Terraariokasvit

Terraariossa kasveilla on yleisellä tasolla kolmenlaista merkitystä. Kasvit voivat olla toiminnallinen osa terraarion sisustusta, jolloin ne ovat osa eläinten liikkumisaluetta tai ne tarjoavat turvallisuutta lisäävää näkösuojaa. Elävillä kasveilla on edullinen vaikutus sopivan mikroilmaston luomisessa terraarioon ja erityisesti akvaterraarioissa runsas kasvillisuus vaikuttaa positiivisesti altaan biologiseen tasapainoon ja veden happipitoisuuteen. Lisäksi kasvit ovat esteettisesti hyvin olennainen osa terraarion sisustusta. Pääsääntöisesti kasveja käytetään aina, kun terraariosta halutaan tehdä luonnollisen näköinen. Toiminnallisessa mielessä kasvien käyttö ei sinänsä ole tarpeen useimmissa tapauksissa, mutta terraarion sijaitessa normaaliasunnossa, kasveja tarvitaan yleensä muodossa tai toisessa.

Elävien kasvien käyttö on edellä mainituista syistä suositeltavaa aina, kun se on mahdollista. Periaatteessa elävien kasvien käyttö on mahdollista lähes kaikkien terraarioeläinten kanssa edellyttäen, että valitut kasvit ovat eläinlajiin nähden riittävän suuria ja vahvarakenteisia ja itse terraario on riittävän suuri ja kasvien sijoittelu ja muu sisustus on sopiva. Yleisesti ottaen elävien kasvien pito terraariossa ei ole aikaavievää tai hankalaa edellyttäen, että käytetyt kasvit ovat peräisin samanlaisilta alueilta kuin terraariossa hoidetut eläimet. Ympäristövaatimusten ollessa samat, sekä kasvit että eläimet viihtyvät, kun terraarion olosuhteet ovat optimaaliset.

Koska varsin harvat matelijat syövät kasveja (kaikki aikuiset sammakkoeläimet ovat petoja), kasvien tuhoutuminen johtuu useimmissa tapauksissa eläinten liikkumisesta terraariossa, jolloin rajallisesssa tilassa olevat elävät kasvit eivät kestä jatkuvaa rasitusta. Tästä seuraa, että mitä isommasta eläimestä on kyse, sitä rajallisempi on sopivien kasvien valikoima ja keinotekoisten kasvien käyttö on toisinaan ainoa pitkäkestoinen vaihtoehto täydelliselle kasvittomuudelle. Pienillä eläimillä sen sijaan voidaan aina käyttää eläviä kasveja ja se on edellä mainituista syistä erittäin suositeltavaa. Sammakkoeläinten terraarioissa ja akvaarioissa samoin kuin kala-akvaarioissa elävien kasvien käyttö on aina lähtökohta. Koska sammakkoeläimet eivät syö kasveja eivätkä pienikokoisina eläiminä myöskään fyysisesti ruhjo hennompiakaan kasveja, muovikasvien käyttöön ei ole tarvetta muuten kuin karanteenioloissa tai muissa tilapäistilanteissa.

Terraarion sisustamiseen käytettävien kasvien tulee yleisesti ottaen olla mahdollisimman helppohoitoisia, pitkäikäisiä ja kestäviä / nopeakasvuisia, koska terraariota hoidetaan ja sisustetaan kuitenkin ensisijaisesti eläinten ehdoilla. Sammakkoeläimillä ja pienillä liskoilla voidaan käyttää lähes kaikkia terraarion oloihin sopivia huonekasveja, suurikokoisempien matelijoiden terraarioissa käytettävien kasvien tulee olla tarkemmin valittuja. Suurten matelijoiden terraarioissa kasvit ovat alttiina tuhoutumiselle, joten niiden tulisi olla myös mahdollisimman edullisia ja helposti hankittavia (eli tarpeen mukaan uusittavissa). Terraariokäyttöön parhaiten soveltuvat yleiskasvit ovat tavallisia huonekasveja, joten ne täyttävät kaikki edellämainitut ehdot ja lisäksi monia niistä on saatavana hyvinkin eri kokoisina.

Koska terraario on ensisijaisesti eläinten vaatimuksia vastaava, valittavien kasvien tulisi olla sellaisia, joiden takia ei tarvitse tehdä erityisjärjestelyitä. Esimerkiksi monet orkideat ja sammalet vaativat huomattavasti enemmän kosteuteen ja ilmanvaihtoon kohdistuvaa huomiota kuin samoilta alueilta kotoisin olevat eläimet, eli käytännössä eläinten terraarioissa tullaan toimeen selvästi vähäisemmällä vaivalla. Periaatteessa on siis tehtävä valinta hoidetaanko ensisijaisesti vaativia kasveja ja siinä ohella eläimiä, vai pidetäänkö kasveja eläinten ohella.

Monet tavalliset huonekasvit ovat jossain määrin myrkyllisiä. Terraariokäytössä myrkyllisiä kasveja ei luonnollisesti tule käyttää eläimillä, joilla on taipumusta syödä kasveja. Lievästi myrkylliset / ärsyttävät kasvit soveltuvat kasvejakin jossain määrin syöville eläimille edellyttäen, että niiden rakenne ehkäisee tehokkaasti syödyksi joutumista (esimerkiksi vankkarakenteiset, piikikkäät ja tukevalehtiset aloet uromastyx-liskojen terraariossa).

Eläinperäistä ravintoa käyttävät lajit eivät lähtökohtaisesti altistu kasvien solunesteiden myrkyllisille / ärsyttäville ominaisuuksille liikkuessaan kasvien päällä, edellyttäen etteivät eläimen paino tai kynnet vaurioita kasvia niin, että solunesteitä alkaa virrata esiin. Käytännössä varsinaisesti myrkyllisiä kasveja ei kannata käyttää niidenkään terraarioissa, koska ne voidaan helposti korvata myrkyttömillä tai lievästi ärsyttävillä vaihtoehdoilla. Sammakkoeläimet ovat herkkiä ihon läpi tapahtuvalle altistukselle, mutta koska ne eivät kynnettöminä vaurioita kasvien pintaa, kasvin myrkyllisyydelä ei ole niille käytännössä juuri merkitystä.

Terraarioon voidaan siten periaatteessa valita mitä tahansa huonekasveja, kunhan valinnassa käytetään tervettä järkeä ensisijaisesti kasvin vaatimuksien ja koon osalta. Myrkyllisiä kasveja ei kannata ehdoin tahdoin valita, mutta kuten todettu, varsinkaan pienikokoisille petoeläimille myrkyllisyydellä ei ole juuri merkitystä.

Suurin osa huonekasveista on kotoisin tropiikista, joten ne kestävät kostaa ilmaa ja usein menestyvätkin paremmin kosteailmaisessa terraariossa kuin kuivassa huoneilmassa. Toisaalta, kasvit menestyvät normaalissa huonelämmössä eli niitä voidaan hyvin käyttää myös lauhkeilta vyöhykkeiltä kotoisin olevien eläinten terraarioissa. Osa tavallisista huonekasveista on kotoisin metsien pohja- ja keskikerroksista, eli ne eivät usein tarvitse kovvinkaan tehokasta valaistusta, joskin terraariokohtainen valaistus on käytännössä välttämätön.

Monia fiikuksia pidetään huonekasveina, joista varsinkin limoviikuna (Ficus benjamina) ja vesifiikus / köynnösviikuna (Ficus pumila) ovat erinomaisia terraariokasveja.

Limoviikuna: Limoviikunasta on saatavilla pienilehtinen kääpiömuoto ja valkoreunainen variegata-muunnos. Vihreälehtinen nominaalimuoto on elinvoimaisin, joten se sopii parhaiten terraarioon ja myös näyttää luonnollisimmalta. Kääpiömuoto on pienikokoinen ja lisäksi hidaskasvuinen, joten se sopii toisaalta hyvin pienempiin terraarioihin.

Luonnossa limoviikuna kasvaa suureksi puuksi, ja viherkasvinakin se kasvaa sopivissa oloissa varsin kookkaaksi. Toisaalta sitä voi tarvittaessa lyhentää ja muotoilla leikkaamalla. Limoviikunassa on runsaasti lehtiä ja oksia ja koska se kasvaa tehokkaasti, satunnainen eläinten aiheuttama lehti- / oksakato ei pilaa kasvia, vaan se uusiutuu varsin hyvin. Limoviikuna ei korvaa vanhempia irronneita lehtiä, vaan uusia lehtiä kasvaa ainoastaan oksien kärkiin, joten suurelle rasituksessa altistuva kasvi alkaa ajan myötä kaljuuntua keskiosistaan. Jatkuvaa kiipeilyä kasvi ei kestä, mutta oksiston ollessa varsin ohut, kiipeilevät eläimet jättävät sen yleisesti ottaen rauhaan ja oleskelevat ensisijaisesti varsinaisilla kiipeilyoksilla. Tällöin riittävän suurikokoinen kasvi kestää yleensä varsin hyvin myös suurempien kiipeilevien lajien terraarioissa. Kiipeilyoksia voidaan liäksi asettaa kulkemaan limoviikunan lävitse, jolloin lehvästö toimii suojapaikkana ilman, että eläimet rasittavat kasvin oksistoa.

Vesifiikus on köynnöskasvi, joka leviää sekä maanpinnalla että puunrungoilla. Versot muodostavat jatkuvasti juuria, joilla kasvi tarttuu sekä maahan että vertikaalipintoihin. Se voidaan helposti jurruttaa myös korkkilautan pinnalle tai kosteaan terraarion takaseinään. Vesifiikuksen lehdet ovat runsaita, varret tukevia ja kasvi haaroo ja kasvaa tehokkaasti ja se kestää hyvin pienten eläinten liikkeitä. Kasvutavasta ja pienistä lehdistä seuraa, että matala kasvi sopii erinomaisesti myös pieniin terraarioihin ja vesifiikus onkin eräs parhaimpia ja monikäyttöisimpiä kosteapohjaisten terraarioiden kasveja. Erityisesti sammakkoeläinten terraarioissa se on omiaan.

