Terraarion kosteus

Terraariossa hoidettavien eläinten luontaisen elinympäristön kosteus voi vaihdella yleisellä tasolla (sademetsät vs. lauhkea vyöhyke), vuodenaikojen mukaan (sadekausi vs. kuiva kausi) ja vuorokauden aikojen välillä (öinen ilmankosteus, mikä tiivistyy mm. aluskasvillisuuteen) ja tämän vaihtelun huomiointi on olennaista myös terraario-oloissa. Yleisenä periaatteena samoin kuin lämpötilojen tapauksessa on huomioitava, että kosteustaso ei ole täysin vakio, vaan se voi vaihdella varsin huomattavasti sekä vuodenaikojen (kesä / talvi, sadekausi / kuivakausi), että myös vuorokaudenaikojen välillä. Jos eläimen hoito-ohjeissa mainitaan kosteusprosentiksi 70-80% asiaa ei pidä käsittää niin, että kosteuden pitäisi olla täsmälleen 75% (tai edes 70-80%) 24 tuntia vuorokaudessa ja 365 päivää vuodessa. Erityisesti sammakkoeläinten lisäännyttämisprojekteissa tulee huomioida ilmankosteuden (kuten myös lämpötilojen) vaihtelu vuodenaikojen mukaan ja jäljitellä luonnollistä rytmiä myös terraariossa (varsinainen sadekautta jäljittelevä sadetusjärjestelmä ei kuitenkaan onnistu pelkästään terraarion kosteutta nostamalla, vaan edellyttää muistakin syistä erityisjärjestelyjä).

Kosteustason huomiointi on olennaista, koska liian matala kosteus voi aiheuttaa matelijoille nahanluontiongelmia ja kuivattaa sammakkoeläimet hengiltä. Vastaavasti liika kosteus voi aiheuttaa tulehdustyyppisiä iho-ongelmia ja hengityselinvaivoja. Liiallinen kosteus yhdistettynä huonoon ilmanvaihtoon aiheuttaa lisäksi terraarion yleistä homehtumista.

Kosteusmittari: Ilmankosteuden tarkalla arvolla ei ole käytännössä merkitystä, joten terraarion kosteutta voidaan mitata millä tahansa analogisella tai digitaalisella kosteusmittarilla, joka näyttää suunnilleen oikeaa arvoa. Esimerkiksi kuvan kaltaista mittaria ostettaessa kannattaa vertailla mittareita, koska niiden näyttämissä arvoissa on usein selvästi hajontaa. Valitse yksi niistä, jotka näyttävät suunnilleen samaa arvoa.

Terraariossa kosteus vertautuu lämmitykseen myös sikäli, että kosteustason nosto on helppoa, mutta yleisen ilmankosteuden alentaminen on huomattavasti hankalampaa. Huoneilman kuivattamiseen on saatavilla sähköisiä ilmankuivaimia, jotka imevät ilmasta kosteutta ja tiivistävät sen vedeksi tyhjennettävään keräysastiaan. Laitteen käyttö on yksinkertaista, mutta hankinta ja käyttö luonnollisesti maksaa, joten huoneilman kosteus kannattaa pitää alhaisena estämällä sen nousu passiivisen haihtumisen kautta. Normaaleissa asuinhuoneistoissa ilmankosteus on käytännössä riittävän matala myös hyvin kuivilta alueilta tuleville eläimille, vaikka mitattu kosteusprosentti olisikin luonnon oloja korkeampi. Koska kuivilta alueilta kotoisin olevien eläinten terraariota lämmitetään yleensä tehokkaasti, haihtuminen on tehokasta ja kun terraarion ilmanvaihto on kunnossa, terraarion ilma pysyy "kuivana". Aktiivista ilman kuivattamista ei siten yleensä tarvita. Kosteudesta aiheutuvat hengityselinongelmat ovat käytännössä varsin harvinaisia ja vaativat todella radikaalia ylikosteutta (lisäksi tulee huomioida kosteuden ja homeitiöiden yhteys). Liian matalasta tai korkeasta kosteudesta johtuvat iho-ongelmat sen sijaan on helppo havaita ja ne saadaan korjattua olosuhteita muuttamalla.

HUOM! Aavikkoeläinten terraarioissa ei sovi pitää haihtumisen kautta kosteustasoa nostavaa vesiallasta (eläimet eivät ui luonnossakaan), vaan ainoastaan pientä juomakuppia, mikä on asetettu viileään päähän mahdollisimman lähelle tuuletusritilää. Samaten suljettu wetbox on pohjahiekan alaosan kastelua parempi ratkaisu.

Passiivisen haihtumisen aiheuttama ilmankosteuden nousu tulee huomioida myös yleisesti ottaen terraarion sijoitushuoneessa eli siellä ei tule pitää haihduttavia kohteita, kuten avoimia akvaarioita, kosteita terraarioita tai runsasta kastelua ja sumuttelua vaativia huonekasveja. Muutama avoin akvaariokin nostaa passiivisen haihtumisen seurauksena suljetun huoneen ilmankosteutta yleensä niin paljon, että vettä alkaa talvisin tiivistyä kylmille ikkunapinnoille, eli kosteustaso on huomattavasti normaalia asuinhuoneiston ilmankosteutta korkeampi. Kuten lämmityksen osalta todettiin, viileyttä vaativia lauhkeiden alueiden sammakkoeläimiä ei kannata pitää samassa huoneessa korkeaa lämpöä vaativien trooppisten lajien kanssa, koska terraariokohtainen viilentäminen on lämmitystä vaikeampaa. Sama pätee myös kosteuteen, eli matalaa ilmankosteutta vaativia lajeja ei tulisi väkisin tunkea samaan huoneeseen kosteutta / vettä vaativien lajien kanssa.

