Terraario.net: Terraarioeläinten loishäätö

Terraario.net - Etusivu & Navigointi >>>

Terraarioeläinten karanteeni ja loisten häätäminen

Kaikki matelijat ja sammakkoeläimet ja useimmat selkärangattomat eläimet voivat kantaa ulko- ja sisäloisia tai muita tarttuvia infektioita. WC-eläimet ovat lähes poikkeuksetta loisten kantajia, koska niitä ei yleensä loiskäsitellä tehokkaasti lähtömaissa. Lähtökohtana on olettaa, että eläin ei ole alkuperästä riippumatta puhdas, joten se tulisi aina käsitellä sekä ulko- että sisäloisten varalta heti hankinnan yhteydessä ja lisäksi karanteenata muista eläimistä eristettynä muiden mahdollisten sairauksien toteamiseksi.

Luonnonvaraisilla eläimillä on käytännössä aina jonkinlaisia loisia, eivätkä ne normaalitilanteessa juurikaan haittaa eläintä. Ongelmia syntyy lähinnä silloin, kun loisten määrä kasvaa huomattavan suureksi tai eläimen kunto huononee muista syistä (esimerkiksi kuljetuksen aiheuttaman stressin seurauksena), jolloin loiset heikentävät eläintä entisestään. Loisten ei ole tarkoitus tappaa isäntäänsä, eli siinä mielessä ne eivät ole suoranaisesti vaarallisia kohtuullisina määrinä, mutta terraariossa eläinten optimaalinen pito kuitenkin edellyttää kaikkien loisten tuhoamista sekä eläinten kunnon optimoimiseksi että loistartuntojen leviämisen estämiseksi.

Rajatussa tilassa elävän terraarioasukin tilanne eroaa luonnosta sikäli, että luonnossa eläin pystyy vapautumaan ulkoloisista varsin tehokaasti jo normaalisti liikkuessaan ja kerran pudonneet punkit eivät pysty hyökkäämään uudelleen saman eläimen kimppuun, koska punkkien liikkumisvauhti on isompiin eläimiin verrattuna auttamattoman hidas. Maastossa olevien ulkoloisten määrä on kaikenkaikkiaan kuitenkin sen verran vähäinen, että yhden matelijan kantamien punkkien määrä pysyy jatkuvasta hävikistä johtuen kohtuullisena. Rajatussa terraariossa punkit pystyvät kuitenkin käymään saman eläimen kimppuun myös kyydistä pudottuaan ja punkkikannan kasvaessa suureksi eläin voi olla lähes kauttaaltaan punkkien peitossa. Tällöin verenhukka voi jo selvästi heikentää eläintä.

Lisäksi on huomioitava, että semiakvattiset matelijat eivät luonnossa kärsi punkeista, koska vedessä oleskelu hukuttaa syöpäläiset. Terraariossakin tälläiset lajit pystyvät vapautumaan punkeista kun saatavilla on yksinkertaisesti riittävän suuri vesiallas, mutta eläin saa kuitenkin uuden punkkitartunnan heti tullessaan pois vedestä.

Ulkoloiset

Ulkoloiset eli käytännössä punkit jaetaan pieniin (mite) ja suuriin (tick). Käytännössä suuret punkit, (esimerkiksi kotimainen puutiainen), ovat niin isoja että ne havaitsee selvästi karvattomista eläimistä, pieniä punkkeja taas joutuu usein varta vasten etsimään. Eläimen sively valkoisella talouspaperilla välittömästi sen saavuttua paljastaa tehokkaasti onko yksilö saastunut. Riippumatta siitä löytyykö eläimestä paperisivelyllä punkkeja tai ei, UUSI ELÄIN ON AINA PUNKKIPUHDISTETTAVA VÄLITTÖMÄSTI VARMUUDEN VUOKSI.

