Tukholman eläinkohteet

(Skansenin akvaario, Aquaria Vattenmuseum ja Fjärilshuset 21.12.2008)

Onko Tukholman terraarioeläimiä esittelevissä turistikohteissa kaikki hyvin vai löytyykö sieltä huomauttamista, jos asiaa arvioi OBJEKTIIVISESTI eikä sensuroi / kieltäydy näkemästä mahdollisia ongelmakohtia kuten yleensä on tapana tehdä? Korkeasaaressa tai Tykkimäellä ei useimpien mielestä ole koskaan ollut mitään huomauttamista (OBJEKTIIVISESTI arvioiden totuus on ollut aivan toinen), eli miten ruotsalaiset selviävät kriittisesti tarkasteltuina? Katselmuksessa siis Skansenin akvaario, Aquaria / Vattenmuseum (Vesimuseo) ja Fjärilshuset (Tukholman perhospuutarha). Edellisestä käynnistä kyseisissä paikoissa oli kulunut n. 8-9 vuotta, mutta niissä on käyty useampia kertoja aiemmin, mikä antaa arviointiin perspektiiviä.

Tukholman kolme eksoottisia eläimiä esittelevää kohdetta ehtii tarvittaessa käydä läpi normaalin päiväristeilyn aikana. Näin oli juuri tässä tapauksessa eli Helsingistä Tukholmaan-reitillä laskennallista aikaa Tukholmassa laivan tulosta laivan lähtöön on 7 h 30min.

Skansenin akvaario uudistuu jatkuvasti ja talossa olikin tapahtunut runsaasti muutoksia edelliseen käyntiin verrattuna. Pimeäeläinhuone oli purettu, entiset makitarhat oli muutettu sademetsähuoneeksi, kaikki makeavesiakvaariot oli poistettu ja meriakvaarioiden kokoonpanoa oli muutettu ja mukaan oli lisätty yksi suuri riutta-akvaario ja haiallas. Ulkohäkit ja niiden läpi kulkeva reitti oli tällä kertaa suljettu, vaikka aiemmin niiden kautta on päässyt myös talvella. Osa apinoista ja papukaijat olivat siten poissa näyttelystä suljetulla alueella. Eli lipunmyyntitilan yhteydessä olevien kahden apina/laiskiais/iguaani/hiilikilpikonnaterraarion jälkeen siirrytään sisäpihan ylitse alkuperäiseen akvaariotaloon matelijahallin ovesta.

Skansen Akvariet / Matelijahalli: Matelijahallin yleinen ilme on säilynyt samana jo vuosikymmeniä. Hallin keskellä olevassa tekopuussa oli aiemmin laiskiaisia, jotka ovat muuttaneet parempiin tiloihin uuteen lipunmyyntirakennukseen. Terraariot ovat edestä aukeavaa tyyppiä. Suuressa osassa terraarioita alkuperäinen tekokasvilinja on vaihdettu eläviin kasveihin.

Matelijahallin kokoonpano ja ilme oli entisellään. Eläinlajeja on aiemminkin vaihdeltu, ja nyt entisistä olivat vanhoissa paikoissa jäljellä enää anakondat ja katonrajassa majailevat amazoninpapukaijat. Eläimistö ei tällä kertaa sisältänyt varsinaisia harvinaisuuksia. Gilaliskoja tai kuningaskobraa toisin näkee varsin harvoissa eläintarhoissa, mutta muuten lajisto ei ollut kovinkaan ihmeellinen. Suurimmassa osassa terraarioita on vihdoin siirrytty irtonaiseen pohjamateriaaliin ja eläviin kasveihin. Piilopaikkatilanne ei Skansenilla ole koskaan ollut niin häikäisevä, mutta kylläkin parempi verrattuna esim. Tykkimäkeen. Muutamia terraarioita koskien oli kuitenkin pakko tehdä pieniä huomioita:

Käpyskinkkien terraarion pohja?: Käpyskinkki elää Australian kuivilla seuduilla, jotka ovat pääsääntöisesti tasaista puoliaavikkoa. Erittäin lyhytjalkaisena eläimenä se liikkuu liukumalla maanpintaa pitkin. Laji ei ole kiipeilevä, vaan terraariossa laji voi tehokkaasti hyödyntää ainoastaan tasaista maanpintaa. Tässä tapauksessa terraarion pohjapinta-ala oli kuitenkin kaikkea muuta kuin tasainen ja siten kyseiselle liskolajille huonosti sopiva. (Skinkki näkyy kuvassa etureunassa.)

Kaksi gilaliskoa oli normaalilämpöisessä terraariossa joulukuun 21. päivänä? OK, laji ei sitten vietä talvilepoa Skansenilla, koska silloinhan yleisö ei näkisi mitään?

Temppelikyy, blood python ja maakilpikonna yhdistettynä samaan terraarioon? Kyyt ovat oksistossa, pythonit ja kilpikonnat pohjalla. Vaikuttaako lähtökohtaisesti hyvältä ajatukselta laittaa maassa elävä käärme lähes piilopaikattomaan (yllätys, yllätys!!!) terraarioon kömpelön maakilpikonnan tallottavaksi?