Terraarion kosteus voidaan lähtökohtaisesti jakaa kahteen osa-alueeseen, nimittäin ilmankosteuteen ja pohjamateriaalin kosteuteen. Nämä kaksi eivät tarkoita samaa asiaa ja niitä ei pidä sekoittaa keskenään, koska tällöin terraarion olosuhteet saattavat käydä hyvinkin epäedullisiksi.

ILMANKOSTEUS = Terraarion ilma on kosteaa, mutta terraarion pinnat (pohjamateriaali ja sisustusesineet jne.) voivat olla vesiallasta lukuunottamatta täysin kuivia.

Jos terraariossa on suuri vesiallas tai pohjamateriaali on märkää, ilmankosteus nousee automaattisesti haihtumisen seurauksena ja sitä tehokkaammin mitä lämpimämpi terraario on ja mitä hitaammin terraarion ilma vaihtuu. Passiivista haihtumista voi entisestään tehostaa veden virtauksella eli rakentamalla terraarioon puro. Ilmanvaihdon rajoittaminen siis nostaa tehokkaasti ilmankosteutta, mutta tällöin aikaan saatu ummehtunut kosteus ei vastaa luonnollista ja siitä seuraa helposti ongelmia homehtumisen kautta. Terraarion ilmanvaihdon tulee siten olla aina riittävän tehokasta vaikka se laskeekin ilmankosteutta. Vesiallas, kostea pohja ja purot nostavat ilmankosteutta, mutta jos passiivinen nousu ei ole riittävää, terraariota joudutaan lisäksi kostuttamaan aktiivisesti. Tämä on tilanne erityisesti silloin, kun eläimet tarvitsevat ilmankosteutta, mutta eivät suuria vesialtaita tai kosteaa pohjaa.

On siis erittäin olennaista ymmärtää, että eläin, joka luonnossa elää korkean ilmankosteuden alueilla ei suinkaan välttämättä tarvitse märkää terraariota, vaan ainoastaan korkeaa ilmankosteutta (sama pätee myös toisinpäin, eli märässä ympäristössä ( = vedessä tai soilla) elävät eläimet eivät usein tarvitse korkeaa ilmankosteutta). Terraariota ei siten tule kastella yleisesti märäksi, vaan kostuttaminen tulee kohdistaa nimenomaisesti terraarion ilmaan. Lisäksi ilmankosteuden ei tarvitse useimmissa taoauksissa olla vakio vuorokauden ympäri, vaan variaatio on hyväksyttävää ja käytännössä terraarion pintojen tulisikin aina päästä kuivumaan kastelukertojen välillä homehtumisen estämiseksi. Sademetsässäkään ei sada jatkuvasti.

Ilmankosteus I: Koska normaalin huoneilman kosteus on selvästi alhaisempi kuin sademetsäterraarioiden tavoiteltu kosteustaso ja terraarion ilmanvaihdon tulee kuitenkin olla hyvä, terraarion ilmankosteus tyypillisesti laskee nimellistä tavoitetasoa alhaisemmaksi ilman aktiivista ilmakostutusta. Ilmankosteus ei kuitenkaan välttämättä laske huoneilman kosteutta vastaavaksi varsinkaan, jos terraario on lämmin ja sisältää suuren vesialtaan. Jos terraarion ilmanvaihto on heikko, kosteustaso saattaa päinvastoin lähennellä 100% eli ylittää tavoitetason. Yleisesti ottaen terraarion kosteus siis kuitenkin laskee ajanmittaan huoneilman kosteutta vastaavaksi tai lähelle sitä, joten kosteustasoa nostetaan kostuttamalla terraariota. Käytännössä kostutus tarkoittaa, että korkeaa ilmankosteutta vaativa terraario sumutetaan aamulla sumutinpullolla, jolloin kosteustaso ylittää tavoitellun, mutta laskee ajan myötä lähelle ympäröivän huoneilman kosteutta, kunnes sumutus uusitaan. Käytännössä sumutusta ei tarvitse yleensä tehdä kuin kerran päivässä, koska liika märkyys aiheuttaa homehtumista joten terraarion pintojen on parempi päästä välillä kuivahtamaan. ILMANKOSTEUDEN AJOITTAINEN LASKU NIMELLISEN TAVOITE- TASON ALAPUOLELLE EI OLE VAARALLISTA, koska eläimillä on kuitenkin käytettävissä vesiallas. Tasainen ilmakosteus on olennaista käytännössä munien haudonnassa, muuten kosteustason ei tarvitse olla vakio.
Ilmankosteus II: Itse asiassa, vaikka ilmankosteus laskisi huoneilman kosteutta vastaavaksi ja pysyisi sillä tasolla satunnaisesti useita päiviä, esimerkiksi viikonloppumatkan aikana, asialla ei ole eläimille käytännössä mitään merkitystä. Siinäkin tapauksessa, että ne tarvitsevat korkeampaa kosteutta, sitä siis löytyy terraarion vesialtaasta. Käytännössä tavoiteilmankosteuden jatkuva ylläpito on yksi niitä asioita joilla on käytännössä melko vähän merkitystä useimpien lajien hoidossa. (Kuva 2) Esimerkkinä vaikka iguaani: amerikkalainen harrastaja, joka asuu Floridassa omakotitalossa, pitää iguaania usein suuren osan vuodesta verkkorakenteisessa ulkohäkissä. Floridan ilmasto on substrooppinen, eli se vastaa kosteustasoltaan erittäin hyvin Väli-Amerikan ilmastoa. Toinen amerikkalainen harrastaja, joka asuu Nevadassa, pitää myös iguaania suuren osan vuotta vastaavassa ulkohäkissä, jossa iguaani saa silloin tällöin suihkutuksen puutarhaletkusta ja häkissä on vesiallas. Onko Nevadan autiomaa-ilmakosteudella mitään käytännön merkitystä iguaanille, vaikka se on selvästi alhaisempi kuin "suositustaso"? Eli Suomessakaan iguaania ei voi viedä kesällä ulkohäkkiin, koska ilmankosteus on liian alhainen? Vai että asialla ei käytännössä ole mitään merkitystä? Tilanne voidaan myös kääntää päinvastoin, eli nevadalainen harrastaja pitää alhaista ilmankosteutta vaativia aavikkoliskoja, esimerkiksi aavikkoiguaania (Dipsosaurus dorsalis) ulkohäkissä. Mutta floridalainen harrastaja ei sitä voi tehdä, koska osavaltion ilmankosteus on liian korkea? Ulkoilmankosteus vaikuttaa myös sisätilojen ilmankosteuteen ovia ja ikkunoita avattaessa, eli mitään aavikkolajeja ei siis voi pitää Floridassa ilman ilmankuivatuslaitteilla varustettuja ilmatiiviitä erikoistiloja? Terraarion ilmankosteustason tulee siis jäljitellä luonnollisen esiintymisalueen ilmankosteutta, mutta sitä ei tarvitse ottaa liian fanaattisesti useimpien lajien hoidossa.

