Vesi terraariossa

Terraarioeläimille vesi on lajista riippumatta elintärkeää, koska veden puute tappaa ennemmin tai myöhemmin minkä tahansa elollisen. Kaikilla terraarioeläimillä tulee olla saatavilla juomavettä riippumatta siitä juoko laji luonnossa juuri koskaan vai ei. Käytännössä jokaisessa terraariossa tulee siten olla vesiallas, juomiseen soveltuva vesikuppi tai erikoistilanteissa tippalaitteisto Niiden terraarioeläinten määrä, jotka on tapettu juomaveden saatavilla pitämisellä (poislukien vääränlaiseen vesiastiaan hukkuminen) on hyvin vähäinen verrattuna niihin, jotka ovat kuolleet veden puuttumisen aiheuttamaan nestehukkaan. Terraariossa pidettävien eläinten suhde veteen on sikäli yhdenmukainen, että ne kaikki tarvitsevat juomavettä jossakin muodossa, mutta niiden yleinen elinympäristö saattaa olla joko veden alla, erittäin kuivassa autiomaassa tai jotakin näiden kahden väliltä, joten terraariossa vedellä voi olla toiminnallisena sisustuselementtiä erittäin keskeinen osa tai ainoastaan juomaveden rooli. (Terraarion kosteutta käsitellään tarkemmin Kosteus-osiossa).

Riippumatta veden määrästä, terraariossa oleva vesi tulee pitää mahdollisimman puhtaana ja yleinen periaate on, että veden tulee olla mahdollisimman helposti vaihdettavissa. Tämä on erityisen olennaista siksi, että vesialtaassa kylpevillä eläimillä on tapana ulostaa veteen, minkä jälkeen vesi on vaihdettava mahdollisimman pikaisesti. Käytännössä helpoin tapa vaihtaa vesi ja puhdistaa vesiallas on nostaa irrallinen vesiastia kokonaan pois terraariosta ja pestä se lavuaarissa tai kylpyhuoneessa. Tästä syystä irtonaista vesiallasta tulee käyttää aina, kun eläin ei ole joko täysin akvaattinen tai huomattavan semiakvaattinen (yli puolet terraarion pinta-alasta on vettä). Integroitua vesiallasta voidaan käyttää akvaattisten ja semiakvaattisten lajien akvaarioiden lisäksi vain hyvin pienillä sammakkoeläimillä ja liskoilla, jotka pääsääntöisesti ovat vartaloltaan korkeintaan tulitikkulaatikon kokoisia (eli yksittäiseyt ulosteet ovat pienikokoisia ja osuvat satunnaisesti ympäri terraariota). Tällöin terraariossa on yleensä runsaasti suoraan pohjaan ja vesialtaaseen istutettuja kasveja, jotka osaltaan auttavat veden puhtaanapidossa.

Akvaattisten eläinten akvaterraario: Täysin tai lähes täysin vedessä elävillä lajeilla koko terraario on vesiallasta, jonka lisänä on semiakvaattisilla lajeilla kuiville ulottuva tasanne ja mahdollinen paistattelupaikka. Vedenpuhdistus perustuu matelijoilla aktiivisiin vedenvaihtoihin ja sammakkoeläimillä maltillisempien vedenvaihtojen ohella akvaarioon syntyvään kasvien tukemaan biologiseen kiertoon. Vesimäärä on näillä eläimillä lähtökohtaisesti vähintään 50 litraa, suuremmilla lajeilla satoja litroja.

Integroitu vesiallas voi olla kolmen tyyppinen. Maa-alueesta erillinen mutta muuten kiinteä vesiallas (esimerkiksi lasisella väliseinällä jaettu akvaario) on normaali ratkaisu akvaattisilla matelijoilla. Tällöin veteen liukeneva lika pysyy ainoastaan vesialtaassa eikä sotke maa-ainesta (pohjamateriaalia ei yleensä käytetä lainkaan sotkuisilla vesieläimillä) ja maa-aines voidaan pitää kuivana. Pohjamateriaaliton vesiallas on helposti pestävissä harjalla ja se voidaan tyhjentää letkulla tai pumpulla. Tässäkin tilanteessa täysin erillinen vesiallas, joka voidaan tarvittaessa kuljettaa kylpyhuoneeseen pestäväksi, on kuitenkin selvästi parempi vaihtoehto. Eli maa-alue kannattaa rakentaa varsinaisen vesialtaan ulkopuolelle, ellei sitä voida nostaa pois vesialtaasta.

