Terraario.net: Terraarioeläinlajin valinta

Terraario.net - Etusivu & Navigointi >>>

Terraarioeläinlajin valinta

Ensimmäistä terraarioeläintä valitsevalle henkilölle suositellaan usein ”aloittelijoille sopivien” lajien hankkimista, kuten myös ensimmäistä akvaariotaan hankkiville aloittelijoille. Käytännön ero akvaarion ja terraarion välillä kuitenkin on, että akvaarion vesikemiallinen tasapaino on helppo pilata useilla tavoilla, mikä saattaa pahimmillaan tappaa kalat, mutta terraariossa vastaavaa vaarallista ympäristön pilaantumista ei tapahdu, korkeintaan seurauksena on terraarion liiallisesta kastelusta ja / tai vajavaisesta ilmanvaihdosta aiheutuvaa homehtumista. Osa akvaariokaloista on lisäksi normaalioloissakin hyvin tarkka vesiarvoista, mikä ei luonnollisesti ole ongelmana terraariossa. Terraariossa ympäristötekijät ovat ainoastaan lämpötila ja ilmanvaihto säännölliseen kostuttamiseen yhdistettynä, ja niiden järjestäminen on helppoa. Käytännössä tilanne siis on, että suurin osa matelijoista ja sammakkoeläimistä on ”helppoja” terraarioissa, koska akvaarioihin verrattavia huolimattomuusvirheitä on vaikea tehdä.

Käytännössä kaikki normaalisti eläinkaupan piirissä ja "jokamiesluokan" harrastajilla tavattavat lajit ovat "helppoja" sikäli, että ne menestyvät ja lisääntyvät hyvin oikeissa olosuhteissa. Periaatteessa ne eivät siis ole lähtökohtaisesti "vaikeita", mutta niihin liittyy joitakin piirteitä mitkä saatetaan kokea hankaliksi. Seuraavaksi on yleinen listaus erityyppisten terraarioeläinten hoitoon liittyviin potentiaalisista ongelmakohdista:

1. KÄÄRMEET

Miinukset:

Syövät kokonaisia saaliita (hiiriä, rottia, kaneja, kananpoikia yms.)
Saaliseläimet lopetetaan ennen ruokintaa tai niitä säilytetään pakastimessa.
Eläinkaupoista ostettuna pakastetut tai elävät ruokajyrsijät saattavat tulla yllättävän kalliiksi.
Isommat käärmeet vievät paljon tilaa ja niistä on vaikea luopua.
Isot käärmeet tulee kesyttää, käärmeen puremat ovat ikäviä, iso python voi jopa tappaa hoitajansa ja kesyyntymätöntä yksilöä on lähes mahdoton myydä.
Monet käärmeet voivat elää n. 20 vuotta.
Käärmeet karkaavat helposti ja "katoavat" asuntoon.

Plussat:

Ruokaeläimiä voi säilyttää pakastimessa.
Käärmeet syövät harvoin, ja ne voivat olla syömättä viikkoja edellyttäen, että vettä on riittävästi.
Vitamiini- ja hivenainelisäyksiä ei yleensä tarvita UV-valoa lukuunottamatta.
Pienet käärmelajit menestyvät varsin kompakteissa terraarioissa.

2. LISKOT

Miinukset:

Suurin osa liskoista syö eläviä hyönteisiä
Ruokaeläimet, esim. kotisirkat, saattava karata ja pesiytyä asuntoon / koko rakennukseen.
Vitamiini- ja hivenainelisäykset ovat erittäin tarpeellisia ja säännöllisiä
Isommat liskot vievät paljon tilaa ja niistä on vaikea luopua
Suuremmat liskot tulee kesyttää, pienempiä liskoja taas ei pääsääntöisesti tule käsitellä. Kesyyntymätön iso lisko on erittäin hankala, se voi aiheuttaa vakavia vammoja ja sitä on lähes mahdotonta myydä.
Suuremmat liskolajit elävät usein lähes 20 vuotta.
Useimpia liskoja tulee ruokkia säännöllisesti, eli pidemmät matkat eivät onnistu ilman hoitajaa. Erityisesti kameleontit ovat vaikeita.

Plussat:

Joitakin suosittuja lajeja (sinikieliskinkki, iguaani) voi ruokkia pääasiallisesti supermarkettiaineksilla.
Pienet liskolajit ovat usein kohtuullisen lyhytikäisiä (elävät n. 10 vuotta).
Pienet liskolajit menestyvät varsin kompakteissa terraarioissa.

3. MAAKILPIKONNAT

Miinukset:

Sovelias ruokinta edellyttää joko teollista kilpikonnaruokaa tai monipuolista luonnonkasvien keräilyä kesällä.
Vitamiini- ja hivenainelisäykset ovat erittäin tarpeellisia ja säännöllisiä.
Lauhkeiden vyöhykkeiden lajit vaativat talvilevon.
Pienetkin maakilpikonnat vaativat erittäin paljon tilaa.
Kilpikonnat elävät erittäin vanhoiksi.
Kasvinsyöjiä tulee ruokkia säännöllisesti, eli pidemmät matkat eivät onnistu ilman hoitajaa.

