Puut ja juurakot

Terraarion sisustuksessa puuaines on hyvin monikäyttöinen materiaali, puusta voidaan terraarioon järjestää kiipeilymahdollisuuksien, piilopaikkojen ja pohjamateriaalin lisäksi estettisesti miellyttävä sisustus. Puuta käytetään terraariossa yleensä luonnollisina oksina, juurina ja runkoina, mutta myös sahatavara on käyttökelpoista. Puuaineksen hyvänä puolena on helppo muokattavuus, mekaaninen kestävyys, keveys, myrkyttömyys, halpuus ja helppo saatavuus erilaisiin tarkoituksiin sopivissa muodoissa. Terraariokäyttöön soveltuu sekä suomalainen puuaines, että akvaario- / terraariokäyttöön maahantuodut puulajit. Vaihtoehtoja on runsaasti, ja optimaalisin vaihtoehto riippuueläinlajin tarpeista ja terraarion olosuhteista.

Sopivaa puuainesta valittaessa tulee kiinnittää ensisijaisesti huomiota terraarion kosteuteen, joka puun orgaanisuudesta (rajallisesta kestokyvystä) johtuen on käytettävän puun laatua rajoittava tekijä. Akvaterraarioissa huomioon otettava seikka kosteudenkeston ohella on puun tiheys eli kelluuko se vedessä vai ei.

Suomen luonnosta saatava puuaines soveltuu erinomaisesti terraariokäyttöön, käytännön rajoitukset liittyvät kosteaan pohjaan ja akvaterraarioihin, jossa puu on joko kokonaan tai osittain veden alla tai muuten erittäin märässä ympäristössä. Suomalaisten puulajien ongelmana märissä oloissa on pehmeys eli suhteellisen heikko kestävyys ja kelluvuus. Suomessa tavattavat puulajit jaetaan lehtipuihin ja havupuihin ja molempia voi käyttää. Terraariossa tarvittava puuaines voidaan siis hakea luonnosta, eli se on periaatteessa ilmaista ja valinnanvaraa on. Myytävänä on erilaisia terraario- ja akvaariokäyttöön tarkoitettuja eksoottisia puulajeja, joista tietyt ovat tietyissä tilanteissa suomalaisia vaihtoehtoja parempia. Yleisesti ottaen ostotavaraa ei kuitenkaan tarvita kuin erityistilanteissa.

Puuainesta metsästä haettaessa tulee huomioida, että sen ottaminen ei kuulu jokamiehen oikeuden piiriin eli se tulisi hakea omalta maalta tai muuten luvan kanssa. Toisaalta, koska terraarioon tarvittava materiaali on metsätaloudellisesta näkökulmasta katsottuna arvotonta, sitä on hyvin helppo löytää mista tahansa, missä on tehty metsänhoitotöitä. Ja puuainesta saadakseen ei siis tarvitse edes lähteä "maaseudulle", vaan sitä löytyy runsain mitoin kaupungeistakin. Esimerkkivalokuvissa olevat kotimaiset puuainekset haettiin vartavasten Helsingistä. Kaikki materiaali tuli valmiiksi kaadetuista puista, eli ne olivat ns. jätettä. Helsingissäkin tehdään jatkuvasti metsänhoitotöitä, eli hyvinkin lyhyen etsinnän jälkeen löytyy alue, missä kiinteistövirasto on harvennushakannut tai muuten siistinyt enemmän tai vähemmän luonnontilaisia alueita. Vaikka käyttökelpoinen tukkipuu ja karsitut oksat pääsääntöisesti kuljetetaankin pois, osa karsintajätteestä "unohtuu" joka tapauksessa toimenpidepaikalle.

Puuainesta haettaessa tarvitaan oksasakset, joilla pienempiä oksia voi karkoa siististi, ja saha tai retkikirves paksumpia rankoja varten. Ja mittanauha, koska terraarion koon arvioi yllättävän helposti aivan liian suureksi. Käytännössä hyvältä näyttävä kolmiulotteinen käkkärä muuttuu terraarioon mahtuvaksi karsittuna helposti mitäänsanomattomaksi, ja luonnossa mitättömän kokoisilta vaikuttavat risut taas ovat rajatussa terraariossa usein yllättävän hyviä. Käytännössä paras tulos saadaan yleensä yhdistelemällä terraarioon useampia oksia sen sijaan että yritetään löytää yksi ainoa kuvauksellinen oksa.

Mänty: Kuvassa on kallion päällä kasvaneen osittain kuolleen männyn latva karsittuna henkilöautoon mahtuvaksi (kuormalavan mitat 120x80cm). Kyseisessä puussa oli kiinni hieman kitukasvuisia neulasia, eli se vertautui elävään puuhun ja kuori pysyy jämäkästi kiinni. Latva löytyi harvennustyömaalta sopivan mittaiseksi katkaistuna, ja sitä tarvitsi ainoastaan trimmata oksasaksilla. Terraariossa sitä käytettäisiin pystyasennossa, jolloin se näyttää hyvältä ja on toiminnallisesti erittäin sopiva esimerkiksi puussa viihtyvälle käärmeelle.
Kataja: Kallion päällä kasvaneista kuivuneista katajista leikattuja kappaleita. Vaikka puuaines oli kuollutta ja valmiiksi kaadettua, runsaasti kellastuneita neulasia oli edelleen kiinni oksissa, eli puu vertautui elävään puuhun. Sitkeälle katajalle on tyypillistä, että hennotkin oksat kestävät erittäin hyvin eläinten liikkumista. Kataja näyttää hyvinkin eksoottiselta ja se toimii eriomaisesti myös akvaariossa; ylösalaisin asettuna se näyttää juurakolta eikä kuitenkaan vie merkittävästi tilaa altaassa.
Kataja II: Kataja on läheltä katsottuna täysin verrattavissa eksoottisiin puulajeihin, ja pienten oksien runsaus tekee siitä hyvin esteettisen materiaalin terraariossa. Pienet oksatkin ovat kestäviä ja taipuisia, eli kataja kestää erittäin hyvin eläinten kiipeilyä.
Suuret pajut: Hopeapajusta ja salavista saa erittäin käyttökelposta materiaalia, kun tarvitaan paksumpia ja kynsien kulutusta kestäviä oksia esimerkiksi kiipeileville liskoille. Epätasainen kaarna tarjoaa hyvän tarttumispinnan ja tuoreesta puusta otetut oksat kestävät ja ovat helposti puhdistettavissa harjaamalla. Kuivuneena paju on hyvin kevyttä. Kuvassa vasemmalla on kaksi halkaistua rungonpätkää, joita voi käyttää terraarion pohjalla tai kiipelyrakennelmassa eläimillä, jotka tarvitsevat ainoastaan oksan yläpuolta.
Pienet pajut: Vesakosta saadaan häkkilintujen orsien ja jyrsijöiden / kanien nakertelukeppien lisäksi hyvää materiaalia myös terraarioeläimille, joilla voidaan käyttää teknisempää kiipeilyrakennelmaa. Erityisesti kameleonteilla sopivan paksuisista orsista tehty teline on usein paljon käytännöllisempi kuin luonnollisemmat oksat.

Tuoreella puulla tarkoitetaan tässä yhteydessä elävää puuta, josta tarvittavat osat irrotetaan tarkoituksella terraariokäyttöön. Hakkuun yhteydessä äskettäin karsitut oksat yms. hakkuujätteet rinnastuvat käytännössä elävään puuhun. Tuoreen puun hyvänä puolena on kuoren pysyminen tiukasti kiinni oksissa yhtenäisenä kerroksena, mikä on sekä esteettisesti että kiipeilyominaisuuksien kannalta optimaalista. Tuoreena hankitun puun kuori on lisäksi niin kestävää, että se kestää vuosia kovaa kulutusta kiipeilevien liskojen terraariossa ja toistuvaa puhdistamista vaikka juuriharjalla hankaamalla; puu on siten helppo puhdistaa sekä valmistelevana toimenpiteenä että käyttöönoton jälkeen. Tuoreesta puusta kuivatettu puuaines itse pysyy yhtä laadukkaana ja kovana kuin sahatavarassa. Lisäksi tuoreena hankittuun kuorimattomaan puuhun ei maltillisesti kuivatettuna yleensä ilmesty lainkaan puhdistuksen kannalta hankalia halkeamia.

Tuoreen puun haittapuolena on paino, mikä tosin vähenee merkittävästi kuivumisen myötä, ja havupuiden tapauksessa pihka, joka vaatii käyttöä edeltävää kuivatusjaksoa. Tuore puu ei myöskään sovellu pinnoitettavaksi hartsilla, vaan se on ensin kuivatettava kunnolla. Kosteapohjaisessa terraariossa tuore puu sen sijaan voi olla jonkin aikaa kuollutta kestävämpää, koska se saattaa kosteaan pohjaan upotettuna kirjaimellisesti herätä henkiin ja alkaa versoa. Niin kauan kuin puu pysyy elossa, homehtumisesta ja lahoamisesta ei ole haittaa.

Tuoreena hankittu puu on paras vaihtoehto erityisesti kiipeilevien eläinten terraarioihin.

Kuolleella puulla tarkoitetaan muutamia vuosia sitten pystyyn kuolleita tai kaatuneita puita, jotka eivät kuitenkaan ole varsinaisia keloja. Kuollut havupuu on sikäli edullista, ettei sitä tarvitse enää kuivattaa vaan se on puhdistuksen jälkeen sopivaa suoraan terraarioon laitettavaksi. Kuolleen puun haittapuolena on, että kuori on paikoitellen saattanut irrota joko kokonaan tai sen ja varsinaisen puuaineksen väliin on muodostunut tyhjää tilaa. Kestävyyden ja puhdistuksen kannalta tämä on ongelmallista, koska kuori alkaa todennäköisesti ajan myötä irrota. Toisaalta, esimerkiksi pystyynkuolleista männyistä saa helposti kerättyä kilpikaarnaa jopa ilman työkaluja. Lisäksi kuoren alle on saattanut alkaa muodostua hometta, joka tosin voidaan poistaa harjaamalla. Kuolleen kaarnan rakenne on yleensä jonkin verran heikompaa ja pinta voi olla likaisempi (pinnassa kasvaa esimerkiksi levää) verrattuna elävään puuhun. Erityisesti lehtipuun oksat on siten yleensä parempi hankkia elävästä puusta.

Toisaalta, mikäli hankinnan kohteena on nimenomaisesti kaarna, ja sitä aiotaan käyttää kosteissa oloissa, kuolleessa puussa kaarnan alaiset jälsi- ja nilakerrokset ovat jo ehtineet hajota. Myös hyönteiset käyvät ensiksi käsiksi näihin kerroksiin, koska ne ovat puun ravinteikkaimmat osat (myös pettuleipää valmistettiin aikoinaan nimenomaan männyn kaarnan alaisesta jälsikerroksesta, ei itse kaarnasta). Tällöin jäljellä olevan kaarnan kosteuden kestävyys on optimaalista, joskin tuoreesta puusta irrotettuun kuoreen verrattuna kuoren paksuus on varsinkin koivun tuohen tapauksessa huomattavasti ohuempi.

Kelopuu on vuosia tai vuosikymmeniä aiemmin pystyyn kuollutta ja kuivunutta kuoretonta havupuuta joka tyypillisesti on väriltään ”keloharmaata”. Kelopuu on kuivaa, kovaa ja kestävää sekä väritykseltään kaunista. Haittapuolena keloissa on niiden suhteellisen rajattu saatavuus ja puuaineksen halkeilu, mikä vaikeuttaa puhdistamista. Kelon pinta on kuorelliseen puuhun verrattuna hyvin sileää joten kiipeilevien eläinten on vaikeampi saada siitä otetta, tässä suhteessa kelopuu häviää selvästi tuoreen kuorellisen puun ominaisuuksille. Lehtipuut eivät kelotu samalla tavalla kuin havupuut, vaan pystyyn kuolleinakin alkavat yleensä lahota varsin nopeasti. Terraariokäytön kannalta tämä on epäedullista, joten lehtipuukelot ovat parempia tikkojen käyttöön jätettyinä. Lisäksi lehtipuukelot eivät ole kalliomäntyjen tapaan koristeellisia, vaan käytännössä lähinnä pökkelömallisia runkoja, koska oksat putoavat niistä varsin nopeasti.

Lahopuuta ovat käytännössä kaikki riittävän kauan kuolleena olleet lehtipuut riippumatta siitä ovatko ne pystyyn kuolleita vai kaatuneita, vanhemmat kannot ja riittävän kauan maassa olleet irto-oksat puulajista riippumatta. Erityisen käyttökelpoisia ovat harvennushakkuualueilta löytyvät kannot (varsinaisilla hakkuualueilla kannot ovat yleensä turhan suurikokoisia), jotka juuriston lahoamisen myötä on suhteellisen helppo irrottaa maasta rautakangella vääntämällä jopa ilman varsinaista kaivamista. Lahojuurakot ovat kuitenkin maanalaisilta osiltaan tuoreisiin juurakoihin verrattuna huomattavasti askeettisemman näköisiä, eli vaikka tuoreen juurakon kaivamiseen saattaa mennä huomattavasti enemmän aikaa, lopputulos on huomattavasti hienompi.

