Kivet, betoni ja keraamiset laatat

Kivien käytännöllisyys ja ylipäätään tarpeellisuus terraarioissa ja akvaarioissa on varsin tapauskohtaista. Huomattavan suuri osa terraarioista ja akvaarioista voidaan sisustaa kokonaan ilman kiviä, koska kivillä ei sinänsä ole toiminnallisesti merkitystä eläimille ja ne ovat muihin sisustusmateriaaleihin verrattuna erittäin painavia ja muotonsa takia tilaa vieviä ja epäkäytännöllisiä. Terraariokäytössä ohuet liuskekivet ja keraamiset laatat ovat erittäin käyttökelpoisia, kolmiulotteiset normaalit kivet taas ovat yleisesti käyttökelvottomia.

Akvaarioissa kivien paino mahdollistaa tukevien rakennelmien tekemisen veden alla ja kivet eivät pehmene tai lahoa, mutta piilopaikkojen järjestäminen ja tilan jakaminen onnistuu yhtä hyvin mangrove- ja mopanijuurakoilla. Kivillä sisustuksen ilme saadaan monimuotoisemmaksi, mutta ottaen huomioon, että ne syrjäyttävät kokonsa verran vettä, ja ne ovat toiminnallisesti yleensä huonompia muihin materiaaleihin nähden, niiden käytön tulisi olla hillittyä. Kivet ovat siten ensisijaisesti esteettinen lisä akvaarioon ja niistä voidaan rakentaa kätevästi pengerryksiä.

Akvaariopuolella on kaksi poikkeusta, joissa kivillä on keskeinen rooli ja ne ovat ehdottoman olennaisia, nimittäin kivikkoisilta alueilta kotoisin ovat makeavesikalat, joita tosin on huomattavan vähän normaalissa akvaariokaupassa (käytännössä vain tanganjika- ja malawiahvenet) ja merivesiakvaariot. Tanganjika- ja malawiakvaarioissa akvaarion sisustus on optimaalismillaan suurehkoista väljästi pinotuista kivistä tehty kivikasa, minkä ympärillä ja sisällä avovettä karttavat kalat liikkuvat. Kaloille ei tosin ole mitään merkitystä sillä ovatko kivet aitoja tai edes aidon näköisiä, kunhan rakennelman yleinen muoto on kivikasmainen ja siten toiminnallisesti sopiva. Merivesipuolella akvaariosisustuksen perusta taas on elävä kivi, eli koralliriutoilta kerätty riutan runkomateriaali, jonka sisältämällä eliöstöllä on olennainen merkitys merivesiakvaarion vesikemialle. Näitä kahta erityistapausta lukuunottamatta myös akvaarioissa selvitään erittäin hyvin ilman aitoja kiviä, edellyttäen että käytetyt materiaalit ovat uppoavia tai ne ankkuroidaan paikalleen sopivalla tavalla.

Terraariopuolella akvaterraarioita lukuunnottamatta sisustusmateriaalien kelluvuudella ei ole väliä, ja kiven kosteuden kestokin on suhteellisen tarpeeton ominaisuus, koska luonnossa kivikkoiset alueet ovat enemmänkin karuja ja autiomaatyyppisiä. Kosteammilla alueilla on rehevä kasvillisuus ja humuskerros ja karike hautaavat kivisen maaperän alleen suurempia kiviä ja kalliopintoja lukuunottamatta. Kosteapohjaiset terraariot sisustetaan siten käytännössä muilla materiaaleilla kuin kivillä, ja autiomaaterraarioissa keinotekoiset kivet, rapatut pinnat ja puumateriaali ovat aitoja kiviä käytännöllisempiä. Suuria kiviä ja kallioseinämiä taas ei sattuneesta syystä voida siirtää terraarioihin luonnosta, eli niiden ollessa keinotekoisia myös samassa terraariossa olevat pienemmät irtokivet tehdään mieluiten samasta materiaalista, jolloin kokonaisuus on yhtenevä.

HUOM! Pohjakeskeisillä terraarioeläimillä käytettävissä olevan pohjapinta-alan tarpeeton pienentäminen epäasiallisella sisustuksella onnistuu kaikista helpoimmin laittamalla väärän eläimen terraarioon väärällä tavalla vääränmallisia kiviä, joten kivien käytössä tulee olla harkitseva. Yleisesti ottaen terraarioissa ei tarvita lainkaan luonnonkiviä, vaan ainoastaan keinotekoista kivimateriaalia; keraamisia laattoja ja betonitiiliä.

Kivillä, sekä aidoilla että keinotekoisilla, on kuitenkin hyvätkin puolensa ja käyttökohteensa. Seuraavaksi tarkastellaan erilaisia kiviä, niiden hankintaa ja käyttötapoja terraarioissa.

Ulkomaisissa akvaariokirjoissa ja ulkomaisista lähdeteoksista käännetyissä suomenkielisissä akvaariokirjoissa painotetaan akvaarioon valittavien kivien huolellista valitsemista, jotta kalkkipitoiset kivet eivät vaikuta ei-toivutulla tavalla vesiarvoihin. Kalkkipitoiset kivet nostavat veden kovuutta ja ph-arvoa joten niiden käyttö on useimmissa tapauksissa sopimatonta, koska suurin osa akvaariokaloista on pehmeän veden lajeja. Kiviä mm. neuvotaan testaamaan suolahapolla; mikäli kivelle tiputettu happo alkaa kuohua, kivi on kalkkipitoinen ja siten sopimaton normaaliin akvaarioon. Suomen geologiset olosuhteet ovat kuitenkin aivan toiset esimerkiksi Keski-Eurooppaan verrattuna joten Suomen oloissa kivien happotestaamiselle tai muulle ylivarovaisuudelle ei ole aihetta, sopimattomat kivet ovat harvinaisia ja ne pystyy käytännössä tunnistamaan ulkonäöltä (kalkki on valkoista eli mitä vaaleampi kivi, sitä epäilyttävämpi se on akvaariokäyttöä ajatellen).

Kalkkipitoiset kivet, joista akvaariokirjoissa varoitellaan ovat kerrostumalla muodostuneita sedimenttikiviä. Niille on tyypillistä erilaisten fossiilien esiintyminen, ja yksivärisyys, ne ovat usein lähes tasaisen valkoisia, harmaita tai ruskeita. Sedimenttikivien kovuus vaihtelee kiven iän mukaisesti (mm. Helsingin pääpostin alakerran lattia on fossiilien kirjomaa rakennusmateriaaliksi riittävän kovaa sedimenttikiveä) ja kaikki tyypit eivät ole kalkkipitoisia. Suomessa paikoin esiintyvä hiekka- ja savikivi eivät ole sedimenttialkuperästään huolimatta lainkaan kalkkipitoisia, ja siten sopivia akvaarioon. Nuoremmat sedimenttikivet (osa on kerrostunut dinosaurusten valtakaudella 70-60 miljoonaa vuotta sitten) ovat usein varsin pehmeitä, esimerkiksi fossilisoituneita simpukankuoria voi helposti kaivaa niistä irti vasaralla ja taltalla tai jopa ruuvimeisselillä tai puukolla rapsuttamalla. "Tavalliset" syväkivet taas tylsyttävät vastaavassa tilanteessa terätyökalut.

