Valmisterraariot

Teollisesti valmistettuja terraarioita on ollut lemmikkieläinkaupassa saatavana jo vuosikymmeniä. Valmisterraariot olivat aikaisemmin joko tavallisia akvaarioita, kokomuovisia faunaboxeja, tai lasirakenteisia akvaarion suorakaidemallin mukaisia liukuoviterraarioita. Kun terraarioharrastus alkoi USA:ssa 1980-luvulla muuttua ammattimaisemmaksi eläinten kasvattamiseksi, ilmaantui tarvetta mahdollisimman kevyille ja helposti useampaan kerrokseen pinottaville valmisterraarioille. Käytännön ratkaisuna alettiin valmistaa liukulasiovilla varustettuja muoviterraarioita, joita voitiin pinota telineisiin useampaan kerrokseen. Viime vuosina joukkoon on ilmestynyt myös kokonaan verkosta valmistettuja valmisterraarioita.

Muita terraariokäyttöön soveltuvia valmistuotteita ovat akvaariot, erilaiset muovialtaat (joita siis ei ole valmistettu eläimille vaan muuhun käyttöön) ja pieneläimille ja linnuille tarkoitetut häkit. Selkärangattomia ja poikasia voidaan lisäksi hoitaa erilaisissa lasi- ja muovipurkeissa ja –laatikoissa.

Akvaarioita on Suomessa perinteisesti käytetty terraarioina, 1980-luvulla terraarioeläinlajit rajoittuivat sammakkoeläimiin ja niissäkin lähinnä akvaattisiin lajeihin, joten akvaario oli niille optimaalisin sijoituspaikka. Myös muita kuin akvaattisia lajeja asutettiiin järjestään akvaarioissa, ja koska sammakkoeläimet tarvitsevat kosteutta, akvaario oli jälleen hyvä vaihtoehto. Selkärangattomat taas sopivat joko pieniin akvaarioihin tai faunaboxeihin, eikä valmiita lasiterraarioita ollut juuri saatavilla ennen 1990-luvun vaihdetta.

Akvaariot jaetaan kokolasiakvaarioihin ja kehysakvaarioihin. Akvaarioharrastuksen alkuvuosina kokolasiakvaarioilla tarkoitettiin yhtenä kappaleena lasista valettuja akvaarioita, jotka olivat käytännön syistä pienikokoisia, yleensä korkeintaan parinkymmenen litran vetoisia (eli verrannollisia nykyisiin faunaboxeihin). Mitä suurempi oli akvaarion koko, sitä suurempi oli myös mahdollisista valuvirheistä johtuva särkymisalttius. Kehysakvaariot taas olivat hitsattuun metallikehykseen ikkunakitillä koottuja, ulkonäöltään nykyisten kehysakvaarioiden kaltaisia. Erotuksena kuitenkin oli lasilevyjen kiinnitys. Lasien piti asentua kehyksen sisään mahdollisimman tiiviisti toisiaan vasten ja kittaus suoritettiin ainoastaan ulkopuolelta – ikkunakitti oli nimittäin myrkyllistä. Tällöinkin akvaarion vesi pääsi kyllä teknisesti ottaen kosketukseen kittauksen kanssa lasilevyjen välistä, mutta kontakti oli kuitenkin niin vähäistä, ettei se vaikuttanut haitallisesti vesiarvoihin. Sen sijaan akvaarion sisäpuolinen kittaus olisi myrkyttänyt veden, ja akvaario pysyi siten koossa yksinomaan vankan kehyksen ansiosta.

Silikoniliimojen keksiminen mullisti akvaarioiden rakentamisen, koska silikoni oli ensinnäkin myrkytöntä ja riittävän lujaa pitämään suurenkin akvaarion lasit yhdessä ilman tukikehikkoa. Nykyisin kokolasiakvaariolla tarkoitetaan siis silikonilla koottua akvaariota, jossa ei ole kehyksiä, ja kehysakvaariolla kokolasiakvaariota, johon on esteettisistä syistä liimattu alumiinikehykset. Kehysakvaarion kehykset on siis nykyisin liimattu valmiin akvaarion päälle, eikä niillä yleisesti ottaen ole rakenteellista merkitystä. Alumiinilista kuitenkin vähentää pitkien sivujen pullistumisalttiutta, erityisesti jos vastakkaisten sivujen listat on yhdistetty akvaarion ylitse kulkevalla listalla.

Kehysakvaario: "Satalitrainen" kehysakvaario, mitat 75x40x34cm (tilavuus n. 102 litraa), pohjapinta-ala 0,3m², lasinpaksuus 5mm ja paino 13kg. Kyseisessä akvaariossa kehysten malli on niin paksu, että pohjalasin ja alustan väliin jää 6mm:n rako. Akvaario oli valmistuote eli ikkunapinta-alaa suosivana leveyttään korkeampi (pohja 75x34cm). Se muunnettiin terraariokäyttöön paremmin sopivaksi irrottamalla etulasi ja kääntämällä akvaario kyljelleen, jolloin pohja saatiin suuremmaksi. Samalla lisättiin leveämmät peitinlasien tuet. Edellisen kuvan akvaario oli alkujaan pohjapinta-alaltaan 0,26m². Korkeampi muoto sopii kolmiulotteista tilaa hyödyntäville eläimille eli tässä kokoluokassa esimerkiksi pienille lehtisammakoille, gekoille tai selkärangattomille.