Plussat:

Kilpikonnat eivät karkaa tai ainakaan katoa asuntoon.
Eivät käytännössä voi vahingoittaa hoitajaa.

4.VESIKILPIKONNAT

Miinukset:

Kilpikonnat vaativat suhteellisen paljon tilaa, ja tilan tulee olla vesitiivis - tämä käy usein kalliiksi ellei terraariota rakenneta itse.
Vedenvaihdot vievät aikaa ja niitä tehdään säännöllisesti viikottain, mikä on pidemmän päälle rasittavaa.
Vitamiini- ja hivenainelisäykset ovat erittäin tarpeellisia ja säännöllisiä.
Kilpikonnat elävät erittäin vanhoiksi.
Erittäin harvat jaksavat vesikilpikonnia yli 10 vuotta. Vesikilpikonnia on lähes mahdotonta myydä tai luovuttaa edes ilmaiseksi.

Plussat:

Vesikilpikonnia ruokitaan pääasiallisesti normaalista supermarketista saatavilla kaloilla, joten ruokinta on sinänsä suhteellisen edullista ja helppoa.
Petokilpikonnat selviävät hyvin ilman ruokaa n. viikon.
Kilpikonnat eivät karkaa tai ainakaan katoa asuntoon.

5.SAMMAKKOELÄIMET

Miinukset:

Kaikki vedenpinnan yläpuolella elävät sammakkoeläimet syövät eläviä ruokahyönteisiä.
Eläinkaupoista ostettuna elävät ruokaeläimet saattavat tulla yllättävän kalliiksi.
Pienestä koostaan huolimatta sammakkoeläimet elävät vanhoiksi, useimmat lajit 15-20 vuotta.
Tietyt lajit (mm. nuolimyrkkysammakot ja mantellat) eivät selviä ilman ruokintaa muutamaa päivää pidempään.
Jotkin lajit pitävät häiritsevää ääntä.
Karattuaan kuolevat nopeasti kuivuuteen.

Plussat:

Vaativat suhteellisen vähän tilaa.
Monet lajit selviävät ilman ruokaa n. viikon.

6.SELKÄRANGATTOMAT

Miinukset:

Petolajit syövät eläviä hyönteisiä.
Kaikki lintuhämähäkit ja skorpionit ovat myrkyllisiä.
Lintuhämähäkit voivat elää varsin vanhoiksi.
Karanneita yksilöitä voi olla erittäin vaikea löytää.

Plussat:

Monet lajit ovat lyhytikäisiä, mutta kolonia lisääntyy usein itsestään.
Tarvitsevat pienen terraarion.
Kasviksia syövien lajien ruokinta on usein hyvin halpaa (keittiöjätteet kelpaavat).
Petolajit pidetään yleensä yksittäin, joten ruokinta on ostoruoallakin suhteellisen edullista.

Kyseiset "miinuskohdat" eivät ole mitenkään ylitsepääsemättömiä, mutta niistä kehkeytyy usein ongelmia mikäli niitä ei ole tiedostettu etukäteen. Yleisenä virhearviona tuntuu olevan terraarioeläinten eliniän huomiotta jättäminen; pienestä koostaan huolimatta lähes kaikki matelija- ja sammakkoeläinlajit elävät vähintaan kymmenen vuotta, vaikka ihmiset usein vertaavat niitä muutaman vuoden eläviin pikkujyrsijöihin. Useimmat lajit elävät siis vähintään yhtä kauan kuin kissat ja koirat. Lisäksi eläinten hoito tulee ostoruoalla hoidettuna usein huomattavan kalliiksi huolimatta eläimen suhteellisen pienestä koosta. Eläimen ostohinnalla ei siten ole juurikaan merkitystä verrattuna sen elinikäisiin hoitokustannuksiin, ja muutenkaan "lemmikkejä" ei tule valita ostohinnan perusteella.

"Vaikeat" vs. "helpot" lajit

Varsin usein kuulee sanottavan, että aloittelijan pitäisi ensin hankkia helppo laji ja sitten myöhemmin saatuaan käytännön kokemusta siirtyä ”vaikeampiin” lajeihin. Todellisuudessa tilanne on, että varsin harvat matelija- ja sammakkoeläinlajit ovat merkittävästi hankalampia hoidettavia kuin ”tavalliset aloittelijoille sopivat lajit" (viljakäärme, leopardigekko, punakorvakilpikonna, tulilisko ja kellosammakko). Mutta yleisen käsityksen mukaan asia tuntuu kuitenkin menevän tähän tapaan:

Viljakäärme on helppo laji, koska se syö pakastettuja jyrsijöitä, terraarion ilmankosteus vastaa normaalia huoneilmankosteutta ja vaatii ainoastaan lisälämmitystä (lämmittelyalueen).

