Terraarion valaistus

Terraarion valaistuksen järjestämisessä on olennaista huomioida eläimen luontainen ympäristö; avoimilla paikoilla elävä laji vaatii tehokkaampaa valaistusta kuin metsänpohjalla oleskeleva eläin. Valon liian vähäinen määrä ei suoraan vahingoita eläintä, mutta voi vaikuttaa haitallisesti eläimen vireystilaan ja yleiseen hyvinvointiin, esimerkiksi päiväaktiivisilla liskoilla liian hämärä valaistus voidaan epäsuorasti nähdä tummista ja himmeistä väreistä eli eläin vaikuttaa yleisesti hieman nuutuneelta. Yöaktiivisille eläimille valon merkitys on lajin elinpaikoista riippumatta vähäisempää ja valaistuksen ensisijainen tarkoitus on luoda selkeä vuorokaudenaikojen vaihtelu. Mikäli terraariossa ei käytetä eläviä kasveja saattaa pelkkä huoneen yleisvalaistuskin olla täysin riittävä valonlähde.

Päiväaktiivisille auringossa paistatteleville matelijoille on näkyvän valon lisäksi olennaista lämmittävä infrapunasäteily, jota käsitellään terraarion lämmitystä koskevassa osiossa, ja kalsiumaineenvaihduntaan ja D3-vitamiinin muodostumiseen liittyvä UVB-säteily.

Päiväaktiivisten eläinten tapauksessa yleisenä periaatteena on, että mikäli terraariossa olevat eläimen elinpaikkoja vastaavissa oloissa elävät kasvit menestyvät hyvin, valoa on riittävästi. Käytännössä terraarion koko (korkeus) on tässä yhteydessä merkittävä tekijä, samaten käytettyjen kasvilajien luontainen kasvupaikka (varjo vs. avomaa) ja myös sijaintihuoneen yleisvalaistus vaikuttavat tarvittavaan valaistustehoon.

Keinovalolla saadaan aikaan niin tehokas valaistus, että mitkä tahansa kasvit saadaan tarvittaessa kasvamaan täysin ilman päivänvaloa. Tosin tämä on laitteiden hinnan ja erityisesti sähkönkulutuksen takia pidemmän päälle varsin kallista, joten on edullista hyödyntää niin paljon ilmaista valoa kuin mahdollista. Vertaavana esimerkkinä ovat ikkunalaudalla kasvavat tavalliset huonekasvit, jotka menestyvät käytännössä ilman lisävalaistusta ulkoa tulevalla valolla ja huoneen yleisvalaistuksella. Tekniikka- ja sähkökustannukset ovat ruukkukasvien ikkunalautakasvatuksessa siten lähtökohtaisesti nolla, vaikka mukana olisi hyvin aurinkoisiltakin seuduilta tulevia kaktuksia ja mehikasveja. (Ikkunoiden pitäminen puhtaana muuten parantaa selvästi valotehoa, samoin kuin akvaarion peitinlasien pitäminen mahdollisimman kirkkaana.) Sen sijaan, jos ruukkukasvien kanssa ei hyödynnettäisi lainkaan päivänvaloa ja huoneen yleisvalaistusta kasvattamalla niitä vaatekomerossa, tekniikka- ja sähkökustannukset ovat aivan toista tasoa.

Useimpien ruukkukasvien talvinen lepokausi johtuu yksinkertaisesti valaistusoloista eli talvikauden vähäisestä luonnonvalosta. Jos valaistus on ympäri vuoden kesäkautta vastaava, kasvit kasvavat jatkuvasti täydellä teholla. Tästä hyvä esimerkki on ympäri vuoden samalla teholla valaistu akvaario, joka ei juuri saa päivänvaloa jolloin vuodenaikoja ei ole lainkaan. Akvaariokasveillekin saataisiin aikaan ”lepokausi” yksinkertaisesti vähentämällä valaistusta, mutta sitä ei normaalisti kuitenkaan tehdä. Myös useimmilla huonekasveilla talvinen lepokausi voidaan eliminoida riittävällä keinovalolla. Terraario on tyypillisesti valaistu vuoden ympäri samoin kuin akvaario, joten vuodenaikojen vaihtelua ja lepokautta ei ole, jos eläimet eivät sitä tarvitse (ja suuri osa lepokautta tarvitsevista eläimistä talvehtii jääkaapissa tai muissa kylmätiloissa terraarion ulkopuolella, jolloin terraarion valaistus voi toimia normaalisti).

Valo on elektromagneettista säteilyä. Valon aallonpituus nähdään paljailla silmillä, muut elektromagneettisen säteilyn aallonpituudet (gammasäteily, röntgensäteily, UV-säteily, infrapunasäteily, mikroaallot ja radioaallot) ovat näkymättömiä. Näkyvän valon mittaamisessa on kolme olennaista suuretta:

Tavoiteltua valaistustehoa voidaan verrata auringon valotehoon; pilvisenä päivänä n. 10 000-20 000 luksia ja kirkkaassa auringonpaisteessa jopa >100 000 luksia riippuen auringon kulmasta. Sisätilojen normaalivalaistus taas on n. 300-500 luksia. Yleisenä tavoitteena siis voidaan pitää n. 15-20 000 luksia päiväaktiivisten ei-autiomaista peräisin olevien eläinten terraarioissa neliömetrin alalle. Metsien pohjakerroksissa eläville eläimille (ja kasveille) tarvitaan vähemmän, autiomaaeläimille taas mahdollisimman paljon valoa. Mitä matalampi terraario on kyseessä, sitä tehokkaampaa on erityisesti loisteputkien valo. Eli esimerkiksi 100x50x50cm terraariossa pärjätään yleensä erinomaisesti kahdella lähes terraarion mittaisella loisteputkella, 30W (893mm) T8-putket antavat tällöin n. 6000 lm ja 39W (849mm) T5-putket n. 7000 lm (terraarion ala on 0,5m² eli laskennallinen teho on 12-14 000 lm/m² ja lamppujen etäisyys on ainoastaan 50cm pohjasta). Jos terraariossa on hämäräaktiivinen eläin ja vain rajallisesti kasveja, jotka eivät tarvitse erityisen tehokasta valoa (ja jotka voidaan sijoittaa suoraan putken alle), myös yksi loisteputki riittää hyvin yleisvaloksi.

Yöaktiivisilla lajeilla elinympäristöstä riippumatta päivävalaistuksen tarve on kuitenkin varsin vähäistä. Eläimet, jotka pysyttelevät poissa valosta eivätkä paistattele auringonpaisteessa, eivät tarvitse korkeaa valotehoa terraariossa, vaan selkeä vuorokaudenaikojen vaihtelu riittää. Itse asiassa, jos huoneen yleisvalaistus on riittävän kirkas, eläimet eivät välttämättä edes tarvitse terraariokohtaista valaistusta varsinkaan jos terraariossa on piilopaikkaa lämmittävä ja samalla valaiseva lämpölamppu. Sammakkoeläimillä terraariossa on kuitenkin lähtökohtaisesti aina eläviä kasveja, eli myös valaistusta tarvitaan, ja tähän riittää matalassa terraariossa usein yksikin heijastimella varustettu loisteputki.

Sen sijaan autiomaakasvit tarvitsevat erityisen korkeaa valotehoa. Yöaktiiviset autiomaa- savanni- ja aroseutujen matelijat, eli tyypillisenä esimerkkinä leopardigekko, eivät kuitenkaan tarvitse tehovalaistusta. Vaikka terraariossa olisikin yksi loisteputki yleisvaloa antamassa, valoteho olisi siitä huolimatta todennäköisesti liian alhainen aavikkokasveille. Eli jos yöaktiivisten lajien terraariossa halutaan kasvattaa eläviä mehikasveja, terraariokohtainen varsin tehokas valaistus (vähintään kaksi loisteputkea) olisi olemassa käytännössä ainoastaan kasveja varten. Kannattaako tehokkaasta valaistuksesta maksaa vain parin elävän kasvin takia on makuasia, terraarion sisustus kun onnistuu erinomaisesti ilmankin. Toisaalta, tehokas valaistus luo luonnolliset puitteet, vaikka eläin ei sitä tässä tapauksessa varsinaisesti tarvitse kun lämmitys on muuten kunnossa piilopaikan kohdelämmityksellä.  