Kiinteä vesikuppi?: Puupythonin terraariossa ruuvilla kiipeilyoksaan kiinnitetty kookospähkinästä tehty vesikuppi. Vesi ei varsinaisesti likaannu, mutta puhdistaminen olisikin hidasta verrattuna irtoastiaan.

Puupythonin kanssa oli yhdistetty Litoria-sammakoita. Jep, chondro ei syö sammakoita, mutta ystävystyvätkö sammakot sen kanssa kun TIETÄVÄT ettei kyseinen käärme olekaan sammakoita syövä peto? Toivotaan niin, sammakothan varmaan tykkäävät sosiaalisina eläiminä muunlajisista kavereista. Sama pätee sinikieliskinkkeihin.

Semiakvaattinen laji ilman vesiallasta?: Krokotiililiskon (Shinisaurus crocodilurus) terraariossa oli ruokalautasen kokoinen onneton vesikuppi. LAJI ON SEMIAKVAATTINEN JA VAATII ISOLLA VESIALUEELA VARUSTETUN AKVATERRAARION. Terraario oli muuten niin vesifiikuksen vallassa että liskojen määrä jäi epäselväksi, yhtään ei ollut näkyvillä.

Arboreaaliset lajit ilman kunnollisia kiipeilypuita?: Kameleontin ja keskuspuun juurella olevien erilaisten puukyiden terraarioissa oli surkeat kiipeilyrakennelmat. Puukyillä ne olivat ensinnäkin onnettoman matalat terraarioiden korkeuteen nähden ja kaikista terraarioista puuttuivat tehokkaan liikkumisen mahdollistavat vaakasuorat oksat; kameleontillakin niitä oli vain muutamia. Onko liikaa vaadittu että kiipeileville lajeille järjestetään kunnolliset kiipeilymahdollisuudet? Ilmeisesti on.

Vahingoittunut eläin yleisön nähtävillä?: Mustan boomslangin kuono oli pahasti ruvella. Hankaa päätään seiniin pyrkiessään ulos terraariosta vai hyökkäilee lasia päin?

Matelijahuoneen jälkeen ohjattu reitti kulkee entiseen pimeäeläinhuoneeseen, jossa on suuri maaoravien, leopardikilpikonnien ja lintujen yhteisterraario ja muutama pienempi terraarioeriö, joista löytyy kalkkarokäärme ja kaulusliskoja. Kalkkarokäärmeitä oli myös matelijahallin yhdessä terraariossa ja yleisön kannalta kaikki kalkkarot ovat samannäköisiä, eli eläinlajia toistettiin.

Piilopaikka vai ei?: Kalkkaroterraariossa piilopaikan virkaa toimitti hieman litistetty pohjaton peltiämpäri. Tai ainakin sen voisi olettaa olevan piilopaikka, koska mitään muuta piilon tapaistakaan ei terraariossa ollut. Sisustajien tilannetajua kuvastivat myös terraarion takaseinällä ollut muovinen gilalisko ja kokonainen parvi tekolepakoita.

Onko tässä nyt mitään järkeä?: Maaoravien, leopardikilpikonnien ja parin lintulajin yhteisterraariossa oli toinen muovinen gilalisko, ja tunnelmaa kohottivat myös Tikun ja Takun (Piff & Puff på svenska) nimillä varustetut pienoistalot. Jouluista meininkiä toi muovinen joulukuusi. Terraarion pohjaratkaisu muuten eristi kilpikonnat ja maassa elävät linnut alueelle, joka oli huomattavasti pienempi kuin terraarion kokonaispinta-ala.

Oravahuoneen jälkeen reitti vei entiseen makihuoneeseen, johon oli makitarhojen paikalle rakennettu lasten sademetsä. Eläimiä ei huoneessa näkynyt, ainoastaan kasvien seassa kiemurteleva polku. Makihuoneesta krokotiilihalliin tullessa ensimmäinen terraario on valkotöyhtötamariinien eriö, jonka kaksiosaisessa vesialtaassa oikealla puolella oli kolme isokokoista alligaattorikilpikonnaa ja vasemmalla puolella matamata.

Eläimen fysiikka ja tavat huomioitu?: Tässä virityksessä nähtiin erittäin hyvä esimerkki siitä, miten kilpikonna-altaita ei tule rakentaa. Ensinnäkin vesiallas on tarpettoman syvä, koska kumpikin kilpikonnalaji elää pohjalla ja väijyy saaliskaloja paikallaan maaten. Toisaalta molemmat ovat varsin huonoja uimareita, eli ne hengittävät tuen päältä, käytännössä pohjalla seisten, matamata usein ainoastaan pitkää kaulaansa ojentamalla. Vaikka kyseessä olivat aikuiset yksilöt, hengittäminen edellyttää näissä altaissa kiipeämistä reunaa ylöspäin jotta kuono ylettyy pinnalle. Altaat ovat erittäin jyrkkäreunaisia eikä kummastakaan ollut käytännössä myöskään mahdollista kiivetä kuivalle maalle. (Molemmat lajit ovat tosin täysin akvaattisia eivätkä paistattele kun veden lämpötila on sopiva, mutta luonnollisesti munivat maalle.) Ylemmässä kuvassa vasemmalla oleva matamatan puoli ja alemmassa alligaattorikilpikonnien monttu.