Suomen kallioperä muodostuu kovista kivilajeista, pääasiallisesti graniitti- ja gneissikivistä, jotka koostuvat kolmesta päämineraalista; kvartsista, kiilteestä ja maasälvästä. Nämä mineraalit ja niistä muodostuvat kivilajit eivät reagoi veden kanssa eivätkä siten millään tavalla vaikuta vesiarvoihin. Kalkkipitoista kalliota on myös Suomessa paikoitellen, mutta se on varsin harvinaista ja tällöinkin väriltään lähtökohtaisesti niin valkoista, että se on kovuudestaan huolimatta helppo tunnistaa kalkkipitoiseksi. Nuorempia sedimenttikiviä, fossiileita ja kivi- tai ruskohiiltä ei löydy lainkaan Suomesta, jonka kallioperä on huomattavan vanhaa ja jääkausien tyypillisen sileäpintaiseksi hiomaa. Suomen kalkkikiviesiintymät ovat lähes 2000 miljoonaa vuotta vanhoja eivätkä ne sisällä lainkaan fossiileita. Sen sijaan jo Suomenlahden eteläpuolella kallioperä on pääsiallisesti paljon nuorempaa (n. 400 miljoonaa vuotta vanhaa) sedimenttikiveä ja siten Virossa kivien valintaan tuleekin akvaariokäytössä kiinnittää enemmän huomiota.

Sedimenttikivi: Gotlantilainen entisestä merenpohjasta muodostunut sedimenttikivi on niin pehmeää, että sitä voidaan helposti kaivertaa metalliesineillä. Varsinainen kiviaines on tasavärisen vaalean harmaata ja tummemmat kohdat ovat erilaisten fossilisoituneiden selkärangattomien jäänteitä, joita on kivessä erittäin runsaasti.

Terraariokäytössä sedimenttikivien kalkkipitoisuudella ei luonnollisesti ole merkitystä, akvaterraarioissa asia tulee huomioida samoin kuin akvaarioissa, erityisesti kun hoidetaan sammakkoeläimiä. Matelijat eivät todellisuudessa ole kovinkaan tarkkoja kovuuden ja ph:n suhteen edellyttäen, että arvot pysyvät kohtuullisina. Kalkkipitoisia kiviä ei kuitenkaan ehdoin tahdoin kannata laittaa edes matelijoiden akvaterraarioon.

Suomalaiset kalliot ovat sedimenttikiviin verrattuna oikeastaan huomattavan värikkäitä punaisen, mustan ja valkoisen sävyineen ja vihertävän, keltaisen ja ruskean vivahteineen. Käytännössä kaikki kivet, jotka Suomen oloissa ovat ”tavanomaisen” värisiä, riippumatta siitä ovatko ne luonnollisesti hioutuneita vai räjäytystyömaalta saatuja, ovat vesiarvojen kannalta stabiileita ja siten täysin käyttökelpoisia. Itse asiassa, niissä tilanteissa, joissa kivien kalkkipitoisuudella on vesiarvojen kannalta toivottu vaikutus, kalkkikiviä on yllättävän vaikea löytää Suomesta. Tanganjika- ja malawiakvaarioissa veden on tarkoitus olla kovaa ja koska kivipohjalla elävät kalat tarvitsevat mahdollisimman korkean kivisisustuksen, kalkkikivien käyttö on tällöin edullista. Terraariopuolella aksolotti on kotoisin hieman keskimääräistä kovemmasta ja emäksisemmästä vedestä, joten mikäli käytetyn veden ph ja kovuus ovat matalia, asiaa voidaan kätevästi korjata muutamalla sisustuksessa käytetyllä kalkkivellä. (Molemmissa tapauksissa sama vaikutus saadaan aikaan kalkkijauholla ja vesiarvojen varsinainen virittäminen on selitty vedenpuhdistuksen yhteydessä).

Erikoisia kiviä I: Muutamia suomalaisia kiviä, jotka ovat tavanomaisesta poikkeavia mutta täysin akvaario- ja terraariokelpoisia. Vasemmalla oleva raidallinen kivi on väreistään huolimatta tavallista kallioperää, punainen kivi on lounais-suomalainen hiekkakivi, valkoinen kivi on puhdasta kvartsia (kvartsin lohjenneet särmät ovat hyvin teräviä, mutta muuten kivi on sopivaa) ja oikealla olevat kaksi runsaasti puhdasta mustaa kiillettä sisältäviä. Kiilteellä on taipumusta lohkeilla helposti ja nieltynä teräväreunaiset ohuet levyt ovat vaarallisia, mutta muuten kiilteiset kivet ovat täysin stabiileita.

Pääkaupunkiseudulla valkoista kalkkikiveä löytyy Sipoon Kalkstrandista (Kalkkirannasta), missä sitä louhitaan teollisesti. Helsingin Mustavuoren ja Vuosaaren sataman välisiltä entisiltä louhoksilta, varsinkin Nordsjön louhoksen alueelta löytyy louhinta-ajoilta jäänyttä irtokiveä, joka on Kalkkirannan kiveen verrattuna enemmän marmorityyppistä.

Kalkkikivien lisäksi akvaariossa tulee välttää metallipitoisia kiviä. Suomen kallioperästä löytyy myös eri metalleja sisältävää kiveä. Helsingin seutu oli aikoinaan Suomen vilkkainta kaivosaluetta, louhinnan kohteena olivat kalkkikiven, graniitin ja liuskeen lisäksi ainakin rautamalmi, sinkki, lyijy ja hopea. Vanhoja louhoksia ja kaivoksia on edelleen nähtävissä kymmeniä eri puolilla pääkaupunkiseutua, nykyisin yleensä enemmän tai vähemmän vedellä täyttyneinä. Metallipitoisia kiviä siis löytyy varsin helposti, mutta ne on toisaalta helppo tunnistaa.

Metallipitoisista kivistä, riippuen niiden sisältämän metallin tyypistä, saattaa hapettumisen seurauksena liueta veteen haitallisia määriä metalleja. Erityisesti rautapitoisten kivien oksidisoituminen (ruostuminen) on selvästi havaittavaa. Metallin tyypistä myös riippuu malmikivien haitallisuus, raudasta ei ole kohtullisina pitoisuuksina haittaa, kupari ja lyijy sen sijaan ovat myrkyllisiä. Akvaariossa vesimäärä on niin pieni, ettei vesiarvoja sovi tarpeettomasti altistaa kivistä johtuvalle heilahtelulle, joten kalkkipitoisten kivien lisäksi myös metallipitoisia kiviä tulee yleisesti välttää. Kuten valkoisen kalkkikiven tapauksessa, myös metallipitoiset kivet on helppo tunnistaa ulkonäöltä; rautamalmia sisältävät kivet ovat väriltään ruosteisia ja muita malmeja sisältävä kivi enemmän tai vähemmän metallinkiiltoista.

Erikoisia kiviä II: Suomesta peräisin olevia kiviä, jotka EIVÄT ole sopivia AKVAARIOON tai AKVATERRAARIOON, mutta mitä voisi periaatteessa käyttää kuivassa terraariossa. Vasemmalla ylhäällä on jääkauden pyöristämä kivi, jossa on ollut erittäin rautapitoinen suoni. Rauta on kiven pyöristymisen jälkeen syöpynyt pois muodostaen kiven läpi kulkevan kraaterin. Kiven edessä on pienempi rautapitoinen malmikivi, joka on selvästi ruosteessa. Pinnan puhdistaminen paljastaa selvän metallisen kiillon. Vasemmalla edessä on nikkelipitoinen erään pääkaupunkiseudun vanhan kaivoksen jätekivi, jossa on selvä metallinen kimallus, mutta ei kuitenkaan lainkaan ruostetta. Keskellä oleva valkoinen kivi on Kalkkirannan kalkkikiveä, luonnossa jonkin aikaa olleen kiven pinta tummuu, mutta tuore murtopinta on puhtaan valkoinen. Loput kolme kiveä ovat kalkkipitoisia ja tavanomaisista kivistä poikkeavalla tavalla syöpyneitä.