Terraariokäytössä puun lahoamisasteella ei ole väliä kuivissa terraarioissa, kosteisiin oloihin lahopuu ei kuitenkaan lähtökohtaisesti sovellu ja sitä ei missään nimessä pidä käyttää akvaterraarioissa, koska vettyessään se alkaa mädäntyä ja haista. Lahopuuta, nimenomaisesti lehtipuuta, käytetään myös joillakin selkärangattomilla varsinaisena pohjamateriaalina.

Uppopuu voi olla joko havu- tai lehtipuuta, molemmat sopivat käyttöön ja puun sopivuus on enemmän sidonnaista löytöpaikkaan. Käyttökelpoista uppopuuta löytyy lähinnä hyvin happamista suolammista, joista löytyvät rangat voivat olla satojen tai jopa tuhansien vuosien ikäisiä ja hiekka- tai kivipohjaisista vesistöistä, joko virtaavista paikoista tai järvistä. Mutapohjaiset vedet taas eivät ole yhtä sopivia etsintäpaikkoja, koska mutaan hautautunut puu ei ole vastaavalla tavalla kestävää.

Uppopuu: Suomalainen esimerkki uppopuusta. Puu on hioutunut ja vettynyt pehmenemättä. Kuvan puu on kuivunut, eli se ei enää uppoa kuten vastanostettuna, vaan se tulee liottaa painojen alla tai keittää, jotta puuhun uudelleen sitoutunut ilma saadaan pois.

Sopiva upoksista löydetty ranka on valmiiksi uppoavaa ja puhdistuksen jälkeen valmista akvaarioon. Puhdistaminen kuumalla vedellä ja harjalla riittää. Suomalaisten uppopuiden ongelmana akvaariokäytössä on varsin askeettinen ulkonäkö verrattuna mangroveen ja mopaniin, mutta juurakoista kehittyy suomenkin oloissa koristeellisia kappaleita. Pitkään vedessä olleet puut ovat usein hioutuneet koristeellisiksi, mutta ovat tyypillisesti muodoltaan varsin kaksiulotteisia. Toinen haittapuoli on suomalaisten puiden puuaineksen pehmeys, mistä voi seurata heikompi kestävyys, erityisesti tilanteissa joissa osa puusta on vedenpinnan yläpuolella. Mitä pidempään puu on ehtinyt olla upoksissa, sitä paremmin se kestää myös osittain pinnan yläpuolella. Toisaalta, kotimaisten pehmeiden uppopuiden pilkkominen pienemmiksi on maahantuotuja juurakoita huomattavasti helpompaa.

Suomen puista ainoastaan kataja on riittävän kovaa jotta sitä voi edes jotenkuten verrata akvaariokäyttöön tuotettuihin eksoottisiin puulajeihin. Tosin katajakaan ei ole riittävän tiheää upotakseen sellaisenaan ja toisaalta katajan kasvupaikkojen takia sitä harvemmin huuhtoutuu vesistöihin. Kataja ja erityisesti kallioisessa maastossa kasvaneen katajan juurakot ovat kuitenkin hyvinkin kauniita ja täysin verrattavissa eksoottisimpiin juurakoihin ja oksiin, ylösalaisin asennetulla katajalla pystytään mm. luomaan vaikutelma veteen ulottuvasta puun juuristosta. Kataja voidaan akvaariokäyttöä varten käsitellä uppoavaksi upottamalla se painoilla varustettuna veden alle. Muiden suomalaisten puulajien tarkoituksellinen upotuskäsittely ei kuitenkaan yleensä kannata, koska puuaineksen kestoikä on lähtökohtaisesti rajallinen.

Toinen tapa käsitellä puu uppoavaksi on keittäminen, mutta menetelmän käytettävyys on sidoksissa saatavilla olevan kattilan tai muun keittoastian kokoon. HUOM! Lahopuita ei kannata upotuskäsitellä tai keittää uppoaviksi, ne eivät kuitenkaan kestä kunnolla vedessä. Samaten tuore puu kannattaa kuivattaa kunnolla ennen keittämistä ja katajaa lukuun ottamatta se tulisi käytännössä kuoria. Yleisenä periaatteena upotuskäsiteltävän puun tulisi olla elävästä puusta tai kelosta otettua, jolloin puuaines on mahdollisimman kiinteää. Jos lahoaminen on ehtinyt käynnistyä, puu ei kestä pitkään vedessä.

Puiden maanpäällisten osien lisäksi käyttökelpoisia ovat myös juuret ja juurakot, joilla saadaan terraarioon hyvinkin koristeellisia muotoja. Juurakoiden kestävyyden kannalta on olennaista, että ne kerätään mahdollisimman tuoreena koska maanalaisena osana ne luonnollisesti alkavat lahota nopeasti puun kaatamisen jälkeen. Tuoreena hankittu juurakko on kuivattamisen jälkeen yhtä kestävä kuin puun maanpäälliset osat.

Juurakoita: Tietyömaalta haettuja juurakoita. Oikealla takereunassa oleva on pienestä lehtipuusta, muut juuret ja juurakot ovat mäntyä. Puut oli kaadettu vähän ennen alueen raivaamista, eli kuori ei ole irronnut juurista. Vasemmalla takana olevaa juurakkoa pilkottiin kirveellä, jotta leikkauspinnat olisivat suoraa sahausjälkeä luonnollisempia.
Lehtipuujuurakko: Lehtipuun juurakko, joka on ehtinyt lojua maastossa jonkiun aikaa puun kaatamisen jälkeen. Puuaines on edelleen kovaa, mutta kuori on jo käytännössä irti.
Lehtipuujuurakko II: Edellisen kuvan juurakko alapuolelta kuvattuna. Suomessa useimpien puiden juuristot ovat varsin litteitä kasvupaikasta riippumatta.

Käytännössä terraarioon kokonaisena sopivat juurakot, tai ainakin niiden terraarioon mahtuvat osat, ovat yleensä sen kokoisia, ettei niiden kaivaminen esiin ole ylivoimaista hiekkaisessa tai varsinkaan kallioisessa maastossa. Mikäli käytettävissä on traktori tai muu ajoneuvo, juurakot voidaan repiä irti kiinnittämällä niihin vaijeri tai kettinki, tosin tällöin seurauksena on yleensä jonkin verran esteettisiä haittoja irti repeytyvien juurien ja kuoren hankautumien muodossa. Se aika mikä panostetaan kaivamiseen, korvautuu siten yleensä valmista lopputulosta katseltaessa.

HUOM! Maanrakenneustyömailla kannot on revitty valmiiksi irti maasta ja tyypillisesti puut on kaadettu vain hieman aiemmin, eli priimakuntoista materiaalia löytyy esimerkiksi tietyömailta erittäin vähällä vaivalla.

Erityisesti katajasta ja männystä saadaan hyviä juurakoita, ja varsinkin kallion päällä kasvaneet juurakot ovat usein niin litteitä, että niillä voidaan peittää suuri osa takaseinästä. Hyvinkin pienestä puuntaimesta voidaan saada hieno, joskin ohuista juurista muodostuva juurakko. Isompia juurakoita taas on yleensä karsittava niin paljon, että esteettinen kokonaisuus alkaa kärsiä.

Puiden ohuemmista juurista ja hiusjuuristosta saadaan pestynä myös koristeellista sisustusmateriaalia.

Terraariokäytössä puun kuori on hyvin käyttökelpoista piilopaikkojen rakentamisessa (ja hakemuotoisena myös pohjamateriaalina). Puun kuorelle on tyypillistä, että se maatuu huomattavasti varsinaista puuainesta hitaammin ja soveltuu siten hyvin myös kosteisiin terraarioihin. Kaarnalla tarkoitetaan Suomen oloissa normaalisti männyn tyviosan kilpikaarnaa, tuohella koivun (valkoista) tuohta ja kuorella muiden puulajien kuorta. Kotimaisella puunkuorella saadaan järjestettyä terraarioon sekä erinomaisia piilopaikkoja että pystysuoria kiipeilypintoja, se kestää erinomaisesti kosteutta ja esteettisiltä ominaisuuksiltaan kuori on myös erinomainen materiaali.

Männyn kaarnaa voi helpoimmin irrottaa jonkin aikaa kuolleena olleesta puusta, tällöin myös kaarnan mahdollinen pihkapitoisuus on valmiiksi hävinnyt. Pystyynkuolleiden mäntyjen juurelle karissut kaarna on myös täysin käyttökelpoista, koska sammalen ja aluskasvillisuuden päälle pudonneena se ei juurikaan lahoa. Pienemmistä palasista voi murskata itse haketta pohjamateriaaliksi. Vastakaadetustakaan männystä irrotetussa kaarnassa ei käytännössä ole pihkaa, mutta sitä voi olla kuitenkin aiheellista kuivattaa jonkin aikaa, jotta havupuun tuoksu ehtii haihtua. Kaarnassa itsessään ei ole juurikaan pihkaa, mutta sitä voi kuitenkin tarttua varsinaisesta puuaineksesta tukkien käsittelyn yhteydessä. Kuivatuksen jälkeen kuivunut näkyvä pihka voidaan helposti poistaa mekaanisesti harjaamalla.

Männyn kilpikaarna: Kaarnaa löytyy kuolleiden mäntyjen alta valmiiksi pudonneena tai sitä voidaan repiä käsin irti rungosta hyvinkin suurina palasina. Tuoreesta puusta otettuna kaarnalevy olisi lujempaa, mutta männyn kaarnan sopiessa rakenteensa puolesta vain pienemmille eläimille, tällä ei ole merkitystä.
Kilpikaarnan kerrosrakenne: Männyn kaarna näyttää hyvältä ja kestää hyvin kosteutta, mutta se on mekaanisesti varsin haurasta, koska rakenne muodostuu ohuista kerroksista kuten lehtitaikina.
Männyn kaarna II: Tässä näkyy kaarnan irrottamisen helppous kuolleesta männystä, se irtoaa käsin ilman mitään työkaluja. Kuvassa näkyy myös kaarnan alla oleva vilkas selkärangattomien aktiviteetti; jos terraarioon ei haluta kulkeutuvan hyönteisiä, puusta irrotettuja kaarnalevyjä on seisotettava / kuivatettava jonkin aikaa tai kuumennettava uunissa tai vesialtaassa. Hyönteisistä ei sinänsä ole terraarioasukeille mitään haittaa eivätkä puutuholaiset pesiydy pysyvästi terraarioon tai asuntoon.

Männyn kaarnan rakenne on varsin haurasta, sillä se muodostuu ohuista päällekkäisistä kerroksista samaan tapaan kuin lehtitaikina (käytännössä tämä on evolutiivinen sopeutuma metsäpaloja vastaan, tyven paksu kaarna suojaa puuta liekeiltä ja kuumuudelta palorintaman kulkiessa ohitse ja hiiltynyt kaarnan pinta karisee myöhemmin irti). Käytännössä kuiva kaarna kestää huonosti mekaanista kulutusta, koska pintakerros alkaa nopeasti karista. Pienten eläinten terraarioissa tällä ei ole merkitystä, mutta isompien liskojen vaikutuspiirissä kaarna ei ole pitkäkestoinen ratkaisu, joten sitä ei sovi asentaa kiinteästi terraarioon. Kaarnan liimaaminen kiinteästi paikalleen on myös hankalaa murenemistaipumuksesta johtuen, joten mikäli sitä halutaan jostain syystä liimata esim. silikonilla, liimattava pinta tulee ensin stabiloida epoksihartsilla. Männyn kaarna kestää hyvin kosteutta, mutta hauraasta rakenteesta johtuen se ei oikein sovellu myöskään vedessä kelluvaksi lautaksi elleivät kyseessä ole hyvin pienikokoiset eläimet. Vettyessään kaarna murenee samoin kuin kulutustilanteessa ja paksuudestaan huolimatta se ei kellu kovinkaan hyvin, vaan jonkin aikaa vedessä kelluttuaan pystyy hädin tuskin kannattelemaan omaa painoaan.

Männyn kaarna soveltuu siten parhaiten piilopaikkojen luomiseen maalle ja pystysuorien pintojen järjestämiseen pienehköille kiipeileville eläimille. Kaarna voidaan puhdistaa pelkällä kuumalla vedellä tai uunissa kuumentamalla, mikäli halutaan säästää jäkäläkasvustot harjaukselta. Kuolleesta puusta irrotetussa kaarnassa voi olla yllättävän paljon hyönteisiä. Kaarnassa on usein selvästi havaittavissa käytäviä, joten kuumennus on tarpellista mikäli selkärangattomista halutaan päästä eroon. Selkärangattomat eivät sinänsä ole juurikaan kiinnostuneita itse kaarnasta, vaan kaarnan alaisista ohuista jälsi- ja nilakerroksista, jotka sisältävät runsaasti energiaa (pettuleipääkin valmistettiin aikoinaan juuri männyn jälsikerroksesta, ei varsinaisesta kaarnasta). Nämä kerrokset eivät kaarnan tavoin kestä kosteutta, vaan hajoavat nopeasti kosteissa oloissa. Kuolleesta puusta otetussa kaarnassa ne ovat siis valmiiksi hajonneet ja / tai syöty pois, mutta terraariokäyttöä ajatellen se on oikeastaan positiivista.

