Kiipeilevien liskojen terraario

Kiipeilevien sammakkoeläinten ja kiipeilevien käärmeiden terraarion sisustus on yleisesti ottaen aina samalla periaatteella tehty, koska eläinten fyysisistä ominaisuuksista johtuva kiipeilytapa on sama lajista riippumatta. Kiipeilevät liskolajit sen sijaan voidaan jakaa kolmeen ryhmään kiipeilytapansa perusteella; 1) tarttumalevyillä kiipeilevät gekot, 2) kynsillä kiipeilevät liskot ja 3) tarttumaotteella kiipeilevät kameleontit. Gekkojen ja kynsillä kiipeilevien lajien tapauksessa luonnollinen habitaatti voi tarkoittaa kiipeilyä puissa/pensaissa tai kalliopinnoilla, mikä sinänsä ei toiminnallisesta näkökulmasta välttämättä juurikaan vaikuta terraarion sisustukseen, koska eläimet kiipeilevät kiipeilykelpoisilla pinnoilla riippumatta siitä mitä materiaalia ne ovat.

Terraarion sisustuksen kannalta kynsillä kiipeilevälle liskolajille sopiva terraario sopii myös tarttumalevyillä kiipeileville gekoille, joten periaatteessa terraarion sisustustyyli jakautuu kameleonttiterraarioihin ja yleisesti muiden kiipeilevien liskojen terraarioihin. Terraarion yleinen sisustustapa ei juurikaan vaihtele kynsillä kiipeilevien lajien välillä, koska kiipelyrakennelman tekninen periaate on sama; laajat kiipeilykelpoiset vertikaalipinnat jotka periaatteessa ulottuvat terraarion kattoon asti ja riittävän leveät horisontaaliset pinnat kiipeilyrakennelmassa.Gekkojen terraario voidaan toki sisustaa myös pelkillä tukevalehtisillä kasveilla ja / tai pystyillä keramiikkalaatoilla tai vanerilevyillä, mikä ei sovi kynsillä kiipeileville lajeille.

Kiipeilevien liskolajien terraarion pohjamateriaalina voidaan käyttää periaatteessa mitä tahansa materiaalia, mikä on helppo pitää puhtaana. Erityisesti lajeilla jotka eivät juurikaan laskeudu terraarion pohjalle pohjamateriaalia tarvitaan vain nimellisesti. Hieno hiekka ei kuitenkaan ole sopivaa muilla kuin luonnosakin hiekan kanssa tekemisiin joutuville lajeille. Iguaanien ja muiden kasvinsyöjälajien tapauksessa materiaalin tulisi olla syömäkelvotonta, esimerkiksi suikaloitu sanomalehti ei käy. Maa-aineksella täytetty muninta-astia on erillinen laatikko, joka asetetaan terraarion pohjalle.

Kiipeileviä liskolajeja on suhteellisesti eniten metsissä, nimenomaisesti trooppisissa metsissä, ja gekkoja lukuunottamatta lähes kaikki liskot ovat päiväaktiivisia. Paistattelun mahdollistava lämpölamppu on olennainen ja sitä tulee käytännössä käyttää kaikilla päiväaktiivisilla lajeilla.

Kiipeilevät lajit eivät yleensä käytä vesiallasta vaikka laji olisikin luonnossa vesialueiden välittömässä läheisyydessä elävä ja tarvittaessa uiva tai veteen pakeneva. Vesialtaalla ei siten pääsääntöisesti ole terraario-oloissa toiminnallista merkitystä, joten se voidaan korvata pienemmällä juomavesiastialla. Puissa elävät liskot piiloutuvat lähtökohtisesti pelkästään olemalla puussa, joten normaalit wetboxit ovat hyödyttömiä. Kosteus tarkoittaa kiipeilevien lajien terraarioissa nimenomaisesti ilmankosteutta ja usein myös eläinten säännöllistä sumuttamista.