Kokolasiakvaario: Akvaarion mitat 100x50x40cm (tilavuus 200 litraa), pohjapinta-ala 0,5m², lasinpaksuus 8mm ja paino 34kg. Tämäkin akvaario oli alkujaan akvaariomallin mukaan tehty eli leveyttään korkeampi ja se muunnettiin laajapohjaiseksi. (Etulasi ja etummainen tukisuikale on liimattu värittömällä silikonilla, loppuosat mustalla silikonilla.)

Keskituki: Toinen 200 litran akvaario joka on akvaariomallin mukainen (pohja 100x40cm). Kehykset ovat matalaa mallia ja pohjalasin ja alustan väliin jää 2mm rako. Keskituki olisi voitu järjestää yhtä hyvin liimaamalla vastaavaan kohtaan n. 5cm leveä lasisuikale.

Akvaarion ottamisessa terraariokäyttöön ainoa käytännön muuntotoimenpide on sopivan kannen tekeminen verkosta, muuten se on terraarioksi sellaisenaan sopiva. Luonnollisesti, mikäli kyseessä on kiipeilykyvytön eläin ja lämpötila saadaan sopivaksi, varsinaista kanttakaan ei tarvita. Terraariokäyttöä varten akvaariota ei yleensä kannata ostaa uutena muille kuin akvaattisille tai semiakvaattisille lajeille, mutta käytettyjä altaita saa usein hyvinkin edullisesti. Jos akvaariota käytetään kuivan pohjan vaativien lajien kanssa, vuotavat saumat tai jopa haljennet lasit eivät haittaa.

HUOM! Akvaariosta tehdyn terraarion kannen kiinnitykseen on kiinnitettävä huomiota erityisesti käärmeiden terraarioissa, koska käärmeet ovat kokoonsa nähden hyvin voimakkaita ja karkavat helposti akvaariosta työntämällä kannen pois paikaltaan. Akvaariota ei siten kannata varta vasten hankkia varsinkaan käärmeen terraarioksi.

Terraarioeläimet ovat kiipeileviä lajeja lukuunottamatta hyvin pohjakeskeisiä, joten kaksiulotteinen pohjapinta-ala on terraarion olennaisin ulottuvuus. Myös akvaattisten eläinten terraarioissa keskeistä ovat neliömetrit, eivät tilavuuslitrat. Akvaariokalat taas elävät pohjakaloja lukuunottamatta kolmiulotteisessa tilassa, joten ne pystyvät myös hyödyntämään akvaarion korkeutta, vaikka useimmille kaloillekin akvaarion sivujen pituus on vedenkorkeutta olennaisempi tekijä liikkumatilan kannalta. Valmisakvaariot on tehty akvaariokäyttöön ja koska katseluikkunan eli etulasin halutaan olevan mahdollisimman suuri, valmisakvaariot ovat tyypillisesti joko leveyttään korkeampia tai leveys ja korkeus ovat yhtä suuret.

Pohjakeskeisten eläinten kannalta akvaarioiden mitoitus on siten varsin tehoton ja litramäärällä ei siten ole juurikaan merkitystä, vaan tulisi aina puhua ensisijaisesti pohjapinta-alasta. Akvaarioiden epäedullisin piirre on kuitenkin paino, mistä seuraa suurempien altaiden erittäin hankala käsiteltävyys. Koska akvaarion lasien vahvuus on mitoitettu kestämään täysinäisen akvaarion veden seiniin ja pohjaan kohdistama paine, akvaarion rakenteellinen kestokyky on tarpeettoman suuri terraariokäyttöä varten. Vähänkin suurempi (yli 100 litrainen) akvaario on siten tarpeettoman vahvalasinen eli painava. Käytännössä n. 250–300 litraiset (100 x 50 x 50 cm – 125 x 50 x 50 cm) akvaariot on tehty 8mm lasista, mikä on terraariokäyttöä ajatellen kyseisessä kokoluokassa jo 3mm turhan paksua, joten niitä suurempien akvaarioiden hankinta terraarioksi ei kannata painon ja hankalan käsiteltävyyden takia. Yli 300 litraisten akvaarioiden siirtely ja kantaminen edellyttää yleensä useampia kantajia ja koska varsinkin kokolasiakvaariot ovat herkkiä kolhuille (kulmat ja lasien reunat murtuvat helposti esimerkiksi seiniin osuessaan), yli 100 litraista akvaariota ei kannata vartavasten hankkia terraariokäyttöön.

Akvaarioiden kanssa on myös huomioitava päältä avoin rakenne, mikä rajoittaa tilan tehokasta käyttöä eli terraarioiden sijoittamista päällekkäin. Akvaariossa ilmanvaihto hoituu ainoastaan yläkautta ja se on sitä huonompi mitä korkeammasta akvaariosta on kyse. Käytännössä ilmavaihto ei kuitenkaan ole yleensä ongelma normaalimittaisissa akvaarioissa kunhan kannen pinta-alasta riittävän suuri osa on verkkoa. (Ilmanvaihtoa voidaan tarvittaessa helposti tehostaa tuulettimella tai ilmapumpulla.)