Vedellä täyttyneissä louhoksissa elää nykyisin kaloja, sammakkoeläinten nuoruusmuotoja tai ainakin runsaasti selkärangattomia, joten louhosten vesi ei sinänsä ole saastunutta kallion kalkki- tai metallipitoisuuden johdosta. Akvaariolosuhteissa vesiarvojen heilahtelut ovat kuitenkin paljon radikaalimpia, varsinkin kun kivistä on puhdistettu aikaisempi oksidikerros, jolloin pinnan hapettuminen alkaa uudelleen täydellä teholla. Raudan puute on haitallista kasveille, joten puutostilanteessa vesiarvoja voidaan luonnonmukaisesti korjata rautapitoisilla malmikivillä. Toisaalta, raudan lisäys onnistuu myös lisäämällä pohjasoraan muutamia rautanauloja.

Suomessa tyypilliset moreeni- ja savimaasta löytyvät irtokivet ovat jääkausien hiomia ja enemmän tai vähemmän pyöristyneitä kivilajista ja koosta riippumatta. Pyöristyneiden reunojen ja sileähkön pinnan lisäksi kiville on tyypillistä, että ne ovat yleisesti ottaen pyöreähköjä. Kallioisilta alueilta löytyy myös kulmikkaampia kiviä, jotka eivät ole hioutuneet, mutta pitkänomaisia ja laattamaisia luonnonkiviä ei juurikaan Suomesta löydy.

Moreenikiviä: Sileäpintaisia ja pyöristyneitä kiviä on Suomesta helppo löytää ja terävien reunojen puuttuessa ne ovat eläinten kannalta turvallisia. Niitä ei kuitenkaan pysty pinoamaan järkevästi eikä niistä voi siten rakentaa piilopaikkoja, joten ne ovat terraarioissa täysin hyödyttömiä. Käytännössä ne ainoastaan vähentävät eläinten käytettävissä olevaa pohjatilaa.

Pyöristyneistä kivistä on se etu, että eläimet eivät voi vahingoittaa itseään teräviin reunoihin. Pyöristyneet reunat ja yleisesti pyöreähkö muoto toisaalta aiheuttavat sen, ettei kiviä pysty tukevasti pinoamaan päällekäin korkeiksi rakennelmiksi (tai rakennelma kapenee ylöspäin pyramidimaisesti). Rakennelman sisälle ei juurikaan jää tilaa eläimille, joten pyöristyneillä kivillä on lähes mahdotonta järkevästi järjestää piilopaikkoja. Lisäksi suomalaisten kivien ominaispaino on suuri, ja yhdistettynä kivien pyöreään muotoon kivirakennelman paino muodostuu kohtuuttoman suureksi. Koska kivien pinta on hyvin sileä, monien eläinten on vaikea saada siitä otetta. Pyörehköt luonnonkivet soveltuvat siten ensisijaisesti yksittäin pohjalle aseteltaviksi koristeiksi, toiminnallisia sisustusominaisuuksia niille ei ole. Eli ne ovat terraarioihin erittäin epäsopivia.

Kulmikkaat kivet: Räjäytystyömailta löytyy kulmikkaita kiviä, joiden pinoaminen on mahdollista. Kuvassa on kallioleikkaustyömaalta parinkymmenen metrin matkalta valikoituja litteähköjä kiviä, jotka voi pinota päällekkäin tukevasti, mutta väljästi. Kuvan rakenelma ei ole kovinkaan luonnollisen näköinen, mutta kivikasa-akvaariossa se olisi erinomainen sekä toiminnallisesti että suhteellisen alhaisen painonsa puolesta. Kolmiulotteisessa tilassa liikkuvat kalat pystyvät hyödyntämään rakennelmaa tehokkaasti, mutta terraariossa tämä toimisi järkevästi vain pienikokoisilla kiipeilevillä gekoilla ja silloinkin rakennelman paino olisi tarpeettoman suuri.
Yhtenäinen sävy: Sopivia kiviä löytyy tyypillisesti tietyömailta, joiden pohjustuksessa käytetään räjäytettyä kiveä. Muualta kuljetetun kiven värisävy on kuitenkin vaihteleva, kun taas luonnonmukainen sisustus edellyttäisi samansävyisten kivien käyttöä koko sisustuksessa. Kallioleikkaustyömaalta saadaan identtistä kiveä erikokoisina kappaleina samasta paikasta ilman etsiskelyä. Kallion päällä näkyy moreenikerrosta, joka on käyttökelpoista pohjamateriaalina.
Suomalaisten kivien värit: Suomalaisesta kallioperästä löytyy tarvittaessa hyvinkin kirkkaita sävyjä, kuvan kivet kerättiin samasta kallioleikkauksesta muutaman kymmenen metrin matkalta. Kastelemalla näkee kivien todellisen värin akvaariossa.

Piilopaikkojen ja kiipeilyrakennelmien tehokkaaseen rakentamiseen tarvitaan pitkänomaisia ja varsinkin laattamaisia kiviä. Kulmikkaita kiviä löytyy luonnosta kallioisilta alueilta, mutta kallioita räjäytettäessä syntyneet kivet ovat parhaita ja helposti hankittavia. Kulmikkaiden ja pitkänomaisempien kivien tukeva pinoaminen on helpompaa ja kivien muoto on parempi korkeiden rakennelmien tekemiseen. Rakennelmien sisään voidaan jättää tyhjää tilaa joka tekee toiminnallisuudesta hyvän varsinkin kivikasa-akvaarioissa. Esimerkiksi malawi-akvaariossa kulmikkaista kivistä rakennettu sisustus on hyvin luonnonmukainen ja toimiva.aidoista kivistä rakennettua sisustusta ei tarvitse (eikä pidäkkään liimata paikalleen, joten se on tarvittaessa vapaasti purettavissa) Terraariossa kulmikkaiden luonnonkivien paino on kuitenkin tarpeettoman suuri jakivien muodossakin on usein toivomisen varaa, koska laattamaiset kivet ovat käytännöllisempiä.

Akvaario- ja eläinkaupoissa ja puutarhamyymälöissä on saatavilla erilaisia sisustukseen tarkoitettuja erikoiskiviä, esimerkiksi ruusukvartsia ja sateenkaarikiviä. Erikoiskivet ovat sinänsä hyvinkin näyttäviä, mutta käytännössä ne ovat ainoastaan koristeeksi soveltuvia, toiminnallisen kivisisustuksen rakentamiseen ne eivät sovellu se paremmin kuin suomalaisetkaan pyöreät luonnonkivet. Värikkäitä kiviä tosin löytyy helposti Suomestakin, ja suomalaisten kivien ollessa vedessä täysin stabiileja, ne soveltuvat akvaarioon erinomaisesti ja ovat lisäksi ilmaisia. Eksoottisista kivistä käyttökelposimpia ovat tavanomaisista kivistä rakenteeltaan eroavat laavakivet.

Laavakivet: Laavaa voidaan akvaariossa käyttää kevyen, epifyyttikasvien istuttamisen mahdollistavan kivirakennelman tekoon. Terraariossa se on vaikeasti puhdistettavana epäkäytännöllistä, vaikka sen pintaa pitkin onkin helppo kiivetä. Laavakivien tiheys ja ominaispaino vaihtelee huomattavasti, joten saman tilavuuden omaavien kappaleiden paino ja painoperusteisesti määritelty hinta saattaa vaihdella merkittävästi.