Terraarion sisustuksen kannalta kiipeilevät liskot jaetaan siten yleisellä tasolla kahteen ryhmään, kun kysillä ja tarttumalevyillä kiipeilevät pidetään yleensä samalla tavalla sisustetussa terraariossa. Tarttumalevyja hyödyntäviä gekkoja voidaan kuitenkin pitää levysisusteisessa terraariossa, missä liskojen käytettävissä ole pinta-ala saadaan merkittävsäti suuremmaksi kuin kysillä kiipeilevien lajien terraarioissa on mahdollista. Tarttumalevyillä varustettujen gekkojen erikoisterraariota käsitellään siksi oman erikoistapauksenaan.

Tarttumalevyillä varustetut gekot poikkeavat tarttumalevyillä varustetuista lehtisammakoista kuitenkin niin, että ne voivat liikkua myös tasoja alapuolella ja terraarion katossa, kun taas sammakot käyttävät vain pystysuoria pintoja ja tasojen yläpuolia. Lehtisammakoilla ei siten käytännössä voida käyttää vapaasti terraarion seiniin nojaavia laattoja tai kaarnankappaleita, koska ainoastaan nojalleen asetettujen pintojen yläpuolet ovat käyttökelpoisia. Pystysuora asennus mahdollistaa tason molempien puolien käytön, mutta taso on silloin kiinnitettävä alustaan tai ripustettava roikkumaan katosta mikäli kappale ei ole lähes terraarion korkuinen, jolloin se voidaan kiilata paikalleen.

Gekoilla taas pystytasojen käyttö sisustuksessa on huomattavasti helpompaa, koska ne voivat hyödyntää tason molemmat puolet riippumatta tason asennosta. Laattoja tai kaarnakappaleita voidaan siten asettaa nojaamaan vapaasti terraarion seiniin ja toisiaan vasten useampaan kerrokseen, jolloin terraarion sisälle saadaan huomattavasti enemmän pinta-alaa verrattuna pelkkiin seiniin. Pystytasojen käyttö gekkoterrariossa vertautuu siten hyötypinta-alan lisäämisen kannalta laattarakenteisen monikerroksisen piilopaikat käyttöön maassa elävien herppien terraarioissa.

Gekot pystyvät myös hyödyntämään isolehtisiä tukevia kasveja lehtisammakoiden tavoin. Verrattuna kiipeilypuihin, monet kasvit tarjoavat paljon enemmän tehopinta-alaa, joten niitä kannattaa usein suosia kiipeilypuiden asemasta.

Seuraavassa kuvasarjassa on esimerkki tarttumalevyillä varustettujen gekkojen terraariosta, jossa liskojen käytettävissä oleva vertikaalipinta-ala on maksimoitu. Teknikka on erityisen hyvä kapeassa terraariossa, koska ohuet levyt vievät vain vähän tilaa. Keraamiset laatat ja männynkaarnalevyt nojaavat vinosti seiniin ja toisiinsa, mutta koskettavat taaempana olevaa levyä ainoastaan yläreunastaan. Levyinä voidaan luonnollisesti käyttää muutakin materiaalia, esimerkiksi vaneria. Gekot voivat siten liikkua levyjen väliin jäävässä tilassa sekä ylä- että alapuolisella pinnalla. Kuvassa vasemmassa takanurkassa on wetbox, joka voidaan muuttaa munintalaatikoksi. Laatikon päällä on muutama yksittäinen helposti poistettava laatta. Vaakasuorat pinnat eivät ole gekoilla yhtä olennaisia kuin vertikaalitasot, mutta niitä voidaan helposti järjestää puupalikoiden tai betonitiilenpalasten avulla samalla tavalla kuin kuvan wetbox on naamioitu.

Muista liskoista poiketen suurin osa gekoista on yöaktiivisia, joten ne eivät juurikaan paistattele lämpölampun alla kun terraarion yleislämpötila on sopiva. Lämpölamppu kuitenkin tarvitaan terraariossa ja kiipeileville gekoille luodaan terraarion vertikaalipinnalle vastaava lämmitetty piilopaikka kuin maanpinnalla eläville yöaktiivisille eläimille. Kiipeilyrakennelman lämmitettävä kohta tulee käytännössä tehdä keraamisesta laatasta, vaikka muu sisustus koostuisikin kaarnasta tai kasveista. Gekot voivat siten halutessaan lämmitellä laatan etupuolella lampun valokeilassa tai piilossa laatan takana. Piilopaikan lämmittämiseen voidaan käyttää myös takaseinän ulkopuolelle piilopaikan kohdalle kiinnitettyä lämpökaapelia tai -mattoa edellyttäen, että terraarion takaseinä läpäisee lämpöä. Vaihtoehtoisesti kaapeli tai matto voidaan laittaa terraarion sisäpuolelle ja kiinnittää keraamisen laatan yläpuolelle, jolloin laatan alapuoli lämpenee samalla tavalla kuin lampulla lämmitettynä.