Epäasiallinen sisustus huipussaan??: Kaikista pahin ongelma on kuitenkin liian pieni pohjapinta-ala, koska altaat ovat pohjaa kohti kapenevia mikä korostuu sitä enemmän mitä syvemmästä altaasta on kyse. Käytännössä tasaista pohjaa tarvitsevilla eläimille ei siis ole juuri liikkumatilaa, ja erityisesti alligaattorikilpikonnien puoli on erittäin ahdas kolmelle yksilölle, koska pohjan ala pienenee entisestään sisustuksen epäasiallisten kallioulokkeiden ja irtokivien takia. Kumpikaan laji ei ole kovinkaan aktiivisesti liikuskeleva, mutta altaiden sisustus on kyseisten lajien tapauksessa todellinen pohjanoteeraus. Ylemmässä kuvassa näkyy kaksi kolmesta alligaattorikilpikonnasta, joilla ei tasaista pohjatilaa juuri ole. Lisäksi varsinkaan matamata ei mielellään makaa avoimella pohjalla vaan mieluummin suojassa juurien tai puunrungon alla, mikä ei näissä altaissa tietenkään ollut kunnolla mahdollista. Matamatan altaassa oli yksi onneton juurakko, mikä ei tietenkään tarjonnut todellista suojaa. Vaikka kelvollinen suoja olisikin järjestetty, eläimet olisivat kuitenkin täysin yleisön näkyvissä, joten terraarion sisustajien logiikkaa ei voi kuin ihmetellä. (Alligaattorikilpikonnien altaassa oli aikaisemmin piraijoja, joilla luonnollisesti oli asiallisesti liikkumatilaa. Altaan pinta oli tällöin suojattu verkolla apinoille sattuvien vahinkojen välttämiseksi.) Alemmassa kuvassa matamata yrittää ottaa tarjotusta "piilopaikasta" hyödyn irti. Tasaisen pohjan osuus altaassa on kilpikonnan kokoon nähden minimaalinen. Lisäksi voidaan huomioida, että matamata ja pikkuapinat ovat kotoisin Amazonin alueelta, kun taas alligaattorikilpikonnat USA:n lounaisosista, missä lämpötilat eivät ole aivan samat kuin Brasiliassa varsinkaan vuoden ympäri...

Vastapäinen punakorvakilpikonnien / krokotiilinpoikasten terraario sen sijaan on loistava esimerkki tehtävänsä täyttävästi semiakvaattisten kilpikonnien terraariosisustuksesta, ELLEI OTETA HUOMIOON PAISTATTELULÄMPÖLAMPUN PUUTTUMISTA. Erityisesti on syytä huomioida matala vedenkorkeus, aivan toista luokkaa kuin monien ”asiantuntijoiden” suosittelema vedenkorkeus akvaarioissa. Kilpikonnathan tarvitsevat nimenomaisesti pinta-alaa eivätkä veden korkeutta. Eli kahdessa vastapäisessä kilpikonnaterraariossa toteutukset olivat toistensa peilikuvia eläinten vaatimusten kannalta, toinen on huippu ja toinen painajainen.

Krokotiilialtaan yläpuolinen seinä oli aikaisemmin varattu makeavesiakvaarioille, mutta nyt ne ja osa seinän takaisesta huoltotilasta oli korvattu lattiatasoisella ylhäältä avoimella haialtaalla, jossa oli keskenkasvuisia leopardihaita ja erilaisia rauskuja. Muuten hyvä, mutta altaan valaistus oli erittäin hämärä ottaen huomioon, että kyseiset lajit elävät tropiikissa matalissa, kirkkaissa ja voimakkaasti auringonvaloa saavissa vesissä. Akvaarion valaistusteho vastasi luonnollisen auringon kirkkauden sijaan lähinnä perunakellaria.

Hallin yläosassa haialtaan kupeessa oleva kaljurottien (Heterocephalus glaber) esittelytila taas oli valaistuksen osalta täydellinen vastakohta haialtaalle, vaikka eläinten valovaatimukset olivat päinvastaiset. Kaljurotat elävät tunneleissa maan alla ja eivät siten taatusti kaipaa kirkasta valaistusta, vaan ovat sopeutunet pimeyteen. Koska esillepano on järjestetty läpinäkyvistä muoviputkista rakennetulla terraarion pohjan yläpuolella kulkevalla käytävärakennelmalla, olisi kai kohtuullista olettaa luonnollista käytävien pimeyttä jäljiteltävän mahdollisimman hämärällä valaistuksella. Siis voisi terveellä järjellä olettaa, mutta koko koppihan oli jostain syystä kirkkaasti valaistu. Kaiken lisäksi terraariossa oli varoituskyltti, jossa kyseiset eläimet todettiin stressiherkiksi...

Krokotiilialtaan alapuolella on aiemminkin ollut meriakvaarioita, ja kokoonpanoa oli nyt uudistettu suurella kaarevaseinäisellä riutta-akvaariolla, jossa, kuten muissakin seinän meriakvaarioissa korallit ja muut selkärangattomat olivat aitoja (ja elossa). Kalat olivat myös hyväkuntoisia lukuunottamatta mandariinikalaa, jonka iho oli osittain täysin valkoinen ilmeisesti tulehduksen takia, ja laihaa sarvikalaa.