Punkkipuhdistus tulee siis aina tehdä matelijoille (poikkeuksena ovat akvaattiset kilpikonnat ja kosteaihoiset sammakkoeläimet taas eivät käytännössä kanna ulkoloisia). Kaikki uuden eläimen mukana tulevat punkit ovat aikuisia, joten niiden tappaminen on suhteellisen yksinkertaista, punkkien munat ja kotelot sen sijaan ovat selvästi kestävämpiä ja laajemmalle alueelle levinneinä (punkit eivät muni eläimiin vaan mm. pohjamateriaaliin) vaikeammin tuhottavia. Kun punkkeja on kerran saatu terraariohuoneeseen / asuntoon ja ne ovat ehtineet munia, niistä voi olla erittäin hankalaa päästä kokonaan eroon, joten ennaltaehkäisy kannattaa. (Tosin tässä yhteydessä on huomattava, että vaikka matelijoiden punkit pystyvät lisääntymään normaaliasunnoissa ja liikkumaan itsenäisesti jopa huoneista toiseen, ne eivät leviä ihmisiin tai muihin nisäkkäisiin / lintuihin, eli ne pystyy viimeistään tuhoamaan nälkään näännyttämällä kun hankkiutuu eroon matelijoista.)

Ulkoloiset voidaan tappaa öljyämällä eläimet esimerkiksi tavallisella rypsi- tai auringonkukkapohjaisella ruokaöljyllä, jolloin punkit tukehtuvat tai ainakin irtautuvat eläimestä. Öljyäminen voidaan tehdä käsin tai pensselillä. Eläimen iho voidaan myös pyyhkiä kauttaaltaan alkoholilla. Myös pää on käsiteltävä huolellisesti ja erityisesti vatsasuomujen ja muiden suurten suomujen välien kanssa on oltava huolellinen. Öljyäminen on hieman sotkuinen keino, mutta eläimen ollessa muutenkin karanteeniterraariossa se ei ole paha ongelma. Öljyämistä ei voi myöskään käyttää pienten liskojen, mm. gekkojen kanssa, vaan niillä käytetään sumutettavaa ainetta, esimerkiksi Ivomecia (ks. jäljempänä). Käytännössä kylvettämällä tai sumuttamalla tehty myrkytys on öljyämistä helpompi ja tehokkampi keino, koska aineet tappavat punkit aktiivisesti.

HUOM! Matelijoiden ulkoloiskäsittelyyn käytettyjen aineiden kanssa on oltava varovainen, jotta tuote ole myös matelijoille vaarallista. Matelijoiden punkkipuhdistukseen ei tule käyttää mitä tahansa tasalämpöisille eläimille tarkoitettuja aineita, koska ne saattavat olla matelijoille myrkyllisiä. Jos tuotteen sopivuus matelijoille ei ole varmistettu, sitä ei tule käyttää. Linnut ovat selvästi herkempiä kuin nisäkkäät, joten yleisenä periaatteena syöpäläismyrkkyjä, joita voidaan suihkuttaa suoraan esimerkiksi nuorten kananpoikien niskaan, voidaan käyttää myös matelijoilla. Eläinkaupoissa myytävät punkkisuihkeet ovat käteviä, mutta niiden tehon kanssa on usein hieman niin ja näin, eli niihin ei kannata luottaa.

Punkkipuhdistus saapuvalle eläimelle:

1) Eläin viedään kuljetuslaatikossaan välittömästi kylpyhuoneeseen.

2) Punkkipuhdistus suoritetaan heti. Ei seuraavana päivänä tai seuraavalla viikolla.

3) Puhdistus tehdään aina.

4) Jokaiselle eläimelle

5) Riippumatta siitä mistä se on tullut. Edellisen omistajan vakuutteluihin punkittomuudesta voi suhtautua sanahelinänä, koska KUKAAN EI MYYNTITILANTEESSA MYÖNNÄ omassa eläinkannassaan olevan punkkeja.

6) Kun eläin on ämpärissä tai laatikossa puhdistusliuoksessa tai sillä sumutettuna, kuljetuslaatikko ja kaikki laatikon kanssa kontaktissa olleet materiaalit ja lattia puhdistetaan myrkyttämällä ja kuumalla vedellä huuhtelemalla.

7) Koska eläimet eivät kanna punkkien munia ja kaikki elävät punkit kuolevat riittävän tehokkaassa myrkytyksessä, käsittelyä ei tarvitse toistaa. Karanteenia jatketaan kuitekin muista syistä (mm. sisäloispuhdistus).

