Akvaattisten sammakkoeläinten terraario

Akvaattiset sammakkoeläimet oleskelevat jatkuvasti tai lähes jatkuvasti vedessä, joko pinnan alla sukelluksissa tai pinnalla vesikasvillisuuden päällä. Kategoriaan kuluu kaikkia sammakkoeläinten pääryhmiä eli hännättömiä sammakoita, pyrstösammakoita ja matosammakoita ja lajien koko vaihtelee parisenttisistä yli metrin mittaisiin jättiläissalamantereihin. Terraarioiden yleinen sisustus jakautuu täysin akvaattisten maa-aluetta tarvitsemattomien lajien akvaarioihin ja maa-aluetta tarvitsevien lajien akvaterraarioihin.

Akvaattisille sammakkoeläimille paras terraariotyyppi on ylhäältä avoin akvaario, koska vettä tarvitaan lähtökohtaisesti vähintään 20 cm. Edestä avautuvan liukuoviterraarion käyttö ja veden korkeus sopivat huonosti yhteen, koska liukuovien käyttö lisää tarpeettomasti terraarion korkeutta, jota eläimet eivät tarvitse ja hoitotoimenpiteetkin sujuvat helpommin ylhäältä avoimessa akvaariossa. Useimmat akvaattiset sammakkoeläinlajit tarvitsevat terraarioonsa kuitenkin jonkinlaisen vedenpinnan yläpuolisen alueen, jonka koko riippuu lajin elintavoista. Maa-alue voidaan luoda akvaterraarioon useilla eri tavoilla, joilla on omat etunsa ja heikkoutensa.

Myös akvaattisten lajien akvaterraariossa pohjapinta-ala on kaikista olennaisin mitta, ja vedenkorkeutta tarvitaan pääsääntöisesti vähintään 20cm veden pinnalla eläville lajeille ja vähintään 25-30cm pinnan alapuolella eläville lajeille. Luonnossa pinnan alapuolella elävät akvaattiset lajit eivät yleensä oleskele aivan matalassa vedessä ja pienissä lätäköissä, vaan suosivat syvempiä ja suurempia lammikoita. Vedensyvyyttä on lähtökohtaisesti vähintään useita kymmeniä senttejä, ja tämä tulee huomioida myös terraario-oloissa. Litroissa laskettavan vesimäärän tulisi myös olla mahdollisimman suuri.

AKVAATTISEN SAMMAKKOELÄIMEN TERRAARIOSSA SEKÄ POHJAPINTA-ALAN ETTÄ VESIMÄÄRÄN TULEE OLLA MAHDOLLISIMMAN SUURIA. Todellisen vesimäärän tulisi olla mielellään vähintään 50 litraa. Käytännössä tämä tarkoittaa vähintään 100 litran akvaariota pienimmille lajeille. Vesimäärän maksimointi tarkoittaa sekä mahdollisimman korkeaa vedenpintaa, että mahdollisimman vähän vettä syrjäyttävien sisustusesineiden käyttöä.

Akvaarioksi tehdyn altaan korkeus on tyypillisesti leveyttä suurempi, joten 100 litraisen altaan mitat ovat n. 75cm x 35cm x 40cm. Pohjapinta-alaa on siten n. 1/4 neliömetriä, joka tarjoaa pienille lajeille (kääpiökynsisiammakot, pienet vesiliskolajit) kohtuullisesti liikkumatilaa ja mahdollistaa asiallisen sisustamisen. Vettä altaassa on n. 25-35 cm riippuen maa-alueen tarpeesta, joten todellinen vesimäärä on 50-75 litraa. Tätä voidaan pitää miniminä vesiarvojen nopeiden muutosten puskurointia ajatellen. Eli käytännössä 100 litran akvaario on minimi varsinaisena terraariona pienille lajeille (japanin tuliliskot, kääpiökynsisammakot), pienempiä akvaarioita voi lähtökohtaisesti käyttää vain apualtaina. Keskikokoisille lajeille suositellaan vähintään 100*40cm (0,4m²) pohjaa, mieluummin 100*50cm (0,5m²), jolloin akvaarion nimelliskoko on 160-250 litraa. Suureksi kasvavat aksolotit, kylkiluuvesiliskot ja isommat sammakot tarvitsevat vielä suuremman tilan.

Akvaattiset sammakkoeläimet ovat muutamaa poikkeusta (mm. luolissa elävä olmi) lukuunottamatta kotoisin vesistöistä, jotka saavat runsaasti valoa. Vesistön koolla ei ole merkitystä, oli kyseessä sitten oja tai pieni järvi, se on aina paljaan taivaan alla ja aurinko paistaa veden pintaan suurimman osan päivästä. Vesistön ympärillä voi olla pensaita ja puita, mutta veden pinta saa aina suoraa auringonpaistetta. Vesi on pääsääntöisesti seisovaa tai hyvin hitaasti vertaavaa ja niinollen ”kirkasta”. Koska veteen tulee runsaasti valoa ja kirkas vesi päästää valon syvälle, vesikasvillisuus on rehevää ja käsittää yleensä sekä pinnan tuntumassa että täysin upoksissa kasvavia kasveja. Akvaattisten sammakkoeläinten akvaarioissa runsas valo on erittäin olennaista, ja suuremmissa akvaarioissa tarvitaan siten useampia loisteputkia. Suurin osa akvaattisista sammakkoeläimistä on lisäksi päiväaktiivisia. Tästä huolimatta, UV-säteilyä ei tarvita, vaan normaalit päivänvaloputket ovat sopivia.

Sammakkoeläinten terraarioissa elävien kasvien runsas käyttö pääsääntö. Eläinten vähäisestä yksilömäärästä johtuen veden kuormitus on hyvin kohtuullista, joten veden puhtaanapito nojautuu vedenvaihtojen ohella vahvasti biologisen tasapainon saavuttamiseen kasvien ja normaalin typpikierron kautta. Vesikasvillisuus tarjoaa eläimille keskeisen piilopaikan ylhäältä tulevaa uhkaa vastaan (akvaattiset lajit elävät pääasiallisesti kalattomissa vesissä eli vedenalaisia saalistajia ei käytännössä ole). Pyrstösammakoille pienilehtiset vesikasvit ovat myös munimisalusta. Veden pinnalla eläville sammakoille tukeva pintakasvillisuus taas on pääasiallinen liikkumis- ja oleskelualusta, ja veden pinnan yläpuolinen kasvillisuus luo suojaa.

Suurin osa akvaattisista sammakkoeläimistä on päiväaktiivisia ja monet lajit eivät juurikaan piilottele, koska vesikasvillisuus / sukeltamismahdollisuus tarjoaa yleistä suojaa. Terraarioon järjestetään kasvillisuuden lisäksi muutama piilopaikka juurakoilla tai laatoilla ja erityisesti maa- alueelle tarvitaan myös piilo. Päin vastoin kuin maaeläimet, akvaattiset lajit eivät tarvitse veden alla ahtaita piilopaikkoja joissa selkä ulottuu kattoon, koska piilopaikan ensisijainen tarkoitus on vain tarjota peitto yläpuolelta tulevaa saalistajaa vastaan. Piilopaikat ovat siten niin väljiä että niissä voi helposti kävellä, ja toiminnallisesti katsoen on hyvä tehdä piilo avoimeksi molemmista päistä, jolloin sen läpi voi kulkea.

Akvaattiset sammakkoeläinlajit elävät seisovissa tai erittäin heikosti virtaavissa vesissä. Virtausta ei saa olla myöskään terraario-oloissa, vaan veden tulee olla lähtökohtaisesti seisovaa, jolloin eläinten ei tarvitse millään tavalla ponnistella pysyäkseen paikallaan ja liikkuakseen akvaarion tasaisella pohjalla. Seisovissa vesistöissä on hiljaista, joten myös terraario-oloissa melu ja tärinä on poistettava. Tästä syystä moottorikäyttöistä sisäsuodatinta tai upotettavia pumppuja ei saa käyttää.

Akvaarion puhdistus perustuu säännöllisiin vedenvaihtoihin ja ulosteiden ja tähteiden imuroimiseen pohjalta (kuolleet kasvinosat voidaan jättää akvaarioon). Suodatinta ei yleensä tarvita lainkaan pienemmillä lajeilla. Jos suodatinta käytetään, sen tulee olla ulkosuodatin, joka toimii biologisena suodattimena (imuputken päähän lisätään helposti puhdistettava vaahtomuovipatruuna esisuodattimeksi). Pintakalvon synty voidaan tarvittaessa estää ilmapumppusuodattimella tai ilmaletkun virtauksella, mutta virtauksen ei tällöinkään tule olla kova ja se voi kohdistua vain osaan pinnasta.

Vedenparannusaineita ei tarvita akvaattisten sammakkoeläinten vedenvaihtojen yhteydessä. Veden seisottaminen yön yli avonaisissa astioissa poistaa automaattisesti johtoveteen lisätyn kloorin ja se on luonnollisesti suositeltavaa, mutta ei välttämätöntä varsinkaan, jos vaihdot ovat 25-30% luokkaa.

Akvaarion käynnistys on suositeltavaa tehdä samalla tavalla kuin normaalin akvaarion kanssa, eli allasta kypsytetään ensin muutama viikko ilman eläimiä, mutta muuten valmiiksi sisustettuna. Käytännössä kypsyttäminen ei kuitenkaan ole välttämätöntä, koska aksolotteja lukuunottamatta kyseessä ovat keuhkoilla hengittävät eläimet, jotka ainoastaan kylpevät vedessä. Toisekseen eläinten lukumäärä ja koko eli altaaseen tuleva kuormitus on vähäistä ja vedenvaihdot puhdistavat tehokkaasti vettä. Periaatteessa eläimet voidaan siis laittaa välittömästi perustettuun altaaseen, mutta altaan pystyttäminen ennakkoon on kuitenkin aina suositeltava tapa.

Myös akvaattisten sammakkoeläinten akvaarioissa tehokas ilmanvaihto on tärkeää. Akvaario on normaaliolosuhteissa mielellään kokonaan avoin ja verkkokannella peitetty, jolloin ilma vaihtuu itsestään ja terraarion ilmankosteus ei nouse. Peitinlasien käytössä on se hyvä puoli, että ne estävät pölyn pääsyä akvaarioon ja niinollen haitallisen pintakalvon muodostuminen veden pinnalle hidastuu. Peitinlasit eivät kuitenkaan voi olla yhtä umpinaiset kuin akvaariossa, jotta terraarion ilmakosteus ei kohoa, TAI akvaarion ilmatilaa on tuuletettava ilmapumpulla. Ilmapumppua käytettäessä ilmanvaihto on taattu, ja peitinlaseissa tarvitaan vain pieni rako sisään pumpattavan ilman letkua ja ulos poistuvaa ilmaa varten. Ilmastointi ei kuitenkaan saa tuottaa vetoa. Akvaattisten eläinten terraarion ei siis tule olla kostea ja kuuma vedenpinnan yläpuolella, vaan kosteuden tulee olla normaalia huoneilman kosteutta vastaava, käytännössä mikään normaalisti hoidettava laji ei ole kotoisin sademetsistä. Ilman lämpötilan tulisi vastata suunnilleen veden lämpötilaa, kylmää ilmaa hengittävä eläin voi vilustua. Valaisin yleensä lämmittää ilman automaattisesti sopivan lämpöiseksi.

Suurin osa akvaattisista sammakkoeläimistä on kotoisin lauhkeilta alueilta, joten useinmiten terraariota ei tarvitse lämmittää. Jos lämmitykselle on tarvetta, käytetään normaalia akvaariolämmitintä. Monilla lajeilla terraarion aktiivinen viilentäminen voi myös olla tarpeellista.

Sammakkoeläimiä hoidetaan aina lajiakvaarioissa. Ensisijaisesti tämä johtuu siitä, että luonnossa erityisesti pienemmät pyrstösammakot esiintyvät ja lisääntyvät ainoastaan kalattomissa vesistöissä. Kalat koetaan stressiä tuottavana uhkana ja pienetkin kalat saattavat näykkiä sammakkoeläimiä ja syödä kutua. Lisäksi sammakkoeläinten akvaarioiden seisova vesi ja sisustus ei ole sopiva useimmille kaloille ja kalat lisäävät vielä tarpeettomasti altaaseen kohdistuvaa kuormitusta. Erilajisia sammakkoeläimiä ei myöskään tule yhdistää, varsinkaan jos ne ovat kotoisin eri alueilta. Tästä aiheutuu mahdollisten yhteenottojen ja niiden uhan luoman stressin lisäksi tautiriski ja sammakkoeläinten ihoeritteiden kemiallinen riski toisille lajeille. Mikäli akvaarioon tarvitaan levänsyöjää (olosuhteiden ollessa kunnossa tarvetta ei lähtökohtaisesti ole), voidaan akvaarioon laittaa levää syöviä kotiloita. Mitään muita selkärankaisia tai selkärangattomia ei yhdistetä akvaattisten sammakoeläinten kanssa, vaan ne pidetään aina lajiakvaarioissa.

Akvaattisten lajien terraariovaatimukset ovat yleisellä tasolla samat, eli elävillä kasveilla ja muutamilla sopivilla piilopaikoilla varustettu laajapohjainen lajiakvaario, jonka pohjamateriaali on hienoa hiekkaa. Koska eläimet liikkuvat pääasiallisesti pohjalla, pohjan tulee olla tasainen ja liikkumiseen sopiva, eli kasvien lisäksi sisustusesineitä ei tarvita muutamaa juurakkoa tai laattakivistä tehtyä piiloa lukuunottamatta (kasvillisuus tarjoaa yleistä suojaa). Vedenkorkeutta tarvitaan melko runsaasti, tyypillisesti 20-40cm eli akvaario on yleisesti ottaen 1/2-4/5 täynnä ja todellinen vesimäärä on yleensä toista sataa litraa jo keskikokoistenkin lajien terraariossa. Veden tulee olla pääasiallisesti seisovaa, selvä virtaus ei ole sopivaa. Puhdistus perustuu säännöllisiin vedenvaihtoihin.

Olennainen akvaattisten sammakkoeläinten terraarion sisustamiseen liittyvä piirre on maa-alueen tarve. Akvaattiset sammakkoeläimet jaetaan siten terraariovaatimusten perusteella täysin akvaattisiin ja maa-aluetta tarvitseviin lajeihin:

Tähän ryhmään kuuluvat ”tuliliskoja” lukuunottamatta tavallisimmat eläinkaupoissa tavattavat veden alla elävät sammakkoeläimet eli kynsisammakot (Xenopus laevis), kääpiökynsisammakot (Hymenochirus boettgeri) ja aksolotlit (Ambystoma mexicanum). Harvinaisempia, mutta usein eläinkaupassa tavattavia lajeja ovat myös kennokonnat (Pipa spp.) ja akvaattiset matosammakot (Typhlonectes spp, eli ”caecilians”). Nämä lajit ovat täysin vesielämään sopeutuneita eivätkä ne koskaan nouse maalle, joten akvaterraariossa ei tarvita lainkaan pinnan yläpuolista aluetta. Korkkilauttaa voidaan kuitenkin käyttää suojaa antavana sisustuselementtinä.

