levittävä koko kehoon, jotta toivottu tila saavutetaan ja lämmittely voidaan lopettaa.

Vaarallista tästä tulee silloin, kun lämpömatto ylikuumenee vian seurauksena niin, että pintalämpötila voi aiheuttaa palovamman. Palovammoja pahentaa juuri se seikka, että eläimen lämpeneminen kestää kauan, se ei välttämättä älyä siirtyä ennen kuin on saavuttanut toivomansa lämpötilan huolimatta siitä, että vatsapuolelle on jo syntynyt kudosvaurioita. Pahimmassa tapauksessa vatsanpeitteet saattavat palaa niin pahasti, ettei uusiutumiskykyistä kudosta ole lainkaan jäljellä. Eläin on edelleen toimintakykyinen, mutta nahka ja vatsanpeitteet ovat kuolleet, jolloin kudoksen mädännyttyä sisälmykset kirjaimellisesti valahtavat ulos. Näin pahasti palanutta eläintä ei käytännössä voi hoitaa, vaan se on lopetettava ja lievemmätkin palovammat vaativat pitkäaikaista hoitoa.

Ylikuumentunut lämpömatto: Esimerkki siitä miten lämpömatolle saattaa käydä väärin käytettynä tai maton ikääntyessä. Jos tämä matto olisi ollut terraarion sisäpuolella, eläin olisi voinut saada tappavia palovammoja. Tässä tapauksessa maton alla ollut lauta hiiltyi mustaksi ja terraarion muovipohja suli.

Kuvan matto käräytettiin tarkoituksella, jotta saatiin autenttinen kuva siitä miten lämpömaton kanssa voi käydä. Matto asettiin tahallisesti puristuksiin terraarion pohjan ja laudanpätkän väliin (10cm levyinen lauta, kuten matosta on havaittavissa). Matto oli päällä 24h/vrk melkein 11 kuukautta yhteen menoon ennen kuin rakenne petti ja matto kärähti, joten väärinkin käytettynä lämpömatot voivat kestää varsin pitkään, erityisesti jos ne ovat päällä vain osan päivästä. Mutta kuten sanottu, mattojen käyttö on vapaaehtoista.

Terraarion lämmitys

 

Tämä ei tietenkään tarkoita, että jokainen lämpömatto hajoaa ja polttaa eläimen, vaan riski on todellisuudessa hyvin vähäinen. Se on kuitenkin helposti eliminoitavissa käyttämällä ylhäältä säteilevää lämpöä. Lisäksi lämpölampun käyttö on eläinten kannalta luonnollista lämpöä tuottavana järjestelynä paljon parempi vaihtoehto. LÄMPÖMATTO EI SOVELLU AURINGOSSA PAISTATTELEVILLE ELÄIMILLE, VAAN NIILLÄ KÄYTETÄÄN AINA LÄMPÖLAMPPUJA. Ei-paistettalevilla lajeilla lämpömattoja voidaan käyttää terraarion lämmittämiseen varovaisuutta noudattaen.

 

Mihin lämpömattoa voi käyttää

Lämpömatto ei edellä selitetyistä syistä sovellu auringon paisteessa paistattelevien eläinten lämmittämiseen, mutta sillä voidaan lämmittää itse terraariota tai ei-paistattelevia lajeja. Yleisesti ottaen lampuilla järjestetty ylhäältä säteilevä lämpö on aina luonnonmukaisempi vaihtoehto, mutta tilanteissa, joissa lamppuja ei voida käyttää, lämpömatto voi olla hyödyllinen.

Kuten jo aikaisemmin todettiin, terraarion sisäpuolelle seinään tai kattoon asennettu lämpömatto lämmittää terraarion sisäilmaa ilman valoa kuten keraaminen lämpösäteilijä. Tämä on sovelias tapa lämmittää terraarion ilmaa tilanteissa, joissa terraarion asukkaat eivät tarvitse paistattelupaikkaa, mutta kuitenkin huoneilmaa korkeampaa lämpöä. Esimerkiksi sammakkoeläinten ja selkärangattomien terraarioissa ratkaisu voi olla kelvollinen, erityisesti jos normaali 25W kohdelamppu on liian tehokas terraarion sisälle asennettavaksi pienen kokonaistilavuuden tai mataluuden takia. Ulkopuolelle asennettu lamppu toki lämmittää kattoverkonkin läpi ja valaisee samalla terraarion, mutta jos paistattelupaikkaa ei tarvita ja terraarion sijaintipaikan yleisvalaistus on riittävä, lämpömatolla lämmittäminen kuluttaa vähemmän sähköä. Kostealla pohjalla maassa oleskelevilla sammakkoeläimillä ja selkärangattomilla ei yleisesti ottaen kuitenkaan tule koskaan käyttää pohjalämmitystä sen pohjaa kuivattavan vaikutuksen takia, vaan lämmön tulisi kohdistua terraarion ilmaan eli lämpömatto kiinnitetään mieluummin terraarion seinään tai kattoon.

Toinen tilanne jossa lämpömattoa voidaan käyttää on lämpimän alueen luominen ei-paistattelevalle matelijalle tai joillekin maassa eläville paistatteleville lajeille poikkeustilanteessa (lähinnä poikasten tilapäismajoitus). Ylhäältä säteilevällä lämmöllä lämmittäminen on näissäkin tilanteissa jälleen ensisijaista, mutta jos se ei terraarion pienuuden vuoksi ole mahdollista, voidaan terraarion toista päätyä lämmittää lämpömatolla. Lämpöalue olisi tällöin noin 1/3 terraarion pohjapinta-alasta.

Piilopaikkoja käytettäessä tällöin on jälleen suositeltavaa käyttää pitkänomaista piilopaikkaa, jonka toinen pääty ylettyy lämpimälle alueelle sen sijaan, että käytetään kahta erillistä piiloa, joista toinen on kokonaan lämpimällä ja toinen viileällä alueella. Tämä siksi, että hämäräaktiivinen eläin voi piilopaikan sisällä vaihtaa valoisana aikana paikkaa lämpimän ja viileän välillä tulematta ulos piilosta. Tällöin lämpö vastaa eläimen kannalta hyvin läheisesti luonnollista piilopaikan lämpenemistä kattoon paistavan auringon vaikutuksesta, vaikka lämpö tuleekin piiloon luonnottomasti alhaalta päin. Piilossa olevan eläimen kannalta tämä on kuitenkin käytännössä yhdentekevää, joten lämpömatolla saadaan aikaan kustannustehokkaampi lämmitys. Vastaava lämmittäminen tosin onnistuu kuitenkin yhtä hyvin niin, että piilopaikan toiseen päätyyn kohdistetaan kohdelamppu, joten lämpömatto ei tässäkään yhteydessä ole lamppua parempi vaan eläimen kannalta sama lopputulos saadaan aikaan molemmilla tavoilla. Piilopaikan lämmitystä ei tarvita yöllä, joten valolla ei ole merkitystä.