Koivun tuohi voi olla joko puun tyven tummaa ja paksua kuorta tai ylempää rungosta saatavaa varsinaista valkoista tuohta, kumpikin soveltuu hyvin terraarioon. Varsinainen tuohi on ohutta ja sileää, mutta rakenne on yhtenäinen ja ainoastaan pintakerros on mekaanisesti kulutettuna lievästi hilseilevä. Tyvialueen paksumpi kuori muistuttaa ulkoisesti männyn kaarnaa mutta on yhtenäisen rakenteensa ansiosta huomattavasti kestävämpää suurten liskojen terraarioissa. Koivun tuohen kelluntaominaisuudet ovat ohuudesta johtuen varsin onnettomat, joten se soveltuu myös parhaiten kuivalla alueella käytettäväksi. Kosteuden kesto on sinänsä kuitenkin hyvä. Koivulle on tyypillistä, että sekä kaatuneen että pystyssä olevan rangan puuaines lahoaa usein varsin nopeasti, mutta ympäröivä tuohi pysyy kiinteänä. Laho puuaines on helppo poistaa, jolloin saadaan käteviä tuohiputkia (putkia on toki mahdollista tehdä myös tuoreesta puusta kuivattamalla kuorittu tuohi putken muotoon).

Koivun kuori: Koivun tyvestä saadaan paksumpaa tummaa kaarnaa ja ylempää valkoista tuohta, joka näyttää terraariossa hieman absurdilta. Kuvassa olevat kappaleet kuorittiin irti vastakaadetusta rungosta, eli ne käsittävät koko kuorikerroksen ja ovat ohuudestaan huolimatta kovia ja kestäviä. Pelkkä pinnasta revitty ohut tuohi ei ole yhtä käyttökelpoista. Kosteissa oloissa kuitenkin tuohen alapuoliset kerrokset hajoavat vähitellen ja ainoastaan pintatuohi on pitkäkestoista.

Teknisesti ottaen tuohi on ainoastaan koivun kuoren (valkoista) pintakerrosta, ja sitä voidaan repiä elävistäkin puista puuta tappamatta (mutta tämä ei ole suositeltavaa). Tuohi on kuitenkin ohutta, ja terraariokäytössä on kätevämpää ottaa koko kuorikerros puun pinnalta, jolloin materiaali on paksumpaa ja kovempaa. Tuohtakaan ei kuitenkaan sovi liimata pysyvästi paikalleen tavalla, mikä ei mahdollista uusimista.

Muista lehtipuista, esimerkiksi haavasta, lepästä ja suurista pajun sukuisista puista saadaan koivun tapaan kahden tyyppistä kuorta, tyvialueelta paksua ja epätasaista kaarnaa ja ylempää oksistosta sileämpää kuorta, jotka molemmat sopivat hyvin terraarioon. Kuorta voi siten hyödyntää kulloisenkin saatavuustilanteen mukaan puulajista välittämättä. Kuoresta voi myös valmistaa kosteutta hyvin kestävää ja esteettisesti kaunista pohjamateriaalia joko murskaamalla tai hakesilppurilla.

Lehtipuun kaarna: Lehtipuiden kuori näyttää hyvältä ja se on männyn kaarnaan verrattuna huomattavasti ohuempaa ja mekaanista kulutusta kestävämpää. Lehtipuun kaarnaa voi yleensä jonkin verran muokata kastelemalla ja taivuttamalla sitä joko suoraksi tai kaarevaksi, kuivuttuaan se pysyy tässä muodossa.
Lehtipuun kaarna II: Tuoreen puun kuoriminen on varsin hankalaa ja irtoavat kappaleet ovat yleensä turhan pieniä ja epäsäännöllisen muotoisia. Muutamia vuosia ulkona seisoneista kaadetuista puista kuori sen sijaan irtoaa helposti jopa käsin vetämällä, ja suurin osa varsinaisen kaarnan alaisesta hajoavasta kerroksesta on jo murentunut.

Sahattua puutavaraa käytetään enemmän terraarion varsinaisissa rakenteissa, mutta kiipeilevien eläinten terraariossa siitä saa usein tehtyä toiminnallisesti parhaimpia kiipeilytelineitä. Esimerkiksi Iguaanin tai kuningasboan terraariossa muutama sileä taso kiipeilyrakennelmassa on yleensä eläinten kannalta paljon parempi kuin pelkistä oksista tai rungoista rakennettu teline, koska tasot lisäävät huomattavasti käytettävissä olevaa tilaa. Tasoille voi asettaa ruoka- ja vesiastiat ja paistattelualueena toimivalle tasolle mahtuu samaan aikaan useampia yksilöitä.

Tasot voi tehdä joko levystä tai laudasta ja niiden tulisi olla tarvittaessa irrotettavia puhdistuksen helpottamiseksi. Hygieniaa voi parantaa vahakankaan palalla jonka tason alle taivutettavat reunat liimataan tai nidotaan paikalleen. Tällöin pinta kestää kosteutta ja voidaan helposti pyyhkiä puhtaaksi, toisaalta siitä on kiivettäessä vaikeampi saada otetta kynsillä. Jos vahakankaan alle pääsee kosteutta, taso voi kuitenkin alkaa homehtua joten jos kangas reikiintyy, se on vaihdettava.

Tasojen tulisi käytännön syistä olla mieluiten lähes vaakasuorassa (astiat pysyvät paikallaan, mutta pieni kaltevuus helpottaa puhtaanapitoa). Koska vaakasuoran tason kiinnittäminen luonnollisista puista rakennettuun kiipeilyrakennelmaan ei onnistu kovinkaan helposti, on tasot yleensä kiinnitettävä joko terraarion seiniin tai rakennettava sahatavarasta kiipeilytelineen runko, johon sitten lisätään luonnonpuita. Telineen tarvitsee kestää enintään muutamien kymmenien kilojen painoa, joten se voidaan tehdä varsin ohuesta puutavarasta, 20 mm x 50 mm rima on sopivaa. Höyläämättömästä rimasta saa kynsillä paremman otteen ja se on halvempaa, helposti irtoavat tikut on kuitenkin hyvä poistaa esimerkiksi karkealla hiekkapaperilla tai tekemällä pintaa pitkin pari vetoa viilalla. Höylätty rima on kuitenkin helpompi pitää puhtaana ja varsinainen kiipeilypinta koostuu yleensä kuitenkin luonnonoksista.

Kiipeilypuiden kiinnittäminen rimasta tehdyn telineen runkoon onnistuu helposti pulteilla tai sitomalla, joten terraarion seiniin ei tarvitse tällöin tehdä kiinnitysreikiä. Teline itse voi yleensä olla vapaasti terraarion pohjalla seisova.

Sahatavara voi olla joko lehti- tai havupuuta, puulajilla ei ole käytännössä merkitystä. Puuaineksen tulisi mieluiten olla käsittelemätöntä, kosteudesta ei ole haittaa kunhan rakennelman jalat eivät seiso kosteassa pohjassa vaan ne asetetaan tiilien tai laattojen päälle.

Akvaarion ja terraarion somistukseen on nykyisin tarjolla varsin laaja valikoima erilaisia eksoottisia puulajeja. 1980-luvun alkupuolella ainoa myynnissä ollut sisustuspuu korkkikaarnan lisäksi oli mangrovejuurakko, joka sittemmin on saanut seurakseen erilaisia enemmän tai vähemmän käyttökelpoisia vaihtoehtoja.

Akvaariokäyttöön on jo kymmeniä vuosia tuotu Kaakkois-Aasiasta mangrovepuiden juurakoita. Mangrovea on useita lajeja, akvaariokäytössä puun tarkalla lajilla ei ole merkitystä, koska yhteinen ominaisuus on joka tapauksessa puuaineksen kovuus ja tiheys. Käytännössä se tarkoittaa, että mangrovejuurakot ovat läpikuivinakin vettä raskaampia ja puuaineksen kovuudesta johtuen kestävät vedessä jopa kymmeniä vuosia. Lisäksi mangrove on muotojensa puolesta yleensä hyvinkin koristeellista verrattuna esimerkiksi suomalaisiin uppopuihin. Mangrove voi ns. normaaliakvaarioon sopivassa koossa esiintyä hyvinkin haaraisena ja selvästi juurakkomaisena tai toisena ääripäänä yhtenäisenä kappaleena, joka ei lainkaan muistuta juurakkoa tai edes yksittäistä juurta, mutta on kuitenkin tunnistettavissa puuainekseksi. Juurakkomaiset muodot ovat koristeellisia sisustuselementtejä, yhtenäiset kappaleet taas soveltuvat esimerkiksi pengerrysten ja piilopaikkojen luomiseen.

Mangrove ja mopani: Vasemmalla puolella on erikokoisia mangrove-kappaleita, joiden muoto vaihtelee kolmiulotteisista juurakoista epämääräisiin möhkäleisiin. Oikealla oleva mopani on kaksiväristä, eli yläpuoli on vaalean ruskeaa ja alapuoli tummaa (keskimmäinen kappale oikeassa alareunassa on ylösalaisin). Mopani on sinänsä varsin tyylikkään näköistä, mutta se ei pienempinä ja keskikokoisina kappaleina esiinny selvästi juurakkomaisina muotoina. Kuvasta näkyy varsin hyvin mopanin yleinen esiintymistyyppi.
Mangroven monimuotoisuus: Mangrovesta saa kappaleen muodosta riippuen akvaarioon kolmiulotteisen ja näyttävän painopiste-esineen, tai sitten se voi kelvata lähinnä pengerryksen tueksi. Kun kappaleita pääsee itse valitsemaan, saa yleensä ainakin joten kuten haluamansa, se sijaan etämyynnissä voi käydä huonommin. Kuvassa olevat neljä kappaletta olivat kaikki kategoriaa "Large". Mopanin tapauksessa muoto on selvästi yhtenäisempää, eli suurempia yllätyksiä ei synny sokkohankinnoissakaan.

Mangrovejuurakot ovat väriltään tasaisen tumman ruskeita. Puun lajista ja keräyspaikasta riippumatta väri on jotakuinkin sama. Akvaariossa uudesta juurakosta liukenee veteen jonkin verran ruskeaa väriä ja juurakoilla on myös vesiarvoihin vaikuttavia ominaisuuksia (laskevat ph:ta). Ajan myötä vaikutus kuitenkin vähenee. Juurakon pinta saattaa pidemmän päälle paikoitellen pehmetä, mutta itse puuaines pysyy kovana. Pehmeä pinta voidaan helposti poistaa harjaamalla (joillekin Amazonasin alueen plekoille juurakon pehmennyt pinta on akvaariossa tärkeä selluloosan lähde, joten juurakoilla on tällöin myös funktionaalinen tarkoitus). Akvaariokäytössä mangrovejuurakot kestävät kymmeniä vuosia, jos juurakkoa kuivatetaan välillä käyttöaikaa voidaan entisestään pidentää.

Mopani on afrikkalainen kuivilla savanneilla kasvava puulaji, joka ilmestyi akvaariomarkkinoille 1980-luvun lopulla. Mangroven tapaan puuaines on erittäin kovaa ja vettä raskaampaa. Mopanin erikoisuus on kaksivärisyys, pintakerros on vaalean ruskeaa ja sisus tummanruskeaa mikä muodostaa näyttävän kontrastin. Akvaariokäyttöön tarkoitettu mopani on mangroven tapaan juurta, mutta haaraiseen mangroveen verrattuna muodoltaan selvästi yhtenäisempää eikä käytännössä koskaan muistuta varsinaista juurakkoa vaan lähinnä yksittäisiä juuria tai epämääräistä puunkappaletta. Muodoiltaan mopani on kuitenkin käytännössä aina koristeellista. Mangroven tapaan uusi mopani värjää vettä ruskeaksi ja kestoikä akvaariossa on mangroven tavoin hyvin pitkä. Sekä mopanille että mangrovelle on tyypillistä, että puuaines on kerätty kuolleista puista.

Juurakot ovat kasvien ja kivien ohella niin tyypillinen akvaariosisustuksen osa, että niiden poisjättö tekee esteettisen kokonaisuuden luomisesta huomattavasti hankalampaa. Juurakot on yleensä jätetty pois ainoastaan akvaarioista joiden vesiarvoihin ne eivät sovellu (Malawi, Tanganjika). Kiviin verrattuna juurakoiden etuna on keveys ja tylppä muoto, jolloin ne eivät kaatuessaankaan särje akvaariota eivätkä eläimet voi teloa itseään niihin ja kiviin verrattuna huomattavasti monimuotoisemmat ja kolmiulotteiset muodot, jotka ovat sekä esteettisiä että tarjoavat eläimille piilopaikkoja. Sama pätee luonnollisesti myös juurakoiden käyttöön akvaterraarioissa.

Juurakoiden käyttö akvaarioissa on suositeltavaa ja käytännössä mangrove ja mopani ovat akvaariossa ylivoimaisia kotimaisiin puuaineksiin verrattuna sekä kestonsa että uppoavuutensa puolesta. Kosteassa terraariossa ne ovat myös kestoltaan ylivoimaisia eivätkä käytännössä homehdu edes äärimmäisissä kosteusoloissa kuten useimmat muut puuainekset. Vaikka juurakoiden ostohinta on suhteellisen korkea, niiden käyttö kosteissa oloissa on suositeltavaa ja usein käytännössä välttämätöntä muiden puuainesten heikon keston takia.

Sen sijaan kuivissa terraarioissa mangroven tai mopanin kosteuden kestävyydellä ja uppoavuudella ei ole merkitystä. Kuivissa oloissa niiden käyttöön ei ole siis mitään toiminnallisia syitä, vaan ne voidaan korvata vaikka lahokannoilla. Lisäksi tulee huomioida, että kantoihin kuivuneita ulosteita ei saa usein täysin puhdistettua muuten kuin hiekkapaperilla, kun taas ilmaiset kotimaiset juurakot voi tarvittaessa uusia kokonaan.