Kiipeilevillä gekoilla wetbox on usein hyödytön, joten terraarion yleisellä ilmankosteudella on merkitystä. Juomavesikuppi on välttämätön. Monet gekot juovat luonnossa pisaroita, mutta terraariossa useimmat lajit käyttävät vesikuppia.

Kynsillä kiipeilevillä eläimillä olennaisia ovat vaakasuorat oksat ja riittävän karkeapintaiset, enintään 90 asteen pystysuorat pinnat. Luonnossa monet näistä liskoista liikkuvat suurten puiden rungoilla, paksuilla oksilla ja kalliopinnoilla. Terraariossa on täten olennaista käyttää riittävän paksuja oksia, jotka tarjoavat riittävän leveää liikkumispintaa.

HUOM! Vaikka tähän kategoriaan kuuluvien liskojen koko on varsin pieni, oksien tulee olla suhteessa eläimen kokoon huomattavasti paksumpia kuin kameleonteilla tai kiipeilevillä käärmeillä. Tämä erityisesti siksi, että vaikka monet liskot pystyvät tarttumaan pystysuuntaisiin oksiin syliotteella ja kiipeämäänkin tälläistä ohutta runkoa pitkin, ne kuitenkin kiipeävät paljon helpommin leveää karkeaa pintaa pitkin ”juoksemalla”. Vaakasuorilla oksilla riittävä oksan paksuus myös helpottaa eläinten liikkumista. Pienillä risuilla nämä liskot eivät pääsääntöisesti viihdy, koska ne eivät pysty tarttumaan oksiin puristusotteella kuten kameleontit.

Käytännössä kiipeilyrakennelman järjestämiseen käytetään tikasmallia sillä erotuksella, että vaakaoksat ovat enimmäkseen selvästi paksumpia kuin käärmeillä, käytännössä halkaisijaltaan pääasiallisesti n. 5-7cm pienilläkin liskoilla (päätytikkaat voivat olla ohuemmista puista tehtyjä). Koska kiipeilyrakennelmassa tarvitaan ainoastaan oksien yläpuolta, oksat voidaan halkaista pituussuuntaan, jolloin rakennelman paino saadaan alhaisemmaksi ja materiaalintarve puolittuu.

HUOM! Koska liskot eivät kiipeä kunnolla ohuita päätytikkaita pitkin, rakennelmassa on olennaista käyttää myös pystysuoria ja viistosta tasolta toiselle / maahan kulkevia oksia tai kaarnasiivuja, jotka siis ovat yhtä paksuja kuin varsinaiset liikkumaoksat.

Seuraavissa kuvissa on tyyppiesimerkki kiipeilevän liskon terrariosta, johon on järjestetty kiipeilyrakennelma tikasmenetelmällä. Kyseinen terraario on jälleen hyvin pienikokoinen, mutta periaate on sama terraarion koosta riippumatta. Keinokivien käyttö sopii lähinnä terraarioihin joiden asukkaat kiipeilevät luonnossakin kalliopinnoilla ja ovat kooltaan pienikokoisia, koska tekokivet ovat sitä epäkäytännöllisempiä mitä suuremmiksi ja vankemmiksi ne täytyy tehdä. Vertikaalinen pinta-ala maksimoidaan kuvan esimerkissä latomalla kivet pääasiallisesti irti takaseinästä, jolloin rakennelma on joka puolelta liskojen käytettävissä. "Kallio" ei ole yhtenäinen, vaan irtokappaleista koottu, jolloin se käsittely on helpompaa ja kappaleiden väleihin on helppo kaivertaa liikkuma-alaa lisääviä rakoja. Suuremmilla liskoilla kevytsoraharkkojen käyttö on huomattavasti helpompaa kuin tekokivien valmistus.