Jos jyrsijöitä syövä käärmelaji on kotoisin sademetsästä, ilmankosteutta tarvitaan enemmän eli terraariota tulee sumuttaa säännöllisesti. Jos lämpötilavaatimus on keskimäärin huonelämpöä korkeampi, terraariota lämmitetään enemmän. Ja terraarion sumuttaminen ja korkeampi yleislämpö siis tekee lajista ”vaikean” ja aloittelijalle soveltumattoman verrattuna viljakäärmeeseen. Mielenkiintoista, esimerkiksi iguaani vaatii sademetsäeläimenä samalla tavalla korkeaa ilmankosteutta ja lämpöä, mutta sitä harvemmin sanotaan ”vaikeaksi” lajiksi, joka ei sovellu aloittelijoille. Kuningasboakaan ei ole ”vaikea” laji, vaikka se vaatii sademetsäoloja, mutta melkein mikä tahansa muu vastaavia oloja vaativa käärmelaji kuitenkin on liian ”vaikea” aloittelijoille? Ainakin silloin jos sitä ei yleisesti myydä suomalaisissa eläinkaupoissa?

Ja siis itse asiassa melkein mikä tahansa viljakäärmeen vaatimuksiakin vastaavissa olosuhteissakin hoidettava laji on liian vaikea aloittelijoille sen takia, että se ei ole viljakäärme?

Kilpikonnien kohdalla ”oikeasti” vaikeita lajeja ei eläinkaupassa liiku, kilpikonnien ”sisäänrakennettu” vaikeus koskee kaikkia lajeja ja johtuu maakilpikonnien suuresta tilantarpeesta ja akvaattisten kilpikonnien sotkuisuudesta eli jatkuvasta vedenvaihtotarpeesta. Molemmat ovat varsin olennaisia seikkoja, ja tekevät kilpikonnista todellisuudessa ”vaikeita” verrattuna moniin vähemmän tilaa tai hoitotoimenpiteitä vaativiin eläimiin, joita yleensä pidetään ”vaikeina” jonkin käytännössä merkityksettömän olosuhdetekijän kuten ilmankosteuden takia.

Toisaalta, kilpikonnien ruokinta ruokakaupasta ostettavilla aineksilla on erittäin helppoa verrattuna elävien hyönteisten kasvattamiseen, eli kaikki hyönteissyöjät ovat ruokinnan kannalta ”vaikeita” verrattuna kilpikonniin. Mutta hyönteisiä syövää leopardigekkoa ei kuitenkaan pidetä ”vaikeana” lajina? Leopardigekon käytännön hoitotoimenpiteet ovat kuitenkin todella vähäisiä verrattuna punakorvakilpikonnan säännöllisiin vedenvaihtosulkeisiin, mutta punakorva ei tästä huolimatta ole ”vaikea” laji?

Sademetsäterraarion sumuttelukin aamuisin on paljon nopeampaa kuin kilpikonnan viikottainen vedenvaihto, mutta jos sademetsäterraariossa elää käärme, hoito on ”vaikeaa”, mutta vastaavissa oloissa olevan iguaanin hoito on helppoa? Iguaani tietysti syö lautaselta, kun taas käärme pitää pääsääntöisesti ruokkia pihdeillä ja hiiri tai muu saaliseläin on joko tapettava tai sulatettava ennen toimenpidettä, joten käärmeen ruokinta on paljon ”vaikeampaa” kuin iguaanin? Mutta vastaava ruokintatoimenpide ei kuitenkaan ole ”vaikeaa” viljakäärmeen tapauksessa? Ja iguaanille pitää vielä antaa lisäravinteita, kun taas käärmeet eivät niitä yleensä tarvitse.

Sammakkoeläimet eivät monipuolisesti ruokittuina vaadi juurikaan lisäravinteita puhumattakaan UV-säteilystä eivätkä ne yleensä tarvitse edes lämpölamppua, eli niihin verrattuna kaikki päiväaktiiviset matelijat ovat ”vaikeita” tekniikka- ja ravintovaatimusten takia. Ja kuitenkin monia sammakkoeläimiä on oikeasti huomattavan vaikeaa saada lisääntymään vankeudessa. Mutta lisääntymisen vaikeus ei kuitenkaan tarkoita yleisesti ottaen vaikeutta sammakoiden pidossa, vaikka olosuhteiden ollessa optimaaliset lisääntyminen tapahtuu kuin itsestään? Jos siihen tarvitaan sade- ja lämpötilakäyrien tutkiskelua, laajapohjainen muoviallas, kiertovesipumppu, pari kastelukannun suutinta ja verkkohäkki, homma on jo paremmin hallussa, vaikka se onkin käytännössä suuritöisempää eli vaikeampaa kuin eläimen pistäminen talviunille jääkaappiin. Talvehdittaminen ei tee maakilpikonnan pidosta ”vaikeaa”, mutta monien käärmeiden pidosta kyllä? Eli kirgisialainen talvehtiva maakilpikonna suomalaisessa terraariossa ei ole ”vaikea” tapaus, mutta samalta alueelta tuotu talvehtiva lisko tai käärme kuitenkin on?

Eli mikä on OIKEASTI liian vaikeaa asialle tosissaan omistautuneelle aloittelijalle? Ei oikeastaan juuri mikään, kun vain viitsii kunnolla paneutua aiheeseen ja suorittaa tarpeelliset hoitotoimenpiteet tunnollisesti.