Pohjamateriaaliin kaivettu vesiallas taas on mahdollinen ratkaisu pienten sammakkoeläinten terraarioissa. Tällöin paksuun pohjamateriaalikerrokseen kaivetaan sopiva syvennys tai pohjamateriaali pengerretään terraarion reunoille. Tekniikan vahvuus on siinä, että vesi leviää koko pohjan alueelle ja kastelee pohjamateriaalin läpikotaisin veden pinnan tasolle asti, jolloin kasvit ovat automaattisesti vesiviljelyssä ja veteen liuenneet ravinteet leviävät kaikkien kasvien ulottuville riippumatta siitä kasvavatko ne vedessä vai maa-alueella. Tosin tämä sama seikka on myös järjestelyn ongelma. Jos vesi likaantuu pahasti, koko pohjamateriaali on pestävä. Käytännössä tätä tekniikkaa tulee välttää, koska se on muistakin syistä epäkäytännöllinen. Asiaa käsitellään tarkemmin sammakkoeläinten terraarion sisustusta käsittelevässä osiossa.

Pohjamateriaaliin kaivettu / pengerretty vesiallas: Tekniikka voidaan käyttää pienillä sammakkoeläimillä, mutta se on epäkäytännöllinen. Suurempi vesiallas vähentää maallaelävien lajien liikkumatilaa, altaan vesimäärä on todellisuudessa kuitenki hyvin rajallinen, likaantuneen veden vaihto voi vaatia koko pohjakerroksen puhdistamista ja pohjakerros on tarpeettoman paksu verrattuna irtonaisten vesiastioiden käyttöön.

Kolmas vaihtoehto on kalliotaustaan tehty vesiallas ja mahdollinen puro. Tällöin terraarion pohjamateriaali on täysin erillään vedestä ja sen kosteus vapaasti säädettävissä. Kiinteän vesialtaan tyhjennys on litramäärästä riippumatta kuitenkin merkittävästi hankalampaa kuin irtonaisen vesiastian käsittely, joten tekniikka sopii vain pienten liskojen tai sammakoiden terraarioon.

Suurimmassa osassa terraarioita käytetään siis irtonaista vesiallasta tai vesikuppia. Vesiastiaan liittyy kolme päävaatimusta. Sen tulee olla eläinten kannalta asiallisen muotoinen, helposti poistettava ja helposti puhdistettava. Kun astia on irtonainen ja sen nostaminen pois terraariosta on muiden sisustusratkaisujen puolesta helppoa, se on käytännössä myös helposti puhdistettava, koska se voidaan pestä juoksevan veden alla kylpyhuoneessa. Tarkoituksen mukainen astian muoto sen sijaan vaihtelee merkittävästi riippuen hoidetusta eläinlajista.

Kylpemiseen tarkoitetun vesiastian tulee olla eläimen kokoon nähden riittävän suuri ja syvä, jotta eläin mahtuu sinne helposti kokonaan, mutta pääsee sieltä myös helposti pois. Juomiseen tarkoitetun vesikupin tulee vastaavasti olla eläimen fyysisiin ominaisuuksiin nähden sopivan muotoinen, jotta eläin todella pystyy vaikeuksitta juomaan siitä (vertaa satuun ketusta ja kurjesta).

Kaikenlaisten vesiastioiden kanssa tulee huolehtia, että eläin ei joudu hukkumisvaaraan veden syvyyden ja astian korkeiden tai liukkaiden sisäpintojen takia.

Luonnossa vesilammikot ovat normaalisti halkaisijaltaan huomattavasti syvyyttään suurempia, ja samaa periaatetta tulee mahdollisuuksien mukaan noudattaa myös terraariossa. Vesialtaana käytetyn astian olleessa tyypillisesti johonkin muuhun tarkoitukseen suunniteltu, jolloin sen tilavuus on ensisijaista, periaatteesta joudutaan yleensä hieman tinkimään.