Ilmankosteuden nosto onnistuu terraariossa yksinkertaisesti sumuttamalla terraariota sumutinpullolla hoidetun lajin elintapojen ja elinalueen mukaisesti joko aamuisin tai iltaisin. Sisustusesineiden ja pohjamateriaalin pintojen kastumisella ei ole tällöin väliä, kunhan ne ehtivät kuivua iltaan mennessä. Sumutusta ei ole välttämätöntä edes tehdä joka päivä, vaan esimerkiksi viikonloppumatkan ajaksi terraario voidaan jättää sumuttamatta, ajoittaisella kosteustason heilahtelulla ei ole käytännössä merkitystä. Koska terraarion ilmanvaihdon tulee olla tehokasta varsinkin kosteissa terraarioissa homehtumisen estämiseksi, toivottu kosteustaso saavutetaan sumuttamalla riittävän paljon vettä riittävän usein. Terraariota ei siis missään nimessä saa tukkia umpioksi, vaikka se onkin helppo tapa nostaa ilmankosteutta. Ummehtunut kosteus ei ole se, mitä tavoitellaan.

Sumutinpullo: Paineella toimiva käsiruisku on kätevä terraarioiden sumuttamiseen. Vedellä täytettyyn pulloon männällä pumpattava ylipaine riittää koko säiliön tyhjentämiseen ja ruiskun hinta on vain muutamia euroja. Suurempia terraarioita sumutettaessa voidaan käyttää omenapuiden ruiskuttamiseen tarkoitettua selässä kannettavaa paineruiskua, joka toimii vastavalla periaatteella.

Vastakkaisessa tilanteessa, eli kun terrarion ilmankosteus muodostuu syystä tai toisesta liian korkeaksi, se saadaan laskemaan yksinkertaisesti tehostamalla ilmanvaihtoa. Liian heikosta ilmanvaihdosta ja / tai liian aktiivisesta kastelusta viestii kosteuden tiivistyminen terraarion laseihin. Optimaalisissa oloissa tiivistymistä ei käytännössä tapahdu, varsinkaan koko terraariossa ja jatkuvasti. Laseihin tiivistyvällä kosteudella ei ole sinänsä mitään merkitystä eläimille, kun ilmanvaihto on riittävää, se ainoastaan haittaa eläinten tarkkailua.

HUOM! Kosteuden tiivistyminen lasiin vaatii käytännössä lämpötilaeroa lasin ja kostean ilman välillä. Koska terraarion ilma on yleensä lämpimämpää kuin ympäröivä huoneilma, korkea ilmankosteus alkaa tiivistyä terraarion seiniin sitä selvemmin mitä suurempi on lämpötilaero. Terraarion sisällä olevaan lasilevyyn ei silloin kuitenkaan tiivisty kosteutta, koska sen lämpötila vastaa terraarion ilman lämpötilaa. Eli terraarion lasien huurtuminen ei ole pätevä keino määritellä terraarion ilmanvaihdon tehoa, vaikka se antaakin usein aiheen mitata terraarion todellinen ilmankosteus.

Terraarion automaattiseen kostuttamiseen on saatavilla ultraäänitoimisia sumukoneita, mutta ne ovat käytännössä usein tarpeettomia ja toivottuun tulokseen päästään manuaalisella sumutuksella. Vesipumpulla toimivia sumutusjärjestelmiä taas ei ole yleensä järkevää asentaa yksittäisiin pikkuterraarioihin. Ultraäänisumukone tuottaa hienojakoista vesisumua tärinän kautta, sumutinpullot ja pumpputoimiset sumuttimet taas rikkovat vesisuihkun mekaanisesti samalla tavalla kuin paineilmatoimiset maaliruiskut. Manuaalisen sumutuksen hyvänä puolena on myös mahdollisuus kastella itse eläimet, mitä automaattisen sumutusjärjestelmä ei tee. Eläinten säännöllinen kastelu on joidenkin lajien hoidossa erittäin olennaista, joten se on tehtävä joko tapauksessa vaikka terraarion kosteus pysyisikin muuten halutulla tasolla.

