Maretarium

19.04.2009

Kotkassa sijaitseva Maretarium-yleisöakvaario esittelee ainoastaan Suomessa tavattavia meri- ja sisävesikaloja. Maretarium on rakennettu vartavasten akvaariotaloksi ja se avattiin vuonna 2002 joten rakennus on uudenaikainen, sekä hyvässä että pahassa. Näyttelyssä on kalojen ohella esillä myös muutamia kotimaisia matelijoita ja sammakkoeläimiä sekä vesien selkärangattomia.

Ulkoa katsottuna Maretarium vaikuttaa suhteellisen isokokoiselta, mutta heti sisään tultaessa havaitsee, että oikea puolisko rakennuksesta on aivan muussa käytössä kuin yleisöakvaariona. Akvaariopuolen sisääntuloaulassa on ikkuna Itämerialtaaseen ja yläkerrasta laskevan Lapin kosken ala-allas, jossa oli käyntihetkellä nieriöitä varustettuna varoituskyltillä: ”Nieriät purevat”. Varsinainen kierros alkaa joko yläkerrasta Lapin vesistöistä tai ovien takaa Suomenlahtea esittelevästä huoneesta.

Suomenlahtea esitellään suurella, reilun metrin korkuisella ylhäältä avoimella altaalla jossa on osittain läpinäkyvät lasiseinät. Kalaston hallitsevina kaloina olivat nuorehkot sammet. Allas on sinänsä onnistunut, mutta luonnollisesti ylhäältä avoin rakenne on yhtä tyhjän kanssa kalojen tarkkailun kannalta, koska virtaavan pinnan läpi ei käytännössä näe juuri mitään varsinkaan hämärähköön altaaseen. Akvaarioruutujen läpi sen sijaan näkymät ovat hyvät, vaikka altaan kokoon nähden lasiseinää onkin niukanlaisesti ja tarkkailun kannalta polvien tasalla oleva ikkuna on ärsyttävän epäkäytännöllinen, kotioloissakaan akvaarioita harvemmin pidetään lattiatasolla.

	.

Hallin takanurkassa on kaksi seinään upotettua pienempää akvaariota, joista toisessa on sisältöä ärsyttävästi vääristävä erittäin kupera lasi (tarkemmin sanottuna akryyli), ja toinen taas on asukkaana olevan simpun vaatimuksiin nähden täysin vääränlainen, koska altaan pohjapinta-ala on minimaalinen korkeuteen nähden. Pohjakalan hoidonkin kannalta tämä on yliampuvan korkeuden takia hankalan mallinen akvaario. Simppu sinänsä oli kuitenkin helposti havainnoitavissa.

Kivi- ja härkäsimppujen lisäksi Suomenlahdelta löytyy useita mielenkiintoisen näköisiä pienempiä kaloja ja selkärangattomia joita ei normaalisti luonnossa näe, kuten silo- ja särmäneulat, tokot, rasvakala ja kivinilkka, joiden esittely onnistuisi käytännössä parhaiten perinteisen tyylisissä muutamien satojen litrojen (laji)akvaarioissa.. Merineulojen hoidon (hankala ruokinta) kannalta helposti hallittava lajiakvaario on käytännössä välttämättömyys, ja elävä kasvillisuus on myös erittäin suositeltava, mikä taas ei onnistu Suomenlahtihuoneen hyvin säästeliäästi valaistuissa altaissa, joissa visuaalista ilmettä kohentamassa on vain muutamia muovikasveja.

Huoneessa on molemmilla puolilla ylhäältä avoin akryyliseinäinen allas. Vasemmalla oleva töröjen habitaatti vaikuttaa enemmän terraariolta kuin akvaariolta, koska altaan loivasti syvenevä pohja on toisesta päästä kuivaa maata ja vedenkorkeus on muutenkin niin matala, että vesi tuntuu olevan sivuroolissa. Altaan leveys on myös varsin pieni pituuteen nähden. Käytävän toisella puolella oleva särkikaloja yms sisältävä allas taas on korkeudeltaan parimetrinen, mutta myös pituuteensa nähden hyvin kapea. Myös näissä akvaarioissa sisustus on muuten ok, mutta eläviä kasveja korvaa pari muovikasvia. Suomalaisessa virtaavassa jokibiotoopissa ei luonnollisesti ole juurikaan kasveja, mutta lähdesammal on yleensä käyttökelpoinen kunhan valoa on riittävästi.