Akvaattisten lajien terraariossa vedenkorkeutta tarvitaan useita kymmeniä senttejä, vaikka eläimet viettävätkin aikaansa lähinnä pohjan tuntumassa. Eläimet eivät juurikaan ui vedessä, mutta toisaalta ne eivät pysty millään tavalla hyödyntämään vedenpinnan yläpuolista tilaa eli akvaario täytetään mahdollisimman täyteen. Lisäksi tulee huomioida, että nämä eläimet eivät luonnossakaan viihdy aivan matalassa vedessä. Matosammakoita lukuunottamatta keuhkoilla hengittävät lajit hengittävät uimalla pinnalle, eli ne eivät yleisesti ottaen näe hengittämisen kannalta mitään eroa vedenkorkeuden suhteen, ja akvaarion vesimäärä voidaan siten pitää mahdollisimman suurena, mikä ehkäisee vesiarvojen äkillisiä heilahteluja.

Pohja-aineksen tulee olla niin hienojakoista, että kaikki jäte jää sen pinnalle. Pohjamateriaalina parasta on hieno hiekka, jolloin jätteet jäävät pohjan pinnalle ja ovat helposti poistettavissa ja pohja on luonnollisemman näköinen. Hienoa hiekkapohjaa ei tarvitse pöyhiä ja lapota, ainoastaan pinnalla olevat roskat poistetaan letkulla imemällä tarpeen mukaan. Sammakkoeläinten ulosteet ovat normaalisti siistejä paketteja, jotka voidaan poistaa akvaariosta letkulla tai haavilla. Veden alla hienon hiekan syömisestä ei ole käytännössä varaa, koska se ei tartu ravintoon. Jos yksittäisiä pieniä hiekanjyviä joutuukin syödyksi, ne eivät ole vaarallisia, sen sijaan akvaariosoran suuremmat rakeet voivat olla jo yksittäinkin nieltynä hengenvaarallista. Akvaariosora on lisäksi luonnottoman näköistä ja jätteet vajoavat sen sisään, eli sitä on jatkuvasti puhdistettava. Pohjasoran lappoaminen haittaa kasveja, häiritsee eläimiä ja vie turhaan aikaa, joten sora ei ole sopivaa pohjamaterialiksi. Pohjahiekassa ei tarvita lannoitteita, sammakot lannoittavat kasveja aivan riittävästi. Elävät kasvit ovat hyvin olennaisia sekä vesikemian että suojapaikkojen kannalta ja ne toimivat myös pyrstösammakoiden muninta-alustana.

Suurin osa akvaattisista sammakkoeläimistä ei tarvitse lämmitintä, mutta jos lämmitintä käytetään, sen tulee olla turvallisuussyistä riittävän pienitehoinen. Tehoa siis verrataan todelliseen vesimäärään, ei akvaarion kokoon, ja suositeltavaa on käyttää lisäksi ulkoista termostaattia joka katkaisee virran lämmittimen oman termostaatin mennessä epäkuntoon.

Useimmat akvaattiset sammakkoeläimet ovat kotoisin lauhkeilta alueilta, joten niiden terraariota on usein päin vastoin aiheellista viilentää huonelämpöä viileämmäksi. Liiallinen lämpö vaikuttaa haitallisesti eläimiin, niiden elimistö joutuu normaalia kovemmalle rasitukselle optimilämpöä kuumemmissa oloissa ja tämä taas vaikuttaa usein merkittävästi sammakkoeläinten elinikää alentavasti. Terraarion mahdollisia viilennystapoja käsitellään tekniikkaosiossa.

Eläinkaupoissa tavallisesti myytävät akvaattiset sammakkoeläimet elävät seisovissa tai olemattoman virtauksen omaavissa lammikoissa, ojissa ja puroissa. Monilla lajeilla on kyky havainnoida ympäristöään veden liikkeen kautta (kylkiviiva-aisti ja yleinen tunto), mikä luonnollisesti onnistuu vain seisovassa vedessä. Tästä syystä akvaarion vesi ei saa selvästi virrata varsinkaan pohjalla, vaan sen tulee olla käytännössä seisovaa. Veden pintaan voi olla tarpeellista kohdistaa hieman virtausta pintakalvon ehkäisemiseksi, mutta virtauksen tulisi tällöinkin olla maltillista ja paikallista. Jos suodatus on tarpeen, käytetyn ulkosuodattimen ei siten tule olla liian tehokas; 3-4 kertaa akvaarion vesimäärän tunnissä kierrättävä malli on sopiva. Tosin käytännössä merkitystä ei ole suodattimen kiertoteholla, vaan suodattimen paluusuuttimen tuottamalla virtauksella (pistevirtaus). Mitä laajemmalle alueelle suodattimen paluuvesi levitetään, sitä vähemmän syntyy haitallista virtausta. Suodattimen suihkuputkeen / letkuun saattaa olla aiheellista porata lisää reikiä tai liittää siihen ylimääräinen suihkuputki virtauksen hajottamiseksi.

Toinen seisoville vesistöille ominainen piirre on täydellinen hiljaisuus, mikä on erittäin olennaista myös terraario-oloissa. AKVATERRAARIOON EI SAA LAITTAA MOOTTORIKÄYTTÖISTÄ SISÄSUODATINTA. Sisäsuodatin tuottaa mallista riippuen enemmän tai vähemmän kovaa melua (sen voi todeta painamalla korva akvaarion lasia vasten), mikä on erittäin haitallista hiljaisuuteen sopeutuneille eläimille. Moottorikäyttöisestä sisäsuodattimesta lähtee kovan äänen lisäksi tärinää, molemmat ovat luonnottomia ja siten eläimille erittäin stressaavia. Jos akvaattiset sammakkoeläimet alkavat oleskella pidempiä aikoja maalla tai eivät lisäänny vaikka olosuhteet ovat muuten kunnossa, syynä on usein altaassa oleva sisäsuodatin. Tästä syystä yleisenä periaatteena sisäsuodatinta ei koskaan käytetä sammakkoeläimillä.

Varsinkaan pienemmillä lajeilla suodatinta ei yleensä edes tarvita eli siitä ei ole mitään käytännön etua. Eläinmäärä ja siten altaan kuormitus on vähäisempää kuin normaalissa kala-akvaariossa ja altaan puhtaanapito perustuu ensisijaisesti säännöllisiin vedenvaihtoihin joita elävä kasvillisuus ja biologinen kierto tukevat. Silloin kun suodatinta käytetään, sen tulee olla ulkosuodatin.

HUOM! Valutussuodatinta käytettäessä akvaarioon upotettava pumppu ei käy! Ne sammakkoeläinlajit, jotka elävät luonnossa virtaavassa vedessä (niitä ei käytännössä tavata eläinkaupan piirissä) tarvitsevat luonnollisesti virtausta myös terraario-oloissa. Melua ja tärinää ne eivät kuitenkaan siedä sen paremmin, eli virtaus järjestetään akvaarion ulkopuolisilla moottoreilla, joko pumpuilla tai ulkosuodattimilla.

Kynsisammakot (Xenopus laevis) ja kääpiökynsisammakot (Hymenochirus boettgeri) eivät ole piileskeleviä eläimiä, eli muutama juurakko tai väljä laattapiilo tarjoaa kasvillisuuden ohella riittävästi suojaa ja jakaa samalla terraariota osiin. Akvaarion kasvillisuus luo yleisen suojan yläpuolelta lähestyviä saalistajia vastaan, joten sammakot liikuskelevat vapaasti pohjalla yläpuolisten kasvien suojissa. Pohjan tulisi siten suhteellisen avoin ja akvaarion keski- ja yläosiinkaan ei pitäisi kasvattaa koko akvaarion alalle pintaan nousemista haittaavaa uimakelvotonta pöheikköä, eli kasvien kanssa ei tule liioitella ja niitä on tarpeen mukaan karsittava.

Pohjahiekkaa ei tarvita paljon, muutama cm on aivan riittävästi. Tällöin pohjaan voidaan tarvittaessa juurruttaa miekkakasvejakin, mm. herttamiekkakasvi pyysyy yli puolimetrisenä vedenpinnan yläpuolelle kasvaneena hyvin pystyssä parisenttisessä pohjakerroksessa ja sitoo samalla juurillaan pohjan kiinteäksi. Kynsisammakot ja kennokonnat eivät kaiva pohjaa eivätkä käytännössä juurikaan tuhoa hentojuurisiakaan kasveja. Kasvien valinta on vapaata, huomioiden kuitenkin kynsisammakoiden ja kennokonnien suurehko koko, eli ruusukemalliset kasvit ovat usein vastustuskykyisempiä sammakoiden yleiselle liikkumiselle.

Kennokonnilla (Pipa pipa) akvaarion pohjalle voidaan laittaa tammenlehtiä ja piiloutumistarve on jonkin verran kynsisammakoita suurempi, mutta elävät kasvit ovat tässäkin tapauksessa keskeinen suojaelementti. Muutama juurakko joiden alle eläimet voivat menne riittää hyvin piilopaikaksi.

Vedensyvyyttä tarvitaan mahdollismman paljon, eli akvaario voi olla lähes täynnä vettä. Puhtaanapito perustuu viikottaisiin vedenvaihtoihin ja pohjan imurointiin. Ulkosuodatin on usein hyvä useampia suurikokoisempia eläimiä sisältävissä akvaaroissa.

Koska nämä lajit eivät nouse maalle ja ovat muutenkin kiipeilykyvyttömiä, niiden karkaamisriski on käytännössä olematon jos akvaarion yläosassa on vajaa 10cm ilmatilaa.

Kynsisammakon akvaario: Kynsisammakoiden ja kennokonnien terraario sisustetaan muutamalla kiinteällä piilopaikalla, joiden alle eläimet voivat helposti mennä, ja yleistä suojaa antavalla elävällä kasvillisuudella. Sammakot oleskelevät etupäässä pohjalla, joten suurin osa pohjasta tulee pitää avonaisena. Hieno hiekka estää jätteiden vajoamisen pohjakerroksen sisään ja kasvit tarvitsevat ainoastaan muutaman senttimetrin hiekkaa. Kynsisammakot ja kennokonnat ovat hyviä uimareita ja hengittävät ponkaisemalla pinnalle. Tästä huolimatta pintaan ulottuva juurakko ja / tai kasvillisuus on suositeltavaa, jolloin sammakko voi halutessaan ottaa tukea pinnalla ollessaan. Vedensyvyyttä tarvitaan varsin paljon, mielellään vähintään 30cm (kuvan akvaario on 50cm korkea). Erityisesti kutuaikana kynsisammakot tarvitsevat syvää vettä.
Kynsisammakon akvaario II: Juurakoiden asemasta piilopaikat voidaan tehdä myös keramiikkalaatoista. Maaeläimistä poiketen piilopaikan ei tarvitse olla ahdas, vaan sammakoiden tulee päästä helposti liikkumaan piilossa. Tunnelimainen molemmista päistä avoin läpikuljettava piilo on käytännöllinen.

Aksolotti (Ambystoma mexicanum) poikkeaa muista tavallisista akvaariossa pidettävistä sammakkoeläimistä kiduksilla tapahtuvan hengittämisen ohella sikäli, että se on kotoisin kovan veden alueilta. Koska suomalainen vesi on luonnostaan pehmeää ja hapanta, aksolottien akvaarion vesiarvoja voi olla, ja yleensä onkin, suositeltavaa puskuroida kovuuden ja ph:n liiallista laskua vastaan. Sammakkoeläimet eivät ole yhtä tarkkoja vesiarvojen suhteen kuin kalat, mutta aksolottien akvaariossa ph-arvon tulisi olla neutraali (n. 7) ja veden tulisi olla vähintään keskikovaa. Periaatteessa vesiarvojen puskurointi onnistuisi varsin hyvin käyttämällä akvaariossa kalkkikiviä ja pohjalla kalkkikivimurskaa tai korallihiekkaa. Käytännössä kivet kuitenkin vievät akvaariossa tilaa huonontaen sen ominaisuuksia aksolottien näkökulmasta, kalkkikivimurske on turhan suurirakeista mikä johtaa pohjan likaantumiseen ja korallihiekka taas on kallista, joten vesiarvojen säätö onnistuu parhaiten ruokasoodalla ja kipsijauheella vedenvaihtojen yhteydessä. Tällöin sisustuksena voidaan käyttää tavallista hienoa hiekkaa ja juurakoita.

Aksolotti on myyräsalamanterin neoteeninen muoto, eli se hengittää koko elämänsä kiduksilla eikä käy haukkaamassa ilmaa pinnalta kuten muut akvaattiset sammakkoeläimet. Toisaalta, vedessä oleva happi liukenee pinnalta, eli akvaarion ilmanvaihdon tulee olla samalla tavalla kunnossa kuin keuhkoilla hengittäviä lajeja hoidettaessa ja hapen liukenemista estävän pintakalvon syntymisen estossa täytyy olla huolellinen, eli ilmapumppu tai ulkosuodatin on lähtökohtaisesti tarpeen.

Sisustuksena on vapaan liikkumisen mahdollistava tasainen hiekkapohja, muutama piilopaikkoja tarjoava juurakko tai laattapiilo ja kasvillisuutta, joka tarjoaa sekä suojaa että munimisalustan. Aksolotit, kuten muutkin vedessä elävät pyrstösammakot, munivat pääsääntöisesti pienilehtisille vesikasveille. Koska laji ei kaiva pohjaa, akvaarioon voidaan laittaa mitä tahansa viileässä vedessä menestyviä kasveja, kuten vesiruttoa, ärviää ja intian vesitähdikkiä. Yleisenä kasvillisuutena voidaan lisäksi käyttää jättiläismiekkakasvia, kelluvana tai pohjaan istutettuna.

Aksolotit kasvavat isokokoisiksi, n. 30cm mittaisiksi, eli akvaarion tulee olla varsin suuri. Puhtaanapito perustuu viikottaisiin vedenvaihtoihin ja pohjan imurointiin. Pohjan puhdistusta helpottaa, mikäli pohjakerros on tehty toista etukulmaa kohti viettäväksi, jolloin irtain jäte valuu automaattisesti samaan paikkaan. Kiduksilla hengittävälle eläimelle veden happipitoisuudella on merkitystä, joten veden maltillinen kierrättäminen on suositeltavaa ja isokokoisen eläimen akvaariossa ulkosuodatin on muutenkin suositeltava.

