Maalla elävien sammakkoeläinten terraario

Maalla eläviä sammakkoeläimiä löytyy akvaattisten lajien tavoin kaikista sammakkoeläinten pääryhmistä ja lajien esiintymisympäristö vaihtelee vuoristoista autiomaihin ja sademetsiin. Suurin osa lajeista ei käytännössä kiipeile lainkaan ja jonkin verran kiipeilevät lajitkin pysyttelevät pääsääntöisesti lähellä maanpintaa, koska niiltä puuttuvat tehokkaan kiipeämisen mahdollistavat tarttumalevyt. Jotkin lajit viettävät suuren osan aikaansa maahan kaivautuneina, mutta kastematojen tapaan eläviä matosammakoita lukuunottamatta tunnelit ovat normaalisti ylhäältä alas kaivettuja yleensä kertakäyttöisiä kuoppia, joten lajit eivät ole samalla tavalla aktiivisia kaivajia kuten monet matelijat. Kaivautuvilla sammakkoeläimillä kaivuukelpoista pohjamateriaalia ei usein edes tarvita paksua kerrosta, riittää että eläimet pääsevät näkymättömiin, ja kaivuukelpoisen alueen ei tarvitse olla koko terraarion pohjan kokoinen. Maalla elävien sammakkoeläinten terraariovaatimukset ovat pääsääntöisesti hyvin samankaltaiset, ja kaikista olennaisin asia on varmistaa eläinten riittävä kosteuden saanti. Toiseksi olennaisin asia on varmistaa terraarion hyvä ilmanvaihto, jotta terraariossa käytetyt materiaalit eivät ala homehtua seisovan kosteuden johdosta.

Luonnossa kosteustaso vaihtelee olennaisesti vuorokaudenaikojen mukaan, ja kuivilla aavikoillakin ilma on öisin huomattavasti kosteampaa kuin päivällä. Ilmankosteus tiivistyy aluskasvillisuuteen, jossa liikkuva sammakkoeläin saa siten ihonsa kautta kosteutta säännöllisesti joka yö, vaikka alueella ei tulisi maan konkreettisesti kastelevaa sadetta. Esimerkiksi suomalaiset sammakot ja rupikonnat saavat kesäisin yleensä kaiken tarvittavan kosteuden aluskasvillisuuden kasteesta ja sateista, eli niiden ei tarvitse käydä kesäaikana lainkaan vedessä. Ilmankosteuden tiivistymisilmiön voi todeta kävelemällä yöllä nurmikolla. Lisäksi kuivemmilla seuduilla ja kuivina jaksoina sammakkoeläimet hakeutuvat varta vasten veteen kosteuden saamisen turvaamiseksi.

Terraariossa tilanne on kuitenkin toinen, koska öistä kosteustason nousua ja aluskasvillisuuteen tiivistyvää kosteutta on vaikeaa järjestää tehokkaasti. Terraariossa maalla elävät sammakkoeläimet saavat kosteutta pääasiallisesti käymällä vesiastiassa, mikäli eläimiä ei aktiivisesti kastella sumuttamalla. Tästä huolimatta sammakkoeläimet ovat kuivassa ympäristössä kuitenkin dehydraatioriskissä siksi, että kuiva pohja imee kosteutta sammakosta puoliläpäisevän ihon kautta, eli pohjamateriaalien tulee pysyä jatkuvasti kosteana, vaikka eläimillä onkin vesiastia.

Mitä vähemmän liikkuva laji on kyseessä, sitä vaarallisempi kuiva pohja siis on terraariossa. Erityisesti maahan kaivautuneina väijyvät sarvisammakot ovat pahamaineisia juuri siksi, että ne eivät osaa hakeutua vesiastiaan ympäristön kuivuessa, vaan jäävät kuoppaansa odottamaan sadetta. Jos hoitaja ei ymmärrä järjestää öistä ilmakosteutta kaatamalla kuivahkolla pohjalla pidettävän sammakon päälle päivittäin vettä, vähän ajan päästä sitten ihmetellään että mihin kummaan se oikein kuoli. Luonnossa sarvisammakot eivät elä kovinkaan kosteilla alueilla tai märillä paikoilla, mutta öinen ilmakosteus ja tiivistyvä kaste sekä sateet tarjoavat naamioituneena väijyvälle sammakolle riittävästi vettä suoraan oleskepaikkaan. Terraariossa tätä voi jäljitellä sumuttamalla sammakkoa pari kertaa yössä (automaattinen ajastettu sumutin sammakon kuopan yläpuolelle) tai kaatamalla sammakon päälle päivittäin vettä. Tällöin kosteuden saanti on turvattu ja pohjamateriaalin ei tarvitse olla erityisen kosteaa. Jos tätä ei kuitenkaan voida tehdä, pohjamateriaalin on oltava jatkuvasti niin märkää, että sarvisammakko saa absorboitua tarvitsemansa veden suoraan pohjamateriaalista. Pohjakerroksen pohjalla tulee siten käytännössä olla irtovettä.

