Käärmeiden terraario

Käärmeet voidaan terraariovaatimustensa perusteella jakaa neljään pääryhmään (maassa elävät, kaivautuvat, akvaattiset ja kiipeilevät lajit), joiden terraarion yleisilme poikkeaa toisistaan, mutta on ryhmien sisällä yhtenevä pienillä painotuseroilla. Tosin on huomioitava, että varsin harvat lajit ovat absoluuttisesti tiettyyn käytökseen sidottuja eli suuri osa maassa elävistä käärmeistä kiipeilee jonkin verran, kaivautuvat käärmeet liikkuvat myös maan pinnalla, pääasiallisesti vedessä viihtyvät lajit elävät myös maalla ja monet enimmäkseen puissa elävät lajit käyvät maan pinnalla. Terraarioissa painotus on jossakin neljästä perustyylistä, mutta huomioiden eläimen käyttäytyminen. Tavallisesti harrastuksen piirissä tavattavista kiipeilevistä käärmelajeista jotkut ovat käytännössä täysin puussa eläviä, mutta muiden ryhmien osalta on yleensä aina kyse kahden terraariotyypin jonkinasteisesta yhdistelmästä.

Terraariona käärmeillä käytetään vapaavalintaisesta materiaalista tehtyä terraariota, jonka keskeinen vaatimus on pakovarmuus. Käytännössä akvaariomalliset ylhäältä avoimet terraariot ovat huonoja sekä hoitotoimenpiteiden (vesialtaan poistaminen yläkautta, jolloin kiipeilyoksat ovat tiellä) että pakovarmuuden kannalta (akvaarioon liitetty irtokansi), joten lähtökohtaisesti käärmeillä suositaan edestä avautuvaa terraariota.

Suurin osa käärmelajeista ja niinollen myös terraarioharrastuksen piirissä tavattavista käärmeistä on pääasiallisesti maassa eläviä. Maassa elävän käärmelajin terraariossa on useimpien muiden terraarioeläinten tavoin olennaisinta pohjapinta-ala. Suuri osa maassa elävistä käärmeistä hyödyntää myös kiipeilypuita, mutta maakeskeiselle eläimelle pääsy korkealle ei ole olennaista, ja standardikäärmeterraarion ei kiipeilypuilla varustettunakaan siten tarvitse olla 40-50cm korkeampi. Tällöin ei myöskään ole riskiä mahdollisen putoamisen aiheuttamasta loukkaantumisesta. Kaivautuvien ja semiakvaattisten käärmeiden terraario on mittasuhteidensa puolesta sama kuin maassa elävillä lajeilla, joten ainoastaan kiipeilevien käärmeiden korkea terraario poikkeaa peruskaavasta.

Käärmeiden terraario on siis toiminnallisen sisustuksen ja sen vaatiman muodon perusteella jaettavissa joko kiipeilevien lajien korkeaan terraarioon ja muiden laajan pohjapinta-alan terraarioon, mutta muuten terraarioiden olosuhteet ovat lämpötilan ja ilmankosteuden säätöjä lukuunottamatta peruskaavan mukaisia. Kaikilla käärmeillä tarvitaan vesiallas, minkä tulee lähtökohtaisesti olla niin suuri, että käärmeet pääsevät kokonaan veden alle. Aavikkolajeilla tarvitaan kuitenkin vain pieni juoma-astia (suuri vesiallas on tarpeeton ja nostaa helposti kuuman terrarion ilmankosteutta). Vesialtaat ovat koosta riippumatta aina irtonaisia puhdistuksen helpottamiseksi. Lämmitys hoidetaan lähtökohtaisesti lämpölampulla riippumatta lajin paistattelukäyttäytymisestä. Ei-paistattelevilla lajeilla voidaan käyttää myös lämpömattoja tai lämpökaapeleita.

Pohjamateriaalia on vain ohut kerros lukuunottamatta kaivautuvia lajeja ja terraarion pohja on lähtökohtaisesti kuiva. Pohjamateriaalin tyyppi on vapaavalintaista ja sopiva pohja määritellään käärmeen ulosteiden vetisyyden ja maan pinnalla oleskelun perusteella. Hieno hiekka sopii käytettäväksi ainoastaan lajeilla, jotka elävät luonnossakin dyynihiekalla, mutta muiden materiaalien omainaisuuksilla ei ole ei-kaivautuville käärmeille juuri merkitystä. Tietyillä lajeilla on kuitenkin huomioitava hienojakoisen irtoaineksen aiheuttama ihotulehdusriski, joten yleisesti ottaen pohjamateriaalin tulisi olla mielellään niin karkeaa, että se ei tartu märkäänkään käärmeeseen. Varsinkin kalaa syövien käärmeiden ulosteiden ollessa hyvin sotkuisia, mahdollisimman halpa ja nopeasti vaihdettava pohjamateriaali on käytännöllistä. Wetboxia käytetään pääsääntöisesti kaikilla ajeilla, jotka eivät kylve aktiivisesti vesialtaassa tai elä yksinomaan puissa. Terraarion pohjan ja pintojen kuivana pysyminen ilmankosteustasosta riippumatta on yleinen ongelmia ehkäisevä seikka.

HUOM! Riippumatta siitä, onko hoidettu käärmelaji siis peräisin sademetsistä tai onko se luonnossa erittäin semiakvaattinen, terraarion pohjamateriaali pidetään lähtökohtaisesti kuivana. Terraariossa on siten kosteutta vesialtaassa, wetboxissa ja sademetsälajeilla terraarion ilmankosteutta nostetaan sumutuksella, mutta terraarion pohja ja muut pinnat pidetään yleisesti kuivina. Tarvittaessa eläimiä lisäksi sumutetaan säännöllisesti. Pohjan on oltava kuiva siksi, että käärmeet pääsevät kunnolla kuivumaan tullessaan ylös vesiastiasta, liiallinen kosteus ja erityisesti märkä pohja aiheuttaa helposti iho-ongelmia.