Valon aallonpituutta mitataan nanometreillä (nm) ja värilämpötilaa kelvinasteilla (K). Valon värilämpötilan kelvinasteilla tarkoitetaan maksimisäteilyarvoa, joka kyseisessä lämpötilassa syntyy, se ei tarkoita, että valaisimen tuottama säteily tai itse valaisin tuottaa vastaavaa lämpöä. Eli esimerkiksi loisteputkivalaisin ei kuumene juuri lainkaan,vaikka sen tuottaman valon värilämpötila vastaisi 5000K päivänvaloa.

Akvaarioissa UV- ja infrapuna-alueilla ei ole merkitystä, merivesiakvaarioissa valon värilämpötilan tulee olla n. 10 000K - 15 000K ja makeavesiakvaarioissa n. 5000K. Tämä johtuu siitä, että sinisen valon (n. 10 000K) energiatiheys on suurin, joten se tunkeutuu syvimmälle veteen ja erityisesti kirkkaassa merivedessä sinisen aaltopituuden merkitys korostuu mitä syvemmälle mennään.

HUOM! Makeavesiakvaarioissa, samoin kuin terraarioissa kasvien menestyminen edellyttää kuitenkin laajaa spektriä eli valon tulee sisältää erityisesti fotosynteesille olennaisia sinisen ja punaisen (400-480 ja 630-680nm) aaltopituuksia, vaikka valon yleisvaikutelma olisikin valkoinen tai kellertävä. Kasvit eivät tarvitse keskimmäisiä vihreitä ja keltaisia aaltopituuksia, minkä takia kasvivalaisimien sävy on sinisen ja punaisen yhdistelmä. Kasvit näyttävät vihreiltä, koska ne heijastavat tehokkaimmin juuri tarpeetonta vihreää aaltopituutta.

Terraariopuolella sammakkoeläimet vertautuvat akvaarioihin, paistattelevat matelijat taas tarvitsevat kaikkia kolmea säteilyaluetta, mutta näkyvän valon aaltopituudella ja spektrin laajuudella ei ole eläinten kannalta juuri merkitystä, valon määrä on olennaisempaa. Yleisesti ottaen päivänvaloa vastaava värilämpötila on kuitenkin suositeltava, koska se näyttää luonnolliselta.

Valon aallonpituus ja värilämpötila: Ihmissilmin erottuva valon aaltopituus alkaa violetista vajaasta 400 nanometristä (tätä lyhyempi aaltopituus on UV-valoa, jota mm. monet selkärangattomat kuitenkin näkevät) ja ulottuu n. 780 nanometrin punaisiin sävyihin (joita pidempi aaltopituus on infrapuna- eli lämpösäteilyä). Spektrin keskellä olevat aaltopituudet koetaan kirkkaimpina, koska ihmissilmä on niille kaikkein herkin. Valon värilämpötila sen sijaan on sitä suurempi mitä kylmemmästä valosta on kyse, eli lyhyempi aallonpituus tarkoittaa korkeampaa kelvinastetta. Ihminen hahmottaa värilämpötiloja n. 2800-11000K välillä. Merivesikäyttöön tarkoitetut monimetallivalaisimet tuottavat usein yli 11000K värilämpötiloja, mikä ei tietenkään tarkoita, että valo olisi näkymätöntä, ihminen ei vain havaitse korkeamman kelvinasteen valossa eroa 11000K valoon verrattuna.

Erilaisten polttimotyyppien tehoja voi vertailla lampunvalmistajien nettisivuilla, esimerkkinä www.airam.fi ja www.osram.fi Tehojen vertailu onnistuu yksinkertaisesti jakamalla ilmoitettu lumen-arvo (lm) polttimon wattimäärällä (W). Lisäksi on syytä kiinnittää huomiota myös polttimon tuottamaan absoluuttiseen lumen-määrään, koska polttimovalikoima on rajallinen. Kelvin-arvoihin ei terraariokäytössä tarvitse kiinnittää suurta huomiota, joten värilämpötilan tai aaltopituuden arvojen puuttuminen valaisukäyttöön tarkoitetuista lampuissa ei ole olennaista. Fotosynteesin kannalta tärkeitä sinisen ja punaisen valon aaltopituuksia voi aina tuottaa tarvittaessa lisäloisteputkella.

Tietty valomäärä voidaan tuottaa useilla erilaisilla lampuilla, mutta eri lampputyyppien valoteho ja siten taloudellisuus vaihtelee huomattavasti. Toisin sanoen, samalla sähköenergiamäärällä eli samalla hinnalla voidaan tuottaa hyvinkin erilaisia määriä valoa, joten kun toimitaan suurta valotehoa vaativien terraarioiden kanssa valaistuskustannuksissa säästetään huomattavasti sopivilla valaisinvalinnoilla. Periaatteessa terraariovalaistuksen tavoitteena on siis saada aikaan mahdollisimman kirkas valaistus mahdollisimman vähäisellä sähkönkulutuksella ja mahdollisimman vähäisellä hukkalämmöllä. Lisäksi laitteiden ja polttimoiden tulisi olla hankintahinnaltaan mahdollisimman halpoja, helposti hankittavia ja asennettavia ja mahdollisimman pitkäikäisiä.

Valaisintyypin edullisuutta arvioitaessa voidaan esimerkkitavoitteena pitää 1000 lm valovirtaa (noin kaksinkertaisesti normaali huonevalaistus), jonka saavuttamiseen tarvitaan laskennallisesti 100 W hehkulamppu tai 14 W loisteputki. Vuositasolla 1000 lm valaistuksen käyttökustannus kahdentoista tunnin päivittäisellä paloajalla ja 10 sentin kWh-hinnalla olisi hehkulampulla 43,80 euroa ja loisteputkella 6,13 euroa.

Akvaarioissa ikkunoiden läpi saatava päivänvalo aiheuttaa usein leväongelmia, mutta terraarioissa tätä ongelmaa ei ole. Täten terraarioiden kanssa voi pyrkiä hyödyntämään niin paljon ilmaista luonnonvaloa kuin mahdollista tekemällä niistä rakenteellisesti mahdollismman hyvin valoa läpäiseviä ja sijoittamalla ne ikkunoiden läheisyyteen.

HUOM! Suora auringonpaiste voi helposti ylikuumentaa suljetun tilan, joten tämä onnistuu vain erittäin hyvin ilmastoitujen terraarioiden kanssa. Käytännössä kasvihuonemalliset verkkoterraariot osoittavat tässäkin vahvuutensa, koska passiivisen ilmanvaihdon teho on vapaasti säädettävissä ja koko terraario voidaan asettaa siten vaikka suoraan ikkunan eteen.)

Myös huoneen yleisvalaistusta ja muiden terraarioiden valaistusta voi hyödyntää, kun terraarion seinät ovat läpinäkyviä – joko lasia, mikä on suurissa terraarioissa epäkäytännöllinen materiaali, tai läpinäkyvällä kasvihuonemuovilla päällystettyä verkkoa. Kääntäen, läpinäkyvien terraarioiden valaistus voi valaista samalla muun huoneen, jolloin yleisvalaistusta ei tarvita. Levyistä rakennetut terraariot ovat läpinäkyviin verrattuna erittäin pimeitä, koska ne eivät saa ulkopuolista valoa muuten kuin etulasiensa läpi ja elävien kasvien pito edellyttää siten jokaisen terraarion valaisemista omilla lampuilla, mikä taas voi johtaa tarpeettoman suureen sähkönkulutukseen.

Jos eläviä kasveja ei käytetä, riittävän tehokas huoneen yleisvalo ja ikkunoiden kautta päivisin saatava valo riittää monille yöaktiivisille lajeille terraarion valaistukseksi, erityisesti jos terraariot ovat läpinäkyviä. Jos terraarioissa käytetään lisäksi pieniä lämpölamppuja piilopaikkojen lämmittämiseen tai lämpötilaerojen yleiseen luomiseen, terraariokohtaisen valaistuksen tarve vähenee entisestään. Jos läpinäkyvä terraario ei ole kirjaimellisesti ikkunan edessä, elävien kasvien käyttö edellyttää kuitenkin yleensä terraarion aktiivista valaisemista.