Yleisenä periaatteena kaikilla maassa oleskelevilla sammakkoeläimillä käytetään terraariossa kosteaa pohjaa, mikä käytännössä tarkoittaa, että pohjaa kastellaan kaatamalla pohjamateriaaliin vettä, ei pelkästään sumuttamalla pintaa. Kosteaihoisten lajien terraariossa pohjamateriaalin alaosassa on tällöin käytännössä jatkuvasti vesikerros. Tällöin dehydraatioriski saadaan käytännössä poistettua, vaikka kyseessä olisikin hyvin passiivinen laji. Kuivaihoiset konnat eivät ole samalla tavalla kuivumisvarassa kuin kosteaihoiset lajit, mutta myös niillä pohjamateriaali pidetään mielellään lievästi kosteana. Monet konnalajit elävät luonnossa hyvinkin kuivilla alueilla, joten terraarion pohjan ei tule olla kuitenkaan olla varsinaisesti märkä. Jos terraarion pohjamateriaalikerros on hyvin ohut, se kuivuu nopeasti mikä ei kuivilla alueilla elävien konnien tapauksessa ole kuitenkaan vaarallista, edellyttäen että vettä on saatavilla vesiastiassa. Koska luonnollista kuivien alueiden yökastetta ei kuitenkaan pystytä järjestämään kunnolla terraariossa, pohjamateriaali pidetään lievästi kosteana vesiastiasta huolimatta esimerkiksi sumuttamalla terraariota iltaisin, jolloin pohjamateriaalin pinta kostuu.

Sademetsissä elävät lajit tarvitsevat korkeampaa ilmankosteutta, mikä järjestetään sumuttamalla terraariota päivittäin. Tällöin voidaan sumuttaa vettä myös eläinten päälle, mikäli ne ovat esillä. Eläinten sumutus ei ole yleensä varsinaisesti tarpeen niillä lajeilla, jotka ovat riittävän aktiivisia käymään vesiastiassa. Muualla kuin sademetsissä elävät lajit eivät tarvitse korkeaa ilmankosteutta, vaan terraarion ilma pidetään kuivahkona (normaalia huoneilmaa vastaavana). Kuten jo mainittiin, luonnossa kosteustaso nousee öisin eläinten aktiivisuusaikaan merkittävästi, mutta useimpien lajien terraariossa illalla tehtävää sumuttamista ei käytännössä tarvita kun terraarion pohja on kostea ja eläimillä on käytössään vesiastia.

Jotkin kuivilla alueilla elävät sammakkolajit vaipuvat kuivaksi kaudeksi horrokseen ja kehittävät ympärilleen suojaavan kalvon, mikä estää ympäröivää maata imemästä kosteutta sammakosta. Nämä lajit ovat kuitenkin erikoistapauksia, tavalliset sammakkoeläimet kuolevat vastaavissa oloissa nopeasti dehydraatioon.

Suurin osa maalla elävistä sammakkoeläimistä liikkuu ainoastaan maanpinnalla, eli terraariossa on olennaista mahdollisimman suuri käytettävissä oleva pohjapinta-ala. Mitään pohjan alaa kutistavia esineitä, esimerkiksi isoja kiviä ei tule käyttää, vaan sisustusesineiden tulee olla joko mahdollisimman vähän pohjaa koskettavia juurakoita tai niin matalia luola- yms rakennelmia, että eläimet voivat liikkua myös niiden päällä.

Sammakkoeläimet liikkuvat luonnossa kiinteällä pinnalla. Maanpinta on käytännössä aina tiivis tai karikkeen ja / tai sammalen peitossa eli se ei käytännössä jousta lainkaan eläimen alla eikä se myöskään tartu kosteaihoisen eläimen ihoon. Tästä syystä sammakkoeläin pysyy ”siistinä” eli se ei käytännössä sotkeennu lainkaan irtomateriaaliin. Terraariossa pohjamateriaalilta vaaditaan siis kosteuden varaamiskykyä ja kiinteyttä sekä pinnan kiinteyden että pienten roskien irtoamattomuuden suhteen.

Yleisesti paras alusta maalla eläville sammakkoeläimille on kostea ELÄVÄ sammalkerros. Elävä sammal ei maadu ja toimii biologisena hajottajana. Kun sammal on otettu terraarion kosteustasoon nähden sopivalta paikalta (eli valittu sammal pysyy luonnossa jatkuvasti kosteana), se säilyy terraariossakin pääasiallisesti elossa jopa useita vuosia.

Jos elävää sammalta ei voida esimerkiksi talvella hakea luonnosta, voidaan käyttää kuivaa sammalta. Kuivatettu sammal liotetaan vesiämpärissä minkä jälkeen siitä puristetaan pois liika vesi ennen terraarion pohjalle laittamista. Sammalen ei tarvitse olla märkää, vaan ainoastaan kosteaa (varsinainen märkyys on vesialtaassa ja pohjan alaosassa). Sammalen kapillaarikyky on hyvä, joten pohjan kosteutta ylläpidetään kaatamalla pohjaan vettä.

Paksu sammalkerros, joka mm. mahdollistaa vesiastian hautaamisen pohjaan reunoja myöten on kuitenkin epäkäytännöllinen ja vaatii kohtuuttoman paljon erikoismateriaalia. Jos sammalta kasataan useampaan kerrokseen, alimmat kerrokset eivät myöskään säily pitkään elossa. Sammal ei myöskään sovellu istutusmateriaaliksi kasveille. Terraarion pohjalla sammalta tarvitaan vain hyvin ohut kerros, joten varsinainen sammakkoeläinterraarion pohja tehdään muista materiaaleista ja se ainoastaan päällystetään ohuella sammalkerroksella.