Sumukoneita ja pumpputoimisia sumuttimia käytetään ajastimella, kostutus säädetään tapahtumaan esimerkiksi 15 minuuttia kerrallaan parin tunnin välein. Hoidetusta lajista riippuen voidaan jäljitellä öistä kosteustason nousua, jolloin kostutusta tarvitaan ainoastaan öisin, tai sademetsäterraariossa kostutus on toiminnassa muutaman kerran päiväsaikaan. Käytetystä laitteesta riippumatta automaattinen sumutus tuottaa usein liiankin korkean kosteustason, jolloin sumutuskertoja vähennetään ja niiden väliaikaa pidennetään.

Sumukone: Tyypillisessä sumukoneessa on muuntajaan yhdistetty 12V jännitteellä toimiva ultraääniyksikkö. Kuvan yksikössä tärinää tuottava kalvo on messinginvärinen ja mallissa on lisäksi led-valo. Ultraääniyksikkö yksinkertaisesti upotetaan veteen, laite on automaattinen ja sammuu kun vedenpinta laskee tunnistimen alapuolelle. Veteen upotettuna laite tuottaa tärinällä hienojakoista sumua. Kalvo kohdistaa tärinän ylöspäin, joten avoimessa astiassa laite roiskii myös vesipisaroita ja kastelee siten nopeasti astian ympäristön, jos roiskumista ei ole estetty yksikön päällä olevalla suojalla. Jos vesiastia on terraarion sisällä, sumukoneen käyttö ei vaadi muita toimenpiteitä (astian voi tietysti peittää verkolla pienempien eläinten terraarioissa hukkumisen estämiseksi). Käytännössä astia on parasta sijoittaa mahdollisimman ylös, jolloin vesihöyry leviää mahdollisimman tehokkaasti ilmaan eikä kastele terraarion pohjaa astian ympärillä.

Toinen tapa nostaa ilmankosteutta automaattisesti on käyttää suurehkoa vesiallasta tai virtaavaa vettä, eli terraarioon rakennetaan pieni puro tai "suihkulähdekivi". Pieniä pöytäsuihkulähteitä on saatavilla valmiina, mutta halvemmalla ja paremmin terraarion sisustukseen sopivalla tavalla päästään rakentamalla itse. Ilmankosteuden nousun tehostamiseksi haihduttavan pinta-alan tulee olla mahdollisimman suuri, eli veden tulisi virrata mahdollisimman laajassa "uomassa". Puro saadaan kätevästi aikaan keraamisten laattojen palasista. Suihkulähdekivi voidaan tehdä esimerkiksi laavakivestä, johon kaiverretaan porakoneella alapuolelle tila pienelle pumpulle, josta porataan vesiletkulle sopiva reikä kiven huipulle. Laavakivien pintaan voidaan istuttaa jaavansammalta ja muita kasveja, jotka naamioivat sen tehokkaasti muuhun sisustukseen sopivaksi, joten se on käytännössä usein kätevämpi ja nopeammin valmistettava kuin tekokivi.

Puro: Keraamisista laatoista voidaan helposti rakentaa puro, kun palat leikellään mittojen mukaan kulmahiomakoneella (ks. sisustusosion "Kivet"-kappale). Reunapaloja ei tarvitse silikoonata kiinni jos terraariossa on pohjaan kaivettu vesiallas, jolloin vuodot eivät haittaa. Astiapohjaista puroa käytettäessä reunat on kuitenkin tiivistettävä. Letkuun liitetään pieni sisäsuodatin tai vesipumppu. Alemmassa kuvassa on esimerkki pohjaan kaivetusta vesialtaasta, joka mahdollistaa erittäin hienon terraarion rakentamisen, mutta on toiminnallisesti epäkäytännöllinen maalla eläville eläimille.

Vesipumppuna voidaan käyttää mitä tahansa pientä akvaariokäyttöön tarkoitettua vesipumppua tai sisäsuodatinta, joita saa jopa alle 10 eurolla. Terraariossa voidaan tapauksesta riippuen käyttää joko pohjamateriaalin sisällä olevaa vettä (vertaa pohjaan kaivettuun vesialtaaseen) tai erillistä vesiastiaa. Matelijoilla ja useimmilla sammakoillakin voidaan käyttää vain erilliseen vesiastiaan rakennettua järjestelmää, koska useimmilla lajeilla pohjan tulee pysyä kuivana tai hyvin lievästi kosteana ja käytetyt pohjamateriaalit eivät ole sopivia märkiin oloihin. Puro- tai kivikostutus sopii rakennelman koosta ja tukevuudesta riippuen melkein mille tahansa eläimelle, mutta käytännössä sitä käytetään lähinnä sammakkoeläimillä.

Koska eläimet ovat maalla eläviä, pumpun veteen tuottamalla kohtuullisella äänellä ei ole merkitystä kuten olisi akvaattisille veden alla eläville lajeille. Käytettävät pumput ovat niin pieniä, että niiden vedenpinnan yläpuolelle kuuluva ääni on hyvin mitätön (käärmeet ovat ensinnäkin kuuroja ja muutenkaan vähäinen taustamelu ei haittaa pinnan yläpuolella eläviä lajeja). Pumppu ei toisaalta saa kuitenkaan resonoida eli tuottaa tärinää. Erillisestä vesiastiasta tärinä voi edelleen siirtyä terraarion pohjaan. Hyvin pienten pumppujen kanssa tämäkään ei ole käytännössä ongelma ja resonointi saadaan poistettua asettamalla pumppu tarvittaessa pehmeälle alustalle.