Terraarion lämmitystä käsittelevän osion yhteydessä todettiin, että hehkulamppupolttimot tuottavat tehokkaasti lämpöä, mutta W-tehoonsa nähden hyvin heikosti valoa. Ne soveltuvat siten hyvin paistattelupaikkojen luomiseen ja terraarion on yleiseen lämmittämiseen, mutta varsin huonosti yleiseen valaisemiseen erityisesti, koska runsas hehkulamppujen käyttö alkaa usein lämmittää terraariota turhan paljon, mikä tarkoittaa tuhlattua sähköä. Eli hehkulamppuvalaistus käy erittäin kalliiksi. Lisäksi polttimot ovat muita lamppuja lyhytikäisempiä, mikä lisää kustannuksia. Paistattelupaikkojen luomiseen spottilamput ovat parhaita, mutta yleinen valaistus on huomattavasti edullisempaa hoitaa muilla tavoilla. Lisäksi hehkulamppujen värilämpötila on päässäntöisesti varsin alhainen (n. 2700K) ja sininen aaltopituus puuttuu käytännössä kokonaan, joten valo ei ole kasveille optimaalista.

HUOM! Tämä siis pätee kaikkiin hehkulamppuihin, kasvien kannalta edullisia aaltopituuksia tuottavat lamput eivät ole käytännössä yhtään energiatehokkaampia. Vastaavia kasvilamppuja on sitäpaitsi saatavilla myös kierrekantaisina loisteputkiversioina.

Hehkulamput: Spottimallinen hehkulamppu on täydellinen terraarion paistattelupaikan luomiseen ja tavallinenkin hekulamppu lämmittää hyvin terraarion sisälle asennettuna. Valoteho suhteutettuna sähkönkulutukseen on kuitenkin niin heikko, että hehkulamppuja pidetään ensisijaisesti lämmitysvälineinä.

Helposti hankittavana ratkaisuna suurta valotehoa vaativiin terraarioihin voidaan käyttää tavallista kaksikantaista R75-putkea käyttäviä 230V halogeenivalonheittimiä (”työmaavalaisimia”), jotka ovat tehokkaita, erittäin halpoja ja hankittavissa käytännössä mistä tahansa rautakaupasta. Valaisin on kiinnittämisen jälkeen sellaisenaan käyttövalmis. Polttimoita / valaisimia on saatavilla 100-500W tehoisina.

Periaatteessa halogeenilamppu on hehkulamppu, jonka hehkulanka saadaan polttimon sisäisen bromi/jodikaasun ansiosta kuumennettua korkeampaan lämpötilaan = kirkkaammaksi kuin tavallisessa hehkulampussa. Hehkulampun tavoin suuri osa energiasta muuttuu lämmöksi, mutta käytännössä halogeenin tuottama valovirta on hehkulamppuun verrattuna kuitenkin kaksinkertainen. Polttimon käyttöikä on merkittävästi tavallista hehkulmappua pidempi. Valon värisävy on hieman kellertävä ja vastaa varsin hyvin päivänvaloa.

HUOM! Halogeenilamppujen kanssa ei tule käyttää himmennintä, lampun teho perustuu polttimon korkeaan lämpötilaan ja himmentimen käyttö lyhentää polttimon käyttöikää.

Halogeenivalonheitin: Halogeenivalonheittimissä on tehokas heijastin, suorakaiteen muotoinen valokeila laajenee säilyttäen samalla muotonsa. Valaisimissa ei tavallisesti ole muuta valmista kiinnitysmahdollisuutta kuin reiät pulttikiinnitystä varten ja valaisin tulee tulipaloriskin takia kiinnittää huolellisesti putoamisen estämiseksi. Halogeenivalaisimissa on aina käytettävä valaisimen mukana tulevaa suojalasia. Kuvan valaisimen mitat ovat 18x15x13cm (teho max. 300W) eli se on hyvin kompakti, mutta vaatii toisaalta ympärilleen varoetäisyyden.

Halogeenivalonheittimen alumiinikuori kuumenee erittäin kuumaksi eikä sitä voi asentaa lähelle eläviä kasveja tai tulenarkaa materiaalia, valaisimen yläpuolelle on lisäksi jätettävä 40-60 cm:n avoin tila. Eläimen ei saa antaa pudota metallikuorisen valaisimen päälle eli käytännössä lampun on oltava muun sisustuksen yläpuolella. Tämä rajoittaa terraarion tehokasta korkeutta ja lisäksi valaisin nostaa suljetussa tilassa huomattavasti yleislämpöä. Lämmöntuotto on sikäli hyvä, että aavikkolajien terraarioissa ei tarvita muita lämmönlähteitä ja riittävän alas asennetulla halogeenilampulla voidaan luoda tarvittaessa myös paistattelupaikka. Tosin valotehoa ja sähkönkulutusta haaskataan matalalla sijoituksella 60-100W spottilampun ollessa todellisuudessa optimaalisempi vaihtoehto paistattelupaikan luomiseen, koska sillä paistattelualue saadaan aikaan alhaisemmalla virrankulutuksella. Työmaavalaisin soveltuu siten lähtökohtaisesti parhaiten aavikkolajien terraarion valaisemiseen. Hehkulamppujen tavoin halogeenien värilämpö on alhainen (n. 3000K), joten ne eivät sinisten aaltopituulksien puuttuessa sovi kasveille kovinkaan hyvin ainoana valaistuksena.

HUOM! Halogeenivalaisin on edullinen tehovalaisin, mutta sen käyttö on hyvin kallista. Tässä on nähtävä ero 500W valaisimen tuottaman valotehon ja korkean sähkönkulutuksen välillä. 500W halogeeni on sisätiloissa ilmiömäisen tehokas, mutta sen 20lm/W valoteho on laskennallisesti kuitenkin noin neljä kertaa heikompi kuin tavallisissa 80lm/W tuottavissa T8-loisteputkissa. Toisin sanoen, 500W edestä loisteputkia tuottaa nelinkertaisen määrän valoa samalla sähkönkulutuksella tai haluttu valoteho saavutetaan neljä kertaa vähäisemmällä sähkönkulutuksella verrattuna halogeeniin. Koska edullisia työmaavalaisimia on nykyisin saatavilla myös loisteputkiversioina, joiden sähkönkulutus on luonnollisesti paljon vähäisempi verrattuna halogeeneihin, niitä kannattaa suosia korkeammasta hinnasta huolimatta. Halvemmat käyttökustannukset maksavat nopeasti hankintahinnan takaisin.

HUOM! Polttimot tuottavat haitallista UV-säteilyä ja lamppua ei tule koskaan käyttää ilman valaisimessa olevaa suojalasia.

Loisteputkivaloja on saatavana perinteisinä putkina, pienoisloisteputkina ja kierrekantaisina hehkulamppuvalaisimiin sopivina loisteputkina. Kompaktia valotehoa vaativaan terraariokäyttöön erinomaisesti sopivia ovat loisteputkilla toimivat työmaavalonheittimet.

Putkimallisia loisteputkia on saatavilla T8 ja T5-malleina. Uudemmat T5-putket ovat T8-putkia hieman tehokkaampia ja pienikokoisempia sekä halkaisijan että pituuden osalta (ja ne eivät käy samaan valaisimeen T8-putkien kanssa). T5-putket kuitenkin kuumenevat hieman T8-putkia enemmän ja niiden käyttöikä on lyhyempi. Toisaalta, T5-putkien valo ei värise samalla tavalla kuin T8-putkien, koska niissä käytetään elektronista virransyöttöä, joka eliminoi normaalin vaihtovirran aiheuttaman värinän.

Loisteputket: T8- ja T5-loisteputket ovat muuten vastaavia, mutta T5 on fyysisesti pienempi ja sen tuottama valo ei värise. Normaaleita T8-loisteputkia käyttäviä akvaariovalaisimia on yleisesti saavavana yhdellä tai kahdella putkella, T5-valaisimia 1-4 putkella. Valaisin on akvaarion päällä siisti ja kätevä, mutta johtuen putkien rajallisesta pituusvalikoimasta osa valaisimen pituudesta saattaa olla "ilmaa". Kuvassa olevat yksiputkiset valaisimet on mitoitettu 95cm (30W), 75cm (18W) ja 60cm (15W) mittaisille akvaarioille. (Valaisimen ulkomitat ovat pari senttiä suuremmat erityisesti päädyissä olevien kaapeleiden takia, toisaalta päätyjen "jalat" estävät valasimen putoamisen akvaarioon). Etualalla oleva kaksiputkinen valaisin on 115cm akvaarioon, mutta putket ovat kuitenkin vain 30W (36W putken pituus on 1198mm). Kaksiputkisessa rungossa on tehokkaat (peilikirkkaat) heijastimet, yksiputkisten koteloiden sisäpuoli on valkoinen / himmeähköä alumiinia.
Pienoisloisteputket: Pienoisloisteputkia on saatavilla pistokekannalla (useampia variaatioita riippuen putkien tehosta / koosta) ja hehkulamppuvalaisimeen sopivalla kierrekannalla. Valoteho on hieman heikompi kuin tavallisissa loisteputkissa, mutta toisaalta putket menevät huomattavasti pienempään tilaan. Kirjoituspöytävalaisimeksi tarkoitettu 11W pienoisloisteputkilamppu on polttimon kokoon nähden (20cm) erittäin tehokas ja varustettu tehokkaalla heijastimella. Valaisimen kulmaa voi vapaasti muuttaa ulkopuolisessa asennuksessa ja metallivarresta irrotettuna se voidaan ripustaa terraarion kattoon.