HUOM! Aksolotteja ei tule lähtökohtaisesti pitää yli 20 °C lämmössä, liika lämpö vaikuttaa haitallisesti ja voi tappaa eläimet ennenaikaisesti. Mikäli asunnon yleislämpö nousee yli 20 asteen, aksoloteilla tulee käyttää vedenviilennintä.

Aksolotit eivät nouse lainkaan maalle ja kiduksilla hengittävinä ne eivät voi edes hengittää kuivilla, joten niiden karkaamisriski on olematon mikäli akvaarion yläosassa on vajaa 10cm ilmatilaa.

Aksolotin akvaario: Aksolottien akvaario sisustetaan muutamalla kiinteällä piilopaikalla, joiden alle eläimet voivat helposti mennä, ja yleistä suojaa antavalla elävällä kasvillisuudella. Aksolotit oleskelevät etupäässä pohjalla, joten suurin osa pohjasta tulee pitää avonaisena. Hieno hiekka estää jätteiden vajoamisen pohjakerroksen sisään ja kasvit tarvitsevat ainoastaan muutaman senttimetrin hiekkaa. Pintaan ulottuva kasvillisuus on turvallisuutta lisäävänä suositeltavaa. Aksolotit eivät viihdy matalassa vedessä, joten vedenkorkeutta tarvitaan varsin paljon, mielellään vähintään 35-40cm (kuvan akvaario on 50cm korkea).
Aksolotin akvaario II: Juurakoiden asemasta piilopaikat voidaan tehdä myös keramiikkalaatoista. Maaeläimistä poiketen piilopaikan ei tarvitse olla ahdas, vaan sammakoiden tulee päästä helposti liikkumaan piilossa. Tunnelimainen molemmista päistä avoin läpikuljettava piilo on käytännöllinen. Aksolotit ovat isokokoisia, eli piilojen koko skaalataan yksilön kokoa vastaavaksi.
Aksolotin akvaario III: Mikäli akvaariossa on vain vähän kasveja eikä kelluviksi sopivia miekkakasveja ole saatavilla, voidaan akvaariossa käyttää korkkilauttaa turvallisuuden lisäämiseksi. Aksolotit eivät kiipeä lautalle ja toisaalta lautan ei tarvitse olla suuri myöskään alapuolisen kasveja haittaavan varjostuksen takia.

Akvaattiset matosammakot (Typhlonectes Spp.)ovat käytännössä lähes sokeita, mutta ne eivät siitä huolimatta pidä kirkkaasta valosta ja lisäksi ne ovat kaivautuvia eläimiä. Käytännössä optimaalisissa oloissa yöaktiiviset matosammakot ovat koko päivän näkymättömissä, lukuunottamatta säännöllistä pinnalta hengittämistä, eli ne ovat muista akvaattisista sammakkoeläimistä poiketen todella piilottelevia eläimiä.

HUOM! Matosammakot eivät nouse maalle, mutta ne hengittävät kurottamalla pohjalta pintaan, joten vedenkorkeus on suhteutettava eläinten kokoon (n. 2/3 yksilön pituudesta) ja lisäksi terraariossa on syytä olla pintaan ulottuvia juurakoita tai tukevia kasveja, joista hengittävä matosammakko saa tukea.

Matosammakoiden akvaariossa olennaisin varuste on riittävän paksu (n. 5cm), hienosta hiekasta tehty pohjakerros. Lisäksi tarvitaan juurakoita ja kasveja.

Pohjakerroksen tulee olla kaivamiseen soveltuvaa hienoa hiekkaa, akvaariosora ei käy! Matosammakot möyhivät pohjaa erittäin aktiivisesti, ja koko pohjakerroksen tulisi olla tähän sopivaa. Käytännössä tästä seuraa, ettei akvaarioon sovi tehdä pengerryksiä tms. kivirakenteita ja pohjaa ei kannata viistottaa takalasia kohti nousevaksi, koska matosammakot kuitenkin tasoittavat sen varsin nopeasti.

Kun pohjakerros on riittävän paksu ja kaivautumiseen sopiva, matosammakot viettävät huomattavan osan aikaansa pohjaan kaivautuneena. Tämän lisäksi akvaarioon on kuitenkin hyvä laittaa juurakoita, joiden alla eläimet voivat piileskellä ja mitkä tekevät terraariosta yöaktiivisille eläimille monipuolisemman ympäristön. Käärmemäinen matosammakko on tehokas ja notkea liikkuja, joten avointa pohjaa ei tarvita samalla tavalla kuin muilla akvaattisilla sammakkoeläimillä, vaan juurakoita voi olla varsin paljon, kunhan ne eivät ala haitata pohjahiekassa kaivamista. Juurakoista kootaan muutama ”piilopaikka” ja tässä tarkoituksessa litteät mangroven kappaleet ovat käyttökelpoisia. Isommista juurakoista ei kuitenkaan kannata rakentaa kasaa, vaan pienempiä kappaleita voidaan koota isomman ympärille, jolloin rakennelma ei pääse kaatumaan tai romahtamaan.

Matosammakoilla ei ole lainkaan häntää, vaan koko pituus on lihaksikasta vartaloa. Käytännössä matosammakot ovat siis käärmeiden tavoin varsin voimakkaita eläimiä, ja ne pystyvät liikuttelemaan suurempiakin juurakoita. Tästä syystä juurakoita ei tulisi pinota päällekkäin, vaan jokaisen yksittäisen juurakon tulisi olla irtonainen ja siten tarvittaessa liikkuva ilman sortumisvaaraa.

HUOM! Juurakoissa ei tulisi olla reikiä, joihin sammakko voi juuttua kiinni. Mikäli jossakin kappaleessa kuitenkin on reikä, se voidaan porata tai sahata niin suureksi, että eläin pääsee vaivatta sen läpi.

Kasvien valinnassa tulee huomioida, että kasvi ei käytännössä pysy pohjassa pidempään ja kasvit ovat siten akvaariossa tavalla tai toisella pohjan yläpuolella. Erittäin sopiva laji on ruusukemallinen jättiläismiekkakasvi, jota ei istuteta pohjaan, vaan sen annetaan kellua vedessä juuret hiekan yläpuolella. Tällöin siitä kasvaa ajanmittaan tuuhea mätäs, jonka lehtien varret surkastuvat ja varsinaiset lehdet kasvavat suoraan kasvupisteestä. Toinen sopiva kasvi on juurakoihin kiinnitettävä jaavansaniainen.

Varsinaiset pintakasvit eivät käytännössä ole yhtä hyviä kuin kelluvat miekkakasvit, koska ne eivät käytännössä tarjoa juurikaan tukea hengittävälle sammakolle, kuten pääasiallisesti veden alla olevat tukevat miekkakasvin lehdet.

Kuolleet kasvien lehdet voidaan jättää pohjalla ja akvaarioon voidaan lisätä muutamia tammenlehtiä. Tosin tässä tulee huomioida, että kaivavien eläinten akvaariossa pohjahiekkaan hautautuneet lehdet alkavat pilaantua, joten kariketta ei kannata käyttää liian paljon.

Puhtaanapito perustuu kasvien tukemaan biologiseen kiertoon, viikottaisiin vedenvaihtoihin ja pohjan imurointiin. Mikäli suodatinta käytetään, sen tulee olla ulkosuodatin. Veden maltillinen kierrättäminen on suositeltavaa ja isokokoisen eläimen akvaariossa ulkosuodatin on muutenkin suositeltava.

Matosammakot eivät yleensä tarvitse lämmitintä, vaikka lajit ovatkin kotoisin trooppisilta vyöhykkeiltä (tämä luonnollisesti riippuu asunnon yleislämmöstä, mutta veden ei tule olla liian lämmintä). Mikäli lämmitintä käytetään, sitä EI saa kiinnittää akvaarion lasiin, varsinkaan akvaarion nurkkaan. Jos akvaario on väärin sisustettu, matosammakko saattaa tunkea itsensä lämmittimen ja lasin väliin, jolloin lämmittimen mennessä päälle eläin polttaa itsensä. Lämmittimen tulee siis olla suojakuorella varustettua mallia, tai se laitetaan akvaarioon irtonaisena.

HUOM! Täydellisestä akvaattisuudesta huolimatta matosammakot saattavat karata akvaariosta, eli tiivisreunainen verkkokansi on hyvin olennainen varuste. Vajaan 40cm mittaiset yksilöt ovat karanneet akvaarioista, joissa on ollut lähes 20cm tyhjää vedenpinnan yläpuolella.

Matosammakon akvaario: Akvaattiset matosammakot tarvitsevat paksun kaivuukelpoisen hienosta hiekasta tehdyn pohjakerroksen ja / tai juurakoista kasattuja piilopaikkoja. Kuvasta poiketen, pohjakerroksen tulisi olla mielellään vähintään 5cm paksu. Kasvit eivät yleensä pysy pitkään pohjassa, joten kelluvat miekkakasvit ovat parhaita. Matosammakot hengittävät pohjalta kurottamalla, joten veden syvyys tulee suhteuttaa yksilöiden kokoon ja pintaan ulottuva tukea antava juurakko tai kasvillisuus on suositeltavaa.

Yleisenä sääntönä kaikki akvaattiset pyrstösammakot lukuunottamatta aksolottia tarvitsevat maa-alueen, vaikka osa lajeista ja yksilöistä ei sitä käytännössä koskaan käytä. Kaikki varsinaiset sammakot lukuunottamatta kynsisammakoita ja kennokonnia taas pääsääntöisesti elävät enimmäkseen vedenpinnan tasolla osittain pinnan yläpuolella, eli sammakoilla avovettä ei tarvita, mutta varsinaisen maa-alueen tarve ja maa-alueen koko on lajikohtaista.

Lähtökohtaisesti maa-aluetta tarvitsevilla akvaattisilla lajeilla vesialue on aina merkittävästi suurempi kuin maa-alue, eli terraarion yleisilme on on samalla tavalla akvaario kuin täysin akvaattisillakin lajeilla, mutta sinne on lisätty kuivan maan tasanne. Terraarion yleisvaatimus on edelleen mahdollisimman suuri eläinten käytettävissä oleva pohjapinta-ala, ja mahdollisimman suuri litroissa mitattu vesimäärä. Maa-alue voidaan periaatteessa järjestää kolmella tyylillä:

Maa-alue voidaan pengertää terraarion toiseen päätyyn, molempiin päätyihin, keskelle tai jos maa-alueen koko on vesialuetta suurempi, vesialue voidaan kaivaa sopivaan kohtaan maa-alueen keskelle halutun muotoisena. Penger voidaan rakentaa irtonaisista tai kiinteästi paikalleen asennetuista materiaaleista, ja kiinteästi asennettu penger voidaan tehdä tarvittaessa vesitiiviiksi, jolloin maa-alueella voidaan käyttää vapaavalintaista pohjamateriaalia.