Vesiastian lämmittäminen tehostaa haihtumista ja se voidaan järjestää helposti, mutta menetelmän käyttökelpoisuus riippuu hoidetusta eläinlajista. Terraarion pohjalle asetettua muovista vesiastiaa voidaan lämmittää joko akvaariolämmittimellä tai astian alle sijoitetulla lämpömatolla tai lämpökaapelilla. Akvaariolämmittimet eivät sammu automaattisesti vesiastian kuivuessa (joissakin malleissa on varotoiminto, useimmissa ei), joten lämpömatto tai -kaapeli on turvallisempi vaihtoehto erityisesti matkan aikana. Vesiastian lämmittäminen tulee kuitenkin pääsääntöisesti kyseeseen vain sellaisten lajien kanssa, jotka eivät käytä astiaa kylpemiseen tai juomiseen (silloin veden lämpötilan tulisi vastata ilman lämpötilaa).

Suurissa terraarioissa voidaan käyttää asuinhuoneistojen ilmankosteuden nostamiseen tarkoitettuja valmiita ilmakostuttimia, jotka toimivat joko lämmitys- tai ultraääniperiaatteella. Laitteiden fyysinen koko kuitenkin rajaa niiden käyttökelpoisuutta.

Yleisesti ottaen terraarion ilmankosteuden automatisointi sopivalle tasolle, tapahtuupa se sitten kostealla pohjamateriaalilla, vesialtailla, puroilla tai vesiastian lämmittämisellä aikaan saadun passiivisen haihtumisen seurauksena tai ajastetulla aktiivisella kostutuksella, helpottaa terraarion hoitoa samalla tavalla kuin esimerkiksi valaistuksen ajastaminen. Terraarion sumuttaminen manuaalisesti on kuitenkin tästä huolimatta tärkeää monille eläimille, jotka saavat nestettä joko ihonsa lävitse tai pisaroita juomalla.

POHJAMATERIAALIN KOSTEUS = Terraarion pohjamateriaali on kosteaa, jopa suoranaisesti märkää tai suurin osa terraarion pohjasta on vesiallasta, mutta terraarion ilmankosteus voi kuitenkin olla normaalia huoneilman kosteutta vastaava.

Esimerkiksi akvaattiset ja semiakvaattiset eläimet eivät tarvitse korkeaa ilmankosteutta, mikäli ne eivät luonnossa elä kirjaimellisesti sademetsässä. Yleinen virhe semiakvaattisten lajien tapauksessa onkin, että terraarion ilmanvaihto ei ole riittävän tehokasta, jolloin ilmankosteus alkaa suuren vesialtaan vaikutuksesta tahattomasti nousta tarpeettoman korkeaksi. Pahimmillaan ymmärtämätön hoitaja vielä sumuttaa terraariota tarkoituksella nostaakseen ilmankosteutta.

Eläimen aktiivinen oleskelu vedessä ei siis millään tavalla korreloi ilmankosteuden kanssa, vaan liiallinen ilman / terraarion kosteus saattaa olla eläimelle vahingollista. Semiakvaattinen eläin saa tarvitsemansa kosteuden suoraan vesialtaasta ja kuiville tullessaan matelijan pitäisi päinvastoin päästä kunnolla kuivumaan kuivassa ympäristössä. Sammakkoeläinten terraariossa pohjamateriaali on kosteaa myös maa-alueella, mutta ilmankosteus pidetään alhaisena.

Kotimaisena esimerkkinä on rantakäärme. Vesialueen rannalla elinpiiriään pitävä yksilö viettää huomattavan paljon aikaansa vedessä, mutta noustessaan kuivalle maalle se on välittömästi täysin kuivassa ympäristössä, jossa ilmankosteus on matala (vertaa aurinkoisen kesäpäivän normaaliin ilmankosteuteen). Päivän mittaan käärme siis kuivuu hyvin nopeasti joka kerta noustessaan ylös vedestä, myös silloin kun se ei ala varta vasten paistatella auringossa. Terraario-oloissa olisi siis erittäin olennaista pitää rantakäärmeen terraario kuivana ja ilmankosteus alhaisena, vaikka suuri vesiallas onkin olennainen osa sisustusta. Terraariossa oleva kosteus on siten ainoastaan vesialtaassa olevassa vedessä, terraario on muuten kuiva. Jos terraario on liian kostea eikä käärme siten pääse kuivumaan kunnolla, seurauksena on helposti iho-ongelmia (ja lisäksi terraarion sisustus altistuu homeelle). Sama pätee yleisesti niihin semiakvaattisiin matelijalajeihin (käärmeet, liskot, kilpikonnat), jotka eivät elä sademetsissä.

Toinen versio rajoitetusti kosteasta terraariosta on tilanne, jossa eläin ei ole semiakvaattinen eikä varsinaisesti juuri joudu tekemisiin vesialueiden kanssa, mutta tarvitsee kuitenkin kosteutta ympäristöstään vaikka ilmankosteus on alhainen. Kosteudella on vaikutusta monien matelijoiden nahanluonnin onnistumiseen ja sammakkoeläimillä pohjamateriaalin riittävä kosteus on elintärkeää, koska huolimatta erillisestä vesiastiasta eläimet saattavat altistua yllättävän nopeasti dehydraatiolle eli liialliselle kuivumiselle.