Hyvin pienessä terraariossa lämpömaton täsmällisesti kohdistama lämpö on usein lamppua selvästi käytännöllisempi. Luonnollisesti, jos pienikokoisia terraarioita on useita ja jokaisessa niistä on yksi ei-paistatteleva eläin (käytännössä esimerkiksi nuori käärmepoikue), lämpömatolla voidaan lämmittäminen hoitaa sähkönkulutuksen kannalta huomattavasti kustannustehokkaammin, koska yhden, erityisesti pitkänomaista mallia edustavan, maton päälle voidaan asettaa useita pikkuterraarioiden päätyjä. Vastaavan poikueen lämmittäminen pikkuterraarioiden ulkopuolisilla lampuilla vaatisi kokonaisen patteriston 25W valaisimia, joista jokainen siis kuluttaa 25W sähköä. Toisaalta, jos pikkuterraarioita on huomattavan paljon, kustannustehokas täsmälämmitys voidaan yleensä hoitaa vielä paremmin wattimäärältään vastaavalla lämpökaapelilla, joka saadaan vedettyä useampien terraarioiden alle. Tämä on tilanne myös lämpöä vaativien ravintoeläinten kasvatuksessa; kaapelin päälle saa mahtumaan huomattavasti enemmän esimerkiksi pyöreäpohjaisia ämpäreitä. Poikasten tapauksessa pohjalämmitys on kuitenkin yleensä vain tilapäisratkaisu ja suurempaan terraariokokoon siirryttäessä erityisesti paistattelevilla lajeilla aletaan käyttää yläpuolista lämpösäteilyä.

Lämpömaton käyttö: Ainoastaan osa terraariosta on lämpömaton päällä ja pohjan ja maton väliin jätetään ilmarako (Faunaboxissa on jalat). Pinkänomaisen maton päälle mahtuu useita terraarioita, mutta lämpökaapeli on yleensä käytännössä kätevämpi vaihtoehto.

Terraarion lämmitys

 

Yhteenvetona on siten todettava, että lämpömatto on useissa tilanteissa terraarioon soveltumaton lämmityslaite, koska se lämmittää väärällä tavalla alhaalta ylöspäin. Sitä ei voi käyttää auringossa paistattelevien eläinten paistattelupaikan luomiseen, eikä sitä voi käyttää kosteapohjaisessa sammakkoeläin- tai matelijaterraariossa kuivattavan vaikutuksen takia. Ja ei-paistattelevien eläintenkin tapauksessa ylhäältä säteilevällä lämmöllä lämmittävä lamppu on luonnonmukaisempi terraarion lämmittäjä. Niille eläimille, jotka eivät käytännössä paistattele auringossa, mutta tarvitsevat kuitenkin huonelämpöä korkeamman yleislämmön tai lämpötilan vaihtelua, lämpömatto on kuitenkin usein lämpölamppua käytännöllisempi edellyttäen, että terraarion valaistus on muuten kunnossa. Terraarion yleislämmitykseen lämpömatto soveltuu myös hyvin. Ravintoeläinten kasvatuksessa lämpömatto on myös lamppuja selvästi käytännöllisempi.

Lämpömaton käyttö siis rajoittuu lähinnä tilanteisiin, joissa lamppujen käyttö ei ole mahdollista tai on huomattavan kustannustehotonta tarvittavien lamppujen suuren määrän vuoksi. Mikäli lämmitettäviä kohteita on useampia, on usein kuitenkin käytännöllisempää käyttää lämmityskaapelia erillisten lämpömattojen asemasta. Kannattaa myös huomioida mahdollisuus sijoittaa ruokaeläinviljelmät akvaariovalaisimien päälle tai lämmittelypaikkojen yläpuolelle terraarion katolle (talvella myös lämpöpattereiden viereen), jolloin tarvittava lämpö saadaan ”ilmaiseksi”.

Akvaariovalaisimen hukkalämpö: Ruokaeläinten kasvatuslaatikot voidaan kätevästi lämmittää loisteputkivalaisimen tuottamalla hukkalämmöllä. Menetelmä toimii erinomaisesti sirkkojen ja torakoiden kanssa (joilla ei yleensä käytetä lainkaan pohjamateriaalia tai materiaalin kosteudelle ei ole merkitystä), mutta ei kosteassa pohjamateriaalissa elävillä eläimillä. Valaisimen lämmöntuotto on niin maltillista, että käytännössä koko pohja voi olla valaisimen päällä.

Pikkuterraarioiden lämmitys akvaariovalaisimen hukkalämmöllä

 

 

Lämpökaapeli

Lämpökaapeli on normaalia sähköjohtoa muistuttava johdin, joka lämpömaton tavoin tuottaa lämpöä. Lämpökaapeleita käytetään tyypillisesti lattialämmityksessä ja toimintaperiaate on täsmälleen sama myös terraariokäyttöön tarkoitetuissa kaapeleissa. Eli lattialämmityskomponentteja voi käyttää myös terraarioiden lämmittämiseen ja niihin on saatavilla valmiit termostaatit ja lämpötilan säätimet.

Terraariokäyttöön tarkoitetut kaapelit voivat olla täysin vesieristettyjä, jolloin ne voi halutessaan vaikka upottaa veteen, osa malleista taas on terraarion ulkopuoliseen käyttöön tarkoitettuja. Lämpökaapelien lämmittävä vaikutus ulottuu hyvin kapealle alueelle, joten suuremmissa terraarioissa kaapeli on asetettava mutkaiseksi, jotta lämpöalueesta saadaan riittävän suuri. Kaapeli on samalla tavalla taipuisa kuin sähköjohdot, ja sitä ei saa taivuttaa jyrkästi vaan ainoastaan löyhällä mutkalla. Lämpökaapelia voi siten käyttää terraarioiden lämmittämiseen samalla tavalla kuin lämpömattoa eli pohjan alle tai pohjalle asetettuna ei-paistattelevan lajin lämpöalueen luomiseen tai terraarion sisäpuolella seinälle vedettynä yleiseen lämmittämiseen, mutta ei varsinaisen paistattelualueen luomiseen. Sitä ei voi käyttää kiipeilypuun ympärille kiedottuna kiipeilevien eläinten lämmittämiseen.

Lämpökaapeli: Terraariokäyttöön valmistettu lämpökaapeli, joka on kauttaaltaan eristetty ja sopii siten käytettäväksi terraarion sisällä ja jopa veden alla. Jos kaapelia käytetään lämpöalueen luomiseen, sen yläpuolelle asetetaan keraaminen laatta tai kivi, joka jakaa lämmön laajemmalle tasolle. Pelkän ohuen kaapelin päällä ei voi lämmitellä, ja tasonkin alle se laitetaan kiepeille.