Jos eläimiä ei ole käsitelty karanteenivaiheessa tai muusta lähteestä tullut punkkitartunta on päässyt hallinnasta ja punkit ovat levinneet ympäri terraarioita, voidaan käyttää ivermektiiniä sisältävää lääkettä (kauppanimenä mm. Ivomec), joka on apteekkituote ja vaatii eläinlääkärin reseptin. Lääkettä voidaan käyttää sisäisesti tai injektiona ja koska valmiste on veteen liukenevaa, sitä voidaan käyttää myös ulkoisesti kylpynä. Sumutinpullolla sumuttamalla liuoksella voidaan käsitellä koko terraario. Ivomecia liuotetaan 2ml litraan vettä, ja sen voi siis sumuttaa suoraan eläinten päälle ja ympäri terraariota.

HUOM! Kilpikonnat eivät uusimpien tulosten mukaan kestä ivermektiiniä, vaikka muilla matelijoilla se on erinomainen tehoaine. Kilpikonnilla ei yleensä tavata ongelmallisia pieniä punkkeja ja isommatkin punkit ovat niillä harvinaisia, joten sinänsä ivermektiinikylvetys ei ole yleensä tarpeen. Ivermektiini ei ole myrkyllistä ulkoisesti käytettynä, joten kilpikonnien sumuttaminen liuoksella on OK, mutta niiden uittaminen ei sovi juomisriskistä johtuen.

Kun eläimet on poistettu terraariosta karanteenioloihin, itse terraarion, terraarion ympäristön ja tarvittaessa koko huoneen desinfiointiin voidaan kuitenkin käyttää tehokkaampia hyönteismyrkkyjä, sillä niiden hajoamisaika on suhteellisen lyhyt eikä siten aiheuta vaaraa karanteenista palaaville eläimille. Koska punkit voivat kävellä ulos terraariosta, pelkästään sisäpuolinen puhdistus ei riitä, vaan terrarion ulkopinnat ja ympäristö, periaatteessa koko huone tai asunto on myös puhdistettava huolellisesti. Suihkutettavat aineet ovat tällöin käytännöllisiä.

Karanteenioloissa eläin pidetään hygieenisessä muovilaatikossa, jossa on ainoastaan vesikuppi ja mahdollisesti muovi- tai pahvilaatikosta leikattu piilopaikka ja itse laatikko pidetään mahdollisimman kaukana muista eläimistä. Pohjamateriaalina kannattaa käyttää valkoista talouspaperia, koska valkoista taustaa vasten punertavat tai tummat punkit havaitsee helposti.

HUOM! Suurin osa myrkyistä tuhoaa ainoastaan aikuiset punkit, ei munia. Tästä syystä myrkytys tulee uusia noin viikon kuluttua, jolloin munavaiheessa olevat punkit ovat kuorituneet mutta eivät ole ehtineet itse lisääntyä. Koska punkkien munavaiheen pituus voi vaihdella lajin ja lämpötilan mukaan, myrkytys on parasta uusia ainakin muutaman kerran viikon välein, jotta kaikki punkit saadaan tuhottua.

Vaikka matelijoiden punkit eivät pure ihmisiä, niitä pystyy vahingossa siirtämään eläinten tarvikkeissa, sisustusmateriaaleissa, käsissä ja vaatteissa, ja ne säilyvät elossa pidemmänkin ajan. Tästä syystä on oltava huolellinen jos käsittelee eläimiä, tarvikkeita tai terraarioita muualla. Ylipäätään kannattaa tarkasti harkita onko vieraisiin matelijoihin tai niiden terraarioihin syytä ottaa tarpeettoman läheistä kontaktia tai antaa ulkopuolisten käsitellä omia eläimiään.

Käytettyjen tarvikkeiden ja sisustusmateriaalien kanssa on syytä olla erityisen huolellinen ja ne tulee AINA DESINFIOIDA KUUMENTAMALLA, uunissa tai kuumalla vedellä. (Jos esimerkiksi käytettynä hankittu juurakko ei mahdu uuniin, isossa kattilassa tai saunan padassa keitetään vettä, joka kaadetaan ämpärissä tai muovilaatikossa olevan juurakon päälle. Jos vesijohtovesi on riittävän kuumaa myös se käy.Vettä keitetään lisää niin kauan, että juurakko saadaan kokonaan veden alle – punkit eivät toisaalta kestä myöskään hukuttamista).

Voidaan myös huomata, että lämpimiltä alueilta peräisin ovat loiset eivät kestä jäätymistä, eli hyvä tulos saadaan myös pitämällä juurakkoa pari päivää riittävässä pakkasessa joko ulkona tai pakastimessa. Kuumentaminen on kuitenkin aina varmempi tapa, koska se tappaa taatusti kaiken elollisen.