Vesifiikus: Kuten limoviikunaakin, vesifiikusta on saatavana sekä täysvihreänä normaalimuotona että valkoreunaisena variegata-versiona. Terraariokäyttöön suositellaan normaalimuotoa, sillä se on variegataa selvästi nopeakasvuisempi.

Sen sijaan suurilehtiset huonekasvina pidettävät fiikukset eli huonekumipuu (Ficus elastica) ja lyyraviikuna (Ficus lyrata) ovat käyttökohteiltaan rajallisempia. Kummassakin on tyypillisesti vain yksi pystyrunko ja molemmilla on suurikokoiset ja jämäkät lehdet, jotka ensinnäkin varjostavat tehokkaasti ja toisaalta eivät pudottuaan / katkettuaan uusiudu, vaikka ovatkin muuten kestäviä. Vähänkin painavammat eläimet murtavat helposti lehdet irti rungosta, joten nämä fiikukset eivät yleensä kestä kauaa siistinä. Lisäksi niiden kasvutapa vaikeuttaa jonkin verran muuta sisustamista, koska ne suorasta kasvutavastaan johtuen ylettyvät lopulta matalan terraarion kattoon. Gekkojen ja lehtisammakoiden terraarioissa isot ja tukevat lehdet tarjoavat kuitenkin erittäin tehokasta liikkumispintaa ja varsinkin helppohoitoinen ja halpa huonekumipuu on pienikokoisena tarkoitukseen omiaan.

Huonekumipuu: Huonekumipuu on myyntikokoisena juuri sopivan kokoinen monien gekkojen ja lehtisammakoiden terraarioihin, jotka voivat hyödyntää tukevia lehtiä liikkumisalustana. Kumipuu kasvaa kuitenkin ajanmyötä liian korkeaksi, jolloin se voidaan siirtää huonekasviksi. Kuvassa on huonekumipuun värimuunnos, kuten muidenkin fiikusten tapauksessa normaalimuoto on elinvoimaisempi, mutta hitaampi kasvuvauhti on tässä tapauksessa oikeastaan etu. Kuvassa on myös pieniin terraarioihin sopiva pienikokoisena pysyvä kääpiölimoviikuna.

Lyyraviikuna: Lyyraviikuna on suurilehtisempi kuin huonekumipuu, ja siten hankalasti terraarioon sovitettava.

Traakkipuita on säännöllisesti saatavana useita erinäköisiä lajeja. Käytännössä parhaita ovat mahdollisimman suurilehtiset ja paksurunkoiset lajit, esimerkiksii tuoksuva traakkipuu (Dracaena fragrans), jotka ovat sekä kestäviä että tuovat terraarioon tehokkaasti levästöä halutulle korkeudelle. Traakkipuita on saatavana sekä erikokoisina Ti-Plant-versioina, eli ruukkuun istutetun puumaisen varrenkappaleen yläpäästä versovina lehtitöyhtöinä tai yksittäin ruukkuun istutettuina varrettomina latvoina. Molempia tyyppejä voi käyttää menestyksekkäästi ja valinta riippuu terraarion korkeudesta ja eläinten liikkumistavasta. Käytännössä varrelliset versiot, (hyvinkin matalla varrella varustetut pikkupuut) ovat paremmin turvassa maaeläinten rasitukselta, mutta toisaalta vaativat terraariolta enemmän korkeutta. Kiipeilevien lajien terraarioissa korkearunkoiset suuremmat yksilöt ovat omiaan, sillä niillä lehvästöä saadaan helposti terraarion eri kerroksiin.

Traakkipuut I: Dracaena fragrans on erittäin sopiva terraarioon eläinlajista riippumatta. Rakenne on kestävä ja leveät lehdet tarjoavat liikkumapinta-alaa gekoille ja sammakoille.

Traakkipuut II: Toinen tavallinen traakkipuu lohikäärmepuu / reunustraakkipuu (Dracaena marginata) on ohutrunkoisempi ja kapealehtinen, joten sen töyhdöt ovat harvempia eivätkä tarjoa liikkuma-alaa pienille eläimille kuten leveälehtiset lajit. Muuten se sopii käytettäväksi samalla tavalla.

Traakkipuiden lehdet kasvavat ruusukkeena, uudet lehdet korvaavat tuhoutuneet ja lehtitöyhtö uudistuu itsestään säilyttäen muotonsa. Traakkipuita on helppo lisätä / lyhentää katkaisemalla latva ja istuttamalla se ruukkuun, alkuperäinen varsi kasvattaa tällöin useampia uusia latvoja. Ti-Plant kasveilla on kuitenkin tyypillisesti suhteellisen heikot juuret, joten suurempien kiipeilevien eläinten terraarioissa kasvi tulee tukea hyvin, ja toisaalta eläimiä on estettävä kaivamasta kasvin juuristoa asettamalla ruukun pinnalle kiviä. Traakkipuut vertautuvat käytössä jäljempänä käsiteltävään jukkapalmuun. Jukkapalmu on kuitenkin käytännössä jonkin verran traakkipuita kestävämpi huomattavalle rasituksella alttiissa tilanteessa.

Köynnöskasvit soveltuvat koosta riippuen sekä suuriin että pieniin terraarioihin. Edellä käsiteltiin jo sammakkoeläinterraarioihin sopivaa pienilehtistä vesifiikusta, muilla tavallisilla köynnöksillä on suuremmat lehdet ja ne kasvavat myös paljon vesifiikusta suuremmiksi. Köynnöksiä voidaan käyttää sekä maanpinnalla, jolloin ne soveltuvat myös pieniin ja mataliin terraarioihin tai ne voidaan ohjata kasvamaan ylöspäin joko takaseinää, kiipeilypuita tai huonekasvityyliin sammal- / kookoskuitukeppiä pitkin, jolloin ne sopivat myös suurempiin terraarioihin. Ne voi myös asettaa terraarion yläosaan, jolloin versot kasvavat vastaavasti alaspäin.

Huonekasveina tavallisia ja myös terraarioon erittäin hyvin sopivia köynnöskasveja ovat kultaköynnös (Rhaphidophora aurea) ja aasinkorva / muulinkorva (Syngonium podophyllum) ja köynnösvehka (Philodendron spp.). Kultaköynnös ja aasinkorva ovat parhaimpia terraariokasveja, pieninä ne sopivat pieniin sammakkoeläinterraarioihin ja suuret yksilöt menestyvät hyvin useimpien matelijoiden terraarioissa. Molemmat ovat suhteellisen kestäviä ja kasvavat ja uusiutuvat nopeasti suotuisissa oloissa, ja niitä on helppo lisätä pistokkaista.(Kultaköynnös ja aasinkorva ovat lievästi myrkyllisiä, mutta terraarokäytössä tällä ei ole käytännössä merkitystä.) Juoru (Tradescantia spp.) ja muutama muu ulkonäöltään juorua muistuttava köynnös on samalla tavalla erittäin sopivaa pienten lajien terraarioihin.

Kultaköynnös: Kultaköynnös on hyvin monikäyttöinen terraariokasvi; matalassa terraariossa se voi kasvaa maata pitkin ja korkeissa terraarioissa ylös tai alas taustaa tai muuta tukea pitkin. Terraarion kattoon ripustettu amppeli tai orkideakori on köynnöskasvien kanssa kätevä. Kultaköynnöstä on helppo lisätä pistokkaista.

Aasinkorva: Aasinkorva on muodoltaan pysty, eikä se normaalissa myyntikoossaan edes näytä köynnökseltä. Kuten kultaköynnös, aasinkorva tulee toimeen varsin vähäisellä valolla; mitä enemmän valoa nämä kaksi kasvia saavat, sitä vaaleampia ovat lehdet. Hämärässä valossa molemmat ovat lähes täysin vihreitä. Alemmassa kuvassa näkyy aasinkorvan todellinen köynnöstävä kasvutapa, joka tosin ilmenee huonekasveissa ja terraarioissa hyvin harvoin.

Köynnösvehka: Köynnösvehka vastaa sekä ulkonäoltään että käyttötavaltaan läheisesti kultaköynnöstä.

Juorut: Juoruja ja juorun kaltaisia köynnöskasveja on erilaisia, ja ne sopivat hyvin terraarioon. Lehtien koko on kuitenkin huomattavasti pienempi kuin edellämainituissa lajeissa. Vihreät muodot ovat jälleen jalostettuja nopeakasvuisempia.

(Aechmea spp., Ananas spp., Billbergia spp., Guzmania spp., Neoregelia spp., Nidularium spp., Tillandsia spp., Vriesea spp.)

Tukevalehtiset bromeliat kasvavat ruusukkeina, usein epifyytteinä, ja useimmat lajit keräävät sadevettä lehtien muodostamaan suppiloon. Ananaskasvit ovat näyttäviä varsinkin kukkivina ja luonnossa jotkut etelä-amerikkalaiset sammakot jopa kutevat lehtiruusukkeiden vesisuppiloihin. Käytännössä suurin osa ananaskasveista menestyy lisäksi paremmin terraariossa kuin normaalissa huoneilmassa. Bromeliat ovat olleet pitkään suosittuja huonekasveja ja niistä on kehitetty runsaasti erilaisia keinotekoisia risteymiä.

Bromeliat I: Takana vasemmalla boakasvi / säilätuutti (Vriesea splendens), oikealla timanttiananas (Guzmania) ja etualalla kaksi neoregeliaa. Punainen muodostelma, jota yleensä pidetään kukkana on todellisuudessa ainoastaan kukinnon varsi ja varsinaiset kukat ovat hyvin mitättömät. Boakasvin kukintovarren jaokkeiden välissä näkyy pari keltaista kukkaa, guzmaniassa on muutama vaalea kukka ja vasemmanpuoleisessa neoregeliassa on suppilon keskellä pieniä sinisiä kukkia. Oikeanpuoleisessa neoregeliassa ei sen sijaan ole merkkiäkään kukista, vaikka keskuslehdet ovatkin punaiset. Eli kukintovarren / värityksen omaava kasvi ei ole useinkaan vielä kukkiva ja saattaa siten kestää hyvinkin pitkään ennen kuin emokasvi alkaa lakastua.