Suurimmassa osassa liskojen ja käärmeiden terraarioita vesialtaaksi sopii sekä terraarion pohjapinta-alan että eläinten koon puolesta pienempien muoviastioiden ohella muovinen pesuvati tai vauvojen kylpyamme. Erittäin suurien käärmeiden ja liskojen kanssa voidaan joutua käyttämään muovisia elintarvikelaatikoita tai vielä suurempia kulmikkaita muovialtaita, jopa muovista lasten kahluuallasta. Kaikille edellä mainituille altaille on tyypillistä, että niihin voidaan laittaa riittävästi vettä jotta eläin pääsee kokonaan veden alle, mutta allas ei kuitenkaan tulvi ylitse (Altaan vesimäärä mitoitetaan niin, että eläimen syrjäyttämä vesimäärä huomioidaan tulvimisen estämiseksi.)

Vesiallas: Mikä tahansa sopivan kokoinen muovinen allas käy vesialtaaksi, edellyttäen että se on riittävän matala mahdollistamaan helpon poispääsyn. Sileäpohjainen allas on liukas, ja liukkaus voidaan poistaa asettamalla altaan pohjalle litteä kivi / karkea klinkkeri tai pala muovista lattiaritilää.

Valmiit altaat soveltuvat sellaisenaan eläimille, jotka ovat riittävän notkeita pääsemään niiden sisälle ja niistä pois. Käärmeille pyöreät ja nelikulmaiset muovialtaat ovat siten omiaan ja altaiden tulee olla pohjan alaltaan vain niin suuria että eläimet mahtuvat vaivatta altaaseen ja veden alle. Liskojen tapauksessa on huomioitava, että eläinten häntä ei ole kovinkaan taipuisa, joten altaan tulee olla pinta-alaltaan käärmeiden altaita laajapohjaisempi, periaatteessa mieluiten koko eläimen mittainen. Iguaanien ja varaanien kanssa tämä ei yleensä onnistu jos yksilön pituus ylittää metrin, mutta tällöin altaan tulee vastaavasti olla mahdollisimman laajapohjainen.

Muovinen sileäpohjainen allas on varsin liukas, mutta kookkailla eläimillä ei tästä huolimatta ole yleensä vaikeuksia päästä pois altaasta. Pienet eläimet voivat sen sijaan olla korkeissa altaissa (mm vauvojen kylpyamme) hukkumisvaarassa, jos ne eivät pohjalla normaalisti seisten saa päätään selvästi vedenpinnan yläpuolelle ja liukas pohja estää tehokkaan ponnistamisen. Vaikka vedenkorkeus olisikin matala, pienillä yksilöillä voi siitä huolimatta olla vaikeuksia päästä pois altaasta, joten sitä tulee helpottaa asettamalla altaan pohjalle ponnistusalustaksi laakea kivi tai laittamalla altaaseen puunoksa. Toisin tässäkään ei pidä liioitella, vaan tulisi käyttää yhtä tai kahta riittävän isokokoista esinettä, koska muuten vesialtaan puhdistaminen vaikeutuu.

Lyhytjalkaiset liskot ja kilpikonnat eivät voi kiivetä korkeiden reunojen ylitse, joten valmiit muovialtaat ovat usein tarpeettoman korkeareunaisia. Tällöin valmis allas voidaan joko leikata matalareunaisemmaksi tai valmistaa allas mittojen mukaan lasikuidusta (tai lasikuidulla päällystetystä vanerista / lastulevystä).

Muoviset altaat ovat kevyitä ja kestäviä, joten ne voidaan helposti nostaa ulos terraariosta ja tyhjentää / puhdistaa muualla. Pinnat ovat sileitä, joten ne on helppo pitää täysin hygieenisinä. Ainoa haittapuoli on esteettisesti sisustettuun terraarioon sopimaton muoto ja väri, mutta tällä ei kuitenkaan ole yleensä juuri merkitystä, koska kontrasti on äärimmäisen räikeä ja toisaalta hoidon kannalta perusteltu.