Juurakot valmistellaan käyttöön muun puuaineksen tavoin kuumalla vedellä pesemällä ja harjaamalla. Jos kyseessä on akvaario ja värjäävää vaikutusta halutaan vähentää, puut voidaan esiliottaa ämpäreissä vettä tarpeen mukaan vaihtaen.

Keinotekoiset juurakot: Akvaariokäyttöön valmistetut keinotekoiset juurakot ovat onttoja ja suhteellisen luonnollisen näköisiä. Hyvänä puolena on niiden hygieenisyys karanteenioloissa, haittapuolena taas muovipinnan soveltumattomuus kynsillä kiipeilyyn ja kasvien istuttamiseen ja muovin kyvyttömyys varata ja johtaa kosteutta aidon puun tavoin.

Terraariokäyttöön tarkoitetut Manzanita, Dreamwood, Opuwa, Cholla-kaktus, viiniköynnökset jne. eivät ole veteen uppoavia eivätkä usein edes kosteutta kestäviä, vaan homehtuvat herkästi kosteissa terraarioissa. Erityisesti kuivattu cholla-kaktus, joka ei siis edes ole puuta, ei kestä kosteutta.

Terraariopuut ovat koristeellisia, mutta toiminnallisesti ne eivät tuo etuja kotimaiseen puuainekseen verrattuna. Itse asiassa, koska kaupallisten oksien koko on hyvin rajallinen, niitä ei voi edes järkevästi käyttää muissa kuin hyvin pienissä terraarioissa. Kiipeilyrakennelmien tekemiseen ne sopivat huonosti, eli ne ovat lähinnä kalliita koristeita.

Ruohokasveihin kuuluvia bambuja kasvaa ympäri maapalloa trooppisella vyöhykkeellä, Suomessa sitä on perinteisesti nähty lähinnä ongenvavoissa ja kukkakeppeinä tai korihuonekaluissa. Terraariokäyttöön bambua näkee toisinaan suositeltavan, mutta todellisuudessa sillä ei ole esimerkiksi pajukeppeihin verrattuna muita etuja kuin eksoottisempi ulkonäkö ja parempi kosteudenkestävyys.

Bambu: Terraariossa bambu on yleensä sitä parempaa mitä paksummasta ruo'osta on kyse. Puutarhamyymälöistä löytää helposti ohuita kukkakepeiksi tarkoitettuja ruokoja, useamman sentin paksuisia taas on vaikeampi löytyy. Kuvan 4-5cm bambut löytyivät Bauhausista.

Bambu on kuivana huomattavan kovaa (erityisesti huomioiden, että kyseessä on ruohovartinen kasvi!) ja tästä syystä se kestää hyvin kosteutta. Terraariossa bambulla voidaan järjestää pystysuoria pintoja tai vaakasuoria orsia, pystysuorat korret näyttävät luonnollisilta, vaakatasoiset orret taas lähinnä koomisilta. Paksusta bambusta saadaan ruokoja halkaisemalla myös piilopaikkoja pienemmpille eläimille. Ruo'on pinnan sileydestä johtuen bambu ei kuitenkaan sovellu kunnolla kiipeilymateriaaliksi muille kuin tarttumalevyillä kiipeileville gekoille ja lehtisammakoille. Käytännössä bambukepit on kiinnitettävä jalustaan, mikä piilotetaan pohjamateriaalin alle. Ruokoja on sijoiteltava syvyysvaikutelman aikaansaamiseksi eri tasoihin ja niitä tulisi siten olla varsin runsaasti (luonnossa ei juuri kasva yksittäisiä bambuja, vaan ne esiintyvät tiheikköinä kuten esim. järviruoko Suomessa). Käytännössä bambusisustuksesta tulee siten varsin epäkäytännöllinen ja lisäksi sen ominaisuudet kiipeilyn ja piiloutumisen kannalta eivät ole kummoiset.

Korkkitammen kaarnalla tarkoitetaan lemmikkieläinalalla tammen ensimmäisten kuorintakertojen tuottamaa ohuehkoa ja epätasaista kaarnaa. Korkkitammet kuoritaan noin yhdeksän vuoden välein puuta vahingoittamatta, jolloin kuori uusiutuu itsestään. Toisen kuorintakerran jälkeen syntyvä kaarna on selvästi tasaisempaa ja soveltuu siten paremmin korkkituotteiden valmistamiseen. Ensimmäisten kuorintakertojen kaarna käytetään markkinatilanteesta riippuen pääasiallisesti koristeena tai se jätetään kuorinnan jälkeen maastoon. Korkkitammen kaarna sisältää pieniä ilmarakkuloita ja on materiaalina ainutlaatuista, korkin kosteudenkestävyys on erinomainen ja kelluvuus erittäin hyvä. Korkin rakenne on yhtenäistä ja kiinteää, ja se kestää taivuttamista ja kynsien kulutusta.

Korkki: Korkkitammen kaarna on erittäin käyttökelpoista terraarioissa, mutta sen haittapuolena on tavallaan ainutlaatuinen ulkonäkö, koska korkki poikkeaa selvästi muiden puiden kuoresta.

Koristekorkkia on saatavana sekä kaarevana levynä että putken muotoisena riippuen kaarnan irrotuspaikan ympärysmitasta ja kaarnan paksuus vaihtelee yleensä n. 15 ja 35 mm:n välillä. Kaarnaa voi helposti muokata sahalla, vuoleminen taas ei käytännössä onnistu. Terraariossa korkki kestää sekä vedessä että kosteassa pohjassa, pääasiallisesti sitä voidaan käyttää kelluvien lauttojen, piilopaikkojen ja kiipeilypintojen järjestämiseen ja epifyyttikasvien istutusalustana. Erityisesti vedessä olevana lauttana korkki on huomattavasti parempaa ja pitkäkestoisempaa kuin muiden puulajien kaarna.

Terraarioon laitettava korkki kannattaa pestä vedellä ja harjalla, koska korkin pinnassa olevat epäpuhtaudet voivat kosteissa oloissa aiheuttaa alkuvaiheessa pinnallista hometta, vaikka itse korkki ei olekaan homealtista materiaalia. Likaisen pintaan ilmestyvä home on tällöin yleensä lyhytkestoista, valkoista ja pitkäkarvaista hometta, ei tummaa puupinnoille muodostuvaa pysyvää kasvustoa.

Jos korkkia halutaan liimata esimerkiksi pengerrysten tekemistä varten, liimattavat kohdat on ensin käsiteltävä polyester-hartsilla tai epoksilla (ks. kalliotaustaa käsittelevä osio). Silikoni ei pidä pelkässä korkissa varsinkaan, kun saumaan kohdistuu veden alla kevyen korkin nostevoima.

Suomesta saatava luonnon puu ja käsittelemätön sahatavara on täysin turvallista sellaisenaan, joskin se on lähtökohtaisesti hyödyllistä pestä kuumalla vedellä. Havupuiden kanssa on kuitenkin huomioitava tuoreen pihkan haitalliset ominaisuudet, eli tuore havupuu on kuivatettava ennen käyttöä. Lehtipuuta voidaan käyttää tuoreenakin. Puuta ei tarvitse lajista riippumatta kuoria, kuorellinen puu on luonnollisemman näköistä ja kiipeilevät eläimet saavat siitä hyvän otteen.

Yleisenä periaatteena terraarioon valittavan puuaineksen tulisi olla mahdollisimman ”neutraalia” eli siitä ei tulisi liueta mitään terraarion ilmaan tai veteen. Puun tulisi olla käytännössä hajutonta eikä siitä saa tihkua pihkaa. Kaikki Suomessa tavattavat lehtipuut soveltuvat terraarioon myös tuoreena, mutta havupuu tulee lähtökohtaisesti kuivattaa ennen käyttöä. Havupuiden pihka on ongelmallista tahraavien ominaisuuksiensa takia, joten terraariokäytössä puumateriaalissa ei tule olla näkyvää pihkaa. Toinen tekijä ovat tuoreesta pihkasta haihtuvat ainesosat, joiden pitoisuudet suljetussa tilassa saattavat muodostua turhan korkeiksi. Havupuiden pihkalla on epäilty olevan karsinogeenisia vaikutuksia eli käytännössä pihkahöyryt saattavat ilmeisesti vaikuttaa keuhkosyövän syntymiseen. Tosin altistuminen haitallisissa määrin on käytännössä mahdollista lähinnä sahatyöntekijöille sisätiloissa tapahtuvan havupuun käsittelyn yhteydessä ja pidemmän ajan kuluessa, joten havupuiden aiheuttamaa riskiä ei pidä liioitella.

HUOM! Pihkan mahdollisesta haitallisuudesta on siis ainoastaan epäilyksiä, ei todisteita. Kuusen pihkaa käytetään sitäpaitsi Lääkelaitoksen hyväksymän lääkevoiteen keskeisenä ainesosana, eli pihkalla on epäilty olevan haitallisia, mutta todistettu olevan positiivisia vaikutuksia ihmisten terveydelle. Jos havupuut olisivat todella vaarallisia, joulukuusenkin tuominen sisätiloihin olisi terveysriski ja kielletty EU-asetuksella, eli asiaa ei pidä ottaa liian vakavasti.

Havupuu tai pihka ei ole myrkyllistä eikä lähtökohtaisesti edes haitallista, vaan molemmat ovat puhtaita luonnontuotteita. Ja pihkaa on aikaisemmin yleisesti käytetty purukuminakin, eli se ei ole edes syötynä vaarallista. Kuiva havupuu on täysin turvallista terraariokäytössä samoin kuin se on turvallista esimerkiksi huonekaluissa ja talon rakenteissa. Eli käytännössä havupuun haitta on tahraava pihka, muuten ongelmia ei ole.

Havupuu tulee siis valmistella kuivattamalla ennen terraarioon laittoa niin, ettei siitä tihku pihkaa. Pihkaa erittyy tuoreesta havupuusta, sillä se on puun ”solunestettä” samalla tavalla kuin esimerkiksi koivun mahla tai voikukan neste. Toisin sanoen, kun puu on kuollut ja kuivunut, solunesteet ovat haihtuneet eikä puuaines enää pysty vuotamaan pihkaa ja on siten täysin harmitonta (vertaa esimerkiksi männystä tehty lautatavara, lautoja sahatessa leikkauspintoihin ei tihku pihkaa koska puu on läpikuivaa).

Tarkkaan ottaen kuivaan puuhun jää usein pieniä pihkasulkeumia (esimerkiksi lautatavarassa oksakohtien yhteydessä on usein havaittavissa hieman kuivunutta pihkaa), mutta niillä ei ole merkitystä, ne ovat kuivina sekä mekaanisesti että kemiallisesti harmittomia ja voidaan tarvittaessa poistaa raaputtamalla.

HUOM! Kuivaa pihkaa ei tarvitse saatikka ole pakko poistaa, koska se on täysin vaaratonta.

Muokkaamattomassakin puussa mahdolliset pihkasulkeumat ovat näkymättömissä puun sisällä eikä niistä tarvitse välittää. Pihkasulkeumia saadaan esiin puuta kuumentamalla (vertaa esimerkiksi saunan seinäpaneeleihin ilmestyvät pisarat), mutta lopputulos poikkeaa kuitenkin tuoreen puun tahmeasta ja tuoksuvasta pihkasta; kuivasta puusta hikoilevat pisarat ovat jäähdyttyään kovia ja hajuttomia ja ne voidaan poistaa mekaanisesti.

HUOM! Toistetaan: Kuivaa pihkaa ei siis tarvitse saatikka ole pakko poistaa, koska se on täysin vaaratonta.

Kuivaa (mutta ei kuitenkaan täysin kelottunutta) havupuuta ei kuitenkaan kannata tarpeettomasti kuumentaa juuri pihkan tihkumisen takia, esimerkiksi kuivista männynkävyistäkin saa uunikäsittelyllä helposti esiin pihkapisaroita.

Mikäli käytetään valmiiksi kuolleesta puusta (kaarnaa ja mahdollisesti kellastuneita neulasia edelleen kiinni puussa) tai varsinaisesta kelosta (kaarnaton kelopuu) otettuja osia ei varsinaista kuivattamista tarvita. Puu puhdistetaan tarpeellisessa määrin ja mahdollisesti näkyvät tahmeat pihkapisarat poistetaan. Mikäli käytetään tuoreesta puusta otettuja osia esimerkiksi sen takia, että oksien kaarnan halutaan pysyvän kunnolla oksissa tai puussa ei haluta olevan halkeamia, kuivattaminen on kuitenkin tarpeellista. Kun oksa leikataan irti puusta, leikkauspintaan tihkuu tuoretta pihkaa ja oksa itsessään tuoksuu selvästi havupuulle, lisäksi oksien kärjissä ja neulasten tyvessä saattaa vuodenajasta riippuen olla selvästi havaittavaa tahmeutta.