Poikkeus kuivasta pohjasta on joidenkin sademetsäkäärmeiden terraarion pohjalla käytetty elävä sammal, mikä täytyy pitää kosteana. Kuivemmilta seuduilta peräisin olevilla lajeilla pohjalla käytetty sammal on kuitenkin kuivattua. Samaten sademetsälajeilla pohjamateriaalina käytetty turve on hyvä pitää hyvin lievästi kosteana, jotta se ei ala pölytä eikä ime itseensä ilmankosteutta. Kosteudella tarkoitetaan tällöin "pussikosteutta" eli turve pyritään pitämään pintasumutuksella samalla tavalla lievästi kosteana kuin se on turvesäkistä otettaessa. Sumutus onnistuu hyvin siksikin, että monet sademetsäkäärmeet on suositeltavaa kastella säännöllisesti sumutuksella. Käärmeiden terraariossa pohjamateriaalin kosteus on kuitenkin merkittävästi alhaisempi kuin sammakkoeläimillä, joilla pohjamateriaali on usein selvästi kosteampaa. Kasvit pidetään käytännössä ruukuissaan, joten niiden kastelu ei edellytä pohjamateriaalin kostuttamista. Munintapaikka tarjotaan käärmeille erillisessä sopivalla materiaalilla täytetyssä laatikossa.

Maassa elävät käärmeet ovat tavalla tai toisella piilopaikkoja hyödyntäviä, joten terraarioon järjestetään eläimen koosta riippuen keramiikkalaatoista, kaarnasta, puulevyistä tms. tehtyjä piiloja. Jälleen on huomioitava, että käärmeet ovat voimakkaita eläimiä ja piilopaikat on järjestettävä niin, että eläimet pääse romahduttamaan irtomateriaaleista tehtyjä rakennelmia. Laatikkomalliset piilot ovat hyviä suuremmilla lajeilla. Piilopaikkojen katot lisäävät käärmeiden käytettävissä olevaa pinta-alaa, joten keramiikkalaattojen tai suurten kaarnalevyjen käyttö on suositeltavaa pienillä ja keskikokoisilla lajeilla.

Lähtökohtaisesti kaikille käärmelajeille täydellisiä aavikkolajeja lukuunottamatta laitetaan vesiallas, johon käärme mahtuu helposti kokonaan veden alle. Aavikkolajeilla voidaan käyttää pienempää juomavesiastiaa, joka tuuletusaukkojen lähelle sijoitettuna ei nosta terrarion ilmankosteutta. Wetbox on lähtökohtaisesti suositeltava, mutta toisaalta monet käärmelajit käyttävät tarpeen vaatiessa aktiivisesti vesiallasta. Useat käärmelajit voivat toisinaan kaivautua, joten varsinaisen suljetun wetboxin sijasta niille voidaan antaa suurempi ylhäältä avonainen kostealla turpeella tai sammalella täytetty kaivelulaatikko. Tällöin tulee kuitenkin huomioida, ettei terraarion ilmankosteus nouse tarpeettomasti. Aavikkolajeille wetbox on sensijaan tarpeen, vaikka monet lajit eivät sitä käytännössä juuri käytä. Ilmankosteutta ei lähtökohtaisesti tarvita sademetsien ulkopuolelta kotoisin olevilla lajeilla ja niin ollen terraariota ei tarvitse useimpien käärmeiden kohdalla sumuttaa. Sademetsälajien tapauksessa sumutusta käytetään kuitenkin sekä ilmankosteuden luomiseen että eläinten kasteluun. Lisäksi jotkin passiiviset lajit on tarvetta juottaa säännöllisesti nostamalla ne vesialtaaseen.

Maassa elävien käärmeiden terraario: Esimerkki esteettisesti miellyttävästä yleismallisesta terraarion sisustuksesta maassa elävälle käärmeelle. Terraariosta löytyy tasakattoinen piilopaikka, mikä lisää käytettävissä olevaa pinta-alaa sekä vaakasuoria kiipeilyoksia. Myös kevyillä kaarnalevyilla pinta-alaa voidaan kätevästi lisätä. Laattojen alle voidaan helposti sijoittaa wetbox. Esimerkkiterraarion pohjan ahtaudesta johtuen vesiallas puuttuu kuvasta. Pohjamateriaalina on puutarhamyymälästä säkkitavarana saatavaa koivunkuorikatetta, joka ei pölise eikä tartu ruokaeläimiin. Elävät kasvit eivät ole välttämättömiä, mutta mikäli terraariossa on yleisvalaistus, niitä voidaan hyvin käyttää.

Suurin osa pääasiallisesti maassa elävistä käärmeistä hyödyntää terraariossa myös kiipeilyrakennelmia, eli lähtökohtaisesti terraarioon laitetaan kiipeilypuita. Terraarion pohjapinta-alan ollessa olennaisin mitta, terraarion korkeus pysyy yleensä matalahkona joten putoamis- ja loukkaantumisriskiä ei ole. Koska käärmeet ovat voimakkaita eläimiä, kiipeilyrakennelma järjestetään kuitenkin mieluiten tikasmallilla tai kiipeilypuut on muuten sidottava kiinni romahtamisen estämiseksi. Notkeat käärmeet liikkuvat hyvin myös ohuilla oksilla, mutta pääasiassa maassa elävillä lajeille kiipeilypuiden pääosan on suositeltavaa olla suhteellisen paksuja. Vaakasuorien oksien määrä on jälleen olennainen.