Päällekkäiset astiat: Paksussa pohjakerroksessa, lähinnä sammakkoeläimillä, on käytännöllistä käyttää kahta sisäkkäistä vesiastiaa. Tällöin sisempi astia voidaan nostaa puhdistettavaksi ilman, että terraarion pohjamateriaali romahtaa syvennykseen.

Jos vesiallas halutaan saada sopimaan muuhun sisustukseen, se voidaan tehdä styroksista. Tämä on kuitenkin käytännössä mahdollista ja järkevää ainoastaan suhteellisen pienten altaiden kanssa, koska styroksista tehdyt altaat eivät kestä kolhimista ja vääntymistä ja vesiallasta joudutaan käsittelemään jatkuvasti. Mitä kestävämmäksi allas tehdään pintakäsittelyä paksuntamalla, sitä painavammaksi se tulee.

Styroksisen vesialtaan tulee puhdistuksen helpottamiseksi olla sisäpuolelta mahdollisimman sileä, jotta se voidaan pestä harjalla kuten muovinenkin allas. Ulkopuolella taas tulee välttää ulkonevia kulmia, koska ne murtuvat helposti kolhittaessa.

Valmiissa pesuvadissa tms. vesialtaassa on yleensä kantokahvat tai se on muuten helposti kannettava. Altaan nostaminen terraariosta on siten lähtökohtaisesti helppoa, kunhan muu sisustus eli lähinnä kiipeilypuut on sijoiteltu tätä silmällä pitäen. Vesialtaan tulee jatkuvasti puhdistettavana kohteena olla poistettavissa terraariosta ilman, että muuta sisustusta joudutaan purkamaan, lukuun ottamatta vesialtaassa mahdollisesti olevia eläinten poispääsyn varmistavia esineitä.

Jos eläimellä on suuri vesiallas, erillistä juomakuppia ei tarvita, koska eläin pystyy juomaan oleskellessaan vesialtaassa. Sen sijaan kuivassa ympäristössä elävät lajit eivät tarvitse suurta vesiallasta, ja itse asiassa vesialtaan käyttö nostaa kuumassa terraariossa radikaalisti ilmankosteutta, joten sitä ei edes voi käyttää. Pienen juomakupin käyttö on kuitenkin tärkeää myös kuivien alueiden eläinten terraarioissa, koska täysin luonnollista ilmankosteuden vaihtelua vuorokaudenaikojen välillä (erityisesti aavikkolajien tapauksessa) on vaikea jäljitellä.

Vesikuppi: Erilaisia terraarioon sopivia vesikuppeja. Muovisia elintarvikkeiden pakkauksia ja muita muovirasioita on saatavilla eri kokoisina ja muotoisina usein täysin ilmaiseksi, kaikista pienimmillä eläimillä voidaan käyttää muovisia korkkeja. Muoviset vesikupit ovat kevyitä, eli ne kaatuvat helposti. Ongelma hoituu kuitenkin helposti kuppiin laitettavalla kivellä. Keraamiset kupit taas ovat valmiiksi riittävän tukevia, samoin vesikupeiksi tehtyjen astioiden muoto on tukeva joten niitä on vaikea kaataa. Kuvassa vasemmalla on kaupallinen synteettinen selkärangattomille tarkoitettu kuppi ja kaksi kipsistä kaiverrettua ja polyesterillä lakattua kotitekoista vesikuppia, pari keraamista kuppia ja tavallisia muovisia elintarvikerasioita.

Luonnossa monet eläimet eivät käytännössä juuri koskaan juo vesilätäköistä, vaan saavat tarvitsemansa kosteuden ravinnosta tai erilaisille pinnoille tiivistyviä vesipisaroita nuolemalla. Terraariossa on kuitenkin erittäin olennaista, että eläimillä on aina saatavilla juomavettä asianmukaisessa muodossa ja tämä käytännössä varmistetaan vesiastialla myös sellaisten eläinten terraarioissa, jotka luonnossa juuri koskaan juo vesilammikoista.