Käytännössä paras tapa tehdä sammakkoeläinterraarion pohja on kasata pohjalle sopiva määrä hienoa hiekkaa, joka on epäorgaanisena aineksena täysin vedenkestävää. Hieno hiekka myös varaa hyvin vettä ja johtaa kosteutta ylöspäin sammalkerrokseen. Hiekka myös mahdollistaa tarvittaessa kaivautumisen pohjaan.

Maalla elävien sammakkoeläinten terraarion pohja: Sammakkoeläinten terraarion pohjan tulee olla jatkuvasti kostea ja pohjan alaosassa on jatkuvasti irtovettä, eli materiaalin tulee olla täysin vedenkestävää. Pohjan runko tehdään hiekasta tai sorasta. Periaatteessa käytetyn hiekan raekoolla ei ole merkitystä, koska pohjan runko on joka tapauksessa pintamateriaalin (elävän sammalen) peitossa, mutta käytännössä hieno hiekka on suositeltavinta, koska pintakerroksesta irtoavat roskat eivät vajoa rungon sisään. Erityisesti kaivautuvien lajien terraarioissa multaa tai turvetta käytettäessä hieno hiekka on välttämätöntä ja hiekka on itsessään myös kaivuukelpoista. Kaivautuvia lajeja voidaan hoitaa myös myös pelkällä multa- tai turvepohjalla, mutta tällöin isommat kasvit on pidettävä lähtökohtaisesti ruukuissaan tai juuripaakku sukkahousuihin käärittynä. Terraarioiden siirreltävyyden mahdollistamiseksi pohjamateriaalin tarvetta eli terraarion painoa voidaan vähentää pohjaan haudattavilla täyterasioilla. Kuvan pengerryksen materiaalintarvetta vähennettiin hautaamalla hiekan alle vedellä täytettyjä muovisia pakastusrasioita. HUOM! Vaikka kyseessä onkin kuivan maan terraario, terraarion pohjalle kaadettava vesi voi saada tyhjät rasiat kellumaan, jolloin pohjan rakenne hajoaa. Tästä syystä täyterasiat on syytä täyttää vedellä. Keskimmäisen kuvan syvennyksessä näkyy pohjalla oleva vesikerros, joka on normaalisti pohjamateriaalin pinnan alapuolella. Hyvin pienillä lajeilla voidaan irtonaisen vesiastian sijasta käyttää vastaavalla tavalla pohjaan kaivettua vesialuetta.
Sammakkoterraarion pohja II: Pohjakerroksen rungon ei tarvitse olla muutamaa senttiä paksumpi. Käytännössä pohjakerroksen kokonaispaksuuden (runkohiekka + sammal) määrittää pohjaan haudattavan vesiastian korkeus. Jos käytetään pohjan päälle asetettavia vesikuppeja (sopivat vain pienille ja matalille eläimille), pohjakerros voi olla ohuempi, kunhan se kuitenkin pystyy sitomaan riittävästi vettä. Isommat kasvit voidaan istuttaa sukkahousuihin käärittyinä paakkuina tai ruukuissaan osittain pohjan yläpuolelle, joten kasvien takia pohjakerroksen paksuutta ei tarvitse kasvattaa. Koska maalla elävät sammakkoeläimet ovat yleensä varsin kömpelöitä, pohja pidetään mahdollisemman tasaisena ja helppokulkuisena. Kuvassa oleva pengerrystyyli on katsojan kannalta esteettisesti parempi vaakasuoraan pohjakerrokseen verrattuna, mutta eläinten kannalta asia on yhdentekevä. Korkeudeltaan vaihteleva pohja tarjoaa kuitenkin kosteuseroja. Pengerrykset eivät saa olla liian jyrkkiä ja muodostaa hankalakulkuisia kuoppia tms. Sammalkerroksen päälle voidaan laittaa kuivia lehtiä ja kaarnanpalasia tai peittää osa pohjasta luonnosta haetulla metsänpohjalla.

Ei-kaivautuvat sammakkoeläimet eivät tarvitse paksua pohjakerrosta, joten terraarion pohjan ei tarvitse olla muutamia senttejä paksumpi. Muutaman senttimetrin hiekkakerrokseen saadaan kaadettua terraarion pohjan koosta riippuen jopa toista kymmentä litraa vettä, joten terraarion kosteus saadaan varmistettua esim. matkan ajaksi. Pohjan paksuuden lähtökohtana voidaan yleensä pitää vesiastian hautaamista pohjan tasalle. Tosin pohjakerroksen ei tarvitse olla tasapaksu koko pohjan alueella ja materiaalin määrää voidaan vähentää hautaamalla pohjaan täytteeksi esim. muovirasioita, jolloin terraarion paino pysyy siirtelyn mahdollistavissa rajoissa.

Maan pinnalla elävät eläimet hyödyntävät liikkumiseen vain tasaisia pintoja, joten pohjan tulee olla helppokulkuinen eli mahdollisimman tasainen. Käytännössä terraariossa voi olla korkeuseroja kunhan rinteet ovat yleisesti ottaen tasaisia ja suhteellisen loivia. Se mitä tulee välttää ovat erilaiset pikkumontut , töyssyt ja irtokivet yms.

Esteettisistä lähtökohdista terraarion pohjan pengertäminen etureunaa kohti madaltuvaksi on suositeltavaa. Sammakkoeläimet eivät ole niin sotkuisia, että tästä aiheutuu kohtuullisesti asutetuissa terraarioissa ongelmia, joten vaikka paksua pohjaa ei tarvita, se voidaan tehdä estetiikan takia paksummaksi kuin olisi toiminnalliseti tarpeen.