Näyttelyterraarioissa pohjamateriaali voidaan tehdä hyvin luonnollisen näköiseksi käyttämällä joko suoraan luonnosta haettua maa-ainesta tai sekoitetta, johon yhdistetään sammalta, kariketta, kuivia lehtiä / heiniä, kaarnanpalasia, pieniä risuja, käpyjä yms. Katsojan lisäksi myös käärmeiden kannalta tälläinen pohja on luonnollisesti miellyttävä. Tosin se ei ole millään tavalla välttämätön, käärmeet eivät kiinnitä huomiota pohjan estetiikkaan, kunhan materiaali on niille sopivaa rakenteen ja kosteuden puolesta ja se pidetään puhtaana. Hiekkapohjalla elävillä aavikkolajeilla käytetään hienoa hiekkaa, muilla käärmeillä hieno hiekka ei käy, mutta muuten pohjamateriaalin valinta on hyvin vapaata. Normaaliterraariossa voidaan hyvin käyttää pohjana pelkkää kaarnahaketta tai sanomalehteä. Pohjamateriaalia tarvitaan vain muutama sentti, jolloin ulosteet imeytyvät siihen riittävän nopeasti.

Pohjamateriaali pidetään laadusta riippumatta lähtökohtaisesti kuivana joidenkin sademetsälajien sammal- tai turvepohjaa lukuunottamatta. Elävät kasvit ovat suositeltavia sekä terraarion esteettisen ilmeen, että mikroilmaston takia ja ne laitetaan terraarioon ruukuissaan.

Seuraavissa kuvissa on joitakin esimerkkejä siitä miten erilaisia materiaaleja voidaan hyödyntää maassa elävien käärmeiden terraarion sisustamisessa. Kuvissa pohjamateriaalina on savea, mikä on kuivapohjaisissa terraarioissa erinomaista sekä irtonaisena rakeena että kiinteänä kerroksena ( = pohjan pinta sumutetaan märäksi, minkä jälkeen sitä hieman tampataan; kuivuttuaan pohjamateriaali on kiinteä, mutta likaantuneet kohdat on kuitenkin helppo vaihtaa). Takaseinään päin nousevan pengerryksen pohjamateriaalimäärää on vähennetty tyhjillä muovirasioilla. Kun hoidetut lajit eivät kaiva, tarvittavan pohja-aineksen ohella vähennetään merkittävästi terraarion painoa, jolloin se pysyy helposti liikuteltavana ilman sisustuksen purkamista.

Maassa elävät käärmeet ovat lajista riippuen joko päivä- hämärä- tai yöaktiivisia. Terraarion lämmitys hoidetaan lähtökohtaisesti lämpölampulla, ja paistatteleville lajeille lamppu on ehdoton varuste. Yöaktiivisilla lajeilla, jotka eivät käytännössä paistattele lainkaan, terraariota voidaan lämmittää lämpökaapelilla tai lämpömatolla. Käärmeiden terraariossa lämmitys voidaan tehdä pohjan läpi, huomioiden kuitenkin potentiaalinen palovammariski. Yöaktiivisilla lajeilla piilopaikan tuliai olla toisesta päädystään lämmitetty ja niin pitkä, että eläin voi siirtya sen sisällä viileämpään tulematta esiin piilosta.

Kaivautuvia käärmelajeja löytyy useita eri maanosista, terraarioissa tavallisesti tavattavat ryhmän edustajat ovat erilaisia hietaboalajeja. Kaivautuvien käärmeiden terraario sisustetaan samalla tavalla lajista riippumatta, piilopaikkojen koko vain skaalataan eläinten kokoa vastaavaksi.

Hietaboat elävät usein varsin samankaltaisessa maastossa kuin kaivautuvat skinkit eli irtonaisen maa-aineksen alueilla, ja niiden terraario sisustetaan vastaavalla tavalla kuin skinkkiterraario. Hietaboat käyttävät ensisijaisesti ”valmiita” piilopaikkoja, esimerkiksi jyrsijöiden kaivamia käytäviä tai piileskelevät litteiden kivien alla yms. sen sijaan että kaivaisivat itse irtomaassa, joten kiinteiden piilopaikkojen järjestäminen on olennaista. Hietaboien terraarioon järjestetään kuohkean ja kaivuukelpoisen maa-aineksen ohella runsaasti laattarakenteisia piilopaikkoja. Laattakattoiset pohjamateriaaliin haudatut luolarakennelmat ovat hyviä. Erotuksena kaivaviin liskoihin käärmeet eivät kuitenkaan itse pysty kaivamaan maa-ainesta ulos tunnelista, eli käytävän tulee olla valmiiksi kaivettu.

Hietaboat ovat skinkkejä ja sokkokäärmeitä suurikokoisempia, eli pohjamateriaalikerroksen tulee olla vastaavasti paksumpi, käytännössä n. 10 cm. Koska hiekan paino ja muodostuu suurella kerrosvahvuudella turhan suureksi, pohjamateriaalina käytetään mieluummin hiekka-turve/multa-seosta, joka keventää ja kuohkeuttaa pohjaa. Myös vermikuliitti soveltuu hyvin pohja-aineksen keventämiseen. Koska nämä käärmeet hyödyntävät kiinteitä piilopaikkoja ja toisaalta mahdollisimman suuri pohjapinta-ala on olennaista, pohjakerroksen paksuuden kanssa ei tarvitse liioitella. Kerros voidaan tehdä paksummaksi toiseen päätyyn, jolloin pohjamateriaalin kokonaismäärä ja terraarion paino pysyvät kohtuullisina. Kaivavat eläimet tasoittavat kerroksen ajan myötä, mutta siivouksen yhteydessä se voidaan kasata uudelleen. Sokkokäärmeillä ja muilla kaivautuvilla lajeilla, jotka eivät elä varsinaisesti hiekalla, pohjamateriaalina käytetään yleensä multaa hiekan asemasta. Terraarion yleistä ilmettä voidaan varsinaisten piilopaikkamateriaalien lisäksi parantaa kasveilla, koristeoksilla, kuivilla heinillä ja lehdillä. Kaivautuvat käärmeet ovat liian kömpelöitä kiipeämään, eli varsinaisia kiipeilyoksia ei tarvita.