Terraarion lämmitys

 

Kuten lämpömaton tapauksessa, terraarion pohjan alle asetetun kaapelin ja pohjan väliin tulee jättää ilmarako. Koska kaapeli on selvästi lämpömattoa paksumpi, terraariota ei yleensä edes voi järkevästi asettaa suoraan kaapelin päälle. Ilmarakoa muuttamalla tai himmentimellä voidaan säädellä kaapelin lämmitystehoa. Terraarion sisällä kaapelin päälle on asetettava laattakivi tai keraaminen laatta, jonka alle kaapeli vedetään mutkille riittävän laajan alueen lämmittämiseksi. Pelkän kaapelin päällä eläimet eivät luonnollisesti voi lämmitellä.

Lämpökaapeli on käytännöllinen, kun lämmitetään runsaasti pieniä terraarioita joissa lämpöalueen ei tarvitse olla leveä, eli käytännössä poikasten tai ravintoeläinten kasvatuslaatikoita. Lämpökaapelien pituus on tyypillisesti 2-20 metriä, eli yhdellä pitkällä kaapelilla voidaan lämmittää monikerroksinen kasvatushyllykkö, johon pikkuterraariot on pinottu vierekkäin. Hyllykön lämmitystä voidaan tehostaa ympäröimällä se kasvihuoneterraarion tavoin muovilla, johon leikataan tarpeellinen määrä tuuletusaukkoja. Kuten lämpömattojen tapauksessa, ravintoeläinviljelmät voi kuitenkin usein lämmittää ”ilmaisella” hukkalämmöllä, jolloin kaapelia ei tarvita ainakaan ympärivuotisesti.

Lämpökaapeli II: Kuten lämpömattoa, kaapelia ei saa laittaa puristuksiin terraarion pohjan alle ylikuumenemisriskin takia. Kaapeli on mattoa huomattavasti paksumpi, joten esimerkiksi faunaboxien "jalat" ovat liian matalat pitämään kaapelin irti pohjasta, jolloin korokepalojen käyttö on tarpeen. Kaapeli tietysti viilenee sivuiltaan toisin kuin lämpömatto, mutta voi tästä huolimatta polttaa sekä ylä- että alapuolista tasoa.

Terraarion lämmitys

Terraarion lämmitys

 

 

Lämpökivi

Lämpökivellä tarkoitetaan keinotekoisen keraamisen kivijäljitelmän sisään kiinteästi asennettua lyhyttä lämpövastusta. Lämpökivi on tarkoitettu nimenomaisesti terraariokäyttöön ja asetettavaksi terraarion sisäpuolelle lämmittelypaikaksi. Eläimen on tarkoitus maata sen päällä lämmittelemässä samoin kuin luonnossa auringossa lämmenneen kiven päällä. Kuten lämpömaton tapauksessa, lämpökiven toiminta perustuu alhaalta ylöspäin nousevaan lämpöön, joten toimintaperiaate on jo lähtökohtaisesti väärä. Lämpökiville on tyypillistä, että kiven sisällä oleva vastus kattaa todellisuudessa vain pienen osan kiven varsinaisesta pinta-alasta. Käytännössä tämä tarkoittaa, että kivi lämpenee usein epätasaisesti.

Lämpökivi on lämpömattoa vaarallisempi palovammojen aiheuttaja ja siten kaikista vaarallisin yleisesti myyty terraariotarvike. Umpimateriaalinen rakenne varaa hyvin lämpöä, joten ylikuumentunut kivi aiheuttaa helposti palovamman. Lämpökivien aiheuttamista palovammoista on paljon huonoja kokemuksia, joten vaikka riskin todennäköisyys on alhainen, se on kuitenkin merkittävä lämpökiven käyttöä vastaan puhuva tekijä. LÄMPÖKIVI ON YLEISIN PALOVAMMOJEN AIHEUTTAJA JA SITEN TERRAARIOON SOPIMATON LÄMMITYSVÄLINE.

Lämpökivi on käyttökohteiltaan lämpömattoakin rajallisempi. Paistattelevien eläinten lämmittämiseen se ei sovi ja terraarion yleislämmön nostajana se on lämpömattoa tai lämpökaapelia selvästi huonompi, koska sitä ei voi sijoittaa muualle kuin terrarion pohjalle. Toisaalta, koska lämpökivi asetetaan pohjakerroksen päälle, se ei lämmitä / kuivata pohjaa, vaan kaikki sen tuottama lämpö kohdistuu terraarion ilmaan. Lämpökivellä on lämpömaton ja kaapeliin tavoin alhainen sähkönkulutus, joka tosin muutaman terraarion tapauksessa on todellisuudessa varsin merkityksetön kustannustekijä.

Lämpökivestä on ilmestynyt markkinoille myös jatkojalostettu versio eli ”lämpöluola”. Käytännössä se on normaali lämpökivi, joka on tehty luolan muotoiseksi. Lämpöluolassa eläin voi lämmitellä joko makaamalla luolan päällä kuten normaalilla lämpökivellä tai oleskelemalla luolan sisällä (eli ”auringossa lämmenneen kiven” alla). Koska eläin ei luolassa ollessaan periaatteessa kosketa seiniä, ei ylikuumenemistilanteessa synny vastaavaa palovammariskiä kuin kiven päällä maatessa eli lämpöluola on lämpökiveä parempi vaihtoehto. Lämpöluolan ongelmana on kuitenkin liian pieni koko, eli sisälle ei synny lämpötilavaihtelua. Yöaktiivisen eläimen on siten valoisana aikana vaihdettava piilopaikkaa, jos lämpötila käy sopimattomaksi. Käytännössä lämpöluolaa vastaava järjestely piilopaikan sisäisine lämpötilaeroineen onnistuu huomattavasti paremmin lämpölampulla, kuten on selostettu ylempänä lampun käyttöä ja piilopaikkoja käsittelevien osien yhteydessä.

Lämpökivi on siis terraarioon sopimaton lämmitysväline. ”Auringossa lämmennyt kivi” saadaan terraariossa keinotekoisesti aikaan yksinkertaisesti sillä, että asetetaan sopivan kokoinen laakea kivi tai keraaminen laatta lämpölampun alle, jolloin varsinainen lämpösäteily tulee edelleen oikeasta suunnasta eli ylhäältä, joten saman asian toteuttamiseen selvästi huonommalla tavalla ei ole syytä.

 

Lämpöpatterit ja lämpöpuhaltimet

Suurempien terraarioiden ja akvaarioiden valaisimien hukkalämmön lisäksi myös lämpöpattereista tulevaa lämpöä voidaan hyödyntää pienempien terraarioiden lämmittämiseen. Esimerkiksi ruokaeläinten kasvatusastiat voidaan usein lämmittää yksinkertaisesti asettamalla ne huoneen kiinteän lämpöpatterin viereen, jolloin lämmittämiseen ei kulu lainkaan sähköä. Tekniikka toimii erittäin hyvin edellyttäen, että lämpöpatterit ovat jatkuvasti päällä samanlämpöisinä eli asukas voi itse säätää vapaasti pattereiden lämpöä. Luonnollisesti näin ei tyypillisesti ole asunto-osakkeissa, joissa (kaukolämpö)patterit ovat kesäkaudella yleensä kylminä. Toisaalta kesällä lämpötila voi olla sopiva ilman ulkoista lämmönlähdettä, tai pattereiden ollessa kylmiä voidaan käytää tilapäistä lisälämmitystä.