Terraarion olosuhteiden järjestäminen sopiviksi on pääsääntöisesti varsin yksinkertaista, eli lajin ”vaikeus” ei johdu terraariokokemuksen puutteesta. Tästä syystä myös aloitteleva harrastaja voi hankkia itseään kiinnostavan lajin, jos eläin ei ole OIKEASTI hankala perustelluista syistä. Sillä onko laji tavallinen Suomessa ei siis vaikuta asiassa onnistumiseen millään tavalla.

Perusteltu vaikeus taas liittyy tyypillisesti erikoisravintoon, kuten toisiin matelijoihin, sammakkoeläimiin tai muurahaisiin, joita ei voi korvata muilla saaliseläimillä, tai eläimen kokoon ja siitä seuraavaa kohtuuttomiin tilavaatimuksiin. Tietyt lajit taas eivät vain menesty kunnolla vankeudessa, eli riippumatta hoitajan kokemuksesta ne yleensä kuolevat ennenaikaisesti tai eivät ainakaan lisäänny normaaliterraarioissa. Oikeasti vaikeita eläimiä tarkastellaan enemmän jäljempänä.

"Myrkylliset lajit"

Toinen tavallinen käsitys on, että myrkyllisten lajien pitäminen edellyttää vuosien kokemusta vastaavista myrkyttömistä eläimistä. Eli siis skorpioneista tai hämähäkeistä kiinnostuneen aloittelijan siis pitäisi aloittaa MYRKYTTÖMILLÄ skorpioneilla tai lintuhämähäkeillä? Ongelma tässä on, että kaikki skorpionit ja hämähäkit ovat teknisesti ottaen enemmän tai vähemmän myrkyllisiä. Eli kokemusta omaamaton henkilö ei voi hankkia mitään hämähäkkiä tai skorpionia ja kokemusta ei kuitenkaan saa jos ei hanki sellaista? Loogista?

Käytännössä toiset lajit ovat hengenvaarallisia ja toisten purema tai pisto taas vastaa ampiasen pistoa, jos sellaisen jollain ilveellä onnistuu saamaan. Käytännössä kaikkia skorpioneja ja hämähäkkejä kuitenkin käsitellään samalla tavalla riippumatta myrkyllisyydestä, joten eläimen myrkyn vahvuudella tai lajin agressiivisuudella ei ole käytännössä merkitystä. Eli eläintä käsitellään riittävän matkan päästä sopivilla työkaluilla. Aloittelijakin voi siten hankkia itseään kiinnostavan lajin ja kiinnittää huomiota ensisijaisesti muihin hoitovaatimuksiin ja lajin saatavuuteen.

Sammakkoeläimistäkin löytyy runsaasti erittäin myrkyllisiä lajeja, kotimainen rupikonnakin on teknisesti ottaen myrkyllinen. Ja sammakkoeläimiä käsitellään myös samalla tavalla myrkyllisyydestä riippumatta, tai sillä erotuksella että vaikka joitakin lajeja, pääasiallisesti konnia käsitellään usein käsin, saattaa olla aihetta käyttää hansikkaita jos käsissä on haavoja.

Ja kaikista pahimpana sitten ovat myrkylliset käärmeet, joiden pito edellyttää vuosien kokemusta muista käärmeistä? Myrkyllisten käärmeiden osalta hoitajaan kohdistuva riski on tietysti selvästi suurempi kuin selkärangattomien kohdalla, koska käärmeet ovat huomattavasti ulottuvampia. Niihin kuitenkin pätee täsmälleen sama periaate kuin pienikokoisiin selkärangattomiinkin, eli niitä tarvitsee pääasiallisesti ainoastaan käsitellä riittävän matkan päästä sopivilla työvälineillä. Käytännössä tämä on verrattavissa selkärangattominen tilanteeseen, eli menetelmät ovat käytännössä varsin yksinkertaisia.

Eli myrkyttömien käärmeiden hoitokokemus on aika huvittava vaatimus, koska todellisuudessa esimerkiksi käsikesyn viljakäärmeen hoitokokemuksella ei ole normaalin käsittelyn osalta mitään yhtäläisyyksiä myrkyllisen käärmeen hoitoon.

Viljakäärmettä käsitellään yleensä käsin, normaalisti vielä paljain käsin, koska käärme on yleensä pienestä pitäen tottunut käsittelyyn eli se on kesy. Tästä huolimatta käärme voi purra, joko saalistus- tai puolustustarkoituksessa. Käärmeen hoidosta saatu käytännön kokemus opettaa lukemaan käärmeen olemusta, jolloin oppii tunnistamaan milloin eläin on saalistus- tai hyökkäystilassa, ja tällöin sen edessä ei kannata heilutella käsiä. Lisäksi oppii käsittelemään käärmettä sopivalla tavalla eli mm. välttämään pään koskettamista. Ja vaikka osaisikin lukea käärmettä, se voi kuitenkin purra yllättäin. Niitä puremia kun harvemmin otetaan tarkoituksella...

Mutta viljakäärmeen käsittelykokemus siis liittyy myrkyllisten käärmeiden käsittelyyn jollakin tavalla? Siis että kun on harjoitellut viljakäärmeellä, voi samalla tavalla käsitellä paljain käsin myrkyllistä käärmettä, kun osaa tunnistaa että se ei ole saalistus- tai hyökkäysmielentilassa? Edellyttäen että yksilö on kesy eli sitä on käsitelty paljain käsin jo poikasesta alkaen? Tai käärmeen ollessa normaalitilassa terraariossa, vesiastia voidaan napata paljain käsin sen nenän edestä, kun vaikuttaa siltä, ettei se ole aikeissa hyökätä?

