Maalla elävien kilpikonnien terraario

Maalla eläviä kilpikonnia tavataan autiomaista sademetsiin, mutta kaikille lajeille on tyypillistä, että ne kömpelöinä eläiminä elävät pääasiallisesti suhteellisen tasaisilla alueilla. Kilpikonnien terraario sisustetaan siten kosteustasoa lukuunottamatta varsin yhdenmukaisesti, keskeistä on tehokkaan liikkumisen mahdollistava suuri terraario ja esteetön pohjapinta-ala. Maakilpikonnin liikkuma-aluetta voidaan useimmista muista matelijoista poiketen helposti laajentaa huoneen lattialle, edellyttäen että kyseisessä huoneessa ei ole lattiavetoa ja pölyä. Kilpikonnien tapauksessa ”vapaana” elämisen mahdollistaa juuri kömpelyys eli kilpikonna ei voi ensinnäkään kadota, kuten käärmeet ja pienet liskot, eikä sotkea huonetta kiipeilemällä. Lähtökohtaisesti normaaliasunnossa kilpikonnalla tarvitaan kuitenkin terraario, ja lattialla liikkuminen on mahdollista sen ohella.

Maakilpikonnan terraario voi olla edestä avautuvaa mallia tai ylhäältä avoin laatikko. Koska terraarion on oltava isokokoinen, mutta toisaalta useimmissa tapauksissa kuiva, puurimakehyksiin ohuesta vanerista koottu rakenne on käytännöllinen ja halpa. Lattialla jaloittelua varten matalalle sijoitettuun terraarioon on käytännöllistä tehdä rampilla varustettu ovi, josta kilpikonnat voivat halutessaan kulkea oma-aloitteisesti.

HUOM! Kilpikonnat eivät kestä lattiavetoa! Terraario voidaan siksi joutua asettamaan esimerkiksi tiilien päälle 15-20cm lattiapinnan yläpuolelle.

Terraariossa on olennaista hyvä ilmanvaihto. Riippuen kilpikonnalajin elinalueesta, kosteustaso vaihtelee. Terraariossa kosteus on kuitenkin ensisijaisesti ilmankosteutta ja pohjamateriaali pidetään kuivana tai vain lievästi kostutettuna. Kuivilta alueita tulevien kilpikonnien terraariossa kaivelumateriaali pidetään kosteana ( = korvaa wetboxin), vaikka pohja olisi muuten kuiva. Kaikilla maakilpikonnilla tarvitaan lisäksi vesiallas, mihin eläin mahtuu kokonaan ja missä se pystyy juomaan.

Maakilpikonnat ovat päivaktiivisia ja suurin osa lajeista on peräisin avoimilta alueilta. Kilpikonnien terraariossa tarvitaan siten tehokasta valaistusta ja UV-säteilyä. Hämärä valaistus voi vaikuttaa negatiivisesti eläinten aktiivisuustasoon.

Maakilpikonnan terraarion sisustaminen on yksinkertaista, kärjistettynä terraariossa tarvitaan suuren liikkuma-alueen ohella kävelyyn sopivaa pohjamateriaalia, vesiallas johon kilpikonna mahtuu kokonaan (vettä yläkilven alareunaan asti), lämpölampulla luotu paistattelupaikka, piilopaikka ja useimmilla lajeille mahdollisuus kaivautumiseen. Terraarion muu sisustaminen ei ole ehdottoman välttämätöntä, mutta se luonnollisesti tekee terraarion kilpikonnan kannalta mielenkiintoisemmaksi ja kohentaa huomattavasti esteettistä ilmettä.