Sauna saadaan lämmitettyä käytännössä myös riittävän kuumaksi, eli suurempia kiipeilypuita (jotka siis ovat punkkien saastuttamia tai muuten terraariokäytöstä tulleita), voidaan puhdistaa myös pitämällä niitä useampia tunteja saunassa (jos saunaa ei ole käytettävissä, joidaan puut pestä suihkussa kuumalla vedellä ja myrkyttää, ellei myrkytystä tehdä jo suoraan terraariossa).

HUOM! Se, että terraariossa havaitaan pieniä pohjamateriaalissa, kasveissa tai eläinten päälläkin liikkuvia selkärangattomia ei kuitenkaan automaattisesti tarkoita, että ne ovat punkkeja. Siinäkin tapauksessa että ne ovat punkkeja, ne eivät suinkaan välttämättä ole eläinten kimppuun käyviä vertaimeviä matelijapunkkeja, vaan esimerkiksi harmittomia kasvipunkkeja. Jos punkin näköiset ötökät selvästi kiinnittyvät eläimiin ja imevät verta, on ryhdyttävä edellä selostettuun torjuntaoperaatioon. Eli jos terraariossa havaintaan ötököitä, ei ole suinkaan automaattisesti ryhdyttävä desinfiointitoimenpiteisiin, koska ainoastaan matelijapunkeista täytyy päästä eroon ja niiden tuhoaminen edellyttää radikaaleja toimenpiteitä Muut ötökät ovat kohtuullisina määrinä eläinten kannalta harmittomia, mutta suurina joukkoina ne ovat ainakin katsojaa ärsyttäviä ja yleensä massaesiintyminen viestii terraarion epäedullisista olosuhteista.

Tavallisia terraarioissa esiintyviä ei-vaarallisia selkärangattomia ovat mm. lentävät banaanikärpäset, kosteassa pohjamateriaalissa elävät hyppyhäntäiset, sokeritoukat ja varastopunkit sekä kasveissa viihtyvät kirvat ja kasvipunkit. Jos terraariossa on suoraan metsästä ilman upotus- tai pakkaskäsittelyä haettua sammalta, pohjasta löytyvä selkärangattomien kirjo voi olla hyvinkin monipuolinen, mutta käytännössä ainoastaan edellämainitut aiheuttavat selkeitä massaesiintymiä. Kasvituholaisia lukuunottamatta edellämainitut tarvitsevat jatkuvaa kosteutta, eli ne saa varsin tehokkaasti hengiltä kun terraario pidetään kuivana viikon verran, jolloin tuholaiset kuivuvat hengiltä. Matelijoilla kuivatusjakso onnistuu yleensä ilman että eläintä tarvitsee edes poistaa terraariosta, sammakkoeläimillä tilapäismajoitus voi olla tarpeen.

Toinen / kuivatuksen kanssa rinnakkainen tapa tuhota ötökät on poistaa terraariosta niiden ravinto, eli esimerkiksi vaihtaa pohjamataeriaali puhtaaseen ja mm. kasveja syövien eläinten terraarioissa poistaa banaanikärpästen kasvualustana toimivat ruoantähteet. Käytännössä ei-toivotuista selkärangattomista pääsee usein helposti eroon, kun terraarion olosuhteita korjataan.

Kasvituholaiset kuitenkin vaativat yleensä jonkinasteista myrkyttämistä. Jos kasvit on istutettu suoraan pohjamateriaaliin ja sisustusesineisiin, myrkytys on tehtävä terraarion sisällä. Hyönteismyrkkyjen hajoamisaika on yleensä varsin lyhyt, mutta kemikaalien käyttöä tulisi kuitenkin välttää ja myrkytyksen ajaksi eläimet on siirrettävä joksikin aikaa tilapäisiin tiloihin Tästä syystä myös uudet kasvit tulisi karanteenata ennen terraarioon laittamista (ks. Terraarion sisustus - Kasvit).

Sisäloiset

Uudet eläimet tulee punkkipuhdistuksen ohella aina madottaa, koska myös sisäloisten hävittäminen myöhemmin sisustetusta terraariosta on merkittävästi hankalampaa verrattuna karanteelivaiheeseen. Erityisesti suoraan pohjaan ja taustaan istutetuilla kasveilla sisustettujen terraarioiden puhdistaminen edellyttää käytännössä koko sisustuksen tuhoamista, mikä on erittäin hyvä syy tehokkaalle ennaltaehkäisylle.