Esimerkkinä voidaan tarkastella tavallista suomalaista sammakkoa. Tavallinen sammakko on kutu- ja talvehtimisaikaa lukuunottamatta lähes puhdas maaeläin ja kosteaihoisena eläimenä se välttää auringonpaistetta liikkumalla yöllä. Vaikka yleiset ympäristötekijät ovatkin Suomessa täsmälleen samat kuin edellä tarkastellun rantakäärmeen tapauksessa, yöaktiivisuus kuitenkin merkitsee kosteuden kannalta hyvin erilaista tilannetta verrattuna rantakäärmeen aktiivisuusaikaan. Sammakko on liikkeellä öisin, jolloin aluskasvillisuuteen tiivistyvä kosteus tekee ympäristöstä käytännössä hyvin märän. Tämän voi todeta kävelemällä yöllä nurmikolla. Sammakon liikkuessa kasvillisuuden seassa se kastuu kauttaaltaan ja saa siten ihonsa lävitse riittävästi kosteutta, jolloin sen ei normaaleissa olosuhteissa tarvitse käydä vedessä kastautumassa. Aamulla öinen kosteus haihtuu nopeasti, jolloin rantakäärmeen liikkuessa päivällä samassa heinikossa ympäristö on kuiva. Päivän sammakko viettää kosteassa piilopaikassa, esimerkiksi varjoisassa paikassa laakean kiven alla, mutta yleinen ympäristön ilmankosteus on kuitenkin yhtä alhainen kuin rantakäärmeellä.

(Mikäli ympäristöolot ovat pitkän sateettoman jakson seurauksena muodostuneet turhan kuiviksi ja kosteita piilopaikkoja ei ole saatavilla, sammakko voi muuttaa käyttäytymistään ja hakeutua varta vasten veteen riittävän kosteuden saannin turvaamiseksi. Esimerkiksi Helsingissä on 2000-luvuilla ollut muutamia erittäin kuivia kesiä, joiden aikana sammakot, jotka normaalisti ovat viettäneet päivänsä puutarhalammikon ympäristössä kasvillisuuden seassa, ovat mukautuneet kuivuuteen siirtymällä päivän ajaksi vesialtaaseen.)

Kun tavallista sammakkoa hoidetaan keinotekoisissa terraario-oloissa, vastaavan aluskasvillisuuteen tiivistyvän kosteuden järjestäminen tehokkaalla tavalla hoidettaisiin sumuttamalla terraarion pohjamateriaali märäksi illalla valojen sammuessa. Tosin terraarion pohjamateriaali eli sammakon tapauksessa ensisijaisesti sammal ei ole yhtä hyvä pisaramaisen kosteuden kerääjä kuin esimerkiksi elävä nurmikko (jota voidaan kyllä käyttää terraariossa varta vasten siemenistä kasvatettuna siirrettävänä levynä, mutta se ei säily loputtoman kauan hengissä vaan tulee uusia säännöllisesti). Sammakko ei siten saa kosteutta samalla tavalla ympäristöstä kuin normaalisti luonnossa. Tästä syystä sammakon terraariossa on erittäin olennaista pitää sopivaa vesiastiaa, jossa sammakko voi käydä tarvittaessa lataamassa itsensä vedellä. Sammakon päiväpiilon pohjalle voidaan myös järjestää matala vesiastia ja terraarion pohjamateriaali tulee pitää jatkuvasti kosteana. Terraarion ilmankosteus sen sijaan ei saa olla korkea, vaan kosteustaso vastaisi normaalia huoneilmaa.

Yleisenä periatteena terraarion kosteus jaetaan sammakkoeläinten ja matelijoiden osalta seuraavasti:

Sammakkoeläinten tapauksessa kaikkia terraariossa yleensä tavattavia lajeja pidetään kostealla pohjalla. Erityisesti pienikokoiset yksilöt saattavat kuivassa ja kosteutta imevässä pohjamateriaalissa pidettyinä kuivua hengenvaaralliseen tilaan pahimmillaan jo muutamassa tunnissa, joten 12 tunnin valoisa aika ja ainoastaan vesikupilla järjestetty kosteus ei tule niiden tapauksessa kysymykseenkään. Kuivemmassa ympäristössä elävät ainoastaan jotkin konnat, jotka kuivemman ihonsa ansiosta eivät ole yhtä alttiita kuivumiselle varsinkaan aikuisena. Toisaalta niidenkään pohjamateriaalia ei ole yleensä välttämätöntä pitää läpikuivana, vaan se voi olla lievästi kosteaa, kunhan ilmankosteus pidetään muuten mahdollisimman alhaisena hyvällä ilmanvaihdolla (kuivasta ympäristöstä tulevan lajin pitäminen liian kosteassa on myös vahingollista, seurauksena voi olla iho- ja hengityselinongelmia). Tämän lisäksi on vielä huomioitava kosteustason yleinen nousu yöllä ja kosteuden tiivistyminen aluskasvillisuuteen tai muihin maanpinnan tasolla oleviin pintoihin, joista yöaktiivinen sammakkoeläin saa kosteutta. Käytännössä kuivilta alueilta tulevien piilopaikkoja hyödyntävien konnalajien terraariossa pohjamateriaalia on usein hyvin ohut kerros, mikä kuivuu nopeasti. Tällä ei ole merkitystä, kuhan eläimet ovat riittävän aktiivisia käymään öisin vesiastiassa. Sammakkoeläinten terraariossa pidetään aina riittävän suurta ja helppopääsyistä vesiastiaa, josta eläimet voivat käydä hakemassa nestettä (minkä ne varastoivat suoleensa). Joitakin lajeja voidaan lisäksi sumuttaa säännöllisesti. Sammakkoeläinten tapauksessa kosteuden järjestäminen on siten käytännössä helppoa, koska koko pohjamateriaali pidetään kosteana.