Kilpikonnien esiintymisalueesta ja lajista riippuen luonnollinen pohjamateriaali vaihtelee, mutta terraariossa lajien välillä ei ole juuri käytännön eroja materiaalin valinnassa. Materiaalin on tarkoitus olla kiinteää eli sopia hyvin raskastekoisen eläimen kävelyalustaksi ja toisaalta sitoa nopeasti ulosteet. Kuivilta alueilta kotoisin olevilla kilpikonnilla voidaan käyttää turve/hiekka-seosta, savea, savipohjaista sekoitusta tai luonnosta haettua maa-ainesta. Puhdas hieno hiekka ei pääsääntöisesti sovi eläimille, jotka eivät luonnossa elä hiekalla ja siitä tehty kerros on lisäksi liian upottava. Metsäalueilta peräisin olevilla lajeilla voidaan käyttää edellämainittujen ohella kaarnahaketta. Savipitoinen pohja on kätevä, koska se voidaan sumutinpullolla kasteltuna tampata kiinteäksi kerrokseksi ja yhdistettynä liuskekiviin tai keramiikkalaattoihin se vastaa erityisen hyvin kynsiä kuluttavaa luonnollista maanpintaa.

Pohjan tulee olla helposti puhdistettava, eli yhtenäinen sisustusesineiden alle asetettu sanomalehti, pahvi tai matto ei sovi. Ne ovat lisäksi niin imukyvyttömiä materiaaleja, että kilpikonna talloo helposti omissa ulosteissaan, levittää ne laajalle alueelle ja sotkee itsensä.

HUOM! Pohjamateriaalia tarvitaan vain ohut kerros riippumatta siitä onko kilpikonna kaivautuva laji vai ei. Varsinainen kaivelualue järjestetään erikseen, koska koko terraarion pohjan alan pitäminen riittävän paksuna kaivamiseen on tarpeetonta ja vaatiin tolkuttoman määrän pohjamateriaalia. Terraarion painokin muodostuu tällöin kohtuuttoman suureksi. Myös munintapaikka järjestetään erikseen, erityisesti jos kaivamiseen käytetään levytunnelia.

Huomattava osa avoimilla alueilla tavattavista maakilpikonnista on jossain määrin kaivautuvia, eli ne viettävät aikaansa tunneleissa tai irtomaahan kaivautuneina sekä talvihorroksen aikana että kesäkaudella. Terraariossa kaivautumismahdollisuuden järjestäminen on erittäin suositeltavaa.

Kaivelumateriaali on vastaavaa kuin varsinainen pohjamateriaali ja se voidaan pitää ylhäältä avonaisessa laatikossa. Käytännössä on kuitenkin selvästi parempi tarjota kilpikonnalle mahdollisuus kaivaa tunneli vaakatasossa, koska avoinaisessa kaivelulaatikossa järkevä kaivaminen ei ole mahdollista. Kaivautumismahdollisuus on käytännöllisintä järjestää tarjoamalla kilpikonnalle levyrakenteinen kaivuutunneli, joka antaa sekä luonnollisen mahdollisuuden kaivamiseen ja toimii samalla piilopaikkana. Koska tunneli on levykattoinen, tarvittavan pohjamateriaalin määrä voidaan pitää mahdollisimman alhaisena ja kaivettu tunneli on siitä huolimatta luonnollinen eli se ei romahda kuten avoinaisessa kaivelulaatikossa. Tunneli toimii täten samalla pysyvänä piilopaikkana, minkä kilpikonna voi kaivaa mieleisekseen. Levykattoisen tunnelin katto voidaan myös hyödyntää liikkumatilana.

Kaivautuvan maakilpikonnan terraario: Levyrakenteinen kaivuutunneli lisää tasaisen kattonsa kautta kilpikonnan käytettävissä olevaa liikkumapinta-alaa. Esimerkkiakvaario on maakilpikonnan terraarioksi liian pieni, todellisuudessa terraarion pohjapinta-ala olisi ainakin neljä kertaa suurempi ( = 2 neliömetriä). Kaivuutunneli olisi mitoiltaan pidempi ja korkeudeltaan suhteutettu kilpikonnan kokoon. Vesiallas puuttuu kuvasta. Elävät kasvit ovat käyttökelpoisia kunhan ne pysyvät kilpikonnien ulottumattomissa.