	.

Seuraavassa huoneessa oleva haukiallas on keskilattialla ja sitä voidaan tarkastella eri puolilta, mutta kaikki katseluikkunat ovat enemmän tai vähemmän kuperia ja vääristävät näkymän, tehden mm. kalojen todellisen koon arvioinnista mahdotonta. Akvaariossa ei siis ole lainkaan suoraa, vääristymättömän näkymän mahdollistavaa katseluikkunaa. Hauet ja ankeriaat ovat näkyvissä, mutta kun kyseessä on akvaario eikä naurutalo, altaan suunnittelijen logiikkaa ei voi kuin ihmetellä.

	.

Maretariumin suurimman akvaarion eli Itämerialtaan neljä katseluikkunaa ovat kaikki altaaseen päin koveria (tämä on ikkunoiden paineenkestävyyden kannalta edullista) mutta maltillinen kaari ei kuitenkaan vääristä näkymää häiritsevästi.

Itämeriallas on siis litroissa hyvin iso, mutta se johtuu pääasiallisesti korkeudesta ja akvaario vaikuttaa siten käytännössä huomattavasti tilavuuttaan pienemmältä, vaikka altaan halkaisija onkin 10 metriä. Akvaarion korkeus on 7 metriä, mikä on ”Suomen järvien keskisyvyys” ja se on siten Maretariumin molempien kerrosten korkuinen. Koska kalojen kannalta merkitystä on käytännössä lähinnä vaakasuoralla tilalla, akvaarion yliampuvasta korkeudesta ei ole niille mitään hyötyä. Vastaavasti voitaisiin rakentaa vaikka oravahäkki, minkä sisälle mahtuisi 18-metrinen mänty, mutta olisiko siinä mitään järkeä? Koska suurin osa altaasta on kuitenkin betonikuoren sisällä ja neljästä katseluikkunasta ainoastaan yksi ylettyy ylhäältä alas asti, altaan mittasuhteita on tämänkin takia vaikea hahmottaa. Meriteatterin ikkunan näkymä on sikäli ainutlaatuinen, että yhtä korkeaa akvaarioruutua ei löydy kovinkaan montaa Euroopasta, mutta onko tämä kuriositeetti hintansa arvoinen? Yhtä hyvään tulokseen olisi käytännössä päästy kolmemetriselläkin allaskorkeudella, jolloin altaan tilavuus olisi huomattavasti pienempi, ja suodatus olisi merkittävästi helpompaa vähäisemmän vesimäärän takia.

Jotkin Itämerialtaassa olevat lohet, kuhat ja lahnat olivat vahingoittuneita tai aliravittuja. Asia on luonnollisesti sitä silmiinpistävämpi mitä suuremmista kaloista on kysymys. Jos akvaarioon joudutaan hankkimaan jatkuvasti uusia kaloja menehtyneiden tilalle, asia on sinänsä looginen, koska normaalit suurten kalojen kalastusvälineet eli verkot telovat varsin helposti kalojen eviä, ja suurissa altaissa lääkintä on hankalaa tai käytännössä mahdotonta. Pieniä kaloja taas pyydystetään yleensä nuotalla, katiskalla tai haaveilla, joten ne eivät vahingoitu samalla tavalla. Yleisesti ottaen kalojen kunto oli kuitenkin erinomainen, ja vialliset yksilöt olivat yksittäistapauksia.

Yläkerran sisääntulohallista on näkymä Itämerialtaaseen ja hallin varsinainen akvaario on kattoterassilla (siis kokonaan ulkoilmassa) oleva särkikala-allas, johon on vedenalaiset ruudut ja ikkunoiden läpi yläpuolinen näkymä kattotasanteelle kahdelta sivulta. Kuten Suomenlahtialtaassa, akvaarioruudut ovat ärsyttävän alhaalla seisoville ja turhan alhaalla istuville katsojille.