Skansen Akvariet / Krokotiilihalli: Kuubankrokotiilien keskusallas, sen kupeella oleva punakorvakilpikonnien ja krokotiilinpoikasten alue ja krokotiilihallin alaosan merivesiakvaarioita.

lkuperäinen sisääntuloaula oli nyt lähes tyhjänä, huoneessa oli haita esittelevien vitriinien lisäksi vain pari pientä terraariota joissa lintuhämähäkki ja jättiläistorakoita (myös akvaarion ulkoseinässä olevan poikashuoneen vitriinissä oli tällä kertaa vain muutamia selkärangattomia) ja akvaario, jossa ajelehti pari hain munakoteloa ja vastakuoriutuneita poikasia. Aikaisemmin huoneessa on ollut ”koskettelunurkkaus”, jossa on voinut mm. koskea oikeaa käärmettä, mikä nyt oli onneksi poistettu.

Valaistuksessa säästetään?: Krokotiilihallin takaseinällä oleva aikaisempi mangroveakvaario oli muutettu ylhäältä avoimeksi myrkyllisten merikalojen altaaksi, jossa oli siipisimppujen ja velhokalojen lisäksi käärmetähtiä ja meriahven. Jälleen sama juttu kuin haialtaan kanssa eli muuten hyvä, mutta valastusteho oli aivan järkyttävän alakantissa, itse asiassa kyseessä oli pimein meriakvaario mikä on missään näyttelyssä koskaan nähty. Ja kalat olivat luonnollisesti matalien ja kirkkaiden vesien lajeja, mm. velhokalat ovat vaarallisia juuri siksi, että uimarit astuvat niiden päälle kahluusyvyydessä. Akvaarion taustalla oleva jäljelle jäänyt pala mangrovemetsätulkintaa oli valaistu, mutta akvaarion puolelle ei valoa jostain syystä ole riittänyt.

Lajien yhdistely?: Myrkkykala-altaan ja valkotöyhtö- tamariinien tilan välissä oli nuolimyrkkysammakoiden terraarioita, joissa yhdessä oli jostain syystä yhdistettynä kolme eri lajia. Asiasta voi olla montaa mieltä.

Koska krokotiilihallin eriöistä ainoastaan keskusallas, sen kupeella oleva punakorvakilpikonna-allas, matamata/alligaattorikilpikonna/valkotöyhtötamariini-terraario, nuolimyrkkysammakot ja kaljurottaeriö eivät nykyään ole merivettä sisältäviä, hallin seinät oli merivesihenkisesti koristeltu koralleilla. Osa oli muovisia tekokoralleja, mutta suurin osa aitoja korallirunkoja enemmän tai vähemmän värjättyinä. Luonnonsuojelun kannalta näin yliampuva aitojen korallien käyttö ei ole kovinkaan mallikasta varsinkaan, kun lopputulos ei ole luonnollinen, vaan aikaisempi pelkkä kallioseinä oli hämärään tilaan sopivampi. (Merivesi ja korallit vaativat lähtökohtaisesti kirkasta merellistä valaistusta, korallit kun eivät kasva hämärässä tai varsinkaan luolissa. Jos hallissa olisi kirkas valaistus, sisustuksellinen lopputulos olisi voinut olla parempi.) Muuten sekä eläintilojen että yleisötilojen sisustus on erinomainen, koska Skansen Akvariet on keinotekoisten kalliosisustusten alkuperäinen soveltaja joka toi tekokalliot myös terraarioiden ulkopuolelle. Sisustus on lisäksi monipuolinen, koska kallioiden tyyli ja väri vaihtelee terraarioiden välillä.

Sisustus viestii luonnonsuojelusanomaa?: Suurin osa koralleista kasvaa luonnossa pintojen yläpuolella valossa, joten seinien koristelu on lähinnä surkuhupaisa.

Skansen Akvariet on loppujen lopuksi suhteellisen pieni sekä kooltaan että eläinmäärältään, mutta tarjoaa jokaiselle jotakin erittäin hienossa ympäristössä. Pimeäeläinhuoneen ja makitarhojen poisto ei varsinaisesti ole parantanut näyttelyn kiinnostavuutta, koska eläinmäärä on entistä pienempi, erityisesti käytännössä eläimettömän ”sademetsän” rakentamista voi ihmetellä. eläinkanta on kuitenkin hyvin monipuolinen. Käynti on kuitenkin hintansa arvoinen.

Skansenin välittömässä läheisyydessä Djurgardenin rannassa Gröna Lundin vieressä sijaitsee Aquaria / Vattenmuseum eli Vesimuseo, joka on käynnin arvoinen kohde, mikäli on hankkinut ”ilmaisen” sisäänpääsyn mahdollistavan Tukholmakortin, muuten Skansenin akvaariota vastaava pääsymaksu on selvästi ylihintainen koska näyttelyssä ei oikeastaan ole muuta kuin pieni ukkosmyrskylaitteistolla varustettu sademetsähuone ja iso haiakvaario. (Koska Skansenin akvaarion omistaja perusti myös Aquarian, on nykytilanteessa hieman kyseenalaista mihin vesimuseota enää tarvitaan kun myös Skansenilla on haiakvaario ja sademetsä, vaikkakin ilman ukkosmyrskyä, eli touhu tuntuu selvästi rahastukselta.)