Luonnollisesti vesikupin pitäminen terraariossa ei kuitenkaan ole automaattisesti autuaaksi tekevä toimenpide, vaan pisaroita juovat eläimet juotetaan siitä huolittamatta pisaroita järjestämällä, joko pintoja säännöllisesti (= päivittäin) kastelemalla tai tippalaitteella. Erityisesti tulee huomioida, että jotkin pisaroita juovista lajeista, erityisesti kameleontit, eivät välttämättä edes osaa juoda terraarrion pohjalla olevasta vesikupista. Passiivisen vesikupin, pisaroiden järjestämisen kastelemalla ja tippalaitteiston lisäksi joitakin lajeja on syytä juottaa ”aktiivisella” tavalla eli nostamalla ne säännöllisesti erilliseen vesialtaaseen, jolloin voidaan varmistaa riittävä nesteensaanti.

Juomakupin koko ei periaatteessa korreloi millään tavalla eläimen koon kanssa, vaan kupin koko ja muoto riippuu eläimen notkeudesta ja juomistavasta.

Käärmeet ovat pääsääntöisesti erittäin notkeita ja pystyvät taivuttamaan kaulaansa erittäin hyvin, joten ne voivat juoda vesiastiasta joka on vain hieman yksilön päätä suurempi. Esimerkiksi parimetrien rottakäärme ei siis periaatteessa tarvitse kahvikuppia suurempaa vesiastiaa juomiseen. Vesiastian tulisi kuitenkin olla niin suuri, että se on helposti havaittavissa vettä sisältäväksi, ja tästä syystä sen ei tule olla korkea, vaan mieluummin korkeuttaan leveämpi. Käärmeiden vesikuppina voidaan käyttää keraamisia jyrsijöiden ruokakuppeja, jotka painavina pysyvät tukevasti paikallaan. Sopivia ovat myös muut tukevat keramiikasta, lasista, muovista tai ruostumattomasta teräksestä valmistetut astiat. (Tosin on huomattava, lähes kaikilla käärmeillä käärmeillä tulee kuitenkin olla vesiallas, johon eläimet mahtuvat kokonaan, pelkkä juomakuppi on siten varsin harvoin tarvittu varuste.)

Liskojen kaula on useissa tapauksessa kovin lyhyt eikä yleisestikään yhtä taipuisa kuin käärmeillä, mutta toisaalta useimmat liskot juovat esisijaisesti kielellään lipomalla eivätkä ne siten upota päätään syvään veteen. Liskojen juomakupin tulee olla riittävän matala, mutta sen ei kuitenkaan tarvitse olla kovinkaan suuri. Jyrsijöiden keraamiset ruokakupit ovat jälleen hyviä, kuppien tulisi kuitenkin olla mahdollisimman täynnä vettä.

Kilpikonnien kaula on yleisesti ottaen varsin huonosti alaspäin taipuva, erityisesti jos alakilven etuosa on ulkonevaa tyyppiä. Kilpikonnilla ei myöskään ole liskojen tapaan pitkää kieltä, joten ne voivat käytännössä juoda vain saamalla suunsa vedenpinnan alapuolelle. Periaatteessa kilpikonnan juoma-astian tulee lähtökohtaisesti olla niin suuri, että eläin mahtuu siihen kokonaan ja saa alakilvellään maatessaan päänsä veden alle sieraimia myöten. Käytännössä kilpikonnan juoma-astia on siten samalla varsinainen vesiallas.

Sammakkoeläimet ovat puoliläpäisevän ihonsa johdosta matelijoista poikkeavia sikäli, että ne voivat ”juoda” pelkästään vedessä oleskelemalla ja monet lajit varastoivat lisäksi vettä suoleensa. Luonnossa yöaktiiviset sammakkoeläimet saavat ihonsa kautta vettä pelkästään liikkumalla kasteisen aluskasvillisuuden seassa, joten ne eivät kutuaikaa ja talvehtimista lukuun ottamatta välttämättä käy lainkaan vedessä. Terraariossa kasteista aluskasvillisuutta (tai ylipäätään esimerkiksi elävää ruohikkoa vastaavaa sisustusta) on kuitenkin sen verran hankalaa järjestää joka yö, joten kosteasta pohjasta huolimatta eläinten täytyy käydä vesiastiassa ”latautumassa”. Sammakkoeläimillä vesiastian tulee siten aina olla niin suuri, että eläimet mahtuvat sinne kokonaan. Konnilla riittää, että vesi ulottuu kylkiin asti, muilla sammakkoeläimillä yksilön tulisi mieluiten päästä kokonaisuudessaan veden alle.

