Maassa elävien liskojen terraario

Suurin osa maailman liskolajeista on pääasiallisesti maassa eläviä. Monet maassa elävät lajit kiipeilevät jonkin verran, mutta terraariossa olennaisin ulottuvuus on kuitenkin pohjapinta-ala, mikä erottaa terraarion toiminnallisen sisustuksen pääasiallisesti kiipeilevien lajien terraariosta. Maassaelävien liskojen terraarion toiminnallinen sisustus voi kuitenkin vaihdella melko paljon erilajisten liskojen vaihtelevan fysiikan ja tapojen seurauksena, lähinnä erot ovat kiipeilyrakennelmissa ja terraarion yleisessä sisustustyylissä (piilopaikat vs. avoin liikkumatila).

Liskolajin kiipeilyrakennelmien tarve on suhteellisen helposti määriteltävissä lajin yleisistä elintavoista ja useimmissa tapauksissa jo pelkästään eläimen ruumiinrakennetta tarkastelemalla. Suomalaisten liskojen osalta on selvää, että jalaton vaskitsa on täysin kiipeilykyvytön ja siten puhtaasti maassa elävä laji. Kynsillä varustettu sisilisko on käytännössä myös puhtaasti maassa elävä laji, koska se on fysiikkansa takia (lyhyet ja hennot jalat, lyhyet varpaat ja pienet kynnet) kyvytön tehokkaaseen kiipeilyyn. Sisilisko paistattelee usein ison kiven kyljellä, talon sokkelilla tai portakolla, puun tyvellä tms. jolloin se on kiivennyt maan pinnasta katsottuna joitakin kymmeniä senttejä jopa täysin pystysuoraa pintaa ylöspäin. Sisilisko kuitenkin pakenee uhattuna pudottautumalla alas kasvillisuuden suojaan, eikä niitä koskaan tavata esimerkiksi kahden metrin korkeudella puun rungolla tai talon seinällä. Sisiliskojen kiipeilykorkeus on siten käytännössä korkeintaan n. puoli metriä maanpinnasta katsottuna. Käytännössä sisiliskon kiipeilykyky on siis olematon, eikä sisiliskoa vastava lisko tarvitsisi terraario-oloissakaan varsinaisia kiipeilyrakennelmia.

Lajista riippuen, pääasiallisesti maassa elävät liskot voivat kuitenkin olla suhteellisen aktiivisiakin kiipeilijöitä. Esimerkiksi terraarioissa varsin tavalliset rotevat agamat harvemmin viihtyvät tasamalla, vaan keskittyvät kallioiden, kivikoiden, muurien ja puiden / suurempien pensaikoiden lähistölle, jolloin tehokas tapa paeta maassa liikkuvia saalistajia on kiivetä niiden ulottumattomiin. Terraariossa luonnossa aktiivisesti kiipeileville lajeille, joka pääasiallisesti kuitenkin oleskelee maassa, kiipeilyrakennelmat ovat olennaisia, mutta ne täytyy kuitenkin suhteuttaa lajin todelliseen kiipeilykykyyn.

Kiipeilykyvyttömän lajin terraarion sisustaminen kiipeilyrakennelmin on riskialtista, koska putoaminen vähänkin korkeammalta voi aiheuttaa vammoja. Mikäli terraariossa on kiipeilyrakennelma, kiipeilykyvytönkin lisko saattaa kivetä ylös, mutta ei fysiikkansa takia enää pääsekään alas muuten kun putoamalla. Eläintarhassa pidetty komodovaraanikin on kuollut putoamisen seurauksena syntyneisiin sisäisiin vammoihin. Toisaalta, koska maassa elävien lajien terraario on lähtökohtaisesti matala, lähinnä esteettisistä lähtökohdista tehdyt sisustusrakennelmat ovat käyttökelpoisia kunhan ne on tehty järkevällä tavalla.

HUOM! Kiipeilyn tuottama riski on huomioitava erityisesti verkkorakenteisissa terraarioissa, koska erittäin lyhytjalkaisetkin eläimet voivat kiivetä verkkoseinää pitkin ylöspäin terraarion kattoon asti ja pudota alas.