Hallin vasemmalla puolella on Luontokoulu Haili-niminen opetusluokka, jossa on kolmeosainen pienehkö allaskokonaisuus (mutuja, piikkikampeloita ja kampeloita) ja yksi erillinen Juwel-akvaario (eläviä kasveja ja pieniä kotiloita). Ensimmäinen osa on matala ja päältä avoin lasikuituallas, jossa oli pieniä kampeloita, ilmeisenä tarkoituksena esitellä kampeloiden naamioitumiskykyä. Tämän osan yhteydessä ei ollut tekstiä joka olisi antanut katsojalle vapaan valtuuden sorkkia allasta, mutta siihen tarkoitukseen tehdyltä se vaikutti. Kampeloita näkyi altaassa neljä kappaletta (ihan ilman altaaseen kajoamista), ja sisustuksesta on todettava että kaivautuvien kalojen kannalta olisi huomattavasti parempi, jos pohja olisi enimmäkseen hiekkaa eikä kauttaaltaan kivien peitossa. Koska altaassa ei ollut käytännössä lainkaan pintavirtausta ja vedenkorkeuden ollessa muutenkin hyvin matala, kalojen tarkkailu on kuitenkin helppoa sikäli kun ne eivät ole kokonaan hautautuneina pohjaan.

Seuraavassa huoneessa oikealla puolella on kaksi pientä akvaariota (mm. piikkimonni), joissa jälleen kerran on sisältöä erittäin pahasti vääristävät kuperat lasit. Vasemmalla on rapujen akvaario ja hallin mutterinmuotoisessa keskusaltaassa oli kaksi Barentsinmereltä tuotua kuningasrapua. Altaan sisustuksena oli kivien lisäksi muutama merelliseen henkeen sopiva (?) juurakko. Rapujen akvaariossa oli, yllätys yllätys, kukkaruukkuja. Onko kukkaruukku nyt ihan oikeasti sellainen piilopaikka mitä rapu käyttäisi luonnonvesissä? Luonnonmukaiseen akvaariosisustukseen kukkaruukku antaa myös aina oman esteettisen säväyksensä...

Hallin loppupäässä on kaksi suurempaa allasta, joista oikeanpuoleinen on n. metrin korkuinen, puolipyöreä ja ylhäältä avoin. Vasemmalla puolella on pitkänomainen korkeampi allas, jossa oli mm. nahkiaisia.

Viimeisessä osiossa sisustuksen teema on talvi, mikä ilmenee tekojäänä ja –lumena. Tilassa on jälleen kaksi käytävän vastakkaisilla puolilla olevaa allasta, joista oikealla oleva on ainoastaan ylhäältä avoin ilman akvaarioruutuja. Koska vedenpinnan virtaus on varsin kova, altaassa olevien kalojen tarkkailu ei onnistu, koska niistä näkyy väreilyn läpi vain epämääräinen hahmo. Mm. vesikilpikonnien ja koikarppien kanssa tällainen allasjärjestely on kätevä sekä näyttelyissä että kotona, mutta se toimii vain ilman virtaavaa pintavettä.

Lappiosasto päättyy sisääntuloaulaan laskeutuviin portaisiin ja vesiputoukseen, ja ylätasanteella on myös herpetologisesta näkökulmasta Maretariumin kiinnostavin osa eli seinän takana hyllyillä olevista akvaarioista koostuva pienten vesieläinten osasto. Tosin tällä kertaa osaston anti oli onneton, kun ainoastaan kolme akvaarioruutua oli avoinna; Suomen harvinaisin kala rantanuoliainen (Cobitis taenina), sinisimpukat, merirokot + ankeriaan poikasia (= tyhjiä sinisimpukan kuoria, kuolleita merirokkoja ja pari ankeriaanpoikasta) ja albiino jokirapu. Akvaarioiden sisustus oli esteettisesti varsin surkea ja ilmapumppusuodattimet pilasivat visuaalisen ilmeen totaalisesti. Tällaisissa näyttelyakvaarioissa ulkosuodattimien käyttö on enemmän kuin suositeltavaa jo ihan esteettisistäkin syistä.

	.

Tässä osastossa pitäisi tietojen mukaan olla esillä selkärangattomien lisäksi sammakkoeläimiä ja matelijoista ainakin Tykkimäellä syntynyt ja Korkeasaaren kautta tullut rantakäärme. Käytännössä selkärangattomia voi tietysti pyydystää näyttelyyn vasta alkukesällä, mutta rantakäärmeen lisäksi vesiliskot ja sammakot lienevät näyttelyn ympärivuotisia asukkaita. käärmeet ovat tietojen mukaan talvisin jääkaappihoidossa, mikä sinänsä on erinomaista, mutta huhtikuun lopulla kotimaiset herpit ovat Etelä-Suomessa pääsääntöisesti hereillä. Näyttelyssä siis käytiin korkeintaan paria viikkoa liian aikaisin.