Sammakkoterraarion pohja: Terraarion pohjan runko tehdään epäorgaanisesta hiekasta jossa on jatkuvasti kosteuden varmistava vesikerros. Pohjan pinta päällystetään tapauksesta riippuen elävällä sammalella, metsänpohjalla, kaivuukelpoisella mullalla/turpeella tms. Lisäksi erillinen, helppopääsyinen vesiastia on ehdoton varuste sammakkoterraariossa.

Kosteaa pohjamateriaalia vaativien eläinten terraariossa pohjamateriaalia siis yksinkertaisesti kastellaan tarpeen mukaan ja eläimille tarjotaan lisäksi pääsy sopivaan vesialtaaseen. Kastelu voidaan tehdä sumuttamalla pohjamateriaalia tai helpoimmin kaatamalla pohjaan vettä. Tarvittaessa voidaan sumuttaa myös itse eläimet. Pohjamateriaalin tulisi olla mahdollisimman helposti kastuvaa ja terraarion pohjan täysin vesitiivis. Koska märkää pohjaa tarvitsevat lähinnä sammakkoeläimet, lasiterraario tai akvaario on tyypillinen valinta. Terraarion ilmaa ei tarvitse yleensä kostuttaa, vaan päinvastoin ilmanvaihdon tulee olla riittävän tehokasta, jotta ilmankosteus ei nouse tarpeettomasti.

Matelijoita tavataan kuivissa ympäristöissä huomattavasti enemmän kuin sammakkoeläimiä, ja monien lajien tapauksessa pohjamateriaalin pitäminen (läpi)kosteana ei käy päinsä. Luonnossa matelijoilla on yleensä mahdollisuus hakeutua halutessaan kosteampaan tai kuivempaan ympäristöön eli maaperän kosteus vaihtelee. Maa-aineksen kosteus voi johtua joko vesialueen läheisyydestä tai maaperän yleisestä kosteudesta, joka on kuivahkossa ympäristössä suurempi maan pinnan alapuolelle kaivauduttaessa.

Päivisin maan pinnan tasolla olevassa piilopaikassa kiven tai juurakon alla piilotteleva eläin on tyypillisesti avointa maanpintaa ja ilmaa kosteammassa tilassa, koska piilopaikan alla maanpinta ei kuivu auringonpaisteen ja haihtumisen seurauksena. Tämän lisäksi on vielä huomioitava kosteustason yleinen nousu yöllä ja kosteuden tiivistyminen aluskasvillisuuteen tai muihin maanpinnan tasolla oleviin pintoihin, joten öisin liikkuva eläin viettää vuorokauden keskimäärin huomattavasti kosteammassa ympäristössä kuin samalla alueella elävä päiväaktiivinen laji (esimerkiksi edellämainitut tavallinen sammakko vs. rantakäärme). Vastaava kosteuden vaihtelu esiintyy myös aavikoilla, kuivassa dyynihiekassakin elävät eläimet pääsevät halutessaan kosteaan ympäristöön öisin. Tämä mahdollistaa useille aavikkoeläimille juomaveden saannin, koska ilman kosteus tiivistyy myös hiekan pinnalla seisovaan eläimeen.

Luonnossa eläimet siis hakeutuvat / joutuvat maanpintaa ja ympäröivää ilmaa kosteampaan ympäristöön joko kaivautumalla maahan tai piilottelemalla sopivan kiven tai muun sopivan esineen alla. Tämä mahdollisuus tulee siten järjestää myös terraariossa, ja se voidaan tehdä kahdella tavalla:

Paksumman pohjamateriaalikerroksen alaosa voidaan pitää kosteana ja pinta kuivana, jolloin tilanne vastaa luonnon maaperää. Pohjamateriaalin alaosa saadaan kasteltua asettamalla pohjakerroksen läpi muoviputki, johon kaadettu vesi menee suoraan pohjalle kastelematta pohjan pintakerrosta. Terraarion koko pohjan alaa ei yleensä tarvitse kastella aktiivisesti, vaan riittää että kostea alue järjestetään terraarion toiseen (viileään) päätyyn. Eläimet pääsevät kosteaan joko kaivautumalla pohjakerroksen alaosaan tai menemällä sopivasti asetetun piilopaikan, esimerkiksi litteän kiven alle.

Käytännössä menetelmä toimii hyvin, kun hoidettu laji on hiekkaan kaivautuva. Sen sijaan piilopaikoissa piilottelevan eläimen tapauksessa kosteuden säätö on tarkempaa, jotta piilopaikan pohja / sisäpuoli saadaan kosteaksi ja pohjamateriaalin pinta pysyy kuitenkin kuivana muualla terraariossa. Erityisesti, jos kyseessä on ei-kaivautuva laji, pohjamateriaalia ei tarvita paljon ja kosteuserojen aikaan saaminen edellyttäisi tarpeettoman paksua pohjaa. Koska pohjan paksuutta ei kannata turhaan kasvattaa, voidaan tyytyä pelkän piilopaikan pitämiseen kosteana. Piilopaikan sisäpuoli voidaan tällöin kastella vesipulloon liitetyllä ohuella silikoniletkulla, tai piilopaikka voidaan kastella yksinkertaisesti nostamalla katto pois ja sumuttamalla tai kaatamalla vettä sisään.