Loisteputki tuottaa teknisesti lähes pelkkää UV-säteilyä, jos loisteputken lasi olisi kirkas, siitä tulisi ainoastaan UV-valoa (värisävy olisi himmeän violetti). Loisteputken näkyvä valo saadaan aikaan putken sisäpinnan pintakäsittelyllä (”loisteaineella”), joka muuntaa UV-säteilyn näkyväksi, halutun aaltopituuden valoksi ja toisaalta estää UV-säteitä pääsemästä putken ulkopuolelle. Normaalit valaistukseen tarkoitetut loisteputket eivät siten päästä lävitseen käytännössä lainkaan UV-säteitä, vaan ainoastaan näkyvää valoa. Loisteputken tuottama infrapunasäteily on vähäistä ja loisteputket eivät siten kuumene ja lämmitä suljettua tilaa samalla tavalla kuin hehkulamput.

Loisteputken tekniikka: Loisteputki säteilee teknisesti UV-säteitä ja näkyvä valo saadaan aikaan lasiputken pinnoiteaineella. Kuvassa on kirkkaasta lasista tehty UVC-sterilisaattorin loisteputki ja normaali PL-loisteputki, jotka polttimon pinnoitetta lukuunottamatta ovat identtisiä ja sopivat samaan valaisimeen. DNA:ta tuhovaa UVC-polttimoa ei kuitenkaan tule milloinkaan käyttää valoa läpäisemättömän suojakuoren ulkopuolella.

Loisteputkien hyvänä puolena on suuri valoteho suhteessa virrankulutukseen, halpa hinta, saatavuus eri värilämpötiloja painottavina versioina ja myös päiväaktiivisille auringonvalossa paistatteleville matelijoille tarpeellista UVB:ta tuottavina malleina. Värisävyjä on saatavilla eri tarkoituksiin, tyypillisimpinä ovat valkoista tai kellertävää valoa säteilevät päivänvalosävyt ja violetinsävyistä aaltopituutta painottavat kasvilamput. Värisävyillä ei tunnu olevan eläinten kannalta merkitystä, kasvilampun violettiin vivahtava sävy ei yksin käytettynäkään ole tuntunut vaikuttavan eläimiin millään tavalla. Katsojan silmää miellyttää eniten luonnollinen päivänvalosävy, joten sitä kannattaa suosia, kasvilamppuja voi käyttää lisänä useampia putkia käsittävissä rungoissa.

Koska loisteputki ei merkittävästi säteile lämpöä, se ei kärvennä kasveja elleivät lehdet ole kirjaimellisesti kiinni putkessa (loisteputken metalliset päät saattavat tosin lämmetä huomattavasti putkea kuumemmiksi). Vähäisestä lämmöntuotosta johtuen loisteputken yläpuolellakaan ei tarvita varoaluetta, vaan akvaariovalaisimella varustettu terraario voidaan sijoittaa vaikka kirjahyllyyn ja irtonaista loisteputkirunkoa käytettäessä osat voidaan kiinnittää puupohjaiseen levyyn ilman kärventymisriskiä. Loisteputkin pintalämpötila on selvästi alempi kuin hehkulampussa (tätä voi jälleen kokeilla sormilla), eli sen suojaaminen palovammariskin takia on vielä tarpeettomampaa kuin hehkulamppujen tapauksessa.

Pienten eläinten terraariot ovat yleensä niin matalia, että riittävä valaistus voidaan järjestää loisteputkilla, tyypillisesti normaalilla akvaariovalaisimella, irtopäihin asennetulla loisteputkella, pienoisloisteputkea käyttävällä pöytävalaisimella tai kierrekantaan sopivalla pienoisloisteputkella. Esimerkiksi akvaattisten sammakkoeläinten akvaariomallinen akvaterraario, jossa käytetään runsaasti eläviä vesikasveja ja joka on pääsääntöisesti korkeintaan 50cm korkea, saadaan yleensä valaistua kasvien edellyttämää tasoa vastaavasti jopa yhdellä akvaarion mittaisella loisteputkella. Tosin käytännössä suuremmissa terraarioissa, erityisesti jos korkeutta ja / tai leveyttä on >40cm, yhden putken teho alkaa olla alakantissa monille kasveille (erityisesti pintakasveille), joten on syytä käyttää kahta putkea, joko kaksiputkista valaisinta tai kahta erillistä valaisinta. Akvaattiset sammakkoeläimet elävät luonnossa pääsääntöisesti avoimilla paikoilla (veden yläpuolella on paljas taivas) sijaitsevissa ja pääasiallisesti varsin kirkkaissa vesistöissä, joissa valoa on runsaasti. Toisaalta eläimet ovat vedessä enimmäkseen kasvillisuuden suojassa, joten kasvien kannalta optimaalinen valaistus on optimaalinen myös eläimille.

HUOM! Akvaarioita koskien on yleisesti kuitenkin huomioitava, että akvaarion vesi on erittäin kirkasta useimpiin luonnonvesiin verrattuna eli akvaariossa vedenalaiset kasvit saavat valoa huomattavasti tehokkaamin kuin luonnonoloissa. Luonnossa aurinko on paria loisteputkea paljon tehokkaampi paljaan taivaan alla, mutta veden sameus vähentää merkittävästi pohjakasvien saamaa valotehoa. Akvaariossa muutamien loisteputkien valo riittää siten erinomaisesti vedenalaisille kasveille, mutta pintakasvit (pistia, kellusaniainen, vesihyasintti) käyvät samassa valossa usein kitukasvuisiksi ja joko kääpiöityvät tai kuolevat.

Loisteputkia voidaan käyttää myös suuremmissa ja korkeammissa terraarioissa, aina huoneen korkuisiin useiden kuutiometrien kokoon asti, mutta tällöin putkia tarvitaan useita. Korkeissa terraarioissa on huomioitava, että runsas kasvillisuus vähentää tehokkaasti pohjalle ulottuvaa valoa, joten korkea valaistustaso rajoittuu usein vain terraarion yläosaan. Tämä on sinänsä varsin luonnonmukainen tila metsissä eläville eläimille, jotka auringossa paistatellakseen hakeutuvat latvaan kirkkaaseen auringonpaisteeseen, joten loisteputket ja lämpölamppu luovat yhdessä vastaavan auringonpaisteen terraarion yläosaan. Alaosan vähäisemmästä valaistuksesta ei siten tarvitse välittää, erityisesti jos huoneessa on hyvä yleisvalaistus. Toisaalta, suurin osa päiväeläimistä ei kuitenkaan viihdy varsinaisessa hämärässä ja jos terraarion alaosiin pääsevä valo on niin vähäistä ,että kasvien alaosat ja pohjalla kasvavat kasvit alkavat kuihtua, voi olla edullista asentaa terraarion keskiosaan ylimääräinen loisteputki (sivusta tuleva valo aiheuttaa luonnotonta kasvua valoa kohti, mutta ylhäältä tulevan valon lisäyksenä se on mahdollista). Toinen vaihtoehto on luonnollisesti karsia yläosan lehvästöä.