Laavakiviä on tyypillisesti saatavana rusehtavana, mustana ja punertavana, laavan väri vaihtelee alkuperämaan mukaan. Laavakivien etuna on keveys, koska huokoisena materiaalina niiden tilavuudesta huomattava osa on ilmaa. Laavakivillä kivisisustus voidaan siten järjestää huomattavasti kevyemmällä massalla verrattuna normaaleihin kiviin. Laavakivet ovat karkeapintaisia, joten eläimet saavat niistä hyvän otteen ja niiden pintaan voidaan istuttaa epifyyttisiä kasveja, akvaariossa esimerkiksi jaavansaniaista tai jaavansammalta. Huokoinen rakenne tarjoaa myös runsaasti kasvupinta-alaa nitrobakteereille ja laavamurskaa käytetäänkin usein suodatinmateriaalina. Kivien karkeus ja muoto tekevät niistä helposti pinottavia, ja parhaana ominaisuutena on laavakivien huokoisuudesta seuraava helppo työstettävyys; niitä voidaan kulmahiomakoneen ja sähköporan lisäksi työstää pelkillä käsityökaluillakin eli viilalla ja sahalla. Laavakiviä voidaan helposti leikellä sopivan kokoisiksi, niihin voidaan porata reikiä ja tarvittaessa niitä voi kiinnittää toisiinsa nippusiteillä tai tapeilla. Akvaariossa huokoinen laavakivi ei toisaalta sovellu kalojen kutualustaksi sileiden kivien tavoin.

Laavakivien pinta on erittäin karkea. Karkeus on erittäin kuluttava eli se raapii tehokkaasti kalojen ihon limakerrosta (käsivarren ihoa ei viitsi sivellä laavakivellä, kun taas sileä suomalainen kivi tai edes louhintatyömaan kulmikkaat kivet eivät edes naarmuta ihoa). Tästä syystä laavakivet eivät sovellu varsinaisten piilopaikkojen rakentamiseen akvaarioihin tai piilojen on oltava niin väljiä, että kalojen ei tarvitse ahtautua niihin seinämiä raapien. Sama koskee luonnollisesti käyttöä myös terraarioissa, erityisesti sammakkoeläimillä ja herkkänahkaisilla liskoilla.

Laavakivien suurin ongelma terraariokäytössä on kuitenkin huokoisuus, veden alla sillä ei ole juuri merkitystä, mutta kuivilla huokoista pintaa on vaikea puhdistaa. Eli laavakiviä ei kannata käyttää eläimillä, joilla on löysät ulosteet, koska kiven sisälle valunutta kuivunutta likaa on vaikea puhdistaa. Terraariokäytössä laavakivet eivät siis ole keveydestään huolimatta samalla tavalla edullisia kuin akvaarion kivisisustuksen teossa, mutta niitä voi periaatteessa käyttää keinokivien asemasta.

Käyttökelpoisinta kivimateriaalia ovat ohuet, laattamaiset liuskekivet ja niitä jäljittelevät keraamiset laatat. Liuskekiviä voi pinota tukevasti päällekkäin ja niillä voi piilopaikkojen lisäksi rakentaa penkereitä. Korkeiden kivirakennelmien tekeminen liuskekivillä kuitenkin kuluttaa runsaasti materiaalia ja rakennelmasta tulee helposti turhan painava. Toisaalta litteillä kivillä ei ole tarkoituskaan luoda yhtenäisä kasoja, vaan yksi tai useampia tasoja, joiden alla on piilopaikaksi soveltuvaa tilaa.

Liuskekivet I: Kreikkalaista Cavala Grey-liuskekiveä. Kuvan laatat ovat verhoiluliusketta eli paksuudeltaan n. 15mm ja kuvassa olevan laattaneliömetrin paino on n. 35kg. Kivilaattoja myydään neliömetreittäin ja mittausalustana käytetään 120x80cm kuormalavaa. Terraariokäytössä tarvitaan erityisesti laajapintaisia laattoja, mutta jos piilopaikkarakennelma on pohjamateriaalin pinnalla ja sitä katsellaan sivulta, myös pieniä palasia tarvitaan peittämään piilopaikan tukijalat katselusuunnasta tai toimimaan varsinaisina jalkoina. Samaten pengerryksiin tarvitaan pieniä palasia, joten käyttötarkoituksesta riippuen kannattaa usein valita pieniä kappaleita, joiden sovittelu mittausalustalle onnistuu isoja laattoja tiiviimmin.
Liuskekivet II: Liuskekiviä on saatavilla erisävyisinä ja erivahvuisina. Myös laattojen mahdollinen minimipaksuus on osittain sidoksissa kivilajiin. Terraariossa piilopaikkojen rakentamiseen tarvitaan mahdollisimman ohuita laattoja, mutta luonnollisen sisustuksen rakentamiseen tarvitaan myös paksumpia kiviä. Käytännössä paksujen laattojen paino on kuitenkin niin suuri, ettei niitä kannata käyttää terraariossa, vaan paksummat kivet tehdään keinomateriaaleista. Kuvassa vasemmalla oleva paksuin laatta painaa 26kg, vastaavan kokoinen keinotekoinen kopio n. 10% aidon kiven painosta.
Liuskekivet III: Alin kivi on "traktorinkestävänä" myyty laatta, keskimmäiset kivet on halkaistu vastaavasta laatasta ja päälimmäiset ovat valmiina verhoiluliuskeena hankittuja.
Liuskekivet IV: Kallioleikkauksesta käsin repimällä irrotettuja laattamaisia kiviä, jotka ovat kuitenkin sekä lujuutensa että muotonsa takia käyttökelvottomia. Levyjen rakenne on lehtitaikinamaisen hauras (niitä pystyy murtamaan käsin) ja laattojen reunoja kohti suippeneva muoto muodostaa veitsenterävän reunan ja tekee kivien tukevan pinoamisen mahdottomaksi.

Liuskekiviä on saatavilla kotimaisten tummien liuskeiden lisäksi eri puolita maailmaa peräisin olevina erivärisinä versioina. Käytön kannalta ne ovat alkuperästä riippumatta yhtä hyviä. Liuskekiviä on saatavana eri paksuisina eri käyttötarkoituksiin. Verhoiluliuskeet on tarkoitettu valettujen betonirakenteiden, esimerkiksi portaiden ja muurien pinnoittamiseen, niiden ei tarvitse kestää rasitusta ja ne ovat siten mahdollisimman ohuita, 10-15mm paksuja. Pihojen laatoittamiseen tarkoitetut liuskekivet voivat olla joko ihmisten painoa kestäviä (n. 15-30mm) tai ajoneuvoliikennettä kestäviä (n. 30-50mm).

Terraario- ja akvaariokäytössä kivien ei tarvitse kestää rasitusta, joten kevyet verhoiluliuskeet ovat parhaimpia. Toisaalta, ajoneuvojen painoa kestäviä laattoja voi halkaista ohuemmiksi vasaralla ja taltalla, jolloin yhdestä neliömetristä paksumpaa kiveä saadaan suurempi määrä ohuempaa liusketta. Laattakivien neliöhinnat lähtevät vajaasta 20:stä eurosta.