Koska pohjan pintakerroksen eli sammalen tulee pysyä kosteana, myös pohjan runkomateriaalin tulee olla jatkuvasti kosteaa ja pohjan kastelu aiheuttaa kerroksen alaosaan käytännössä jatkuvaa märkyyttä (=irtovettä). Pintakerroksena oleva sammal sitoo erittäin hyvin kosteutta, mutta mitä korkeammasta pengerryksestä on kyse, sitä useammin pengerryksen yläosia on kasteltava, mikä taas saattaa tehdä pohjan matalimmasta kohdasta hyvinkin vetisen. Tästä ei ole varsinaisesti haittaa varsinkaan, jos terraariossa on integroitu vesiallas (hankalasta puhdistamisesta johtuen integroitua vesiallasta suositellaan kuitenkin vain pienten sammakkoeläinten terraariossa). Itse asiassa, terraarion pohjan korkeuserojen luoma kosteuden vaihtelu on jopa positiivista kun piilopaikat ovat riittävän suuria. Eläimet voivat tällöin valita lievästi kostean ja selvästi märän pohjan välillä samalla tavalla kuin yöaktiiviset matelijat piilopaikan lämpötilan välillä.

Pohjamateriaalivaihtoehtona on myös savi, sekoite, esim. savi+turve/multa+kaarnahake tai luonnosta haettu maa-aines / karike. Savi ei kuitenkaan yleensä toimi kovin hyvin ilman sammalkerrosta, koska se on tunnetusti varsin sotkevaa märkänä. Lievästi kosteana (konnaterraariossa) tai sekoitteena savi kuitenkin vastaa hyvin läheisesti aitoa maanpintaa. Saven pinta saadaan vähemmän sotkevaksi ripottelemalla sen päälle hienoa hiekkaa tai turvetta / multaa. Luonnollisesti, erittäin hyvä vaihtoehto on myös luonnosta haettu (savipitoinen) maa-aines tai metsänpohjalta otettu lehtikarike. Lehtikarikkeen tapauksessa pohjan alaosa kannattaa yleensä tehdä hiekasta, jolloin orgaaninen aines ei likoa vedessä mutta pysyy kosteana hiekan päällä. Pussituotteita ei tarvitse steriloida, luonnosta haettu pintamulta sen sijaan voi olla aiheellista kuumentaa (mahdollisten punkkien takia).

Pussimulta tai turve on myös vaihtoehto, mutta se sotkee varsin helposti kosteaihoiset eläimet ja kulkeutuu turhan helposti vesialtaaseen. Multaa tai turvetta käytettäessä pohjakerros kannattaa juntata mahdollisimman tiiviiksi, jotta se pysyy kiinteänä. Turvetta tai multaa ei voi kunnolla käyttää kun pohjan alaosa on jatkuvasti vedessä, eli ne sopivat paremmin käytettäviksi vesirajan yläpuolella hiekan päällä. Yleisesti ottaen multa tai turve ei ole kuitenkaan tarpeen mikäli hoidettu laji ei ole kaivautuva ja kaivautuvalla lajilla multaa tai turvetta voidaan käyttää ainoastaan kaivautumispaikalla, jolloin muu pohja on yleisen kaavan mukainen. Pussiturve on hyvin hapanta, eli ph-arvon kannalta kannattaa käyttää joko kaupallista multaa tai luonnosta haettua maa-ainesta, tai turve neutraloidaan kalkitsemalla.

Kostea hieno hiekka toimii hyvin pohjana myös sellaisenaan. Kerros pysyy kiinteänä eikä se juurikaan sotke eläimiä tai joudu syödyksi, mikäli eläimet ovat pinsettiruokinnassa. Elävä sammalkerros tai metsänpohja / karike hiekan päällä on kuitenkin suositeltava lajeilla, jotka eivät elä luonnossa hiekkapohjalla.

Kasvit kasvavat hyvin pelkässä hiekassakin ja varsinkin ohut hiekkapohja on kasvien kannalta paljon multaa tai turvetta tukevampi alusta. Ohuessa pohjassa kasvit laitetaan terraarioon ruukuissaan tai juuripaakku kääritään sukkahousuihin. Koristeena sammalkerroksen päällä voidaan käyttää kuolleita lehtiä, kaarnan palasia tai kariketta.

Sammakkoeläimet hyödyntävät liikkumisalustana tasaisia ja esteettömiä pintoja, mutta eivät toisaalta viihdy avoimilla paikoilla, vaan kasvillisuuden suojassa. Terraarion pohja pyritään pitämään mahdollisimman suurelta osin eläinten käytettävissä, vaikka piilopaikat ja suojaa luovat kasvit ovatkin hyvin olennaisia.

Terraariossa pohjalle luodaan piilopaikkoja, jotka ovat riittävän suuria ja matalia eläinten kokoon nähden samoin kuin matelijoiden terraarioissa. Koska sammakkoeläimet eivät kaiva piilopaikan pohjaa samalla tavalla kuin monet matelijat, piilopaikan katto on suositeltavaa asettaa vinoon tai terraarion pohja tehdään kaltevaksi, jotta piilopaikan sisällä voi valita sopivan ahtaan kohdan. Piilopaikat on suositeltavaa rakentaa keramiikkalaatoista tai kaarnasta, jotka mahdollistavat liikkumisen myös piilon katolla. Tällöin eläinten käytettävissä oleva pinta-ala ei merkittävästi kutistu, vaan saadaan jopa suuremmaksi kuin terraarion nimellinen pohjapinta-ala.