Selkärangattomat ovat fyysisesti sammakkoeläimiin verrattavia, eli niillä ei ole lainkaan kaulaa. Toisaalta esimerkiksi hämähäkit ja skorpionit voivat juoda ainoastaan suunsa kautta, joten niiden täytyy periaatteessa saada päänsä veteen. Koska hämähäkit ja skorpionit eivät pidä vedessä kahlaamisesta, niiden tulee lähtökohtaisesti saada päänsä veteen seisomalla kupin reunalla. Käytännössä tämä tarkoittaa, että vesikuppi täytyy haudata pohjamateriaaliin reunojaan myöten tai sen viereen on tehtävä reunan korkeutta vastaava taso, tai mikäli käytetään isoa vesiastiaa, astian sisälle on asetettava kiviä joiden päällä eläin voi seistä.

Keraamiset vesiastiat ovat lasitettuina liukkaita, joten on varmistettava että eläimet pääsevät kuppiin pudottuaan helposti ylös. Jyrsijän kuppi suuren hämähäkin tai skorpionin terraariossa ei ole ongelma, koska se on eläimen kokoon nähden pieni ja veden syvyys matala. Tarttumiskykyiset (lasia pitkin kiipeämään pystyvät) hämähäkit pääsevät pois myös suuremmilta lautasilta. Tarttumiskyvyttömät pienikokoiset yksilöt ovat veteen pudottuaan kuitenkin hukkumisvaarassa, ja niiden poispääsy tyhjältäkään lautaselta ei välttämättä onnistu. Tästä syystä pienenpien selkärangattomien terraarioissa tulee käyttää joko karkeareunaisia kuppeja, tai sileäreunaiseen kuppiin / lautaselle on lisättävä pikkukiviä joita pitkin eläimet pääsevät juomaan karkealta pinnalta ja ennen kaikkea pääsevät ylös vedestä sinne pudottuaan.

Selkärangattomien kanssa voidaan käyttää myös vesikuppiin asetettua sientä, joka estää kuppiin putoamisen. Sieni johtaa vettä, ja eläimet pystyvät imemään vettä painamalla päänsä sieneen. Sienen kapillaarisuus nostaa vettä myös varsinaisen vedenpinnan yläpuolelle, joskin on suositeltavaa että sieni ei ole kuppia korkeampi ja vedenpinta ulottuu mahdollisimman korkealle, optimaalisimmassa tilanteessa eläimen painaessa sientä se vajoaa pari millimetriä vedenpinnan alapuolelle. Sieni voidaan leikata pehmeästä pesusienestä, vaahtomuovista tai polyesterivanusta.

Monet eläimet, mm. kameleontit, juovat luonnossa yksinomaan pisaroita kasvien lehdiltä ja muilta pinnoilta eikä niitä saada juomaan kupista terraariossakaan. Luonnossa pisaroita syntyy sateella ja pinnoille tiivistyvän ilmankosteuden vaikutuksesta öisin. Terraariossa pisaroita voidaan luoda kastelemalla terraarion sisutusta sumuttamalla. Sumuttamisessa on kuitenkin se huono puoli, että pisarat eivät säily kovinkaan pitkään eläinten saatavilla, ja jos sumutusta aletaan harjoittaa useita kertoja päivässä, pohjamateriaalin kastuminen ja siitä seuraava kosteuden liiallinen nousu voivat aiheuttaa ongelmia. Pisaroita ei kuitenkaan tarvitse luoda koko terraarioon, vaan ne voidaan keskittää rajattuun paikkaan, mistä eläimet voivat käydä juomassa. Tällöin myös pisaroiden luomiseen käytetty vesi saadaan kerättyä talteen sen sijaan että se leviäisi hallitsemattomasti pohjalle.