Suurin osa maassa elävistä liskoista ei viihdy avoimilla ja suojattomilla paikoilla, mutta pienempien lajien terraariot ovat yleensä niin pienikokoisia ettei niihin varsinaisesti edes pysty luomaan uhkaavaksi koettavaa laajaa avointa aluetta, kunhan terraariossa on edes muutamia sisustusesineitä. Kaikille liskoille piilopaikat ovat olennaisia, ja levymäisten piilopaikkarakennelmien käyttö lisää merkittävästi liskojen käytettävissä olevaa vaakasuoraa liikkumispinta-alaa. Avointa, pääasiallisesti tasaista pohjaa tarvitaan lähinnä hyvin lyhytjalkaisilla suuremmilla skinkeillä, jotka liikkuvat vatsallaan liukumalla ja maassa elävillä varaaneilla. Luonnollisesti näilläkin liskoilla tarvitaan ainakin yksi piilopaikka, vaikka terraarion yleinen sisustus olisikin varsin askeettinen.

Sisustusesineitä valittaessa tulee välttää pohjan alaa kutistavia rakennelmia, esimerkiksi sileitä pyöristyneitä kiviä, jotka ovat kiipeilykykyisillekin liskoille liian sileäpintaisia, sopimattoman muotoisia ja lisäävät lisäksi kohtuuttomasti terraarion painoa. Ylipäätään luonnonkivet (lukuunottamatta liuskekiviä, jotka tosin on yleensä painotehokkaampaa korvata keraamisilla kivijäljitelmälaatoilla) ovat erittäin epäkäytännöllisiä liskojenkin terraariossa. Esimerkki-osion Intro-kappaleessa kivien ongelmallisuus demonstroitiin leopardigekolle tarkoitetussa terraariossa. Vaikka kyseinen kuva onkin tarkoituksellisesti yliampuva, jokainen kyseisessä terraariossa oleva kivi on periaatteessa liskojen kannalta hyödytön ja kutistaa siten käytettävissä olevaa pohjapinta-alaa. Jos normaaleita kiviä käytetään estetiikan parantamiseen, ne lähtökohtaisesti siis huonontavat samalla terraarion toiminnallisuutta. Oikeiden kivien käyttö terraariossa on siten lähtökohtaisesti sopimatonta. Myös tekokivien ja -kallioiden käyttö on yleisesti ottaen tarpeetonta.

Kaikkien sisustusmateriaalien jotka ns. vievät tilaa terraariossa, tulisi olla liikuntakelpoista alustaa eli riittävän suurikokoisia, tasaisia, karkeita ja sopivalla tavalla asemoituja, jotta elämet voivat hyödyntää niitä. Puhtaasti esteettisistä syistä terraarioon laitettujan esineiden ei tulisi viedä käytännössä lainkaan eläinlajin käytettävissä olevaa tilaa – esimerkiksi pohjalla elävän liskon terraariossa pohjan yläpuolella olevat oksat ja kasvit eivät vähennä lainkaan liskon käytettävissä olevaa olennaista pohjapinta-alaa, mutta luovat tehokkaasti yleistä suojaa ja parantavat terraarion esteettistä ilmettä.

Pohjamateriaali valitaan lajin luontaisen elinympäristön mukaisesti. Hienoa hiekkaa käytetään ainoastaan lajeilla, jotka luonnossakin elävät hienolla hiekalla ja myös liskoilla pohjamateriaalin pinnan tulisi olle mahdollisimman kiinteä, jolloin siitä ei irtoa pieniä roskia eikä se upota eläimen alla. Pohjamateriaali pidetään lähtökohtaisesti kuivana joitakin sademetsissä eläviä lajeja lukuunottamatta. Kosteus löytyy wetboxista ja vesialtaasta sekä tarpeen mukaan eläimet ja pinnat kastelevasta sumutuksesta. Maan pinnalla elävillä lajeilla pohjamateriaalia tarvitaan lähtökohtaisesti vain ohut kerros, kaivelupaikka ja munintalaatikko ovat erikseen.

Suurin osa liskoista on päiväaktiivisia. Päiväaktiivisilla lajeilla tarvitaan lämpölamppu, joka voidaan asettaa säteilemään hoidetusta lajista riippuen joko terraarion pohjalle tai kiipeilyrakennelman päälle. Mikäli eläimet ovat riittävän kiipeilykykyisiä, lämmittelypaikka voidaan tehdä esimerkiksi piilopaikkarakennelman katolle. Yöaktiivisilla lajeilla matalan piilopaikan toisen päädyn lämmittäminen on erittäin suositeltavaa, jolloin eläimet voivat lämmitellä joko suoraan lampun alla tai piilopaikan lämpimässä päädyssä.