Kuivattaminen on sinänsä hyvin yksinkertaista, käytännössä se on sitä nopeampaa mitä lämpimämmässä ja kuivemmassa ympäristössä se suoritetaan, joten talviaikana huoneenlämpö on parempi kuin kellari. Käytännössä puun riittävä kuivuus voidaan todeta yksinkertaisesti puuta nuuhkimalla; kun se ei enää tuoksu pihkalle tai ylipäätään havupuulle se on riittävän kuivaa terraarioon laitettavaksi. Toinen riittävän kuivuuden merkki on neulasten kariseminen erityisesti kuusesta puuta ravistettaessa (joulukuusi kuivuu yleensä riittävän kuivaksi vesiastiassa seisovanakin jo vajaassa kuukaudessa, minkä jälkeen neulaset karisevat helposti, katajassa taas neulaset saattavat pysyä luonnossakin kiinni vielä vuosia puun kuoleman jälkeen). Terraarioon valmisteltavasta puusta ei tarvitse poistaa kaikkia neulasia. Kun puu on riittävän kuiva, leikkauspintoihin tihkunut pihka poistetaan katkaisemalla niistä pätkä pois jolloin uusi leikkauspinta on siisti ja muut mahdollisesti näkyvissä olevat pihkapisarat poistetaan mekaanisesti. Tämän jälkeen puu on valmista terraarioon laitettavaksi.

Suomalaisista havupuista mänty ja kuusi ovat pihkapitoisia, kataja sen sijaan ei pihkaa mutta on muuten voimakastuoksuista joten kuivattaminen on senkin osalta suositeltavaa (ja käytännössä välttämätöntä myös neulasten irrottamisen helpottamiseksi). Lehtikuusta ja puutarhojen koristehavupuita voidaan kohdella kuten katajaa.

Lehtipuut eivät vaadi erikoiskäsittelyä joten kaikki lajit ovat lähtökohtaisesti sopivia käytettäviksi, erot ovat lähinnä esteettisiä. Erityisen hyväksi ja kauniiksi on havaittu hopeapaju ja muut suurikokoiset pajulajit.

Koska terraariossa pyritään yleensä mahdollisimman suureen luonnonmukaisuuteen, puuaineksen katsojaan päin näkyvät leikkauspinnat on esteettisistä syistä parempi katkaista kirveellä tai vesurilla, joilla saadaan aikaan epätasainen ja hieman pyöristetty reuna verrattuna suoraan sahauspintaan. Leikkauspinta voidaan halutessa vielä värjätä tummemmaksi vesiliukoisella maavärillä, joita käytetään styroksitaustan värjäämiseen. Käytännössä terraarioissa kiipeilypuiden leikkauspinnat ovat kuitenkin enimmäkseen joko alas tai ylöspäin tai sivuseiniä kohti, joten eivät yleensä näy katsojalle. Reunojen pyöristäminen on siten olennaista lähinnä pohjalla käytettävien halkaistujen rungonkappaleiden tapauksessa.

Luonnosta otettava puuaines, riippumatta siitä onko se alkuperältään kotimaista vai eksoottista, on syytä puhdistaa ennen terraarioon laittamista. Puhdistamisen tarkoituksena on ehkäistä taudinaiheuttajien ja syöpäläisten pääsyä terraarioon sekä poistaa puuaineksessa mahdollisesti oleva yleinen likaisuus, vaikka siitä ei periaatteessa olisikaan eläinten kannalta varsinaista haittaa (kuivissa oloissa ”puhtaalla” lialla ei ole merkitystä, mutta kosteissa oloissa se edistää usein homehtumista eli puun pinnalla oleva orgaaninen aines alkaa homehtua). Lisäksi puhdasta puuta on mukavampi käsitellä.

Taudinaiheuttajien osalta puhdistamista helpottaa periaatteellisella tasolla huomattavasti se, että suomalaiset matelijat ja sammakkoeläimet joiden bakteerit, virukset ja loiset periaatteessa voivat tarttua eksoottisiin terraarioeläimiin, eivät kiipeile puissa. Kun puuaines on otettu pystyssä olevasta puusta, olipa se sitten elävää tai kuollutta, se on lähtökohtaisesti täysin puhdasta biologisten uhkien osalta. Toinen uhkatekijä eli punkit, jotka eivät Suomessa ole matelijaspesifisiä, eivät myöskään viihdy puissa, vaan aluskasvillisuuden seassa, joten nekään eivät ole ongelma pystyssä olevan puuaineksen kanssa. Eksoottiset puulajit on yleensä pesty tai hiekkapuhallettu jo lähtömaassa, eli nekin ovat biologisten uhkien osalta lähtökohtaisesti puhtaita.

Tästä syystä riittävä puhdistustoimenpide on puuaineksen pesu ja harjaus kuumalla vedellä, erityisesti tuore puu saadaan tällöin erittäin puhtaaksi, koska elävä puuaines on kuoren pinnasta alkaen umpinaista eli kaikki mahdollinen bakteeriaines on kuoren pinnassa. Puu on käytännössä puhdasta silloin kun siitä ei enää harjattaessa irtoa selvästi väriä. Harjalla ja kuumalla vedellä pesu onnistuu normalissa kylpyhuoneessa vuodenajasta riippumatta ilman juuri-, tiski-, tai kynsiharjaa kummempia apuvälineitä. Mikäli käytettävissä on painepesuri, puhdistus onnistuu sillä erinomaisesti. Varsinainen puuaineksen sterilointi kuumakäsittelyllä (uunissa) tulisi siis kyseeseen lähinnä käytettäessä lahopuuta selkärangattomien terraarioissa. Mikäli halutaan säästää puussa olevat jäkäläkasvustot, voidaan harjaaminen jättää osittain suorittamatta ja käyttää ainoastaan kuumaa vettä. Pesun jälkeen puuaines on valmista terraarioon laitettavaksi (huomoiden tietysti tuoreiden havupuiden edellä käsitelty kuivatusaika).

Puuta ei tarvitse saunottaa tai muutenkaan kuumakäsitellä hanakuumaa vettä lukuunottamatta. Karike ja aluskasvillisuus sen sijaan on punkkivaaran takia kuumennettava uunissa noin 150 asteessa (niiden järkevä pesu ei yleensä onnistu, joten kuumennus on helpompaa).

HUOM! Pesu suoritetaan pelkällä vedellä, mitään kemiallisia pesuaineita ei tule käyttää. Niistä ei ole hyötyä (puussa ei ole mitään tapettavaa) ja toisaalta on aina olemassa riski, että kemikaaleja imeytyy puuhun huuhtelusta huolimatta. Desinfiointi tulee kyseeseen vain silloin kun terraariossa on varsinaisia matelijapunkkeja, joita siis ei löydy Suomen luonnosta.

Puuta ei tule kuoria, koska kuorellinen puu on sekä paremman näköistä että miellyttävämpää eläimille.

Puuaineksen hiekkapuhaltaminen siloittaa pinnan ja poistaa samalla sekä irtaimen aineksen että koko pintakerroksen, joten hiekkapuhallettuakaan puuta ei tarvitse enää erikseen pestä. Puuaines on kuitenkin sekä parempaa eläinten kannalta (epätasaisesta pinnasta saa paremman otteen) että esteettisesti kauniimpaa luonnollisen kuorimattomana, joten puhdistaminen on yleisesti syytä suorittaa vain kuumalla vedellä ja harjalla.

Puuta ei tule lakata eikä missään nimessä käsitellä homesuoja-aineilla tai muilla kemikaaleilla. Puu ei orgaanisena materiaalina kestä ikuisesti kosteissa oloissa, mutta se on helposti vaihdettavissa uuteen, kestoiän keinotekoista pidentämistä kemikaaleilla ei siten tarvitse tehdä ja se voi olla vaarallista eläimille. Lakkaamisen tai hartsilla pinnoittamisen seurauksena on myös pinnan muuttuminen liukkaaksi, mikä ei ole suotavaa. Hartsin käyttö tulee kyseeseen poikkeustilanteissa, joissa puuaineksen pinta halutaan saada stabiiliksi liimaamista varten, kestämään kosteaan pohjaan upottamista (ainoastaan kiipeilypuiden tyvet käsitellään) tai kalliotaustaan pysyvästi kiinnitettäväksi.

Puuaines voi terraariossa toimia kiipeilyrakennelmana, piilopaikkana, kelluntatasona tai yleisenä sisustusmateriaalina. Puumateriaalin valintaan vaikuttaa olennaisesti terraarion pohjamateriaalin kosteus. Orgaanisena aineksena puu on rajallisesti kosteutta kestävää, joten kosteissa tiloissa on varauduttava uusimaan puisia sisustusaineksia huomattavasti useammin kuin kuivissa terraarioissa, joissa vastaava materiaali voi kestää vuosikymmeniä.

Terraariotekniikka-osaston kosteus-osiossa käsitellään kosteuden ilmenemismuotoja, joka vaikuttaa terraariossa olevaan puuhun eri tavoilla. Lähtökohtaisesti ongelmallista on seisova kosteus, sinänsä ilmankosteus ja terraarion sumuttaminen ei yleensä ole puun kannalta kuluttavaa, mikäli aines pääsee säännöllisesti kuivumaan ja terraarion yleinen ilmanvaihto on kunnossa. Vaikka kiipeilypuut sumutettaisiin pintamäriksi joka aamu, tämä ei ole kuluttavaa koska kosteus haihtuu nopeasti pinnoilta terraarion ilmaan. Korkea ilmankosteus sinänsä edistää homehtumista vaikka ilmanvaihto olisikin hyvä joten mikäli ”puhtaiden” sisustusmateriaalien homehtumista on havaittavissa, kosteustasoa (sumutettavan veden määrää) voi olla syytä laskea.

HUOM! Homeella tarkoitetaan tässä yhteydessä sekä valkoista karvaa muistuttavia homeita, jotka kasvavat pinnoilla että huomaamattomampia homeita, jotka aiheuttavat värimuutoksia tai kasvavat pääasiallisesti materiaalin sisällä, kuten kuuluisat ”hometalojen” hometyypit. Yleisesti ottaen periaate kuitenkin on, että homehtumista tulee ilmenemistyypistä riippumatta välttää erityisesti suljetunluonteisessa tilassa, kuten rakennuksissa ja terraarioissa.

Ilmankosteutta paljon kuluttavampaa on seisova märkyys terraarion pohjalla, käytännössä jatkuva kosteus alkaa helposti lahottaa pohjamateriaaliin yhteydessä olevien kiipeilyoksien tyviä. Jos kiipeilypuiden tyvet haudataan jatkuvasti kosteana pysyvään pohjamateriaaliin, seurauksena on sienirihmaston ja homeen kasvu oksien tyvien sisällä eli puu alkaa lahota. Tämän havaitsee yleensä varsin helposti siitä, että terraario alkaa haista tunkkaiselle, vaikka näkyvää hometta ei puiden pinnassa välttämättä näy. Tyvestä tapahtuvalla lahoamisella ei ole varsinaisesti tekemistä ilmankosteuden kanssa, vaan terraario voi olla ilmaltaan kuiva ja hyvin tuuletettu, pohjamateriaalissa oleva kosteus riittää. Samoin kuin homehtuneissa rakennuksissa, tunkkainen haju on yhteydessä homeitiöihin, joten kiipeilypuut on tällöin vaihdettava. Puiden tyvet ovat tässä vaiheessa yleensä jo niin hauraita, että ne murtuvat helposti ja puuaineksessa on havaittavissa sienirihmastoa.

Jos terraarion pohjamateriaali on kosteaa ja sisustuksessa käytetyt puut ovat esimerkiksi pajukeppejä, kiipeilypuiden tyvien ei tulisi olla kontaktissa pohjamateriaalin kanssa, vaan ne on syytä asetella esimerkiksi kuivana pysyvien laattakivien päälle. Toinen mahdollisuus on käsitellä kiipeilypuiden tyvet epoksihartsilla, jolloin ne saadaan täysin vesitiiviiksi. Kosteaa pohjamateriaalia koskeva kiipeilypuiden tyvien eristäminen koskee myös varsinaista vesipohjaa, vaikka vesi sinänsä ei ole yhtä ongelmallista kuin ilmava kosteus (vertaa vedessä seisoviin laiturin palkkeihin ja kosteaan maahan upotettuun puuhun, lahoamisvauhdissa on selkeä ero). Vaikka suoraan vedessä oleva puu ei homehdu ja lahoa samalla tavalla kuin kosteaan maa-ainekseen yhteydessä oleva puu, kiipeilypuiden tyviä ei kannata tarkoituksella asentaa veteen, vaan ne on parempi asemoida vesirajan yläpuolelle, esimerkiksi betonitiilien päälle.

Kuivissa terraarioissa puuaineksen kosteudenkestävyydellä ei ole merkitystä, joten puulajin valinta on lähtökohtaisesti täysin vapaata. Suomalaisilla puulajeilla on kuivemmissa terraarioissa etusija. Vaikka mangrovea ja mopania näkee usein käytettävän ja suositeltavan kuiviin terraarioihin, suomalainen puu on käytännössä yleensä paremmin tarkoitukseen sopivaa ja ilmaista. Vaihtelevalla ilmankosteudella eli pintojen sumuttamisella joko kosteuden tai juottamisen vuoksi ei myöskään ole juuri merkitystä puuaineksen kestävyyteen edellyttäen, että pohjamateriaali on kuivaa ja ilmanvaihto on kunnossa, eli puu pääsee välillä kuivumaan.