Vesimuseo koostuu lyhyesti kerrottuna sisääntulohuoneesta, jonka lasisessa lipunmyyntitiskissä on pari elävää jokirauskua. Varsinaisessa näyttelyssä on pieni elävillä kasveilla sisustettu sademetsähuone, jossa on ukkosmyrskylaitteisto. Sademetsähuoneessa toistuu puolen tunnin välein ukkosmyrsky, jolloin valot himmenevät, salamat leiskuvat ukkosen säestyksellä ja vesialtaisiin sadetetaan vettä.Vesialtaissa on toisistaan erotettuna neljä aluetta, joista kolmeen on akvaariomallinen näkymä myös huoneen ulkopuolella kulkevasta käytävästä. Ensimmäisessä osassa on suuri panssaripäämonni ja lapamonneja, toisessa akvaarioruuduttomassa matalassa altaassa on arowana, kolmannessa muutamia piraijoja ja isoja levytetroja ja viimeisessä kolmen pienen sorsan (!) lisäksi pari kiekkokalaa ja monnisia. Käytävässä akvaarioruutuja vastapäätä on kaksi nuolimyrkkysammakoiden terraariota ja hyvin pienessä kopissa oleva lintuhämähäkki.

Aquaria / Vattenmuseum: Sademetsähuoneessa olevan vesialtaan ensimmäisessä osastossa on isoja monneja, kuvassa panssaripäämonni.

Aquaria / Vattenmuseum: Keskimmäisen altaan oikea reuna, edellisen kuvan panssaripäämonnin vaaleaa selkää näkyy kuvan oikeassa reunassa.

Aquaria / Vattenmuseum: Näkymä edellisen kuvan kohdalta altaan suuntaisesti. Katselutasanteen ja pylvään välissä ui arowana ja taustalla näkyy riippusillan köysikaide.

Aquaria / Vattenmuseum: Riippusillan jälkeen reitti päättyy kuvanottokohtaan, eli sademetsä on todellisuudessa hyvin pieni. Tila on täysin keinovalon varassa.

Aquaria / Vattenmuseum: Näkymä huoneen viimeiseen altaaseen yläpuolelta (edellisessä kuvassa tämä on sillan oikealla puolella).

Aquaria / Vattenmuseum: Näkymä edellisen kuvan altaaseen akvaarioruudun läpi.

Aquaria / Vattenmuseum: Akvaarioruutuja vastapäätä olevat nuolimyrkkysammakkoterraariot. Aquariassa käytetään tehokkaasti kohdevalaistusta ja pimeyttä.

Seuraavassa huoneessa on lattiaan upotettu mangrovelammikko, jossa on murtovesikaloja, mm. ampujakaloja. Aikaisemmin altaassa oli myös liejuryömijöitä jotka liikkuivat halutessaan myös huoneen lattialla. Yläpuolisen tarkastelun lisäksi altaassa on kamera, joka kuva välittyy seinällä olevaan näyttöruutuun.

Aquaria / Vattenmuseum: Mangrovelammikko.

Samassa huoneessa on suuri huoneen korkuinen merivesiakvaario, jossa on leopardi- ja mustaevähaita, suuri mureena ja runsaasti pienempiä kaloja. Altaassa on myös valonheitinten alapuolella eläviä pehmytkoralleja, vaikka käyntihetkellä altaan vedessä olikin runsaasti leijuvia hiukkasia. Haiakvaariota vastapäätä on lattiaan kaivettu pienempi lammikko, jonka synteettisestä vanusta tehtyyn takaseinään on upotettu erilaisia eläviä kasveja, kaloja altaassa ei kuitenkaan ole. Samalla seinustalla oli neljä pikkuterraariota, niissä jokaisessa yksittäinen orkidea ja rukoilija- tai sauvasirkkoja.

Aquaria / Vattenmuseum: Haiallas on kalastoltaan runsas ja sisustukseltaan onnistunut, mutta käyntikerralla vesi oli normaaliin meriakvaariotasoon nähden erittäin sameaa. Altaan syvyys huomioiden on varsin yllättävää että eläviä selkärangattomia saadaan kasvamaan altaan pohjalla. Alemmassa kuvassa on vanuun istutetuista kasveista tehty seinä/lammikkoyhdistelmä, joka on jonkin verran mielenkiintoisempi kuin ei mitään.

Ison haiakvaarion jälkeen on matala riutta-akvaario ja vastapäisellä seinällä muutama pienempi merivesiakvaario ja meritähtiakvaario.

Aquaria / Vattenmuseum: Pienemmät merivesiakvaariot ja meritähdet.

Seuraavassa huoneessa on ruotsalaisten kalojen osasto, mistä löytyy myös muutama herppi. Huoneen seinästä virtaava puro on ulkoa pumpattua merivettä, ja juoksee siis suoraan takaisin mereen kalaportaan kautta. Kylttien mukaan kalaportaaseen nousee merestä lohia, ja veden sameudesta huolimatta altaassa näyttikin olevan kohtuullisen kokoinen lohi tai taimen. (Mielenkiintoista sikäli, että purossa on suoraan merestä pumpattua vettä ja lohikaloilla taas on yleensä tyylinä nousta makeavetisiin jokiin...) Huoneessa on tulosuuntaan nähden oikealla puolella kaksi lattian upotettua akvaariota, joiden väliseen käytävään laskeudutaan tikkaita pitkin (paljon hankalammaksi ei järjestely voisi aikuisten kannalta mennä). Ideana on esitellä happamoitumisen ja rehevöitymisen vaikutuksia. Altaissa on muutamia makeavesikaloja, mm. pari särkikalalajia, jotka kuitenkin näkyvät varsin hyvin myös ylhäältäpäin. Huoneen vasemmalla seinällä on tunturipuroa kuvaava allas, jossa oli muutama harjus ja nieriä. Tuloseinustalla on kokoelma pieniä akvaarioita ja terraarioita, joista löytyy rupikonnia, vesilisko, rantakäärme ja muutama pieni kalalaji, mm. pikkuahvenia ja ämpäri, jossa haudottiin lohen mätiä.