Koska pienet liskot eivät kykene siirtelemään kiipeilypuita, rakennelma voidaan tehdä pienemmässä terraariossa sopivista puista myös ilman tikkaita. Osat sidotaan kiinni toisiinsa tarpeen mukaan. Kiipeilypuiden laji on vapaavalintainen, mutta yleisenä sääntönä niiden tulisi olla varsin oksattomia, koska liialliset pikkuoksat haittaavat eläinten liikkumista. Esimerkiksi katajasta täytyy usein karsia pienempiä oksia, ja erityisesti pikkuoksien tyviin muodostuvat tikut on myös poistettava. Käytetyn puun tulisi olla kynsillä kiipeilevillä lajeilla kuorimatonta ja mahdollisimman karkeakaarnaista. Tarttumalevyjä käyttävillä gekoilla myös kuorittu puu käy.

Luonnossa isojen puiden pystyrunkojen pinta muodostaa huomattavan osan liikkumapinta-alasta, ja terraariossa tätä jäjitellään mahdollisuuksien mukaan. Tämä voidaan järjestää karkealla seinäpinnoitteella (rappauksella) ja irtomateriaaleja käytettäessä kaarnalla tai aidoilla / keinotekoisilla puupölkyillä, jotka asetetaan seisomaan terraarion pohjalle.

Rappausta ei ole monissa tapauksissa mahdollista tehdä suoraan terraarion seiniin, jolloin se voidaan tehdä irtonaisille vanerilevyille, jotka kiinnitetään seinien päälle tai asetetaan nojaamaan vinosti seiniä vasten. Koska normaalista sementtipohjaisesta laastista tehty rappaus ei kestä lainkaan vääntymistä (polymeerilaasti sen sijaan kestää jonkin verran taipumista ja iskuja, joten korkeasta hinnastaan huolimatta Sika Top Seal 107 on tähän tarkoitukseen omiaan), levyjen tulee olla joko suhteellisen pieniä, paksuja tai pohjaan ruuvatuilla rimoilla jäykistettyjä. Yleisesti paras rappauskuviointi saadaan aikaan kuviotelalla. Rappauksen pinnan stabilointi polesterilla tai epoksilla lakkaamalla huonontaa selvästi kynsillä kiipeilevien lajien tarttumismahdollisuuksia, joten rapatut pinnat on tehtävä joko hyvin karkeiksi tai ne jätetään kokonaan pinnoittamatta. Irtonaisten levyjen käyttö on senkin takia suositeltavaa, että ne voidaan tarvittaessa poistaa terraariosta ja uusintarapata ilman että terraariota tarvitse tyhjentää muista sisusteista.

Kaarnaa on periaatteessa saatavilla varsin suurinakin kappaleina joko metsästä haettuna tai ostettuna korkkina. Koska ks. pienten liskojen terraarion korkeus on tyypillisesti enintään metri, kaarna on erittäin käyttökelpoista, koska se voidaan usein laittaa terraarioon kokopitkinä kappaleina. Jos paloja ei ole saatavilla riittävän suurikokoisina, niitä voi suhteellisen helposti yhdistää tasaamalla kappaleiden päädyt sahalla ja liimaamalla yhteen epoksilla tai polyesterillä (silikoni ei pidä, jos liitospintoja ei ole ensin stabiloitu hartsilla). Liitosta voidaan tukevoittaa takapuolella laminoidulla lasikuitukaistaleella tai liimatulla / ruuvatulla rimalla. Tukirimaa ja ruuveja käytettäessä varsinainen liimaaminen ei ole useinkaan tarpeen, pienten liskojen paino ei juurikaan rasita liitosta.