Pohjamateriaalin tulee pysyä kuivana ja ilmankosteuden matalana. Koska käärmeet kaivavat pohjassa, mahdolliset elävät kasvit laitetaan terraarioon ruukuissaan, vaikka muista käärmeterraarioista poiketen pohjakerros on riittävän paksu kasvien suoraan istuttamiseen. Terraarioon laitetaan wetbox samoin kuin skinkkien terraarioon. Vesiastia tarvitaan juomavettä varten (kuivilta alueilta peräisin olevat käärmeet eivät käytännössä kylve) ja se asetetaan esimerkiksi luolarakennelman katolle, jotta käärmeet eivät kaada sitä kaivaessaan.

Kaivautuvan lajin terraariossa ei tule käyttää pohjalämmitystä, vaan lämmitys järjestetään lämpölampulla. Hietaboat ja sokkokäärmeet ovat yöaktiivisia eivätkä siten normaalisti paistattele auringossa, mutta lämmittelevät usein auringon lämmittämien litteiden kivien alla. Terraariossa lämpölampun alle siis järjestetään laattakattoinen luola.

Monet käärmelajit elävät luonnossa vesistöjen välittömässä läheisyydessä, koska varsinkin karuilla seuduilla vesistöjen reunamat tarjoavat runsaammin saaliseläimiä. Vesialueiden liepeillä oleskelua ja satunnaista uimista ei kuitenkaan pidetä vedessä elämisenä, vaan vedessä elävät käärmeet viettävät huomattavan osan, usein jopa suurimman osan ajastaan vedessä ja jotkin lajit ovat käytännössä täysin vedessä eläviä. Keskeistä on lisäksi se, että nämä lajit nimenomaan myös saalistavat vedessä eläviä saaliita, kuten kaloja ja sammakkoeläimiä. Terraariossa vedessä elävien käärmeiden terraarion keskeinen elementti on suuri vesiallas ja täysin akvaattiset lajit hoidetaan akvaarioissa.

Koska käärmeet ovat suhteellisen isokokoisia eläimiä, ne ulostavat kerralla paljon ja erityisesti kalaravinto tuottaa löysiä ulosteita, vesialtaan tulee olla mahdollisimman helposti puhdistettava. Koska kuivan alueen pohjamateriaalin tulee pysyä kuivana, käärmeiden terraariossa ei voida käyttää irtoaineksista tehtyjä kiinteän vesialtaan muodostavia pengerryksiä. Vesitiivis kiinteä pengerrys on mahdollinen ja hyvin akvaattisten lajien terraarioissa sillä voidaan tehdä pinta-alaltaan ja vesimäärältään suuri vesiallas, mutta tällöin vesiallas on luonnollisesti kiinteä ja se tulee tyhjentää pumpulla. Kiinteän vesialtaan tilavuuden tulisi siten olla useita kymmeniä litroja, jolloin vastavan kokoista irtonaista vesiastiaa ei voitaisi kuitenkaan nostaa täysinäisenä ulos terraariosta. Yleisenä periaatteena siis suositaan vedenvaihtojen nopeuttamisen takia irtonaisia vesialtaita lajeilla, joiden terraariosta huomattava osa on maata.

Vedessä elävät käärmeet jaetaan maa-alueen tarpeen mukaan kahteen ryhmään; maa-aluetta tarvitseviin semiakvaattisiin käärmeisiin ja käytännössä täysin vedessä eläviin akvaattisiin käärmeisiin.

Pääasiallisesti vedessä elävät käärmeet eivät ole täysin akvaattisia, vaikka ne viettävätkin suuren osan aikaansa vedessä. Terraariossa tulee täten olla suurehko maa-alue, jossa käärmeet voivat halutessaan liikkua ja oleskella kuivilla ja paistatella lämpölampun alla. Yleisesti vesialue on kuitenkin olennaisempi ja sen tulisi siten olla noin 1/2 - 3/4 terraarion pohjapinta-alasta. Tavalliset ”vesikäärmeet”, kuten pohjois-amerikkalaiset vesikäärmelajit ja eurooppalainen rantakäärme ja muut lähisukuiset lajit, liikkuvat lajista riippuen usein enemmän maalla kuin vedessä. Kuivaa liikkumisaluetta voi myös näiden käärmeiden terraariossa kasvattaa keramiikkalaatoista tehtyjen tasojen avulla. Anakondat taas viettävät enimmäkseen aikaansa vedessä, joten niillä vesialtaan koko on maa-aluetta suurempi.

Vesialtaan tulisi olla suuren koon lisäksi jonkin verran syvempi kuin normaalikäärmeiden terraariossa, koska nämä käärmeet liikkuvat aktiivisesti sukelluksissa. Pienemmät vesikäärmeet etsivät luonnossa ravintoa pohjan kivenkoloista, joten vesialtaassa on hyvä olla myös joitakin helposti pestäviä kiviä ja puunkappaleita altaan pohjaa monipuolistamassa. Suuremmilla anakondilla esineistöä ei kuitenkaan tarvita. Pienillä lajeilla vesiallas on normaaliterraarioissa käytännössä laakea muoviallas tai lasikuidusta mittojen mukaan tehty allas, joka voidaan nostaa pois terraariosta tyhjentämistä ja puhdistamista varten.

HUOM! Kaksi vierekkäin asetettua allasta on käytännössä usein helpompi ratkaisu kuin yksi erittäin iso.

Isoilla käärmeillä eli anakondilla altaan tulee kuitenkin olla niin suuri, ettei sitä käytännössä voi nostaa pois terraariosta vedellä täytettynä, joten tyhjennys hoidetaan pumpulla. Allas sinänsä olisi kuitenkin mielellään irtonainen, eli se voidaan tyhjennettynä viedä pestäväksi kylpyhuoneeseen.

Semiakvaattisten käärmeiden terraario: Esimerkki yleismallisesta terraarion sisustuksesta semiakvaattiselle käärmeelle. Terraariosta löytyy tasakattoinen piilopaikka, mikä lisää käytettävissä olevaa pinta-alaa sekä vaakasuoria kiipeilyoksia. Vesiallas on kooltaan (pinta-alaltaan) mahdollisimman suuri, mutta kuitenkin helposti nostettavissa ulos terraariosta vedellä täytettynä. Pohjamateriaalin tulee olle niin karkeaa, ettei se tartu märkään käärmeeseen. Wetboxia ei tarvita ja pohjamateriaali pidetään kuivana. Samaten terraarion ilmankosteus pidetään alhaisena jos kyseessä ei ole sademetsälaji. HUOM! Esimerkkikuvissa käytetään akvaariota, mutta normaalisti terraario olisi edestä aukeava. Tällöin vesiallas voidaan nostaa ulos ilman, että yläpuoliset kiipeilyoksat ovat tiellä.