HUOM! Loisteputket säteilevät valoa ympärilleen 360° kulmassa, joten alle puolet putken valotehosta kohdistuu toivottuun suuntaan eli alas. Käytännön valaistustehoa voikin merkittävästi parantaa tehokkailla heijastimilla, joilla lähes koko putken valoteho saadaan ohjattua alaspäin. Heijastimet ovat hyvin yksinkertaisia, mutta valitettavan monissa akvaariovalaisimissakaan niitä ei ole valmiina. Käytännössä heijastin saadaan tehtyä mistä tahansa mahdollisimman hyvin heijastavasta ja jonkin verran lämpöä kestävästä materiaalista. Esimerkiksi kirkkaasta alumiinipellistä tai ruostumattomasta pellistä taivuteltu heijastin saadaan helposti ruuvattua tai liimattua terraarion katon ja putken väliin tai valon ollessa terraarion päällä, heijastin voidaan vain asettaa putken yläpuolelle. Heijastin voidaan tehdä myös peilipintaisesta kontaktimuovista tai alumiinifoliosta, jotka liimataan heijastimen rungon sisäpintaan. Kaikista tehokkain heijastin saadaan luonnollisesti ohuesta peilistä.

Loisteputkien käytännön ongelma on putkien / valaisimien fyysinen koko, joka on sitä pidempi mitä tehokkaammasta putkesta on kyse. Jos terraario on esimerkiksi 100cm pitkä, 30W T8-putki (893mm) tai 39W T5-putki (849mm) saadaan valaisimen tyypistä riippuen juuri ja juuri terraarion sisälle. Jos putki on terraariota pidempi, osa valosta menee hukkaan. Muut valaisintyypit ovat tehosta riippumatta erittäin kompakteja loisteputkiin verrattuna. Lisäksi loisteputket valaisevat varsin heikosti matkan päähän, eli niiden tulee olla mahdollisimman lähellä kohdetta.

Valaisimien etäisyys: Helsingin Talvipuutarhassa olevia valaisimia; kaksiputkinen loisteputkirunko ja kaksi pienempää valonheitintä. Sijainti on valaisimien teho huomioon ottaen hieman korkealla ja lamput olivat syyskuun lopulla päällä päiväsaikaan (kuva on otettu päivällä, mutta lampun ollessa taivasta kirkkaampi valoitus tapahtui sen mukaan ja taivas näyttää tummalta).

Loisteputkilla saadaan siis useimmissa tapauksissa edullisesti aikaan riittävä valaistustaso ja valaistuslaitteiden vaatima tila on varoetäisyyksien puuttuessa mitätön. Korkeissa ja laajapohjaisissa terraarioissa loisteputkien valoteho alkaa kuitenkin olla edullisuuden rajoilla ja riittävää valotehoa ei saada aikaan järkevällä putkimäärällä, joten voi olla syytä käyttää valonheitintyyppistä loisteputkivaloa tai harkita vielä tehokkaampia valaisintyyppejä. Tämä pätee erityisesti autiomaaterraarioihin.

Natriumpainelamput ovat sähkönkulutukseen nähden tehokkaimpia valaisimia. Polttimot voivat olla joko kaksikantaisina tai yksikantaisia putkia tai kierrekannalla (E27 tai E40) varustettuja normaalin hehkulampun muotoisia polttimoita. Värilämpö n. 3000-4500K mallista riippuen ja tehoja on saatavilla alle 100W:sta 1000W asti, joten teho riittää mihin tilanteeseen tahansa. Natriumlamppujen hallitseva värisävy on keltainen, SpNA on vaalean keltainen ja MpNa kirkkaan keltainen

Tehovalaisimet kasvihuoneessa: Helsingin kasvitieteellisen puutarhan lummehuoneen valaistuksena on SpNa-valaisimia, jotka ovat tehokkaita ja tuottavat kasvien kannalta sopivaa valoa, mutta katsojan silmissä niiden värisävy on selvästi keltainen verrattuna normaaliin ”valkoiseen” päivänvaloon. Eläinten kannalta valon kellertävällä sävyllä ei ole merkitystä, kuten ei violettiin vivahtavilla kasvivaloillakaan. Koska tavallisen SpNa:n spektri ei ole kasvien kannalta kuitenkaan täysin optimaalinen sinisten aallonpituuksien puuttuessa lähes kokonaan, tavalliset SpNa:t ovat parhaimmillaan lasikaton läpi tulevan luonnonvalon lisäyksenä.

Matalapainenatriumlamppu (MpNa) on hyötysuhteeltaan paras nykyinen polttimotyyppi: se tuottaa valoa jopa 200 lm/W, ja sen teho johtuu erityisesti siitä, että sen tuottaman valon aallonpituus (589nm) on hyvin lähellä aallonpituutta, jolle ihmissilmä on kaikkein herkin (n. 550 nm). Erittäin kapean spektrin takia sinisiä ja punaisia aallonpituuksia tuottamaton MpNa-lamppu ei kuitenkaan sovellu lainkaan kasvivalaisimeksi. Terraariokäytössä valon spektrillä ei ole merkitystä mikäli terraariossa ei ole eläviä kasveja, joten matalapainenatrium on teoriassa ylivoimaisesti tehokkain aavikkoterraarion valonlähde.

Suurpainenatriumlamppu (SpNa) soveltuu laajempispektrisenä kasveille, mutta sekään ei tuota merkittävästi olennaisia sinisiä aaltopituuksia, joten päivänvalottomassa tilassa tukena tarvitaan yleensä esimerkiksi muutama kasviloisteputki. Jos polttimo on suuniteltu nimenomaan kasvikäyttöön, sen spektri on sopiva ja lisävaloa ei tarvita. Polttimoiden kestoikä on erittäin pitkä. Valmiit valaisimet ovat fyysisesti kompakteja ja valonheitintyyppisiä, eli niiden käyttö ja kohdistaminen on helppoa. Tehokkaat polttimot vaativat kuitenkin yläpuolelleen varoetäisyyden.

HUOM! Polttimot tuottavat haitallista UV-säteilyä ja lamppua ei tule koskaan käyttää ilman valaisimessa olevaa suojalasia.

Polttimot ovat normaalin hehkulampun kaltaisia kierrekantaisia (E27 tai E40) lamppuja joita käytetään tyypillisesti valonheittimissä. Värilämpö n. 3400-4200K. Värilämpötila ei ole kasvien kannalta täysin optimaalinen, mutta soveltuu hyvin yleiseen valaisuun. Elohopealamppuja käytetään natriumlamppujen tavoin valonheittimissa ja katulampuissa ja niiden kestoikä on pitkä, tehosta johtuen yläpuolinen varoetäisyys on tarpeen.

HUOM! Polttimot tuottavat haitallista UV-säteilyä ja lamppua ei tule koskaan käyttää ilman valaisimessa olevaa suojalasia.

Tehovalaisimet kasvihuoneessa II: Helsingin Talvipuutarhassa oleva E40-kierrekannallista SpNa- / elohopeapolttimoa käyttävä valonheitin. Kyseisen polttimon valo on käytännössä niin kirkas, ettei sitä juuri voi katsoa paljain silmin. Valaisimen rakenne on hyvin samankaltainen kuin normaaleissa halogeenityömaavalaisimissa, mihin käyttöön se onkin tarkoitettu.

Monimetallipolttimoita on saatavilla eri sävyisinä noin 3 000-20 000K välillä ja ne soveltuvat siten erinomaisesti sekä terraarioihin että akvaarioihin. Valaisimet ovat valonheitintyyppisiä eli ne kohdistavat valon hyvin haluttuun kohteeseen. Monimetallivalaisimia valmistetaan julkisten tilojen ja liiketilojen moderniin valaisuun (laitteet ovat tyypillisesti seiniin tai kattoon kiinteästi asennettavia ja vaativat yläpuolisen varoeräisyyden). Akvaariokäyttöön on saatavilla joko akvaarion päälle jalkojen varaan tai kattoon ripustettavia 1-3 polttimolla ja usein lisäloisteputkilla varustettuja valaisimia.

Monimetallivalaisin: Monimetallipolttimot ovat hyvin kompakteja vaikka niiden valoteho on ilmiömäinen. Alemmassa kuvassa oleva merivesiakvaario on valaistu 150W monimetallipolttimolla. Kuva on otettu aurinkoisena alkukesän päivänä verhot auki valoisassa eteläikkunoilla varustetussa huoneessa. Kuvan valotus on kuitenkin tapahtunut kirkkaimman valolähteen mukaan, joten akvaario näyttää olevan pimeässä huoneessä normaalin päivänvalon asemasta.