Bromeliat II: Guzmaniat ovat olleet jo pitkään erittäin suosittuja huonekasveja, joten niistä on jalostettu runsaasti erikokoisia ja erivärisiä muunnoksia. Kukintovarren väri on ollut alkujaan punainen, nykyisin punaisen lisäksi on saatavilla eri värejä valkoisen, keltaisen ja violetin sävyissä. Terraariossa pienikokoisimmat muunnokset ovat käytännöllisimpiä. Vasemmanpuoleinen kasvi on täydessa kukassa keltaisine kukkineen, pienessä lajikkeessa on valkoiset kukat.

Bromeliat III: Aechmea fasciata on myös hyvin tavallinen huonekasvi, mutta se on käytännössä liian suurikokoinen useimpiin sammakkoeläinten terraarioihin. Kuvan kasvin tyvellä näkyy poikastaimia.

Bromeliat IV: Ruusukkeet keräävät vettä ja ovat pienille sammakoille sopivia oleskelupaikkoja. Terraariossa kasvien pienen koon takia tarvitaan kuitenkin ensisijaisesti keinotekoisia vesiastioita jos terraariossa ei ole varsinaista vesiallasta.

Ananaskasvien käyttöön terraarioissa liittyy muutamia käytännön huomioita. Ananaskasvien lehdet ja lehtiruusukkeet ovat tukevia, joten ne kestävät varsin hyvin suurempienkin eläinten kuten vesiagamien, purjeliskojen ja basiliskien kiipeilyä. Toisaalta, suurin osa ananaskasveista on epifyyttejä, joten niillä on pieni juuristo. Ananaskasvit ovat sopeutuneet tarttumaan lujasti puiden oksien kaarnaan, mutta multaan istutettana vähäisen juuriston pitokyky on heikko. (Bromelioita ei orkideojen tapaan sovi edes istuttaa varsinaiseen multaan, vaan kasvualustan on oltava ilmavampaa. Sopiva alusta saadaan kaarnahakkeen, vermikuliitin tai rahkasammalen kanssa sekoitetusta mullasta, missä mullan osuus on n. 20-40%). Tästä syystä suurempien eläinten terraarioissa ananaskasvit on tuettava / sidottava mahdollisimman hyvin paikalleen, jotta kasvien päällä liikkuvat painavammat eläimet eivät keikauta niitä irti, mikä on kasveille hyvin vahingollista. Ruusukkeen tukevuudesta seuraa toisaalta kasvin suhteellisen suuri tilantarve, koska lehtiä ei voi juurikaan taivuttaa ahtaissa tiloissa.

Ananaskasvit myydään kaupoissa normaalisti kukkivina tai kukintaan valmistautuvina, mikä periaatteessa tarkoittaa, että kasvin käyttöaika on rajallinen. Kukinto nousee kasvupisteestä, joten ananaskasvit eivät kukkimisen jälkeen enää tee uusia lehtiä. Toisaalta, kukinnan jälkeen tai jo ennen sitä emokasvi alkaa kehittää poikastaimia, joten yhdestä kasvista saadaan yleensä ajan myötä useita pienempiä yksilöitä.

Etelä-amerikkalaisille sammakkoeläimille ananaskasvien lehtisuppiloilla on siis myös erityismerkitystä kiipeilyalustana toimimisen lisäksi, mutta käytännössä terraariossa ongelmana on useimpien ananaskasvien suuri koko, eli niitä ei saa järkevästi sijoitettua pienehköön terraarioon ja terraarioon sopivan kokoinen kasvi taas on yleensä niin pieni, ettei lehtisuppilo ole käytännössä ole riittävän suuri sammakoille. Suuressa terraariossa ananaskasvi on varsinkin värikkään kukkavarren kanssa luonnollinen katseenvangitsija, mutta liian pieneen tilaan tungettuna se ei näytä hyvältä ja vaikeuttaa lisäksi terraarion hoitoa ja optimaalista sisustamista. Terraarioissa ananaskasvit siis toimivat kiipeilyalustana ja sisustuselementtinä, mutta tarvittava vesi järjestetään vesiastioilla.

Ruusukkeena kasvava rönsylilja sopii hyvin pienten eläinten terraarioihin, mutta suurempien eläinten aiheuttamaa rasistusta se ei kestä. Kasvi ei kasva liian korkeaksi, joten se sopii hyvin myös pienempiin terraarioihin. Rönsyliljaa on nimensä mukaisesti erittäin helppo lisätä poikastaimista, jotka sopivasti istutettuina pysyvät pienikokoisina varsin pitkään ja mahdollistavat pienissäkin terraarioissa monipuolisen kasvillisuuden käytön.

Rönsylilja: Rönsylilja on sopiva pienten eläinten terraarioihin, mutta kestää huonosti isompien eläinten ruhjomista.

Saniaisia on kasvikaupassa saatavina tavallisen mätäsmäisen sulkasaniaisen (Nephrolepis exaltata) ohella myös muita lajeja, joista osa on maanpintaa pitkin leviäviä maavarrellisia kasveja. Saniaiset eivät käytännössä sovellu kiipeilyyn. Sammakkoeläinterraarioihin erilaiset saniaiset ovat omiaan, ne menestyvät hyvin kosteapohjaisessa terraariossa ja luovat eläimille luonnollisen pienilmaston ja suojaa antavan aluskasvillisuuden. Sulkansaniaisen lehdistö luo suojaisen katveen kasvupisteen ympärille. Myös pienten käärmeiden terraariossa saniainen toimii hyvänä piilopaikkana. Myytävät sulkasaniaiset ovat kuitenkin usein harmillisen suurikokoisia, joten niitä voi käytännössä käyttää vain varsin laajapohjaisissa terraarioissa ilman että sisustuksen kokonaisilme ja toiminnallisuus kärsii. Maavarren avulla leviävät saniaiset eivät luo samalla tavalla suojapaikkoja, mutta eivät käytännössä vie pohjalla lainkaan tilaa ja niiden pystyt lehdet tuovat terraarion sisustukseen sopivaa korkeutta ja monimuotoisuutta.

Saniaisia I: "Tavallisen" mallinen saniainen on usein sulkasaniaisen lajike, saniaisten lajilla ei ole käytännössä väliä, koska ne kaikki viihtyvät kosteassa pohjassa.

Saniaisia II: Kasvihuoneeseen karanneet saniaiset ja juoru muodostavat tässä samanlaisen luonnollisen kokonaisuuden, mitä tavoitellaan biologisesti toimivan pohjakerroksen muodostavassa pienten sammakoiden tai liskojen terraariossa. Kuvan kasvit kestävät kuitenkin vain pienten eläinten aiheuttamaa rasitusta.

Pesäraunioinen on ananaskasvien tapaan lehtiruusukkeen muodostava epifyyttikasvi ja kasvualustan tulee olla bromelioiden tapaan mielellään ilmava. Ananaskasveista raunioinen eroaa kuitenkin siinä, että vaikka lehtiruusuke kerääkin sadevettä, se ei muodosta vesisäiliötä, vaan vesi ohjautuu kasvin juurille. Tuuhean pesäraunioisen lehtiruusuke on jotakuinkin yhtä kestävä ja tukeva kuin bromelioiden ruusukkeet, joten se sopii hyvin pienten eläinten kiipeilyalustaksi. Pesäraunioinen on erittäin sopiva sammakkoeläinterraarioihin, joiden sisustuksessa sillä saadaan aikaan matalaankin terraarioon sopivaa korkeutta. Sen leveät lehdet luovat varjoa ja kasvi vie kuitenkin vain vähän pohjapinta-alaa. Vaaleanvihreä väri luo kontrastia ja selkeä ruusukemainen muoto tekee pesäraunioisesta hyvän painopistekasvin myös pienessä terraariossa.

Pesäraunioinen: Bromelioiden tapaan pesäraunioinen muodostaa tukevan ruusukkeen, joka sopii erinomaisesti sammakoiden ja gekkojen kiipeilyalustaksi ja kestää isompienkin eläinten liikkumista.

Viirivehka (Spathiphyllum floribundum), Malakanvehka (Aglaonema spp.), Flamingonkukka (Anthurium spp.), Peikonlehti (Monstera deliciosa)

Luetellut lajit eivät ole läheistä sukua keskenään, mutta terraariossa ne ovat ominaisuuksiltaan hyvin samankaltaisia. Vehkat soveltuvat pääasiallisesti vain pienille eläimille. Kaksi ensiksi mainittua pysyvät varsin kohtuullisen kokoisina ja flamingonkukastakin on saatavana kääpiömuoto, peikonlehti sen sijaan on yleisesti ottaen liian suuri ja kasvutapansa (suuret lehdet ja pitkät lehtien varret) puolesta hankala paitsi hyvin pieninä yksilöinä. (Huom! Vehkakasvit ovat lähtökohtaisesti myrkyllisiä, yllämainitut lajit ovat tosin käytännössä lähinnä ärsyttäviä ja ainoastaan eläinravintoa käyttävien lajien terraariossa tällä ei ole merkitystä.)

Viirivehka: Vehkakasvit ovat usein myrkyllisiä, ja esimerkiksi kirjovehkaa ei kannata vartavasten hankkia terraarioon. Kuvassa oikealla oleva viirivehka on kuitenkin käytännöllinen pienten eläinten sademetsäterraariossa, vaikka se ei tarjoakaan liikkumisalustaa.

Malakanvehka: Malakanvehka on viirivehkaa tukevampi ja suurilehtisempi, eli pienet eläimet voivat myös liikkua sen päällä.

Flamingonkukka: Flamingonkukka on muiden vehkojen tavoin suhteellisen hentolehtinen, mutta toimii hyvin sisustuselementtinä. Soveltuu hyvin vesiviljelyyn.