Kaarnan hyvänä puolena on, ettei se vie fyysisesti juuri lainkaan pohjapinta-alaa, vaikka kynsillä kiipeilevät lajit voivatkin hyödyntää kaarnalevyn molempia puolia ainoastaan silloin, kun kappale on täysin pystysuorassa. Sen sijaan vastaavan kiipeilypinnan muodostavat kokonaiset puupölkyt vievät selvästi enemmän tilaa ja rajoittavat muiden oksien asettelua, vaikka ne toisaalta tarjovat 360º liikkumapinta-alaa. pölkyt ovat myös suhteellisen painavia varsinkin tuoreesta puusta sahattuina. Sahattujen pölkkyjen käyttö on sikäli helppoa, että ne voidaan vain katkaista sopivan mittaisiksi ja asettaa vapaasti seisomaan terraarion pohjalle (jos pohja on kostea, eristävän korokkeen päälle, jotta ilma kiertää pölkyn alta ehkäisten homehtumista).

Aitojen pölkkyjen paino on varsin suuri, joten vastaavia runkoja voidaan tehdä myös keinotekoisesti styroksista. Keinotekoisen kaarnajäljitelmän kaivertaminen aidon näköiseksi on kuitenkin niin työlästä, eikä se käytännössä yleensä kuitenkaan edes vastaa aitoa ominaisuuksiltaan ja ulkonäöltään, ettei siihen kannata ryhtyä, vaan keinotekoisen kevytpölkyn pinta käsitellään kuviotelalla rappaamalla. Tällöin lopputulos on toiminnallisesti lähes yhtä hyvä kuin aito kaarna.

Pölkyt/kaarna ja rappaus: Pölkyt ovat suhteellisen käyttökelpoisia pienten lajien terraarioissa, mutta suuremmat rungonpätkät ovat turhan massiivisia ja painavia. Styroksisen keinopuunrungon tai vanerista tehdyn tason rappaaminen on käytännöllisempi vaihtoehto. Erityisesti levyrakenteet ovat hyviä, koska ne eivät vie juuri lainkaan pohjatilaa terraariossa. Kuviotelalla saadaan aikaan tyylikäs pinta. Kuvioinnin tulisi muodostaa ensisijaisesti vaakasuoria ulokkeita ja syvennyksiä, joista kynsillä kiipeävä eläin saa hyvän otteen. Mitä terävämmät reunat näissä pinnanmuodoissa on, sitä parempi. Jos kuviotelaa ei ole käytettävissä, toiminnallisesti hyvä kiipeilypinta saadaan aikaan vetämällä rappaukseen vaakasuoria raitoja esimerkiksi puutikulla. Rappaus saadaan tarttumaan sileään levyyn, kun levyn pintaan ruuvataan tai liimataan tarttuma-alustaksi metalli- tai muoviverkko. Myös erilaiset verhoilukivet ovat erinomainen kiipeilyalusta. Ne voidaan kiinnittää suoraan terraarion seinään tai rappauksen tavoin irtonaisille levyille. Laastista valetut verhoilukivet ovat kuitenkin usein tarpeettoman paksuja (eli painavia), joten terraarion kokonaispaino muodostuu turhan korkeaksi. Verhoilukivien hinta on myös huomattavan korkea verrattuna valmistusmateriaalin eli laastin mitättömään hintaan. Verhoilukiviä ei kuitenkaan tarvitse ostaa valmiina muutamaa näytekappaletta enempää, vaan niitä voi tehdä itse lateksimuotilla valamalla. Tekniikkaa käsitellään tarkemmin kalliotausta-osiossa. Tällöin kappaleiden painoa voidaan vähentää sekoittamalla laastin sekaan kevennysaineita, kuten murskattua leca-soraa. Kiipeilyyn erinomaisesti sopiva pinnoite saadaan aikaan myös sahaamalla valmiista kevytsoraharkoista muutaman sentin paksuisia siivuja ja liimaamalla ne terraarion seiniin verhoilukivien tavoin. Tällöin pinnoitteesta saadaan mahdollisimman kevyt ja sen kiipeilyominaisuudet ovat parhaat mahdolliset. Harkkopinnoite on helppo ja nopea tehdä, työvälineenä tarvitaan saha ja materiaalin hinta on hyvin edullinen. Savesta valmistettu leca-sora on väriltään tummanruskeaa (ehjän harkon rapattu pinta on harmaa), joten leikattujen harkkojen värisävy sopii sellaisenaan hyvin terraarioon.