HUOM! Koska terraarion rakentamiseen käytetty lasi voi olla suuremmissa kokoluokissa merkittävästi akvaarion lasia ohuempaa ja siten halvempaa, akvaario on teknisesti ottaen terraariota arvokkaampi. Erityisesti suurten akvaarioiden muuntaminen terraarioiksi laseja leikkelemällä tai reikiä poraamalla ei siten lähtökohtaisesti kannata, koska tällöin muuntaminen takaisin akvaarioksi (uusien lasien osto) käy kalliiksi. Jos akvaariota halutaan muokata, on siten järkevämpää korvata rei’itettävät / leikattavat etu- ja sivuseinät 5mm lasilla ja säästää alkuperäiset akvaariolasit kokonaisina akvaariokäyttöön palauttamista ajatellen.

Faunabox on yleisnimitys läpinäkyvästä muovista yhtenä kappaleena valetulle, irrotettavalla muovisella ritiläkannella varustetulle terraariolle. (”Faunabox” oli alkujaan tarkkaan ottaen Savicin kauppanimike, mutta se on vakiintunut tarkoittamaan yleisesti kyseisen tyyppisiä muoviterraarioita).

Muoviterraarioissa perusrakenne käsittää läpinäkyvän alaosan, jonka kulmissa on pari millimetriä korkeat, pohjan irti alustasta pitävät jalat. Muovikannessa on keskellä läpinäkyvä luukku (suurissa malleissa toisinaan kaksi luukkua), pienemmissä malleissa yleensä yksi tai kaksi taittuvaa kantokahvaa ja luukun sivuilla ritilässä toisinaan pyöreä, katkaisukohdilla varustettua alue, joka on tarkoitettu jyrsijöiden juomapulloa varten. Faunaboxeille oli ja on edelleen tyypillistä, että alaosan muoto on ämpärimäisesti hieman ylöspäin laajeneva, jolloin samankokoisia kannettomia alaosia voi pinota sisäkkäin. Markkinoilla on kuitenkin myös suorakulmaisia faunaboxeja, joiden pohjapinta-ala vastaa yläosan mittoja. Pohjalla elävien eläinten kannalta hieman suurempi pohjapinta-ala on positiivista ja terraarion ulkonäkökin on jokin verran arvokkaampi, mutta suorakulmainen rakenne luonnollisesti estää logistiikan kannalta edullisen sisäkkäin pinoamisen. Nykyisin Faunabox-terraarioilla on useita valmistajia, joiden tuotteet poikkeavat hieman toisistaan (saatavana on myös soikeita ja pyöreitä malleja).

Faunabox. Perinteinen malli suippenee alaspäin mahdollistaen samankokoisten terraarioiden sisäkkäin pinoamisen. Nurkat ovat pyöristettyjä. Uudemmat mallit ovat suorakulmaisia, jolloin pohjapinta-ala on mahdollisimman suuri ja ulkonäkö akvaariomainen. Suorakulmaisten mallien varastointi ja kuljetus vie kuitenkin huomattavasti enemmän tilaa. Kuvan vanhanmallisen terraarion sisämitat ovat 48x28x15cm (pohja 45,5x25,5cm) ja tilavuus n. 18 litraa. Suorakulmaisten mallinen mitat vastaavasti 39x20,5x25cm (n. 20 litraa) ja 25x15x15cm (5,6 litraa)

Faunaboxeja tulee käsitellä varovasti, koska kirkas muovi on suhteellisen haurasta ja alaosan yläreuna murtuu helposti kolhittuna. Ritiläkansi sen sijaan on joustavampaa muovia. Lisäksi kirkas muovi naarmuuntuu helposti.

Faunaboxit soveltuvat terraarioeläinten lisäksi pikkujyrsijöiden ja kalojenkin kanssa käytettäviksi, joten ne olivat Suomessa eläinkauppojen valikoimassa jo 1980-luvulla. Käytännössä faunaboxit on ensisijaisesti tarkoitettu tilapäiseen käyttöön ja eläinten kuljettamiseen, suurimpia malleja voidaan käyttää tietyin rajoituksin myös varsinaisena terraariona. Koska muoviterraariot ovat kevyitä ja päältä avattavia, niitä voidaan pitää hyllyissä lyhyempi sivu seinään päin tai päällekäin pinottuina, hoitotoimia varten ne on helppo nostaa pois sijoituspaikastaan ja tarvittaessa ne voidaan viedä pestäviksi kylpyhuoneeseen.