Yhteistä monimetallivalaisimille on suhteellisen kallis hinta, mutta tuotannon kasvaessa hintataso on laskusuuntainen ja akvaariokäytössä monimetallit kasvattavat suosiotaan. Suurissa ja korkeaa valotehoa vaativissa terraarioissa monimetallilamput ovat erinomaisia, ja valon sävy on SpNa:n keltaista sävyä luonnollisempi. Polttimoita on saatavilla 70-400W välillä, joten niillä pystytään valaisemaan mikä tahansa kotioloihin mahtuva akvaario tai terraario. Monimetallipolttimot ovat pitkäikäisiä, mutta vanhemmiten HQI-polttimoiden teho ja värilämpötila saattaa laskea, akvaarioissa tällä voi olla merkitystä, terraarioissa taas pääsääntöisesti ei. Keraamiset HCI-polttimot ovat pitkäikäisempiä eivätkä menetä tehoaan vanhempien HQI-polttimoiden tavoin.

HUOM! Polttimot tuottavat haitallista UV-säteilyä ja lamppua ei tule koskaan käyttää ilman valaisimessa olevaa suojalasia.

Valkoisesta ledistä saadaan teoriassa loisteputkea vastaava valoteho (parhaat tulokset ovat olleet 130lm/W), mutta käytännössä led-tekniikka on edelleen kehitysvaiheessa ja saatavilla olevien terraarioon soveltuvien valaisimien määrä tullee kasvamaan tulevaisuudessa. Ledin hyvänä puolena on erittäin pitkä käyttöikä, toistaiseksi ongelmana on kuitenkin hinta ja huono lämmönkesto, ledin valoteho on sitä parempi mitä alhaisemmassa lämpötilassa sitä käytetään; korkea lämpötila lyhentää käyttöikää ja vähentää valotehoa. Led ei säteile lainkaan infrapunasäteilyä, joten hukkalämpö on poistettava diodeista johtamalla. Ledin valo ei siis lämmitä lainkaan, mutta itse kytkentäpiiri kuumenee sitä enemmän mitä tehokkaammista ledeistä / suuremmasta diodimäärästä on kyse. Koska pienitehoiset ledivalaisimet eivät merkittävästi kuumene, niitä voidaan käyttää oikeastaan missä tahansa ilman tulipaloriskiä. Terraariossa ne eivät käytännössä voi siten edes teoriassa aiheuttaa palovammoja.

HUOM! Ledin valo on monokromaattista (eli se sisältää vain yhtä kapeaa aallonpituutta), joten mikäli ledeillä halutaan valaista kasveja, on käytettävä useita eri sävyisiä ledejä. Valkoinen ledi ei sisällä lainkaan kasvien tarvitsemia sinisiä ja punaisia aallonpituuksia.

UV-säteilyllä, nimenomaisesti UVB-alueella ja n. 280-300nm aallonpituudella on olennainen rooli päiväaktiivisten, auringossa paistattelevien matelijoiden aineenvaihdunnassa. Yleinen harhaluulo terraarioeläinten hoidon yhteydessä on kuitenkin käsitys UV-valon välttämättömyydestä joko kaikille terraarioeläimille tai ainakin kaikille matelijoille. Tämä ei missään nimessä pidä paikkaansa, vaan UV-valon tarve on sidonnainen eläinlajin luonnolliseen elinympäristöön ja käyttäytymiseen, joten todellisuudessa vain osa matelijoista tarvitsee UV-valoa terraario-oloissa. Päiväaktiivisia sammakkoeläimiä, mitkä oleskelevat suorassa auringonapasiteessa on hyvin vähän, käytännössä niitä ovat esimerkiksi makisammakot ja jotkin semiakvaattiset lajit, kuten mölysammakko. Yleisenä periaatteena, UV-valaistusta tarvitaan ainoastaan lajeilla jotka täyttävät seuraavat kolme vaatimusta samanaikaisesti:

• matelija
  
• päiväaktiivinen
  
• elää avoimilla paikoilla ja altistuu siten suoralle auringonvalolle paistatelleessaan auringossa ja / tai normaalin liikkumisen yhteydessä

Olennaista on jälleen huomata, että päiväaktiivisuus sinänsä ei tarkoita automaattisesti altistumista suoralle auringonvalolle. Mikäli eläin elää esimerkiksi metsän pohjalla tai keskikerroksissa eikä ympäristön riittävän yleislämpötilan johdosta harrasta lainkaan auringossa paistattelua, se ei altistu juuri lainkaan UV-säteilylle eikä niinollen myöskään tarvitse sitä aineenvaihdunnassaan. Tyypillisenä esimerkkinä tälläisista lajeista ovat nuolimyrkkysammakot (Dendrobates spp. yms) ja Mantella-sammakot (Mantella spp.) jotka ovat päiväaktiivisia, mutta eivät elinympäristönsä vuoksi käytännössä koskaan altistu suoralle auringonvalolle. UV-säteily on niille tarpeetonta ja luontaisen altistumisen puuttuessa niiden toleranssi UV:n haitallisia ominaisuuksia vastaan on vähäinen. Tälläiset lajit eivät tarvitse lainkaan UV-säteilyä myöskään terraario-oloissa ja keinotekoinen UV-altistus voi todellisuudessa olla niille suorastaan vaarallista.

HUOM! Jalostetut värimuunnokset, joiden pigmenttimäärä on normaalia alhaisempi tai puuttuu kokonaan, (albiinot ja leukistiset muunnokset) EIVÄT KESTÄ UV-SÄTEILYÄ. NIILLE EI SAA KOSKAAN ANTAA UV-VALOA, LUONNOLLISTA TAI KEINOTEKOISTA, RIIPPUMATTA SIITÄ, ONKO LAJI PÄIVÄAKTIIVINEN VAI EI.

Erityisen vaarallista keinotekoisissa olosuhteissa on mahdollisuus erottaa UV-säteily sen yhteydestä luonnolliseen auringonpaisteeseen: UV-säteilyä on mahdollista tuottaa ilman kirkasta valoa ja infrapunasäteilyä. Luonnossa nämä kolme tekijää kuuluvat kuitenkin erottamattomasti yhteen (auringonpaiste sisältää niitä kaikkia) ja käytännössä ainoastaan suora auringonpaiste altistaa UV-säteilylle, koska UV-ja lämpösäteily eivät heijastu juuri lainkaan luontaisista pinnoista. Täten eläin, joka sinänsä oleskelisikin epäsuorassa valossa ei luonnossa altistu UV-säteilylle eikä niinollen myöskään tarvitse sitä.

Tämä on erityisen tärkeä seikka erityisesti hämäräaktiivisten lehtisammakoiden tapauksessa, jotka usein viettävät päivänsä sinänsä näkyvillä ja valossa, mutta eivät suorassa auringonpaisteessa. Sammakkoeläinten iho ei kosteapintaisena ole sopiva kuivattavassa auringonpaisteessa oleskeluun, joten tästä syystä lehtisammakot viettävät päivänsä varjossa, vaikkakin usein kohtuullisen valoisassa paikassa. Lehtisammakot eivät useinkaan hakeudu varsinaisesti piiloon, koska puissa saalistajia on huomattavasti vähemmän kuin maanpinnalla ja sammakoiden suojaväritys on toisaalta varsin hyvä. Sammakon pysytellessä täysin liikkumattomana saalistajien, erityisesti värisokeiden saalistajien, on hyvin vaikea havaita niitä esimerkiksi puunrungolta.

On kuitenkin mahdollista, että sammakko on aamulla ”päivälevolle” asettuessaan valinnut epäsuotuisan kohdan, johon päivän kuluessa alkaa paistaa aurinko. Tämä ei yleensä ole sammakon tarkoitus, mutta tietoisena liikkumisen aiheuttamasta paljastumisriskistä eläin yleensä yrittää sinnitellä paikallaan ja odottaa, että paikka siirtyy auringon aseman liikkuessa uudelleen varjoon. Luonnossa sammakko tiedostaa erehdyksensä, koska auringonpaiste alkaa kirjaimellisesti korventaa sitä lämpösäteilyn kautta ja täten tilanteen käydessä sietämättömäksi se siirtyy lopulta itse varjoon. Sammakko välttää lähtökohtaisesti auringonvaloa lämpövaikutuksen takia ja samalla se tulee välttäneeksi myös UV-säteilyä. Lehtisammakko ei siis aktiivisesti hakeudu auringonpaisteeseen, vaan saattaa satunnaisesti joutua siihen huonon paikkavalinnan kautta, yöaktiivisina eläiminä ne eivät tarvitse UV-säteilyä ja altistus on ainoastaan satunnaista ja lähtökohtaisesti tahatonta.