Aitojen liuskekivien sijasta ja ohella terraarioissa ja akvaarioissa voidaan käyttää keinotekoisia, kivilaattoja väritykseltään ja pinnaltaan jäljitteleviä keramiikkalaattoja ja klinkkereitä. Laatat ovat erittäin aidon näköisiä, ja käytännössä ne ovat hinnaltaan halvempia ja käytännöllisyydeltään parempia aitoihin liuskekiviin verrattuna.

Keraamiset laatat I: Esterno-laattoja on saatavilla normaalin neliömuodon lisäksi myös monikäyttöisemmässä 45x30cm koossa (suurimmat läpivärjätyt kivijäljitelmälaatat ovat n. 70cm pitkiä). 1,22m² pakkauksessa myytävää 11mm paksua läpivärjättyä Esternoa on saatavilla viitenä värisävynä ja ne ovat erittäin aidon tuntuisia, vertailukappaleena on pala Cavala Grey-liusketta; Esternon Grigio-sävy on käytännössä täysin vastaava. Cavala Greyn ja Esternon neliöhinta on lähes sama (2008-hinnoilla 18EUR / m² vs. 19,95EUR / m² Cavalan hyväksi), mutta ohuempi Esterno on selvästi kevyempää ( n. 20kg / m²). Cavala tosin oli Nyx Oy:stä ostettuna ainutlaatuisen halpaa, normaaleissa puutarhamyymälöissä liuskekivien hinnat ovat yli kaksinkertaisia.
Keraamiset laatat II: Luonnonkivipintaa jäljitteleviä ainoastaan pinnaltaan värjättyjä klinkkereitä on saatavilla runsaasti ja hinnat ovat yleensä n. 12-15EUR/ m². Pintavärjätyt laatat toimivat erinomaisesti pohjamateriaalin alla tunnelirakennelmien kattona, mutta pohjakerroksen yläpuolella sivulta tarkasteltuna luonnollisesta pintaväristä poikkeava vaaleampi ja tasavärinen sivureuna on erittäin silmiinpistävä ja pilaa sisustuksen ilmeen. Se voidaan kuitenkin naamioida pintaväriin sopivaksi vesiväreillä + epoksilakkauksella. Kuvassa on ruskeapintainen Cleftstone-laatta, hinnaltaan 14,95EUR / m², pakkauskoko 1,44m².
Keraamiset laatat III: Läpivärjäyksen olennaisuus; yllä tummapintainen Cleftstone ja alla tumma läpivärjätty Esterno. Koska terraariota ja laatoista tehtyjä rakennelmia tarkastellaan sivulta, laatan reunan väri on ratkaiseva tekijä esteettisyyden kannalta. Koska laattoja joudutaan leikkaamaan ja suora sivusauma on muokattava epätasaiseksi, on aina kiinnitettävä huomio laatan pohjan väriin, koska yläpinnan värjäys saattaa ulottua myös laatan reunoille.

Teollisten keramiikkalaattojen hyvänä puolena on ohuus ja siitä seuraava keveys sekä tasaisuus, eli niitä voidaan pinota tukevasti päällekkäin. Ohuudesta johtuen laatat johtavat hyvin lämpöä eli laatoista rakennetun luolan kattoon suunnattu lämpölamppu lämmittää nopeasti myös katon alapuolella samalla kohdalla olevan eläimen. Laattojen työstäminen haluttuihin muotoihin on myös paksumpia laattakiviä helpompaa. Toisaalta, koska laatat ovat tasapaksuja, niillä ei päästä korkeammissa sivulta tarkasteltavissa rakennelmissa yhtä luonnonmukaiseen lopputulokseen kuin aidoilla liuskekivillä. Toiminnallisesti tasapaksut laatat ovat tietysti parempia, koska pino on tukeva eikä kerrosten väliin jää rakoja. Jos sivultapäin tarkasteltavassa rakennelmassa on useampia tasoja, esteettisesti paras lopputulos voidaan saadaan aikaan laattojen ja liuskekivien yhdistelyllä. Toisaalta, laatoista (ja liuskekivistä) tehtävät sisustukset ovat yleensä hyvin matalia piilopaikkoja ja korkeammissa kivi- ja kalliojäljitelmissä käytetään vapaasti muokattavia keinomateriaaleja.

HUOM! Varmistamattoman tiedon mukaan yksi laattavalmistaja on tehnyt uuden saniteettiaineella kyllästetyn laattamallin, joka muiden homesuojattujen materiaalien tavoin on soveltumaton akvaarioon tai terraarioon. Tosin laattojen, varsinkaan ulkotiloihin tarkoitettujen klinkkeriden homesuojakäsittelyssä ei yleisesti ottaen ole mitään järkeä, koska keraaminen täysin umpimateriaalinen laatta homehtuu käytännössä yhtä helposti kuin ikkunalasi.

Paksummat liuskekivet on suhteellisen helppo saada lohkeamaan ohuemmiksi taltalla ja vasaralla. Laattakivien halkaiseminen ohuemmiksi onnistuu tukemalla halkaistava kivi pystyasennossa sopivien tukien väliin tai maahan kaivettuun uraan. Taltan terä asetetaan sekä pituus- että leveyssuunnassa kiven reunan keskelle ja talttaa isketään napakasti vasaralla. Jos kivi ei lohjennut välittömästi ja taltan terä ei uponnut kiveen, voidaan jatkaa iskemistä tai kääntää kivi toisin päin tai kyljelleen ja toistaa isku. Koska liuske ei kestä vääntymistä, taltan viistoa terää ei pidä iskeä liian syvälle, koska tällöin toinen irtoavista puoliskoista helposti murtuu eikä kivi siten lohkea koko alaltaan kahteen kappaleeseen. Laattojen halkaisulla ei kuitenkaan yleensä saada aikaan kaksinkertaista määrää laattaa, syntyvät liuskeet ovat varsin pienikokoisia ja hukkapaloja syntyy enemmän, joten verhoilulaattojen hankinnalla saadaan varmasti riittävän suurikokoisia kappaleita.

Laattakivien ja kaakeleiden pienentäminen halutun kokoisiksi ja muotoisiksi materiaalitehokkaasti eli liiallisia hukkapaloja välttäen edellyttää kivien leikkaamista kulmahiomakoneella. Laattoja ja kaakeleita ei voi pilkkoa taltalla, ellei tavoitteena ole epäsäännöllisen kokoinen ja ennakoimattoman muotoinen sirpalevalikoima. Keraamisia laattoja voi katkaista erityisilla kaakeleiden katkaisuun tarkoitetuilla laattaleikkureilla, edellyttäen että laatan paksuus on suhteellisen ohut (kivipintaa jäljittelevät laatat ovat siihen yleensä liian paksuja. Koska leikkaussaumasta tulee tällöin suora, jollainen reuna laatoissa on jo valmiiksi, parempaan tulokseen päästään kuitenkin kulmahiomakoneella jolla leikkaussaumasta voidaan tehdä polveileva.