Faunaboxeja on saatavilla suhteellisen korkean normaalimitoituksen lisäksi laajapohjaisempina matalina versioina. Tyypillistä kuitenkin on, että koko on normaalisti korkeintaan 20 litraa vaikka terraarion muoto voikin vaihdella (suurimmat ovat vajaan 60 litran kokoisia). Faunaboxien käyttöön terraarioina liittyy ensisijaisesti pienestä koosta johtuvia käytännön ongelmia. Lämpölamppua on varsin epäedullista käyttää ritiläkannen läpi, varsinkin kun terraarioiden muoto on usein korkeahko pohjapinta-alaan verrattuna, ja sen asentaminen terraarion sisään on hankalaa kiinnityksen ja johdon läpiviennin takia. Silikoni ei pidä kunnolla muovissa, joten klipsilampun kiinnittäminen tukevasti terraarion seinään edellyttää tuen liimaamista esimerkiksi sulateliimalla (myrkyllistä). Vaihtoehtoisesti lamppu voidaan kiinnittää tukevaan kiipeilypuuhun. Suurimpienkin faunaboxien tilavuuden ollessa alle 60 litraa, 25 watin lamppukin lämmittäisi tilan liian tehokkaasti ellei koko kansi olisi hyvän ilmanvaihdon takaavaa ritilää. Ylipäätään muoviterraarioiden pohjan ala on turhan pieni lämpölampun käytölle, suurimpien faunaboxien pituus on n. 60 cm, jolloin lampunkäyttö on mahdollista, mutta alle puolimetrisiin terraarioihin sisäpuolelle asennettu lamppu ei käytännössä sovi. Faunaboxeja ei voi siten suositella paistatteleville eläimille. Toisaalta, kirkas muovi pitää terraarion valoisana ilman terraariokohtaista valaisinta, mikäli eläviä kasveja ei käytetä ja huoneen yleisvalaistus on riittävä.

Pienestä koosta johtuen muoviterraariot soveltuvat vain pienikokoisille eläimille, ja silloinkin pääsääntöisesti tilapäiskäyttöön. Poikasten kasvattamiseen ne ovat omiaan, ja myös selkärangattomien, sekä varsinaisten terraariolajien että ruokahyönteisten, pitoon faunaboxit ovat hyviä. Aikuisista selkärankaisista terraarioeläimistä sopivina asukkaina voidaan pitää lähinnä säästeliäästi liikkuvia maassa eläviä sammakkoeläimiä, esimerkiksi sarvisammakoita ja pieniä konnia. Lähtökohtaisesti faunaboxeja tulisi siis pitää aputerraarioina joissa majoitetaan tilapäisesti eläimiä, varsinaiseksi terraarioksi ne eivät pääsääntöisesti sovi. Muoviterraarioiden hyvänä puolena on halpuus, eli jos ja kun ne hajoavat, vahinko ei ole suuri. Lisäksi halpa muoviterraario voidaan hyvin hankkia varsinaista tarkoitustaan eli tilapäiskäyttöä silmällä pitäen hoitotarvikkeeksi.

Hyvin pienikokoisten eläinten eli käytännössä ruokahyönteisten, selkärangattomien ja poikasten terraarioina voidaan faunaboxien sijasta käyttää valmiita muovirasioita ja laatikoita ja joissakin tapauksissa myös isoja lasipurkkeja. Sopivia ovat mm. pakasterasiat, karkkilaatikot ja erilaiset isommat säilytyslaatikot, joita kaikkia on saatavilla enemmän tai vähemmän läpinäkyvinä. Rasiat on tarkoitettu elintarvikekäyttöön ja suuremmatkin laatikot kotitalouksille, eli muovin laatu on sopivaa eläimille. Koska hinta on halpa (kauppojen irtokarkkilaatikoiden tapauksessa jopa ilmainen), muovi on faunaboxeja kestävämpää, ne pinoutuvat sisäkkäin ja tilapäisratkaisuluonteesta johtuen niitä ei ole tarkoituskaan sisustaa esteettisesti, ne ovat kausittaisessa käytössä ja ravintoeläinten käytössä selvästi edullisempia kuin faunaboxit.

Suurin osa laatikoista on varustettu tiiviisti sulkeutuvalla kannella, joten ne ovat ilmareikien teon jälkeen valmiita käyttöön sellaisinaan. Vaihtoehtoisesti kannet voidaan korvata sukkahousuilla tai laminoidulla hyttysverkolla, joka kiinnitetään suuaukon ympärille kuminauhalla. Verkon käyttö takaa tehokkaan ilmanvaihdon, joten mikäli pidettävällä (selkärangaton)lajilla ei ole taipumusta jyrsiä materiaaliin reikiä, verkkokansi on usein kätevin vaihtoehto.

Ilmareiät saa tehtyä ohuisiin pakastusrasioihin esimerkiksi nuppineulalla (HUOM! Neula pitää ehdottomasti painaa muovin läpi laatikon sisältä ulospäin, jolloin reiän koholle jäävät reunat eivät raavi rasian sisällä olevia eläimiä).

Paksummasta muovista tehtyjen rasioiden ja laatikoiden rei’ittäminen ei kuitenkaan yleensä onnistu pelkillä sormivoimilla. Mikäli kyseessä oleva muovi on riittävän joustavaa, reiät voidaan tehdä puupalikan päällä vasaralla ja naulalla (useimmat muovilaadut kuitenkin lohkeavat tällä tekniikalla). Lohkeilevaan muoviin reiät voidaan joko porata tai sulattaa kuumennetulla metallipuikolla. Käytetty puikko voi olla mikä tahansa riittävän jäykkä ja sopivan paksuinen metallipiikki, jossa on mielellään lämpöä eristävä kahva käsittelyn helpottamiseksi. Esimerkiksi naskali, pistepuikko, katkaistu grillaustikku, yksipiikkinen haarukka, puupalikkaan istutettu naula tai henkarinpätkä käyvät tarkoitukseen.