Nuolimyrkkysammakot ja mantellat: Jotkin pääasiallisesti maan pinnalla elävät sammakot ovat varsin hyviä kiipelemään sopivilla juurakoilla, kasveilla ja muilla pinnoilla. Esimerkiksi nuolimyrkkysammakot kiipeilevät ketterästi tarttumalevyjen puutteesta huolimatta, ja niiden terraarioon saadaan soveliasta liikkuma-aluetta pystyillä juurakoilla ja tukevalehtisillä, mielellään ruusukemallisilla kasveilla. Terraario voidaan samalla jakaa alueisiin, jolloin suuressa terraariossa voidaan asuttaa useita yksilöitä. Nuolimyrkkysammakot kutevat luonnossa pääasiallisesti ananaskasvien ruusukkeiden muodostamiin vesisäiliöihin, joita terraario-oloissa jäljitellään pienillä vesiastioilla. Pienet ananaskasvit toimivat kiipeilyalustana, mutta kutemiseen ne ovat usein liian pieniä. Riittävän suuret kasviyksilöt taas eivät mahdu järkevästi terraarioon, eli niiden sijasta käytetään vesikuppeja. HUOM! Nuolimyrkkysammakot eivät ui vedessä, kahlaa vedessä tai kude "veteen", joten suuri vesialue vain huonontaa terraarion ominaisuuksia pienentämällä sammakoiden käytettävissä olevaa liikkumatilaa. Terraario pidetään kosteana kaatamalla pohjaan vettä, ja vesikupit ovat pieniä (kuvassa olevakin allas on tarpeettoman suuri), ja niitä on suositeltavaa laittaa terraarion ainakin kaksi kappaletta, jolloin sammakot voivat valita mieluisan kutupaikan.
Konnat ja sammakot: Suurikokoisemmat konnat ja maan pinnalla viihtyvät sammakot eivät käytännössä kiipeile lainkaan, joten terraariossa kaikki tasaista pohjapinta-alaa kutistava sisustus heikentää ominaisuuksia. Eläimet tarvitsevat kuitenkin yläpuolista suojaa ja lisäksi terraario on hyvä jakaa isommalla juurakolla kahteen osaan. Monet kosteammilta alueilta peräisin olevat konnat ja sammakot (esimerkiksi suomalaiset lajit) joilla ei maaperän kosteuden ja varjon takia ole vaaraa kuivumisesta, eivät usein käytä päivisin varsinaisia piilopaikkoja, vaan oleskevat vain tiheän kasvillisuuden seassa. Kun terraariossa on tiheikön muodostavia isolehtisiä kasveja, joiden katveessa eläimet voivat oleskella, niillä ei ole tarvetta ryömiä ahtaisiin piilopaikkoihin. Vaihtoehtoisesti tai kasvien ohella piilot voidaan järjestää kaarevilla kaarnanpaloilla tai laatoilla, joiden alle eläimet voivat halutessaan ryömiä. Jäljempänä seuraavan salamanteriosion esimerkkisisustukset sopivat erinomaisesti myös sammakoille ja konnille. Terraarion sisustuksena voidaan käyttää isolehtisten kasvien ja kaarnaluolien ohella juurakoita, jotka asetellaan mieluiten niin, että eläimet voivat kulkea niiden alta. Lisäksi sisustusesineet on suositeltavaa asetella niin, että eläimet voivat kulkea terraarion ympäri seinänvieriä pitkin - monet konnat ja sammakot ovat yllättävän aktiivisia. "Umpikujien" rakentamista tulee välttää, joten lähtökohtaisesti sisustusesineet asetellaan keskelle pohjaa n. 10cm päähän terraarion seinistä, mikäli niiden alta ei voi kulkea. Tilaa jakavan juurakon tulisi siten olla kuvan tavoin mahdollisimman vähän pohjapinta-alaa kutistava ja täysin ympärikuljettava. Useimmat maalla elävät sammakot eivät kiipeile tai oleskele juurakoiden tai kivien päällä vaan niiden viemä tila on pois eläimiltä. Tästä syystä kiviä ei käytetä lainkaan ja juurakoidenkin käytössä tulee olla pidättyväinen. Tasakattoiset matalat piilopaikat kuitenkin tarjoavat lisää liikkumapinta-alaa, jos eläimet voivat helposti kulkea niiden päältä. Suurempien lajien vesialtaat ovat aina irtonaisia puhdistuksen helpottamiseksi. Sammakot ja konnat eivät kude terraariossa olevaan vesilataaseen koosta riippumatta, vaan lisääntyminen järjestetään erillisessä käytännössä toistasataa litraa vetävässä altaassa tai akvaariossa. Jos kyseessä on kaivautumista harrastava laji, osa terraarion pohjasta tehdään kaivautumiskelpoiseksi laittamalla sammalen tilalle paksuhko kerros multaa. Esimerkissä sopiva kerros saataisiin laitettua vasemmanpuoleisen juurakon taakse, mistä poistettaisiin pengerryksen hiekka lukuunottamatta n. 2cm salaojakerrosta, jotta multa ei ole vesirajan alapuolella. Varjostava pesäraunioinen olisi edelleen samalla paikalla suojaa antamassa. Kuivemmasta ympäristöstä tulevilla lajeilla (konnilla) ei tarvita välttämättä sammalkerrosta, vaan pohjamateriaali voi olla savipohjaista sekoitetta tai luonnosta haettua maa-ainesta, mikä pidetään lievästi kosteana.