Liuskekivien ja laattojen leikkaaminen: Leikkaamiseen tarvitaan kivi/betonilaikoilla varustettu kulmahiomakone ja asianmukaiset suojavarusteet. Laatan tulee olla leikkaussauman kohdalta tyhjän päällä eli alle tarvitaan sopivat tuet ja laatan paikoillaan pysyminen voidaan varmistaa seisomalla sen päällä tai käyttämällä liimauspuristimia. Pienempiä paloja voidaan kiinnittää ruuvipenkkiin. Reunojen viimeistely hiomalaikalla onnistuu hyvin käsivaraltakin, jos kulmahiomakone on riittävän kevyt yhdellä kädellä käsiteltäväksi.
Liuskekivien ja laattojen leikkaaminen II: Esterno-laatan molemmille puolille tehdään pahvisabluunalla ja tussilla leikkausviiva.
Liuskekivien ja laattojen leikkaaminen III: Alapuolelta näkyy, että Esterno-laatta on läpivärjätty. Leikkaamisessa syntyy runsaasti hienoa pölyä, joten se on parasta suorittaa ulkona, tai kylpyhuoneessa suljetun oven takana. Kaikki työskentelytilan pysty- ja vaakapinnat ovat leikkelyn jälkeen pölyssä. Hengityssuojain on hyvin olennainen suojavaruste.
Liuskekivien ja laattojen leikkaaminen IV: Kulmahiomakoneella leikataan matala viilto koko leikkaussauman pituudelle laatan MOLEMMILLE PUOLILLE. Tämä estää laatan halkeamista halutun leikkaussauman ulkopuolelta.
Liuskekivien ja laattojen leikkaaminen V: Kun leikkaussaumaa pitkin kulkeva viilto on tehty laatan kummallekin puolelle, saumaa aletaan syventää vuorotellen molemmilta puolilta. Kuvassa näkyvä laatta ei tästä huolimatta lohjennut vasemmasta reunastaan täysin aiottua linjaa pitkin.
Liuskekivien ja laattojen leikkaaminen VI: Leikattuja ja reunoistaan hiomalaikalla viimeisteltyjä Esterno-laattoja. Visuaalisen kokonaisuuden kannalta on olennaista tehdä riittävästi pieniä paloja, joiden käyttö isojen laattojen ohella tekee kokonaisuudesta luonnollisimman.
Liuskekivien ja laattojen leikkaaminen VII: Esimerkki siitä, miten pilkottuja laattoja voi sommitella tasaiselle pinnalle. Esimerkiksi gekkoterraariossa takaseinä voitaisiin päällystää tällä tavalla.

Kulmahiomakoneella katkaisu on huomattavasti lohkomista hitaampaa, mutta kivet saadaan juuri halutun kokoisiksi eikä tahattomia hukkapaloja synny. Tällöin materiaalin tarve voidaan laskea etukäteen hyvin tarkasti ja kun kaikki laatat ovat juuri oikean kokoisia, kivien kokonaispaino saadaan pidettyä mahdollisimman alhaisena. Koska leikkaussauma voidaan asettaa katsojasta poispäin, ei silläkään ole merkitystä. Suora leikkaussauma saadaan myös tiiviisti seinää vasten, mikä on pengerryksiä tehtäessä edullista. Jos pengerryksen tekemiseen käytetään lohkomalla pienennettyjä kiviä, epätasaisen sauman tiivistys täytyy yleensä hoitaa esimerkiksi polyester-vanulla.

Kivien katkaisuun tarvitaan kulmahiomakone ja kiven / betonin sahaamiseen tarkoitettu KATKAISUlaikka. Saatavilla on myös HIOMAlaikkoja, joita tarvitaan siloitettaessa päällekkäin pinottavien kivien kosketuspintoja ja laattojen leikkauspinnan epätasaistamiseen luonnonmukaiseksi. Koska terraario- ja akvaariokäytössä kivien näkyvät pinnat pyritään pitämään mahdollisimman luonnonmukaisina, luonnollisesti lohjenneiden särmien hionta laikalla ei yleensä ole kuitenkaan tarpeen, vaan ne saadaan helposti tylsytettyä toisella kivellä hankaamalla.

Kivelle ja betonille tarkoitettuja katkaisulaikkoja on saatavilla sekä normaaleina kudosvahvisteisina laikkoina että metallirunkoisina timanttikatkaisulaikkoina, jotka puolestaan voivat olla joko kuiva- tai märkäkatkaisuun tarkoitettuja (märkäkatkaisuussa leikkaussaumaan kaadetaan vettä, mikä huuhtoo pois leikkausjätteen ja estää sitä pölisemästä. Timanttilaikan, erityisesti märkäkatkaisuun tarkoitetun laikan, etuna on erittäin siisti leikkaussauma. Koska akvaariossa tai terraariossa suora leikkauspinta kuitenkin pidetään piilossa, sauman siisteydellä ei ole merkitystä. Timanttilaikat ovat vastaavan kokoisiin normaalilaikkoihin verrattuna n. kymmenen kertaa kalliimpia, joten niitä ei ole syytä hankkia tätä tarkoitusta varten. Mikäli vahingossa käytetään metallin katkaisuun / hiontaan tarkoitettua laikkaa, virheen huomaa laikan erittäin nopeasta kulumisesta, väärän laikan käyttö ei siis sinänsä ole vaarallista.

Kulmahiomakoneella katkaistaessa kivi tai laatta on olennaista saada kiinnitettyä riittävän lujasti. Laatta tai liuskekivi katkaistaan tasaisella alustalla, maan pinnalla tai esimerkiksi lastulevyn päällä. Erityisesti ohuiden laattojen on oltava tasaisella pinnalla tahattomien vääntymisestä aiheutuvien murtumien estämiseksi. Katkaisulaikan käytössä on olennaista, ettei laikkaa väännetä leikkaussaumassa, vaan se pysyy suorassa saumaan nähden. Laikka on valmistetty kuituvahvikkeeseen sidotusta hioma-aineksesta eli siitä ei irtoa normaalikäytössä paloja, mutta ohutta laikkaa leikkaussaumassa sivuttain väännettäessä se saattaa murtua. Pyörivästä laikasta murtuva palanen on läpäisykykyinen ammus, kuiturakenteen pitäisi kuitenkin estää palasen välitön irtoaminen, mutta jos laikkaa vahingossa väännettiin ja laikka murtui, kone on välittömästi pysäytettävä.

Laattojen ja liuskekivien tukeminen on helppoa, tasainen alusta ja toinen jalka kiven päällä leikattaessa on käyttökelponen tekniikka. Koska laatat ja kivet ovat yleensä enintään 30mm paksuja, katkaisu onnistuu myös pienillä kulmahiomakoneilla. Tällöin katkaisuun tarvitaan ainoastaan hieman enemmän aikaa ja konetta on jäähdyteltävä hieman useammin. Katkaisu kanattaa tehdä laatan molemmilta puolilta, jolloin ehkäistään laatan lohkeamista ei-toivotulla tavalla. Laatan molemmille puolille siis tehdään leikkaussauman mukainen lovi, jota sitten syvennetään molemmilta puolilta vuorotellen. Loven sijainti kannattaa mitoittaa tarkasti, jotta sauma osuu kohdalleen.

Jos taas leikataan varsinaisia kiviä, käytetyn laikan ja niinollen myös kulmahiomakoneen tulisi olla mahdollisimman suuri. Tämä siksi, että jos kivi on yli 100mm paksu sitä ei voida katkaista yhtenäisellä vedolla. Leikkaussauma on tehtävä kiven eri puolilta tai kiven ympäri, jolloin lopputulos ei ole yleensä yhtä suoraviivainen kuin yhtenäisellä leikkauksella aikaan saatu. Tällöin kivi siis saattaa keikkua. Tässä tilanteessa leikkaussauma voidaan kuitenkin tarvittaessa siloittaa kivien hiomiseen tarkoitetulla hiomalaikalla. Epäsäännöllisen muotoinen paksumpi kivi on tuettava erityisen hyvin laikan vääntymisen estämiseksi.