Puikko kuumennetaan mahdollisimman kuumaksi avoliekissä tai hellanlevyllä. Koska puikon tarvitsee kuumeta ainoastaan kärjestään, kynttilä soveltuu tarkoitukseen hyvin, joskin se liekki kuumentaa metallin varsin hitaasti (puikon kärki on optimaalisimmillaan punahehkuisena). Jos käytettävissä on kaasupoltin, operaatio sujuu kuumemmalla liekillä nopeammin.

Periaatteessa rei’itys on jälleen parempi tehdä sisältä ulospäin. Reikien ympärille muodostuu normaalisti jonkin verran sulamisjätettä, mikä saadaan myöhemmein poistettua rapsuttamalla / harjaamalla. Rei’ityspuikko tulisi pyyhkiä puhtaaksi aina kun siihen alkaa kerrostua muovia, jolloin sulamisjätteen määrä on alhaisempi.

Lasisia valmisterraarioita on valmistettu valmisakvaarioiden tavoin useiden valmistajien toimesta. Perinteisesti ne ovat yleensä olleet alumiinikehyksillä, lasisilla liukuovilla ja joko sivuseinien tai takaseinän yläosaan tai katon keskelle sijoitetulla reikäpellistä tehdyllä tuuletusritilällä varustettuja. Aikaisemmin oli tyypillistä, että valmisakvaarioista poiketen kokoja oli vain muutamia, ja Suomessa myynnissä olleet terraariot olivat varsin pieniä, n. 60 cm pitkiä leveyden ja korkeuden ollessa suunnilleen puolet pituudesta. Käytännössä siis juuri ja juuri riittävän suuria sisäpuoliselle lämpölampulle, mutta pieni koko rajoitti niiden käytettävyyden vain pienikokoisiin lajeihin, lähinnä pieniin gekkoihin, sammakkoeläimiin ja selkärangattomiin.

Nykyisin lasisten valmisterrarioiden tarjonta on laajentunut saranaovisilla malleilla, ja terraarioiden pohjapinta-ala on lähempänä optimaalista 50–60 cm:n leveyttä, joten ne ovat tilankäytön kannalta parempia. Lasisen terraarion särkymisalttius ja hankala käsiteltävyys suosivat luonnollisesti pieniä yhden henkilön kannettavissa olevia kokoja. Valmiiden lasiterraarioiden koot ovat siis edelleen varsin pieniä (suurin yleisesti myytävä Exoterran standardikokoinen lasinen valmisterraario on pohjapinta-alaltaan 90 cm x 45 cm), joten valmisterrarioiden käyttö tulee edelleen kyseeseen vain pienempien lajien tai keskenkasvuisten yksilöiden kohdalla. Pienten eläinten kohdalla myös valmisterraarioiden hinta pysyy siedettävänä. Lasirakenteinen terraario on sinänsä erittäin sopiva kosteisiin oloihin, erityisesti integroidun vesialueen käyttöön, ja sammakkoeläimille valmisterraariot ovat siten omiaan. Samaten selkärangattomat sopivat niihin hyvin, ja pienille matelijoillekin ne ovat hyviä. Lasinen rakenne on myös valoisa, joten hyvin valaistussa huoneessa terraarioissa ei usein tarvita varsinaista valaistusta mikäli eläviä kasveja ei käytetä. Terraariot ovat myös tyylikkään näköisiä ja siten sisustusesinekelpoisia.

HUOM! Liukuoviterraariot ovat käärmeillä huomattavasti pakoturvallisempia kuin akvaariomalliset terraariot ja lasiovet voidaan tarvittaessa vielä lukita liukuovilukolla. Valmisterraarioiden rajallisesta kokovalikoimasta johtuen käärmeillä käytetään yleensä kuitenkin itse rakennettuja terraarioita.

Mikäli terraarioita on enemmän, valmisterraarioiden mitoitus ei kuitenkaan usein ole tilankäytön kannalta paras mahdollinen, ja lisäksi niiden pinoaminen päällekkäin ei onnistu samalla tavalla kuin levyrunkoisten terraarioiden kanssa (lasi kestää sinänsä kunnolla tuettuna huomattavan paljon painoa, mutta levyjen taipuminen on tuhoisaa. Edestä avoimien terraarioiden tukevuus on siten huomattavasti vastaavan kokoista akvaariota huonompi, joten päällekäin pinottaessa terraarioiden sisustuksen tulee olla erittäin kevyt ja pinottavien terraarioiden mahdollismman pienikokoisia. Painon tulee lisäksi kohdistua suoraan pystyseinien päälle.) Kun tämä käytön rajoite yhdistetään pieneen kokoon ja suhteellisen kalliiseen hintaan, valmisterrarioiden käyttö muuhun kuin huoneen sisustuksen osana toimivana terraariona on varsin rajoitettua.

Päällekkäin pinottavat muoviterraariot oli alkujaan tarkoitettu lähinnä käärmeiden volyymikasvattajille tai muuten suuria eläinmääriä hallussaan pitäville, jotka halusivat saada mahdollisimman paljon terraarioita mahdollisimman tehokkaasti pieneen tilaan. Terraarioiden rakenne tehtiin täten mahdollisimman kevyeksi ja toiminnalliseksi ulkonäön kustannuksella, eikä muoviterraarioita siten varsinaisesti edes markkinoitu yksittäisten eläinten omistajille kotioloihin.