Eläimet madotetaan mahdollisimman nopeasti saapumisen jälkeen ja uudelleen hieman myöhemmin, jotta ensimmäisen kuurin aikana munina olevat loiset ehtivät kuoriutua. Eläimet pidetään koko kuurin ajan karanteenioloissa muista eläimistä eristettynä (karanteeni sinänsä jatkuu pääsääntöisesti pidempään kuin pelkkä matokuuri). Lähtökohta on, että lääke annetaan ravinnon mukana, pienillä liskoilla tämä onkin käytännössä ainoa mahdollinen tapa, suurilla eläimillä voidaan käyttää mahaletkua. Kuljetuksesta straessaantunut eläin ei yleensä suostu syömään heti, mutta toisaalta sisäloiset eivät punkkien tavoin vaella ulos terraariosta, eli myrkytystarve ei ole yhtä akuutti kuin välittömästi suoritettavalla punkkipuhdistuksella.

Sisäloistartunta voidaan todeta ulosteista, joista voidaan etsiä mikroskoopilla liikkuvia loisia ja säännöllisen muotoisia loisten munia. Käytännössä hyvin halvatkin lapsille tarkoitetut mikroskoopit, joiden suurennusteho säätyy noin 900-kertaiseksi sopivat tarkoitukseen.

HUOM! Elävät sisäloiset eivät pyri joutumaan ulos isäntäeläimen elimistöstä ja loisten munat taas ovat hyvin pieniä, joten jos ulosteissa ei paljain silmin havaita mitään erityistä, se ei tarkoita että eläin olisi vapaa sisäloisista. Madotus tehdään siten aina varmuuden vuoksi kuten punkkipuhdistuskin.

Sopivia matolääkkeitä ovat mm. Axilur (vaikuttava aine Fenbendazol) ja Flubenol (Flubendazol), jotka ovat hankittavissa reseptivapaasti apteekista. Molempien matelijoille sopiva annostelu on 50-100mg / eläimen painokilo. Koska erityisen vältettävää on lääkeresistenttien loiskantojen luominen liian alhaisella annostelulla ja toisaalta annostelu on pienille eläimille sitä helpompaa mitä suuremmasta pitoisuudesta on kyse, käytetään 100mg/kg annostelua.

HUOM! Koska kumpikin lääke on tarkoitettu isommille eläimille kissan ja hevosen väliltä ja matelijoiden paino lasketaan useimmissa tapauksissa enintään sadoissa grammoissa, annostelun helpottamiseksi kannattaa valita lääkkeen versiota, minkä pitoisuus on mahdollisimman alhainen. Axiluria (joka on monitehoisempana suositeltavampi) saa 250mg tableteissa, kun taas pastamuotoisen Flubenolin pitoisuus on 44mg/ml.

100mg/kg annostuksella puolikas Axilur-tabletti siis sopii 1,25kg painoiselle eläimelle. Jos madotettavan eläimen paino on 10g, puolikas tabletti on kuitenkin hajotettava paljon pienemmäksi. Käytännössä tässä tulee ottaa huomioon kaksi seikkaa, nimittäin lääkkeen antotapa eläimelle ja lääketabletin koostumus.

Lääke annetaan lähtökohtaisesti sekoittamalla ravintoon tai injektoimalla se kokonaiseen saaliseläimeen. Tämä on suositeltava tapa. Lääke voidaan antaa isommille eläimille myös mahaletkulla eli lääkeruiskuun kiinnitetyllä ohuella silikoniletkulla, jolloin se ruiskutetaan suoraan eläimen suuhun / ruokatorveen. Joidenkin gekkojen tapauksessa neste tai pasta voidaan tiputtaa eläimen kuonon päälle, josta lisko nuolee sen suuhunsa (edellyttäen, että yksilö on riittävän "kesy" mahdollistamaan tiputtamisen). Käytännössä useimpien pienten liskojen tapauksessa ainoa soveltuva tapa on ravintoon sekoittaminen eli käytännössä esimerkiksi sirkkaan injektoiminen, mistä taas seuraa, että lääkkeen määrän tulee olla fyysisesti mahdollisimman pieni, jotta se saadaan lisättyä kohtuulliseen määrään ruokaeläimiä.