Yleinen kasvisuositus sademetsäterraarioon tai keskikosteaa huoneilmaa vastaavaan terraarioon, jossa kasvillisuus joutuu rasitukselle alttiiksi, on sopivan korkuinen leveälehtinen traakkipuu, suurehko limoviikuna (limoviikunan runko voidaan tarvittaessa katkaista), suurehko kultaköynnös tai aasinkorva. Keskikosteassa terraariossa voidaan traakkipuun asemasta käyttää myös jukkapalmuja. Ruusukkeinen traakkipuu ja jukkapalmu säilyttävät muotonsa vaikka eläimet tuhoaisivat välillä osan lehdistä, ja rungon korkeudesta riippuen lehdistö saadaan sopivalle korkeudelle. Ananaskasvit ovat myös hyvin kestäviä, mutta niiden käytännöllisyys on tapauskohtaista.

Pienillä matelijoilla ja sammakkoeläimillä matalissa ja kosteapohjaisissa terraarioissa erittäin hyviä ovat pienten kultaköynnösten ja aasinkorvien lisäksi vesifiikus, pesäraunioinen ja rönsylilja. Maavarrelliset saniaiset ja sulkasaniaiset ovat myös hyviä sammakkoeläinterraarioissa. Hieman korkeammissa ja suuremmissa terraarioissa voidaan käyttää vehkoja.

Myös muita terraarion olosuhteisiin sopivia huonekasveja voi käyttää. Niiden sopivuus on ensisijaisesti kiinni eläinten aiheuttamasta rasituksesta, joten sammakkoeläimillä ja pienillä matelijoilla lähes kaikki terraarioon mahtuva käy, suurempien eläinten kanssa kannattaa kuitenkin pitäytyä mahdollisimman kestävissä ruusukemallisissa kasveissa.

Autiomaaterraarioon valittavien kasvien tulee kestää kuivaa ilmaa ja keskimäärin huonelämpöä hieman korkeampia lämpötiloja, eli kasvi ei saa haihduttaa lehtiensä kautta yhtä tehokkaasti kuin kosteiden alueiden kasvit. On myös huomioitava, että kasvin runsas kastelu ja kostea multa nostaa terraarion ilmakosteutta, mikä ei kuivissa terraarioissa ole toivottavaa.

HUOM! Autiomaakasvit ovat peräisin avoimilta alueilta eli ne tarvitsevat erittäin runsaasti valoa. Päiväaktiiviset aavikkolajit tarvitsevat myös tehokasta valaistusta, joten terraarion olot sopivat myös aavikkokasveille. Yöaktiivisten lajien terraarion yleisvalaitus voi kuitenkin olla paljon tehottomampaa ilman että se haittaa eläimiä, mutta valoteho on tällöin aavikkokasveille usein liian alhainen ja ne alkavat käydä kitukasvuisiksi. Kasvien menestyminen edellyttää täten "tarpeettoman" tehokasta valaistusta.

Autiomaakasveista puhuttaessa ajatellaan tyypillisesti kaktuksia, vaikka todellisuudessa kaktuksia esiintyy pelkästään uudessa maailmassa, Afrikassa ja Aasiassa on ainoastaan muutamia kaktuksia muistuttavia tyräkkilajeja. Eli vastoin yleistä käsitystä jokaisesta maailman autiomaasta ei siis löydy

Eli leopardigekon terraario ei ihan välttämättä tarvitse kaktusta, oli se sitten elävä tai keinoversio.

Piikikkäitä kaktuksia ei kuitenkaan tule käyttää terraarioissa riippumatta eläinten alkuperämaasta, koska pienessä tilassa piikit ovat selkeä turvallisuusriski eläimille. Eläimiä pyydystettäessä tai niiden muuten panikoituessa ne saattavat ympäri terraariota säntäillessään teloa itsensä hyvinkin vakavasti, ja toisaalta piikikkäät kaktukset eivät tarjoa eläimille kiipeiltävää liikkumatilaa vaan päinvastoin kutistavat terraarion pohjapinta-alaa. Kaktuksista terraarioon soveltuvat siten käytännössä vain piikittömät lajit eli lähinnä joulukaktus ja pääsiäiskaktus, jotka ovat toisaalta peräisin sademetsistä ja kasvavat siellä epifyyttinä puiden oksilla. (Lisäksi täytyy huomioida, että osa kaktuksista vaatii menestyäkseen talvisen lepoajan viileämässä, jota taas monet aavikkoeläimet eivät tarvitse yhtä kärjistetyssä muodossa, joten kaktusten pysyvä istuttaminen terraarioon ei yleisesti ottaen kävisi kuitenkaan päinsä.) Piikikkäät kaktukset tulee siten käytännössä jättää pois laskuista, mutta muita sopivia kuivakkokasveja löytyy helposti kaupoista.

HUOM! Useat tavalliset autiomaakasvit vaativat viileämpää talvikautta lajista riippuen n. 5-15 asteessa. Käytännössä useimmat huonekasveiksi myytävät lajit luonnollisesti menestyvät lepokaudella vajaan 20 asteen huonelämmössä tai viileällä ikkunalla (ks. terraarion lämmityksen yhteydessä esitelty ikkuna-ansari) hyvin ilman erityisjärjestelyjä. Käytännössä kasvit voi kuitenkin joutua siirtämään lepokaudeksi ulos terraariosta.

Agavet ovat kotoisin uudesta maailmasta, lajeja on useita ja niiden koot vaihtelevat huomattavasti. Kasvutapa on yleensä varreton lehtiruusuke, lehdet ovat hyvin jämäkkiä ja teräväkärkisiä. Terraariossa agavet kestävät hyvin eläinten liikkumista lehtien päällä eikä lehdistä saa käytännössä purtua irti palasia. Kasvikaupassa on säännöllisesti saatavilla muutamia agavelajeja, tyypillisesti nimilajia Agave americanaa ja joitakin pienempiä lajeja, kuten erittäin sopivaa kruunuagavea. Agave ei kasva merkittävästi korkeutta, joten lehtiruusuke pysyy käytännössä niin matalana, että korkeuden puolesta se sopii myös pienempien eläinten terraarioihin. Ruusukemuoto on tehokas sisustuselementti ja toimii sellaisenaan kultaisen leikkauksen painopisteenä.

Agavet I: Helsingin Talvipuutarhan kaktushuoneen agavet demonstroivat hyvin lajien vaihtelevaa kokoa. Oikealla oleva vihreä laji, sen takana oleva sinertävä Agave americana ja saman lajin keltareunainen muunnos ovat sopivissa oloissa kasvatettuina liian suuria terraarioihin ja ylipäätään asuinhuoneisiin. Sen sijaan keskellä olevat kruunuagaven tyyppiset kasvit ovat juuri sopivia.

Agavet II: Myyntikokoisena kaikki agave-lajit ovat terraarioon sopivia ja optimaalisissakin oloissa kasvu vie vuosia. Kuvassa olevat agavet, aaloet ja mehikasvit ovat kaikki sopivia autiomaaterraarioihin. Kuvassa vasemmalla olevan A. americanan osalta on kuitenkin huomioitava, että ruukussa olevan kasvin lehdet vääntyvät kasvaessaan helposti alaspäin. Koska jäykkiä lehtiä ei voi taivuttaa, kasvia ei voi istuttaa maanpinnan tasolle ilman taipuneiden lehtien poistamista.

A. americana kasvaa halkaisijaltaan jopa parimetriseksi, mutta toisaalta se on hidaskasvuinen ja kestää vuosia ennen kuin siitä kasvaa liian suuri terraarioon. Kruunuagavet taas pysyvät varsin pienikokoisena. Agavea voi lisätä sivuversoista. Myytävät agavet ovat usein jo tehneet sivuversoja pienestä koostaan huolimatta, joten yhdessä ruukussa saa helposti usemman kasvin. Toisaalta, versoton yksilö on säännöllisen muotoinen ja siten esteettisestä näkökulmasta usein parempi sisustuskasvi.

Sekä aaloe- että sarviaaloelajeja on lukuisia ja kasvikaupassa eri lajikkeita liikkuu säännöllisesti. Aloen kasvutapa on agaven tavoin jämäkkälehtinen ruusuke. Osa lajeista pysyy ruusukkeena maanpinnan tasalla ja jotkin lajit kasvattavat vartta. Kooltaan kaikki aloet sopivat terraarioihin myös täysikasvuisina koska ne pysyvät pääsääntöisesti kohtuullisen korkuisina. Monien aloeiden lehdet ovat tylpähköjen piikien reunustamat, mutta eläinten kannalta ne ovat turvallisia.

Aaloet I: Sopivissa oloissa tietyt aaloelajit kasvavat tuuheiksi ja jopa metrien korkuisiksi pensaiksi, mutta terrarioissa suuretkin lajit pysyvät kohtuullisen kokoisina useita vuosia. Kuvassa on vartta kasvattava rohtoaaloe Aloe arborescens.

Aaloet II: Sarviaaloeiden lehtien syrjät eivät ole piikikkäitä kuten tavallisten aaloe-lajien lehdet. Käytännössä piikit ovat kuitenkin niin tylsiä ettei niistä ole vaaraa eläimille.

Aaloet III: Myyntikokoiset aaloet ovat yleensä hieman pienikokoisia suurempien eläinlajien terraarioihin, mutta hinta on kohtuullinen ja erilaisia lajeja on useita.

Aaloet ovat agave-suvun tapaan erittäin kestävälehtisiä, joten ne kestävät kiipeilyä eivätkä käytännössä kelpaa syötäviksi. Vartta muodostavien ja ylipäätään korkeammaksi kasvavien aloeiden kanssa on kuitenkin huomioitava, että ne voivat olla varsin epävakaita ja saattavat kaatua jopa itsestään. Koska kasvin juuret ovat varsin heikot, kaatuminen on hyvin haitallista ja se tulee estää sopivalla tuella erityisesti, jos kasvin päällä kiipeillään. Aloeiden lisääminen onnistuu agaven tapaan sivuversoja irrottamalla. Sekä aloet että agavet ovat lievästi myrkyllisiä tai ärsyttäviä, mutta terraariossa tällä ei ole merkitystä.