Kosteissa terraarioissa, joissa puu altistuu jatkuvalle korkealle kosteudelle ja on usein osittain kosteaan pohjamateriaaliin haudattuna, on ennenaikaisen lahoamisen estämiseksi olennaista joko eristää puuaines kosteasta pohjasta tai valita puuta, joka kestää kosteutta. Ainoastaan mangrove ja mopani, bambu, korkki ja trooppiset kovapuut ovat pitkäkestoisia suuressa kosteudessa, kaikki muu puuaines riippumatta alkuperästä alkaa normaalisti homehtua tai lahota. Tämä koskee sekä suomalaista puuta että eksoottisia nimenomaisesti terraariokoristeeksi myytäviä puulajeja. Heikko kesto on nimenomaisesti seurausta kosteuden ja ilman yhteisvaikutuksesta, jos puuaines on kokonaan veden alla tai osittain vedessä ja osittain kuivilla (matalassa ilmankosteudessa), kesto on puulajista riippumatta selvästi parempi eikä siten aina edellytä mangroven tai mopanin käyttöä.

Toinen tilanne missä eksoottinen puu eli jälleen mangrove ja mopani on parempaa, on varsinainen akvaario tai akvaterraario, jossa puiden on upottava. Sekä mangrove että mopani ovat tiheydeltään vettä raskaampia ja molemmat ovat erittäin kovia, joten niiden käyttöikä on jopa kymmeniä vuosia. Akvaterraarioihin ja muuten märkiin oloihin voi siten suositella maahantuotuja juurakoita, vaikka niiden kuljettaminen toiselta puolelta maapalloa ei ole ekologisesti paras ratkaisu ja niiden vähittäismyyntihinta on varsin korkea. Toisaalta, ne kestävät käytössä pitkään ja koska myytävä aines kerätään kuolleista puista, kauppa ei sanottavasti haittaa paikallista luontoa ja hyödyntää luonnonvaroja kestävällä tavalla.

Vesialueella kelluva lautta on myös on järkevintä järjestää korkkitammen kaarnalla verrattuna suomalaisiin kaarnavaihtoehtoihin. Korkki on paksua ja kevyttä, mikä käytännössä merkitsee hyvää kelluvuutta. Korkkikin tosin vettyy ja menettää jonkin verran kelluntakorkeuttaan ajan myötä mikäli sitä ei välillä kuivateta, mutta se ei kuitenkaan vajoa samalla tavalla kuin esimerkiksi koivun tuohesta tehty lautta. Lisäksi korkki on rakenteellisesti kiinteää ja suhteellisen joustavaa, mikä merkitsee hyvää kestävyyttä myös mekaanisen rasituksen alla, esimerkiksi kilpikonna-akvaariossa. Akvaariokäytössä korkki kestää veden allakin useita vuosia. Kosteassa terraariossa korkki ei myöskään lahoa helposti, joten sitä voidaan käyttää kostean pohja-aineksen kanssa. Jos kyseessä on irtonainen sisustukseen käytetty kaarna, korkilla ei kuitenkaan ole varsinaisesti etua muihin kaarnoihin nähden jotka myös lahoavat hyvin hitaasti, joten suomalaisen puunkuoren käyttö tulee edullisemmaksi.

Erittäin tärkeä seikka akvaterraarioissa ja muuten kosteissa terraarioissa on tiedostaa, ettei mikään puuaines kuitenkaan ole ikuista vaan se on ennemmin tai myöhemmin vaihdettava. Mangrove ja mopani kestävät vedessä vuosikymmeniä, mutta niidenkin pinta alkaa vähitellen pehmetä ja hilseillä. Tästä syystä puuta ei tule asentaa kiinteästi esimerkiksi styroksitaustaan, koska liitoksesta ei pysty tekemään vesitiivistä ellei koko juurakkoa ole päällystetty hartsilla, vaan sen tulee olla korvattavissa ilman että muita rakenteita joudutaan rikkomaan. Eli styroksitaustan tapauksessa puu liimataan valmiin taustan päälle silikonilla, jolloin se on irrotettavissa partakoneenterällä rikkomatta taustan pintakäsittelyä.

Kiipeilevät eläimet voidaan yleisellä tasolla jakaa lajeihin, jotka pystyvät kiipeämään sileitä pintoja pitkin (tarttumalevyillä varustetut gekot ja lehtisammakot), niihin jotka kynsiensä avulla voivat kiivetä karheita pintoja pitkin ja niihin, joiden kiipeilyrakennelmat muodostuvat ensisijaisesti kolmiulotteisista kiipeilypuista.

Sileitä pintoja kiipeävät lajit pystyvät käytännössä hyödyntämään kaikkia vertikaalitasoja joten niiden terraarioon saadaan sopivilla kiipeilyrakennelmilla luotua erittäin suuri liikkuma-ala, vaikka terraarion ulkomitat olisivatkin varsin kohtuulliset. Yksinkertaistettuna terraarioon on edullista luoda pystysuoria seinämiä, joiden molempia puolia eläimet voivat huödyntää. Erityisesti gekolla tämä on helppoa, koska ne voivat roikkua myös tason alapuolella joten pintojen ei tarvitse olla täysin pystysuoria, käytännössä tasot voidaan asettaa nojaamaan terraarion seiniin ja gekot kykenevät siitä huolimatta hyödyntämään niiden molempia puolia. Tasojen paksuudella ei ole merkitystä, joten suuret pohjasta katonrajaan ulottuvat kaarnalevyt ovat omiaan gekkoterraarioon. Koska gekot ovat kevyitä, ei kaarnalevyjen keveydellä ja mahdollisella hauraudella ole merkitystä ja niiden tukeminen on siten helppoa. Toinen hyvä tapa on käyttää pyöreästä puusta sahattuja sopivan mittaisia pölkkyjä, jotka asetetaan seisomaan terraarion pohjalle. Lehtisammakoilla ero gekkoihin on tason alapuolisten pintojen jääminen käytännössä liikkuma-alueen ulkopuolelle, joten niiden terraarioissa kaarnalevyjen tulisi olla mahdollisuuksien mukaan pystysuorassa jolloin kumpikin puoli tarjoaa liikkumatilaa. Sama pätee kynsien avulla kiipeileviin eläimiin.

Kolmiulotteisia kiipeilypuita terraarioon sijoitettaessa materiaalia tulee käyttää mahdollisimman runsaasti eläinten käytettävissä olevan tilan maksimoimiseksi, mutta sen kanssa ei kuitenkaan sovi liioitella. Yleisten hoitotoimenpiteiden tulee onnistua ilman, että rakennelmaa joudutaan jatkuvasti purkamaan. Erityisesti vesialtaan tulee olla vaikeuksitta poisnostettavissa. Mikäli eläimet ovat aggressiivisia, on edullista järjestää kiipeilyrakennelma siten, että eläimet oleskelevat pääasiallisesti riittävän etäällä vesiastiasta, jonka tulisi lisäksi sijaita mahdollisimman lähellä ovia.

Kiipeilypuiden ja -oksien asentaminen terraarioon ja niiden kiinnittämistarve riippuu oksien koosta, muodosta ja asennosta, kiipeilyrakennelman tyylistä ja terraarion eläinten koosta ja liikkumistavoista. Tavoitteena on saada aikaan kiipeilyrakennelma joka on sekä eläinten että hoitotoimenpiteiden kannalta optimaalinen ja riittävän tukevasti asennettu.

Yleisellä tasolla varsinaiset kiipeilypuut voivat olla tyyliltään joko vaakasuoria tai pystysuoria. Luonnossa suurin osa kiipeilevistä eläimistä oleskelee enimmäkseen vaakasuorilla oksilla ja käyttää pystysuuntaisia runkoja vain liikkuessaan ylös- tai alaspäin. Tästä syystä terraariossa tulee rajallisesta tilasta johtuen keskittyä ensisijaisesti vaakasuoriin liikkumatilaa tarjoaviin oksiin ja pystysuoria puita käytetään vain niiden ohella mahdollistamaan siirtyminen vaakasuoran oksiston tasolta toiselle. Yleisestä säännöstä on muutamia poikkeuksia, mm. gekkoliskot hyödyntävät yleensä enemmän paksuja pystyrunkoja ja muita laajoja pintoja kuin ohuempia vaakaoksia, eli kiipeilyrakennelman tyyppi on jälleen eläinlajikohtainen.

Kiipeilypuut tulee kiinnittää muiden rakennelmien tavoin niin tukevasti, että ne eivät romahda eläinten liikkuessa rakennelmassa. Tukeva kiinnittäminen ei kuitenkaan tarkoita, etteivätkö puut saisi jossain määrin huojua ja heilua, itse asiassa huojunta on positiivista eläinten lihaksiston ja motoriikan kannalta. Tyypillinen esimerkki kiinteiden kiipeilypuiden aiheuttamasta motoriikan puutteesta havaitaan eläintarhassa syntyneillä silkkiapinoilla, jotka ovat usein viettäneet koko elämänsä betonista valmistettujen kiinteiden tekopuiden oksilla. Oikeaan puuhun ensimmäistä kertaa päästetyillä apinoilla on aluksi suuria vaikeuksia liikkua taipuisilla oksilla vaikka ne ovatkin fyysisesti sopeutuneet pääasiallisesti ohuilla oksilla liikkumiseen. Useampia eläimiä sisältävässä terraariossa on kuitenkin huolehdittava, ettei eläin voi jäädä puristuksiin toisen yksilön heiluttaessa kiipeilypuita.

Koska suurin osa kiipeilevistä eläimistä käyttää ainoastaan paksumpien oksien yläpuolta, terraariossa voidaan hyvin käyttää halkaistuja runkoja ja oksia, joissa on ainoastaan ”yläpuoli”. Tällöin oksa on eläinten kannalta täysin normaali, mutta puun paino on puolet pienempi ja samalla tarvittavan puumateriaalin tarve puolittuu. Halkaistavan puun tulisi olla joko suora tai haarautuneena kaksiulotteinen, jotta halkaisusauma saadaan kulkemaan suunnilleen puun keskellä. Pienemmillä halkaisukohdan ylä- tai alapuolella olevilla sivuoksilla ei ole merkitystä, ne jäävät kokonaisena omaan puoliskoonsa.

Halkaistu puumateriaali: Halkaistu puu on pohjalla pyöreää runkoa paljon toiminnallisempi ja kiipeilyrakennelmassa paino ja materiaalin tarve on vähäisempi ilman, että toiminnallisuus kärsii.

Terraarion pohjalla halkaistu puu toimii myös huomattavasti paremmin, ja sitä voi käyttää myös paljaalla pohjalla. Puu halkaistaan helpoimmin vasaralla ja kirvellä, kirveen terä asetetaan haluttuun kohtaan, minkä jälkeen sitä lyödään hamarapuolelle vasaralla. Kirveellä ei sovi halkaista suoraan lyömällä, koska isku harvemmin osuu optimaaliseen kohtaan ja puu halkeaa vinosti. Sahaamalla saadaan luonnollisesti paras tulos, mutta mikäli sähkö- tai moottorisahaa ei ole käytettävissä, halkaisu on huomattavasti nopeampi tapa, vaikkakaan se ei onnistu kovin pitkien kappaleiden kanssa.

Kiipeilypuiden asentaminen terraarioon riippuu eläinten ja käytetyn terraarion koosta ja kiipeilyrakennelman tyylistä, ja voidaan tehdä useammalla tavalla:

I) Oksien asettaminen vapaasti terraarioon Pienehköissa terraarioissa kiipeilyoksat voidaan yksinkertaisesti asettaa nojaamaan terraarion seiniin ja toisiinsa. Tarvittaessa niitä voidaan sitoa yhteen kokonaisuuden tukevoittamiseksi. Käytännöllisin sitomismateriaali on Nylon-sukkahousuista leikattu suikale, joka tekee liitoksesta joustavan. Menetelmä sopii tilanteisiin, joissa terrarion asukkaat ovat riittävän hentorakenteisia käytettyihin oksiin nähden, jotta ne eivät saa kaadettua kiipeilyrakennelmaa, ja käytetty puumateriaali on sopivan haaraista. Koska oksia ei kiinnitetä itse terraarioon, niiden paikkaa voi vapaasti vaihtaa ja oksia voi uusia ilman että terraarion rakenteisiin tehdään muutoksia. Oksien asettelu terraarion seiniä vasten: Kun terraario on riittävän pieni ja käytetyt oksat sopivan muotoisia, kiipeilypuut voidaan asetella nojaamaan terraarion seiniin ja toisiinsa, tarvittaessa niitä voidaan sitoa yhteen rakennelman tukevoittamiseksi. Oksien asettelu terraarion seiniä vasten II: Kiipeileville liskoille ja sammakoille voidaan järjestää kiipeilypinta-alaa myös kaarnalla, joka kevyiden eläinten terraariossa voidaan asettaa nojaamaa seiniin ilman kiinnittämistä tai tukirakenteita. Keraaminen laatta on tarkoitettu gekoille, jotka voivat tällöin lämmitellä lämpölampun alla olevan laatan alapinnalla poissa valosta. Vapaasti seisovat puupölkyt: Pohjalle asetetut tasapohjaiset pölkyt ovat hyvä kiipeilyalusta gekoille, pienemmille kynsillä kiipeileville liskoille ja lehtisammakoille. Tasaisesti sahatun pölkyn päälle voidaan kätevästi asettaa ruukussa tai orkideakorissa oleva kasvi. Vielä enemmän pinta-alaa saadaan käyttöön, mikäli pölkky on mahdollista sorvata ontoksi. HUOM! Pölkkyjä ei tule asettaa suoraan pohjalle terraarioissa joita kastellaan. Tämä siksi, että pölkyn ja pohjalevyn väliin päässyt vesi ei haihdu vaan alkaa homehduttaa / mädännyttää puuta. Pölkyt asetaan siksi pienten laatanpalasten varaan, jolloin pölkyn ja pohjan väliin jää ilmarako.   II) Kiinnitysalusta Mikäli kiipeilypuu on riittävän kolmiulotteinen ja eläimet riittävän kevyitä, puu voidaan usein vain asettaa nojaamaan terraarion taka- ja / tai sivuseinään. Jos puu ei ole riittävän suuri terraarion kokoon nähden, kuten yleensä on tilanne, se voidaan kiinnittää seisomaan sopivalle alustalle, mikä sitten asetetaan ja naamioidaan terraarion pohjalle. Tarkoitukseen voidaan käyttää valmista joulukuusen jalkaa, mikä toimii, mutta on hyvin ruma ja useimmissa tapauksissa tarpeettoman suurikokoinen. Jalusta voidaan kuitenkin helposti tehdä esimerkiksi vanerilevystä tai laudanpätkästä, johon puun tyvi kiinnitetään alapuolelta ruuvaamalla. Jalusta sijoitetaan terraarion ohjalle pohjamateriaalin alle ja tuetaan tarvittaessa muutamalla kivellä tai betonitiilellä. Ohuempia puita voi kiinnittää laudanpätkiin porattuihin reikiin tökkäämällä ja hyvin ohuita risuja voidaan valaa kipsialustaan kuten kuivia heiniä. Jos pohjamateriaali on kosteaa, puiden tyvet on homehtumisvaarasta johtuen suojattava polyesterillä tai epoksilla ja käsittely on samalla tehtävä myös kiinnitysalustalle. Alustan käyttö on käytännöllistä, koska terraarioon ei tarvitse tehdä muutoksia ja kiipeilypuu on vapaasti siirreltävissä ja poistettavissa. Ainoa haittapuoli on alustan homehtumisvaara kosteassa pohjamateriaalissa. Kiipeilypuu alustalla: Pensasmainen katajanoksa on tässä ruuvattu alapuolelta laudankappaleeseen, ja se voidaan siten asettaa seisomaan vapaasti terraarioon. Kuivassa terraariossa menetelmä toimii sellaisenaan, kosteassa pohjassa lauta ja puun tyvi tulee suojata homehtumista vastaan epoksilla tai hartsilla. Heinänkorret: Kuivia heiniä, ruokoja ja pieniä risuja voidaan valaa kipsialustaan. Kuvassa pahvisesta kertakäyttömukista leikattiin rengas, se täytettiin kipsillä ja kuivat heinät tökättiin yksitellen kipsiin. Mättäät toimivat sisustuselementteinä ja kiipeilyalustana mm. pienille kameleonteille ja sauvasirkoille. Kipsialustaa ei tarvitse suojakäsitellä mitenkään, kun mätäs alkaa rupsahtaa se korvataan uudella.   III) Tikkaat Suuremmissa terraarioissa vapaasti asetellut kiipeilypuut eivät yleensä toimi eläinten suuremman koon ja terraarion suurempien mittojen takia. Koska suurin osa kiipeilevistä eläimistä käyttää vaakasuoria oksia, joiden tukeva asettelu on vähänkin suuremmassa sileäseinäisessä terraariossa hyvin hankalaa varsinkin tukevampia puita käytettäessä, joudutaan käyttämään varta vasten rakennettuja päätytukia, joiden varaan vaakasuorien kiipeilyoksien päät asetetaan. Kiipeilevien eläinten terraarioissa kiipeilyoksien asettelu terraarion päissä olevien "tikkaiden" varaan on erittäin käytännöllinen ja turvallinen menetelmä. Tikkaiden hyviä puolia ovat täysin vapaa mitoitus terraarion mittojen ja halutun oksiston mukaiseksi, vapaa asennettavuus ja siirreltävyys sopivaan kohtaan ja luonnonpuista tehtynä luonnollinen ulkonäkö, mikä ei tikkaiden teknisestä luonteesta huolimatta juurikaan häiritse esteettistä kokonaisuutta. Tikasrakennelmaa ei tarvitse kiinnittää mitenkään ja itseterraarioon ei siten tehdä muutoksia. Koska vaakasuorat kiipeilyoksat oksat voidaan sitoa kiinni päätytikkaisiin, koko kiipeilyteline voi olla vapaasti seisova, eli sen ei missään kohtaa edes tarvitse nojata terraarion seiniin. Tikkaat voidaan tehdä luonnonpuista eli vesakosta katkotuista sopivan paksuisista kepeistä, ja hyvin suurissa terraarioissa tarvittaessa sahatavarasta. Tikkaat on lisäksi hyvin helppo valmistaa itse ja ne ovat käytännössä lähes ilmaisia. Ja ennen kaikkea tikasrakenne on toiminnallisesti ylivoimainen kiipeilyrakennelmaratkaisu mille tahansa oksistossa liikkuvalle eläimelle. Kiipeilyrakennelman päätytikkaat: Tikkaiden korkeus, leveys ja poikkipuiden määrä mitoitetaan terraarioon sopivaksi. Kuvassa tikkaiden leveys on terraarion leveyttä suurempi, joten ne asetetaan vinoon. Koska nylon-sidokset ovat joustavia, tikkaita voidaan väännellä eri asentoihin. Tikkaiden sitominen: Tikkaat sidotaan nylon-sukkahousuista leikatuilla suikaleilla, jotka ovat epäorgaanisena materiaalina erittäin joustavia ja kosteudenkestäviä. Sekä pysty- että vaakapuihin sahataan lovet, joihin suikaleet ankkuroituvat; sidos pysyy paikallaan mutta on kuitenkin samalla joustava. Tikasrakennelma: Tikkaiden avulla varsinaiset kiipeilyoksat asemoidaan sopivalle korkeudelle. Tarvittaessa ne voidaan sitoa kiinni tikkaisiin, mutta kevyemmillä eläimillä sitomista ei useinkaan tarvita eli rakennelma on helposti purettavissa ja muuteltavissa. Tikasrakennelma II: Ohuempia oksia käytettäessä päätytikkaat ovat vieläkin huomaamattomampia, eli sisustuksen ilme ei kärsi tikkaiden teknisestä luonteesta. Varsinkaan, kun terraarioon vielä lisätään sopiviin kohtiin kasveja. Tikkaiden tyvien suojaaminen: Kosteapohjaisessa terraariossa tikkaiden jalkoja ei saa missään nimessä haudata kosteaan pohjamateriaaliin, vaan ne tulee eristää pohjasta joko laatan palasilla tai käsittelemällä jalkojen alaosa hartsilla tai epoksilla.   IV) Terraarion päädyissä olevat vaakatuet Tikkaisiin verrattava kiinnitystapa on asentaa terraarion päätyseiniin vaakasuoria tukirimoja, joiden varaan vaakasuorien oksien päät asetellaan. Tukirimat voivat olla joko suorapintaisia tai niiden yläpintaan voidaan leikata syvennykset / ruuvata muutama pystyruuvi, jolloin oksat pysyvät paremmin paikallaan ja ne voidaan tarvittaessa vielä kiinnittää sitomalla. Tukirimat voi kiinnittää terraarion seiniin joko ruuveilla tai kevyitä oksia käytettäessä liimaamalla. Liimatut tuet on mahdollista poistaa lasista ilman että terraarion seiniin jää jälkiä, eli ne eivät vaikuta terraarion jälleenmyyntiarvoon tai akvaarion vesitiiviyteen. Lasiterraarioissa voidaan käyttää joko lasisia tukia (esim. 8 mm lasi käy kun oksien pituus on oikea) tai puurimaa, molemmat voidaan kiinnittää silikonilla. Silikoni pitää höylätyssä puutavarassa varsin hyvin, mutta optimaalinen kiinnitys saadaan kun riman liimattava pinta käsitellään ensin polyesterillä tai epoksilla. Lasisiin tukiin on myös mahdollista hioa kiinnityssyvennyksiä porakoneeseen asennettavalla hiomapuikolla, mutta se on huomattavasti hitaampaa kuin puutuen loveaminen. Tukien varassa olevia oksia ei tarvitse pienempien eläinten terraarioissa yleensä kiinnittää varsinkaan jos rimoissa on syvennykset, joten terraarion sisustus on helppo purkaa tarvittaessa. Jos pystysuorat kiipeilypuut pysyvät paikallaan vaakasuorien oksien välissä ilman jalustaa tai tukinaruja, tukirimojen syvennykset ovat erityisen olennaisia. Oksien päät voi tällöin kuitenkin olla aiheellista sitoa rimoihin porattuihin reikiin tai ruuvattuihin renkaisiin narulla, nippusiteillä tai muovitetulla rautalangalla. Tukien käytön ongelmana on oksien mitoitus, koska kapeasta tuen yläpinnasta johtuen oksan pituuden tulee vastata hyvin tarkasti terraarion sisäpituutta. Tämä luonnollisesti aiheuttaa vaikeuksia, mikäli terraarion oviaukon leveys on terraarion pituutta pienempi. Oksien asettelu vaakasuoraan onnistuu, mutta vinot oksat tasolta toiselle vaativat vielä tarkempaa mitoitusta tai tukevaa kiinnisitomista. Jokainen oksa on tällöin mitoitettu tiettyä kohtaa varten, eli sisustuksen muuttelu ei onnistu. Käytännössä vapaasti seisovat päätytikkaat ovat toiminnallisesti parempia, eivätkä ne vaadi mitään toimenpiteitä terraarion seinille kuten päätytuet. Terraarion sivuseiniin asennettavat tuet: Terraarion seiniin voidaan ruuvata tai liimata tuet oksille. Tuen päälle voidaan kovertaa kuoppa oksaa varten tai tukeen voidaan kiinnittää muutama pystyruuvi, joihin oksan pää voidaan sitoa kiinni.   V) Ruuvaaminen kiinni terraarion päätyihin Kun vaakasuoraan asennettavan oksan pituus on käytännössä sama kuin terraarion pituus, puisessa terraariossa terraarion sivuseinän läpi voidaan porata reikä, ja reiän läpi työnnettävä ruuvi ruuvataan kiinni oksan päähän. Kun vaakasuora orsi on ruuvilla kiinni molemmista päistään, se pysyy paikallaan, mutta saattaa pyöriä, mikäli oksanhaarat eivät pysäytä kiertoliikettä. Seiniin porattavat reiät ovat niin pieniä, ettei niistä ole käytännössä haittaa vaikka oksa myöhemmin poistettaisiin. Toisaalta, mikäli oksa ei ole täysin suora, kiipeilypuiden vaihtaminen edellyttää yleensä uusien reikien poraamista toiseen sivuseinään. Hoitotoimenpiteiden kannalta paikalleen ruuvattu oksa on lähtökohtaisesti kiinteästi asennettu, ruuveja ei tule turhanpäiten irrotella koska ruuvinreiät kuluvat jolloin kiinnitys höltyy. Reikien poraaminen ja ruuvikiinnitys on mahdollista myös lasiterraariossa. Tällöin ruuvien lasin sisällä oleva tyvi voidaan päällystää eristysnauhalla, ilmastointiteipillä tai kuristesukalla, jotta metalli ei hankaa lasia ja aiheuta reiän reunojen lohkeamista. Ruuvikiinnitys on epäkäytännöllinen menetelmä, koska oksien pitää olla täsmälleen terraarion mittaisia, eli ne on vaikea saada sisälle terraarioon, minkä oviaukko on kokonaispituutta kapeampi. Koska ruuvinreikiä ei voi siirtää, muun kuin suoran oksan vaihtaminen edellyttää yleensä uuden kiinnitysreiän poraamista. Hoitotoimenpiteiden kannalta kaikki oksat ovat kiinteitä, eli sisustuksen purku edellyttää ruuvien irrottamista ja pääsyä terraarion kummallekin ulkosivulle. Reikien poraaminen on välttämätöntä, ja lasiseen tai muoviseen valmisterraarioon poratut reiät alentavat sen jälleenmyyntiarvoa, ja akvaarion rei'ittäminen luonnollisesti pilaa sen täysin akvaariokäyttöä ajatellen. Ruuvikiinnitystä ei siten voi suositella, toiminnallisesti tikas- tai vaakatukijärjestelmä on huomattavasti parempi vaakasuorille oksille.   VI) Ripustaminen Vaakasuora oksa voidaan myös asentaa riippumaan terraarion katosta tukinarujen varassa. Tällöin oksan ei tarvitse olla terraarion pituinen eikä seiniin tarvitse porata reikiä tai asentaa tukirimoja. Oksia voidaan myös vapaasti vaihtaa erimuotoisiin ilman, että kiinnitysrenkaiden paikkoja tarvitsee vaihtaa. Riippuvassa oksassa on etuna myös sen liikkuvuus, se huojuu vapaasti sivuttain eläinten liikkuessa. Ripustuksen onnistuminen riippuu oksien ja eläinten painosta, jonka on oltava terraarion kattorakenteiden kestokyvyn rajoissa. Kiinnittiminä käytetään silmukkaruuveja / rengaspultteja, jotka yleensä ovat koneruuvityyppisiä eli tylppäkärkisiä. Silmukoita ei ruuvata suoraan kattoon, vaan kattomateriaaliin porataan reikä, pultti työnnetään läpi sisäpuolelta ja ulostulevaan osaan ruuvataan aluslaatalla varustettu mutteri. Tämä on kestävyyden kannalta olennaista, sillä pultti ei käytännössä voi irrota kiinnityksestään painovoiman vaikutuksesta kuten on riskinä normaalin suoraan puuhun ruuvattavan silmukkaruuvin tapauksessa, erityisesti jos terraarion runko on lastulevyä. Kiinnitystapa onnistuu myös lasi- tai verkkokattoisessa terraariossa, tällöin varsinaisen katon yläpuolelle lisätään puurima tai vanerisuikale ja mutteri aluslaattoineen kiinnitetään riman yläpuolelle. Tällöin paine jakautuu riman välityksellä laajemmalle alueelle ja terraarion kehyksiin. Tukiriman käyttö on suositeltavaa myös tilanteissa joissa oksien ja eläinten paino on kymmeniä kiloja ja renkaita ei voida suoraan kiinnittää levyä vahvempiin tukirakenteisiin. Ripustusnaruina voi käyttää erilaisia muovi- tai luonnonkuitunaruja tai muovitettua teräsvaijeria. Myös ohuet sähköjohdot ovat erinomaisia. Siima ei ole hyvä vaihtoehto, koska eläimillä on vaikeuksia havaita sitä eli säikähtäessään ne saattavat törmätä siihen, mistä voi seurata vammoja. Samaten ohut rautalanka on muovitettunakin niin heikosti näkyvää, että se tulisi pujottaa PVC- tai silikoniletkun sisälle. Varsinkin painavampien oksien tapauksessa on usein turvallisinta käyttää pvc-pinnoitettua teräsvaijeria tai ohuita sähköjohtimia. Vajaan 2 mm:n vahvuinen muovitettu vaijeri kestää yli sadan kilon kuorman eli se on käytännössä katkeamatonta. Muovipintaisena vaijeri on myös turvallista eläinten kannalta, koska se on sekä näkyvä että ”pehmustettu”. Vaijeri kiinnitetään käyttämällä muttereilla suljettavia vaijerilukkoja. Varsinainen ripustus voidaan hoitaa useammalla tavalla, jolloin yhtä kattosilmukkaa kohden tarvitaan yksi tai kaksi vaijerilukkoa: A) Oksan läpi porataan reikä, vaijeri työnnetään läpi ja oksan alapuolelle asennetaan vaijerilukko, jonka varassa oksa riippuu. Vaijerin yläpäähän tehdään kiinnitysrenkaan läpi menevä silmukka joka suljetaan toisella vaijerilukolla. Oksan poistaminen edellyttää joko ylä- tai alapuolisen vaijerilukon avaamista B) Vaijerin alapäähän tehdään riittävän suuri U-silmukka, joka suljetaan vaijerilukolla. Oksa asetetaan tähän kiinteään silmukkaan. Vaijerin yläpäähän tehdään kiinnitysrenkaan läpi menevä silmukka joka suljetaan toisella vaijerilukolla. Oksa voidaan helposti poistaa alemmasta silmukasta ilman, että vaijerilukkoa tarvitsee avata. C) Vaijerin alapäähän tehdään pieni silmukka joka suljetaan vaijerilukolla. Vaijeri viedään tämän silmukan läpi, jolloin syntyy kuristuslenkki. Oksan pää sijoitetaan tähän kiristettävään lenkkiin. Vaijerin yläpäähän tehdään kiinnitysrenkaan läpi menevä silmukka joka suljetaan toisella vaijerilukolla. Oksa saadaan tällöin helposti irrotettua silmukkaa löysäämällä ja oksan paksuutta voidaan muuttaa ilman että vaijerilukkoa tarvitsee poistaa. D) Vaijerista tehdään yksi suuri rengas, joka kulkee kattorenkaan läpi ja joka suljetaan vaijerilukolla. Oksa asetetaan tämän saman renkaan varaan. Oksa voidaan tarvittaessa helposti nostaa pois lenkistä. Pystysuoran kiipeilypuun ripustus eroaa lähtökohtaisesti vaakasuoran oksan ripustuksesta siinä, että ripustuksen ei tarvitse kannattaa puun koko painoa. Esimerkiksi kokonainen puun latva voidaan asettaa seisomaan terraarion pohjalle ilman jalustaa ja tukinarut ainoastaan estävät sitä kaatumasta. Puun koko paino kohdistuu tällöin terraarion pohjalle. Jos terraarion pohjamateriaali on kosteaa, puun tyven alle asetetaan liuskekiven tai betonilaatan palanen kosteuseristeeksi tai tyvi hartsataan vesitiiviiksi. Ripustaminen on sinänsä kätevä tapa, mikäli terraarioon tarvitaan vain yksi tai muutama vaakasuora oksa. Kovin monia vaijereita ei yleensä kannata / voi käyttää, joten oksien ripustaminen useampaan kerrokseen onnistuu parhaiten allekkain (tekniikka A eli oksiin porataan reiät ja asemointi tehdään oksan alapuolisilla vaijerilukoilla tai B eli vaijeri taitetaan kaksikerron U:n muotoiseksi ja silmukoita tehdään tarvittava määrä vaijerilukoilla). Käytännössä sillä ei kuitenkaan ole etuja tikasmalliin verrattuna, ja lähtökohtaisesti se edellyttää reikien poraamista, mikä varsinkin valmisterraarioissa on huono juttu terraarion myyntiä ajatelleen. Kiipeilypuun ripustaminen: Vaakasuora kiipeilyoksa voidaan ripustaa terraarion kattoon. Tässä tapauksessa ripustukseen käytettiin PVC-letkun sisään pujotettua rautalankaa, letkun ei tarvitse olla vihreä, vaan väritön versio käy yhtä hyvin. Rautalanka saadaan letkun sisään helpommin vetämällä kuin työntämällä, eli langan päähän kannattaa sitoa siima, jolla se vedetään letkun läpi. HUOM! Kiipeilypuun ripustaminen ylhäältä avoimen akvaarion kanteen on erittäin epäkäytännöllinen tapa, mutta akvaariota on käytetty ainoastaan kuvaustarkoitukseen, normaalitilanteessa terraario olisi edestä aukeava. Kiipeilypuun ripustaminen II: Pystymallinen kiipeilypuu voidaan tukea pystyasentoon terraarion kattoon kiinnitetyillä tukinaruilla. Kuvassa puu seisoo koko painollaan terraarion pohjalla, ja tukinarut ainoastaan estävät sitä kaatumasta.