Maa-alueelle järjestetään piilopaikkoja ja kiipeilypuita samalla tavalla kuin maalla elävien käärmeiden terraarioon. Eläviä kasveja voidaan käyttää ruukuissaan. Anakondat eivät käytännössä kiipeile, erilaiset ranta- ja vesikäärmeet sen sijaan hyödyntävät myös matalia kiipeilyoksia. Pohjamateriaalin tulisi olla sellaista, mikä ei tartu kosteaan käärmeeseen ja imee toisaalta hyvin kosteutta (kuivaa vesialtaasta tulleen käärmeen ja sitoo vetiset ulosteet). Monet semiakvaattiset käärmeet ovat herkkiä saamaan ihotulehduksen mikäli pohja-aines on niin hienojakoista, että sitä pääsee suomujen alle. Tästä syystä multa tai turve eivät ole suositeltavia ja hieno hiekka on sopimatonta kuten muidenkin maassa elävien käärmeiden terraarioissa. Koska kalaa syövien käärmeiden ulosteet ovat löysiä ja lajit ulostavat usein, pohjamateriaalin tulee olla helposti vaihdettavaa. Paperisilppurilla suikaloitu sanomalehti on erittäin sopivaa juuri näille käärmeille, koska se vertautuu ominaisuuksiltaan kuivaan sammaleeseen, mutta on käytännössä ilmaista.

Terraarion lämmitys hoidetaan lämpölampulla. Lämpölamppu on erityisten tärkeä, koska vesi- ja rantakäärmeet ovat päiväaktiivisia ja paistattelevat aktiivisesti useita kertoja päivässä. Aktiivisesti kylpevillä käärmeillä ei tarvita wetboxia.

Vesiallasta ei ole yleensä tarpeellista lämmittää, varsinkaan lauhkeiden vyöhykkeiden lajien terraariossa. Trooppisten lajien tapauksessa liian viileä vesi saa kuitenkin käärmeet oleskelemaan ylipitkiä aikoja kuivilla, koska lämpölamppu tekee terraarion ilmasta lämpimämpää vaikka käärme ei makaisikaan suoraan lampun alla. Vesiallasta voi siten olla aiheellista lämmittää trooppisilla lajeilla samalla tavalla kuin akvaariokalojen akvaariotakin, jos terraarion sijaintihuoneen lämpötila on liian alhainen. Veden / huoneen lämpötilaa tulee seurata lämpömittarilla. Vesialtaan lämmitys onnistuu tarvittaessa yleensä parhaiten altaan alle sijoitetulla lämpömatolla tai lämpökaapelilla.

Käytännössä terraarioissa pidettävät semiakvaattiset käärmelajit siis hoidetaan samanlaisessa terraariossa kuin maassa elävät käärmeet sillä erotuksella, että keskeinen elementti on suuri vesiallas.

Täysin akvaattiset käärmelajit (nousevat maalle vain munimaan), joita tosin tavataan terraarioharrastuksen piirissä hyvin harvoin (yleensä elephant trunk snake) tai ei toivottavasti ikinä (merikäärmeet lajista riippumatta) hoidetaan lähtökohtaisesti akvaariossa, johon on lisätty kuivan maan tasanne. Terraario olisi siten lähtökohtaisesti samanlainen kuin akvaattisilla sammakkoeläimillä.

Akvaarion sisustuksena on piilopaikkoja tarjoavia juurakoita ja / tai laatoista rakennettuja luolia, kasvillisuutena kestäviä miekkakasveja, vesisaniaisia tai jaavansaniaisia. Pohjaan istutetut versomaiset kasvit todennäköisesti irtoavat, mutta kelluva konnanputki tai intianvesitähdikki voivat toimia. Pohjahiekkaa tarvitaan vain ohut kerros. Käärmeen akvaariossa hyvin olennaista on tiivisreunainen verkkokansi, koska muuten eläin todennäköisesti karkaa terraariostaan. Ilmanvaihdon tulee kuitenkin olla tehokasta, eli kansi tehdään pääasiallisesti verkosta. Akvaarion tulee lisäksi olla varsin suuri. Vaikka nämä käärmeet ovatkin kooltaan varsin pieniä, ne ovat kuitenkin paljon suurempia ja voimakkaampia kuin sammakkoeläimet. Altaan puhtaanapito perustuu vedenvaihtoihin, mutta lisänä on suositeltavaa käyttää tehokasta ulkosuodatinta.

Kiipeilevien käärmeiden terraario on muiden käärmetyyppien terraarioita korkeampi, jotta sinne saadaan järjestettyä asiallinen kiipeilyrakennelma. Tosin optimaalinen versio eli huoneen korkuinen terraario on epäkäytännöllinen, koska kiipeilevät lajit pyrkivät oleskelemaan mahdollisimman ylhäällä terraariossa ja terraarion alapuolisko menee tällöin osittain hukkaan. Kiipeilevien lajien terraariot ovat käärmeen lajista ja koosta riippuen siten yleensä selvästi matalampia, noin metrin korkuinen terraario on hyvä. Kiipeilevillä eläinlajeilla on hyvä syvyysnäkö, joten kun kiipeilevien käärmeiden terraariot asetetaan mahdollisimman ylös suhteessa huoneen lattiaan, tilanne on eläimen kannalta käytännössä sama kuin koko huoneen korkuisessa terraariossa; käärme oleskelee molemmissa kuitenkin yhtä korkealla suhteessa "maanpintaan" eli lattiaan.