Periaatteessa pinottavien terraarioiden rakenne oli alkujaan varsin lähellä kyljelleen käännettyä faunaboxia, sillä erotuksella että verkkokansi korvattiin liukulasiovilla ja runkomuovi oli läpinäkymätöntä ja iskunkestävää. Koko oli luonnollisesti myös paljon faunaboxeja suurempi. Terraarion muovista valettu runko oli faunaboxien tapaan hieman suippeneva, joten niitä voitiin lasiovet irrotettuina pinota sisäkkäin. Toisaalta, suippeneva muoto esti terraarioiden tukevan pinoamisen suoraan toistensa päälle, joten terraarioiden ohella tarvittiin asennusteline. Kuten faunaboxien tapauksessa, pinottavasta muoviterrariosta on sittemmin tehty myös suorakulmaisia versioita, jotka voidaan latoa suoraan toistensa päälle.

Pinottavat muoviterraariot ovat toiminnallisesti ihan hyviä, niitä voi pinota useaan kerrokseen, kevyinä niitä on helppo siirrellä ja nurkaton vesitiivis muovirakenne on mahdollista pitää erittäin hygieenisenä. Toisaalta, lämpölamppujen kiinnittäminen on hankalaa, läpinäkymätön materiaali edellyttää terraarion sisäpuolista valaisinta ja terraarioiden koko on edelleen liian pieni suurikokoisemmille eläimille, varsinkin korkeutta vaativille kiipeileville lajeille. Ja erittäin halvoista valmistuskustannuksista huolimatta terraariot ovat huomattavan ylihintaisia (ja kappalekohtaiset kuljetuskustannukset ovat varsinkin suorakulmaisilla malleilla varsin korkeat). Huoneen sisustuksen osana muoviterraario ei myöskään toimi.

2000-luvulla terraariolalle ilmestyi kesäisin ulkona käytetyistä aurinkohäkeistä tehtyjä kaupallisia versioita. Kaupalliset verkkoterraariot ovat joko normaalin terraarion mallisia kehysterraarioita, tai putkirunkoisia koottavia malleja. Verkkona niissä on silmäkooltaan hyttysverkkoa vastaavaa purkaantumatonta muoviverkkoa tai hienoa metalliverkkoa.

Hyttysverkosta valmistetut verkkoterraariot soveltuvat lähtökohtaisesti pienehköille liskoille, joilla ei ole taipumusta kiivetä kynsillään itse verkkoa pitkin, koska verkko alkaa pidemmän päälle rispaantua. Sopivia lajeja ovat mm. gekot, anolikset ja kameleontit. Lisäksi pienet käärmeet ovat sopivia. Koottavan ja muoviputkirunkoisen terraarion paino on mitätön ja rakenne on siksi varsin hutera. Painavampia kiipeilypuita ei voi asettaa nojaamaan seinämiä vasten, joten ne on käytännössä asennettava vapaasti seisoviksi jalustaan. Verkkoterraarioissa ei ole lintuhäkkimäistä kiinteää pohjalaatikkoa, vaan myös pohja on verkkoa, mutta niihin voidaan asentaa irrallinen pohjalaatikko.

Verkkoterraarioissa ilmanvaihto on erittäin hyvä ja verkko päästää UV-säteilyn lävitseen. Niitä voidaan siten käyttää ulkona suorassa auringonpaisteessa ilman ylikuumenemisen riskiä, edellyttäen että eläimille on järjestetty terraarioon riittävästi varjoa. Käytännössä ne toimivat siten erinomaisesti aurinkohäkkeinä. Lisäksi häkin keveydestä johtuen eläimet voidaan periaateessa sulkea häkkiin sisätiloissa ennen häkin kantamista ulos, joten pakenemisriski saadaan eliminoitua. Häkki on myös erittäin helppo pestä puhtaaksi.

Sen sijaan sisätiloissa käyttö ja ylipäätään käyttö pysyvänä terraariona on huomattavasti rajallisempaa. Verkkoterrarioiden edut ulkokäyttöä ajatellen ovat sisäkäytössä päinvastoin ongelmia. Erittäin hyvä ilmanvaihto merkitsee käytännössä, ettei terraario pidä lainkaan kosteutta eikä lämpöä ja vetoisissa tiloissa veto käy suoraan terraarion lävitse. Kiinteän pohjan puuttuminen estää pohjamateriaalin käytön ja elävien kasvien istuttamisen pohjaan. Sumutusvesi lentää verkon lävitse ulos terraariosta, ja hutera rakenne estää tehokkaan sisustamisen. Keskeisin ongelma on siis verkkoseinien olematon eristyskyky, terraarion lämpötila on sama kuin ympäröivässä huoneessa. Tästä syystä VERKKOTERRAARION KÄYTTÖ EDELLYTTÄÄ, ETTÄ SIJOITUSPAIKAN YLEISLÄMPÖTILA ON ELÄIMILLE SOPIVA. Verkkoterraarioita ei pysty lämmittämään yleislämmöltään ympäristöä korkeammiksi kuten umpinaisista materiaaleista rakennettuja terraarioita. Tästä syystä kaupalliset verkkoterraariot ovat Suomen oloissa useille lajeille käytännössä soveltumattomia, niitä voi käyttää lähinnä eläimen tilapäisenä sijoituspaikkana varsinaista terraariota siivottaessa tai kesällä aurinkohäkkeinä.