Salamanterit: Salamanterit poikkeavat monista sammakoista ja konnista siinä, että ne ovat paljon aktiivisempia piiloutujia ja pääsääntöisesti piilottelevat varsinaisissa piiloissa, kuten litteiden kivien ja puunrunkojen alla. Terraariossa piilopaikat ovat kiinteistä materiaaleista tehtyjä ja kasvillisuuden tehtävä on ensisijaisesti luoda mikroilmastoa ja parantaa terraarion esteettistä ilmettä. Useimmat salamanterit ovat käytännössä täysin kiipeilykyvyttömiä, joten terraarion tasainen pohja-ala on olennaista liikkumatilan kannalta. Koska pitkän vartalon ja hännän omaavien ja aktiivisesti piiloutuvien eläinten terraariossa piilopaikat ovat suhteellisen suurikokoisia, ne pyritään rakentamaan mahdollisimman litteiksi, joilloin eläimet voivat liikkua myös niiden päällä. Piilopaikkojen järjestäminen onnistuu parhaiten keraamisilla kivijäljitelmälaatoilla, ohuilla verhoiluliuskekivillä tai kaarnalla. Kaarnasta sopivinta on mahdollisimman ohut ja suora materiaali, käytännössä suomalainen lehtipuun kaarna on erittäin sopivaa, joskin kivimateriaaleihin verrattuna homealtista. Salamanterit haluavat pääsääntöisesti olla varsin ahtaassa piilossa mutta eivät toisaalta kaiva pohjaa. Piilopaikkojen kattolaatat / -kaarnat on siksi suositeltavaa asettaa vinoon, jolloin eläin voi piilon sisällä valita sopivan ahtaan kohdan. Vaihtoehtoisesti pohjakerros voidaan kuvan tavoin pengertää. Laatat ja kaarnat asetellaan muutaman pienehkön kiven varaan, joten käytännössä lähes koko pohja on edelleen salamaterin käytettävissä ja lisänä on matalien piilojen liikkumiskelpoinen katto. Litteäkattoiset piilopaikat voidaan rakentaa kuvan laattasisustuksen tavoin useampaan kerrokseen, jolloin eläinten käytettävissä oleva liikkumatila kasvaa entisestään, vaikka varsinaisen päiväpiilona käytetäänkin lähinnä alinta kosteapohjaista tasoa. Laattojen liimaamista toisiinsa tulee välttää, eli suurempien eläinten tapauksessa rakennelmien romahtaminen vältetään yleisesti tukevan rakenteen lisäksi käyttämällä riittävän suuria laattoja, joita eläimet eivät pysty liikuttamaan, Pohjan alan tehokkaan käytön mahdollistavien tasakattoisten piilopaikkojen ohella terraarion sisustuksen tulee olla mieluiten ympärikuljettava, eli eläimet voivat kulkea terraarion ympäri seinänvieriä pitkin. Sisustusesineet järjestellään siten lähtökohtaisesti esimerkkikuvien tavoin pohjan keskelle ja terraarion seinien viereen jätetään vajaan 10cm avoin tila, mikäli sisustusesineiden alta ei voi kulkea. Liikkumista haittaavia umpikujia tulee välttää. Esimerkkikuvassa pitkä kaarnasuikale muodostaisi umpikujan oikeaan takanurkkaan, joten oikealle sivulle on asettu toinen kaarnapala poistumisluiskaksi. Pohjalle luiskan ja seinän väliin on toisaalta jätetty kulkemisen mahdollistva tila. Alimmassa kuvassa terraarion esteettistä ilmettä on kohotettu katajan rangalla, jolla sisustus saadaan korkeammaksi ja tasapainoisemmaksi. Eläinten kannalta oksalla ei ole toiminnallista merkitystä. Vesiastian tulee olla laakea ja helppopääsyinen, koska salamenterit eivät ole kovinkaan notkeita eläimiä. Lisääntymistä varten tarvitaan iso vesialue, mikä sammakoiden ja konnien tavoin järjestetään lähtökohtaisesti erilliseen altaaseen tai akvaarioon.