Optimaalisimmillaan pienten kiipeilevien liskojen terraario sisustetaan sekä pystysuoralla kaarnalla että paksuhkoilla vaakasuorilla oksilla. Eläinten pääsy pohjalta yläoksille hoituu joko kaarnaa tai viistoja kiipeilyoksia pitkin. Kaarnasta saadaan myös piilopaikkoja sekä terraarion pohjalle että ylempiin kerroksiin. Kynsillä kiipeilevät eläimet eivät juurikaan hyödynnä kasvien lehtiä kiipeilyssä, vaan kasvit tuovat ensisijaisesti suojaa ja tarjoavat pisarapintaa (monet kiipeilevät liskot juovat ensisijaisesti pisaroita). Lisäksi kasvit luovat mikroilmastoa ja parantavat merkittävästi terraarion esteettistä ilmettä. Gekoille riittävän tukevalehtiset kasvit tuovat lisäksi lisää kiipeilypinta-alaa.

Pohjamateriaalia kiipeilevillä liskoilla tarvitaan vain pohjan peittävä kerros. Kiipeilevillä, päiväaktiivisilla hyönteissyöjäliskoilla pohjamateriaalin kannattaa olla mahdollisimman pelkistettyä, jotta ravintoeläimet eivät piiloudu sen sekaan. Materiaaliksi käy kuorihake, multa, turve/hiekka-seos, savi tai sammal. Myös sanomalehteä voidaan käyttää.. Esteettisenä lisänä voidaan käyttää kuivia lehtiä (huomioiden että ne kuitenkin helpottavat ravintoeläinten piiloutumista). Paksua pohjakerrosta kannattaa välttää myös siksi, että kaivuukelvottomalla pohjalla pidetyt liskot munivat munintalaatikkoon eivätkä piilota munia terraarioon.

Päiväaktiivisilla lajeilla paistattelulamppu asetetaan säteilemään terraarion yläosaan kiipeilyoksien päälle, yöaktiivisilla lajeilla lämmityksen käytetyn lampun sijainnilla ei ole varsinaista merkitystä. Elävät kasvit edellyttävät loisteputkivalaistusta, ja PÄIVÄ-AKTIIVISILLA lajeilla UV-valaistus on pääsääntöisesti tarpeen (suurin osa lajeista saa luonnossa ainakin jonkin verran aurinkoa, vaikka elävätkin metsissä).

Riippuen lajin tavoista, wetbox voi olla tarpeen ja / tai pohjamateriaali voidaan pitää kosteana (kasteltu multa, savi ja/tai rahkasammal). Ei-kylpevillä lajeilla tarvitaan juomavesiastia vaikka eläimet pääasiallisesti juovatkin pisaroita, ja kameleonteilla tippalaitteisto. Lisääntymisaikana tarvitaan myös erillinen munintalaatikko. Monet gekot tosin munivat vertikaalipinnolle.

Kameleonttien kiipeilytapa poikkeaa muista liskoista merkittävästi, sillä ne tarttuvat oksaan 2+2 varpaan puristusotteella ja käyttävät lisäksi häntäästä tarttumavälineenä. Tämä taas käytännössä tarkoittaa sitä, että kameleontit kiipeilevät puissa ja pensaissa omaan kokoonsa nähden varsin ohuilla oksilla eivätkä pysty lainkaan kiipeämään paksumpia runkoja tai kalliopintoja pitkin. Muutamat pienet kameleonttilajit ovat maassa eläviä, mutta suurin osa lajeista elää siis nimenomaisesti pensaissa ja matalahkojen puiden oksistossa.

Terraariossa kiipeilyrakennelma on toiminnallisesti katsottuna lähes välttämätöntä järjestää tikasmenetelmällä. Muista kiipeilevistä liskoista poiketen kiipeilyteline tehdään paljon ohuemmista kepeistä, jotta kameleontti voi tarttua niihin puristusotteella. Keppien ei tarvitse olla tasapaksuja, mutta kaikkien tulee olla riittävän ohuita koska liian paksut oksat ovat pois eläimen liikkumatilasta. Tämä koskee myös pystytikkaita, koska kameleontit kiipeilevät myös niitä pitkin tasolta toiselle.