Wetbox on lähtökohtaisesti suositeltava varsinkin pienemmille maassa eläville liskoille, joskin jotkin lajit eivät wetboxia käytä. Lajista riippuen eläinten säännöllinen sumuttaminen voi myös olla olennaista. Vesiallas tarvitaan semiakvaattisia ja muuten vesistöjen lähellä eläviä liskoja lukuunottamatta ensisijaisesti vain juomavettä varten. Päin vastoin kuin käärmeet, varsin harvat liskolajit käytännössä kylpevät vesialtaassa. Tyypillisiä vesialtaan hyödyntäjiä ovat lähinnä vesistöjen läheisyydessä elävät varaanit, jotka saattavat maata vedessä pitkiäkin aikoja. Vesialtaan muodossa on lisäksi huomioitava, että altaan tulisi periaatteessa olla lähes yhtä pitkä kuin itse lisko, koska liskot ovat käärmeisiin verrattuna kankeampia eläimiä.

Tavallisesti lemmikkieläinkaupassa tavattavien maassa elävien liskojen luontainen habitaatti ja siten terraarion toiminnallinen sisustus vaihtelee huomattavasti, joten seuraavassa tarkastellaan vain muutamien tavallisimpien pääasiallisesti maassa elävien lemmikkiliskojen terraarion sisustamista. Lajikohtaiset terraariosisustuksen toiminnalliset linjaukset voidaan muiden liskolajien kohdalla helposti määritellä lajin luontaisista elintavoista ja ympäristöstä sekä varsin usein pelkästään liskon ruumiinrakennetta tarkastelemalla. Esimerkkikuvissa sisustukset on pääsääntöisesti tehty esteettisesti mahdollisimman tyylikkäiksi, mutta estetiikka ei taaskaan korreloi sisustuksen toiminnallisuuden kanssa. Lisäksi on jälleen huomioitava, että esimerkkiterraarion koko on liian pieni suurimmalle osalle liskolajeista, joten todellisuudessa terraarion koko olisi selvästi suurempi, vaikka sisustusesineet sinänsä ovatkin 1/1 koossa.

Kuivilla seuduilla tavattavat agamat ovat rakenteellisesti varsin samankaltaisia, mutta suosittujen lemmikkilajien elintavoissa on kuitenkin eroja olennaisia eroja. Tavallisia terraariossa pidettäviä kuivien seutujen agamalajeja (parta-agama, piikkihäntäagama ja aroagama) hoidettaessa eläinten todellinen kiipeilykyky ei ole alkuunkaan verrannollinen huolimatta liskojen samakaltaisesta ulkonäöstä, joten terraarion sisustus ei ole kiipeilymahdollisuuksien kannalta yhtenevä. Lajien käyttäytyminen määritellään luonnollisesti parhaiten luontaisten elintapojen perusteella, mutta yleisenä sääntönä voidaan todeta, että mitä pidempi häntä, mitä pidemmät varpaat ja mitä pidemmät ja voimakkaammat raajat agamalla on, sitä parempi / aktiivisempi kiipeilijä on kyseessä. Periaatteessa kuivilta seuduilta peräisin olevat agamat ja leguaanit voidaan siten jakaa terraarion toiminnallisten vaatimusten mukaisesti kolmeen tyyppiin:

Piikkihäntäagama elää puoliaavikoilla, käyttää vakituista pesätunnelia eikä kiipeile edes matalissa pensaissa tai kivipinnoilla. Lisko on käytännössä täysin maassa elävä joten terraarioon ei tarvita / tule sijoittaa korkeita, kiipeilyn mahdollistavia rakenteita. Terraarion sisustuksen kannalta piikkihäntäagamaan vertautuvia isompia kiipeilykyvyttömiä aavikkoliskoja ovat mm. leopardileguaani, chuckwalla ja aavikkoiguaani.