Kasvit on sammakkoeläinterraariossa käytännöllistä istuttaa suoraan pohjaan (jolloin pohja saadaan biologisesti toimivaksi mikä entisestään vähentää siivoustarvetta). Koska ei-kaivautuvien sammakkoeläinten pohjakerros on mahdollista pitää ohuena, suuremman juuripaakun omaavat kasvit on usein kuitenkin pidettävä ruukuissa tai mieluummin juuripakku sukkahousuihin käärittynä, jolloin ne voidaan asettaa osittain pohjakerroksen yläpuolelle. Kasveilla ei tarvita aluslautasia, vaan liikavesi voi valua suoraan pohjaan.

Kasvilajien valinta on vapaata, mitkä tahansa kasvit jotka ovat kokonsa puolesta terraarioon sopivia ja viihtyvät jatkuvasti kosteassa pohjassa käyvät.

Vesiallas on maalla elävillä sammakkoeläimillä suhteellisen pieni, käytännössä niin suuri että eläimet mahtuvat sinne helposti kokonaan. Ulostaminen poistaa sammakon elimistöstä merkittävän määrän kosteutta, koska sammakko poistaa samalla suolessaan varastoidun veden. Tämän takia sammakkoeläimet ulostavat tyypillisesti veteen, jolloin korvaava nestemäärä on välittömästi saatavilla. Vesiallas on tämän takia syytä pitää irtonaisena astiana. Kaksi sisäkkäin asetettua muoviastiaa ovat käytännöllisiä, koska ulompi astia voidaan haudata pohjan sisään ja sisempi nostaa puhdistettavaksi ilman pohjakerroksen sortumista. Erityisesti suurempien eläinten terraarioissa hankalasti puhdistettavaa kiinteää vesiallasta tulee välttää.

Sammakkoeläinten vesiallas: Kaksinkertainen vesiallas on helposti puhdistettavissa ja maapohja ei tällöin painu. Monet matalat muovirasiat ovat tarkoitukseen sopivia sellaisenaan, syvempiin rasioihin voidaan laittaa ylöspääsyä helpottava kivi tai reunoja voidaan leikata matalammiksi. Kiipeilykykyisillä nuolimyrkkysammakoilla ja hyvin matalaa vettä tarvitsevilla lyhytjalkaisilla salamanterilla voidaan vaihtoehtoisesti käyttää pohjakerroksen pinnalle asettua astiaa.

Seuraavissa kuvasarjoissa on kaksi esimerkkiä pengertämällä pohjaan kaivetuista vesialtaista. Ensimmäisessä terraariossa vesialtaan vesimäärä on n. 8 litraa ja kuvan terraario on sisustettu salamanterille, joka voi tehokkaasti liikkua myös laattapiilojen katoilla. Vesialtaan koko suhteessa terraarion pinta-alaan on kuitenkin turhan suuri maaeläimelle ja vesiallas on lisäksi vaikea puhdistaa.

Alemmassa sarjassa pengerretty vesiallas (7 litraa) on tehty nuolimyrkkysammakoille sisustettuun terraarioon. Pienet sammakot eivät sotke vettä ja vedenvaihtojen tarve on siten vähäinen, mutta tarpeettoman suuren vesialtaan ala on pois maalla viihtyvien sammakoiden liikkumatilasta. Pinta-alaltaan pienempänä versiona vastaava integroitu vesiallas on varsin usein nuolimyrkkysammakoilla käytetty, mutta se vatii yleensä tarpeettoman paksua pohjakerrosta, mikä vaikeuttaa terraarion siirtelyä.

Suurin osa sammakkoeläimistä ei tarvitse varsinaista lämmitystä huonelämpötiloissa, sen sijaan jäähdytys saattaa olla tarpeen osan vuotta. Jos terraariota täytyy lämmittää, se onnistuu helposti lämpölampulla. Myös lämpökaapelia tai lämpömattoa voi käyttää, jos ne asennetaan terraarion seinälle.

HUOM! Sammakkoterraariota ei saa lämmittää pohjan alta! Pohjalämmitys kuivattaa pohja- materiaalia ja aiheuttaa luonnottoman tilanteen; syvemmälle kaivauduttaessa lämpötila nousee ja kosteustaso laskee. Tämä on erityisen vaarallista sammakkoeläinten dehydraatioriskin takia.

Suuri osa sammakkoeläimistä on peräisin muualta kuin kosteista sademetsistä, joten niiden terraariossa ei kosteasta pohjasta huolimatta tarvita korkeaa ilmankosteutta. Ilmankosteus pyritään pitämään suhteellisen matalana, mikä onnistuu riittävän suurilla tuuletusaukoilla tai aktiivisella terraarion ilmastoinnilla.

Sademetsälajeilla ilmankosteutta taas nostetaan säännöllisellä sumutuksella, ja tällöin terraarion tulee käytännön syistä yleensä olla jonkin verran suljetumpi kuin matalaa ilmakosteutta vaativilla eläimillä. Verkkoseinäinen terraario toimii monilla sammakoilla erinomaisesti kun huoneen lämpötila on sopiva, mutta huoneilmaa korkeampaa kosteutta sinne ei pysty käytännössä luomaan oli sumutus sitten miten aktiivista tahansa. Toisaalta, jos terraarion ilmanvaihto ei ole kunnossa, kosteus nousee automaattisesti ja pysyy korkealla tasolla, mutta ummehtumisesta aiheutuu homehtumista, mikä on erittäin haitallista. Sademetsäterraarioissa ilmanvaihdon tulee olla toimiva, käytännössä siihen tarvitaan usein ilmapumppu, ja kosteutta ylläpidetään päivittäisellä sumutuksella. Tällöin terraarion ilmankosteus laskee ja nousee sumutusrytmin mukaisesti, mutta se ei haittaa eläimiä. Yleisesti ottaen ilmakosteuden ei siis tarvitse olla vakio edes sademetsälajien terraarioissa.

Ilmapumppu: Ilmapumpulla terraarion ilma saadaan vaihdettua tehokkaasti ja huomaamattomasti. Säädettävän pumpun tuuletustehoa voi säätää, mutta toisaalta pumpun ei tarvitse olla päällä jatkuvasti. Pumpun hiljaisuuteen kannattaa kiinnittää huomiota sekä hoitajan että sammakoiden (äänillä viestiviä eläimiä) viihtyvyyden takia.