Lämpöpatterin hyödyntäminen: Lämpöpatteri lämmittää sen eteen asetetut ruokaeläinten kasvatusastiat "ilmaiseksi", mutta menetelmä toimii voin pattereiden ollessa lämpimät eli talvikaudella. Terraarioiden sisäämpötilan säätö onnistuu etäisyyttä muuttamalla.

Terraarion lämmitys

 

Sähkötoimisia pattereita on saatavana myös siirrettävinä ja hyvinkin pienikokoisina versioina, mutta niiden teho eli sähkönkulutus on niin suuri, ja lämmön kohdistuminen niin epäedullinen, ettei niitä kannata käyttää muuhun kuin mahdollisesti huonekokoisen terraarion tai terraariohuoneen yleislämmityksen.

Sama koskee sähköisiä lämpöpuhaltimia, jotka ovat oikeastaan puhaltimella varustettuja sähköpattereita. Niitä voi myös käyttää huoneen yleislämmön kohottamiseen, mutta kohdistettu lämmittäminen ei niilläkään onnistu juuri paremmin kuin varsinaisilla pattereilla. Virrankulutus on myös tarpeettoman suuri.

 

Akvaariolämmittimet

Akvaariolämmitin on nimensä mukaisesti tarkoitettu veden lämmittämiseen. Akvaarion lämmittämiseen valmistetaan sauvalämmittimiä eli sauvan muotoisia vesitiiviiseen lasi- metalli- tai keramiikkakuoreen rakennettuja veteen upotettavia sähkövastuksia. Käytännössä kaikki markkinoilla olevat sauvalämmitinmallit on varustettu säädettävällä asteikolla (yleensä n. 20–32 celsiusta) ja sisäänrakennetulla termostaatilla, joten ne ovat erittäin helppokäyttöisiä. Metalliset lämmittimet sen sijaan tarvitsevat yleensä erillisen termostaattiyksikön. Sauvalämmittimiä on saatavilla eri tehoisina erikokoisiin akvaarioihin, yleisenä sääntönä on, että mitä tehokkaampi lämmitin sitä pidempi se on fyysisesti.

Akvaariolämmitin: Akvaariolämmittinet ovat nykyisin enimmäkseen lasirakenteisia, mikä tarkoittaa laitteen nopeaa lämpenemistä ja jäähtymistä, mutta myös särkymisalttiutta. Koska lämmittimen koko lasisen osan tulee olla veden alla, akvaterraarioissa lämmitin täytyy käytännössä asettaa vaakatasoon. Lämmitin on sitä pidempi, mitä tehokkaammasta laitteesta on kyse (kuvan lämmitin on 300W), joten ylikuumenemisriskin lisäksi mittasuhteet suosivat mahdollisimman pienitehoisen lämmittimen käyttöä.

Akvaariolämmitin / sauvalämmitin

 

Akvaarion lämmittämiseen on tehty myös pohjasoraan upotettavia lämpökaapeleita ja akvaarion alle asennettavia lämpömattoja. Periaatteessa ne ovat täysin samanlaisia kuin terraariokäyttöön tarkoitetut mallit, joita käsitellään omissa osioissaan. Akvaariokäytössä ne ovat kuitenkin hyvin harvinaisia, koska termostaatilla varustettu ja halpa sauvalämmitin on paljon käytännöllisempi.

Akvaterraariossa sauvalämmitin on yhtä käytännöllinen kuin akvaariossa, joten sen käyttö on ensisijaista. Erityistä huomiota tulee kuitenkin kiinnittää siihen, että terraarion ilman lämpötilan tulisi olla korkeampi tai yhtä korkea kuin veden lämpötila, joten mikäli akvaterraarion sijantipaikan huonelämpötila on huomattavan alhainen, voi olla aiheellista asentaa lamppu lämmittämään ilmatilaa. Mikäli ilman lämpötila on veden lämpöä alhaisempi, pinnalta kylmää ilmaa hengittävä eläin saattaa vilustua.

Veden lämmittäminen lämmittää luonnollisesti myös suljetussa terraariossa olevaa ilmaa, mutta valitettavasti myös lisää veden haihtumista, jolloin terraarion ilmankosteus nousee huomattavan korkeaksi. Koska useimmat akvaattiset tai semiakvaattiset eläimet eivät tarvitse korkeaa ilmankosteutta, vaan se saattaa päinvastoin olla haitallista, on terraarion ilmanvaihto järjestettävä riittävän tehokkaaksi (ja tällöin ilmaa tulee sitten lämmittää lampulla).

HUOM! Terraarion ilmankosteuden nostaminen vesiastiaa lämmittämällä ei lähtökohtaisesti käy. Jos niin tehdään, eläimillä tulisi olla normaali vesiastia ja kosteuttamiseen tarkoitettu lämmitetty vesisäiliö on erillinen yksikkö. Akvaariolämmittimen käyttö pienessä vesiastiassa on riskialtista, koska jos astia haihtuu kuiviin, normaali akvaariolämmitin ei sammu, vaan voi pahimmassa tapauksessa aiheuttaa tulipalon. Kosteutusastian lämmittämiseen tulee siten käyttää joko vedenpinnan yläpuolella automaattisesti sammuvaa akvaariolämmitintä tai mieluummin lämpömattoa tai -kaapelia.

Luonnossa veden lämpötilan ollessa pääsääntöisesti ilman lämpötilaa alhaisempi on usein aihellista arvioida, onko vettä syytä lämmittää vai olisiko parempi lämmittää ainoastaan terraarion ilmaa, koska tällöin ilmankosteus ei nouse yhtä kiivaasti kuin veteen laitettavan lämmittimen sivuvaikutuksena. Lämmin vesi kiihdyttää bakteerien kasvua, joten varsinkin runsaasti kuormitetuissa kilpikonna-altaissa liiallinen lämpö johtaa veden nopeampaan pilaantumiseen. Erityisesti aktiivisesti paistattelevien vesieläinten (paistattelevat vesikilpikonnat) tapauksessa veden lämmittäminen ei normaaleissa huonelämpötiloissa ole useinkaan tarpeen, tai sitä tulee lämmittää vain muutamilla asteilla. Samaten käytännössä kaikki akvaattiset pyrstösammakot viihtyvät yleensä normaalissa huonelämmössä, tai tarvitsevat jopa aktiivista viilennystä. Liian korkea veden lämpötila voi päinvastoin olla sammakkoeläimille hyvinkin haitallista. Toisaalta, mikäli eläinten käytös viestii liian viileästä vedestä, lämpötilan nosto ainoastaan muutamalla asteella voi parantaa olosuhteita huomattavasti ja tähän tarkoitukseen sauvalämmittimen säätöasteikko on omiaan.