Keskitetty pisaroiden muodostus saadaan aikaan tippapullolla. Periaatteena on, että terraarion katossa tai katolla olevasta vesiastiasta tiputellaan hiljalleen vettä terraarion sisälle esimerkiksi isolle kasvin lehdelle, ja lehdeltä vesi valuu terraarion pohjalla olevaan astiaan. Kun yläpuolinen vesiastia on tyhjentynyt, se täytetään uudelleen (luonnollisesti suositellaan puhdasta vettä) ja terraarion pohjalla oleva astia vastaavasti tyhjennetään. Tippapullon ei tarvitse toimia 24/7, vaan ainoastaan eläinten aktiviteettiaikana ja silloinkaan sen ei tarvitse olla toiminnassa yhteen menoon koko 12-tunnin jaksoa. Tippapullo voidaan laittaa toimintaan aamulla valojen syttyessä ja uudelleen alkuillasta.

Tippalaite voidaan rakentaa useammalla tavalla. Käytännössä vesisäiliö on usein käytännöllisempää asettaa terraarion ulkopuolelle / katolle, joten säiliön muoto on kiinni käyttöpaikan korkeudesta. Tarkoitukseen on saatavilla terraariokäyttöön valmistettuja tippapulloja, mutta ne ovat suhteellisen kalliita. Pullo voidaan myös rakentaa itse tai käyttää muihin tarkoituksiin valmistettuja vesisäiliöitä.

Muihin tarkoituksiin valmistetut pullot ovat usein erittäin hyviä sellaisenaan tai minimaalisilla muutoksilla. Valmiita pulloja on periaatteessa kolmeen tarkoitukseen valmistettuja:

Itse rakennetuissa tiputuslaitteissa on se hyvä puoli, että vesisäiliön muoto ja koko on vapaasti valittavissa, joten ne saadaan tarvittaessa sopimaan ahtaisiinkin tiloihin. Periaatteessa mikä tahansa muoviastia käy, eikä sen tarvitse olla umpinainen tai kannella varustettu. Käytännön ongelma itse rakennetuissa tippapulloissa on virtausmäärän säätäminen ja letkun liittäminen säiliöön.

Yksinkertaisimmassa versiossa terraarion katolle asetetaan vesisäiliö, jonka pohjaan on tehty pieni reikä esimerkiksi kynttilän liekissä kuumennetulla neulalla. Jos reikä on riittävän pieni, vesi tippuu läpi pisaroina, jos reikä on hieman suurempi, vesi valuu yhtenäisenä norona. Virtausnopeus on sidoksissa myös astiassa olevan veden korkeuteen, joten laakeasta astiasta vesi virtaa pienemmällä paineella kuin korkeasta pullosta. Vesisäiliö asetetaan katolle sopivaan kohtaan tai vaihtoehtoisesti terraarion sisällä oleva pisarointialusta ja keräysastia asetetaan terraarion sisällä pisaroiden tippumiskohtaan. Rakennelmaa voidaan jalostaa asettamalla terraarion sisälle vesiastian reiän kohdalle suppilolla varustettu letku, jolla varsinainen pisarointikohta voidaan kohdistaa optimaaliseen paikkaan terraarion sisällä.

Rakennelma toimii hyvin, mutta sen huonona puolena on, ettei virtausmäärää voi säätää. Säädin on helppo tehdä lisäämällä letkuun puristin (viilailtu pyykkipoikakin käy), mutta tällöin letkun yläpään tulee olla kiinteästi altaan pohjaan kiinnitetty ylitse tulvimisen estämiseksi. Liitoskohdan tulisi olla altaan sisäpuolella mahdollisimman lähellä pohjaa, jotta vesisäiliön kapasiteetista saadaan täysi hyöty irti. Ongelma on, että muoviin, varsikin ohueen ja joustavaan muoviin, on vaikeaa liimata joustavaa silikoniletkua, erityisesti kun useat liimat eivät kunnolla pidä kummassakaan materiaalissa. Mikäli letku irtoaa ja vesisäiliön reikä ei ole keräysaltaan yläpuolella, säiliön vesi valuu hallitsemattomasti terraarion pohjalle / huoneen lattialle.