Kiipeilevillä käärmeillä tarvitaan sovelias kiipeilyrakennelma, joka tarjoaa eläinten käyttöön mahdollisimman paljon tehokasta pinta-alaa, mikä jälleen kerran tarkoittaa ensisijaisesti vaakasuoraa (oksa)pintaa. Luonnossa hyvinkin rajatun liikkuma-alueen, esimerkiksi yksittäisen pienehkön puun, ollessa huomattavasti suurempi kuin mitä on mahdollista järjestää normaaliterraariossa, joudutaan tinkimään luonnonmukaisuudesta ja rakentamaan kiipeilyrakennelma enemmän toiminnallisista lähtökohdista.

Kärjistetysti terraarion kiipeilyrakennelmassa tiivistetään luonnollisen puun vaakasuorien oksien muodostama pinta-ala pieneen tilaan karsimalla ”hyödyttömät” pystysuuntaiset oksat, mikä käytännössä tarkoittaa luonnollisen puun tai pensaan muodon hylkäämistä ja kiipeilyrakennelman rakentamista osista. Normaalikokoisissa terraarioissa ei siten voida yleensä käyttää tyylikästä kokonaista puunlatvaa, koska sen tarjoamaa vähäistä käyttökelpoista pinta-alaa joudutaan suurentamaan lisäämällä terraarioon vaakasuoria oksia, mikä enemmän tai vähemmän pilaa kokonaisen latvuksen luonnollisen ilmeen. Kiipeilyrakennelma tehdään siten toiminnalliseksi ja tämän jälkeen sitä voidaan mahdollisesti koristella esteettisemmillä oksilla, mikäli terraarion tila antaa myöden. Varsinainen koristelu hoidetaan kuitenkin mieluummin elävillä tai keinotekoisilla kasveilla jo senkin takia, että luonnossa käärmeet harvemmin oleskelevat lehdettömissä puissa tai pensaissa.

HUOM! Kynnellisistä liskoista ja tarttumakykyisistä kiipeilevistä sammakoista poiketen käärmeet kiipeävät käytännössä ainoastaan kolmiulotteisessa kiipeilyrakennelmassa. Vaikka monet lajit pystyvät vatsasuomuillaan tarttumaan varsin hyvin esimerkiksii karkeaan puunkuoreen, käärmeet eivät lähtökohtaisesti hyödynnä vertikaalitasoja kiipeilyyn. Käärmeiden terraariossa kaarnaa voidaan käyttää terraarion estetiikan parantamiseen ja piilopaikkojen luomiseen, mutta tehokkaaseen kiipeilyyn pystysuorat pinnat eivät kelpaa.

Käärmeiden kiipeilyrakennelma rakennetaan helpoimmin tikasmenetelmällä, jolloin terraarion seiniin ei tarvitse tehdä reikiä ja oksat ja niiden järjestys ovat vapaasti vaihdeltavissa. Lisäksi suurin osa oksista on automaattisesti vaakasuorassa ja siten eläinten kannalta optimaalisia ja terraarion sisustus pysyy tehokkaana. Käytettyjen puiden tulee olla eläinten kokoon suhteutettuja, mutta ei yleensä kovinkaan paksuja, enintään ranteen paksuisia. Kuivuneena tikasrakennelman paino on joka tapauksessa varsin kevyt. Käytännössä kiipeilyrakennelma kootaan kepeistä, jotka ovat lähtökohtaisesti suoria ja oksattomia, esimerkiksi pajukosta tai vesakosta leikattuja rankoja. Käärmeet ovat voimakkaita, joten vaakaoksat on sidottava kiinni päätytikkaisiin.

Elävät kasvit ovat hyvin suositeltavia sekä estetiikan että mikroilmaston takia ja ne toimivat kiipeilevien eläinten piilopaikkana. Kasvit laitetaan terraarioon ruukuissaan. Mikäli eläviä kasveja ei voida käyttää, tekokasveillakin saadaan aikaan toiminnallisesti hyvä sisustus. Puussa elävät käärmeet eivät ole useinkaan varsinaisissa piilopaikoissa piilottelevia, vaan niiden piiloutumiskeino on yleisesti ottaen oleskelu puussa tiheän lehvästön keskellä. Käärmeen lajista riippuen terraariossa ei siis välttämättä tarvita varsinaisia piilopaikkoja kasvillisuuden lisäksi. Tarvittaessa sopiva piilo saadaan esim. "linnunpöntöstä", eli sopivasta levystä tehdystä laatikosta, kannellisesta pienestä ämpäristä tai muovirasiasta tai sopivan paksuisesta vaakasuorassa riippuvasta muoviputkesta, minkä päät ovat auki. Kiipeilevän lajin piilopaikka asetetaan terraarion ylä- tai keskiosaan kiipeilyrakennelman sekaan. Jos laji oleskee runsaasti myös maassa, piilopaikkojen tarve on kuitenkin sama kuin yleisesti maassa elävillä käärmeillä. Tällöin piilot voivat olla terraarion pohjalla.

Ainoastaan puussa elävät lajit eivät käytännössä juurikaan käy terraarion pohjalla, joten pohjamateriaalilla ja sen määrällä ei ole merkitystä. Käytännössä pohjan peittävä kaarnahakekerros tai sanomalehti on hyvä, koristeluun voidaan käyttää kuivia lehtiä tai sammalta. Suuri osa lajeista on sademetsäeläimiä, joten terraarion sumuttamalla järjestetty kosteus on korkea, mutta pohjamateriaalin ei tarvitse olla kosteaa. Tästä huolimatta, kiipeilypuiden tyvet on kuitenkin parempi eristää pohjan mahdollisesta kosteudesta asettamalla niiden alle tiilet tai laatanpalaset.