Toinen potentiaalinen ongelma on lääkepitoisuuden jakautuminen tabletissa. Suurin osa tablettimuotoisen lääkkeen massasta on neutraalia sideainetta, esimerkiksi kalkkia. Jos varsinainen lääkeaine olisi jakautunut täsmälleen tasan koko tabletin massaan, murskatun jauheen annostelu partakoneenterällä olisi myös hyvin pienissä pitoisuuksissa OK. Koska voidaan kuitenkin olettaa ettei näin välttämättä ole (lääkeaine on lisätty sideaineeseen pisarana?) ja toisaalta jauheen fyysinen jakaminen alle 100g eläimelle sopivaksi alkaa käydä muutenkin turhan hankalaksi, joudutaan turvautumaan liuottamiseen. Tällöin tehoaineen pitoisuus saadaan laimennettua veden avulla helpommin annosteltavaksi ja lääkeainepitoisuus saadaan myös täysin samaksi koko liuoksessa

(Tabletin fyysinen jakaminen tehdään murskaamalla puolikas (125mg) tabletti hienoksi jauhoksi ja jauheesta tehdään lasilevylle pitkä ja kapea tasapaksu vana, jonka päästä erotetaan veitsellä kohde-eläimen kokoon sopiva sopiva määrä jauhetta. Kun puolikkaan tabletin pitoisuus on 125mg, 1/10 saadusta jauheviivasta on 12,5mg eli sopiva 125g painavalle eläimelle(mittausapuna voi käyttää viivotinta). 10g painavalle eläimelle tämä määrä pitäisi kuitenkin edelleen jakaa 12 osaan, eli lopullinen osuus on fyysisesti mitättömän pieni. Jos osa tällöin erotetusta jauheesta on pääasiallisesti pelkkää sideainetta, lääkkeen annostelu menee pahasti pieleen.)

Koska hyönteisiin ruiskutettavan lääkemäärän tulisi olla mahdollisimman pieneen tilaan mahtuva, tablettiin sekoitettava vesimäärä pidetään mahdollisimman alhaisena, käytännössä puhutaan siten millilitran kymmenesosien kokoisesta liuosmäärästä, mikä voidaan injektoida esimerkiksi muutamaan sirkkaan.

Lähtökohtana siis on puolikas tabletti, joka sisältää noin 125mg tehoainetta eli Fenbendazolia. Kun tabletti liuotetaan 1,25 desilitraan (125ml) vettä, 1ml syntyvää liuosta (1,0mg) on riittävä 10 grammaa painavalle eläimelle. (Käytännössä 1ml nestemäärä –painoltaan 1 gramma- on kuitenkin hyönteisiin injektoitavaksi ja 10 grammaiselle eläimelle syötettäväksi järkyttävän suuri.) Eli sopivampi vesimäärä on 0,25 dl (25ml), jolloin 1ml liuosta sisältää 5mg Fenbendazolia ja sopii 50g painoiselle eläimelle. Vastaavasti, 0,2ml samaa liuosta riittää 10 gramman yksilölle. 0,2ml on käytännössä noin neljä neulan kärjestä putoavaa pisaraa, eli se saadaan injektoitua muutamaan ruokahyönteiseen.

Injektioruisku: Apteekista hankittava kertakäyttöinen 1ml injektioruisku ja neula eivät maksa juuri mitään. Vitamiini- ja lääkeannosteluissa niitä voidaan käyttää niin kauan kuin rakenne pysyy kunnossa. Käytön jälkeen ne puhdistetaan imemällä ruiskun läpi muutaman kerran puhdasta vettä.