Silikoniletku joustaa, joten reikä voidaan porata hieman letkun ulkohalkaisijaa pienemmäksi, jolloin letku toimii itse tiivisteenä. Reikään voidaan lisäksi asettaa kuminen läpivientikappale lisätiivisteeksi. Tällöin letku tulee kuitenkin vetää jonkin verran astian sisäpuolelle, eli astia ei tyhjene kokonaan. Mikäli liitos vuotaa, vuoto on niin vähäistä että se valuu käytännössä letkun ulkopintaa pitkin varsinaiseen tiputuskohtaan edellyttäen, ettei letku matkalla kosketa alapuolella oleviin esineisiin tai tee ylöspäin kääntyvää mutkaa.

Täysin tiivis liitos voidaan tehdä käyttämällä valmista läpivientikappaletta. Tällöin astian pohjaan tai seinämään porataan reikä, ja läpivientikappale asennetaan siihen. Kappaleissa on erilaisia suuttimia, joten letkun kiinnittäminen läpivientiin on helppoa. Liitos voidaan tehdä myös lasikuidun avulla. Lasikuitukaan ei tartu kunnolla muoviin, joten vesiastiankin tulee olla lasikuidusta valmistettu, käytännössä se joudutaan siis tekemään itse. Voidaan käyttää myös esimerkiksi vanerista tehtyä laatikkoa, joka käsitellään sisäpuolelta vedenkestäväksi. Letkua ei tällöin liitetä suoraan pohjaan, vaan väliin asennetaan metallinen venttiili (käytetty silikoniletku on käytännössä akvaarioiden ilmaletkuna käytettyä letkua, joten sopivan kokoisia liitos- ja haaroituskappaleita on saatavana myös akvaariotarvikkeina). Venttiili liimataan kiinteäksi osaksi laatikon pohjan kanssa ja letku liitetään siihen ulkopuolelta. Säätimenä on puristin tai muokattu pyykkipoika.

Letkun liittämisen ongelma voidaan toisaalta ohittaa käyttämällä hyväksi painovoimaa, eli veden valuttamista alaspäin astian reunan ylitse kulkevan letkun avulla. Käytännössä terraarion katolle asetetaan vesiastia, esimerkiksi muovinen pesuvati. Astian pohjalle asemoidaan painon, esimerkiksi litteän kiven avulla, silikonisen ilmaletkun pää. Letku vedetään astian reunan ylitse ja alapuolella olevan terraarion katon läpi terraarion sisälle sopivaan kohtaan keräysastian yläpuolelle, ja veden virtaus käynnistetään imaisemalla letkun päästä sopivan kokoisella lääkeruiskulla (20ml on sopiva ja ruiskun suutin sopii erinomaisesti normaaliin ilmaletkuun). Kun vesi alkaa virrata, letkuun liitetään puristin ja tiputusnopeus säädetään sopivaksi.

Vieläkin yksinkertaisempi tapa on korvata letku märällä kangassuikaleella, mikä toimii vastaavalla tavalla lappona ja minkä tiputusnopeus on valmiiksi hyvin alhainen.

Riippumatta siitä minkälaista tiputuslaitetta käytetään, terraarion sisäpuolelle on asetettava keräysastia. Astian tulee luonnollisesti olla kooltaan vähintään yläpuolista vesiastiaa vastaava. Toisekseen, astian tulee olla riittävän laaja-alainen, jotta tippuva vesi ei roisku sen ulkopuolelle (pidemmän päälle roiskuvaa vettä voi joutua terraarion pohjalle litrakaupalla). Laakea muoto on täten korkeaa parempi. Erityisen tärkeää on myös huomioida, että terraarion asukkaat pääsevät ylös altaasta sinne pudottuaan. Eli altaan päälle tulisi asentaa putoamisen kokonaan estävä verkkokansi tai astiaan on laitettava puunoksa tai vastaava jota pitkin eläimet pääsevät helposti kiipeämään pois vedestä.