Puussa elävät käärmeet eivät usein käytä vesiallasta, mutta sellainen tulee kuitenkin olla terraariossa. Wetbox on sitä olennaisempi mitä enemmän laji oleskelee maassa. Sadetta simuloiva eläinten suihkuttaminen on olennaista useimmilla lajeilla. Juomavettä voidaan tarjota pohjalla olevan vesialtaan lisäksi myös oksistoon sijoitetusta pienemmästä kupista. Mitä enemmän käärmelaji käy maassa, sitä todennäköisemmin se myös käyttää tarpeen vaatiessa vesiallasta ja pohjalla sijaitsevaa wetboxia.

Sademetsälajit ja yöaktiiviset lajit eivät paistattele kirkkaassa auringonpaisteessa, kuivemmilta alueilta peräisin olevat päiväaktiiviset lajit sen sijaan kyllä, joten terraarion lämmitys onnistuu parhaten lämpölampulla ja lämpötilaeroja on kuitenkin järjestettävä. Paistattelevat lajit paistattelevat nimenomaisesti oksilla, joten lämpölampulla luotu lämpö on niille ehdoton vaihtoehto. Ei-paistattelevilla lajeilla terraarion yleiseen lämmittämiseen on mahdollista käyttää myös lämpökaapelia tai lämpömattoa, mutta lamppu on suositeltava.

Lajit, jotka viettävät aikaansa sekä pohjalla että puissa, menestyvät myös hyvin kaarnahake- sanomalehti- tai sammalpohjalla, lisänä voidaan käyttää kuivia lehtiä. Pohjakerroksen on tällöin kuitenkin oltava jonkin verran paksumpi, jotta eläimet eivät likaa itseään ulosteissa. Näillä lajeilla myös wetbox ja kylpemiseen sopiva vesiallas ovat tarpeellisia. Näitä käärmeitä hoidetaan maassa elävinä lajeina, eli terraarion korkeuden ei tarvitse olla sama kuin varsinaislla puukäärmeillä.

Kiipeilypuiden paksuus riippuu käärmelajin fyysisistä ominaisuuksista. Puissa elävät käärmeet ovat yleisesti ottaen fysiikaltaan joko hoikkia tai tanakampia ja lisäksi ovat pääasiallisesti maassa elävät lajit, jotka kiipeillessään suosivat oksien sijasta hyllymäisiä tasoja.

Hoikkarakenteiset ja pienet käärmeet voivat liikkua hyvin ohuilla oksilla ja lehtien / ruohovartisten kasvien päällä, joten ne eivät käytännössä vaurioita kasvillisuutta terraariossakaan. Kasvien valinta on siten periaatteessa vapaata ja riippuu lähinnä terraarion koosta ja kosteusvaatimuksista. Kevytrakenteisille ja hoikille käärmelajeille on tyypillistä, että ne viihtyvät nimenomaisesti kasvillisuuden keskellä (ovat usein väriltään vihreitä) ns. pöheikössä eli tiheäoksaisissa pensaissa ja puissa ja terraariossa käytetään siksi mieluiten tiheästi aseteltuja ohuita oksia. Vaakasuorat oksat tarjoavat varsinaista oleskelu- ja liikkumapinta-alaa, joten kiipeilyrakennelman painotus on kuitenkin vaakatasoon asetelluissa oksissa, joihin yhdistetään kasvillisuuden tuoma suoja.

Terraariossa kiipeilyrakennelma voidaan järjestää tikasmenetelmällä käyttäen poikkipuina ohuita oksia. Käytännössä näillä käärmeillä kannattaa kuitenkin suorien keppien asemasta käyttää haaraisia oksia, erityisesti kestävät katajan oksat ovat erinomaisia. Koska nämä lajit ovat hyvin kevyitä, tikkaiden sijasta voidaan käyttää vapaasti toistensa lomaan aseteltuja risuja, jalustalla seisovia kiipeilypuita tai kattoon ripustettuja oksia. Paksumpia oksia ei tarvita lainkaan, ja jos kiipeilyrakennelma pysyy itsestään pystyssä, oksien toisiinsa sitomistakaan ei yleensä tarvita.

Terraarioissa varsin yleinen esimerkki on viherkarkeakäärme, joka on pieni ja hento pääasiallisesti pensaissa, matalissa puissa ja aluskasvillisuuden seassa, mutta myös maassa liikkuva laji. Käärme on väriltään vihreä, mikä viittaa vahvasti suojaa antavan kasvillisuuden tarpeeseen. Laji on kotoisin USA:n eteläosista.

Terraariossa kiipeilyrakennelma koostuu hennoista oksista muodostuvasta tiheästä oksistosta. Sopiva puulaji on erityisesti kataja. Oksistoon yhdistetään suojaa antavaa lehvistöä joko elävien kasvien, tekokasvien tai kuivien heinien avulla. Koska käärme ei tuhoa kasveja, sopivia lajeja ovat kaikki keskikosteaan terraarioon sopivat lajit, erityisesti sellaiset jotka muodostavat lisää liikkumiseen soveltuvaa oksistoa. Terraarion korkeudesta riippuen sopivia ovat limoviikuna tai köynnökset, esimerkiksi muratti, juoru tai vesifiikus. Limoviikunan ohella Ti-plant kasvit eli jukkapalmu ja traakkipuut ovat korkeassa terraariossa helppokäyttöisiä korkeamman lehvästön järjestämisessä, vaikka niiden keskeinen ominaisuus eli fyysinen kestävyys ei olekaan olennaista pienten lajien terraarioissa. Terraarion pohjalla saniaiset ovat hyviä piilopaikkakasveja. Kasvien tulisi siis muodostaa tiheikkö, jonne käärme voi piiloutua. Viherkarkeakäärmeen liikkuessa myös maanpinnalla ja yleisesti ottaenkin matalassa kasvillisuudessa, terrarion pohjalle sijoitettu piilopaikka on myös tarpeen, esimerkiksi kaarnalevyt sopivat hyvin tarkoitukseen.

Viherkarkeakäärme ei ole aavikkolaji, joten kasvien mullan jatkuvalla kosteudella ei ole merkitystä kun terraarion ilmanvaihto on kunnossa. Itse asiassa, terraarion hillitty sumuttelu on lajille suotuisaa. Pohjamateriaali pidetään kuitenkin kuivana. Viherkarkeakäärme liikkuu myös pohjalla, joten peruspohjamateriaalina voidaan käyttää kaarnahaketta tai savea, ja esteettisenä lisänä kuivia lehtiä ja kariketta.