Kuivilta seuduilta peräisin olevien kilpikonnien terraarion ilmankosteus pidetään alhaisena. Pohjamateriaalin tulee myös olla pääsääntöisesti kuivahkoa. Toisaalta on kuitenkin huomioitava, että luonnonoloissa maata kaivettaessa maa-aines muuttuu nopeasti kosteammaksi vaikka pintamaa olisikin täysin kuivaa. Toisekseen aavikoillakin öinen ilmankosteus nostaa tilapäisesti kosteutta, vaikka päivisin alue onkin kuiva. Terraariossa luonnollinen kosteus tulee huomioida siten, että kaivelualueen maa-aines pidetään lievästi kosteana. Kastelu onnistuu helpoimmin kaatamalla kaivelumateriaaliin vettä (kosteus jakautuu materiaaliin itsestään), sumuttamalla tapahtuva pinnan kastelu on tehotonta. Avattavalla katolla varustettu levyrakenteinen kaivuutunneli mahdollistaa sisällä olevan materiaalin kastelun tarpeen mukaan. Kuivissa oloissa elävillä liskoilla ja käärmeillä kosteuden tarjoamiseen käytetään pääsääntöisesti erillistä wetboxia, mutta kaivautuvien kilpikonnien tapauksessa wetboxina toimii kostutettu kaivelumateriaali, sillä varsinaisen wetboxin käyttö on kilpikonnilla epäkäytännöllistä. Terraarion ilmankosteuden ei-toivottu nousu estetään riittävän tehokkaalla ilmanvaihdolla.

Kaivuutunneli toimii sekä kaivuumahdollisuutena että piilopaikkana ja on käytännössä luonnollisin mahdollinen piilopaikka mikä terraarioon voidaan järjestää. Kaivamista harrastavilla kilpikonnalajeilla kaivuutunnelin käyttö on siten erittäin suositeltavaa ja kostutettu kaivelumateriaali toimii samalla wetboxina. Ne kilpikonnalajit jotka eivät kaiva, tarvitsevat pääsääntöisesti kuitenkin ainakin yhden piilopaikan terraarioonsa. Yleisesti ottaen yksilön kokoon suhteutettu puurakenteinen tunneli tai laatikko on kätevin ratkaisu. Tunneli voi olla avoin molemmista päistä, jolloin se voi olla varsin kapea, laatikkomallisen piilopaikan tulee olla niin laaja-alainen että kilpikonna mahtuu kääntymään ympäri sen sisällä. Pienillä yksilöillä voidaan käyttää esimerkiksi kaarevia kaarnan paloja tai halkaistuja muoviputkia.

Maakilpikonnan terraario: Ne kilpikonnalajit, jotka eivät kaivaudu voidaan hoitaa vastaavissa terraarioissa kuin kaivautuvat lajit sillä erotuksella, että kaivuutunnelia ei täytetä pohjamateriaalilla vaan se on normaali piilopaikka. Piilopaikat voidaan vaihtoehtoisesti järjestää laatoilla, kaarnapalasilla tms. Vesiallas puuttuu myös tästä kuvasta.

Erikoistapauksena voidaan mainita terraarioharrastuksen piirissä toisinaan tavattava pannukakkukilpikonna (Malacochersus tornieri), joka on sopeutunut elämään kallionkielekkeiden alla eikä viihdy laajalla avoimella pohjalla. Pannukakkukilpikonnan terraariossa yhtenäisen vanerilevyistä tai keramiikkalaatoista rakennetun kielekkeen olisi hyvä kiertää sivuseinän etuosasta takaseinän kautta toisen sivuseinän etuosaan ja lisäksi terraarion keskelle rakennetaan yksi tai useampi 360° kielekkeen tarjoava saareke. Pannukakkukilpikonna on erittäin litteä, joten kielekkeet ovat hyvin matalia ja ne voidaan rakentaa kahteen kerrokseen terraarion pinta-alan optimoimiseksi ilman putoamisvaaraa.