Sauvalämmittimen käytössä tulisi huomioida yksi turvallisuuteen liittyvä seikka: akvaariolämmittimen ei tule olla liian tehokas todelliseen vesimäärään nähden. Tämä siksi, että mikäli lämmittimen termostaattiin tulee vika, lämmitin joka on juuri ja juuri riittävän tehokas altaan vesimäärään nähden ei pysty lyhyessä ajassa ylikuumentamaan vettä. Suurissa altaissa kannattaa käyttää yhden suuritehoisen lämmittimen sijasta kahta pienitehoisempaa lämmitintä. Luonnollisesti suurin osa akvaattisista matelijoista ja sammakkoeläimistä on ylikuumenemistilanteessa onnekkaampia kuin akvaariokalat, koska ne voivat paeta pois vedestä, mutta täysin akvaattiset lajit, esimerkiksi aksolotlit ja kynsisammakot, eivät siihen kykene vaan ”kiehuvat hengiltä”, mikäli lämmittimen vikaa ei havaita ajoissa. Ja todellisuudessa vikaa on hyvin vaikea havaita, ellei jatkuvasti tarkista lämpömittaria tai kosketa vettä / akvaarion lasia. Ulkoinen lämmittimestä tarvittaessa virran katkaiseva termostaatti on paras vaihtoehto ylikuumenemisen ehkäisyyn, mutta ne ovat valitettavan kalliita.

(Omakohtaisessa ylikuumenemistilanteessa täysin akvaattiset matosammakotkin nousivat äärimmäisessä hädässään vedestä juurakoiden päälle, samassa akvaariossa olleet kirjopuikkokalan poikaset sen sijaan kuolivat lämpöhalvaukseen. Erityisen harmilliseksi tapauksen teki se, että sauvalämmittimen tarkoitus oli nostaa veden lämpötilaa vain 2-3 astetta. Vettä kyseisessä altaassa oli n. 60 litraa ja lämmitin oli tarkoitettu n. 200 litran akvaarioon. Lämmitin oli merkiltään Jäger, joskin 1980-luvun täysvihreä versio.)

Tätä ei pidä käsittää niin, että sauvalämmittimien termostaatit hajoavat epidemian lailla, vaan riski on todellisuudessa hyvin vähäinen. Mitä vanhemmasta lämmittimestä on kyse, sitä varovaisempi tulee olla. Ylikuumenemisriskin olemassaolo tulisi kuitenkin tiedostaa ja eliminoida se yksinkertaisella tavalla jo lämmitintä valittaessa. Termostaatin toiminta on helppo testata pesuvadissa, jolloin veden ylikuumeneminen on helppo havaita ilman lämpömittariakin.

Akvaterraariossa sauvalämmitintä ei siis tule valita akvaarion mittojen, vaan todellisen vesimäärän mukaan. Vesimäärään nähden tarpeettoman tehokkaasta lämmittimestä ei ole käytännössä mitään hyötyä. Se lämmittää veden nopeammin haluttuun lämpötilaan eli käytännössä sen päälläoloajat ovat lyhyempiä. Toisaalta, tehokkammasta wattimäärästä johtuen sähkönkulutus on kuitenkin kokonaisuutena sama kuin pidempään päällä pysyvällä pienitehoisemmalla lämmittimellä. Vaikka sauvalämmittimien hinnat eivät vaihtele kovinkaan paljon tehomäärien välillä, tässä tapauksessa ei siis kannata varmuuden vuoksi ottaa tehokkampaa versiota, vaikka se maksaisikin vain hieman enemmän. Pienempi teho tarkoittaa toisaalta myös lämmittimen pienempää kokoa mikä on sijoiteltavuuden kannalta edullista.

Sauvalämmittimet ovat erittäin tehokkaita, ne kuumenevat pinnaltaan muutamissa sekunneissa polttavan kuumiksi, mikä voi olla vaarallista hidasliikeisten eläinten akvaarioissa. Mikäli eläimet ovat asettuneet sammuksissa olevan lämmittimen päälle, ja lämmitin käynnistyy, tuloksena voi olla palovammoja. Hidasliikeisillä eläimillä tarkoitetaan tosin käytännössä kotiloita, merivuokkoja ja muita selkärangattomia, joten terraarioharrastusta palovammavaara ei koske. Riskista pääsee eroon suojaamalla lämmittimen muoviverkolla.

HUOM! Jos lämmitin otetaan huoltotoimien yhteydessä vahingossa pois vedestä ilman, että virta on katkaistu, se kuumenee pinnaltaan nopeasti polttavan kuumaksi. Jos näin käy, johto irrotetaan ja lämmittimen annetaan jäähtyä rauhassa, jolloin se on todennäköisesti säilynyt vahingoittumattomana. Kuuman lämmittimen päälle ei kuitenkaan missään nimessä saa roiskuttaa vettä eikä sitä saa kastaa veteen, koska tällöin lasirunko särkyy.

Terraariokäytössä sauvalämmittimet, jotka nykyään ovat pääasiallisesti lasirakenteisia, ovat särkymisalttiita myös silloin jos ne irtoavat kiinnikkeistään ja eläimet kolhivat niitä kiviin tai jopa pelkästään lasipohjaan ja seiniin. Tässä mielessä lämmitin voi olla aiheellista suojata, saatavilla on valmiita suojakuoria tai lämmitin voidaan kääriä nippusiteillä kiinnitettävään muoviverkkoon.

 

Terraarion viilentäminen

Terraarion viilentäminen on käytännössä hankalampaa ja/tai kalliimpaa kuin lämmittäminen, riippumatta siitä onko viilentämisen kohteena vesi vai ilma. Sekä ilman että veden viilentämiseen on saatavilla erikoislaitteita, mutta viilentämisen ollessa teknisesti huomattavasti yksinkertaisilla sähkövastuksilla tapahtuvaa lämmittämistä monimutkaisempaa tekniikkaa, laitteiden hinta on merkittävästi lämmittimiä korkeampi. Toisaalta viilentäminen onnistuu myös ilman varsinaisia terraarioon kytkettäviä sähkölaitteita, ja talvisin jopa ilman sähkövirtaa hyödyntämällä passiivista kylmyyttä.

Tavanomainen viilennystarve eli kylmän vuodenajan horroskausi on käytännössä varsin yksinkertaista järjestää talvehdittamalla eläimet tavallisessa jääkaapissa. Talvehdittamista käsitellään tarkemmin Yleisiä ohjeita-osiossa. Sen sijaan terraarion yleinen viilentäminen lämpimässä ympäristössä on haastavampaa.