Jonkin "asiantuntijan" fantasioissa ehkä, mutta todellisuudessa ei.

Viljakäärmeestä saatu kokemus liittyy myrkyllisen lajin hoitoon vain yleisellä tasolla koskien esimerkiksi ruokintaa ja terraarion lämmitystä ja sisustusta, jos lajien terraariovaatimukset ovat yhtenevät. Ja koska viljakäärme on sopiva aloittelijalle, aikaisempaa kokemusta käärmeistä tai terrariovaatimusten järjestämisestä ei tarvita viljakäärmeen hankkimiseen, miten ns. kokemusta sitten tarvitaan vastaavissa oloissa pidettävän myrkyllisen käärmeen hoitamiseen?

Eli mitä aikaisempaa kokemusta tarkkaan ottaen tarvitaan myrkyllisen käärmeen pitoon? Jos laji ei ole oikeasti hankala, ei käytännössä sen enempää kuin viljakäärmeenkään hoitoon. Aikaisempi käärmeen hoitokokemus on positiivista, mutta sitä ei tarvita paljon ajallisesti tai lajimääräisesti.

Miten myrkkykäärmeen pito terraariossa eroaa myrkyttömän käärmeen pidosta terraariossa:

= Myrkkykäärmeen ei saa antaa missään olosuhteissa purra, eli se täytyy pitää turvallisen matkan päässä tai puremisen estävän kiinteän materiaalin takana.

Eli kuulostaa todella monimutkaiselta ja vuosien kokemusta vaativalta? Katsotaampa hieman lähemmin:

Etäisyys:

Käärmeen iskuetäisyys on lajista riippuen parista kymmenestä sentistä yli metriin, mutta se on rajallinen. Eli 100% tehokas turvallisuuskeino on pysytellä iskuetäisyyden ulkopuolella. Käärme saattaa liikkua kohti, joten kun liikkumatilaa on riittävästi, sen tieltä voi yksinkertaisesti siirtyä ottamalla pari askelta. Käärme yrittää ensisijaisesti paeta, eli se ei lähde hyökkäämään huoneen toiselta puolelta avoimen lattian ylitse. Käärmeet metsästävät pääasiallisesti väijymällä, ja toisaalta ihminen saaliiksi aivan liian suuri, eli käärme ei todellakaan lähde ihmistä jahtaamaan.

Kiinteä materiaali:

Käärme ei pure lasin tai muun kiinteän materiaalin läpi, eli kun välissä on sopiva levy, etäisyydellä ei ole merkitystä.

Tavalliset käytännön hoitotoimenpiteet eivät edellytä käärmeen koskemista käsin, joten etäisyyden tai kiinteän esteen soveltaminen on varsin yksinkertaista. Normaalit hoitotoimenpiteet voi hoitaa pääasiallisesti käsittelemättä käärmettä jos terraario on riittävän suuri, mutta käärmettä kuitenkin on toisinaan käsiteltävä, eli siihen on oltava valmiudet. Käärmeiden käsittelyä tarkastellaan lähemmin Terraarioeläinten käsittely -osiossa.

Käärmeen terraarion normaalit hoitotoimenpiteet useimmin toistettavasta alkaen riippumatta lajin myrkyllisyydestä ovat:

1) Terraarion sumutus. Tehdään pääsääntöisesti päivittäin. Ei edellytä käärmeen käsittelyä eikä välttämättä edes terraarion avaamista jos sumutus onnistuu tuuletusverkkojen läpi.

2) Veden vaihto. Edellyttää terraarion avaamista ja pääsääntöisesti käärmeen eristämistä tai käsittelyä (=käsittelyä koukulla tai pihdeillä). Jos terraario on riittävän pitkä ja käärme on päinvastaisessa päässä kuin vesiallas, käsittelyä tai eristystä ei välttämättä tarvita. Yleensä käärme on kuitenkin niin lähellä vesiallasta, että se tulee joko eristää tai nostaa pois terraariosta toimenpiteen ajaksi (vähänkin suuremman vesialtaan poisto esim. pihdeillä ei yleensä onnistu, vaan se on nostettava käsin). Eli jos terraario ei ole väliseinällä jaettavaa mallia, mikä on yleensä epäkäytännöllistä, tai käärmettä ei voida sulkea piilopaikan sisälle, sitä täytyy vedenvaihdon takia yleensä käsitellä tavalla tai toisella viikottain, tarkemmin sanottuna parin päivän välein.

3) Ruokinta. Lajista, tilanteesta ja eläimen iästä riippuen ruokinta voidaan suorittaa parin päivän välein - muutaman kuukauden välein. Tällöin terraario on avattava, mutta käärmettä ei yleensä tarvitse siirtää ulos terraariosta. Kun ruokaeläin tarjotaan pihdeillä, varsinaista käsittelyä ei yleensä tarvita.