Kiipeilyrakennelmassa tulee välttää umpikujien rakentamista, mikä on sinänsä helppoa suorakaiteen muotoisessa telineessä, missä jokainen taso muodostaa lähtökohtaisesti vähintään ympärikuljettavan renkaan. Tasoihin voidaan lisätä tarpeen mukaan poikkipuita. Vaakasuuntaisten keppitasojen tulee olla riittävän etäällä toisistaan korkeussuunnassa ja ylimmän tason tulee olla tarpeeksi kaukana katosta. Eri tasoja voidaan yhdistää vinoon asetetetuilla tasolta toisella johtavilla kepeillä, joista ainakin yhden tulisi ulottua terraarion pohjalle. Mitä enemmän terraariossa on oksia, sitä enmmän liskolla on kulkureittejä ja liikkumatilaa, mutta toisaalta terraariota ei saa tunkea liian täyteen. Jos oksat ovat liian lähellä toisiaan, eläimen liikkuminen vaikeutuu ja muu hoito (mm. kameleonttien juottamiseen käytettävä tippalaitteisto tyhjennettävinen ala-altaineen) käy hankalaksi.

Kiipeilytelineen oksat tulee sitoa tukevasti kiinni. Kameleontit ovat hyvin harkitsevia liikkujia ja varmistavat kulkureittinsä tukevuuden. Pyörivät tai muuten epävakaat kepit ovat kelvottomia ja kameleonteilla ei tule milloinkaan käyttää hauraita risuja, jotka saattavat murtua niiden alla. Katajaa lukuunottamatta oksat tulee siten ottaa aina tuoreesta puusta ja ylipäätään ainoastaan toisesta päästä tuettujen oksien käyttöä tulee välttää (tikasmallisessa kiipeilytelineessä keppien molemmat päät on tuettu). Pienillä poikasilla voidaan käyttää myös kipsialustaan valettuja tukevia heinänkorsia ja ruokoja.

Kameleontin terraario: Kameleontin terraariossa kiipeilyrakennelman pysty- ja poikkipuiden tulee olla yksilön kokoon suhteutettuja, jotta lisko saa niistä tarttuma-otteen. Tarvittavat kepit voi hakea ihan normaalista pajupensaasta tai muusta vesakosta ja ne voi ottaa käyttöön tuoreena. Oksia tarvitaan mahdollisimman tasapuolisesti koko terraarioon, mutta ne eivät saa kuitenkaan olla liian tiheässä mikä alkaa haitata liskon liikkumista. Alemmassa kuvassa on kiipeilyrakennelma, mikä on täysin sopimaton kameleonteille. Tätä mangrove/mopani- juurakoista tehtyä tyyliä näkee eläinkaupoissa ja luonnollisesti ne suosittelevat ks. juurakoita myös kotiterraarioon, kun sattuvat itse myymään niitä kovalla hinnalla...

Kameleonttiterraariossa kasvit ovat ensisijaisesti suojapaikka, koska limoviikunaa lukuunottamatta tavalliset huonekasvit eivät muodosta toiminnallisesti käyttökelpoista oksistoa. Luonnossa kameleontteja näkyy hyvin harvoin lehdettömissä puissa tai pensaissa, joten mikäli oikeita kasveja ei voida käyttää, ne on korvattava tekokasveilla. Lisäksi kasvien lehdille sumutettavat vesipisarat ovat juomaveden lähde.

HUOM! Kameleontit eivät pysty juomaan vesikupista, joten terraariossa ei tarvita vesiallasta tai edes juomakuppia. Kameleontit juovat luonnossa kasvien lehdille muodostuvia vesipisaroita. Terraariossa kameleonteilla tarvitaan kuitenkin käytännössä sumutuksen ohella erityinen tippalaitteisto, joka on toiminnassa ainakin osan päivästä ja varmistaa siten riittävän juomaveden saannin. Wetbox on täysin hyödytön kiipeileville lajeille, mutta munintalaatikko luonnollisesti tarvitaan.

Lämpölamppu asetetaan terraarion yläosaan ja se on käytännössä parempi suunnata paistatteluoksalle yläviistosta, jolloin se lämmittää tehokkaammin kameleontin laajaa kylkipinta-alaa.