Pannukakkukilpikonnan terraario: Kielekkeiden alla elämään sopeutuneen pannukakkukilpikonnan terraarioon voidaan järjestää liikkumapinta-alaa lisäävä kaksitasoinen kieleke keramiikkalaatoista. Kuvan laattarakennelmat on tehty lisko- / käärmeterraariota varten, mutta periaate on sama kuin pannukakkukilpikonnan tapauksessa.

Varsinkin metsäalueilta peräisin olevat lajit saavat yleistä lisäsuojaa kasvillisuudesta, joten terraarioon on hyvä laittaa kasveja varsinkin jos kyseessä on ylhäältä avoin terraario. Koska varsinaiset maakilpikonnat ovat kasvinsyöjiä (maalla elävät suokilpikonnat, kuten pohjois-amerikkalaiset Terrapene spp.-lajit ovat ensisijaisesti petoja) ja kömpelöt eläimet muutenkin tallovat hennommat kasvit, kasvit on pääsääntöisesti asetettava ruukuissaan niin ylös, että kilpikonnat eivät ylety niihin. Valittujen kasvilajien tulisi siten olla kasvutavaltaan niin pystyjä, että lehdet eivät roiku alaspäin terraarion pohjalle ja myrkylliset kasvit ovat sopimattomia.

Lämpölamppu on päiväaktiivisilla maakilpikonnilla hyvin olennainen varuste. Kilpikonnien paistattelupaikkaa ei tule järjestää pohjalämmityksellä ja lämpölampun tulee olla tehokaasti säteilevä auringonpaistetta jäljittelevä kohdepolttimo, keraamiset lämmittimet eivät ole suositeltavia. Vaikka osa terraarioharrastuksen piirissä usein tavattavista kilpikonnalajeista elää luonnossa sademetsissä eikä niin ollen luonnossa paistattele, kaikilla maakilpikonnalajeilla tulee kuitenkin terraariossa käyttää lämpölamppua yleisen lämmityksen ohella.

Lämpölampun tehoa valitessa tulee huomioida kilpikonnien korkea vartalo. Lämpötilan tulisi olla suunnilleen sama sekä tason pinnalla, että kilpikonnan kilven päällä. Polttimon tulee siten olla riittävän tehokas, jotta sopiva lämpötila saadaan aikaan koko vartalon alueelle.

Kilpikonnien vatsakilpi ei painu tiiviisti tasoa vasten kuten muiden matelijoiden vartalo, joten lämpölampun alla oleva liuskekivi tai keraaminen laatta ei ole tarpeen. Pohjamateriaali lämpenee samalla tavalla ja joustavasta alustasta kilpikonna saa paremmin lämpöä myös alakilpensä kautta.

Maakilpikonnat ovat päiväaktiivisia. Useimmat maalla elävät lajit ovat paistattelevia ja kotoisin suhteellisen avoimilta seuduilta, joten valaistuksen tulee olla riittävän tehokasta ja UV-säteily on tarpeen. UV-putki asetetaan paistattelupaikan yläpuolelle, koko terraarion alan kattaminen UV-putkilla ei ole tarpeellista.

Vesiallasta käytetään kaikilla maakilpikonnilla riippumatta lajin elinalueesta. Vesialtaan ei tarvitse olla syvä, riittää kun kilpikonna mahtuu siihen kokonaan ja vesi ulottuu suunnilleen yläkilven alareunaan asti; tällöin kilpikonna saa suunsa vedenpinnan alapuolelle ja pystyy juomaan. Astian tulee luonnollisesti olla muodoltaan sellainen, että kilpikonna pääsee helposti veteen ja pois vedestä. Astian tulisi myös olla tukevasti pystyssä pysyvä kaatumisen estämiseksi. Sileäpintaiset keramiikka-astiat ovat helposti puhdistettavia ja painavina ne pysyvät hyvin pystyssä, mutta sileä lasituspinta voi olla kilpikonnalle liian liukas. Tällöin astian pohjalle voidaan laittaa kivijäljitelmälaatan palanen pitoa lisäämään.