Sekoitettava vesimäärä siis riippuu hoidettavan eläimen koosta, ja valmiin liuoksen annostelumäärä pyritään pitämään mahdollisimman alhaisena eli alle 1ml eläintä kohti. Annettava liuosmäärä pysyy tällöin aina pienenä mutta sen Fenbendazol-pitoisuus vaihtelee. Puolikas tabletti murskataan hienoksi jauhoksi ja jauhe sekoitetaan sopivassa astiassa huolellisesti kädenlämpöiseen veteen (tabletti liukenee parhaiten ruumiinlämpöä vastaavassa lämmössä) ja annetaan seistä muutama minuutti. Suuressa vesimäärässä koko jauhemäärä liukenee veteen, alle 5ml liuos taas pysyy sameana ja 0,62ml liuos on pastamaista. Olennaista on saada Fenbendazol-pitoisuus tasaiseksi, mikä onnistuu kun jauhe on kunnolla liuotettu. Pohjalle mahdollisesti kasaantuva sakka on pillerin sideainetta, jolla ei ole merkitystä. Varmuuden vuoksi liuos pyritään pitämään annosteluhetkellä tasapaksuna, eli se sekoitetaan uudelleen ennen ruiskuun imemistä. Annostelu voi olla aavistuksen yläkanttiin ja erityisen alhaisten pitoisuuksien kanssa voi olla olennaista huomioida neulan sisälle jäävä liuos, eli ruiskuun imetään hieman ilmaa, jolloin myös neula saadaan tyhjäksi.


Annosteluesimerkki:
Axilur 250mg (Fenbendazol) tabletin puolikas (125mg) liuotettuna veteen, annostelu 100mg / kg: Eläimen paino 0-20g Vesimäärä 25ml (5mg/ml) 0,02(eläimen paino grammoina) = annosmäärä millilitroina (Eli eläimen painon ollessa 8g: 0,028=0,16ml) Eläimen paino 20-50g Vesimäärä 12,5ml (10 mg/ml) 0,01(eläimen paino grammoina) = annosmäärä millilitroina Eläimen paino 50-100g Vesimäärä 5ml (25mg/ml) 0,004(eläimen paino grammoina) = annosmäärä millilitroina Eläimen paino 100-200g Vesimäärä 2,5ml (50mg/ml) 0,002(eläimen paino grammoina) = annosmäärä millilitroina Eläimen paino 200-500g Vesimäärä 1,25ml (100mg/ml) 0,0001(eläimen paino grammoina) = annosmäärä millilitroina Eläimen paino 500-1000g Vesimäärä 0,62ml (200mg/ml) 0,0005*(eläimen paino grammoina) = annosmäärä millilitroina

HUOM! Matolääkitys, kuten useimmat punkkimyrkytkin, siis tappaa ainoastaan aikuiset loiset, ei suolistossa olevia munia. Tästä syystä madotus uusitaan lääkkeen ohjeiden mukaan yhden tai useamman kerran. Axilurilla tehty matelijoiden tehomadotus uusitaan neljä kertaa viikon välein. Sisäloisten munat saattavat säilyä elimistön ulkopuolella varsin pitkään, eli eläin on pidettävä koko madotuskuurin ajan karanteenioloissa. Karanteeniterraario sisustetaan hygieenisesti mielellään kertakäyttöisillä materiaaleilla (esim. pahvilaatikoista tehdyt piilopaikat). Jos matoja havaitaan aikaisemmin hankitulla hoidokilla, terraariot on pestävä huolellisesti desinfiointiaineilla ja esineet desinfioidaan kuumentamalla. Loisten munat eivät itsekseen kävele ulos terraariosta, mutta niitä voi löytyä mistä tahansa missä eläin on liikkunut tai missä terraarion sisustusmateriaaleja on liikuteltu. Koko potentiaalinen leviämisalue on siten puhdistettava huolellisesti.

Sisäloiset ovat tyypistä riippumatta punkkien tavoin hyvin eläinryhmäkohtaisia, eli pääsääntöisesti matelijoiden loiset eivät tartu nisäkkäisiin tai lintuihin ja päinvastoin. Tästä huolimatta myös sisäloisia, tai tarkemmin sanottuna niiden munia, pystyy kuitenkin siirtämään muutenkin kuin elävien eläinten välityksellä, eli kannattaa olla erityisen huolellinen jos on ottanut kontaktia eläinten tarvikkeisiin, joihin on voinut tarttua loisten munia ulosteista. KÄYTETTYNÄ HANKITTUJEN VÄLINEIDEN JA SISUSTUSMATERIAALIEN KANSSA TULEE OLLA ERITYISEN VAROVAINEN JA NE TULEE DESINFIOIDA HUOLELLISESTI.