Toinen erittäin olennainen osaston asukki oli verijuotikas, jota koskien Maretarium on antanut tiedonannon edellisenä keväänä:

Niinpä. Eli Maretariumiin on hankittu tieten tahtoen eläimiä, joiden ruokintaan ei ole valmiuksia vaikka eläimet ovat saapuneet jo viikkoja sitten? Eli jos taloon jo hankittujen eläinten ruokintaongelmaan ei keksitäkään ratkaisua, ne näännytetään nälkään? Pitääkö tästä vetää johtopäätöksiä laitoksen toimintaperiaatteista?

Vuotta myöhemmin eli 19.04.2009 tehdyllä käynnillä verijuotikkaita ei siis näyttelyssä näkynyt. Laji todellakin elää yli kymmenen vuotta, siis edellyttäen, ETTÄ se saa tarvitsemaansa ravintoa. Ilman ravintoa verijuotikas ei kuitenkaan selviä 12 kuukautta. Pitääkö tästä vetää lisää johtopäätöksiä?

Laitoksen nettisivujen ja mainosten mukaan ”Maretarium on Suomen ensimmäinen kansainväliset mitat täyttävä akvaariotalo”. Tämä on varsin mielenkiintoinen lausuma, mihin kummaan mahtoi unohtua Särkänniemen akvaario, perustettu 1969, joka aivan varmasti on yleisöakvaario myös kansainvälisesti tarkasteltuna.

Maretarium koostuu käytännössä yhdestä jättikokoisesta altaasta (Itämeri), yhdestä suuresta altaasta (Suomenlahti) ja 17:sta muusta kiinteästä altaasta / akvaariosta, jotka ovat pääosin yllättävän pienikokoisia. Tilavuutensa ja varsinkin korkeutensa puolesta osa on toki selvästi isompia kuin useimpien akvaristien kotiakvaariot, mutta verrattuna esimerkiksi Särkänniemen akvaarion yläkertaan ne ovat suoraan sanottuna yllättävän pieniä. Lisäksi osa altaista on pilattu naurutaloikkunoilla, mitä ei voi hyväksyä asialliseksi profiloituvassa laitoksessa. Alle kahdenkymmenen, pääasiallisesti pienikokoisen akvaarion kokonaisuuden kutsuminen ”kansainväliset mitat täyttäväksi” alkaa jo mennä absurdiuden puolelle, joten onneksi akvaarioiden kokonaismäärää on saatu hieman kasvatettua kevyen seinän taakse sijoitetuilla pienillä irtoakvaarioilla. Tällöin altaiden ja terraarioiden kokonaismäärä on n. 30 kappaletta.

Missä suhteessa Maretarium on kansainväliset mitat täyttävä? Paikkahan on todellisuudessa varsinaisen akvaariopuolen osalta hyvin pieni, ja arkkitehtuuriltaan jopa ahtaan tuntuinen verrattuna muihin yleisöakvaarioihin. Akvaarioita on pieneläinakvaariot mukaan luettunakin vain n. 30 kappaletta. Huomattava osa altaista on lisäksi yllättävän pieniä ja tyhjää tilaa on altaiden välillä huomattavan paljon.

Rakennuksesta on yleisesti ottaen todettava, että se ei sinne tänne sijoiteltujen yksittäisten ja pääasiallisesti pienen oloisten altaiden takia edes selvästi profiloidu akvaariotaloksi, koska rakennuksessa tyhjä sisätila ja tyhjät seinäpinnat ovat hallitsevia, eivät akvaariot kuten oikeissa akvaariotaloissa, joissa akvaarioruutuja on käytännössä vieri vieressä. Steriilin tyhjän tilan runsaudesta huolimatta paikka tuntuu kuitenkin pääosin ahtaalta, joten akvaariot ovat tavallaan rakenteellisesti sivuosassa. Arkkitehtuuriltaan Maretarium voisi olla vaikka koulu tai muu julkinen rakennus, jonne on sijoiteltu muutamia akvaarioita koristeeksi. Jos akvaarioruudut olisi peitetty, ei kävijä edes käsittäisi olevansa akvaariotalossa. Huomatkaa selvä rakenteellinen ero esimerkiksi Särkänniemen akvaarioon tai Sealifeen nähden, jotka on rakennettu selkeästi akvaariotaloiksi ja siltä ne myös oikeasti näyttävät ja tuntuvat.