Pohjamateriaalin kasteluun liittyy kuitenkin myös muutama harmillinen sivuvaikutus. Kosteassa pohjassa eläviä sammakkoeläimiä hoidetaan käytännössä aina akvaarioissa tai lasiterraarioissa, joten kosteudella ei ole terraarion rakenteisiin mitään vaikutusta. Sen sijaan levyrakenteisessa terraariossa seisova kosteus kuluttaa rakenteita, ellei levyjä ole huolellisesti suojattu vedenkestäviksi lasikuidulla. Toinen ongelma veden kaatamisessa suoraan pohjaan on kosteuden säätö, vettä on helppo lisätä, mutta liiallisen veden poisto edellyttää käytännössä pohjamateriaalin vaihtoa.

Edellä mainituista syistä kostean alueen järjestäminen matelijoiden terraarioon on helpompaa, kun käytetään erillistä laatikkoa, joka voidaan tarvittaessa helposti poistaa terraariosta samalla tavalla kuin vesiastia. Yleismaailmallinen nimitys laatikolle on wetbox, eli ”kostea laatikko”. Käytännössä wetbox tehdään eläimen kokoon nähden sopivan kokoisesta vedenpitävästä muovilaatikosta, johon leikataan sopiva kulkuaukko. Käärmeiden tapauksessa aukko voi olla laatikon kannessa tai kyljessä, liskojen tapauksessa yleensä kyljessä.

HUOM! Sammakkoeläimillä ei voi dehydraatioriskin takia käyttää wetboxia, vaan koko terraarion pohjan on oltava riittävän kostea ja erityisen kostea piste on varsinainen vesiallas.

Koska wetboxin on tarkoitus säilyttää kosteutta mahdollisimman hyvin, sen on oltava suhteellisen tiivis. Tämä aiheuttaa toisaalta homehtumisriskin, joten laatikon sisällä käytettyjen materiaalien tulee olla mahdollisimman hyvin kosteutta kestäviä. Käytännössä rahkasammal on tarkoitukseen parasta, koska se on luonnostaan hometta hylkivää. Sammal on toisaalta myös niin suurirakeista, että se pysyy pääsääntöisesti wetboxin sisällä silloinkin, kun kulkuaukko on leikattu laatikon kylkeen. Esimerkiksi turve on myös vaikeasti homehtuvaa, mutta se tarttuu eläimiin ja leviää helpommin laatikon ulkopuolelle.

Wetbox: Pienille eläimille sopiva wetbox saadaan esimerkiksi muovisesta kostealla rahkasammalella tai turpeella puolittain täytetystä karkkilaatikosta. Suuremmilla eläimillä käytetään isompia muovilaatikoita. Oviaukko voidaan tehdä laatikon kanteen tai kylkeen. Reiän leikkaaminen onnistuu usein parhaiten kolvilla tai kynttilän liekissä kuumennetulla veitsen terällä. Kuuma terä sulattaa muovin ja reikä saadaan juuri halutun muotoiseksi, sulamisjätteet raaputetaan irti ja tarvittaessa reunat viimeistellään hiekkapaperilla. Poraaminen tai saksilla leikkaaminen aiheuttaa usein muovin halkeilua ja reiästä tulee epäsiisti. Eläinten kannalta asia on toki yhdentekevä.

Wetboxin on tarkoitus toimia piilopaikkana, joten mikäli laatikko on läpinäkyvää muovia, se tulee peittää esimerkiksi kaarnalla. Toisaalta, koska laatikkoa tulee säännöllisesti puhdistaa ja kastella, sen tulee olla helposti poistettava eli hautaaminen pohjahiekkaan tai isomman kivirakennelman sekaan ei ole soveliasta. Jos terraariossa on styroksisisustus, wetbox saadaan kätevästi naamioitua muuhun sisustukseen sopivaksi tekemällä styroksista laatikon päälle sopiva irrallinen tekokivi.

Luonnossa eläimet voivat samassa piilopaikassa yleensä siirtyä lämpimämmän ja viileämmän kohdan välillä. Terraarion lämmittämistä ja sisustamista käsittelevissä osioissa tarkastellaan tapoja järjestää osittain lämmitetty piilopaikka, joka tarjoaa sekä lämpimän että viileän alueen. Wetbox voidaan yhdistää kyseisen suuremman piilopaikkarakennelman viileään päähän. Wetboxia ei tule lämmittää, vaan sen tulee pysyä viileänä. Tämä siksi, että luonnossa maaperä muuttuu sitä kosteammaksi, mitä syvemmälle kaivaudutaan, ja vastaavasti lämpötila laskee syvemmälle mentäessä. Litteän kiven alla kosteus säilyy sitä paremmin, mitä laajempi ja paksumpi katto on, eli mitä viileämpänä alusta säilyy. Toisaalta on vielä huomattava, että veden haihtuminen viilentää, joten siinäkin tapauksessa että piilopaikan lämpötila alkaa nousta, haihtuminen vähentää lämpövaikutusta.

Koska wetbox on tehty umpinaisesta laatikosta, sen lämmittäminen kuitenkin toimii hieman toisella tavalla. Koska lämpö pääsee ulos ainoastaan oviaukosta, jonka koko on pieni laatikon tilavuuteen nähden, lämpötila alkaa nousta nopeasti ja laatikko muuttuu pahimmillaan saunaksi. Tämä on täysin luonnotonta, joten wetboxin lämmittäminen ei tule kysymykseen. Poikkeustilanteissa, jossa ympäristön lämpötila on liian kylmä, wetboxia voidaan kuitenkin lämmittää varovaisuutta noudattaen.