Terraarion orgaaninen pohjamateriaali eli kuolleet sammalen osat, kuivat lehdet, kaarnahake, metsästä siirretty lehtikarike ja kaarnat palat alkavat usein homehtua kosteassa terraariossa, vaikka terraarion ilmankosteutta ei edes nostettaisi sumutuksella. Homehtumistaipumus ei tee näistä materiaaleista sopimattomia, vaan se on vain osoitus siitä, että terraarion ilmavaihto ei ole kunnossa. Esimerkiksi lehtikarike on siirretty metsästä, minkä olosuhteet vastaavat terraariossa tavoiteltua ja karike ei luonnossa tietenkään ole koskaan homeessa. Homehtumistapauksessa karikkeessa ei ole todennäköisesti vikaa, vaan terraarion ilmanvaihto ei ole riittävän tehokasta. Sama pätee kuiviin lehtiin ja kaarnahakkeeseen, nekään eivät ulkona homehdu samalla tavalla kuin terraariossa.

Käytännössä ilmanvaihtoa voidaan helposti tehostaa akvaariokäyttöön tarkoitetulla ilmapumpulla, millä pumpataan ilmaa terraarion sisälle. Esimerkiksi 200 litraa tunnissa pumppaava pieni ilmapumppu vaihtaa 200 litraisen terraarion ilman laskennallisesti 24 kertaa vuorokaudessa ilman, että sitä käytännössä edes havaitsee, mutta terraarion olosuhteiden kannalta se on usein erittäin merkittävä parannus ja orgaanisen pohjamateriaalin homehtumista ei tällöin tapahdu. Ilmapumppua käytetään aivan samoin kuin akvaariossa eli ilmaletkun pää vedetään terraarion pohjalle. Letkun päässä ei terraariossa tarvita välttämättä ilmastinkiveä, mutta sen käyttö estää kuitenkin pienimmänkin vedon syntymistä terraarion pohjalle.

Erityisesti kosteapohjaisissa oloissa elävien eläinten terraarioissa aktiivinen ilmastointi on usein tarpeen varsinkin, jos kyseessä on akvaariomallinen terraario. Maalla elävät sammakkoeläimet hoidetaan kosteasta pohjasta johtuen lähtökohtaisesti lasirakenteisissa terraarioissa, mutta korkeissa akvaarioissa luonnollinen ilmanvaihto on heikko. Myös edestä avautuvissa terraarioissa, joiden tuuletusaukot ovat katossa, aktiivinen ilmastointi on usein tarpeen.

HUOM! Terraarion ilman tulee vaihtua, mutta terraarioon ei saa tulla vetoa! Erityisen tarkkana tulee olla, jos terraarion lämpötilaa lasketaan pumppaamalla sisään viileää ilmaa.

Materiaalien homehtumistaipumista voi myös ehkäistä epäsuorilla tavoilla. Sammalen tapauksessa on suositeltavaa käyttää nimenomaan ELÄVÄÄ sammalta, mistä on tarvittaessa poistettu elävät selkärangattomat upottamalla sammal veteen pariksi päiväksi. Suomalaiseen vuodenaikojen vaihteluun sopeutuneet sammalet eivät pysy terraariossa loputtomasti hengissä, mutta niiden elinvoimaisuus hiipuu hitaasti ja ne säilyvät usein pääasiallisesti elossa jopa useampia vuosia. Elävä sammal ei itsessään homehdu ja se hajottaa tehokaammin myös pohjakerrokseen jääviä ulosteita.

Kaarnahake on yleensä tehty varsin tuoreesta puusta, mikä käytännössä tarkoittaa, että erittäin hitaasti maatuvan kaarnan uloimman kerroksen lisäksi se sisältää runsaasti ravinnepitoisia jälsi- ja nilakerroksia. Luonnossa tai esimerkiksi kukkapenkin katteena käytetyssä hakkeessa ne hajoavat varsin nopeasti, mutta huonosti ilmastoiduissa terraariossa niillä on taipumusta homehtua. Hake saadaan huomattavasti homeresistentimmäksi levittämälle se vuodeksi pihalle, jolloin hajoavista osista päästään eroon, tai kompostoimalla sitä jonkin aikaa.

Juurakot ja muu puumateriaali alkaa lahota mikäli se on kosketuksissa kosteaan pohjaan. Koska piilopaikkoina toimivien puiden eristäminen pohjasta ei ole usein mahdollista samalla tavalla kuin esimerkiksi tikasmallisen kiipeilytelineen jalkojen eristäminen pohjasta laatan palasilla, kannattaa kiinnittää huomiota puulajin valintaan. Lähtökohtaisesti akvaariokäyttöön tarkoitetut mangrove- ja mopanijuurakot eivät homehdu tai lahoa missään terraarioon luotavissa kosteusolosuhteissa riippumatta siitä onko ilmanvaihto kunnossa tai ei. Samaten korkki on hyvin kestävää. Suomalaiset puut eivät ole läheskään yhtä kestäviä. Suomalaisten puiden kaarna sen sijaan toimii hauraammasta rakenteestaan huolimatta yleensä oikein hyvin, kunhan siitä on hajonnut ravinteikas jälsikerros. Käytännössä voidaan kuitenkin suositella piilopaikkojen tekemistä pääasiallisesti keramiikkalaatoista, jolloin homehtumisongelmaa ei ole.

Muu sisustus taas onnistuu hyvin elävillä kasveilla. Niillä eläimillä jotka voivat hyödyntää juurakoita kiipeilyalustana ja elävät hyvin kosteailmaisissa sademetsäterraarioissa (mm. nuolimyrkkysammakot) käytetään lähtökohtaisesti mangrovea tai mopania. Korkeasta ostohinnasta huolimatta kaupalliset akvaariojuurakot ovat tässä tilanteessa parhaita.