Aquaria / Vattenmuseum: Ruotsalaisten kalojen osasto, vasemmalla näkyy tunturipuro, takana mereen johtava kalaporras ja oikealla puolella ovat lattiaan upotetut akvaariot.

Aquaria / Vattenmuseum: Pikkuakvaariot ja terraariot.

Aquaria / Vattenmuseum: Näkymä upotettujen akvaarioiden välisestä käytävästä tulosuuntaan.

Tähän mennessä Vesimuseon hyvin vähäisestä eläin- ja akvaariokannasta ei löytynyt oikeastaan muuta huomautettavaa kuin haialtaan samea vesi, mutta nyt alkoi ihmettely. Käyntipäivä siis oli 21.12.2008. Miksi ihmeessä rupikonnat, vesilisko (mitä tosin ei näkynyt) ja rantakäärme eivät olleet jääkaapissa talvilevolla? Koska yleisö ei silloin näkisi mitään?

Isompien rupikonnien terraarion pohjan kosteus ja materiaali oli sinänsä oikein hyvä, mutta piilopaikat loistivat poissaolollaan (OK, rupikonna ei ole kovinkaan säikky ja matalalla oleva katto luo tavallaan suojaa.) Rupikonnien terraarion pohja olisi voinut olla tasaisempi ja ilman kiviä, joiden päällä konnat eivät viihdy. Terraarion vesiallas oli kiinteä lasilevyllä erotettu vajaa puolikas terraarion pituudesta ja konnia harrastaneet tietävät, että se on puhtaanapidon kannalta paha virhe. Toisekseen maaeläimille altaan koko on liian suuri, koska rupikonnat eivät välitä oleskella pidempään vedessä. Kaikki terraarion yksilöt olivat nytkin kuivalla maalla, samoin kuin pikkuterraarion pieni yksilö, jonka terraarion pohjasta suurin osa oli vettä ja terraario oli muutenkin liian kostea ja sisustus epäasiallinen tasaisella maalla viihtyvälle eläimelle. Vesiliskon samankokoinen purkki oli hieman asiallisempi.

Rantakäärme oli hyvin pienikokoinen yksilö, käärmeen oikeassa silmässä oli tarkemmin määrittelemätöntä vikaa ja terraarion pohja oli aivan liian kostea, RANTAKÄÄRME TARVITSEE ISON VESIALTAAN, MUTTA EI MÄRKÄÄ POHJAA TAI KOSTEAA ILMAA. HUOMIOIKAA ERITYISESTI TERRAARION PÄÄLLÄ NÄKYVÄ SUUTIN, millä terraariota ilmeisesti sumutetaan automaattisesti. Vesiallas oli irtonainen, muttei puhdistuksen kannalta paras mahdollinen. Parannusta entiseen on kuitenkin tapahtunut, koska aikaisemmin isokokoisempi rantakäärme oli SAMASSA terraariossa rupikonnien kanssa aivan liian kosteissa oloissa, ilman lämpölamppua, ja käärme pyrkikin raivokkaasti ulos terraariosta.

Aquaria / Vattenmuseum: Rupikonnaterraarion pohja on muuten hyvä, mutta kivet ja epätasaisuus eivät ole konnien mieleen. Piilopaikat?

Aquaria / Vattenmuseum: Pienen rupikonnan terraario on täysin pielessä. Konna ei viihdy liian kosteassa saatikka vedessä, se ei kiipeile tai oleskele kivien päällä eikä varsinkaan vietä aikaa huomattavan osan terraarion pohjan alasta vievän murikan päällä ja pitkäkarvainen sammal ei myöskään ole sopiva alusta. Eli jotakuinkin sopivaa pohjaa on kuvan terraariossa hieman konnan kokoa suurempi ala.

Aquaria / Vattenmuseum: Rantakäärmeen terraario oli liian märkäpohjainen ja vesialtaan puhdistuksen helppoudessa on toivomisen varaa.

Seuraavaksi reitillä on vuorossa ravintola/matkamuistomyymälä, jonka lattiassa on järviallas (akvaarionäkymä rakennuksen ulkopuolelta, altaassa on pikkukaloja ja iso monni) ja näyttelyn piha, jossa on mm. järviruo’olla varustettu keinotekoinen ulkoallas ja mereen johtava kalaporras. Eli Aquaria on todella lyhyt eikä tarjoa juuri mitään nähtävää (akvaarioita+terraarioita+altaita vain reilu 30 kpl!!! joista osa minipurkkeja), lävitse sen käy rauhallisellakin tahdilla puolessa tunnissa. Edellisestä käynnistä oli kulunut ainakin 8 vuotta, mutta näyttely oli käytännössä täysin entisellään. Eli kun sen on nähnyt kerran, ei ole juuri syytä mennä uudelleen ja ensimmäisenkin kerran voi hinta/laatusuhteen puolesta jättää väliin. Eli näyttelyyn ei kannata varta vasten matkustaa ja pääsymaksu on tolkuttoman ylihintainen, mutta Tukholmakortin haltijalle kuitenkin ”ilmainen” ja paikka on Skansenin ja biologisen museon vieressä.