Hiekkapenger Hiekasta tai sorasta kasatulla pengerryksellä on taipumusta valua, eli aineksen on oltava varsin loivassa kulmassa säilyttääkseen halutun muotonsa. Penkereeseen lisätyillä kivillä ja juurakoilla hiekan valumistaipumusta voidaan jonkin verran hillitä, ja seisovassa vedessä penkereen valuminen on virtaavaa tai aaltoilevaa vettä hitaampaa, mutta penkereen tulee joka tapauksessa olla hyvin loiva. Pelkästä hiekasta tai sorasta kasattua pengertä ei siis voi tehdä jyrkäksi, eli rajallisen pituisessa akvaariossa vedenpinta jää turhan matalaksi. Joka tapauksessa pengerrykseen tarvittava hiekka syrjäyttää kohtuuttoman paljon vettä. Käytännössä 100cm pituisen normaalimallisen akvaarion toiseen päätyyn kasattu hiekkapenger syrjäyttää vajaan 20cm vedenkorkeudella puolet vesitilavuudesta verrattuna tasaiseen pohjaan ja takaseinälle tehty penger taas vie leijonanosan kokonaistilavuudesta. Syräytysvaikutus on sitä pahempi mitä lyhyemmästä akvaariosta ja suuremmasta vedenkorkeudesta on kyse. Koska akvaattiset sammakkoeläimet tarvitsevat nimenomaisesti tasaista pohjaa ja riittävää vedenkorkeutta koko vesialtaan alueella, HIEKKAPENGER ON SOPIMATON MAA-ALUETTA VAATIVAAN AKVATERRAARIOON. Hiekkapenger I: Pelkästä hiekasta kasaamalla rakennettu pengerrys täytyy tehdä varsin loivaksi erityisesti, jos akvaarion vedessä on virtausta. Kuvassa vedenkorkeus on 16cm ja terraarion vesimäärä vajaa 40 litraa. Hiekan alla on rakennelmaa keventäviä vedellä täytettyjä muovirasioita. Mikäli vedenkorkeutta halutaan kasvattaa, pengerryksen jyrkkyys pysyy entisellään mutta pengerryksen alkamiskohta siirtyy vasemmalle. Tällöin vesialueen koko kutistuu sitä enemmän mitä korkeammalle pengerryksen pitää ulottua. Käytännössä litroissa laskettua vesimäärää ei siten voi kasvattaa, mutta pengerryksen sisältämä maa-aines ja terraarion kokonaispaino kasvaa radikaalisti. Terraariosta tulee niin painava, ettei sitä voi vedettömänäkään siirrellä ilman pengerryksen purkamista. Hiekkapenger II: 16cm vedenkorkeudella terraario on kohtuullisen sopiva esimerkiksi kellosammakoille, mutta se ei ole optimaalinen vaihtoehto sisustuksen toiminnallisuuden ja terraarion käsiteltävyyden kannalta. Hiekkapenger III: Terraariosta saadaan esteettisesti varsin hyvän näköinen, mutta hiekkapengerrys ei ole suositeltava sisustustapa. Kuvasta poiketen, maa-alueen hiekka olisi suositeltavaa päällystää vielä sammalkerroksella.     Sukkahousut Nylon-sukkahousuja voidaan käytää pengerryksen tekemiseen täyttämällä lahkeet hiekalla ja muotoilemalla penger yhdestä tai kahdesta päällekäin pinotusta lahkeesta. Käytännössä lahje on valmiiksi hiekan värinen eli se ei erotu muusta sisustuksesta muuten kuin sileän pintansa puolesta. Jos kankaaseen tulee reikä, penger alkaa sortua hiekan valuessa ulos, joten tämän takia on suositeltavaa käyttää kahta päällekkäistä lahjetta, penkereen ulkonäköön sillä ei ole mitään vaikutusta. Sukkahousupenkereen hyvänä puolena verrattuna pelkään päätyyn kasattuun hiekkaan on mahdollisuus tehdä huomattavasti jyrkempi seinämä. Pengerrys on itsetiivistyvä, eli penkereen takana oleva hiekka ei pääse valumaan etualalle koska rakoja ei ole. Haittapuolena on yhdestä lahkeesta tehdyn penkereen rajattu korkeus ja suhteellisen suuri paksuus, ja useamman päällekäin pinotun lahkeen tapauksessa penkereeseen jäävät näkyviin selvät vaakasuorat saumat. Lisäksi penger on koko matkalta käytännössä saman muotoinen, eikä siihen voi tehdä syvennyksiä tai painaumia, ainoastaan laajat kaaret ovat mahdollisia. Sukkahousupengerrys: Sukkahousujen lahje täytetään hiekalla ja solmitaan kiinni. Mahdollisen rispaantumisen takia on syytä käyttää kaksinkertaista lahjetta. Sukkahousupengerrys II: Pengerrys muotoillaan lahkeesta, joita voi korkeamman penkereen aikaansaamiseksi laittaa kaksi kappaletta päällekkäin. Penkereen pinta on suora ja sileä, mutta muuten lopputulos on varsin luonnollinen.     Savi Savesta voidaan tehdä hiekkaa selvästi jyrkempiä penkereitä junttaamalla savi tiiviiksi. Mitä puhtaampaa savea käytetään, sitä kestävämpi pengerryksestä tulee. Käytännössä käytetyn saven tulisi olla riittävän puhdasta keramiikkatöihin, eli se on kaivettava riittävän syvältä maasta, jolloin siinä ei ole humusta ja muuta rakennetta heikentävää epäpuhtautta. Saven käyttö akvaterraariossa eroaa hiekasta myös sikäli, että sitä ei voida pestä puhtaaksi hienosta aineksesta (savi on kokonaisuudessaan erittäin hienoa jauhetta). Myös tiivistetystä savesta irtoaa savijauhoa, mikä vettä pöllytettäessä nousee pohjalata ja samentaa veden, ja niin ollen kaivavat ja pohjaa pöllyttävät eläimet samentavat vettä. Ongelma on jälleen sitä vähäisempi mitä puhtaampi savi on kyseessä, mutta käytännössä savea voi käytää vain pienempien rauhallisesti liikkuvien pyrstösammakoiden akvaarioissa, jolloin vesi pysyy kirkkaana. Luonnonoloissa saviseen maahan kaivetuissa avo-ojissa vesi on kirkasta mikäli ojassa ei ole kovaa virtausta ja pohjaa ei ole pöllytetty. Näin siitä huolimatta, että ojan pohja ei ole puhdasta savea, vaan ongaanista materiaalia sisältävää liejua / mutaa. Vastakaivettu tai ruopattu oja taas on pohjaltaan usein puhdasta savea ja vesi on erittäin kirkasta, mutta myös tällöin veden pöllyttäminen aiheuttaa samentumista. Savipohjan käytöllä vältytään pohjamateriaalin, käytännössä hiekan syömiseen liittyviltä ongelmilta, mutta veden alla syömisriskiä ei muutenkaan juuri ole koska hiekka ei tartu ravintoon. Savea siis voi käyttää, mutta mitään varsinaista etua siitä ei ole, pengerrys on veden yläpuolisilta osiltaan eläimet likaava ilman sammalpeitettä ja veden alla äkkinäiset liikkeet aiheuttavat samennusta. Savipenger: Savesta voidaan tehdä terraarioon kiinteä pengerrys joko kostuttamalla irtainta savea jonkin verran ja tiivistamällä pinta tai tekemällä märästä savesta sileäpintainen penger. Mikäli pengerrystä käytetään akvaterraariossa (kuvassa on keskellä vesialueen syvennys), saven tulee olla täysin puhdasta, kuivan maan terraariossa laadulla ei ole väliä. Humusta sisältävä savipenger murenee kuvan tilanteessa varsin helposti, ja lisäksi pintamaasta otettu materiaali haisee usein selvästi "epäpuhtaalta". Märkä savipinta sotkee, eli akvaterraariossa veden yläpuoliset alueet päällystetään sammalella (elävää jaavansammalta voidaan myös käyttää menestyksekkäästi) ja vedenalainen pohja voidaan tarvittaessa hiekoittaa hienolla hiekalla. Savipohja ei samenna vettä, ellei sitä kaiveta, eli se toimii sellaisenaan hyvin rauhallisilla pyrstösammakoilla. Savipenger II: Sama penger kuivuneena. Kuivuminen aiheuttaa paksuun savikerrokseen halkeamia, mutta ne voidaan täyttää uudelleen kostealla savella, jolloin lopputuloksesta tulee sileäpintainen.     Kivet Irtonaisista luonnonkivistä rakennetun pengerryksen merkittävin tekninen ongelma on rajallinen korkeus, koska epäsäännöllisen muotoisia kiviä ei pysty tehokkaasti pinoamaan useampaan kerrokseen. Toinen vaikeus liittyy pengerryksen tiiviyteen, koska kivien väleihin jää merkittäviä rakoja. Pengerrys saadaan hiekkatiiviiksi helposti sukkahousuilla tai polyestervanulla, mutta tiivistemateriaali saattaa näkyä raoista häiritsevästi pengerryksen etupuolelle. Kivet ja varsinkin niiden tarpeeton paksuus tekee terraariosta niin painavan, ettei sitä voi vedettömänäkään siirrellä ilman pengerryksen purkamista. Kivien ylä-, ala- ja sivupinnat voidaan tasoittaa kulmahiomakoneella, mutta se on hidasta ja eri paksuisten kivien väliset suorat leikkaussaumat ovat tällöin selvästi näkyvissä. Luonnonkivistä tehty penger on sopivia kiviä käytettäessä tyylikkään näköinen, mutta se toimii parhaiten keski- ja pintavedessä uivien kalojen akvaariossa, jossa penkereen edessä olevan vesialueen syvyydellä ja tilavuudella ei ole samalla tavalla merkitystä kuten akvaterraariossa. Kivipengerrys: Epäsäännöllisen muotoisten kivien asettelu tiiviisti erityisesti päällekäin on hankalaa, joten kivipengerrys on matala. tämä taas tekee siitä sopimattoman akvaattisten eläinten terraarioon, jossa vedenkorkeutta tarvitaan lähtökohtaisesti vähintään 20cm.   Esimerkki kivipengerryksen käytöstä akvaterraariossa. Pengerryksen painoa ja pohjamateriaalin tarvetta vähennetään vedellä täytetyillä pulloilla ja muovirasioilla. Kivien väleihin jäävät raot taas tukitaan koko pengerryksen takapinnan peittävällä sukkahousukerroksella tai vanulla, joka ulottuu molempien sivulasien päälle. Kangas koostuu päällekäin asetetuista pienemmistä paloista. Esimerkissä vedenkorkeus on 16cm ja todellinen vesimäärä vajaa 30 litraa, mikä on hyvin vähän akvaattisen eläimen akvaarioon. Pengerrys vie niin paljon pohjatilaa kapeassa akvaariossa (leveys 40cm), että kuvan terraario ei sovellu veden alla elävälle akvaattiselle lajille. Sopiva laji olisi lähinnä kellosammakko, mutta sille terraarion maa-alueen pinta-ala on jo tarpeettoman suuri, eli kyseinen terraario on eläinten kannalta epäoptimaalinen ja sitä ei voi vedettömänäkään siirrellä painon takia. Veden sameus johtuu pesemättömästä hiekasta.   Kun edellisen esimerkin pengerrys vähennetään puoleen, altaan pohjapinta-ala ja vesimäärä kasvavat. Tässä kuvassa vettä on n. 40 litraa vedenkorkeuden ollessa edelleen 16cm. Jos kivet poistetaan kokonaan, 16cm vedenkorkeudella vesimäärä olisi n. 55 litraa.   Maalla eläville sammakkoeläimille voidaan tehdä pohjaan kaivettu vesialue, jonka reuna pengerretään. Koska todellinen vesimäärä on tällöin hyvin vähäinen (kuvan esimerkissä vain 7 litraa!) ja toisaalta veden vaihtaminen on vaivalloista, menetelmä on sopiva vain hyvin pienten sammakkoeläinten terraariossa. Koska maallaelävät lajit eivät tarvitse suurta vesialuetta, esimerkin kaivanto on käytännössä aivan liian suuri. Irtonainen vesikuppi on siten käytännöllisempi vaikka pohjakerroksen alaosassa onkin lähtökohtaisesti aina vesikerros kosteuden ylläpitämiseksi.     Betonitiilet Luonnonkiviin verrattuna suorakulmaiset betonitiilet ovat huomattavasti helppokäyttöisempiä pengerryksessä, koska niitä voi pinota tukevasti päällekkäin useampaan kerrokseen ja väleihin jäävät pysty- ja vaakaraot ovat olemattomia ja helposti tiivistettävissä sukkahousuilla tai vanulla. Pengerrys on täysin pystysuora eli se vie suhteellisen vähän tilaa, mutta toisaalta tiilet ovat paksuhkoja, joten pengerryksen taakse jäävä istutustila kutistuu jonkin verran. Tiilien paino on suunnilleen vastaava kuin kivillä, mutta ”ylimääräistä” painoa ei ole kuten sopimattoman muotoisissa luonnonkivissä. Tiilien katselusuunnan tasainen pinta saadaan helposti luonnollisemmaksi kulmahiomakoneella runtelemalla, pintaan katkaisulaikalla vedetyt epäsäännölliset viillotkin ovat jo varsin hyvän näköisiä. Betonitiilien yläreuna viistotetaan vesialtaan puolelta taltalla tai kulmahiomakoneella, mikä toiminnallisuuden eli helpon vedestä nousemisen lisäksi parantaa pengerryksen ulkonäköä. Kulmahiomakoneella viiste voidaan lisäksi tehdä polveilevaksi. HUOM! Uudet betonitiilet tulee liottaa vesiämpärissä ennen käyttöä ja joka kerta kun niiden pintaa on rikottu. Noin kahden viikon liotus vettä pari kertaa vaihtaen riittää hyvin, minkä jälkeen betonilla ei ole käytännössä vaikutusta veden ph-arvoon ja kovuuteen. Betonitiilet: Suorakulmaiset betonitiilet voidaan helposti leikata sopivan mittaisiksi ja ne voidaan pinota tukevasti päällekkäin. Saumat ovat automaattisesti lähes hiekkatiiviitä. Tiilien pinta saadaan käsiteltyä luonnollisemman näköiseksi kulmahiomakoneella tai taltalla.     Laatat / liuskekivet Keraamiset kivijäljitelmälaatat ja liuskekivet sopivat hyvin pengerryksen rakentamiseen. Laattoja voi pinota tukevasti päällekkäin ja pengerrys saadaan helposti viistoksi halutulta korkeudelta. Koska pengerrys ei voi kaatua maa-alueelle päin, käytettyjen laattojen ei varsinkaan ylimmissä kerroksissa tarvitse olla muutamia senttejä leveämpiä. Pengerryksen leveys ja paino voidaan siten tehdä varsin pieneksi, kunhan niitä vain leikellään riittävästi kulmahiomakoneella. Pengerryksen koko takapuoli tiivistetään sukkahousuilla tai vanulla. Kivijläjitelmälaatat ovat käytännössä tasapaksuja, joten niiden väleihin ei jää vaakarakoja, rakennelma on tukeva eivätkä laatat keiku. Toisaalta pengerryksen jokainen kerros on yhtä paksu, mikä ei ole yhtä luonnollista kuin vaihtelevan paksuisista liuskekivistä rakennettu penger. Keraamiset laatat: Keraamiset laatat pinoutuvat tukevasti ja lopputulos on toiminnallinen ja esteettinen. Pengerryksen korkeus ja muoto on vapaasti valittavissa ja muuteltavissa. Laattojen leikkaaminen on kuitenkin aikaavievää. Keraamiset laatat II: Laatoilla voidaan myös rakentaa terraarioon puro. Pienet laatankappaleet liimataan silikonilla vesitiiviisti isompien laattojen reunoihin, jolloin laattoja ei ole välttämätöntä edes kallistaa virtaussuuntaa kohti.   Toinen esimerkki pengertämällä pohjaan kaivetusta vesialtaasta, vaikka allas tässä tapauksessa sijaitseekin päädyssä (todellinen vesimäärä on n. 8 litraa). Kuvan terraario olisi sopiva esimerkiksi salamanterille, joka voi tehokkaasti liikkua myös laattapiilojen katoilla, mutta vesialtaan koko suhteessa terraarion pinta-alaan on jälleen turhan suuri maaeläimelle. Irtonainen vesiastia olisi jälleen parempi vaihtoehto, vaikka kuvatunlainen terraario saadaankin erittäin hienon näköiseksi elävillä suokasveilla. (HUOM! Kuvan sammal on kuivattua, elävän sammalen käyttö on suositeltavaa.)     Lasi / laatat Keraamisia laattoja voidaan käyttää lasilevyjen tavoin myös pystyasentoon asennettuina, jolloin ne liimataan silikonilla kiinni akvaarion pohjaan tai erilliseen lasilevyyn. Lasilevy tai laatta on ohut, eli pengerrys voidaan tehdä erittäin ohueksi terraarion pohjapinta-alaan nähden ja kuitenkin tarjota yhtä suuri istutuskelpoinen maa-alue kuin muita pengerrysmateriaaleja käytettäessä. Tällöin sekä vesi- alueen pohjapinta-ala että tilavuus on optimoitu. Toiminnalliselta kannalta voi olla parempi liimata pengerryslevyt viistoiksi maa-aluetta kohti, jolloin eläinten nousu maa-alueella on helpompaa eikä erillisiä ramppirakennelmia välttämättä tarvita lainkaan varsinkaan kivijäljitelmälaattoja käytettäessä. Hyvänä puolena suoraan akvaarioon silikoonatuissa lasi- ja laattasuikaleissa on myös vesitiiviys, eli vesialueen vesi ei leviä maa-alueen materiaaliin. Koska eläimet useimmiten ulostavat veteen, maa-alue ei tällöin likaannu vesialtaan kautta. Vesiallas voidaan puhdistaa ja tyhjentää letkulla kuten pelkkä akvaario. Jos pengerryksestä ei haluta vesitiivistä, laatat / lasilevy voidaan silikoonata kiinni irralliseen lasilevyyn, mikä asetetaan pohjalle hiekan alle. Pengerryksen ja sivulasien väliset raot tiivistetään sukkahousuilla tai vanulla. Pidempien pengerrysten kanssa on usein käytännöllisempää koota pengerrys useammalle pohjalevylle, jotka asetetaan rinnakkain ja pengerrysosien väliset pystysaumat tiivistetään normaalisti. Levypengerrysten ohuuden ansiosta suhteellisen kapeaankin akvaarioon voidaan tehdä useampia erikorkuisia pengerrystasoja.     Juurakot / kaarna / lauta Pengerrys on mahdollista tehdä myös sahaamalla juurakoista sopivia kappaleita, tai tekemällä pengerrys yhteenliimatuita kaarnasuikaleista. Juurakoiden käytössä ongelma on luonnonkivien tavoin epäsäännöllisen muodon aiheuttamat isot raot, joiden poistaminen edellyttää runsasta sahaamista. Kaarnan ongelma korkkia lukuunottamatta on hauras rakenne, eli kaarna ei kestä pitkään veden alla. Käytännössä kaarnapengerryksen voi tehdä ainoastaan korkista, koska sen rakenne on riittävän luja kestävään liimaukseen kosteissa oloissa. Kaarnan liimattavat pinnat sahataan suoriksi, pinnoitetaan ensin epoksilla tai polyesterhartsilla ja silikoonataan sitten kiinni akvaarion pohjaan / erilliseen lasilevyyn ja toisiinsa. Irtonaista lasilevyä käytettäessä levy asetetaan terraarion pohjalle ja pengerryksen ja sivulasien väliset saumat tiivistetään sukkahousuilla tai vanulla. Korkkipengerrys voidaan tehdä viistoksi maa-aluetta kohti, jolloin se on ensinnäkin toiminnallisesti parempi ja toisaalta korkeamman penkereen tapauksessa maa-alueen paine ei väännä pengerrystä vesialuetta kohti. Koska myös korkin kestoaika on kivimateriaaleihin verrattuna kuitenkin hyvin rajallinen, puurakenteinen pengerrys ei ole suositeltava. Kestoaika saadaan merkittävästi paremmaksi, jos koko korkki käsitellään kauttaaltaan vesitiiviiksi epoksilla tai hartsilla ennen pengerryksen kokoamista. Pengerrys voidaan tehdä myös sahatusta laudasta tai vanerista kuten lasi / laattapengerrys. Tällöin puu on ensin käsiteltävä kokonaisuudessaan vedenkestäväksi epoksilla tai hartsilla. KYLLÄSTETTYÄ PUUTA EI SAA KÄYTTÄÄ, kyllästysaineet ovat erittäin myrkyllisiä! HUOM! Puu kelluu! Mangrove- ja mopanijuurakoita lukuunottamatta kaikki puumateriaali on lähtökohtaisesti vettä kevyempää, eli muista juurakoista pengerrystä ei pysty tekemään järkevästi. Kaarnapengerrys taas on pakko kiinnittää terraarion pohjaan tai irtonaiseen lasilevyyn.   Styroksipenger Styroksipenger voidaan rakentaa täsmälleen halutun korkuiseksi, muotoiseksi ja viimeistellä erittäin luonnollisen näköiseksi. Korkki- laatta ja lasipengerryksen tavoin se voidaan silikoonata kiinteästi paikalleen vesitiiviiksi seinämäksi tai liimata irralliseen lasilevyyn. Styroksi kelluu, ja pengerrys on jonkin verran paksumpi kuin lasi tai laatta, mutta epäorgaanisena pengerrys on pitkäkestoinen. Haittapuolena on työstämiseen tarvittava aika.