 

Ilman viilentäminen

Klassinen tee-se-itse helleilmastoinnin tehostaminen eli jääkaapin tai pakastimen käyttäminen ovi auki ei toimi terraariohuoneessa sen paremmin kuin muuallakaan. Ongelma on se, että kaikki kaapin sisältä poistettu lämpö johdetaan huoneilmaan kaapin ulkopuolella, joten lopputuloksena huoneen lämpötila ei muutu miksikään.

Avonaisen kaapin tekniikka toimii, mikäli lämpö johdetaan ulos huoneesta / viilennettävästä tilasta. Tästä voidaan tehdä sovellus, missä terraariot asetellaan ison muovisen kasvihuoneterraarion tai muusta eristävästä materiaalista kuten ohuista styroksilevyistä rakennetun tilan sisälle ja pienen jääkaapin tai pakastimen avonainen ovi asetaan tiiviisti tilan seinässä olevaa aukkoa vasten. Periaatteessa kaapin sisätilavuus siis moninkertaistuu ja tarpeellisesta ilmanvaihdosta johtuen tila ei ole täysin tiivis, mutta poistettava lämpö kuitenkin johdetaan tilan ulkopuolelle. Virityksen teho ei todennäköisesti riitä läheskään jääkaappitason viileyteen, mutta se ei toisaalta ole tarpeenkaan, koska lämpö tarvitsee laskea noin 18–20 asteeseen. Varsinainen talvehtiminen hoidettaisiin normaalissa jääkaapissa.

Veden viilentämisen yhteydessä jäljempänä esiteltevää omatekoista jääkaapista tai pakastimesta rakennettua suljetulla kierrolla toimivaa viilennintä voitaisiin käyttää hyvin myös terraarion ilman jäähdyttämiseen. Samaten valmis akvaariokäyttöön tarkoitettu vedenviilennin voidaan helposti muuntaa ilman viilentämiseen sopivaksi suljetun kierron järjestelmäksi liittämällä siihen yhtenäinen vedellä täytetty letku ja pumppu. Koska akvaarioviilentimet eivät kylmennä vettä jäätymispisteeseen, neste voi olla pelkkää vettä. Letku johdetaan terraarion läpi, jolloin nesteen viileys säteilee letkun läpi ja viilentää itse terraariota. Neste vastaavasti lämpenee, ja viilennin poistaa lämmön huoneilmaan. Järjestelmän teho on sitä parempi mitä enemmän terraarion ulkopintoja on lämpöeristetty.

Huonetilojen viilentämiseen on saatavilla myös siirrettäviä ilmastointiyksiköitä, jotka aktiivisesti viilentävät ilmaa eli toimivat periaatteessa jääkaapin tavoin. Erotuksena on, että laite on itse sisällä viilennettävässä tilassa ja laite tyypillisesti imee aktiivisesti korvausilmaa huoneen ulkopuolelta eli ilmaa vaihdetaan aktiivisesti, ei ainoastaan kierrätetä huoneen sisällä. Terraariokäyttöön sovellettuna ilmastointiyksikkö viilentäisi suljetun huoneen tai pienemmän kasvihuoneterraarion / vastaavan lämpöä eristävän teltan, jonka sisällä varsinaiset terraariot ovat. Lauhduttimen käyttö on yksinkertaista, mutta laitteen hinta on varsin kallis ja sähkönkulutus varsin korkea.

 

Jäädytetyt pullot

Yksittäisen sammakkoeläinterraarion takia ei yleensä kannata ryhtyä rakentamaan sähköisesti viilennettyä tilaa, vaan viilentäminen voidaan hoitaa epäsuoralla menetelmällä normaalin pakastimen avulla. Käytännössä pakastimessa jäädytetään sopivia vedellä täytettyjä muovisia pulloja tai pakastusrasioita, jotka sitten asetetaan terraarion sisälle. Jää viilentää sulaessaan terraarion sisäilmaa, ja kun pullo tai purkki on sulanut, se pakastetaan uudelleen. Menetelmä toimii sitä paremmin, mitä enemmän terraarion seiniä on eristetty, joten terraarion ympäröiminen styroksilevyllä tai retkipatjalla parantaa jonkin verran viilennyksen tehoa ja vaikutusaikaa. mentelmä on yksinkertainen ja kuluttaa vähän energiaa, mutta se sopii lähinnä lyhytaikaiseen käyttöön kesähelteillä.

HUOM! Terraariota ei missään nimessä tule viilentää kuivajäällä, koska kuivajäästä vapautuva hiilidioksidi tukehduttaa eläimet!

 

Ikkuna-ansari

Suomessa vuodenaikojen vaihtelu tarjoaa mahdollisuuden säästää lämmityksessä kesällä ja toisaalta viilennyksessä talvella. Terraario saadaan talvella usein viilennettyä ”ilmaiseksi”, kun se sijoitetaan riittävän lähelle kylmyyttä säteilevää ikkunaa ja eristetään muilta sivuiltaan. Eli terraario asetetaan mahdollisimman lähelle ikkunaa tason päälle ja terraarion alle, päälle ja sivuille asetetaan ikkunassa kiinni olevat styroksilevyt. Koska lämpöpatterit on normaalisti sijoitettu ikkunoiden alapuolelle, styroksilevyn käyttö terraarion alla on olennaista. Tällöin ikkunan läpi säteilevä kylmyys johtuu terraarion takaseinän läpi (sammakkoeläimillä on oletuksena lasiterraario tai akvaario) ja viilentää terraarion ilmaa. Lämpöä pääsee terraarioon ainoastaan tuuletusaukoista ja etuseinän lävitse johtumalla muiden pintojen ollessa styroksilla eristettyjä ja terraarion sisälämpö saadaan tällöin yleensä huoneilmaa selvästi alhaisemmaksi. Jos terraarioita on useampia, voidaan koko ikkunan eteen rakentaa styroksista tai kasvihuoneterraariomallin mukaisesti itsestään viilentyvä ansari, jonka sisälle terraariot sijoitetaan. Tällöin ilma kiertää terraarioiden välissä, joten myös etuseinä on syytä tehdä lämpöä eristäväksi esimerkiksi läpinäkyvällä muovikalvolla.

Sama tekniikka onnistuu myös sopivassa paikassa olevan tuuletusventtiilin kanssa, mutta tällöin tulee kuitenkin olla hieman varovaisempi. Tuuletusventtiili on suora putki ulkoilmaan, joten sen viilennysteho on suoraan sidoksissa ulkolämpötilaan ja riittävän hyvin eristetystä ansarista saadaan teoriassa lähes saman lämpöinen kuin ulkoilmasta, mikä taas ei ole tavoite varsinkaan pakkasilmalla.

Koska ikkunaa vasten tehdyt rakennelmat ovat kerrostaloissa turhan huomiota herättäviä, ikkunassa on syytä käyttää sälekaihtimiä tai jättää verhot ikkunan ja ansarin väliin. Ohut kangas ei vaikuta viilennystehoon juuri mitenkään.