Terraariossa olevat juurakot ja kiipeilypuut ovat monille eläimille sellaisenaan tai kasvillisuuden ohella sopivia lymypaikkoja. Varsinaista piilopaikkaa kaipaaville pienemmille lajeille voidaan yleensä järjestää erittäin hyvä sisustus pelkästään juurakoiden ja kaarnanpalojen runsaalla käytöllä ja sopivalla sijoittelulla ilman sen kummempaa rakentamista.

Kaarnasta tehtävät piilopaikat saadaan sopivan korkuisiksi leikkaamalla kaarevan palasen reunoja tai hautaamalla ne osittain pohjamateriaaliin. Putkimaiset kaarnanpalat soveltuvat terraarioon sellaisinaan. Putkia valittaessa tulee huomioida eläimen koko, jotta putkesta saataisiin mahdollisimman turvallisen tuntuinen.

Kaarna: Kaarnalevyt ovat yleensä valmiiksi kaarevia, eli niille ei usein tarvitse tehdä mitään, vaan ne voidaan vain asettaa terraarion pohjalle.
Kaarna II: Maanpinnan tuntumassa elävällä piilottelevalla eläimellä terraarion toiminnallinen sisustus voi perustua kaarnalevyjen käyttöön, jotka tarjoavat samalla piilopaikkoja ja liikkumisalustan. Kuvassa on suomalaista lehtipuun kaarnaa.
Juurakot: Juurakoista voidaan myös koota pääasiallisesti maassa elävän eläimen terraarion keskeinen piilopaikka / kiipeilyrakennelma.

Juurakoiden ja puolikkaiden rungonpalasten piilopaikkaominaisuuksia voi parantaa kovertamalla ne ontoiksi. Juurakon tapauksessa paksuimman kohdan eli yleensä puun tyven sisälle koverretaan normaalisti onkalo, jossa voi olla useampia suuaukkoja. Puolikas rungonpala taas koverretaan alapuolelta kaarevaksi ja joko toisesta tai molemmista päistä avoimeksi.

Pyöreän rungonkappaleen sorvaaminen ontoksi on luonnollisesti nopein tapa, mutta kovertaminen onnistuu myös käsityökaluilla; sähköporalla ja poraukseen ja jyrsintään soveltuvilla puuporanterillä. Käytännössä ontoksi koverrettavaan puupölkkyyn porataan toisiaan sivuavia reikiä sopivan kokoisella poranterällä, ylimääräinen puuaines poistetaan taltalla ja jälki viimeistellään jyrsintä/raspiterällä. Puolikkaan rungon kovertaminen tehdään yleensä pelkällä raspiterällä. Jyrsintään parhaiten soveltuvat raspiterät ovat lyhyitä, joten onkaloita koverrettaessa on usein käytettävä jatkokappaletta. Taipuisa jatkoakseli on erityisen kätevä, tällöin juurakon sisusta voidaan kovertaa varsinaista suuaukkoa laajemmaksi.

Puun kovertaminen: Puunkappale kiinnitetään ruuvipenkkiin ja siihen porataan reikiä leveällä puuporanterällä.
Puun kovertaminen II: Reiät on porattu yläpuolelta. Sama toistetaan toiselta puolelta, jonka jälkeen reiät ulottuvat periaatteessa koko puukappaleen läpi (jos ne osuisivat täysin kohdalleen, mitä ei yleensä tapahdu).
Puun kovertaminen III: Tässä pölkky on "läpiporattu". Tämän jälkeen reikää voidaan alkaa suurentaa vasaralla ja kourutaltalla, tai puu voidaan sahata halki ennen talttaamista.
Puun kovertaminen IV: Sahaus.
Puun kovertaminen V: Halkaistu pölkky.
Puun kovertaminen VI: Ylimääräinen puuaines poistetaan vasaralla ja kourutaltalla.
Puun kovertaminen VII: Tässä tapauksessa puunkappale koverretaan ontoksi ennen halkaisua. Talttaamisen kannalta tämä on hankalampaa, koska taltta juuttuu helposti kiinni, kunnes keskusreikä on saatu riittävän suureksi.
Valmiit piilopaikat: Koverretut puut ovat sekä luonnollisen näköisiä että toiminnallisesti hyviä, koska kömpelötkin eläimet voivat helposti kulkea niiden ylitse. Puupiilot eivät kuitenkaan kestä kosteassa pohjassa homehtumatta. Lisäksi on todettava, että kuvan kaltaisten puupiilojen askarteluun käsityökaluilla kuluu varsin paljon aikaa.

Kookospähkinän kuorta voi myös käyttää piilojen tekemiseen pienille eläimille. Pähkinä uppoaa veteen ja kestää erittäin hyvin kosteutta, mutta pieni koko rajoittaa käyttöä. Pähkinä leikataan auki rautasahalla tai kulmahiomakoneella (kiven katkaisuun tarkoitetulla laikalla).

Kookospähkinä I: Kookospähkinä voidaan sahata auki joko rautasahalla tai kulmahiomakoneella, kulmahiomakoneessa on käytettävä kiven katkaisuun tarkoitettua laikkaa.
Kookospähkinä II: Kuivakatkaisussa orgaaninen kookospähkinä savuttaa jonkin verran kitkan polttaessa leikkaussaumaa, eli koneellinen leikkaaminen on syytä tehdä ulkona. Kuvassa pähkinästä on poistettu "hattu".
Kookospähkinä III: Tässä tapauksessa tehdään kaksi piiloa, joten pähkinä halkaistaan myös pituussuuntaan. Leikkaus kannattaa tehdä tasaisesti koko matkalta, eli ensin vedetään matala ura pähkinän ympäri ja sitä syvennetään vähitellen. Tämä ehkäisee pähkinän murtumista.
Kookospähkinä IV: Kun pähkinä on halki, hedelmäliha poistetaan taltalla.
Kookospähkinä V: Valmiit kuorenpuolikkaat.

Piilopaikkoja saa rakennettua myös sahatavarasta. Käytännöllinen on esimerkiksi pelkkä vanerinkappale, joka asetetaan terraarion pohjalle sopivan paksuisten rimanpätkien varaan. Piilopaikan sivujen ei tarvitse olla suljettuja, vaan riittää, että katto on tarpeeksi matalalla eläimen kokoon nähden. Levystä tai laudasta voidaan myös rakentaa sopivia laatikkomallisia piilopaikkoja tai ”linnunpönttöjä”, esimerkiksi pitkänomainen ja matala yhdestä seinästä avoin laatikko on kätevä. Laatikoista on suositeltavaa tehdä pohjattomia malleja, jolloin puhdistaminen on helpompaa. Katto voi olla joko kiinteä tai avattava laatikon koosta riippuen. Koska puu eristää lämpöä, piilopaikan lämmittäminen kohdelampulla ei ole yhtä tehokasta kuin esimerkiksi klinkkerilaatan läpi tapahtuva lämmitys.

Levyrakenteinen piilopaikka: Puulevystä leikattu taso asetetaan sopivankorkuisten puupalikoiden päälle, jolloin syntyy matala piilopaikka.