Koska akvaattiset sammakkoeläimet tarvitsevat ensisijaisesti vesialuetta ja vesimäärän tulisi litroina olla mahdollisimman suuri, vettä on käytännössä oltava ainakin 20 cm. Korkea vedenpinta tarkoittaa, ettei pergertämällä tehdyn maa-alueen käyttö ole järkevää. Pengerrykseen käytetty aines syrjäyttää kohtuuttoman paljon vettä, jolloin pahimmillaan akvaariossa on litroissa laskettuna enemmän maa-ainesta kuin vettä. Tämä on sekä akvaarion biologisen tasapainon että eläinten käytettävissä olevan tilan puolesta huono vaihtoehto. Lisäksi pengerryksen sisältämän maa-aineksen paino muodostuu niin suureksi, ettei akvaariota voi vedettömänäkään siirrellä paikasta toiseen ilman että osa pohjamateriaalista poistetaan.

Pengertämistä voidaan terraariossa käyttää lähinnä silloin, kun integroitu vesialue on maa-aluetta pienempi ja vesialueen syvyys / litramäärä on alhanen. Eli asukkaat ovat käytännössä ensisijaisesti maaeläimiä, esimerkkinä tyypillisesti lemmikkieläinkaupassa tavatut salamanterit. Jos lajit ovat kuitenkin pääasiallisesti maaeläimiä eivätkä varsinaisesti ui ja sukella, erityisesti suurempien elänten kanssa on puhtaanapidon kannalta käytännöllisempaa käyttää erillistä vesiastiaa kiinteän vesialtaan asemasta.

Varsinaiseen akvaterraarioon maa-alueen pengertäminen ei siis käytännössä sovellu. Matalia vedenalaisia pengerryksiä voidaan käyttää terraarion esteettisen ilmeen kohentamiseen, mutta tämänkään suhteen ei kannata liioitella, koska eläimet oleskelevat pohjalla ja liikkuvat helpommin tasaisella alueella. Jos pohja tehdään tasaiseksi, mutta hieman toista etukulmaa kohti viettäväksi, irtain jäte kerääntyy kulmaan helposti poistettavaksi. Toisaalta kallistettu pohja tarvitsee enemmän pohjamateriaalia, mikä taas kasvattaa altaan painoa.

Yleisesti ottaen pengertäminen on terraarioissa soveliasta vain maalla elävien tai kiipeilevien eläinten terraarioissa, joiden vesiastia on erillinen kuppi. Vedenalaiset pengerrykset sopivat hyvin kolmiulotteisessa tilassa uivien kalojen akvaarioon, mutta akvaterraariossa ne huonontavat terraarion ominaisuuksia pohjalla liikkuvien eläinten näkökulmasta. Ylläkuvatut pengerrykset ovat siten malleja esteettisestä terraariosisustuksesta, joka on epäsopiva eläimille. PENGERRYKSIÄ EI SOVI KÄYTTÄÄ AKVATERRAARIOISSA.

Pengerretyn maa-alueen suurin haitta on umpinaisen penkereen vesialtaasta viemä pohjapinta-ala ja tilavuus. Kun maa-alue tehdään jalkojen päälle, alueen alapuolinen tila jää avoimeksi ja siten eläinten käyttöön, eikä vesialtaan vesimääräkään vähene merkittävästi kuten umpinaisen pengerryksen tapauksessa. Kun jalat eivät ole kiinteästi asennettuja, maa-alueen sijaintia voidaan helposti muuttaa ja vedenkorkeuden säätökin on mahdollista.

Jalkojen varassa oleva maa-alue voidaan järjestää joko irtonaisilla jaloilla tai terraarion seiniin liimatuilla tuilla. Lisäksi kokonainen vapaasti seisova juurakko tulkitaan kategoriaan kuuluvaksi.

