Munien haudonta

Matelijat ja sammakkoeläimet lisääntyvät useimmissa tapauksissa munimalla, eläviä poikasia synnyttää suhteessa varsin pieni osa harrastuksen piirissä tavattavista lajeista, tavallisena esimerkkinä boa-käärmeet ja sinikieliskinkit. Matelijoista ja sammakkoeläimistä vain hyvin harvat lajit huolehtivat poikasistaan (esimerkkinä hautovat python-käärmeet ja matosammakot, sekä kudustaa huolehtivat nuolimyrkkysammakot, kätilösammakot ja kennokonnat) ja terraario-oloissa munien tehokas haudonta edellyttää käytännössä niiden poistamista terraariosta erilliseen haudontalaatikkoon, jolloin lämpötilaa ja kosteutta voidaan kontrolloida paremmin ja lisäksi aikuiset eläimet eivät vahingossa tuhoa tai syö muniaan.

Sammakkoeläinten munia ei pääsääntöisesti tarvitse varsinaisesti hautoa, vaan ne kehittyvät terraarion normaalilämpötilaa vastaavassa lämmössä. Matelijoiden munien haudonta taas tehdään yleensä jonkin verran terraarion yleistä lämpöä korkeammissa lämpötiloissa n. 28-32 asteessa ja poikasten sukupuoli on useiden matelijoiden tapauksessa riippuvainen haudontalämpötilasta.

Vermikuliitti: Vermikuliitti on paras matelijoiden munien haudontaan sopiva materiaali. Kuumennetusta kiviaineksesta koostuva vermikuliitti varaa hyvin kosteutta, mutta pysyy samalla ilmavana. Haudonta-astiaan laitettu vermikuliitti kastellaan (esimerkiksi vedessä uittamalla, minkä jälkeen siitä puristetaan irtovesi tai sekoittamalla vermikuliittia ja vettä suhteessa 1:1). Munat asetetaan kerroksen päälle joko suoraan tai mataliin syvennyksiin. Haudonnan aikana vermikuliittiin lisätään tarpeen mukaan vettä esimerkiksi lääkeruiskulla. HUOM! Vermikuliitti on aina kertakäyttöistä.

Hautomalaite on käytännössä helppo tehdä, yleensä suositaan läpinäkyvää astiaa, jolloin liiallinen kondenssiveden tiivistyminen on helppo havaita ulkopuolelta. Perinteinen tapa on pieni akvaario, faunabox tai ilmarei’illä varustettu muovilaatikko, minkä pohjalle kaadetaan vettä, veteen laitetaan akvaariolämmitin, pohjalle asetettujen vedenpinnan yläpuolelle ulottuvien tiilien tai muiden tukien varaan altaan laitetaan pohjan kokoinen verkko (estää kuoriutuneita poikasia hukkumasta veteen) ja verkon päälle varsinainen hautomalaatikko. Laatikko täytetään kostealla vermikuliitilla, joka varaa samaan aikaan kosteutta ja pysyy ilmavana. Munat asetataan vermikuliitin päälle joko suoraan tai pieniin syvennyksiin. (Jos kyseessä on erittäin kuivilta lueilta peräisin oleva laji ja haudottavien munien on pysyttävä ”very dry”, jokainen muna asetetaan erilliseen pieneen rasiaan, jossa on ohut kerros kuivaa vermikuliittia ja nämä rasiat asetetaan varsinaisen kostean hautomalaatikon pinnalle.)

Munien haudonta: Akvaariolämmittimen käyttö on yksinkertaista ja halpaa, laite sisältää termostaatin ja kosteustaso on automaattisesti taattu. Muovikalvon peittävyyttä muuttamalla voidaan säädellä ilmankosteutta. Lämpömittarin anturi pidetään munien tasolla hautomalaatikon pinnalla. Poikasten hukkuminen estetään muoviverkolla ja kiipeilykykyisiä lajeja haudottaessa faunaboxin kansi olisi tiiviisti paikoillaan (lämpömittarin anturille ja lämmittimen johdolle leikattaisiin kannen reunoihin reiät tai terraario olisi peitetty muovikalvon lisäksi kuminauhalla kiinnitetyllä hyttysverkolla tai sukkahousuilla).

Akvaariolämmittimessä on valmiiksi termostaatti ja tyypillisesti 32ºC ulottuva säätöasteikko (suhteellisen suljetussa laatikossa ilman lämpötila vastaa veden lämpötilaa), mutta lisänä on hyvä käyttää varmuuden vuoksi ilman lämpötilaa mittaavaa lämpömittaria. Hautomon ilman tulee pysyä kosteana, mutta ilmanvaihdon on kuitenkin oltava kunnossa. Lämmitetty vesi nostaa automaattisesti kosteutta, eli sumutusta ei tarvita. Ilmanvaihtoreikien on oltava riittäviä, jotta hautomon sisäseiniin kondensoituvan veden määrä pysyy kohtuullisena. Toisaalta kiipeilykykyisten lajien hautomalaation tulee olla verkkokannella pakovarmasti peitettävissä, jotta kuoriutuneet poikaset eivät karkaa. Jos kosteuden arviointi ei muuten onnistu, käytetään kosteusmittaria. Kattoon muodostuvien kondenssivesipisaroiden ei tulisi päästä putoamaan munien päälle.

Munien haudonta II: Haudontalaitteen lämmitykseen voidaan vaihtoehtoisesti käyttää myös lämpömattoa. Tällöin laatikon sisälle asetetaan muutama laakea vesiastia ylläpitämään kosteutta. Vermikuliittia sisältävä munarasia asetetaan eristeen päälle pohjan yläpuolelle, jotta pohjalämpö ei kuivata vermikuliittia. Lämpömattoa on parasta ohjata termostaatilla. Mikäli termostaattia ei ole saatavilla, lämpötila säädetään sopivaksi lämpömaton ja pohjan väliin laitettavilla korokepaloilla. HUOM! Termostaatiton lämmitys onnistuu ainoastaan silloin, kun huoneen lämpötila pysyy vakiona! Jos huoneen lämpötila nousee esimerkiksi auringonpaisteen seurauksena, haudontalaatikon lämpötila nousee vastaavasti ja munat saattavat tuhoutua liialliseen kuumuuteen. Termostaation hautominen vaatii siten vakaata lämpötilaa, esimerkiksi kellaria.

Matelijoiden munia ei käännellä haudonnan aikana kuten linnunmunia, vaan se on päinvastoin tuhoisaa kehittyvälle sikiölle. Munat on samasta syystä aseteltava hautomalaatikkoon samalla tavalla kuin ne olivat alkuperäisessä munintapaikassa eli alkuperäinen yläpuoli ehdottomasti ylöspäin. Jos osa munista on hedelmöittymättömiä ja alkaa homehtua, ne poistetaan. Munien läpivalaisuun kehittymisen seuraamiseksi ei ole aihetta, koska asiaan ei voi mitenkään vaikuttaa ja toisaalta hedelmöittymättömät munat tunnistaa ajanmyötä muutenkin. Munia ei siten tarvitse käsitellä lainkaan hautomalaatikkoon laittamisen jälkeen.

Matelijoiden munat ovat munittaessa kosteapintaisia, ja ne saattavat kuivuessaan tarttua kiinni toisiinsa tai terraarion sisustusesineisiin. Munien irrottaminen toisistaan saattaa vaurioittaa kuorta ja tappaa munan, joten sitä tulee välttää. Jos muna on kuitenkin irrotettava, kiinnityskohtaa voidaan kostuttaa vedellä, jolloin sidos liukenee.