Vesiastian ei tarvitse olla maalla elävällä kilpikonnalla paljon yksilön kokoa suurempi, koska maakilpikonnat eivät liiku vedessä ja laajapintainen vesiallas kutistaa terraarion pohjapinta-alaa. Tietyt vesistöjen liepeillä viihtyvät maalla elävät kilpikonnalajit (jotka kuuluvat taksonomisesti suokilpikonniin) käyvät kuitenkin usein varsin aktiivisesti vesiastiassa, joten näillä lajeilla allas voi olla niin suuri, että kilpikonna mahtuu kävelemään siellä ainakin muutamia askelia suuntaansa / pääsee kokonaan veden alle. Vesialtaan tulee kuitenkin olla aina helposti terraariosta poistettava puhdistamisen helpottamiseksi.

Kosteuden huomiointi on myös kilpikonnien terraariossa olennaista. Ilmankosteustaso vaihtelee eri lajien elinympäristöjen mukaisesti. Kuivilta alueilta tulevien lajien hoidossa tulee huomioida kostean alueen tarve vesiastian lisäksi, mikä kaivautuvien lajien tapauksessa järjestetään pitämällä kaivelumateriaali kosteana, vaikka pohjamateriaali olisikin muuten kuiva. Tavallinen wetbox on kilpikonnien hoidossa yleensä epäkäytännöllinen, koska kömpelön eläimen tarvitseman ison kulkuaukon takia kosteus haihtuu varsinkin suurempien yksilöiden wetboxeista varsin nopeasti. Wetbox siis korvataan kostuttamalla kaivautumismateriaali, kuten on selostettu ylempänä pohjamateriaalin yhteydessä. Sumuttamalla tehty yökasteen simulointi voi olla lisäksi hyödyllistä joidenkin lajien hoidossa.

Kuten edellä todettiin, kilpikonnien terraariossa on olennaisinta vapaa liikkumatila. Terraarion pohjan ei tarvitse olla vaakasuora, vaan myös rinnemäinen sisustus on mahdollinen, mutta se vaatii paljon pohjamateriaalia suuressa terraariossa. Tästä syystä varsinainen pengertäminen ei ole käytännöllistä ja pohja pidetään lähtökohtaisesti tasaisena.

Sisustusesineiden tulee olla sellaisia, että ne eivät kohtuuttomasti pienennä kilpikonnan käytettävissä olevaa pinta-alaa. Käytännössä matalat esineet kuten liuskekivet, keraamiset laatat ja halkaistut puunoksat ovat hyviä, koska kilpikonna voi kulkea / kiivetä niiden ylitse. Terraariota voidaan jakaa osiin esimerkiksi isommalla tekokivellä tai juurakolla, mutta tällöinkin pohjapinta-alan hävikin tulisi olla mahdollisimman pieni. Kasvit voidaan asettaa korkeissa ja tukevissa ruukuissa terraarion pohjalle tai piilopaikkojen katoille.

Levyrakenteista kaivuutunnelia käytettäessä on varmistettava ettei kilpikonna pääse putoamaan. Vaikka korkeuserot ovatkin matalia ja terraarion pohjamateriaali vaimentaa pudotusta, putoaminen on aina riski ja kilpikonna saattaa päätyä selälleen kohtaan, jossa se ei kykene kääntymään oikein päin. Kilpikonnat pystyvät kiipeämään yllättävän hyvin pystysuoran tasareunaisen esteen ylitse saadessaan molemmat etujalkansa reunan yli. Tämän takia seinämien tulisi olla yläreunaltaan epätasaisia (pykälikkäitä tai lovettuja), mikä estää tehokkaan punnertamisen mahdollistavan otteen saamisen molemmilla jaloilla. Vaihtoehtoisesti voidaan käyttää esimerkiksi riittävän korkeaa verkkoseinää.