Juurakot ja kivet Tässä tapauksessa juurakolla tai kivellä tarkoitetaan yksittäistä isoa tai muutamasta juurakosta / kivestä koottua rakennelmaa, joka ulottuu vedenpinnan yläpuolelle. Pengerryksestä tämä eroaa sikäli, että rakennelman päälle tai taakse ei ole tarkoituskaan kasata pohjamateriaalia. Juurakot ja useammasta kivestä rakennetut tasot voidaan usein asemoida niin, että eläimet voivat kulkea rakennelman alitse. Juurakoiden ja kivien ongelmana on, että ne vievät usein harmillisen paljon tilaa akvaariossa, syrjäyttävät vettä ja niillä aikaansaatu maa-alue on eläinten kannalta turhan pieni ja askeettinen. Juurakoiden muoto vaihtelee, mutta yleensä on tyypillistä, että yksittäistä pohjalla seisovaa juurakkoa käytettäessä vedenpinnan yläpuolelle ulottuva alue on varsin pieni ja pinnaltaan epätasainen. Juurakoiden avulla luodun maa-alueen korkeutta pohjaan nähden voidaan kuitenkin helposti säätää asettamalla juurakon alle kiviä tai betonitiilen palat. Yksittäisellä isolla veden pinnan yläpuolelle ulottuvalla pyöristyneellä kivellä maa-aluetta ei sen sijaan kannata luoda, koska kiven koko ja tilavuus on vedenpinnan yläpuolelle ulottuvaan ossan nähden aivan liian suuri. Kulmikkaatkin isot kivet ovat tarkoitukseen yleensä varsin huonoja, muutamasta pienemmästä kivestä / betonitiilestä ja litteästä päällyskivestä tehty luolamainen tasanne on parempi. Sekä juurakon että kiven käytössä tulee huomioida riittävän loivat kohdat joita pitkin eläimet voivat vaivatta kiivetä kuiville, ja ylipäätään tulee maa-aluetta sisustettaessa huomioida, että akvaattiset sammakkoeläimet eivät juurikaan kiipeile vaan pysyttelevät vaakasuorilla pinnoilla.Vedenpinnan yläpuolelle ulottuvan juurakon pinta pysyy yleensä kosteana, kivet taas ovat täysin kuivia. Sammakkoeläimelle lievästi kostea pinta on parempi. Maa-alueen ei kuitenkaan tule olla paljas kivi tai juurakon huippu, koska luonnossa eläimet eivät taatusti viettäisi aikaansa avoimella alustalla avoimen veden keskellä. Kuivilla oleskeleva eläin piilottelee luonnossa kasvillisuuden seassa tai muussa piilopaikassa, joten maa-alueen tulee olla suojaisa myös terraariossa. Piilo voidaan yksinkertaisimmillaan järjestää tasanteen päälle asetetulla kaarevalla kaarnanpalasella (esimerkiksi ranteenpaksuisesta koivusta tai haavasta saa sopivaa ohutta kuorta), jonka ei eläinten pienestä koosta johtuen tarvitse olla kovinkaan suuri. Juurakoita ja litteitä kiviä voidaan käyttää myös akvaterraarion yleiseen sisustamiseen ja piilopaikkojen luomiseen veden alle, mutta tällöinkin tulee huomioida että eläimet liikkuvat enimmäkseen tasaisella pohjalla eivätkä tarvitse liiemmälti varsinaisia piilopaikkoja. Sisustusesineiden tulisi siten mieluiten olla enimmäkseen irti pohjasta, jolloin niiden alitse voi kulkea.   Laajemman pinta-alan tarjoava taso voidaan suhteellisen matalassa vedessä järjestää myös muutamalla kivellä tai tiilen palalla tuetulla keramiikkalaatalla. Tason alapuolinen alue on hyvin eläinten käytettävissä ja tarjoaa piilopaikan, mutta pimeä alue ei sovi kasveille. Lisäksi akvaattiset sammakkoeläimet eivät ole kovinkaan piilottelevia, joten kuvissa esitetty pohjalla seisovien juurakoiden ja laattojen käyttö sopii parhaiten veden pinnalla eläville sammakoille, joilla veden syvyys ei ole niin olennaista. Laatoilla olevat kasvit on istutettu sukkahousuihin käärittyyn hienoon hiekkaan. HUOM! Pimeän alueen minimoimiseksi laattarakennelma on akvaarion keskellä, jolloin takana oleva aukko mahdollista valon pääsyn pohjalle maatason kolmelta sivulta.     Betonitiilet Litteillä kivillä ja kivijäljitelmälaatoilla saadaan aikaan hyvinkin suuri tasainen maa-alue asettamalla kivi betonitiilien päälle. Betonitiilet ovat erittäin käytännöllisiä maa-alueen jalkoina, koska ne ovat suorakulmaisina niin tukevia, että sammakkoeläimet eivät pysty niitä liikuttamaan ja sorruttamaan rakennelmaa. Tiilet voidaan siten asentaa pystyasentoon. Tavalliset betonitiilet ovat n. 21cm pitkiä, eli niillä saadaan akvaarioon n. 23-25cm vedensyvyys kun tiilien päällä käytetään lisäksi pienempiä laatankappaleita (varsinainen maatason pohjalaatta asennetaan mielellään kaltevaksi). Syvemmässä vedessä voidaan käyttää betonitiilestä tai betonisesta pihalaatasta leikattuja korokepaloja. HUOM! Uusia betonitiiliä tulee liottaa vesiämpärissä ennen käyttöä ja joka kerta kun niiden pintaa on rikottu. Noin kahden viikon liotus vettä pari kertaa vaihtaen riittää hyvin, minkä jäleen betonilla ei ole käytännössä vaikutusta veden ph-arvoon ja kovuuteen. Sileän tason päälle ei voi käytännössä asettaa maa-ainesta ilman, että osa siitä huuhtoutuu vähitellen reunan ylitse. Tästä syystä tasoon rakennetaan reunat. Reunat saadaan tehtyä kätevästi samoista laatoista kuin varsinainen taso, jolloin kokonaisuus on hyvinkin esteettinen. Kulmahiomakoneella leikellään sopivia suikaleita, jotka asetellaan päällekkäin ja liimataan tarvittaessa kiinni silikonilla. Pienempien eläinten terraarioissa liimaamista ei tarvita, mutta isommat sammakot saattavat pidemmän päälle sorruttaa irtonaiset reunukset. Riippuen maa-alueelle aiotuista kasveista, silikoonatut klinkkerireunat voidaan liimata joko vesitiiviiksi tai jättää tarkoituksella aukkopaikkoja. Vesitiiviistä reunasta on se hyöty, että maa-aineksena voidaan käyttää esimerkiksi multaa. Maa-aluetta kastellaan erikseen, mutta toisaalta reunan ylitse päässyt liiallinen vesi ei valu itsestään pois, (alueen kuivattaminen on hankalaa) ja kastelun unohtaminen kuivattaa kasvit. Jos reunat jätetään vettä läpäiseviksi, pohjamateriaalina tulee käyttää hiekkaa ja reunojen sisäpuolet tiivistetään sukkahousuilla tai vanulla. Tällöin akvaarion vesi kastelee ja lannoittaa maa-alueen, mutta kasvien tulee olla käytännössä vesiviljelyyn sopivia. Ylimääräinen vesi valuu itsestään pois, kun akvaarion vedenpintaa lasketaan tai taso nostetaan pois terraariosta.     PVC-putket PVC-putkia käytetään samalla tavalla kuin betonitiiliä, sillä erotuksella, että ne voidaan leikata sopivan mittaisiksi ja korkeat (yli 25cm) jalat ovat yhdestä kappaleesta tehtyinä periaatteessa tukevampia. Ontot putket ovat täynnä vettä, ja niiden yläosa suljetaan sopivalla laatankappaleella.   Metallijalat Ruostumaton teräs ja alumiini kelpaavat sellaisinaan, tavallisesta teräksestä tehty jalusta voidaan suojata polyesterhartsilla. Mikäli saatavilla on ohutta muovitettua metallitankoa (esimerkiksi pyykinkuivaustelineestä), sitä voidaan käyttää sellaisenaan. Tankojen päät ruostuvat, mutta syöpyvä pinta-ala on niin vähäinen ettei sillä ole käytännössä merkitystä ja veden rautapitoisuuden nousu on mitätön. Käytännössä paras tulos saadaan ruostumattomasta terästangosta tai alumiinista hitsaamalla, jolloin telinettä ei hitsaussaumojen mahdollisen hiomisen lisäksi tarvitse muuten viimeistellä ja rakenne on erittäin kestävä. Koska hitsauslaitteita ei kuitenkaan löydy joka taloudesta, palaset joudutaan liittämään toisiinsa muulla tavalla. Mahdollisuuksia on kolme. 1) Pätkät sidotaan toisiinsa teräslangalla 2) Pätkät liitetään yhteen kulmiin asetettavilla puu- tai muovikuutioilla, joihin porattuihin reikiin tankojen päät liimataan 3) Tangot liitetään toisiinsa lasikuidulla 1) Teräslankaa on saatavilla myös ruostumattomana, joten jalustasta saadaan täysin vedenkestävä. Teräslangalla tehdyn sidoksen ongelmana on kuitenkin tankojen, tässä tapauksessa nimenomaisesti jalustan jalkojen jonkinasteinen liikkuminen, mikä on sitä haitallisempaa mitä enemmän painoa on jalustan päällä. Käytännössä ainoa tapa saada jalusta täysin tukevaksi on tehdä täydellinen nelikulmio, jolloin jokainen tanko on on sidottu molemmista päistään kahteen muuhun tankoon. Akvaariossa nelikulmiojalusta näyttää kuitenkin samalta kuin jakkaramalli, koska alhaalla olevat vaakatangot saadaan piiloon hiekan alle. Teräslangan ongelmana ovat terävät päät, jotka tulee taivuttaa mahdollisimman tylpiksi. Muuten langalla sitominen on halpa ja yksinkertainen tapa valmistaa jalusta. 2) Puupalikat on helppo työstää sopivan kokoisiksi ja sekä pinnoitus että liimaus onnistuu kätevästi epoksilla tai polyesterhartsilla. Visuaalinen ilme ei kuitenkaan ole paras mahdollinen. 3) Lasikuituliitos on käytännössä helpompi tehdä jos tangot sidotaan ensiksi toisiinsa rautalangalla, jonka ei tällöin tarvitse olla ruostumatonta. Liitosten pinnan tulisi olla tasainen, joten jalusta pidetään ylösalaisin tasaisella pinnalla kuivumisen ajan. Käytännössä lasikuituliitosta ei pystytä tekemään yhdellä kerralla, vaan jokainen liitos on käsiteltävä ainakin kaksi kertaa. Toisaalta, koska lasikuituliitos on erittäin kestävä ja kova, jalustasta ei tarvitse tehdä nelikulmiota vaan jakkaramallinen rakenne riittää. Liitoksia on siten nelijalkaisessa mallissa vain neljä kappaletta.   Jalustan tekeminen alumiinista Bauhausista saa alumiiniputkea pyöreänä ja neliskulmaisena ja umpitankoa pyöreänä yhden tai kahden metrin pätkissä. Neliskulmaista putkea ja pyöreää putkea tai tankoa yhdistämällä voidaan rakentaa kestävä, siisti ja tukeva jalusta käyttämällä ainoastaan porakonetta, viilaa ja rautasahaa. Neliskulmaisen putken pienimmät koot ovat 10x10x1mm ja 15x15x2mm, pyöreän putken (seinämien paksuus 1mm) ja umpitangon vastaavasti 6,8,10 ja 12mm. Jos teline hitsattaisiin, käytettäisiin 8 tai 10mm umpitankoa. Kun rakennetaan irto-osista, tarvitaan ohuempaa ja paksumpaa putkea, käytännössä on parempi jos paksumpi putki on neliskulmaista, koska tällöin reikien poraaminen on helpompaa. Umpitanko on putkea jämäkämpää, joten se voi olla käytännössä putkea ohuempaa. Esimerkissä käytetään 8mm tankoa ja 10mm neliskulmainen putkea. Neliskulmaisen putken sisämitta on 8mm, joten poraamalla reikä täsmälleen putken keskelle tanko saadaan sopimaan tiukasti putken sisään eikä jalusta heilu. Käytännössä maataso tulee neliskulmaisen putken päälle, joten neliskulmaista putkea on syytä käyttää jalustan pidemmillä sivuilla. Lisäksi neliskulmaista putkea tarvitaan päätyihin alas, ylhäällä oleva pääty ja jalustan jalat ovat pyöreää tankoa. Koska 8mm tanko vastaa neliskulmaisen putken sisähalkaisijaa, jalusta on niin tukeva ettei alhaalla tarvita pitkittäisiä tukia. Jos niitä käytettäisiin, ne tehtäisiin myös pyöreästä tangosta. Neliskulmaiseen putkeen porataan reiät ainoastaan toisen seinän läpi, jolloin tankojen päät jäävät putken sisään ja samalla tukkivat putken niin ettei sen sisälle voi ryömiä. Jalustan jalkojen mitoitus ja katkaisupinnan kulma on tarkkaan mitoitettava jotta lopputulos ei heilu, putkien mitoituksella ei ole niin väliä kunhan reiät ovat oikeassa paikassa. Putkien päiden leikkauspinnat tylsytetään viilaamalla.   Lasisuikaleet Kiinteiden tukien varaan asetettu maataso on myös käytännöllinen ja sen rakentaminen ei vaadi pysyviä muutoksia itse altaaseen. Periaatteena on liimata akvaarion laseihin silikonilla peitinlasin tukia vastaavat lasisuikaleet, joiden varaan asetetaan irtonainen lasilevy tai keramiikkalaatta. Irtonaisen levyn päälle voidaan sitten rakentaa ohuen pohjamateriaalikerroksen ja eläviä kasveja sisältävä maa-alue, ja kokonaisuus on kuitenkin helposti nostettavissa pois akvaariosta. Koska levyn pojan on suunnilleen veden pinnan tasolla, maa-alue ei syrjäytä lainkaan vettä eikä vie pohjapinta-alaa itse akvaariosta. HUOM! Suikaleet kannattaa liimata vinoon, jotta tason toinen pää saadaan veden pinnan alle. Suikaleiden alapäähän liimataan lasin tai laatan pala, mikä estää tasoa liukumasta pois tukien päältä. Tasona voidaan käyttää lasia tai keramiikkalaattaa. Muovilevyjen ongelmana on taipuisuus, ne eivät usein kestä taipumatta edes omaan painoaan. Taso voi olla koko akvaarion levyinen, jolloin tuet ovat etu- ja takalasissa, koko takaseinän mittainen, jolloin tuet ovat sivulaseissa tai kulmaan asetettava, jolloin tuet ovat toisessa sivulasissa ja takalasissa. Kulmataso on kätevä, mutta sitä ei voi yleensä asentaa vinoon, vaan sille on rakennettava erillinen ramppi. Akvaarion levyinen taso voidaan sijoittaa joko altaan päätyyn tai keskelle. Keskelle sijoitetun tason alapuolinen vesialue saa paremmin valoa tason molemmilta puolilta, joten se on yleensä parempi ratkaisu. Koko takalasin mittainen taso taas on usein pinta-alaltaan jopa tarpeettoman suuri ja se tulee normaaleissa akvaariossa lisäksi pitää varsin kapeana, jotta se ei pienennä liikaa veden pinta-alaa. Käytännössä takalasin suuntainen taso on kuitenkin esteettisesti parempi, koska akvaarion etulasiin ei tarvitse liimata lasisuikaletta. Tason paino tulee pitää mahdollisimman alhaisena, erityisesti jos tukien varassa oleva lasilevy on pitkä (murtumisvaara) Klinkkerien ja hiekan massa tekee tason jo varsin raskaaksi, joten sen päälle ei ole syytä lisätä esimerkiksi kiviä tai painavia juurakoita, piilopaikkoja muodostavat kaarnanpalat ja kasvit riittävät. Maatason tukisuikaleet: Maatasoa tukevat lasisuikaleet ovat vastaavia kuin peitinlaseja tukevat lasit sillä erotuksella, että maataso ja siten myös tukisuikaleet asennetaan mielellään hieman vinoon.     Ripustaminen Keraamisesta laatasta tai tukevasta muovilevysta tehty maataso voidaan myös ripustaa roikkumaan akvaarion reunojen varaan. Ripustuksessa voi käyttää sopivia akvaarion reunoille asetettavia S-muotoisia metallikoukkuja ja muoviletkulla suojattua rautalankaa eikä akvaarioon tarvitse tehdä pysyviä muutoksia. Menetelmä on erittäin käytännöllinen akvaattisten kilpikonnien akvaariossa, jossa eläinten koosta ja voimista johtuen korkeiden jalkojen varassa seisova taso on kaatumisvaarassa ja toisaalta tason päällä ei tarvita pohjamateriaalia tai muita sisustusesineitä. Kilpikonnat eivät myöskään pysty karkaamaan avoimesta akvaariosta, eli ripustusta mahdollisesti haittaavaa kantta ei tarvita. Sammakkoeläimillä lähtökohta on kuitenkin se, että karkaamisvaarasta ja siihen liittyvästä nopeasta kuivumiskuoleman riskistä johtuen akvaariossa pitää olla tiiviisti akvaarion päälle asettuva verkkokansi, mikä tulee huomioida kiinnityskoukkuja valittaessa. Toisekseen pelkkä keramiikkalaatta ei ole sopiva (kuivuu nopeasti), vaan sen päälle kasataan ainakin kaarnan palasia ja kasveja. Pohjamateriaalin käyttö edellyttää reunojen liimaamista kiinteästi pohjalaatan päälle, jotta heiluminen ei huuhdo materiaaleja alas tason päältä. Pohjamateriaalin käyttö lisää tason painoa, mutta ei käytännössä vaikuta menetelmän käytettävyyteen. Ripustusta ei kuitenkaan kannata yleensä käyttää 20-25cm syvyisessä vedessä (taso voidaan asettaa jalkojen varaan ja tukevalla alustalla reunapengerrystä ei tarvitse silikoonata kiinni), eli käytännössä se sopii melko huonosti sammakkoeläinakvaarioihin. Maatason ripustaminen: Ripustettu maataso toimii periaatteessa samoin kuin jalkojen varassa seisova vastaava taso, mutta ylhäältä avonaisessa karkaamisalttiiden eläinten kannella varustetussa terraariossa menetelmä ei ole samalla tavalla kätevä kuin kiipeilykyvyttömillä kilpikonnilla. Maatason ripustaminen II: Ripustamiseen voidaan käyttää synteettistä narua tai siimaa. Painava taso on kuitenkin turvallisinta ripustaa PVC- tai silikoniletkulla päällystetyllä rautalangalla tai ohuella sähköjohdolla.

Jaloilla seisovan maa-alueen haittapuoli on kuitenkin tasanteen alapuolen pimeys. Tämä ei ole tavoiteltavaa akvaattisten sammakkoeläinten terraariossa, jossa päin vastoin tulee olla luonnonoloja jäljittelevä kirkas valaistus. Useimmat eläimet ovat päiväaktiivisia eivätkä ne piilottele luolissa tai muissa pimeissä paikoissa, eli pimeää aluetta tulee olla mahdollisimman vähän. Maa-alueen tulee siten olla suhteellisen pienikokoinen ja sijoitettu mieluiten keskelle terraariota, jolloin akvaarion pohja saa valoa maa-alueen kaikilta puolilta ja alapuolinen pimeä ala on mahdollisimman pieni.

Kelluvan maa-alueen etuna jalkojen varassa seisovaan maa-alueeseen verrattuna on luonnollisesti tiettyyn paikaan sijoitettujen jalkojen puuttuminen, jolloin maa-alueen sijainnin muuttaminen on mahdollista sekä vaakatasossa että vedenkorkeuden suhteen. Tällöin kasveja voidaan periaatteessa istuttaa koko akvaarion pohjan alalle, koska mikään kohta ei ole pysyvästi varjossa, ja toisaalta vedenpinnan korkeuden vaihtelu ei vaikuta maa-alueelle nousuun millään tavalla.

Koska akvaattiset eläimet viettävät pääsääntöisesti aikaansa vedessä ja käyvät kuivilla vain satunnaisesti, kelluvalle maa-alueelle ei tarvitse laittaa lainkaan pohjamateriaalia, kunhan tason pinta on muuten sovelias. Varsinaisen lautan päälle laitetaan pienempi kaarnanpala piilopaikaksi ja lauttaan porataan muutama kolo, joihin kasvit asetetaan vesiviljelyyn, eli niiden juuret ovat vapaasti vedessä lautan alapuolella.