Yleisellä tasolla verkosta rakennettu terraario on kyllä erittäin käytännöllinen varsinkin erittäin suurta terraariota tarvitsevien lajien tapauksessa, mutta sen käyttö edellyttää seinien lämpöeristämistä. Tämä ei ole käytännössä mahdollista / järkevää kaupallisissa malleissa, joten verkkorakenteinen lämpöä eristävä terraario täytyy rakentaa itse. Lämpöä ja kosteutta eristävän verkkoterraarion (kasvihuoneterraario) rakentamista käsitellään tarkemmin terraarion rakentaminen-osion yhteydessä.

Muoviset altaat ovat käytännöllisiä suurta pohjapinta-alaa vaativille eläimille, erityisesti jos pohjan tulee olla vesitiivis. Erityisen hyviä muoviset altaat ovat akvaattisten kilpikonnien hoidossa, ja niitä voi käyttää myös suurten matelijoiden vesialtaina. Mahdollisia muovialtaita ovat mm. lasten muoviset kahluualtaat, erilaiset teollisuuskäyttöön valmistetut altaat, sammiot ja laatikot, elintarvikkeiden kuljettamiseen tarkoitetut laatikot, muoviset tai lasikuituiset jäteastiat ja muoviset puutarhalammikot. Yhteistä altaille on kestävyys ja keveys, eli niiden käsittely on erittäin helppoa.

Muovialtaita. Sininen lasten kahluuallas on pohjapinta-alaltaan XXXm² ja korkeudeltaan 22cm (tilavuus XXX litraa). Valkoinen allas on elintarvikemuovinen sammio, halkaisijaltaan 73cm (pohjalla 68cm; pohjapinta-ala XXXm²) ja korkeudeltaan 29 cm (tilavuus XXX litraa). Punainen allas on normaali elintarviketeollisuuden käyttämä standardilaatikko, mitoiltaan 57x39x23cm, pohjapinta-ala 0,22m² (tilavuus XXX litraa).

Käytännössä altaiden tulisi olla pohjaltaan mahdollisimman suuria ja toisaalta tehokkaan muotoisia eli suorakulmaisia. Kahluualtaat ovat tasapohjaisia ja omaavat korkeuteensa nähden laajan pohjan. Hinnaltaan ne ovat halpoja, mutta muodoltaan tyypillisesti pyöreitä tai muuten epäsäännöllisiä, eli niiden muoto on tiiviin sijoittelun kannalta tehoton.

Muovisissa piha-altaissa huonona puolena on, että ne ovat yleensä alaspäin kapenevia eli varsinainen pohja on hyvin pieni ”pinnan” laajuuteen verrattuna, mikä on pohjakeskeisten eläinten tapauksessa epäedullista. Lisäksi altaat ovat tarpeettoman korkeita, koska kilpikonnilla vettä tarvittaisiin enintään 30cm. Suoraan sanottuna ne soveltuvat laajaa pohjapinta-alaa vaativaan terraariokäyttöön siten varsin huonosti, vaikka ne näyttävätkin varsin hyvältä vedellä täytettyinä (ainakin puutarhassa maahan upotettuina). Useat mallit eivät sitä paitsi edes pysy lattialla pystyssä ilman tukirakennelmia, varsinkaan piripintaan täytettyinä.

Puutarha-allas. Tyypillinen muoto kapenee alaspäin joko portaittain (tasot kasvien ruukuille) tai epäsännöllisenä kavennuksena. Pohjan tasainen ala on varsin pieni verrattuna yläreunan mittoihin. Kuvassa keskellä ja oikealla olevat altaat ovat niin honteloa muovia, että ne eivät sopisi sisäkäyttöön ilman tukikehikkoa jos vedenpinta ylittää keskiportaan tason. Vasemmalla oleva pyöreä allas taas on paksua muovia ja laajapohjaisena se pysyisi tukevasti pystyssä myös vedellä täytettynä. Altaan tilavuudeksi ilmoitettiin 480 litraa ja yläreunan halkaisija on n. 145cm. Allas olisi parempi tasapohjaisena, mutta pumpulle tarkoitettu taso ei käytännössä juurikaan haittaa. Allas olisi turhan syvä piripintaan täytettynä, mutta matalammalla vedenkorkeudella reunat ovat riittävän korkeat estämään kilpikonnien karkaaminen. Tarvittaessa altaan voisi madaltaa kulmahiomakoneella.

Teolliseen käyttöön valmistettuja muovialtaita on sekä pyöreitä, että suorakaiteen muotoisia ja saatavilla hyvinkin suuriin kokoihin asti. Käytännön ongelmana useimmissa on se, että vaikka suorakulmainen pohjapinta-ala on sinänsä erittäin optimaalinen, niissä tavoitellaan lähtökohtaisesti tehokasta tilavuutta eli ne ovat reunoiltaan turhan korkeita. Toisaalta, reunojen madaltaminen kulmahiomakoneella on yksinkertaista. Lisäksi materiaali on tehty kestämään rajumpaa käyttöä kuin mitä olisi periaatteessa tarvetta kilpikonna-altaana eli ne ovat hinnoiltaan varsin kalliita verrattuna kahluualtaisiin. Muovin laatu ei useinkaan ole tarkoitettu elintarvikkeiden käsittelyyn, mutta käytännössä muoveista ei liukene veteen juuri mitään ja kilpikonna-altaissa veden vaihto on toisaalta hyvin tehokasta.