Eli Maretarium on ilmeisesti kansainväliset mitat täyttävä akvaario siksi, että Itämeriallas (500 000 litraa) on litroissa laskettuna erittäin suuri? Muissa suhteessa tätä paikkaa ei sovi hirveän painokkaasti mainostaa kansainväliset mitat täyttäväksi, koska se saattaa nimittäin osoittautua kansainväliseen tasoon tottuneille pettymykseksi…

Altaiden kokonaisvesimäärä on Maretariumin nettisivujen mukaan n. 600 000 litraa, mistä siis 500 000 litraa on yhdessä tankissa, jossa kalatiskiltä tuttuja kotimaisia kaloja uiskentelee vihertävään vivahtavassa murtovedessä. Vertailun vuoksi, Särkänniemen akvaarion, joka siis Maretariumin nettisivujen mukaan EI ole akvaariotalo, kokonaisvesimäärä on 550 000 litraa. ”Kansainvälisen akvaariotalon” tittelin raja litroissa laskettuna on siis Maretariumin mukaan jossakin 551 000 ja 599 000 litran välillä? Aika pieneltä tuntuu tämä ”kansainvälisten mittojen” marginaali... Toisaalta, Maretariumissa on puolella miljoonalla litralla saatu aikaan yksi sameavetinen seitsemän metriä korkea allas, ja Tampereella on vastaavalla litramäärällä tehty monipuolinen yleisöakvaario, joka esittelee mielenkiintoisten ja värikkäiden eksoottisten kalojen ja muiden eläinten ohella kotimaisiakin kaloja kohtuullisessa määrin.

Maretarium on sinänsä erittäin hyvä esimerkki siitä miten nettisivuilla voidaan luoda todellisuutta selvästi mahtipontisempi vaikutelma. Esimerkiksi akvaarion kartta antaa talosta selvästi todellisuutta tilavamman vaikutelman. Pohjapiirroksesta näkyy selvästi akvaarioiden määrällinen vähyys ja pieni koko verrattuna kokonaistilaan. Koska akvaarioiden olettaa kuitenkin muiden vastaavien näyttelyiden tavoin olevan varsin isoja, näyttelytilojen kokonaispinta-alan otaksuu suhteessa todellista suuremmaksi ja paikan päällä näyttelytila siis tuntuu pieneltä ja normaalia akvaariotaloa ahtaammalta.

Nettisivuilla esiteltyjen kalojen kuvat vaikuttavat pääasiallisesti muualla kuin Maretariumin akvaarioissa kuvatuilta, koska taustat eivät vastaa altaiden sisustusta. Käytännön tilanne on, ettei kaikkia nettisivuilla esiteltyjä kaloja siis edes näe Maretariumissa. Isommat kalat ovat sinänsä näkyvillä, mutta ne ovat juuri niitä mitä näkee myös ajanvieteonginnan tuloksena tai kaupan kalatiskillä. Esimerkiksi särkikalojen lajimäärä on kattava, mutta koska lajit ovat hyvin toistensa näköisiä, ne eivät keskivertokävijän näkökulmasta juuri eroa toisistaan, vaan ovat kaikki jotakuinkin yhtä mitäänsanomattomia. Erikoiskalat, kuten merineulat, tokot, monnit ja simput, joita ei normaalisti näe missään ja jotka poikkeavat selvästi ”normaalikaloista”, taas eivät tule näyttelyssä kunnolla esille.

Pienten akvaarioiden vähyydestä johtuen pienempien kalalajien esittely ei onnistu järkevästi. Useiden pienakvaarioiden näkymää vääristävät naurutalolasit pilaavat sitäpaitsi totaalisesti osan muutenkin vähistä altaista. Ylhäältäpäin tarkasteltavassa Lappi-altaassa väreilevä vedenpinta taas estää altaassa olevien kalojen tarkkailun.

Lisäksi on huomattava, että samoja kalalajeja oli useammassa eri altaassa. Tietysti näin on tilanne luonnossakin tavallisimpien lajien osalta joita löytyy lähes mistä tahansa vesistöstä ympäri maata, mutta näyttelyssä, jossa pitäisi pyrkiä esittelemään suomalaisia kaloja mahdollisimman kattavasti, se yksipuolistaa entisestään vaikutelmaa. Toisaalta se on kätevä keino ohittaa mahdollisia harvinaisempien lajien hankinta / hengissäpitovaikeuksia, koska altaissa on joka tapauksessa yleisesti ottaen kaloja yleisön nähtävillä.