Korkkilautta Veden pinnalla kelluva korkkilautta on yksinkertainen tapa luoda maa-alue, joka ei syrjäytä lainkaan vettä eikä vie altaan pohjapinta-alaa. Vapaasti kelluvan lautan tukemisessakaan ei ole ongelmia. Korkkilautan teko on erittäin helppoa ja nopeaa ja se on yhdestä kappaleesta tehtynä täysin turvallinen, sortuminen ei ole mahdollista. Korkki voidaan helposti leikata sopivan mittaiseksi sahalla, ja se voidaan tarvittaessa kiilata kiinni sopivaan kohtaan pienemmillä korkinpaloilla. Korkkilautta on yleensä niin kaareva, että reunat ovat valmiiksi useampia senttejä veden alla, mikä mahdollistaa helpon kiipeämisen lautan päälle. Lautalle voi helposti asettaa ohuemmasta kaarnasta leikatun piilopaikan. Korkin pinta pysyy varsin hyvin kosteana, ja korkkiin voi istuttaa esimerkiksi vesifiikusta poraamalla lautan pintaan pari reikää, joiden kautta taimien juuret ylettyvät veteen asti. Kasvi saa tarvitsemansa ravinteet suoraan akvaarion vedestä ja juurtuu myöhemmin myös lautan pintaan. Rakenteeltaan vesifiikus on riittävän kestävää, ettei se vahingoitu pienehköjen eläinten liikkuessa lautan päällä. Koska normaalissa akvaariossa ilmatilan korkeus on yleensä varsin matala, köynnösmäinen ja matala vesifiikus on kasvutapansakin puolesta tarkoitukseen omiaan. Lautta pysyy kelluvana useita vuosia, joskin kelluntakorkeus vähenee vettymisen myötä. Tällä ei kuitenkaan ole käytännössä merkitystä. Jos korkkilautta on paksu ja suhteellisen suora, sen päälle voidaan periaatteessa kaivertaa reilun sentin syvyinen kaukalo, mikä täytetään sammalella tai muulla materiaalilla. Käytännössä tämä ei kuitenkaan kannata, koska eläimet eivät tarvitse pohjamateriaalia ja kasvit voidaan asettaa vesiviljelyyn ilman istutusmateriaalia. Lautan koon tulee olla suhteessa eläinten kokoon. Lautta on muodoltaan tyypillisesti pitkänomainen, ja pidemmän sivun olisi hyvä olla pyrstösammakoilla ainakin kaksi kertaa eläimen mittainen, jotta lautalla on tilaa piilopaikalle ja mahdolliselle kasvillisuudelle. Lautan sijainnilla akvaariossa ei ole merkitystä, se voi olla toisessa päädyssä sivulasin suuntaisesti, takalasin suuntaisesti, tai keskellä akvaariota. Keskellä oleva lautta varjostaa vähemmän pohjaa, joten se on parempi vesikasvillisuuden kannalta. Valmiit akvaariot ovat usein varsin kapeita, jolloin kapeampi lautta voi olla koko akvaarion levyinen. Tällöin se saadaan myös tarvittaessa kiilattua paikalleen pienillä korkin palasilla. Koska pyrstösammakkoakvaarioissa veden virtauksen tulee olla olematonta ja kohdistua ensisijaisesti veden pintaan pintakalvon syntymisen estämiseksi, korkkilautta ei vapaasti kelluvanakaan seilaa ympäri allasta. Kiinnittämiseen ei siis ole yleensä tarvetta.     Styroksilautta Korkkilautan päälle ei käytännössä voi istuttaa maa-ainesta tarvitsevia kasveja, ja korkkiin poratut vesiviljelyreiätkin ovat sopivia varsin harvoille kasveille. Mikäli kasvilisuutta halutaan monipuolistaa, tarvitaan istutusmateriaalia. Korkkilautan päälle maa-ainesta ei voi asettaa riittävää kerrosta, joten lautta on valmistettava keinomateriaalista, johon voidaan muokata tarvittava pohjamateriaalia sisältävä alue. Lautan rakentamisessa tulee huomioida muutama fyysinen ominaisuus. Ensinnäkin, lautan painopisteen tulee olla mahdollisimman matalalla, parhaassa tapauksessa vedenpinnan alapuolella. Lautan tulee siis olla mahdollisimman litteä, koska korkealla oleva painopiste tekee rakennelmasta kiikkerän. Kevyiden sammakkoeläinten akvaariossa tästä ei yleensä seuraa ongelmia, mutta paivammat eläimet saattavat helposti kieräyttää kiikkerän lautan ylösalaisin. Toinen seikka on styroksirunkoisen lautan erittäin hyvä kelluvuus, pari senttiä paksu styroksin palanen kelluu käytännössä täysin veden pinnalla, josta seuraa, että sen päälle on vaikea kiivetä. Lautta saadaan uimaan syvemmällä tekemällä se mahdollisimman painavaksi, joko lautan päälle kasattavan hiekan tai styroksin pinnoitteena käytettävän laastin avulla. Käytännössä keinotekoista painon lisäystä parempi tapa tehdä lautalle nousemisesta helppoa on rakentaa lautan reunat pari senttiä varsinaisesta pohjasta esiintyöntyviksi. Tällöin lautan paino työntää reunat automaattisesti veden alle, vaikka varsinainen lautan pohja onkin veden pinnan tasolla. Rakenteessa on tällöin tarpeellista huomioida, että ilma pääsee poistumaan pohjan alta, koska pohjamateriaalilla ja kasveilla varustettua lauttaa ei voi käännellä. Reunoja ei käytännössä tosin tarvitsekaan tehdä koko lauttaa kiertäviksi, jolloin lautan pohjan alle ei muodostu kuppimaista ilmataskua. Styroksista tai eristelevystä tehtyä silikonilla liimattua lauttaa voi periaatteessa käyttää sellaisenaan. Styroksi kuitenkin alkaa hajota lämpimässä vedessä, jolloin siitä vapautuu styreenimonomeeriä, styreeni-idimeeriä ja styreenitrimeeriä, joista varsinkin ensimmäinen on karsinogeeninen aine. Käytännössä viileässä vedessä styroksi kestää paljon paremmin ja silloin vaara pinnoittamattomasta eristelevystä on lähinnä siitä mahdollisesti irtoavien murujen joutuminen syödyksi. Mureneminen voidaan tosin estää käsittelemällä pinta kuumailmapuhaltimella, jolloin siihen muodostuu murenematon kuori. Kynnettömien sammakkoeläinten terraarioissa murenemisesta ei kuitenkaan ole käytännössä muutenkaan huolta. Levyn pinnalle alkaa kasvaa levää ja sammalta, mutta levyn valkoinen tai kellertävä pohjaväri on kuitenkin ainakin osittain näkyvissä. Koska styroksi on kuitenkin pohjimmiltaan syöpävaarallinen aine ja sammakkoeläimet ovat herkkiä kemialliselle altistukselle, pinnoittamatonta eristelevylauttaa tulisi käyttää vain tilapäisratkaisuna. HUOM! Mikäli käytetään pinnoittamatonta lauttaa, joka on koottu useista kappaleista, se pitää ehdottomasti liimata kokoon akvaariosilikonilla. Kuumaliima tms ei käy. Pinnoittamaton styroksilautta: Helsinkiläisessä luonnonvaraisessa vesiliskolammikossa kelluva hylkystyroksin kappale, jonka päälle on itsestään kehittynyt kasvillisuutta. Vaikka kyseinen styroksi on ollut useita vuosia lammikossa, sen epäorgaaninen rakenne on edelleen yhtä kiinteä kuin uudessa levyssä. Pinnoittamaton styroksilautta II: Styroksi on näkyviltä osiltaan kuitenkin edelleen valkoista. Murenemista on havaittavissa vain reunoilla eikä levyn rakenne ole hajonnut kemiallisesti.   Normaalin styroksitaustan tapaan tehty pinnoite tekee lautasta huomattavasti luonnollisemman näköisen. Pinnoittaminen on syytä tehdä huolellisesti erityisesti lautan reunoista, koska ne joutuvat alttiiksi toistuville kolhuille osuessaan akvaarion laseihin. Teräviä ja helposti murtuvia reunoja tulee siten välttää. Pinnoittamaton lautta ei luonnollisesti lohkeile, mutta pinnoitteen ollessa esteettisistä syistä olennainen, lautan reunat on hartsattava tai epoksoitava muuta lauttaa useammilla kerroksilla. Kelluva lautta on käytännössä ainoa keinotekoinen terraariosisuste, minkä pinnoittamiseen voidaan suositella sika Top Seal 107-laastia, koska se on polymeeripohjaisena joustavaa ja siten huomattavasti paremmin kolhunkestävää normaalilaasteihin verrattuna. Toisaalta reunojen huolellinen epoksointi / hartsaus ajaa saman asian. Lautalla oleva pohjamateriaalialue voidaan helposti tehdä akvaarion vedestä eristetyksi, jolloin pohjamateriaalin tyyppi on vapaasti valittavissa ja kasveja kastellaan kuten normaaleita ruukkukasveja. Käytännössä yleensä on kuitenkin käytännöllisempää asettaa kasvit vesiviljelyyn, eli lautan pohjaan tehdään sukkahousuilla suojattu reikä, mikö kautta lautalla oleva pohjamateriaali pysyy automaattisesti kosteana. Kuvassa oleva lautta on ilman pohjareikää eli sitä tulee kastella erikseen. Liikaveden poistamiseksi yhteen reunaan on tehty (sukkahousuilla suojattu) viilto, josta irtovesi pääsee valumaan ulos.

Paljaspintaista juurakkoa tai korkkilauttaa lukuunottamatta maa-alueella on yleensä suositeltavaa käyttää pohjamateriaalia, koska paljas laatta- tai kivipinta on vettä johtamattomana materiaalina kuiva. Kuivuus ei tässä yhteydessä ole sinänsä vaarallista, koska vesialue on maatasanteen välittömässä läheisyydessä. Eläimet voivat tarvittaessa käydä vedessä eikä piilopaikkaan kuivumisen riskiä siten käytännössä ole. Luonnossa akvaattiset pyrstösammakkolajit eivät kuitenkaan oleskele kuivien kivien päällä, vaan kostealla maapohjalla, ja tätä kannattaa jäljitellä myös terraariossa.

Maa-alueen automaattinen kostutus hoituu yksinkertaisesti sillä, että osa pohjamateriaalista on vedessä. Tästäkin syystä maataso on suositeltavaa asettaa vinoon vedenpintaan nähden. Koska pohjamateriaali on yhteydessä veteen, sen tulisi olla vedenalaisilta osiltaan epäorgaanista eli hiekkaa tai soraa. Veden pinnan yläpuolisilta osilta maa-alueella voi käyttää mitä tahansa materiaalia, kunhan se on kosteuden kestävää.

Maa-alueen pohjamateriaali: Maa-alueen pinta peitetään mielellään elävällä sammalkerroksella. (Kuvan sammal on kuivattua.)
Kasvien sijoittelu: Ohuessa pohjakerroksessa tai pohjamateriaalittomilla tasoilla kasvit voidaan kätevästi pussittaa sukkahousuihin käärittyyn pohjamateriaaliin.

Käytännössä paras ratkaisu on yleensä sukkahuosuista tehtyyn laakeaan altaaseen laitettu hieno hiekka, jonka päälle laitetaan ohut kerros ELÄVÄÄ sammalta. Sammal vastaa luonnollista maapohjaa paremmin kuin hieno hiekka eikä se tartu eläimiin. Tosin kostealla hienolla hiekalla pidetyt pyrstösammakot eivät käytännössä saa hiekkakuorrutusta ja pinsettiruokinnassa hiekan nielemistodennäköisyyskin on olematon, eli sammalen käyttö ei ole välttämätöntä.

Sammalen tulee nimenomaisesti olla ELÄVÄÄ, jotta se kestää mahdollisimman pitkään ja pohja puhdistuu biologisesti. Valitun sammallaadun tulee olla käytännön syistä ohutta ja se tulee ottaa mahdollisimman märältä alueelta optimaalisen terraariokeston takaamiseksi. Kuivattua sammaltakin voi käyttää, mutta elävä on suositeltavaa.

Pienemmät kasvit kannattaa istuttaa suoraan pohjamateriaaliin. Isomman juuripaakun (=paksun istutuskerroksen) vaativat kasvit kuten erittäin sopiva pesäraunioinen sen sijaan kannattaa yleensä sijoittaa terraarioon joko ruukussa tai juuripaakko sukkahousuihin käärittynä, jolloin pohjamateriaalikerroksen paksuudella ei ole väliä.

HUOM! Maa-alueen tulee olla pinnaltaan tasainen, koska eläimet eivät ole kiipeileviä. Piilopaikkojen ja muun sisutuksen tulee siten olla mahdollismman vähän tehokasta pohjapinta-alaa vähentäviä.

Tuliliskoja (Cynops spp.) on eläinkaupoissa saatavilla useampaa lajia, jotka ovat kaikki pääsääntöisesti luonnosta pyydystettyjä. Varsin tavallinen laji eurooppalaisessa eläinkaupassa on myös kylkiluuvesilisko (Pleurodeles wlatl), jota esiintyy pyreneiden niemimaalla ja Luoteis-Afrikassa (=markkinoilla on luonnosta pyydystettyjä yksilöitä?). Kylkiluuvesilisko poikkeaa tuliliskoista sikäli, että se on pääasiallisesti yöaktiivinen ja kasvaa huomattavasti suuremmaksi, jopa 30-senttiseksi. Suomalaisesta vesiliskosta ja muista eurooppalaisista vesiliskoista poiketen, tuliliskot ja kylkiluuvesiliskot elävät pääasiallisesti vedessä ympäri vuoden.

Tuliliskojen ja muiden vesiliskojen terraario sisustetaan lajista riippumatta samalla tavalla, eli akvaarion pohjalle laitetaan muutama cm hienoa hiekkaa, joka voi viettää toista etukulmaa kohti puhdistuksen helpottamiseksi. Pohja pidetään tasaisena, jolloin pääasiallisesti pohjalla kävelevillä eläimillä on mahdollisimman runsaasti liikkumatilaa. Vedenkorkeus on mahdollisimman suuri, vähintään 25cm.

Sisustuksen keskeinen elementti on runsas vesikasvillisuus. Koska pyrstösammakot eivät kaiva pohjaa, kasvien valinta on vapaata, huomioiden, että veden lämpö pidetään 20 asteen tuntumassa. Vesiliskot suosivat muninta-alustana pienilehtisiä kasveja, kelluvat miekkakasvimättäät taas sopivat hyvin yleiseen sisustukseen.

Pohjalle järjestetään muutama piilopaikka juurakoilla tai laattakivillä. Sisustusesineitä ei sovi laittaa liian paljon, koska eläimet liikkuvat pääasiallisesti tasaisella pohjalla (myös laattarakenteisten piilojen päällä). Vesikasvien kuolleet lehdet voidaan jättää akvaarion pohjalle, jolloin vaikutelmasta tulee luonnollisempi.

Maa-alue järjestetään kelluvalla lautalla tai jalkojen varassa seisovalla tasolla. Mikäli vesialtaan olosuhteet ovat kunnossa (sopiva lämpötila, virtausta ei ole liikaa eikä akvaariossa ole häiritsevää melua ja tärinää tuottavaa sisäsuodatinta), eläimet oleskelevat pääasiallisesti vedessä, varsinkin kylkiluuvesiliskot ovat käytännössä täysin vedessä viihtyviä. Maa-alueen ei siten tarvitse olla kookas, vaan pääpaino on vesialtaassa ja vesikasvillisuuden valonsaannissa. Maa-alueella tulee olla piilopaikka ja / tai riittävästi suojaa antavaa kasvillisuutta, pyrstösammakot eivät halua oleskella avoimella paikalla.

Suodatinta ei yleensä tarvita varsinkaan pienempien lajien akvaarioissa, vaan puhtaanapito perustuu kasvien tukemaan biologiseen kiertoon ja vedenvaihtoihin. Tarvittaessa käytetään ulkosuodatinta. Pintavirtaus voidaan järjestää ilmapumpulla.