Lehtisammakko, tai mikä tahansa muu eläin, havaitsee siis sekä kirkkaan valon että lämpösäteilyn ja niitä välttäessään se suojautuu myös UV-säteilyltä. MUTTA ELÄIN EI VOI HAVAITA PELKKÄÄ UV-SÄTEILYÄ, joten se ei osaa suojautua mikäli UV-säteily on erotettu kirkkaasta valosta ja lämpösäteilystä. Terraario-oloissa tämä on olennaista, koska normaali UV-loisteputki ei tuota auringonvaloon verrattavaa lämpösäteilyä eikä se myöskään ole valoteholtaan liian kirkas useimmille lehtisammakoille. Tästä syystä UV-loisteputken alla oleskeleva sammakko ei tiedosta olevansa ”auringonpaisteessa” eikä se siten ymmärrä vaihtaa asemapaikaansa joko päivän aikana tai seuraavana aamuna koettuaan edellisen paikan sopimattomaksi. Periaatteessa se saattaa siis tahattomasti oleskella suorassa UV-säteilyssä, jopa erittäin lähellä itse lamppua, koko valoisan ajan päivä toisensa jälkeen. Tämä ei missään nimessä ole suotavaa eläimelle, joka yöaktiivisena ei luonnossa lähtökohtaisesti altistu UV-säteilylle eikä sitä niinollen myöskään tarvitse. UV-lamppuja ei siten tule käyttää lehtisammakoiden terraarioissa.

Lehtisammakot ovat käyttäytymisensä perusteella kuitenkin varsin poikkeuksellisia, koska muut hämäräaktiiviset eläimet kokevat yleensä loisteputken valon liian kirkkaana ja vetäytyvät oma-aloitteisesti piiloon kuten luonnossakin. Tällöin ne ovat suojassa myös UV:lta, joten UV-putken tarpeettomasta käytöstä ei ole niille lähtökohtaisesti haittaa. Toisaalta normaalien UV-loisteputkien tuottama säteily on kuitenkin niin vähäistä, ettei lyhytaikaisesta altistuksesta ole eläimille vahinkoa. Päinvastoin ne eläimet, jotka UV:ta tarvitsevat eivät usein saa tarpeeksi säteilyä mikäli putkia on liian vähän tai ne ovat liian korkealla. Luonnolliseen auringonpaisteeseen verrattuna loisteputkesta saatu UV-säteily ei todellisuudessa ole vastaavalla tasolla, vaikka eläin olisi kirjaimellisesti kiinni putkessa. Täten UV-putkien tarpeeton käyttö ei yleisesti ottaen ole vahingollista, mutta niiden käyttöä tulee kuitenkin välttää erityisesti sammakkoeläimillä.

UV-valaistus on siis tarpeellista ainoastaan päiväaktiivisille ja auringossa paistatteleville matelijalajeille. Sinänsä UV-valon puuttuminen lisäravinnetasapainon ollessa (erityisesti D-vitamiinin ja kalsiumin osalta) muuten kunnossa ei välttämättä aiheuta mitään näkyviä ongelmia, vaan eläin voi vaikuttaa täysin kunnossa olevalta. UV-valaistuksen puuttuminen ei siis tarkoita, että siitä aiheutuu automaattisesti MBD tai muita selviä oireita. Eli yleisesti ottaen voidaan sanoa, että UV-valoa tarvitseva eläin pysyy lähestulkoon täydellisessä kunnossa ilman UV-valaistusta jopa huomattavan pitkiä aikoja jos ravinto ja olosuhteet ovat muuten sopivat, mutta tilanne ei ole eläimen kannalta optimaalinen. Eläin voi olla noin 95%:sti kunnossa, kun UV-valaistuksen kanssa tila olisi samoissa olosuhteissa 100%. (Toisaalta, alentuneen pigmenttitason omaavat päiväaktiiset eläimet, jotka eivät kestä UV-valoa; nekin pärjäävät aivan hyvin kun hoito on muuten OK.)

Tätä ei kuitenkaan pidä käsittää niin, että UV-valaistusta tarvitseva eläin voidaan jättää ilman UV-valoa ja korvata tila D-vitamiinilla ja kalsiumlisällä, vaan niin ettei UV-valon väliaikainen puuttuminen aiheuta ongelmia jos hoito on muuten kunnossa. Esimerkiksi UV-putken hajotessa eläin voi olla ilman UV-valaistusta viikkoja ilman että sen terveys vaarantuu. UV-valo on olennainen lisä, mutta sen olemassaolo ei toisaalta kuitenkaan voi korjata varsinaisessa dieetissä olevia puutteita, jotka lähtökohtaisesti ovat suurin syy esimerkiksi MBD:hen.

UV-valo on aallonpituudeltaan näkyvän valon alapuolella. Näkyvä valo on määritelty ihmisen havaitseman valon mukaan, sen sijaan useat selkärangattomat näkevät UV-valoa. UV-aaltopituudet jakautuvat kolmeen osaan; UV-A, UV-B ja UV-C-alueisiin. Matelijoiden kannalta merkitystä on UVB-alueella, UVA-alueella ei ole juuri merkitystä ja DNA:ta tuhoava UVC on vahingollista.

UV-säteilyn liian suuri määrä aiheuttaa ihmisillä ihon pintakerroksen palamisen ja / tai silmä-ärsytystä. Matelijoilla ihomuutoksia ei synny vastaavalla tavalla, vaan liiallinen UV-säteily vaikuttaa nopeammin eläinten silmiin. Jos eläin alkaa pitää silmiään kiinni ja silmäluomiin ilmestyy turvotusta, UV-säteilyn määrä voi olla liian suurta. (Elokuvateollisuuden alkuaikoina UV-säteily haittasi vastaavalla tavalla näyttelijöitä. Kun studioissa alettiin käyttää tehokkaita valonheittimiä, näyttelijät alkoivat kärsiä silmien ärsytyksestä. Ongelmaa yritettiin ratkaista maalaamalla näyttelijöiden silmänympärykset mustiksi, josta tosin ei ollut sanottavasti apua, koska syynä ei ollut valon kirkkaus vaan lamppujan synnyttämä UV-säteily. Kun ärsytyksen sitten ymmärretiin johtuvan UV-säteistä, ratkaisu oli helppo: valonheitinten polttimoiden eteen asetettiin lasilevy joka pysäytti UV-säteet. Sama yksinkertainen suojausperiaate on edelleen käytössä valonheittimissä, ja on erittäin tärkeää tiedostaa, että lasista suodatinta, olipa se sitten levy tai kolmiulotteinen kuori, ei tule poistaa esimerkiksi halogeenivalaisimesta.) Terraarioissa matelijoille tarkoitettujen 2.0-10.0 tehoisten UV-loisteputkien jatkuva käyttö valaistuksen yhteydessä on yleisesti ottaen turvallista, mutta mikäli eläimillä alkaa ilmetä silmäoireita, on tiedostettava että syynä saattaa olla UV-säteily.

HUOM! Myös matelijoille tarkoitetut UV-lamput voivat siis aiheuttaa yliannostuksen, tästä on ollut useita esimerkkejä 2007-2008 aikana nimenomaan matelijoille tarkoitettuja valaisimia päiväaktiivisilla lajeilla käytettäessä. Jos eläimen silmäluomet turpoavat ja eläin alkaa pitää silmiään suljettuna, syynä voi olla liiallinen UV-säteily. Jos eläimellä on UV-lamppu, tämä vaihtoehto tulee huomioida, koska myös A-vitamiinin puutos aiheuttaa samankaltaisia oireita.

UV-säteilyä enemmän tai vähemmän lävitseen päästäviä loisteputkia on paljon erilaisia eri käyttötarkoituksiin valmistettuina. Lähtökohta siis on, että teknisesti UV-säteilyä tuottavasta loisteputkesta on erittäin helppoa saada UV-säteitä, mutta kysymys on siitä, saadaanko UV-säteilyn aaltopituus oikeaksi (UVB) ja säteilyn kokonaismäärä mahdollisimman optimaaliseksi (auringon valoa vastaavaksi) matelijoiden kannalta.