Afrikkalaisia anopinkieliä on saatavana useina sekä pitkä-, että lyhytlehtisinä lajikkeina. Anopinkieli on yksi kestävimpiä huonekasveja, joten sitä on vaikea tappaa terraariossakaan kunhan valoa on riittävästi. Terraariossa pitkälehtiset lajikkeet kasvavat ajanmyötä usein turhan korkeiksi, joten käytännössä kannattaa suosia matalina pysyviä lyhytlehtisiä lajikkeita eli anopinhampaita. Anopinkieli kasvaa ruusukemaisena ja sen lehdet ovat kestäviä, mutta pitkälehtisten kasvien lehdet voivat taittua juurestaan suurempien eläinten kiipeillessä kasvissa. Anopinkieltä voi helposti lisätä sekä sivuversoista että lehtipistokkaista.

Anopinkieli: Lähes mahdoton saada hengiltä huonolla hoidolla, mutta kasvaa turhan korkeaksi mataliin terraarioihin. Lyhytlehtiset anopinhampaat ovat siten vielä parempia.

Pullojukka kasvaa ruusukkeena ja muodostaa ajanmittaan tyvestä leveän puumaisen varren. Pullojukan lehdet ovat pitkät, kapeat ja kestävät. Kasvi on hidaskasvuinen, joten sen uudistumiskyky on periaatteessa heikko, vaikka vaurioituneen ruusukkeen muoto korjaantuukin itsestään. Mitä suurempi kasvi on ja mitä enemmän siinä on vartta, sitä paremmin se on turvassa lehtitöyhtöön kohdistuvalta rasitukselta. Toisaalta, mitä korkeampi varsi sitä korkeampi terraario ja sitä ylempänä tulee myös valaisimien olla maanpinnasta.

Pullojukka: Pullojukkaa on saatavana erikokoisina yksilöinä, joskin suurten kasvien hinnat ovat pitkästä kasvatusajasta johtuen varsin korkeita. Pienempiin terraarioihin sopivat pienet kasvit ovat toisaalta varsin halpoja.

Jukkapalmuja on traakkipuiden tapaan tyypillisesti myytävänä Ti-Plant muodossa eli ruukkuun on pystytetty puumainen varrenkappale, jonka yläpäästä kasvaa muutama sivuverso. Varrenkappaleen pituus ja lehtitöyhtöjen koko vaikuttaa kasvin hintaan, mutta toisaalta pienestäkin kasvista kasvaa ajanmyötä hyvinkin iso. Jukkaa on saatavana myös latvaversiona, jolloin ruukussa on yksi varreton lehtitöyhtö. Pölkkymallisessa jukkapalmussa taas on paksu rungon tyvi, josta nousee useita lehtitöyhtöön päättyviä puumaisia varsia.

Jukkapalmu: Jukkapalmu on monikäyttöinen, halpa, kestävä ja saatavana eri kokoisina eri korkuisiin terraarioihin sopivina yksilöinä.

Jukan lehtiruusukkeet ovat tuuheita ja lehdet ovat kestäviä ja taipuisia, joten agaveen ja aaloeen verrattuna jukka saadaan mahtumaan helpommin leveyssuunnassa rajalliseen tilaan. Toisaalta, jukka on jo lähtökohtaisesti korkeampi ja huomattavasti nopeakasvuisempi, joten terraarion tulee olla korkeampi. Koska suurin osa autiomaaeläimistä on ensisijaisesti maassa eläviä ja terraario on siten suhteellisen matala, hankittavan kasvin tulisi olla mielellään olla matala eli joko latvaversio tai mahdollisimman lyhyellä varrella varustettu. Varrellinen jukka tai pölkkyjukka on muotonsa puolesta kuitenkin varsin hyvin turvassa isompienkin maassa elävien eläinten aiheuttamalta kulutukselta. Suuremmista jukkapalmuista voi katkaista sivuverson, josta saadaan jurrutettua varreton kasvi. Kiipeilevien eläinten terraarioissa korkeammat jukkapalmut ovat myös erinomaisen kestäviä kasveja.

Toisaalta normaalisti kasvikaupassa liikkuva perus-jukka ei kuitenkaan ole varsinainen aavikkolaji, joten sen lehdet haihduttavat tehokkaammin, mikä edellyttää säännöllisempää kastelua. Toisaalta, jukkaa ei myöskään tarvitse talvehdittaa viileässä. Varsinkin Ti-Plant-mallisten kasvien juuret ovat varsin heikot, joten kiipeilevien lajien terraarioissa ne tulee tukea hyvin kaatumisen estämiseksi. Juuriston kaivaminen tulee myös estää traakkipuiden tapaan.

Mehikasveja on kaupoissa erilaisia, ja niitä saa usein hyvinkin halpaan kappalehintaan. Käytännössä mehikasvit ovat kasvutavastaan riippumatta terraariokäyttöä ajatellen kuitenkin huomattavan hauraita, joten ne sopivat vain hyvin pienten eläinten terraarioihin tai ne täytyy asemoida eläinten ulottumattomiin. Ruusukemalliset mehikasvit ovat jälleen kestävimpiä.

Mehikasvit: Mehikasveja on runsaasti erilaisia, mutta niille on yleensä tyypillistä varsin heiveröinen rakenne, eli isommat eläimet murjovat muut paitsi matalat ja tiheät mehiruusukkeet.

Yleinen suositus aavikkoterraarioon on kasvutavaltaan ruusukemainen vahvalehtinen kasvi. Ruusuke uudistuu itsestään ja korjaa siten mahdolliset vauriot uusilla lehdillä. Koska aavikolla ei tarvita paljon kasveja, sisustuksen kannalta riittää usein yksi suhteellisen suurikokoinen yksilö. Käytännössä hinta-laatusuhteeltaan paras on yleensä jukkapalmu, suhteellisen kookkaat agavet, aloet ja lyhytlehtiset anopinkielet ovat myös erittäin hyviä. Lisäksi tulee huomioida aavikkoterraarion mahdollinen sisustaminen kuivilla heinillä, joilla saadaan aikaan hyvin luonnonmukainen vaikutelma ilman eläviin kasveihin liittyviä ongelmia.

Akvaterraarioissa käytetään samoja vesikasveja kuin akvaarioissa, lajien valinta riippuu hoidetuista eläimistä ja terraarion lämpötilasta. Sammakkoeläimillä voi käytännössä käyttää mitä tahansa viileähkössä vedessä viihtyviä akvaariokasveja, helppohoitoisimpia ja nopeakasvuisia ovat mm. intianvesitähdikki ja konnaruoho. Molemmat sopivat erittäin hyvin akvaattisten salamantereiden muninta-alustoiksi, ja konnaruoho voidaan ohjata kasvamaan ylös vedestä myös kostealle maa-alueelle.

Kasvien päällä oleskeleville kellosammakoille ja suuremmille akvaattisille eläimille sopivat tukevarakenteisemmat kasvit. Erityisen sopivia ovat miekkakasvit (Echinodorus spp.) jotka ovat sekä kestäviä että ruusukemuotoisia, joten niiden muoto uudistuu itsestään. Herttamiekkakasvi saadaan kasvamaan vedenpinnan yläpuolelle ja se sopii hyvin korkeaankin akvaterraarioon. Mätäsmäiseksi kasvatettu pinnalla kelluva jättiläismiekkakasvi taas kasvaa vain hieman pinnan yläpuolelle, eli se sopii hyvin matalaankin pinnan yläpuoliseen tilaan.

Varsinaiset kelluskasvit (vesihyasintti, pistia, kellussaniainen) ovat suurempien eläinten akvaarioissa hyviä koristeita (mutta niiden päällä ei voi liikkua, eli ne eivät sovi kellosammakotyyppisille eläimille). Avoimilta alueilta tulevat pintakasvit tarvitsevat kuitenkin vedenalaisiin kasveihin verrattuna erittäin runsaasti valoa, eli ne käyvät normaalisti valaistussa terraariossa yleensä kitukasvuisiksi ja kääpiöityvät. Vastaavassa valaistuksessa esimerkiksi kelluva jättiläismiekkakasvi sen sijaan menestyy erinomaisesti. Ainoa kelluskasvi, jonka valaistusvaatimukset ovat kohtuulliset, on limaska. Limaska tosin on muista syistä usein enemmänkin riesa kuin toivottu kasvi, eli yleisenä eri tyyppisten eläinten terraarioon sopivana sekä koristeena että liikkumisalustana toimiva ”pintakasvi” on jättiläismiekkakasvi, vaikka sitä ei sellaiseksi akvaariokirjoissa suositella.

Suurten akvattisten eläinten eli käytännössä lihansyöjäkilpikonnien akvaarioissa voidaan käyttää vain mekaanisesti kestäviä kasveja, jolloin vaihtoehtoina ovat miekkakasvien ja pintakasvien lisäksi epifyyttiset jaavan- ja afrikansaniaiset ja anubiakset. Kasveja ei voi yleensä istuttaa pohjaan, vaan ne kiinnitetään joko juurakoihin, istutetaan ruukkuihin tai jätetään kellumaan pinnalle. Akvaterraarioihin sopivia kasveja käsitellään lisää Terraarioesimerkki-osiossa akvaattisten sammakkoeläinten yhteydessä.

Pohjamateriaalien yhteydessä käsiteltiin sammalta ja kuivia lehtiä, jotka ovat ensisijaisesti pohjamateriaalia, mutta ovat usein myös olennainen osa terraarion esteettista ilmettä. Sammalta ja kuivia lehtiä voi selitetyllä tavalla käyttää kaikissa terraarioissa, mutta kuivat ruohovartiset kasvit ovat homehtumisalttiuden takia käyttökelpoisia vain kuivissa ja kuivapohjaisissa terraarioissa. Niillä kuitenkin saadaan aikaan erittäin luonnollinen tulkinta "kuivista ruohovartisista kasveista", joita esiintyy useimmilla aroilla ja aavikoilla.

Kuivilla alueilla on tyypillisesti erilaista kuivaa korsikasvillisuutta, joka herää eloon sadekaudella, muutoin ruohokasvillisuus on usein enemmän tai vähemmän kellastunutta. Tätä kellastunutta puoliaavikkoa tai aroa voidaan jäljitellä terraariossa joko hakemalla ulkoa sopivia heinämättäitä ja kuivattaa ne juurineen, minkä jälkeen mätäs "istutetaan" pohjamateriaaliin. Toinen tapa on kerätä sopivia tuleentuneita heiniä, leikata ne terraarion kokoon nähden sopivan korkuisiksi ja valaa ne tuppaina pystyyn ohueen kipsialustaan, mikä piilotetaan pohjamateriaalin alle.