Perhospuutarha Fjärilshuset sijaitsee Solnassa jonkin verran keskustan ulkopuolella ja on kokenut äskettäin omistajanvaihdoksen.

Nykyisessä kokoonpanossa puutarhassa on neljä erillistä kasvihuonetta (normaalien kauppapuutarhakasvihuoneiden korkuisia eli varsin matalia) ja sisääntulohallissa lisäksi kolme eläviä selkärangattomia ja erilaisia kaloja (mm. siipisimppuja, krotti, keisarikala) sisältävää merivesiakvaariota ja yksi makeavesiakvaario (miljoonakaloja).

Ensimmäisessä huoneessa eli talvipuutarhassa oleva lammikko oli remontissa ja huoneen kasvillisuus on muutenkin varsin askeettinen keskialueen ollessa pääasiallisesti soran peitossa. Puutarhan etukulmassa on maakilpikonna-aitaus, jossa oli yksi kreikankilpikonna, mikä ei jostain kumman syystä ollut talviunilla 21. joulukuuta. Terraariossa kasvoi suojaamattomia kaktuksia, jotka eivät tosin hidasliikkeisen kilpikonnan tapauksessa ole samanlainen riskitekijä kuin säikympien eläinten tiloissa. Lämpölamppuna oli punaista valoa säteilevä infrapunalamppu, mutta kasvihuoneen seinän läpi tuleva valaistus oli muuten tehokasta. UV-lamppuja ei terraariossa näkynyt. Piilopaikkoja kilpikonnalla ei ollut, pohjamateriaali oli hienoa kuivaa hiekkaa ja ilmeisen kaivuukelvotonta koko terraarion alueella.

Fjärilshuset / Tukholman perhospuutarha: Yksi näyttelyn harvoista matelijoista. Kreikankilpikonnalla on tilaa, mutta pojhamateriaalissa ja muussa sisustuksessa on toivomisen varaa. Ja vaikka talvipuutarhan lämpötila olikin viileähkö, kilpikonnan pitäisi olla horroksessa.

Seuraavassa hallissa oli runsaskasvinen lämmin kasvihuone, jossa oli muutamia perhosia ja suuri tyylikkäästi toteutettu karppilammikko. Kasvihuoneessa oli vapaana kiinalaisia kääpiöviiriäisiä ja muutamia pieniä lintuja, takanurkassa olevassa lentohäkissä harmaapapukaijoja, kaksi keltatöyhtökakadua, goffinkakadu ja pikkuara. Pienestä valmiskasvihuoneesta kyhätyssä ”häkissä” oli eksoottisia peippoja. Lisäksi hallissa oli nelisilmäkalojen akvaterraario, kaksi pyöreää pleksiterraariota joista toisessa oli akaattikotilo ja toisessa mangroven taimia ja akvaariosta tehty sammakkoterraario.

Fjärilshuset / Tukholman perhospuutarha: Lämpimässä kasvihuoneessa ympäristö oli kunnossa. mutta eläimistö vähäistä. Karppeja oli runsaasti.

Sammakkoterraariossa oli yhdistettynä kolmea lajia nuolimyrkkysammakoita ja ruskea Bombina orientalis, yhdistelmä josta TODELLAKIN (!!!) voi olla montaa mieltä. Nuolimyrkkysammakoiden kannalta terraarion sisustus oli OK, mutta kellosammakon kannalta teevadin kokoinen vesikuppi oli täysin riittämätön erittäin semiakvaattiselle lajille, jonka terraariossa tarvitaan ainoastaan tukevaa pintakasvillisuutta eikä välttämättä lainkaan maa-aluetta. Aikaisemmin tässä kasvihuoneessa oli vapaana huomattavasti enemmän lintuja, mm. kapustahaikara ja iibiksiä, ja papukaijahäkissä oli useita isoja aroja. Kalalammikko oli silloin paljon askeettisempi ja kaloja oli vain muutamia.

Fjärilshuset / Tukholman perhospuutarha: Tälläistä ei uskoisi näkevänsä missään, mutta totta se oli.