HUOM! Laji on päiväaktiivinen hyönteissyöjä, ja koska ravintoeläimet ovat pääasiallisesti yöaktiivisia sirkkoja, pohjamateriaalin tulee kuitenkin olla mahdollisimman ohut ja vähän piiloutumispaikkoja tarjoava, jotta sirkat eivät katoa käärmeen ulottumattomiin.

Päiväaktiivinen ja paistatteleva käärme tarvitsee lämpölampun, jonka tulee mieluiten lämmittää terraarion yläosassa olevin oksien yläpuolta. Myös tästä syystä oksiston ja katon välissä tulee olla liikkumatilaa. Yksittäisen terraarion paistattelupaikan lämmittäminen onnistuu usein kätevästi ulkopuolisella lampulla, jolloin terraarion sisäpuoli voidaan sisustaa mahdollisimman tehokkaasti.

Boa- ja pythonkäärmeet ovat ruumiinrakenteeltaan useimpia muita käärmeitä rakastekoisempia, ja kyseiset lajit asettavat siten rajoituksia kasvillisuuden käytölle kasvien valinnan ja sijoittelun suhteen. Normaalirakenteiset kiipeilevät käärmeet vertautuvat raskasrakenteisiin lajeihin sikäli, että ne ovat usein siinä määrin isokokoisia että hennommat kasvit eivät kestä niiden toistuvaa kiipeilyä.

Isommat käärmeet viihtyvät tukevammilla oksilla, joten terraarioon valittavat oksat suhteutetaan yksilön kokoon. Vaakasuorat oksat ovat olennaisia, koska ainoastaan niitä voidaan käyttää pääasialliseen liikkumiseen ja oleskeluun. Vihreä puupyton (Morelia viridis) ja vihreä puuboa (Corallus caninus) ovat erittäin tyypillisiä esimerkkejä vaakasuoran oksan käytöstä. Molemmat lajit asettuvat oksan päälle symmetriselle kiepille (valokuvia löytyy käärmeiden tieteellisellä nimellä googlettamalla), mikä onnistuu kunnolla vain vaakatasoisella oksalla.

Oksien tulee olla ”sileitä” eli ilman ohuita oksantynkiä, jotka lähinnä haittaavat käärmeen liikkumista ja oleskelua oksien päällä. Kataja sopii siksi tarkoitukseen huonosti. Vaakasuorien oksien ei tule myöskään olla liian lähellä terraarion seiniä, koska jos oksan molemmilla puolilla ei ole tilaa, sen käytettävyys kärsii. Samaten oksat eivät saa olla liian lähellä kattoa. Koska näiden käärmeiden paino on usein yli kilon ja yksilöt ovat muutenkin hentorakenteisia käärmeitä suurempia, kiipeilyrakennelmat tulee lähtökohtaisesti tukevoittaa sitomalla tai kiinnittämällä kiipeilypuut muuten toisiinsa. Erityisesti tulee huomata, että pyöreät vaakakepit pyörivät eläinten liikkuessa mikäli niitä ei sidota kiinni. Pyörivästä oksasta ei saa käärmeiden toivomaa tulkevaa häntäotetta.

HUOM! Kiipeilevien boien ja pythoneiden kohdalla on tarpeen tehdä selvä ero nimenomaisesti oksistossa elävien lajien (mm. Morelia viridis, Corallus caninus, Corallus hortulaneus) ja muuten suhteellisen aktiivisesti kiipeilevien lajien (mm. Python regius, Boa constrictor) välillä. Ensiksi mainitut hyödyntävät vaakasuoria oksia, joista ne pitävät hännällään kiinni. Jälkimmäiset taas suosivat usein enemmän ”hyllyjä” eli terraarion yläosiin esimerkiksi vanerista tehtyjä tasoja, joiden päällä voi oleskella samalla tavalla kuin terraarion pohjalla tai huomattavan paksun osan päällä / oksanhaarukassa. Hyllyt ovat hyödyttömiä oksistossa elävillä lajeilla, kun taas ohuista oksista tehty kiipeilyrakennelma on epäoptimaalinen pääasiallisesti maassa oleskeleville käärmeille.

Kasveista sopivia ovat lajit, jotka luovat suojaa antavaa lehvistöä sopivalle korkeudelle ja kestävät samalla satunnaista kiipeilyä. Korkeassa terraariossa rungolliset jukkapalmut ja traakkipuut ovat omiaan, koska lehtitöyhtö saadaan keskelle oksistoa ja ruusukemainen muoto uudistuu itsestään satunnaisissa vauriotilanteissa. Toisaalta, kun asiallisia kiipeilyoksia on runsaasti saatavilla, käärmeet eivät pääsääntöisesti viitsi kiipeillä kasveissa. Toinen vaihtoehto on käyttää rungottomia ruusukkeita eli bromelioita tai pesäraunioisia, jotka voidaan asentaa amppeleissa tai kiipeilyrakennelmaan sidotuissa ruukuissa oksiston keskelle. Kolmas mahdollisuus on köynnöskasvi, joka sinänsä on rakenteellisesti heikompi, mutta voidaan helposti uudistaa haaromalla ja pistokkaista. Koska käärmeet kiipeilevät pääasiallisesti tukevassa oksistossa, köynnöksen sijoittelulla vaurioita voidaan helposti estää pitämällä kasvi pois eläinten kulkureiteiltä. Köynnöskasvit voidaan asettaa ruukuissa pohjalle ja ohjata ylöspäin, tai paikalleen sidotuissa ruukuissa tai amppeleissa terraarion yläosaan, jolloin versot riippuvat alaspäin. Erityisen sopiva kasvi on kultaköynnös, pohjalla myös kasvutavaltaan pystympi aasinkorva on hyvä.