Kuivat heinät: Kipsialustaan valettuna heinistä saadaan luonnollinen mätäs. Pohjalle asetettu vaakatasoinen heinäkimppu toimii myös pienten eläinten piilopaikkana.

Kipsialustaa ei tarvitse käsitellä vedenkestäväksi lakalla tai hartsilla, koska kuivia heiniä voi kuitenkin käyttää ainoastaan kuivassa pohjassa. Kyseinen heinätupaselementti on käytännössä lähes ilmainen, eli jos ja kun se nuhjaantuu, se vaihdetaan uuteen.

HUOM! Ruohon ja heinien hakemiseen luonnosta liittyy pintamaan, karikkeen ja muun aluskasvillisuuden tavoin punkkiriski, joten ne tulee valmistella huolellisesti ennen käyttöönottoa. Käytännössä nämä ovat ainoita sisustusmateriaaleja, jotka pitäsi varmuuden vuoksi joko kuivattaa ulkovarastossa riittävän pitkään, tai puhdistaa elollisesta materiaalista kuumentamalla uunissa tai pakastamalla. Tietysti voidaan huomioida vuodenaika, jos kuivia heiniä haetaan talvella lumihangen keskeltä, niissä ei luonnollisesti ole punkkivaaraa. Kokonaiset ruohomättäät ja muu aluskasvillisuus kuitenkin joudutaan keräämään sulan maan aikana.

(Suomalaiset punkit eivät ole samalla tavalla katastrofaalisia kuin varsinaiset eksoottisten matelijoiden punkit, koska vuodenaikojen vaihteluun sopeutuneiden selkärangattomien lisääntyminen asuinhuoneistoissa ei onnistu. Suomalaiset vertaimevät punkit purevat paremman puutteessa myös matelijoita, vaikka ne yleisesti suosisivatkin tasalämpöisiä isäntäeläimiä. Eli ulkoa tulleet punkit ovat harmillisia, mutta lähtökohtaisesti yksilöitä on vain niin paljon kuin ulkoa on sisälle kannettu. Eli niistä pääsee varsin helposti eroon. Ulkoa tuodussa elävässä ruohotupsussa tulleet punkit ovat ainoita, jotka ovat koskaan omiin terraarioihini päässeet. )

Tekokasveja on valmistettu pitkään huonekasvien korvikkeiksi ja akvaariokasveja korvanneet vesikasvien muoviset kopiot ovat myös vanha keksintö. Nykyisin tekokasveja markkinoidaan myös nimenomaisesti ”terraariotarvikkeina”. Kuten jo alussa todettiin, elävien kasvien käyttö on aina ensisijaista ja tekokasveja käytetään siten vain poikkeustilanteissa. Esimerkiksi karanteenioloissa tekokasvit voidaan pitää täysin steriileinä. Jos normaaliterraariossa vaihtoehtona on täydellinen kasvittomuus, tekokasvit ovat kuitenkin suositeltavia sekä terraarion esteettisen ilmeen että näkösuojaa kaipaavien eläinten näkökulmasta.

Keinotekoisia kasveja valmistetaan pääasiallisesti joko muovista, jolloin ne ovat täysin stabiileita, tai kankaasta, jolloin ne saattavat reagoida nesteiden kanssa.

HUOM! Koska tekokasvit ajanmyötä kuluvat ja hajoavat, niitä ei tulisi kiinnittää pysyvästi kiinteään kalliotaustaan, vaan kasvien irrotuksen ja korvaamisen tulisi olla mahdollista ilman taustarakenteen pinnan rikkomista. Likaantuneiden tekokasvien puhdistaminen on myös huomattavasti helpompaa, kun ne voidaan irottaa ja liottaa esimerkiksi vesiämpärissä.

Muovikasveja valmistetaan sekä akvaario- ja terraariokäyttöön että asuntojen ja toimistojen koristeiksi. Käytännössä muovikasvit ovat käyttötarkoituksesta riippumatta vedenkestäviä, eli niitä voidaan käyttää terraarioissa riippumatta niiden alkuperäisestä käyttötarkoituksesta. Huomiota täytyy lähinnä kiinnittää kasvien varteen, joka huonekasviversioissa on usein alapäästään paljasta rautalankaa.

Muovisia akvaariokasveja: Muutama pienikokoinen Plantastics- malli, jotka soveltuvat esimerkiksi pienten sammakkoeläinten karanteenioloihin. Oikealla on muovinen huonekasvi-palmu.

Muovikasvien rakenne on eläviin kasveihin verrattuna jäykkä ja joustamaton, eli ne haittaavat eläinten liikkumista enemmän kuin aidot kasvit. Muovikasvien käytössä on siten oltava maltillinen. Erityisesti esteettisistä syistä lisätyn kasvillisuuden kanssa tulee ensisijaisesti kiinnittää huomio siihen, ettei kasvillisuus huononna sisustuksen toiminnallisia ominaisuuksia ja rajoita eläinten liikkumatilaa. Varsinkin tilanteissa, joissa eläimet liikkuvat käytännössä paljaita oksia pitkin, liiallinen muovikasvien asentelu oksistoon voi merkittävästi haitata eläinten sujuvaa liikkumista ja kutistaa käytettävissä olevaa tilaa.

Muovikasvien lisäksi tekokasveja valmistetaan kankaasta, mikä on taipuisana, ohuena ja kevyenä sovelias materiaali erityisesti suurikokoisten lehtikopioiden valmistamiseen. Vaikka kangasrakenteisia kasveja kutsutaan yleisesti silkkikasveiksi, käytetty kangas ei yleisesti ottaen ole silkkiä, varsinkaan aitoa luonnonsilkkiä, vaan yleensä täysin epäorgaanista valmistetta. Epäorgaaninen materiaali sopiikin erityisen hyvin kosteisiin oloihin.

Silkkikasvi: Kuvan kasvissa on aitoon oksattomaan puurunkoon kiinnitettyjä n. 30 senttisiä muovisia keino-oksia, joissa on kangasrakenteisia lehtiä. Käytännössä pikkuoksat voidaan helposti irrottaa ja kiinnittää mihin tahansa puukeppiin tai suoraan terraarion taustamateriaaliin. Irtonaisten oksien kuljettaminen on paljon helpompaa ja sopiva puurunko voidaan hakea lähimmästä pajupusikosta.

Tekokasveja, sekä muovisia että kangasrakenteisia, saa usein hyvinkin edullisesti erilaisista halpahalleista, mutta tällöin silkkikasvien kanssa tulee noudattaa varovaisuutta. Monet silkkikasvit päästävät kastuessaan väriä, mikä luonnollisesti estää niiden käytön kosteissa terraarioissa ja ylipäätään tilanteissa joissa terraariota sumutetaan vedellä. Värien myrkyttömyydestä ei ole takeita, joten tälläiset kasvit eivät sovi myöskään kuiviin terraarioihin joissa hoidetaan kasveja syöviä eläimiä, koska kasveja saatetaan maistella.

Aikaisemmin akvaariokasveja valmistettiin ainoastaan muovista, mutta nykyisin tarjolla on myös kangasrakenteisia versioita. Koska kankaiset akvaario- ja terraariokasvit on valmistettu juuri kyseistä käyttötarkoitusta varten, ne kestävät vettä ja kangas ei ime kosteutta tai epäpuhtauksia eikä päästä väriä.

Pohjamateriaalin määrästä, tyypistä ja eläinten käyttäytymisestä riippuen kasvit voidaan istuttaa joko suoraan pohjamateriaaliin tai erillisiin ruukkuihin, jotka ovat joko pohjamateriaalin sisällä tai sen pinnalla. Istutustavan valinta on olennaisesti sidoksissa terraarion eläinten sotkuisuuteen, joten mitä suuremmista eläimistä on kyse, sitä parempi on istuttaa kasvit ruukkuihin. Tämä siksi, että pohjamateriaalin tiheä vaihtaminen haittaa kasveja aina, kun juuristoon tai sen osaan kohdistuu häiriötä. Sotkuisien lajien imukykyinen pohjamateriaali ei usein edes kelpaa istutusalustaksi tai kerros on liian ohut, joten kasvit on tästäkin syystä istutettava ruukkuihin. Ruukussa oleva kasvi voidaan helposti poistaa terraariosta pohjamateriaalin vaihtamisen ajaksi. Akvaattisten matelijoiden terraarioissa pohjamateriaalia ei pääsääntöisesti käytetä lainkaan, eli vedenalaisetkin kasvit on silloin käytännössä pakko istuttaa ruukkuihin.

Toinen ruukkujen käyttöä suosiva häiriötekijä on eläinten jatkuva pohjan kaivaminen. Tämä ei varsinaisesti ole sidoksissa eläimen kokoon, vaan nimenomaisesti käyttäytymiseen. Terraarioissa usein hoidettavia aktiivisia kaivajia ovat esimerkiksi akvaattiset matosammakot (edellyttäen että pohjamateriaali on hienojakoista, jos akvaariossa on karkeaa soraa matosammakoiden iho ei kestä kaivautumista joten ne joutuvat kärvistelemään muissa piilopaikoissa), pehmeäkilpikonnat, hietaboat ja kaivautuvat skinkit. Kaksi ensimmäistä esimerkkiä ovat akvaattisia eläimiä ja jälkimmäiset hiekassa eläviä, terraariossa kaikilla on tyypillisesti pohjamateriaalina hienoa hiekkaa. Näiden lajien tapauksessa on tyypillistä, että suoraan pohjahiekkaan istutetut kasvit ennemmin tai myöhemmin nousevat ylös hiekasta.

Akvaterraariossa kasvien voidaan antaa kellua, jolloin eläinten kaivamistaipumuksella ei ole väliä. Kelluviksi kasveiksi soveltuvat varsinaisten kelluskasvien (vesihyasintti, pistia, kellussaniainen) lisäksi ruusukkeina kasvavat miekkakasvit. Miekkakasvit ovat käytännössä parempia, koska ne eivät tarvitse yhtä paljon valoa kuin varsinaiset pintakasvit. Erityisesti jättiläismiekkakasvi on tähän tarkoitukseen sopiva, sillä se saadaan kasvatettua mätäsmäiseksi. Kelluva mätäs on niin vankkatekoinen, että se kestää erinomaisesti jopa isojen pehmeäkilpikonnien akvaariossa.