 

Tuulettimet

Sähköisiä tuulettimia käytetään yleensä ensisijaisesti terraarion ilmanvaihdon tehostamiseen, mutta samalla ne myös viilentävät terraariota erityisesti jos ympäröivä huonelämpö on terraarion sisälämpöä alhaisempi. Tuulettimen teho perustuu liikkuvan ilman tehokkaampaan haihdutusvaikutukseen, ja lämpöenergiaa kuluttava haihtuminen taas laskee lämpötilaa. Jos huoneen yleislämpötila on liian korkea, pyörivään tuulettimeen perustuva aktiivinen viilennys onnistuu terraarioissa kuitenkin vain rajallisesti. Tämän voi todeta lämpömittarilla.

(Haihtuvan veden viilentävään vaikutukseen perustuu myös yksinkertainen "leirijääkaappi", eli maahan kaivetun kuopan päälle viritetty märkä kangas. Kankaasta haihtuva vesi viilentää alapuolella olevan kuopan ilman ja kuopassa olevat ruokatarvikkeet selvästi ympäristöä viileämmiksi, mutta tämä edellyttää kankaan pysymistä jatkuvasti kosteana. Vastaava tekniikka siis voi periaatteessa viilentää mitä tahansa mikä laitetaan jatkuvasti märkänä pysyvän kankaan alle, mutta tekniikan soveltaminen sisätiloissa olevan terraarion viilentämiseen ei ehkä ole käytännöllisin mahdollinen tapa, riippumatta siitä hoidetaanko kankaan kastelu manuaalisesti vain pumpputoimisella sadetusjärjestelmällä.)

Tee-se-itse ratkaisu viileän ilman saantiongelmaan on kuitenkin varsin yksinkertainen. Terraario siis viilenee tehokkaasti, jos sinne pumpataan viileää ilmaa. Ja viileää ilmaa pystyy helposti tuottamaan jääkaapilla tai pakastimella. Käytännössä asia siis järjestyy yksinkertaisesti laittamalla akvaariokäyttöön tarkoitettu ilmapumppu, jota normaalisti voidaan käyttää terraarion yleiseen tuulettamiseen, pumppaamaan terraarioon kylmää ilmaa jääkaapista tai pakastimesta. Eli pumppu laitetaan pienen jääkaapin tai pakastimen sisälle ja ilmaletku johdetaan seinään tai oven tiivisteeseen tehdystä reiästä kaapin ulkopuolella oleviin terraarioihin. Kaappiin on tehtävä toinen vastaava reikä korvausilmalle, johon asennetaan esimerkiksi vajaan metrin mittainen pätkä ilmaletkua. Letku on pelkkää reikää energiatehokkaampi, koska sen kautta kaappiin pääsevä lämmin ilma (silloin kun ilmapumppu on pois päältä) on varsin marginaalista ja sitä vähäisempää mitä pidemmästä letkusta on kyse. Kun pumppu on päällä, tiiviiseen kaappiin syntyvä alipaine sen sijaan imee korvausilman kaappiin tehokkaasti riippumatta letkun pituudesta.

Ilmapumppu: Terraario viilenee helposti, kun sisään pumpataan viileää ilmaa tavallisella akvaario- ilmapumpulla.

Terraarion lämmitys

 

Useimmissa asunnoissa lämpötila on lattian tasolla selvästi huoneen yleislämpötilaa viileämpi, joten ilmapumpun asentaminen lattialle tuottaa usein riittävän viilennyksen terraarion sisälle erityisesti talviaikaan eikä jääkaappia tarvita. Talvella ilmapumpun voi laittaa myös tuuletuskanavaan, jolloin kylmä ilma on ilmaista. Pakkasilla miinusasteisen ilman kanssa on kuitenkin oltava tarkkana, ettei terraarion lämpötila laske liian alhaiseksi.

HUOM! TERRAARIOON EI SAA MUODOSTUA VETOA! Viileän ilman sisäänpump- paamisessa on oltava erityisen huolellinen.

 

Veden viilentäminen

Veden viilentämiseen on saatavilla akvaarioihin tarkoitettuja viilentimiä, jotka toimivat periaatteessa samoin kuin jääkaapit ja pakastimet. Toisin sanoen, viilenninyksikkö poistaa viilentimen läpi johdetusta vedestä lämpöä, mikä siirretään huoneilmaan. Suljetussa tilassa akvaarion veden lämpötilan laskiessa ympäröivän huoneilman lämpö siis vastavasti kohoaa, mikä taas vaikuttaa akvaarion veden lämpöä nostavasti. Viilentimen viilennysteho eli viilentämiseen tarvittava aika riippuu olennaisesti ympäristön lämpötilasta ja siitä miten paljon vedenlämpöä halutaan laskea. Optimaalisin tapa käyttää viilennintä siis edellyttää joko viilentimen tuottaman lämmön poistamista huoneesta tai akvaarion pohjan ja seinien eristämistä, jolloin viilennystarve ja viilentimen päälläoloaika on mahdollisimman vähäinen.

Vedenviilennin: Akvaariokäyttöön tarkoitettu veden- viilennin on helppokäyttöinen ja suhteellisen kompakti yksikkö, mutta varsin kallis.

Terraarion lämmitys

 

Viilentimet ovat helppokäyttöisiä, ne tarvitsevat ainoastaan vesipumpun tai ulkosuodattimen kierrättämään vettä, muuten riittää halutun lämpötilan valinta ja päällekytkentä. Harmillisena puolena viilentimissä on kuitenkin suhteellisen korkea hinta, tekniikka kun on samanlaista kuin normaaleissa jääkaapeissa ja pakastimissa. Käytännössä ne ovat kuitenkin paras aktiivisen viilennyksen tapa sekä kala- että sammakkoeläinakvaarioissa.

Viilennin voidaan rakentaa myös itse. Periaate on sama kuin valmiissa viilentimessä, eli käytetään pienestä jääkaapista tai pakastimesta rakennettua viilennintä, jonka läpi pumpattu akvaarion vesi viilenee ja lämpö palautuu huoneen ilmaan. Laite rakennettaisiin käytännössä tekemällä kaapin sisälle letkusta mahdollisimman pitkä kieppi, minkä läpi kulkiessaan vesi on mahdollisimman kauan viileässä ja jäähtyy siten tehokkaasti. Viilennys on sitä tehokkaampaa, mitä paremmin letku johtaa lämpöä, joten optimaalisimmillaan letku on ohutseinäinen ja lämmönjohtokyvyn kannalta metalli olisi paras materiaali.

