Osioon lisäillään raportteja ja arviointeja eläintarhoista ja muista eläinkohteista,
joilla on enemmän tai vähemmän littymäkohtia terraarioeläimiin.
Erityisen
huomion kohteena on erilaisten eläinkohteiden OBJEKTIIVINEN arviointi ilman
terraarioharrastelijoiden piirissä yleisesti vallitsevaa ennakkokäsitystä, joiden mukaan
esimerkiksi ns. ”hyvissä” (mitä se sitten tarkoittaakin) näyttelyissä ei ole mitään
huomauttamista, mahdollisia epäkohtia ei suostuta näkemään ja niistä ei varsinkaan mainita
esimerkiksi aihetta käsittelevässä artikkelissa. Esimerkiksi suomalaisia matelijakohteita
koskien virallinen totuus on aina ollut ”Tykkimäellä / Korkeasaaressa kaikki hyvin”, vaikka
todellisuus ei olekaan ollut edes näissä taivaan esikartanoissa aivan niin loistava
OBJEKTIIVISESTI arvioituna. Ja toisaalta sitten ”huonoissa” kohteissa mikään ei ole ollut
kunnossa, tai ainakin ne asiat on ”unohdettu” mainita...
Raporteissa on yleisenä periaatteena kuvata pääasiallisesti yleiskuvia kohteista ja
terraarioista, jolloin kuvilla on dokumentaarista arvoa kohteiden hahmottamisessa ja niiden
historian tallentajana. Eläimistä
otetut lähikuvat taas ovat sikäli hyödyttömiä, että normaalivärityksen omaava tietynkokoinen
eläinyksilö, esimerkiksi vaikka neontetra tai punakorvakilpikonna, on voitu kuvata missä
tahansa milloin tahansa eikä sillä siten ole mitään konkreettista yhteyttä
kuvauspaikkaan. Toinen kuvia koskeva seikka on kuvaaminen ilman salamaa käsivaralta, mikä
vaikuttaa kuvien valotukseen ja yleiseen laatuun. Salamaa ei käytetä riippumatta siitä onko
sen
käyttö nimenomaisesti kielletty vai ei, koska se ensinnäkin häiritsee eläimiä ja toisekseen
kuvien laatu kärsii myös salamasta (silmät heijastavat ja luonnolliset varjot häviävät eli
kuvat näyttäisivät salamalla kuvatuilta).
|