Muovista tai lasikuidusta tehdyt roskalaatikot ja hiekoitushiekkalaatikot ovat kokonsa puolesta varsin hyviä, mutta useimmiten turhan korkeita ja kantta ei luonnollisesti tarvita. Käytännössä ne voi helposti leikata kulmahiomakoneella sopivan korkuisiksi. Mikäli laatikossa on pyörät, ne on joko poistettava tai laatikko on nostettava tukien varaan. Tämä siksi, että mikäli laatikkoon tulee vettä satoja kiloja, paino saattaa aiheuttaa tarpeettoman paljon jännitystä pyörillä seisovan laatikon käyttötarkoitukseen nähden (nitä ei yleensä ole tarkoitettu raskaiden kuormien kannattelemiseen). Laatikoissa on toisinaan pohjassa pieni reikä nesteen poistamista varten, lasikuituisessa laatikossa sen paikkaaminen täysin tiiviisti on helppoa, muovilaatikot ovat ongelmallisempia ja niiden tulisi siis olla valmiiksi vedenpitäviä. Lasikuiturakenteiset laatikot voivat olla kunnoltaan hyvinkin kulahtaneita, sillä ne voi helposti ja edullisesti remontoida paikkaamalla reiät lasikuitukankaalla ja käsittelemällä pinnat uudella hartsikerroksella.

Jäteastia. Tässä lasikuituvahvisteinen (roska)laatikko toimii kastelualtaana. Kilpikonnille allas olisi epäkäytännöllisen syvä, mutta se voidaan helposti leikata sopivan korkuiseksi kulmahiomakoneella. Kuvan kaltaiset laatikot ovat yleensä standardikokoisia eli pohjaltaan n. 95x55cm (0,52m²).

Nestelava. Normaalin kuormalavan kokoinen muovinen nestesäiliö on mitoiltaan vajaa 120x80cm (0,96m²). Lava tarjoaa erittäin tehokkaan pohjapinta-alan ja voidaan helposti leikata sopivan korkuiseksi. Metallikehikkoa ei tarvita, jos vettä on sisällä 20-30cm eli riisuttu säiliö on hyvin kevyt. Säiliössä on hanalla varustettu venttiili (näkyy kyljen alaosassa), mikä on erittäin kätevä lattiakaivolla varustetuissa tiloissa. Normaaliasunnossa se voidaan tulpata vielä erillisellä tulpalla, jolloin venttiili on kaksoisvarmistettu. Kun säiliö asetetaan korokkeelle, vesi saadaan johdettua letkulla omalla painollaan kylpyhuoneen lattiakaivoon. Jos nestelava hankitaan käytettynä, on syytä tarkistaa mitä nestettä siinä on pidetty.

Kaupalliset jyrsijä/pieneläin/lintuhäkit ovat normaalisti muovisen pohjalaatikon ja metallilankapaneeleista tehdyn yläosan yhdistelmä. Häkkien käyttö terraarioeläimillä ei lähtökohtaisesti onnistu samasta syystä kuin verkkoterraarioiden käyttö, eli niitä ei pysty tehokkaasti lämmittämään. Siinäkin tapauksessa että sijoituspaikan yleislämpö on sopiva, häkkien rakenne eli kalterityyliset seinät eivät sovellu pienemmille eläimille, jotka litteävartaloisina karkaavat lankojen välistä. Valmiiden häkkien muoto ja koko ei yleensä myöskään ole sopiva ja hinta on itserakennettuun verkkoterraarioon verrattuna huomattavasti korkeampi.

Jyrsijä/lintuhäkki. Verkkoseinien tyypillinen kalteripaneelirakenne ei ole kovinkaan pakovarma pienten ja litteän ruumiinmuodon omaavien eläinten tapauksessa. Verkosta tehty häkki on sen sijaan käyttökelpoinen, kun lämmitykseen ja kosteuteen liittyvät arvot ovat sopivat häkin sijaintihuoneessa.

Markkinoilla on kuitenkin myös pääasiallisesti muovista tehtyjä jyrsijäasumuksia, joissa läpinäkymättömästä muovista tehtyyn pohjalaatikkoon on yhdistetty läpinäkyvästä muovista tehty yläosa ja ainoastaan katto on verkkoa (esimerkiksi Gerber Duna). Normaalihäkkejä umpinaisemman rakenteen tarkoitus on estää kuivikkeiden lentäminen ulos jyrsijöiden kaivellessa pohjamateriaalissa. Nämä ”terraariot” soveltuvat myös varsinaisille terraarioeläimille huomioiden kattoverkkoon liittyvän karkaamisriskin, eli solakoiden eläinten ei tulisi olla kiipeilevää tyyppiä. Toisaalta, hoitotoimenpiteiden ja eläinten tarkkailun kannalta malli ei ole optimaalinen, mutta muovirakenteinen terraario on helposti käsiteltävä. Käytännössä nämä terraariot ovat yhtä helppokäyttöisiä kuin faunaboxit mutta samalla selvästi suurempia.