HUOM! Terraarion sisustamisen yhteydessä käsitelty luonnosta hankittujen sisustusmateriaalien valmistelu ei siis useimmissa tapauksissa edellytä vastaavaa agressiivista desinfiointia, koska materiaalit eivät lähtökohtaisesti sisällä biologista uhkaa. Suomen oloissa biologinen uhka löytyy siis ensisijaisesti muista terraarioista, ei luonnosta tuoduista materiaaleista.

(Kommetti koskien loishäätöjä: Omassa tapauksessani loisinvaasiota tai muuta yleistä tartuntavaaraa aiheuttavaa infektiota ei koskaan tapahtunut, vaikka karanteenauksen periaatetta ei alussa noudatettu asianmukaisella tavalla. Kuten on kerrottu About the Author-osiossa, tähän on kuitenkin merkittävästi vaikuttanut matelijoiden tuontikielto eli käytännössä se, että sammakkoeläimet eivät kantaneet ulkoloisia. Sen sijaan kaikki matelijat akvaattisia lajeja lukuunottamatta kävivät aina tullessaan läpi punkkipuhdistuksen. Punkki-invaasiota ei siis ole koskaan tullut, koska niille ei ole annettu mahdollisuutta päästä sisään – paitsi yhden kerran, jolloin punkkeja tuli välillisen vahingon seurauksena. Tosin kyseisessä tapauksessa ulkoa elävän ruohotupsun mukana tulleet kotimaiset punkit eivät olleet ”vaarallista” tyyppiä, vaikkakin sinänsä verta imeviä.

Sisäloisten osalta myrkytykset sitä vastoin alkoivat vasta, kun loisia todella havaittiin. Yhden pehmeäkilpikonnan ulosteissa alkoi esiintyä reilun vuoden kuluttua poikasen hankinnan jälkeen sulamatonta ravintoa, ja mikroskooppitarkastuksessa ulosteessa näkyi liikkuvia loisia. Flubenol-käsittelyllä ne luonnollisesti hävisivät ja akvaattisen hygieenisesti hoidetun kilpikonnan terraarion puhdistus ei ollut iso ongelma. Tämän jälkeen madotus hoidettiin kaikkien matelijoiden osalta jo karanteenivaiheessa, eli sisäloisinvaasiota ei myöskään koskaan tapaahtunut, koska sen ei annettu tapahtua.

Sammakkoeläinten osalta taas madotuksia ei koskaan tehty. Suurin osa lajeista ja yksilöistä oli luonnosta kerättyjä, eli ne sinänsä varmasti kantoivat samoja sisäloisia kuin luonnossakin, mutta tästä ei koskaan aiheutunut mitään näkyviä ongelmia - kuten ei normaalioloissa aiheudu luonnossakaan.)

Elävillä kasveilla sisustetun akvaterraarion desinfiointi voidaan periaatteessa tehdä lisäämällä veteen riittävä määrä matolääkettä eläinten ollessa karanteenioloissa madotettavina. Lääkitys leviää vedessä tehokkaasti kaikkialle ja se tappaa vedestä kaikki selkärangattomat eläimet, mutta se ei kuitenkaan vahingoita kasveja. Lääke saadaan toisaalta tehokkaasti pois akvaariosta vaihtamalla vesi muutaman kerran ennen madotettujen eläinten palautusta. Tässä on taas huomioitava loisten munien korkeampi lääkkeen sietokyky, eli kuuri on varmuuden vuoksi tehtävä kahdessa osassa.

Bakteerit, virukset ja alkueläimet

Muiden taudinaiheuttajien kanssa on oltava myös tarkkana ja eläimet tulee siksi karanteenata ennen niiden siirtämistä aikaisemmin hankittujen eläinten yhteyteen, vaikka näkyviä sairauden merkkejä ei olisikaan nähtävissä. Sisäloisten tavoin mikrobit eivät leviä omia aikojaan ympäristöön, mutta saastuttavat infektoituneiden eläinten kanssa välittömässä kontaktissa olevat materiaalit. Terraarioiden sisustusten desinfiointi on tehtävä erittäin huolellisesti ja myös tästä syystä käytettyjen sisustustarvikkeiden ja välineiden hankintaa tulee harkita tarkasti. Myyjähän ei tunnetusti halua pilata kauppaa kertomalla totuudenmukaisesti miksi tarvikkeet ovat myynnissä varsinkaan harrastuksen lopetustilanteessa (eläin kuoli johonkin tarkemmin määrittelemättömään sairauteen...)

www.terraario.net