Toinen tapa on istuttaa vesikasvit hiekalla täytettyihin ruukkuihin, jotka asetetaan akvaarion pohjalle. Ruukuissa voidaan periaatteessa kasvattaa mitä tahansa akvaariokasveja, mutta käytännössä lajien tulee olla niin vankkoja, että kilpikonna ei tuhoa niitä uimalla kasvuston läpi. Miekkakasvit ovat jälleen parhaita, herttamiekkakasvi on suokasvina erityisen hyvä sillä se kasvaa nopeasti pinnan yläpuolelle, kukkii ja tekee poikastaimia. Jaavansaniainen, afrikansaniainen ja anubias-suvun kasvit ovat myös riittävän vankkoja, ja ne voidaan istuttaa epifyyteiksi sisustuksessa käytettyihin juurakoihin. Lisäksi sisustuksessa voidaan käyttää korkkilauttaa, jonka päälle voidaan istuttaa kasveja vesiviljelyyn, erityisesti vesifiikus on tähän omiaan. Esimerkiksi pehmeäkilpikonnat eivät lähtökohtaisesti nouse vedestä muuten kuin munimaan eli ne eivät tuhoa korkkilautan kasveja. Toisaalta, kasveilla varustettu korkkilautta voi olla ainoastaan sisustuselementti ja varsinainen maa-alue on järjestetty kiinteällä rakennelmalla.

Ruukkujen käyttö vähentää eläinten käytettävissä olevaa pohjapinta-alaa, joten niitä tulee käyttää säästeliäästi. Matosammakoilla ruukkuja ei kannata käyttää, vaan kasvit asetetaan kellumaan. Kilpikonna-akvaariossa jo yhdellä isolla ruukkuun istutetulla herttamiekkakasvilla saadaan näyttävä sisustus, jonka lisänä voidaan käyttää korkkilauttaa ja kelluvia kasveja.

Kuivan maan terraarioissa ruukkujen käyttö on edellämainituissa tapauksissa helppoa, koska paksussa pohjakerroksessa ne voidaan haudata näkymättömiin hiekan alle. Tällöin on kuitenkin muistettava, että ne pienentävät eläinten tehokkaassa käytössä olevaa kaivautumistilaa, joskaan pohjakerroksen kolmiulotteisuuden ansiosta eivät kuitenkaan yhtä paljon kuin maan pinnalla elävien lajien terraariossa. Hietaboat ja skinkit elävät tyypillisesti kuivilla alueilla ja ensisijaisesti hienossa hiekassa, joka taas on istutusmateriaalina hyvin karu. Ruukkujen käyttö mahdollistaa paremman materiaalin, esimerkiksi kaktusmullan, käytön kasvien istutusalustana. Myös kasteluvesi pysyy pääasiallisesti ruukun sisällä, jolloin se jää kasvien juuriston saataville eikä tarpettomasti kastele laajempaa aluetta. Jos eläimillä on taipumusta yrittää kaivautua ruukun sisälle, se voidaan ehkäistä asettamalla multakerroksen päälle kiviä.

Myös monilla liskoilla ja käärmeillä, jotka eivät luonnossa juurikaan kaiva, on terraarioissa toisinaan taipumusta kaivautua (ja munia) kasvien ruukkuihin. Tämä on kasveille vahingollista, joten kaivaminen täytyy estää kivillä. Eläimille voidaan lisäksi antaa erillinen kaivelu/munintalaatikko, ja koska kosteaan multaan kaivautuminen saattaa johtua alhaisesta ilmankosteudesta, myös wetbox ellei sitä jo ole terraariossa.

Sotkuisempien ei-kaivautuvien lajien terraarioissa pohjakerros on yleensä niin ohut, ettei ruukkuja voi kaivaan sen sisälle. Tällöin ruukut asetetaan yksinkertaisesti pohjalle sopiviin kohtiin ja ne voidaan naamioida katselusuunnasta esimerkiksi kaarnalla. Toinen tapa saada ruukut sopimaan muuhun sisustukseen on istuttaa kasvit styroksista varta vasten rakennettuihin keinokiviin (ks. kalliotausta).

HUOM! Ruukkujen tulee olla normaalien kukkaruukujen tavoin reikäpohjaisia, jotta liika vesi valuu ulos eikä tukahduta juuria. Käytännössä terraarioissa ja akvaterraarioissa käytetään tavallisia tukevasta muovista valmistettuja huonekasviruukkuja tilanteesta riippuen joko aluslautasen kanssa tai ilman. Keinokiviä käytettäessä niihin on myös tehtävä vastaava poistokanava, samoin kuin kalliotaustan istutussyvennyksiinkin.

Istutusmateriaalina ruukuissa käytetään normaalia kukkamultaa (kuivakkokasveille kaktusmultaa) ja kastelu ja lannoitus tehdään samalla tavoin kuin normaalien huonekasvien hoidossa. Hieno hiekka ja puhdas turve ovat ravinneköyhiä alustoja ja turve ei missään nimessä saa päästä kuivumaan, koska sen kastelu uudelleen on hankalaa. Akvaterraariossa pelkkä hieno hiekka käy istutusmateriaalina, koska veteen liukenevat ravinteet tulevat automaattisesti kasvien ulottuville ja toisaalta kiinteään hiekkaan ei vajoa likaa. Varsinaisissa terraarioissa kasveja voi istuttaa suoraan hiekkaan lähtökohtaisesti vain kosteapohjaisissa sammakkoeläinterraarioissa, joissa pohjan alaosassa on jatkuvasti vettä ja kasvit ovat siten vesiviljelyssä.

Suoraan pohjaan istutettujen kasvien täsmälannoittaminen on mahdollista, mutta tällöin terraariossa ei voi olla integroitua vesiallasta. Pohjamateriaalien yhteydessä mainittiin lannoittamattoman mullan / turpeen käyttö lannoitettujen vaihtoehtojen asemasta. Maltillisella lannoituksella ei yleensä ole eläimille haitallisia vaikutuksia, mutta erityisesti sammakkoeläinten tapauksessa kaikkea ylimääräistä kemiallista altistusta tulee välttää, joten lannoituksen tulisi olla lähtöisin eläimistä, jolloin kasvien istuttaminen pohjaan vähentää siivoustarvetta. Käytännössä sammakkoeläinterraarioissa suoraan pohjaan istutettuja kasveja ei tarvitsekaan lannoittaa lainkaan. Periaatteessa eläinten ja kasvien pohjamateriaalivaatimukset ovat siis osittain ristiriitaiset. Käytännössä kasvien istuttaminen ruukkuihin on usein parempi vaihtoehto, koska istutusmateriaali voidaan silloin pitää kasvien kannalta optimaalisena. Suoraan pohjaan istuttaminen onnistuu pääsääntöisesti vain pienten eläinten kosteapohjaisissa terraarioissa.

Tavallisia terraariossa pidettäviä kasveja tuhoavia eläimiä ovat suuret matelijat eli iguaani, suuret agamat, varaanit, teijut, kilpikonnat ja suuremmat boa- ja pythonkäärmeet. Kasveja tuhoava käytös vaihtelee lajien välillä ja johtuu joko kasvien syömisestä tai eläimen liikkumisesta kasvien päällä, joten elävien kasvien menestyksellinen käyttö riippuu tilanteesta.

Suurin osa painavista eläimistä liikkuu pohjalla, joten suoraan pohjaan istutettuja matalia pohjakasveja ei luonnollisesti voi käyttää. Sen sijaan korkeammat puuvartiset ruukkukasvit menestyvät usein myös isompien eläinten terraarioissa. Jos eläinlaji ei ole kiipeilevä, se saattaa satunnaisesti yrittää kiivetä kasviin pyrkiessään ulos terraariosta, mutta mitä suurempi kasviyksilö ja terraario on kyseessä, sitä vähemmän kasvi kärsii satunnaisesta kiipeilystä. Kiipeilevät lajit taas suosivat kokoonsa nähden riittävän paksuja ja tukevia oksia, eli suuremmat eläimet eivät aktiivisesti kiipeile tai oleskele esimerkiksi ohutoksaisessa limoviikunassa, kun paksuja kiipeilyoksia on tarjolla riittävästi ja elävät kasvit eivät ole loogisilla kiipeily- ja kulkureiteillä. Yleisesti ottaen eläviä kasveja voidaan siten käyttää aina, kun terraario on riittävän suuri edellyttäen, että valitut kasvit ovat riittävän kestäviä ja ne sijoitellaan sopivasti.

Ovat kasvinsyöjiä, isokokoisia ja lisäksi kiipeileviä. Käytännössä iguaani voi syödä kasvit tai tärvellä ne kiipeilemällä. Koska iguaani pääsee kiipeilykykynsä ansiosta käsiksi käytännössä kaikkeen terraariossa olevaan materiaaliin, elävien kasvien käyttö on hankalaa. Erittäin suuressa (huonekokoisessa) terraariossa suurikokoiset kasvit kuitenkin voivat kestää varsin pitkään, edellyttäen että muita kiipeilyrakennelmia on riittävästi ja kasvit on sijoiteltu sopivasti kiipeilyreittien ulkopuolelle. Jos eläviä kasveja halutaan käyttää, tulee varmistua valittujen lajien myrkyttömyydestä. Mahdollisia kasveja ensisijaisesti puuvartiset suuret kasvit: limoviikuna, traakkipuut, jukkapalmut. Kasvit on tuettava hyvin kaatumisen ja ruukusta irtoamisen estämiseksi, erityisesti traakkipuilla on heikot juuret ja kaatumisella on haitallinen vaikutus kasvin elinvoimaan.