4) Siivous ja muu huolto. Lajista (ravinnosta ja ulosteiden koostumuksesta) riippuen, siivousta voidaan tarvita viikottain tai kuukausien välein. Terraario on avattava ja käärme on käytännössä otettava ulos terraariosta.

Jos kaikki sujuu optimaalisesti, käärmeeseen ei koskaan tarvitse ottaa läheistä kontaktia, mutta käsittelyä joutuu kuitenkin tekemään pääsääntöisesti viikottain (=käärme siirretään koukuilla tai pihdeillä kannelliseen muovisaaviin siivouksen ajaksi). Ja tässä ei käytännössä ole juurikaan eroa onko työkaluilla tehtävän käsittelyn kohteena myrkyllinen vai myrkytön laji. Käsittelyn tyyli riippuu käärmeen lajikohtaisista ominaisuuksista, eli siitä käsitellääntö sitä liikkuvuuden ja koon takia pihdeillä vai kouku(i)lla. Työkaluilla tehtävän käsittelyn kannalta ei ole juurikaan eroa onko käärme hyvällä vai huonolla tuulella, joten käärmeen mielenlaadun lukemisella ei ole juuri merkitystä.

Eli mihin tässä tarvitaan useiden vuosien kokemusta viljakäärmeestä? Jos on riitävästi intoa ja itseluottamusta käsitellä käärmettä viikottain pitkävartisilla työkaluilla, asiassa ei käytännössä tarvita aiempaa kokemusta. Tosin tällöin on syytä hankkia suhteellisen rauhallinen laji tai pienikokoinen yksilö, jolloin käärmettä on turvallisempaa kontrolloida.

Tilanteet, joissa tarvitaan läheisempää kontaktia ovat käytännössä satunnaisia erityistapauksia. Esimerkiksi käärmeen sondaaminen, antibioottipistoksen antaminen, haavojen puhdistaminen ja kiinnitarttuneiden nahanpalojen irrottaminen edellyttävät käärmeeseen koskemista käsin. Käytännössä toimenpiteiden kohdistuessa häntään tai vartaloon voidaan tällöin käyttää eläinten käsittelyä koskevassa kappaleessa käsiteltyä ämpäriä, jolloin tarvitaan vain yksi henkilö ja puremasta ei ole käytännössä juuri vaaraa kun käärmeen pää on kiinteän esteen takana. Eli käärmeen käsittely on näissäkin tilanteissa varsin helppoa eikä sitä tarvitse pidellä aloillaan niskaotteella. Jos käärmeen pään aluelle tarvitsee tehdä jotain, eli tarkistaa / puhdistaa suu tulehduksen varalta, poistaa silmistä vanhasta nahasta jääneet kalvot tai pakkoruokkia, silloin niskaotteesta ei kuitenkaan päästä yli eikä ympäri, vaan käärmettä on käsiteltävä käsin. Nämä tilanteet ovat kuitenkin suhteellisen harvinaisia, ja suurelle osalle käärmeistä niitä ei tarvitse koskaan tehdä. Yleisesti ottaen siis voidaan sanoa, että jonkun tulee olla kykenevä tekemään kyseiset toimepiteet tarpeen vaatiessa, mutta tarpeen satunnaisesta luonteesta johtuen se voi olla muu henkilö kuin omistaja.

Niskaote on periaatteessa ainoa tilanne, jossa on selkeää etua aikaisemmasta käsittelykokemuksesta. Tällöin otteen osaa ottaa oikein ja osaa käyttää sopivaa voimaa käärmeen pitelyyn. Ja tätä on siis luonnollisesti parempi harjoitella myrkyttömällä lajilla. Tosin käytännössä harjoittelu ei vaadi vuosia, vaan esimerkiksi puolisen tuntia ote- ja pyydystysharjoittelua antaa jo hyvän tuntuman käärmeen pitelyyn. Muutama vuosi terraariossa olevan käärmeen katselua tms. ei auta millään tavalla.

Myrkyllisen käärmeen karkaaminen ja piiloutuminen asuntoon on tietysti vielä ärsyttävämpää kuin myrkyttömän käärmeen häviäminen, mutta karkaamisella ei ole mitään tekemistä kokemuksen kanssa. Siinä on ainoastaan kyse asiallisen terraarion käytöstä. Ei myrkyttömiäkään käärmeitä päästetä tahallaan karkuun eikä terraarion pakovarmaksi saaminen vaadi harjoittelua, vaan ainoastaan järjenkäyttöä.

Eläimen myrkyllisyys ei siten ole varsinaisesti ongelma. Kunhan tiedostaa että myrkyllisiin lajeihin liittyy aina loukkaantumisen tai jopa kuoleman riski eikä yliarvioi omia valmiuksiaan ja on aina erittäin huolellinen, ne eivät ole ongelma. Sen sijaan terraarioharrastuksen piirissä on myrkyttömiä lajeja, joiden hankkimista ei suositella vasta-alkajille (tai muillekaan ilman vakavaa harkintaa) käytännön syistä.

Hankalat lajit, joiden hankintaa ei suositella

Eläimen hankaluus liittyy yleensä joko vaikeasti hankittavaan erikoisravintoon ja jotkin lajit eivät vain sovellu terraarioeläimiksi. Kumpikaan näistä ongelmista ei kuitenkaan liity aikaisempaan kokemukseen, eli joitakin lajeja ei vain sovi hankkia hengiltä kidutettavaksi, koska ne eivät menesty kunnolla terraarioissa.