Akvaattiset pyrstösammakot viettävät suurimman osan ajastaan vedessä ja maalla ollessaan ne eivät käytännössä juurikaan kiipeile kun terraarion sisustus on kunnossa (piilopaikat). Pienemmät vesiliskot pystyvät kuitenkin halutessaan kiipeämään jopa paljasta lasia pitkin, eli terraarioon tarvitaan verkkokansi.

Tuliliskojen / vesiliskojen akvaario: Akvaattisten pyrstösammakoiden akvaariossa vedenkorkeutta tarvitaan mahdollisimman paljon, koska eläimet eivät luonnossa oleskele aivan matalasssa vedessä. Tästä syystä kelluva maa-alue on käytännöllinen, koska vedenkorkeuden muutokset eivät vaikuta tasolle kiipeämiseen.
Tuliliskojen / vesiliskojen akvaario II: Akvaarion pohja pidetään tasaisena, koska eläimet liikkuvat pääasiallisesti pohjalla kävellen. Sisustusesineet muodostavat muutaman piilon ja jakavat pohjaa osiin, mutta suurin osa pohjasta pidetään avoimena. Vesikasvillisuus luo yleistä suojaa yläpuolelta tulevia saalistajia vastaan, joten suurin osa akvaattisista pyrstösammakoista ei ole piilopaikoissa piilottelevia kun kasvillisuutta on riittävästi. Pienilehtiset kasvit toimivat lisäksi muninta-alustana.
Tuliliskojen / vesiliskojen akvaario III: Juurakoiden sijasta piilopaikkoja voidaan järjestää myös keramiikkalaatoilla tai liuskekivillä. Luolapiilojen hyvänä puolena on, että eläimet voivat liikkua myös niiden katoilla.
Tuliliskojen / vesiliskojen akvaario IV: Jalkojen varassa seisova maa-taso on toiminnallisesti periaatteessa yhtä hyvä kuin kelluvakin taso edellyttäen, että vedenkorkeutta saadaan riittävästi. Kuvan pihatiilet ovat turhan matalia pääasiallisesti veden alla eläville eläimille, joten jalkoina tulisi käyttää pidempiä PVC-putkia. Tällöin akvaarioon saadaan yhtä paljon vettä kuin ylemmissä kelluvaa tasoa käyttävissä esimerkeissä.
Tuliliskojen / vesiliskojen akvaario V: Piilopaikalla varustetun juurakon käyttö maatasona on mahdollista, mutta juurakko on asetettava riittävän korkeiden tukitiilien / -kivien päälle, jotta vedenkorkeutta saadaan riittävästi. Kuvassa vettä on liian vähän.
Tuliliskojen / vesiliskojen akvaario VI: Ilman varsinaisia jalkoja keramiikkalaatoista rakennettu taso on tyylikäs, mutta se on vaikea tehdä korkeaksi. Laattarakennelmaa käytettäessä akvaarioon saadaan vettä käytännössä vain n. 20cm, mikä on liian vähän tuliliskoille, mutta sopivasti pinnalla eläville kellosammakoille.

Sammakkoeläimet ovat aina riippuvaisia vedestä, ja tästä syystä ne varsinkin kuivemmilla seuduilla oleskelevat erilaisten vesipaikkojen välittömässä läheisyydessä. Tällöin on kuitenkin erittäin olennaista tehdä ero vesipaikan läheisyydessä oleskelevan maaeläimen ja ajoittain maalla oleskelevan vesieläimen välillä, koska terraariovaatimukset ovat näiden tyyppien tapauksessa päinvastaiset.

Käytännössä se, että pääasiallisesti vedessä elävä sammakko toisinaan istuskelee kuivalla maalla veden partaalla joko kasvillisuuden suojissa tai näkyvillä ja pakenee häirittäessä loikkaamalla veteen, on aivan eri asia kuin pääasiallinen oleskelu kuivalla maalla, vaikkakin vesipaikan välittömässä läheisyydessä, josta tehdään tarvittaessa pakoloikka veteen. Vedessä elävän sammakon tapauksessa sammakon kannalta on samantekevää, miten laaja maa-alue on kyseessä, kunhan vedenpinnan yläpuolella vain on muutama sopiva oleskelupaikka. Maa-aluetta ei tarvita kävelyyn tai muuhun liikkumiseen, vaan ainoastaan istumiseen ja eläin elää ja liikkuu tätä istuskelua lukuun ottamatta vedessä. Tällaisten lajien tapauksessa terraariossa ei tarvita maa-ainesta sisältävää maa-aluetta, vaan kuivan maan alueet voidaan järjestää juurakoilla tai laatoilla.

Kiinankellosammakot (Bombina orientalis) ovat eläinkaupassa käytännössä ainoita tähän kategoriaan kuuluvia lajeja, vaikka Euroopassakin tavataan kahden kotoperäisen kellosammakkolajin ohella mölysammakko (Rana ridibunda), lessonansammakko (Rana lessonae) ja syötävä sammakko (Rana esculenta), jotka viihtyvät vastaavissa oloissa eivätkä juurikaan oleskele kuivalla maalla.

Näitä lajeja terraariossa hoidettaessa varsinaista maa-aluetta ei tarvita lainkaan, vaan terraarion keskeinen sisustuselementti on veden pinnalla oleva riittävän tukeva kasvillisuus, käytännössä mätäsmäisiksi kasvatetut kelluvat jättiläismiekkakasvit, jotka tarjoavat sammakoille sopivan oleskelualustan. Säikähtäessään sammakot voivat tällöin kuitenkin helposti sukeltaa näkymättömiin mättäiden väleistä. Tämän lisäksi terraarioon järjestetään muutama vedenpinnalle kohoava juurakko, korkkilautta tai laatoista rakennettu taso, joilla sammakot voivat vaihtoehtoisesti istua tukevalla alustalla ja jotka jakavat terraariota alueisiin.

HUOM! On erittäin tärkeää ymmärtää ero tukevan pintakasvillisuuden ja avoveden välillä. SAMMAKOT EIVÄT PIDÄ AVOVEDESSÄ KELLUMISESTA, VAAN OLESKELEVAT NIMENOMAAN TUKEA ANTAVIEN VESIKASVIEN PÄÄLLÄ. Tukeva pintakasvillisuus korvaa luonnollisella tavalla maa-alueen tarpeen, mutta maa-aluetta on ehdottomasti käytettävä, mikäli akvaariossa ei ole kunnollista pintakasvillisuutta. Maa-alueeksi kelpaa tällöin kuitenkin myös juurakko tai korkkilautta.

Akvaarion pohjalla pidetään hienoa hiekkaa tasaisena tai toista etukulmaa kohti viettävänä kerroksena muutama cm, johon istutettaan muutama vedenpinnan yläpuolelle kasvava kasvi, erityisen sopiva herttamiekkakasvi. Vaihtoehtoisesti kuivilla olevia tasoja voidaan suojata ruukkukasvilla, kuten pesäraunioisella. Sammakot eivät luonnossa yleensä ole vesikasvillisuuden pinnallakaan varsinaisesti avoimella paikalla, vaan jonkinlaisen korkeamman kaislikon tai rantakasvillisuuden välittömässä läheisyydessä. Veden yläpuolisten kasvien kanssa ei kuitenkaan tule liioitella, jotta ne eivät varjosta liikaa vesikasveja.

Vedessä elävät sammakot sammakot eivät ole piilopaikoissa piilottelevia (piilopaikka on vesi, jonne sukelletaan tarpeen vaatiessa), joten ne oleskelevat näkyvillä veden pinnalla tai kasvillisuuden suojassa. Kuten mm. kiinankellosammakon selkäpuolen vihreästä ja mustapilkullisesta suojavärityksestä voi päätellä, laji on sopeutunut elämään vihreän vesikasvillisuuden seassa, johon se ylhäältä katsottuna maastoutuu erittäin hyvin.Varsinaisia piilopaikkoja ei siten tarvita, mutta vedenpinnan yläpuolelle ulottuva kasvillisuus on kuitenkin erittäin suositeltavaa.

Koska sammakot elävät nimenomaisesti veden pinnalla ja sukeltelevat vain satunnaisesti, vedenkorkeutta ei tarvita yhtä paljon kuin pyrstösammakoilla; n. 16-20 cm on riittävästi kellosammakoille. Isommat lajit kuten mölysammakko tarvitsevat suhteessa syvempää vettä, n. 20-25 cm on sopiva. Terraariossa vedenkorkeutta olennaisempaa on jälleen kerran pohjapinta-ala, koska myös nämä sammakot elävät käytännössä kaksiulotteisella pinnalla. Toisaalta, mitä enemmän vettä litroissa laskettuna, sitä parempi vesikemian kannalta.

Puhtaanapito perustuu vedenvaihtoihin. Suodattimesta ei yleensä ole juuri hyötyä, tarvittaessa käytetään ulkosuodatinta. Pienemmillä lajeilla biologinen kierto saadaan kasvien avustuksella varsin tehokaaksi, mutta isommilla eläimillä kuten mölysammakoilla vedenvaihdot ovat olennaisia. Koska veden pinnalla elävät aktiiviset sammakot sekoittavat vettä tehokkaasti, pintakalvoa ei muodostu eikä pintavirtausta niinollen tarvita.

Terraarioon tarvitaan verkkokansi, vaikka vedessä elävät sammakot eivät ole aktiivisia kiipeilijöitä.

Kellosammakoiden terraario: Vesikasvien päällä elävät sammakot eivät tarvitse 16-20cm enempää vedenkorkeutta, joten pinnan yläpuolinen kasvillisuus on suositeltavaa olla jonkin verran suojaa antavaa eli suurilehtistä, mm. herttamiekkakasvi ja kuvissa oleva pesäraunioinen ovat hyviä (tässä kuvassa litteähkö vesifiikus olisi parempi korvata pesäraunioisella). Kun vedenpinnalla oleva kasvillisuus eli mätäsmäiset kelluvat miekkakasvit peittävät suurimman osan terraarion pinta-alasta, varsinaista kiinteää maatasoa ei välttämättä tarvita lainkaan. Maatason ei siten tarvitse olla kovinkaan suuri; kuvassa betonitiilien päällä oleva keramiikkalaatta. HUOM! Todellisuudessa miekkakasvit kelluisivat pinnalla ja köynnöstäviä vesikasveja ei tarvittaisi lainkaan, kuvassa käytetyillä muovikasveilla kellumisen demonstrointi ei kuitenkaan onnistu.
Kellosammakoiden terraario II: Juurakot ovat käytännöllisiä maatason luomiseen, koska ne on helppo asentaa sopiviin paikkoihin, ne jakavat terraariota osiin ja pinnan yläpuolelle nousevan osan ollessa suhteellisen pieni, terraarion olennainen kasvipinta-ala pysyy mahdollisimman suurena.
Kellosammakoiden terraario III: Laattarakenteinen maataso.
Kellosammakoiden terraario IV: Juurakoiden ja korkkilautan yhdistelmä. Lautta on asetettu toisen kannon päälle ja muodostaa alleen vedenpinnan yläpuolisen piilon.
Kellosammakoiden terraario V: Kelluva korkkilautta on myös käytännöllinen ja se kelluu automaattisesti oikealla korkeudella.

Sen sijaan kuivalla maalla elävän, kosteuden takia vesialueen läheisyydessä oleskelevan sammakkoeläimen terraariossa ei tarvita lähtökohtaisesti suurta vesiallasta, varsinkaan pengertämällä tehtyä, vaan sopivan kokoinen irtonainen vesiastia on sopiva. Suuri vesialue huonontaa terraarion toiminnallisuutta, koska nämä sammakot liikkuvat maalla, eivät vedessä. Vettä tarvitaan kosteuden hakemiseen, mikä onnistuu hyvin pienemmässäkin astiassa.

Sekä maalla että vedessä yhtä aktiivisesti viihtyviä sammakkoeläinlajeja on erittäin vähän. Käytännössä suurin osa sammakoista on JOKO pääasiallisesti vedessä eläviä TAI pääasiallisesti maalla eläviä, joten terraario on JOKO sopivalla kasvillisuudella varustettua vesialuetta, jossa on muutama vedenpinnan yläpuolelle ulottuva tasanne, TAI kosteapohjainen terraario, jossa on (irtonainen) vesiallas. Tämä jako rajoitetun kokoisen terraarion sisustuksessa on erittäin tärkeää, jotta eläinten käytettävissä oleva liikkumatila on optimaalinen. Terraario, jossa on puolet maata ja puolet vettä on lähtökohtaisesti poissuljettu vaihtoehto normaalisti terraarioissa pidettävien lajien tapauksessa, koska tällöin eläimen tosiasiallisesti käytettävissä oleva tila on vain puolet terraariosta riippuen siitä onko kyseessä maalla vai vedessä viihtyvä laji.

Esimerkiksi tavallinen vesilisko on täysin akvaattinen keväällä ja alkukesällä, mutta maalla elävä kutuajan jälkeen, eli terraarion tyyppiä vaihdetaan kesken vuotta akvaariosta maaterraarioksi. Joillakin laajalle levinneillä lajeilla tietyillä alueilla elävät yksilöt voivat olla käytännössä puhtaasti maaeläimiä, kun taas toisten alueiden yksilöt elävät pääasiallisesti vedessä. Tällöin optimaalinen terraariotyyppi ratkaistaan eläinten alkuperän ja/tai käytöksen perusteella. Kärjistetyimpänä esimerkkinä kaksijakoisesta lajista on länsiafrikkalainen karvasammakko (Trichobatrachus robustus), jonka urokset ovat ympärivuotisesti pääasiallisesti vedessä ja sen välittömässä läheisyydessä eläviä ja naaraat maalla eläviä. Karvasammakon tapauksessa erottelu kulkee lajin sisällä, eli eri sukupuolten asuttamiseen tarkoitetut rajallisen kokoiset terraariot ovat toistensa vastakohtia. Sammakkoeläimiä hoidettaessa on siten hyvin olennaista perehtyä lajin luonnollisiin elintapoihin erityisesti sellaisten lajien tapauksessa, joiden kerrotaan ”esiintyvän erilaisten vesistöjen liepeillä”. Tämä nimittäin saattaa yhtä hyvin tarkoittaa pääasiallisesti vedessä tai maalla elävää lajia.

Sammakoiden lisäännyttäminen on kuitenkin eri asia ja vaatii lähes kaikilla lajeilla suuren vesialtaan riippumatta sammakon normaalista elinpiiristä. Maalla elävien sammakkoeläinten terraariota tarkastellaan tarkemmin omassa osiossaan.