Ja miksi näyttelyssä ei ole monnia? Suurikokoisin Suomessa esiintynyt kalalaji, joka on lisäksi akvaariossakin näyttävä laji? Sammista on toisaalta annettava positiivinen maininta.

Altaiden sisustukset ovat sinänsä luonnollisen oloisia ja siten onnistuneita. Tekokalliot ovat myös hyvällä maulla toteutettuja. Useissa altaissa keskeisillä paikoilla olevat peittämättömät, vihreällä muoviverkolla suojatut ylivuotoputket ovat kuitenkin erittäin silmäänpistäviä ja häiritseviä. Ne voisi helposti naamioida irtonaisilla tekokivillä. Altaiden sisustukset ovat käytännössä pääasiallisesti toistensa kopioita, eikä sisustusta katsomalla voi edes sanoa onko kyseessä makean vai meriveden biotooppi. Elävät kasvit puuttuvat. Toisaalta elävien kasvien menestyminen ei käytetyllä valoteholla olisi mahdollista ja vuodenaikojen vaihtelukin vaikuttaa useimpiin kotimaisiin kasveihin eli talvella altaat olisivat kuitenkin käytännössä kasvittomia. Muovikasvien hillitty käyttö parantaa altaiden ilmettä onnistuneella tavalla, vaikka kyseessä ovatkin aivan normaalit akvaariomuovikasvit.

Visuaalisesti häiritsevä sisustuselementti on muutamissa altaissa pohjamateriaalina käytetty simpukankuorirouhe. Rouhe on karkeaa, väriltään valkoista ja siten täysin suomalaiseen biotooppiin sopimatonta. Lisäksi karkea raekoko aiheuttaa jätteiden vajoamisen pohjan sisään, ja pohjan lappopuhdistus mm. Itämerialtaassa onkin sitten oma juttunsa. Akvaarioissa ei ole enää pitkään aikaan käytetty karkeaa pohjamateriaalia juuri tästä syystä ja hieno hiekka on vallitseva, joten miksi Maretariumissa säädetään rouheella? Vesikemian kannalta huokoisella pohjalla ei liene siitä seuraavien ongelmien takia todellista hyötyä ja lisäksi esteettinen ilme kärsii.

Maretariumissa nähtävillä olevat kalat ovat siis pääosin tavanomaisia ja tämä toistuu altaasta toiseen, joten näyttelyssä ei ole oikeastaan mitään huomiota herättävää lajia. Toisaalta kotimaisia kaloja ei käytännössä koskaan näe veden alla ja onneksi Maretariumissa on isokokoisiakin kalayksilöitä. Suomalaisten kalojen esittely onnistuu yleisöä kiinnostavilta osin kuitenkin jo muutamalla altaalla, joten lähtökohtaisesti Maretariumin linja on varsin tylsä muille kuin kalafanaatikoille. Rakennuksen hinta oli 4,2 miljoonaa euroa. Sillä siis saatiin aikaan parikymmentä kiinteää ja muutama irtonainen pikkuakvaario, katsojan kannalta epäasiallisia toteutusratkaisuja, epäakvaariotalomainen tunnelma eikä kaikkia suomalaisia kaloja edes ole näyttelyssä, ainakaan järkevästi esiteltynä.

Maretarium on omien sanojensa mukaan ”kunnianosoitus Suomen vesiluonnolle”. Lienee tarpeetonta sanoa, että käytännössä veronmaksajat ovat ”kunnioittaneet Suomen vesiluontoa” 4,2 miljoonan euron rakennuskustannuksilla ja mahtaako laitos tehdä voittoa niin paljon, että investointi kattaa itsensä minkään kuoletuslaskukaavan mukaan laskettuna seuraavan sadan vuoden kuluessa? Vai että veronmaksajat jakavat kunnioitustaan vastaisuudessakin lisäsijoituksilla?

Maretariumin 10,50 euron lippu on näyttelyn antiin nähden hieman kalliin puoleinen. Muille kuin kalaharrastajille kohde ei ole kovinkaan kiinnostava ja siten tavallaan kertakäyttöinen. Riippumatta siitä mitä väitetään, kansainvälistä tasoa paikka ei ole.