1. Lajit, joille ei voida tarjota luontaista ravintoa vastaavaa saalista

- Jos laji syö SAMMAKOITA, sitä ruokitaan SAMMAKOILLA, ei hiirillä. Jos tämä ei onnistu, unohda koko juttu ennen kuin kidutat eläimen hengiltä.

2. Lajit, mitkä eivät yleisesti menesty kunnolla terraarioissa

-esimerkiksi Vipera berus eli tavallinen kyy

Monet tavalliset terraarioissa pidettävät lajit, jotka ovat ravintonsa ja hoitonsa puolesta vasta-alkajillekin erinomaisesti sopivia, ovat kuitenkin usein käytännössä yllättävän hankalia epäsuorien terraarion kokoon ja työläisiin hoitotoimenpiteisiin liittyven ominaisuuksiensa takia. Suurta ja aktiivisesti puhdistettavaa terraariota tarvitseva laji ei siis tietenkään ole periaatteessa hankala EDELLYTTÄEN, että terraariolle on tilaa, terraario saa olla pysyvästi paikallaan ja puhdistaminen on tehty rakenteellisesti ja tekniikan käytöllä mahdollisimman yksinkertaiseksi. Ongelmia seuraa siitä, että tämä toteutuu yleensä vain asunnossa mikä on riittävän suuri ja pysyvästi harrastajan hallussa. Toisaalta, elämäntilanteen tulisi olla myös sikäli vakiintunut että tarvetta muuttamiseen varsinkaan maasta toiseen ei ole muistakaan syistä kuin vuokrasuhteen päättymisen kautta. Kun asunto on pysyvä, käytettävissä oleva tila, asunnon pohjakaava yms. pysyy vakiona ja terraarioiden muoto voidaan tehdä sopivaksi. Ja näinhän ei useinkaan ole varsinkaan nuorilla harrastajilla.

Tiettyjen eläinlajien hankkimista tulee siten välttää käytännön syistä, koska suurten terraarioiden siirtäminen (tämä ei ole tosin ongelma jos terraariot on suunniteltu helposti purettaviksi), niiden sovittaminen toiseen asuntoon tai eläimistä luopuminen saattaa osoittautua erittäin hankalaksi.

Lähtökohtana siis on, että henkilön joka ei asu omistus- tai muuten pysyvässä asunnossa, joka joutuu muuttamaan opiskelun tai työn takia mahdollisesti paikkaan jossa lemmikkieläimiä ei sallita lainkaan ja jonka elämäntilanne on muuten tulevaisuuden kannalta epävarma, ei tulisi hankkia epäsuorasti hankalia eläinlajeja. Käytännössä siis suurikokoisia ja paljon tilaa vaativia lajeja, joiden kysyntä varsinkin aikuisena on vähäistä tai olematonta.

Suositeltavina voidaan pitää lajeja, joiden terraario on yhden tai kahden hengen liikuteltavissa, eli se saadaan helposti kuljetettua henkilö- tai pakettiautolla ja mahtumaan pieneenkin asuntoon. Eläinten kokonaismäärä on lisäksi pidettävä kohtuullisena, koska yhtä tai paria pientä terraariota voi vielä muuttaa säännöllisesti ja eläinten hoitokaan ei vie paljon aikaa tai rahaa, mutta suuri eläinmäärä on pienistä terraarioista huolimatta jo hankala esimerkiksi vaihtuvissa opiskelija-asunnoissa ja vähäisillä tuloilla varustetun henkilön hallussa. Lisäksi varsinaisten eläinten lisäksi tulee huomioida ruokaeläinviljelmät, niistä luopuminen ja ostoravintoon siirtyminen voi käydä yllättävän kalliiksi tiukan budjetin taloudessa.

Määrä ei korvaa laatua myöskään tässä harrastuksessa. Lisäksi jo aiemmin tuotiin esiin fakta, että monet eksoottiset eläimet ovat ärsyttävän pitkäikäisiä verrattuna esimerkiksi jyrsijöihin ja moniin akvaariokaloihin. Hamsterit ja gerbiilit elävät vain muutamia vuosia, kun taas ala-asteikäisen hankkimista matelijoista ja sammakkoeläimistä ei pääse luonnollisen poistuman kautta eroon ennen kuin elämäntilanne muuttuu hankalaksi opiskelun takia. Eikä välttämättä vielä silloinkaan kun tilanne käy lopullisesti mahdottomaksi vanhainkotiin muuttamisen myötä, eli lajivalintoja ja hankkimisajankohtaa on tästäkin syystä syytä harkita tarkasti.

Seuraavaksi listataan tavallisia matelijoita, jotka ovat käytännössä ongelmallisia epäsuorien ominaisuuksiensa takia. Näitä lajeja ei siis varsinkaan nuorten harrastajien kannata hankkia, koska niistä seuraa helposti ongelmia, kun vastaan tulee se kuuluisa " elämäntilanteen muutos"...