Käytännössä tämä tarkoittaa vesiagamia, purjeliskoja, basiliskeja, parta-agamia ja piikkihäntäagamia. Ensimmäiset kolme ryhmää eivät ole kasvinsyöjiä, mutta ovat suhtellisen suurikokoisia ja kiipeileviä sademetsälajeja. Kasveja tuhoava vaikutus siis perustuu normaaliin liikkumiseen terraariossa. Näillä lajeilla eläviä kasveja voidaan käyttää varsin menestyksekkäästi edellyttäen, että terraario on riittävän suuri ja kasvien sijoittelu muuhun sisustukseen nähden pitää ne liskojen varsinaisten kulkureittien ulkopuolella. Mahdollisia kasveja ovat ensisijaisesti puuvartiset suuret kasvit: limoviikuna, traakkipuut, ananaskasvit. Sopivasti sijoiteltuna voidaan käyttää myös esimerkiksi kultaköynnöstä ja aasinkorvaa.

Parta-agamat ja piikkihäntäagamat syövät kasveja, ovat ensisijaisesti maaeläimiä ja elävät kuivilla alueilla. Kiipeilytaipumuksen rajallisuudesta johtuen kasvit eivät yleensä kuitenkaan joudu merkittävälle mekaaniselle rasitukselle altiiksi. Kestäviä kasveja voidaan käyttää suuremmissa terraarioissa. Mahdollisia lajeja ovat agavet, aloet, pullojukat ja jukkapalmut. Koska näillä liskoilla voi olla taipumusta kaivaa, ruukkujen pinta tulisi suojata kivillä. Kasvit on muutenkin tuettava hyvin kaatumisen ja ruukusta irtoamisen estämiseksi.

Varaanit ja teijut eivät syö kasveja ja suurin osa lajeista on maaeläimiä. Liskojen koko kuitenkin vaihtelee, ja suuremmat yksilöt voivat tärvellä kasvin jo yhdellä kiipeilykerralla. Suuret sammiokokoiset kasvit saattavat kestää myös suurempien yksilöiden huonekokoisessa terraariossa hyvinkin pitkään ja saavat yleisesti ottaen olla rauhassa, mutta jos lisko syystä tai toisesta päättää kiivetä kasviin, vahingot ovat usein huomattavia (katkenneita oksia / haaroja yms.) Eläviä kasveja käytettäessä sekä terraarion että kasvien tulee siis olla mahdollismman suuria. Tästä syystä elävien kasvien käyttö tulee varsinaista terraariota käytettäessä kyseeseen lähinnä pienten lajien ja yksilöiden terraarioissa, joissa kasvit menestyvät edellyttäen, että ja kasvit ovat kestäviä ja sopivasti aseteltuja. Mahdollisia kasveja ovat jälleen ensisijaisesti puuvartiset suuret kasvit: jukkapalmu, limoviikuna, traakkipuut. Kasvit on tuettava hyvin kaatumisen ja ruukusta irtoamisen estämiseksi.

Kilpikonnien tuhovaikutus perustuu joko kasvien syömiseen tai tallomiseen. Maakilpikonnat ovat kasvinsyöjiä, joten ne joko syövät tai pidemmän päälle tallovat kaiken mihin pääsevät käsiksi. Terraariossa voidaan kuitenkin helposti käyttää ruukkuihin istutettuja kasveja kunhan ruukut ovat riittävän korkeita / korkealla, jotta eläimet eivät ylety kasveihin. Tällöin voidaan käyttää mitä tahansa terraarion olosuhteisiin sopivia kasveja, mutta niiden tulee kuitenkin olla varmuuden vuoksi myrkyttömiä.

Pääasiallisesti maalla elävät lihansyöjäkilpikonnat eivät aktiivisesti tuhoa kasveja muuten kuin tallomalla, joten nillä kasvien käyttö ja valinta on varsin vapaata. Kasvit istutetaan kuitenkin lähtökohtaisesti ruukkuihin vaikka pohjakerros oliskin paksu.

Semiakvaattiset ja akvaattiset kilpikonnat voivat olla osittain kasveja syöviä (mm. punakorvakilpikonna), mutta suurimman osan ollessa petoja tuhovaikutus aiheutuu kasveihin kohdistuvasta mekaanisesta rasituksesta. Lihansyöjalajien akvaarioissa voidaan siis hyvin käyttää eläviä kasveja, edellyttäen että ne ovat riittävän kestäviä eivätkä sijaitse kilpikonnien liikkumisreitellä. Akvaterraariossa kasvien annetaan kellua pinnalla tai ne istutetaan ruukkuihin, koska pohjamateriaalia ei yleensä käytetä lainkaan tai kilpikonnat irrottavat liikkuessaan kasvit joka tapauksessa pohjasta. Toinen hyvä tapa on istuttaa kelluvaan korkkilauttaan vesifiikusta tms. vesiviljelykasvia. Maa-alueelle käyvät mitkä tahansa olosuhteisiin sopivat kasvit, veteen ensisijaisesti miekkakasvit; kelluva mätäsmäinen jättiläismiekkakasvi ja ruukkuun istutettu herttamiekkakasvi ovat erityisen hyviä. Lisäksi juurakon pinnalle istutettu jaavan- tai afrikansaniainen on sopiva.

Käärmeet ovat puhtaasti petoja ja lisäksi kynsien puuttuminen tekee käärmeiden kasveihin kohdistuvan tuhovaikutuksen painoon perustuvaksi murskaamiseksi. Boat ja pythonit ovat yleisesti ottaen tanakkarakenteisia, joten niiden kasveja tuhoava vaikutus on suurempi kuin ruumiinrakenteeltaan hennommilla käärmeillä vastavassa pituusluokassa. Suurimmat käärmeet eli suuret pythonit ja anakondat ovat käytännössä lähes kiipeilykyvyttömiä, pienemmistä lajeista osa elää puissa ja jotkin lajit ovat ensisijaisesti maa-eläimiä, mutta kiipeilevät säännöllisesti.

Käytännössä pythoneiden ja boien terraarioissakin voidaan käyttää eläviä kasveja siinä missä pienempienkin käärmeiden terraarioissa edellyttäen, että terraarion koko on riittävän suuri ja kasvit riittävän suuria ja vankkarakenteisia ja sopivasti sijoiteltuja. Vaikka maassa elävien käärmeiden terraarioissa kasvit saavatkin lähtökohtaisesti olla rauhassa, samoin kuin suurten varaanien tapauksessa satunnaisilla kiipeily-yrityksillä on kuitenkin varsin tuhoisat vaikutukset. Mahdollisia kasveja ensisijaisesti puuvartiset suuret kasvit: jukkapalmu, limoviikuna, traakkipuut (Dracaena fragrans). Kasvit on tuettava hyvin kaatumisen ja ruukusta irtoamisen estämiseksi.

Kiipeilevät boat ja pythonit ovat lähtökohtaisesti niin raskastekoisia, että ne murjovat ajanmyötä kasvit, jotka ovat niiden säännöllisillä liikkumisreitellä. Toisaalta on kuitenkin huomattava, että käärmeet suosivat oleskelupaikkoinaan riittävän paksuja ja tukevia oksia. Mikäli terraarion sisustus on sopiva ja kiipeilyoksia on riittävästi, aikuiset käärmeet eivät yleensä ala oleskelemaan kasvien päällä, vaan suosivat varsinaisia tukevia kiipeilypuita.

Käytännössä elävien kasvien käyttö isokokoisten eläinten terraarioissa onnistuu siis usein varsin hyvin edellyttäen, että terraario on riittävän suuri, kiipeilypuita on riittävästi, ne ovat oikeanlaisia ja kasvit ovat poissa eläinten liikkumisreiteiltä. Kasvit antavat tällöin ensisijaisesti näkösuojaa. Yllämainittujen puuvartisten kasvien lisäksi kultaköynnöstä ja muita köynnöskasveja kuten aasinkorvaa voidaan hyvin käyttää, edellyttäen että ne ovat pohjan yläpuolelle mutta niitä ei toisaalta ohjata varsinaisten kiipeilyoksien yläpinnalle. Köynnöksiä voidaan istuttaa takaseinälle tai kiipeilyoksistoon asennettuihin ruukkuihin. Korkeassa terraariossa pohjalle saatavan valon määrä jää usein alhaiseksi, joten kasvit on senkin takia hyvä asentaa mahdollisimman ylös.

Kasvikaupasta hankittavat kasvit ovat eläinten loisten ja bakteerien suhteen turvallisia, mutta saattavat tuoda terraarioon kasvitauteja tai tuholaisia tai niiden torjunta-aineita. Tästä syystä kasvit tulee käsitellä ennen terraarioon laittamista, jotta vältytään myöhemmiltä ongelmilta (kasvitaudit ja tuholaiset eivät sinänsä haittaa varsinaisia terraarioasukkaita, mutta voivat olla muuten hyvinkin harmillisia.)

Käytännössä uusia kasveja kannattaa pitää ikkunalaudalla parista päivästi viikkoon, jotta nähdään onko niissä tuholaisia, eli käytännössä kirvoja tai kasvipunkkeja. Kasveissa mahdollisesti olevat torjunta-aineet hajoavat suhteellisen nopeasti, eli jos kasvi joudutaan itse myrkyttämään punkkien takia, se on mahdollista laittaa terraarioon muutaman päivän jälkeen myrkytyksestä vedellä pestynä. Tavallisissa kirvoissa taas on se hyvä puoli, että poikasia synnyttävinä ja kasvin pinnalla honteloilla jaloilla kulkevina hyönteisinä ne saadaan varsin helposti poistettua suihkuttamalla kasvi huolellisesti vedellä kylpyhuoneessa. Kasvin suihkutus kannattaa tehdä heti kasvin hankinnan jälkeen, ja seuraavien päivien kuluessa sitten todetaan ilmestyykö kasviin kirvoja, jolloin pesu uusitaan.

Monet kasvit on istutettu styroksirakeilla kevennettyyn styromultaan. Styroksimurut ovat nieltynä potentiaalisesti vaarallisia, joten multa on parempi vaihtaa vaikka kasvi laitettaisiin terraarioon ruukussa. Vastaava pohja-aineksen keventäminen voidaan tehdä vermikuliitilla. Kun multa vaihdetaan, koko kasvi voidaan samalla pestä juoksevalla vedellä.