Viilennin voitaisiin rakentaa myös suljetulla kierrolla, jolloin viilentimessä kylmennyt yhtenäisessä letkussa oleva neste pumpataan akvaariossa olevan letkun läpi takaisin viilentimeen. Letkun läpi säteilevä kylmyys viilemtää tällöin akvaarion vettä ja letkussa oleva vesi vastaavasti lämpenee. Tällöinkin sekä akvaariossa että viilentimen sisällä olevien letkujen/putkien tulisi olla mahdollisimman hyvin lämpöä johtavia. Viilennysteho saadaan luonnollisesti sitä paremmaksi mitä kylmempää neste on, eli lähtökohtaisesti kannattaisi rakentaa laite pakastimesta ja käyttää jäätymätöntä nestettä, esimerkiksi etanolia tai kylläistä suolaliuosta.

Jääkaapeista ja pakastimista rakennettujen viilentimien ongelmana on, että ne ovat yleensä huomattavasti akvaarioviilentimiä kookkaampia, kolhon näköisiä ja sähkönkulutus muodostuu todennäköisesti korkeammaksi kuin valmiilla vedenviilentimillä. Rakennuskustannuksissa säästettävä summa verrattuna valmiisiin viilentimiin ei siten välttämättä ole pidemmän päälle kovinkaan merkittävä.

Esimerkkinä Gigantissa 2008 syksyllä olleet pienikokoisimmat pakastin / jääkaappimallit:

Electrolux ECN1156 arkkupakastin
Mitat: 55,0x59,3x85,5cm, sisätilavuus 102 litraa
Energialuokka A+; sähkönkulutus normaalikäytössä keskimäärin 170kWh vuodessa
Hinta 259,00 EUR

Matsui MUF987W kaappipakastin
Mitat: 54,5x55,4x84,5cm, 98 litraa
Energialuokka A; 204kWh/v
Hinta 229,00 EUR

Matsui MUR1107WW jääkaappi pakastelokerolla
Mitat: 50,4x51,4x84,5cm, 96+14 litraa
Energialuokka A; 150kWh/v
Hinta: 159,00 EUR

Jos näistä tulisi valita, riippuen tarvittavasta viilennystehosta joko jääkaappi tai arkkupakastin. Arkkupakastimessa hyvänä puolena on, että kaapin rakenteita ei tarvitse rikkoa, koska kansi voidaan irrottaa saranoiltaan. Tällöin painovoima ja tarvittaessa päälle asetettu lisäpaino pitää kannen joka tapauksessa tiiviisti paikoillaan, ja väliin voidaan asettaa sopiva styroksilevy, johon tehdään läpiviennit letkuille. (Koska kantta ei lähtökohtaisesti tarvitse availla, voidaan eristyksesta tehdä täysin tiivis.) Pakastin voidaan siten palauttaa helposti takaisin alkuperäiseen käyttöön, koska siihen ei ole tehty mitään muutoksia. Kaappimallisessa laitteessa tämä edellyttäisi kaapin pitämistä ovi ylöspäin, mikä laitteen takaseinän rakenteesta riippuen saattaa toimia tai sitten ei. Erityisesti jääkaapissa tulee huomioida kondessiveden kertyminen ja valumissuunta.

 

Jääpullot, ikkuna-ansari ja tuuletus

Akvaarion tilapäinen viilentäminen onnistuu terraarion viilentämisen tavoin lisäämällä sinne säännöllisesti pakastimessa jäädytettyjä muovipulloja. Terraarioista poiketen veteen voidaan lisätä myös pelkkää jäätä, jolloin jää toimii samalla korvausvetenä. (Kuivajäätä ei luonnollisesti voi käyttää akvaarioissakaan). Myös ilman viilentämisen kohdalla selitetty ikkuna-ansari soveltuu akvaarioiden viilentämiseen, tosin akvaarioissa tulee huomioida päivänvalon mahdollisesti levänkasvuun vaikuttavat ominaisuudet eli jos verhoja ei käytetä, tulisi käyttää valoa eristävää taustapaperia.

Tuulettimilla voi viilentää myös akvaariota suuntaamalla ilmavirtaveden pintaan. Tällöin tehostunut haihtuminen kuluttaa runsaasti lämpöenergiaa ja laskee veden lämpötilaa. Tarkoitukseen on saatavilla varta vasten akvaariokäyttöön tarkoitettuja puhaltimia, mutta ilmavirran viilentävä teho on kuitenkin varsin heikko, itse asiassa veden viilentäminen ilmavirralla on vielä tehottomampaa kuin normaalin terraarion ilman viilentäminen. Käytännössä tuulettimilla saadaan aikaan noin 5 asteen alennus, jos lähtölämpötila on n. 30ºC, alemmissa lämpötiloissa teho on vähäisempi. Veden tuuletinviilentämisen konkreettisena ongelmana on kuitenkin viilentymisen perustana oleva tehostettu haihtuminen, mikä tarkoittaa akvaarion sijaintihuoneen ilmankosteuden nousua. Passiivinenkin veden haihtuminen avoimesta akvaariosta saattaa aiheuttaa vähäisellä ilmanvaihdolla varustetussa huoneessa seinäpintojen ja muiden materiaalien homehtumista, ja veden viilentäminen tuulettimilla tehostaa entisestään haihtumista. Tässä mielessä tuulettimien käyttö on riskialtista, koska sillä voidaan pahimmillaan saada aikaan kosteusvaurioita. Eli tuulettimeen perustuva vedenviilennys on periaatteessa sopivaa vain kesällä, kuin ikkunoita voidaan pitää auki ilmanvaihdon takia.

Ilmapumpulla tapahtuva viileän ilman pumppaaminen jääkaapista / pakastimesta tai talvella lattianrajasta tai tuuletuskanavasta luonnollisesti viilentää myös vettä, kun ilma johdetaan akvaarioon ilmastinkiven kautta. Erityisesti pakastimesta tuleva ilma, joka voi olla terraarioon turhankin kylmää, sopii hyvin veden viilentämiseen. Ilmastus parantaa samalla veden happipitoisuutta ja estää pintakalvon syntymistä.

Akvaariot poikkeavat terraarioista sikäli, että veden lämpötilan muutokset ovat paljon hitaampia ilman lämpötilan muutoksiin verrattuna. Tästä seuraa, ettei viilennys usein toimi kovinkaan nopeasti huoneenlämpöisessä vedessä. Vesi ei myöskään viilene vain osasta akvaariota, kuten tapahtuu terraarion ilman kanssa, eli kylmyyttä on lisättävä veteen varsin aktiivisesti. Toisaalta veden lämpötilan hitaista muutoksista seuraa, että kun akvaario on täytetty viileällä vedellä, sen lämpeneminen itsekseen huoneenlämpöön voi kestää vesimäärästä riippuen jopa useampia vuorokausia. Lämpeneminen on sitä hitaampaa mitä paremmin akvaarion seinät on eristetty ja jään tai kylmän ilman lisääminen valmiiksi viileään veteen on tehokkaampaa, koska lämpötilaa ei tarvitse laskea vaan ainoastaan ylläpitää. Akvaarioissa tilapäinen viilennys onnistuu siis myös aktiivisella vedenvaihdolla.

www.terraario.net