Seuraavassa hallissa oleva varsinainen perhoshuone oli vielä lämpimämpi ja aktiivisesti kostutettu, perhosia oli useita lajeja mutta yksilömäärältään vähänlaisesti ja puolenpäivän aikaan vain harvat yksilöt lensivät. Hallin seinustalla oli kuitenkin useita pikkuterraarioita, joissa perhosten koteloita oli odottamassa kuoriutumista. (Perhoset eivät pääsääntöisesti lisäänny kasvihuoneissa, vaan ne lähetetään perhospuutarhoihin koteloina Kaakkois-Aasialaisilta perhosfarmeilta.) Sisustuksena hallissa on suuri, lähes koko hallin mittainen matala lammikko, mikä on jaettu kolmeen osaan. Laajimmassa osassa oli pieni parvi kultakaloja, keskimmäisessä koristekarppeja, pari oskaria, muutama tonkija ja keskenkasvuinen panssaripäämonni ja viimeisessä arowana ja suurehkoja plekoja. Varsinkin keskimmäisen altaan kalaston yhteensopivuudesta voi olla montaa mieltä, mutta jos panssaripäämonni jää sinne pysyvästi, asia hoituu kyllä omalla painollaan. Sama vesi siis kiersi koko altaassa. Karppien ja kultakalojen soveltuvuus yli 20-asteiseen lämpöön on hieman kyseenalaista, koska koristekarppiharrastajat talvehdittavat lauhkeilta vyöhykkeiltä kotoisin olevat kalat normaalisti joko ulkolammikossa tai kylmässä autotallissa, joka tapauksessa erittäin viileässä vedessä.

Fjärilshuset / Tukholman perhospuutarha: Varsinainen perhoshuone. Sisustukseltaan onnistunut erityisesti huomioiden että katto on matalalla, mutta perhosia oli tällä kertaa hyvin vähän.

Neljännessä kasvihuoneessa oli akvaariosta tehty terraario, jossa oli 1.2 Uromastyx-piikkihäntäagamaa. Huoneen toisessa päässä oli lammikko, jossa oli jälleen parvi koristekarppeja. Tässä hallissa oli aikaisemmin häkeissä useamman lajisia kolibreja, nyt nämä kaikki olivat poissa.

Fjärilshuset / Tukholman perhospuutarha: Neljäs kasvihuone piti sisällään patsaiden lisäksi vain yhden liskoterraarion ja karppilammikon. Punaiset lämpölamput eivät ole varsinkaan aavikkoeläimille yhtä hyviä kuin kirkkaat polttimot, mutta toisaalta kasvihuoneessa valaistus on muutenkin erittäin hyvä. Verkkokattoisen terraarion päällä oleva akvaariovalaisin viittaa UV-valon antamiseen.

Kaikenkaikkiaan Fjärilshuset ei tällä kertaa ollut samaa tasoa kuin aiemmin, koska eläinmäärä oli karppikantaa lukuunottamatta vähentynyt, kaksi hallia neljästä oli käytännössä tyhjillään ja perhosia oli vähänlaisesti. Pääsymaksu tuntui jälleen turhan kovalta, vaikka kaksi lämpimintä hallia ovatkin ympäristöinä varsin komeita.

Kolmen varsinaisen vierailukohteen, Skansenin yleisen pääsymaksun ja matkojen yhteishinta tekee 330 SEK:n hintaisen Tukholma-kortin ostamisesta (ensimmäisen metroaseman kioskista) selvästi kannattavaa ja se helpottaa joukkoliikenteen käyttöä varsinkin, jos mukana on isompi ryhmä. Tukholman joukkoliikennelippuja ei myydä enää busseissa, vaan ne on ostettava ennakkoon ja tarvittavien kuponkien määrä riippuu matkan pituudesta. Tukholmakortti siis helpottaa menoa, koska esimerkkipäivän aikana tehtiin seitsemän erillistä matkaa (satamasta T-Centraleniin, Fjärilshusetiin menomatka junalla ja paluu bussilla 515 + metrolla Odenplanin kautta T-Centraleniin, Djurgardeniin ja takaisin bussilla 47 ja metrolla laivalle (Silja). Ajallisesti 7 h 30 min riittää varsin hyvin kyseisten kohteiden käymiseen edellyttäen, ettei ruveta esittämään liian intensiivistä harrastajaa, mutta mihinkään muuhun ei käytännössä juuri jääkään aikaa.

Vaikka Solnassa sijaitseva perhospuutarha on helposti saavutettavissa, menee edestakaisiin matkoihin Haga parkiin keskustasta kuitenkin tunnin verran aikaa eli Djurgarden-kohteisiin yhdistettynä perhospuutarhassa käynti tarkoittaa Skansenin eläintarhan/ulkoilmamuseon jättämistä väliin (Skansenin pääsymaksu on kuitenkin maksettava akvaariossa käydessä). Jos Perhospuutarhan jättää väliin, Djurgardenissa ehtii Skansenin alueen lisäksi käydä Biologisessa museossa (30 SEK) ja Wasa-museossa (95 SEK), joten Tukholma-kortin hankinta on edelleen kannattavaa. Jos haluaa käydä myös ostoksilla, käynti kannattaa rajoittaa Djurgardeniin ja laskea kannattaako Tukholmakorttia hankkia lainkaan.

Sinänsä Skansenin akvaario on käymisen arvoinen, perhospuutarha on nähtävyys sellaiselle joka ei ole vastaavassa ennen käynyt (edellyttäen että perhosia olisi enemmän), mutta Aquariaan ei kannata rahojaan tuhlata. Yleisesti ottaen eksoottisten eläinten harrastajien ja akvaarioharrastajien näkökulmasta näyttelytilanne Tukholma vs. Helsinki on yllättävää kyllä nykyisin Helsingin eduksi, koska Korkeasaari, Tropicario ja Sealife tarjoavat yhdessä selvästi enemmän nähtävää verrattuna Tukholman kolmikkoon (ja karppeja näkee ilmaiseksi Talvipuutarhassa).