Jos laattoja halutaan hallitsemattomasta lohkeamisesta huolimatta pilkkoa taltalla, se onnistuu joko tasaisella alustalla tai kahden lähekkäin asetetun pihatiilen päällä, jolloin taltan isku kohdistetaan yläpuolelta tukien välissä olevan raon kohdalle. Tässä on huomattava, että koska kiven luonnollinen lohkeamissuunta on liuskeen suuntaisesti, levy ei katkea samalla tavalla ja yhtä siististi kuin halkaistaessa, ja on todennäköistä että katkaisulinja ei ole täysin halutun mukainen ja ainakin toinen puolisko murtuu useampaan kappaleeseen.

HUOM! Vasaralla ja taltalla kiviä pilkottaessa tulee aina käyttää silmäsuojaimia, kulmahiomakoneella työskenneltäessä lisäksi kuulosuojaimia ja kuivakatkaisussa hengityssuojainta.

Betonista valmistetut pihakivet ja -laatat ovat myös käyttökelpoisia sekä piilopaikkojen että kivirakennelmien tekemiseen (malawi- ja tanganjika-akvaariossa sopiva pihatiilirakennelma on kulmikkuudestaan huolimatta kalojen näkökulmasta yhtä hyvä kuin luonnonkivistä tehty). Koska kivien rakenne on suorakulmainen, päällekkäin pinotuista laatoista ja kivistä saadaan erittäin tukeva kokonaisuus. Esimerkiksi akvaattisten kilpikonnien altaassa paistattelusaari saadaan kätevästi tehtyä keramiikkalaatasta tai liuskekivestä, mikä asetetaan sopivan korkuisten betonitiilen palasten tai pihalaatasta leikatuista palasista rakennettujen jalkojen varaan. Saaren alle muodostuu piilopaikka eikä rakennelma edes syrjäytä merkittävästi vettä. Lisäksi se on niin tukeva, että kilpikonnien on lähes mahdotonta romahduttaa sitä. Laatakattoisten piilopaikkarakennelmien jalkoina kosteudelle resistentit ja tukevat betonilaatan kappaleet ovat myös omiaan.

Betoniset pihatiilet: Tavalliset 21*7*8cm pihatiilet ovat erittäin käyttökelpoisia terraariossa. Niitä voi pilkkoa pienemmiksi kulmahiomakoneella tai taltalla ja kulmikkuutta voi vähentää viistottamalla särmät. Kuvan tiilet ovat olleet pitkään käytössä kilpikonna-akvaariossa, ja niissä on havaittavissa betonin rapautumista verrattuna uusiin tiiliin.

Perinteisemmät tiilet on valmistettu poltetusta savesta, eli ne ovat täysin luonnonmateriaalia eikä niistä liukene veteen mitään haitallista. Savitiilet ovat tyypillisesti rei'itettyjä eli ne ovat kevyitä, mutta samalla niiden värisävy ja ulkonäkö on vapaasti muokattavia harmaita betonitiiliä häiritsevämpi. Leca-sorasta (=voimakkaasti kuumennetuista savirakeista) vahmistetut kevytsoraharkot ovat kevyitä, helposti muokattavia ja niiden karkea pinta sopii erinomaisesti kynsillä kiipeileville eläimille.

Kevytsoraharkot: Kulmikas muoto on luonnoton, mutta harkot pinoutuvat tukevasti ja ne ovat erittäin kevyitä. Katsojalle näkyvät särmät voidaan helposti muokata luonnollisemmiksi. Pinta karisee jonkin verran mekaanisesti rasitettuna, mutta sillä ei ole käytännössä merkitystä. Huokoisten harkkojen puhdistaminen voi kuitenkin olla hankalaa jos eläinten ulosteet ovat löysiä.

Pihalaattojen, -tiilien ja harkkojen ongelmana on esteettisyys. Suorat pinnat ovat helposti puhdistettavissa, mutta visuaalinen ilme on kurja. Betonitiilien ulkonäköä voidaan parantaa viistottamalla katsojalle näkyvien sivupintojen kulmat ja karhentamalla pintaa vasaralla ja taltalla naputtelemalla tai kulmahiomakoneella runtelemalla. Naputtelu halkaisee tiilen varsin helposti eli taltalla ei voi tehdä kolmiulotteisia syvennyksiä, kulmahiomakoneella sen sijaan voi.

Laattoja ja tiiliä voidaan helposti pilkkoa kulmahiomakoneella. Leikkamisessa on huomioitava, että 90 asteen kulmassa olevan leikkauksen tekeminen käsivaralta on erittäin vaikeaa, tästä syystä esimerkiksi kilpikonnien maa-alueen laattoja kannattalevien tukikivien ylä- ja alapinnan tulisi olla alkuperäisiä ja ainoastaan sivupintoja voi leikata. Tukien korkeutta voidaan siis säätää leikkaamalla paloja riittävän ohuista betonilaatoista, säätöväli on siten käytännössä normaalin pihalaatan paksuus eli 30mm.

Sementti on erittäin emäksistä ainetta, eli veteen upotetuilla tuoreilla betonikappaleilla (huomioiden myös "vanhaan" betoniin tehty uusi leikkaussauma) on ph-arvoa nostava vaikutus. Matelijat eivät ole kovin tarkkoja ph-arvon heilahteluille, mutta yleisenä periaatteena akvaterraarioon tai akvaarioon tarkoitetut betonitiilet neutraloidaan seisottamalla niitä ensin vesiämpäreissä vettä säännöllisesti vaihtaen. Betonin neutraloituminen voidaan todeta vesitesteillä, mutta käytännössä noin kahden viikon liotus hoitaa kyllä homman ilman mittauksiakin.

Kuten jo alussa todettiin, terraarion sisustus onnistuu yleensä erinomaisesti ilman kiviä. Itse asiassa, aidot kivet ovat tarpeettoman painavia, ne vievät runsaasti pohjatilaa ja tarjoavat heikosti toimivaa kiipeilypinta-alaa muille kuin hyvin pienikokoisille kivipinnoilla kiipeileville eläimille (käytännössä pienille gekoille ja sisiliskotyyppisille liskoille, jotka elävät luonnossa kivikoissa, kalliopinnoilla ja muureilla). Pienehköt irtokivet korvataan siten lähtökohtaisesti suurikoisemmilla ja runsaammin käyttökelpoista pintaa tarjoavilla keinokivillä, ja kivisisustusta käytetään ainoastaan sellaisten eläinten terraarioissa, jotka elävät luonnostaan louhikkoisilla alueilla ja kiipeilevät kivi- ja kalliopinnoilla.

Liuskekiviä ja keraamisia laattoja voidaan käyttää sekä varsinaisten piilopaikkojen rakentamiseen että lämpöä varaavina paistattelupintoina. Betonitiilistä leikattujen jalkojen kanssa laatoista saadaan tehtyä myös vapaasti seisova paistattelutaso akvaattisille kilpikonnille. Koska ohuet laatat eivät vie tilaa ja ne ovat käytännössä kevyitä ja täysin vedenkestäviä, terraarioissa ne ovat erittäin käyttökelpoisia.