Koska UV-säteilyä voidaan tuottaa eri aaltopituuksilla se, että lamppu säteilee UV:ta ei siis missään nimessä tarkoita, että se on automaattisesti sopiva matelijoille. Säteilyn teho voi ensinnäkin olla aivan liian suurta ja aaltopituus lisäksi väärä, pahimmillaan UV-lamppu voi olla vaarallinen kaikelle elolliselle.

Loisteputkivalaisimista on siis hyvin yksinkertaista saada UV-valoa, mutta valon määrän ja aaltopituuden optimointi saattaa tuottaa vaikeuksia ja mikäli tuotantoprosessissa on tapahtunut virheitä, putket saattavat olla liian tehokkaita tai tehottomia. UV-säteilyn määrän pystyy kuitenkin helposti mittaamaan taskukokoisilla mittalaitteilla, joilla voi tarvittaessa tarkistaa putkien tehon ja käyttökelpoisuuden.

HUOM! Koska UV-säteilyä näkyvän valon ohella tuottavien normaalien loisteputkien lisäksi on saatavilla lamppuja, jotka tuottavat käytännössä pelkkää UV-valoa ja joita saatetaan siten luulla terraarioon soveltuviksi, on nimenomaisesti varoitettava käyttämästä niitä. Pelkkää UV-säteilyä tuottavia lamppuja eli ns. ”mustavalolamppuja” ei missäään nimessä sovi käyttää terraarioeläimillä. Mustavalolampulla tarkoitetaan yleisesti ottaen näkyvää valoa lähes tuottamattomia UV-säteilijöitä, joten polttimon ei tarvitse olla fyysisesti musta, vaikka myös mustia polttimoita on markkinoilla. Sterilointiin tarkoitetut UV-C-polttimot ovat tyypillisesti kirkasta lasia. Ne voivat käyttötarkoituksesta riippuen olla pahimmillaan tappavan vaarallisia, voimakkaita UVC-lamppuja käytetään esimerkiksi sterilointiin (bakteereiden tuhoamiseen) ja niitä on saatavilla mm. akvaariotarvikkeina. Yleensä nämä suodatinlamput ovat suojakotelon sisällä, mutta niitä on myös paljaina versioina, jolloin ne upotetaan erilliseen suodatusaltaaseen. UVC-putket sopivat kuitenkin myös vastaavia polttimoita käyttäviin normaaleihin loisteputkivalaisimiin. UV-SUODATTIMEN UVC-LAMPPUA EI TULE MILLOINKAAN KÄYTTÄÄ MATELIJOIDEN SÄTEILYTTÄMISEEN.

Riippumatta UV-säteilyn voimakkuudesta, se on aina altistustilanteessa yhtä havaitsematonta. Vaikka kyseessä olisi varsin heikkotehoinen mustavalolamppu (esimerkiksi setelintunnistimissa käytetty polttimo tai efektiloisteputki), yöaktiiviset eläimet eivät osaa suojautua, mikäli mustavalolamppuja pidetään päällä yöllä, vaan tällöin ne altistuvat tarpeettomalle ja mahdollisesti vahingolliselle määrälle UV-säteilyä. Tästä syystä UV-säteilyn on yleisenä periaatteena oltava aina yhteydessä valoon eli ainoastaan valoa tuottavat UV-lamput ovat sopivia, huolimatta siitä, että loisteputket ovat UV:n kannalta usein varsin tehottomia.

(Käytännön esimerkki liiallisen UV-säteilyn havaitsemisen vaikeudesta on hitsaaminen mig-hitsauslaitteilla ilman suojakypärää. Hitsauksen määrän ei tarvitse olla suuri vaan ainoastaan ”pari mitätöntä vetoa”, mutta henkilö joka sitä on kerran kokeillut vahingossa tuskin tekee samaa virhettä uudelleen. Itse hitsaustilanteessa säteilyaltistusta ei havaitse, mutta altistuksen seuraukset sarveiskalvoille alkavat tuntua seuraavana yönä. Henkilökohtaisesti olen sen kerran kokenut ja en suosittele kenellekään, varsinkaan tilanteessa, jossa seuraavien kahden vuorokauden aikana on tarkoitus tehdä muutakin kuin tappaa aikaa vanutupot silmissä. Ja em. extreme-yliannostuksen lisäksi pelkästää auringonvalokin voi polttaa ihon jo varsin lyhyessä ajassa (yrittäkääpä polttaa itsenne samalla tavalla terraariokäyttöön tarkoitetulla loisteputkella), eläimillä vain ei synny samanlaista visuaalisesti näkyvää efektiä kuin ihmisillä. Mutta liiallinen UV kuitenkin vaikuttaa haitallisesti myös eläimiin, joten UV-valaistusta ei tule käyttää turhanpäiten eläimillä jotka eivät sitä tarvitse.)

Terraariokäyttöön sopivaa UV-säteilyä voidaan tuottaa kolmenlaisilla lampuilla. UV-loisteputket ovat normaaleja loisteputkia, jotka tuottavat jonkin verran UV-säteitä. Putkia voidaan käyttää normaaleissa loisteputkivalaisimissa. Kierrekantaiset UV-loisteputket ovat sovellutus energiansäästölampuista, joilla voidaan korvata lyhtykestoisemmat ja enemmän energiaa kuluttavat hehkulamput. Kierrekantaisessa loisteputkessa on spiraalin muotoinen tai usemammasta lyhyestä putkesta koostuva loisteputki, jota voidaan siis käyttää normaalissa hehkulampun kannassa. Kolmas vaihtoehto ovat suurpainepolttimot (esim. Osram Vitalux) ja solariumlamput. Polttimotyypistä riippumatta UVB-säteilyn määrän tulisi olla noin 5.0-10.0, UVA-säteilyä ei tarvita ja UVC on vahingollista. Lampun ei siten tarvitse olla välttämättä matelijoille valmistettu ja kovalla hinnalla myyty, vaan myös muihin tarkoituksiin tarkoitetuissa loisteputkissa on sopivia tehoja.

UV-B loisteputki: normaalin lampunkantaan sopiva kierrekantainen 10.0 UV-B-loisteputki on kompaktin kokonsa ansiosta helppo asemoida paistattelupaikan yläpuolelle. Koko terraarion kattava UV-valaistus ei ole tarpeen.

Loisteputket kuluttavat varsin vähän sähköä ja niiden UV-säteilyn määrän ollessa vähäinen, niitä voidaan pitää päällä jatkuvasti normaalin valaistuksen yhteydessä. Suuripainelamput ovat sen sijaan niin tehokkaita, että niitä tulee käyttää vain muutamia tunteja päivässä. Lisäksi niiden sähkönkulutus on suuresta wattimäärästä johtuen merkittävästi korkeampi. Myös solariumlamput ovat niin tehokkaita, että niiden käyttöä tulee säännöstellä.

HUOM! Riippumatta käytetyn UV-lampun tyypistä, sitä ei tule koskaan sijoittaa lasin taakse. UV-SÄTEILY EI LÄPÄISE LASIA. UV-lampun tulee olla joko terraarion sisäpuolella tai terraarion katon on oltava polttimon alapuolella verkkoa tai muovia - läpinäkyvä muovi läpäisee UV-säteilyä varsin hyvin, mutta täysin esteetön säteily on kuitenkin parempi ratkaisu.

UV-lampuilla on suhteellisen lyhyt vaikutusalue. UV-säteiden teho vähenee etäisyyden kasvaessa samalla tavalla kuin näkyvän valon ja infrapunasäteiden vaikutus. UV-lamppu on siten tarpeellista sijoittaa mahdollisimman lähelle eläintä, eli paistattelevilla lajeilla suoraan paistattelutason yläpuolelle mahdollisimman alas. Terraariota ei tarvitse valaista kokonaan UV-valolla, vaan säteily voidaan kohdistaa paistattelupaikkaan, jossa eläin viettää runsaasti aikaansa. Loisteputken pituus voi siten olla varsin lyhyt (se voi olla poikittain terraariossa) ja kierrekantaisia UV-lamppuja käytettäessä tarvitaan vain yksi polttimo, varsinkin jos se on varustettu heijastimella.

UV-loisteputkien teho vähenee ajan myötä, ja niitä ei suositella käytettävän UV-säteilyn lähteinä reilua vuotta kauempaa (valaistuskäyttöön ne luonnollisesti sopivat tämänkin jälkeen).