3. Punakorvakilpikonna ja muut akvaattiset kilpikonnat

- Suuri tilantarve, jatkuva vedenvaihto. Sinänsä hoito on hyvin yksinkertaista, mutta jostain syystä ihmiset väsyvät varsin helposti akvaattisiin kilpikonniin, ja luopumisen syynä ei yleensä edes ole muutto, opiskelu tai muu todellinen elämänmuutos. Varsinkin punakorvakilpikonnia tarjotaan jatkuvasti ilmaiseksi, ja asiaan on syynsä.

Merikilpikonnia ei kannata edes harkita, vedenvaihdon hinta on kalliimpi ja eläimet kasvavat parhaimmillaan parimetrisiksi. Siitä huolimatta, Suomessakin on ollut 1990-luvulla ainakin yksi merikilpikonna yksityisomistuksessa. Kyseinen yksilö ei todennäköisesti ole enää elossa eikä toisaalta ole varmaankaan kuollut vanhuuteen...

4. Suurikokoiset maakilpikonnat

- Käytännössä Testudo sulcata ja Geochelone pardalis. Kaikki maakilpikonnat ovat tilantarpeensa vuoksi passiivisella tavalla hankalia pienissä asunnoissa, mutta erityisen suuriksi kasvavat lajit ovat todellisia aikapommeja asuinhuoneistoissa. Ne eivät sovi tälle ilmastovyöhykkeelle ilman asianmukaisia tiloja, mikä tarkoittaa toistakymmentä neliömetriä lattiapinta-alaa.

5. Tiikeripython ja muut yli 150-senttisiksi kasvavat boat ja pythonit

- Liian suuri tilantarve. Käärme on pienenä söpö, mutta aikuisena isommat pythonit tarvitsevat käytännössä useiden neliömetrien terraarion tai oman huoneen. Voi harkita sitten kun omistusasunnossa on hukkatilaa, ja esimerkiksi Helsingissä hukkatilan neliöhinta on varsin kova...

6. Krokotiilieläimet

- Jos asunnossa on pieni uima-allas ja sille ei ole muuta käyttöä, niin voi harkita kääpiökaimaania, muuten asian voi unohtaa. Vuokra-asuntoihin uima-altaita on yleensä vaikeampi rakentaa...

7. Iguaani, vesiagama, purjeliskot, basiliskit, varaanit ja teijut

- Myös isommat liskot menevät loistavasti omistusasunnossa, mutta suurikokoiset terraariot, vaikka ne olisivatkin purettavaa mallia, ovat hankalia/ mahdottomia opiskelija-asunnoissa tai muuten tiuhaan muutettaessa. Hankinta-ajankohtaa kannattaa siis harkita tarkasti.

Nämä lajit ovat siis periaatteessa helppohoitoisia ja joitakin niistä suositellaan aloittelijoille, mutta käytännössä niiden hankkimisesta seuraa usein ennemmin tai myöhemmin ongelmia. Ja luopumista vaikeuttavana seikkana on isokokoisten eläinten vaatiman tilantarpeen lisäksi lajien halpuus, eli niitä ei usein suostuta ottamaan vastaan edes ilmaiseksi. Tyypillisiä esimerkkejä ovat vesikilpikonnat (ensisijaisesti punakorva) ja pienemmässä mittakaavassa iguaani.

8. Mikä tahansa laji, mistä ei voi tarvittaessa helposti luopua.

- Eli käytännössä kaikki edellä mainitut, joita juuri kukaan ei halua aikuisina edes puoli-ilmaiseksi, koska ne ovat liian suuria, vievät liikaa tilaa ja ovat hankalia, vaikka laji ei sinänsä olisikaan ”vaikea” ja aloittelijalle sopimaton. (”Vaikeita” lajejahan taas ei "asiantuntijoiden" mukaan voi myydä aloittelijoille, koska mm. se terraarion sumuttelu on aloittelijoille niin ylivoimaisen vaikeaa... ) Ja näitä "elämäntilanteen muutoksia", jotka pakottavat luopumaan eläimistä, sattuu itse kunkin kohdalle...

9. Erittäin kalliit lajit (värimuunnokset).

- Voi olla vaikeaa myydä edes omakustannushintaan, ainakaan Suomessa. Erittäin halvalla niistä päässee kyllä eroon, edellyttäen että laji ei ole muuten hankala tapaus.

10. Myrkylliset lajit (myrkylliset käärmeet).

- Luopuminen on vaikeaa, koska kysyntä on vähäistä ja toisaalta potentiaalisesti vaarallisia eläimiä ei voi antaa kenelle tahansa.

Oikeasti vaikeita lajeja tulee harvemmin vastaan, mutta epäsuorasti vaikeita lajeja on huomattavan paljon liikenteessä. Jos valittavalla lajilla ei ole väliä, niin viljakäärme, muut rottakäärmeet, kuningaskäärmeet, kuningaspython, sateenkaariboa, puuboa, leopardigekko ja sinikieliskinkki ovat suhteellisen vähän tilaa vaativia ja helppohoitoisia. Kaikki ovat suhteellisen pitkäikäisiä, mutta ne pystyy yleensä tarpeen vaatiessa myymään eteenpäin.

www.terraario.net