Laattojen käyttö: Keraaminen laatta tai liuskekivi asetetaan sopivankorkuisten puupalikoiden tai laatankappaleiden päälle, jolloin syntyy matala piilopaikka. Koska kivi johtaa hyvin lämpöä, piilopaikan kattoa voidaan lämmittää kohdelampulla, jolloin eläin voi lämmitellä laatan alla tai sen päällä lampun alla.
Laattojen käyttö II: Betonitiilistä ja laatoista saadaan tehtyä kilpikonnalle tai akvaattiselle sammakkoeläimelle sopiva maataso. Tiilien suorakulmainen rakenne tekee rakennelmasta erittäin tukevan.
Laattojen käyttö III: Laatoista ja sopivista kannatinpalikoista, tässä tapauksessa laudanpalasista, voidaan rakentaa suurempikin kivikko. Kaikki kuvassa olevat "kivet" ovat Esterno-laatan palasia, joten rakennelman paino on optimaalisen alhainen ja litteiden laattojen ansiosta rakennelma on täysin "ontto" tarjoten eläimille optimaalisen liikkumatilan sekä lattojen päällä että niiden alla.
Laattojen käyttö IV: Gekkojen ja lehtisammakoiden terraariossa laattoja voidaan käyttää pystyasennossa. Tällöin laatat asetetaan nojaamaan väljästi terraarion seiniin ja toisiinsa, jolloin niiden väleihin jää rako ja tason alapuolella liikkumaan kykenevät gekot voivat hyödyntää laatan molempia puolia. Kynsillä kiipeileville eläimille laatat ovat kuitenkin liian sileäpintaisia.

Kivien asettelu on erityisesti lasipohjaisissa akvaarioissa ja terraarioissa tärkeää särkymisvaaran takia. Särkyminen voi aiheutua joko kivirakennelman romahtamisesta, jolloin pohja- tai seinälasi särkyy, pohjan puutteellisesta tukemisesta jolloin kivirakennelman paino murtaa pohjalasin tai pohjalasiin kohdistuvasta pistemäisestä paineesta, joko kiven ulkonevan särmän tai kiven ja pohjan väliin jääneen sorajyväsen kautta. Pohjalasi saattaa särkyessään haljeta tai pahimmassa tapauksessa mennä täysin siruiksi. Akvaarion tai akvaterraarion tapauksessa syntyvä vesivahinko voi olla huomattava.

Suurempia kivisisustuksia tehtäessä oikeiden kivien ongelmaksi muodostuu paino, esimerkiksi 250 litran kivisisusteisessa akvaariossa sisustuskivien paino on helposti toista sataa kiloa. Kivien painoa ja siitä aiheutuvaa särkymisriskiä voidaan vähentää huomattavasti käyttämällä keinotekoisia kiviä. Erityisesti jos käytetään styroksitaustaa, samasta materiaalista tehdyt kivet ovat keveyden lisäksi tyyliltään ja väriltään täsmälleen taustaan sopivia. Keinotekoisten kivien valmistamista käsitellään yksityiskohtaisesti kalliotaustan rakentamisen yhteydessä.

Luonnonkivet: Luonnonkivet ovat terraariokäytössä erittäin epäkäytännöllisiä; paino yhdistettynä epäsäännölliseen tukevaa pinoamista haittaavaan muotoon tekee toiminnallisen sisustuksen tekemisestä epäkäytännöllistä. Kuvan kivien paino on 42kg ja asetelman mitat n. 75*32*24cm. Kivien paino on jo pienessäkin kivirakennelmassa niin suuri, että terraarion pohjan ja alustan kestävyyteen on kiinnitettävä erityistä huomiota eikä kivisisusteisia terraarioita voi pinota päällekkäin. Oikeita kiviä ei siis käytännössä tarvita missään terraarioissa, vaan ne korvataan muilla materiaaleilla.
Tekokivet: Kallioisilla alueilla ja kivikoissa elävien, kynsillä tai tarttumalevyillä kiipeilevien liskojen terraarioihin voidaan rakentaa kivikkosisustus eristelevyistä tai styroksista valmistetuista tekokivistä, joiden tekemistä käsitellään tarkemmin kalliotaustan rakentamisen yhteydessä. Kuvassa Finfoamista tehdyt kivet ovat keskeneräisiä, eli ne päällystettäisiin vielä laastilla ja värjättäisiin sopivasti. Yleinen periaate on pitää myös tekokivet irtonaisina yksikköinä, eli niitä ei liimata kiinteästi terraarioon tai toisiinsa.
Tekokivet II: Muut kyseiseen terraarioon tulevat sisustusmateriaalit lukuunottamatta pohja-ainesta; kun tekokivet on muotoiltu järkevällä tavalla, lopputulos on toiminnallinen ja esteettinen.
Rappaus: Irtonaiset levyrakenteet ovat hyviä, koska ne eivät vie juuri lainkaan pohjatilaa terraariossa. Kuviotelalla saadaan aikaan tyylikäs rapattu pinta. Kuvioinnin tulisi muodostaa ensisijaisesti vaakasuoria ulokkeita ja syvennyksiä, joista kynsillä kiipeävä eläin saa hyvän otteen. Mitä terävämmät reunat näissä pinnanmuodoissa on, sitä parempi. Jos kuviotelaa ei ole käytettävissä, toiminnallisesti hyvä kiipeilypinta saadaan aikaan vetämällä rappaukseen vaakasuoria raitoja esimerkiksi puutikulla. Rappaus saadaan tarttumaan sileään levyyn, kun levyn pintaan ruuvataan tai liimataan tarttuma-alustaksi metalli- tai muoviverkko.
Verhoilukivet: Myös erilaiset verhoilukivet ovat erinomainen kiipeilyalusta. Ne voidaan kiinnittää suoraan terraarion seinään tai rappauksen tavoin irtonaisille levyille. Laastista valetut verhoilukivet ovat kuitenkin usein tarpeettoman paksuja (eli painavia), joten terraarion kokonaispaino muodostuu turhan korkeaksi. Verhoilukivien hinta on myös huomattavan korkea verrattuna valmistusmateriaalin eli laastin mitättömään hintaan.

Akvaariossa tai akvaterraariossa kivien tulee luonnollisesti olla vettä raskaampia (uppoavia) ja niin painavia, että ne pysyvät veden nosteesta huolimatta tulevasti paikoillaan. Tekokivien tapauksessa akvaariossa käytettävät kivet on siis periaatteessa tehtävä terraariossa käytettäviä huomattavasti raskaammiksi eli pinnoitteena (ja useimmissa tapauksissa myös täyttenä) käytettävän laastin määrä on suurempi. Muuten periaate on sama. Tekokivien valmistamiseen menee kuitenkin sen verran aikaa, että jos kivistä on tarkoitus rakentaa vain muutamia matalia piilopaikkoja, oikeiden liuskekivien tai keraamisten laattojen käyttö on paljon helpompaa. Vähäisten rakennelmien painokaan ei ole ongelma.

Luonnonkivien pinoaminen täysin tukevasti normaalisti ei onnistu aivan täydellisesti, vaan joidenkin pintojen väliin jää tavallisesti liikkumisvaraa, jolloin kivet saattavat hieman keikkua. Tämä saattaa pienempien eläinten tapauksessa olla vaarallista, mikäli eläimet voivat ryömiä heiluvan kiven ja aluskiven väliin. Heilumista voidaan eliminoida sijoittamalla väljiin kohtiin suikale pehmikettä, esimerkiksi vaahtomuovia tai polyestervanua, kuivissa terraarioissa pakkauspahvikin käy erinomaisesti.

Kivet valmistellaan terraarioon pesemällä ne hanakuumalla vedellä ja harjalla. Kemiallisia pesuaineita tai kuumennusta ei tarvita.

HUOM! Kivien liimaamista toisiinsa silikonilla tulee välttää, yhteenliimattua rakennelmaa on vaikea nostaa pois terraarion puhdistamista varten ja jos kivet on lisäksi liimattu kiinni terraarion pohjaan, eläinten saaminen ulos piilopaikasta on erittäin vaikeaa.