Piikkihäntäagaman terraariossa pohjakerroksen tulee mahdollistaa tunnelin kaivaminen, mutta toisaalta kaivamismahdollisuuteen on tarvetta ainoastaan osassa terraariota. Kuten maakilpikonnienkin terraariossa, koko pohjan peittäminen kymmeniä senttejä paksulla materiaalikerroksella tekee terraariosta kohtuuttoman painavan eikä irtonainen pohjakerros edes kelpaa pysyvän tunnelin kaivamiseen. Kaivamiseen varatulla alueella pohjamateriaalia siis tarvitaan paksu kerros, mutta muualla terraariossa vain muutamia senttejä eli pohjan peitteeksi, koska tällä alueella liskot ainoastaan liikkuvat materiaalin pinnalla. Toisaalta, piikkihäntäagama käyttää valmista tunnelia vakituisesti, eli se ei ole samalla tavalla aktiivisesti kaiveleva laji kuin varsinaiset kaivavat liskot. Kun terraariossa on valmiiksi kaivettu tunneli tai vastaava kunnollinen piilopaikka, monet liskoyksilöt eivät usein kaiva lainkaan. Eläin, joka ei hanki ravintoaan maan alta ei luonnossakaan kaiva turhan päiten, joten terraariossa jatkuva kaivaminen saattaa yksinkertaisesti osoittaa sopivan piilopaikkatunnelin puuttumista.

Piikkihäntäagama on kotoisin Saharan pohjoisosista, mutta hienoa hiekkaa ei suositella käytettäväksi kaivuumateriaalina siksi, ettei hiekkaan voi kaivaa pysyviä tunneleita. Jos hiekkaan sekoitetaan riittävä määrä turvetta, kaivamisominaisuudet paranevat, mutta pysyviä tunneleita ei turve-hiekkaseokseenkaan pysty kaivamaan, materiaalin kuivuessa käytävä romahtaa. Toisaalta tulee huomioida, että suuri osa agamista ei luonnossakaan elä puhtaan hiekan aluella, vaan maaperä on savipitoista ja siten pinnaltaan kiinteää, päinvastoin kuin dyynihiekka. Käytännössä paras pohjamateriaalivaihtoehto on siten savi. Saven vahvuus erityisesti pengerretyissä terraarioissa liittyy mahdollisuuteen säätää materiaalin palakokoa vapaasti, minkä seurauksena savimurusista kootut kasat eivät tasaannu tai valu raoista kuten hieno hiekka, ja ennenkaikkea mahdollisuuteen stabiloida osa pengerryksestä. Käytännössä strategisiin kohtiin, esimerkiksi käytävän suuaukon ympärillä olevaan saveen kaadetaan hieman vettä, kohta tiivistetään tarvittavaan vahvuuteen ja kuivuttuaan se on kova ja sortumaton, mutta liittyy kuitenkin edelleen saumattoman huomaamattomasti muuhun pohjamateriaaliin.

Saven heikkous pohjamateriaalina kuitenkin on, että sitä ei voi ostaa kaupasta kuten hiekkaa ja turvetta. Materiaalinhankinnassa on siten nähtävä hieman enemmän vaivaa ja talvella se voi olla käytännössä mahdotonta.

Sortumattoman tunnelin kaivaminen, erityisesti kun kyseessä on raskaampi eläin joka liikkuu myös pohjamateriaalikerroksen päällä, ei käytännössä onnistu ilman käytävän katon tukemista. Tämän takia tunnelin kaivavien liskojen terraariossa käytetään levyrakenteista kaivuutunnelia, tai pienempien yksilöiden tapauksessa laatoista rakennettuja tasoja, joiden alle käytävä voidaan kaivaa. Tällöin tunneli on kiinteäkattoisena sortumaton, ja toisaalta pohjamateriaalia tarvitaan vain kohtuullinen kerros, jolloin terraarion ylläpito on helpompaa pienemmän materiaalimenekin takia.

Käytännössä kiinteän katon muodostavat keraamiset kivijäljitelmälaatat asetetaan sopivien, riittävän vakaiden tukien (puupalikat tai tiilen / betonilaatan palat) päälle, ja laatan alusta täytetään pohjamateriaalilla. Tunnelin alkupäähän tehdään sopiva aloituskäytävä, jotta lisko aloittaa kaivamisen oikeasta kohdasta. Käytävän alkupään reunat voidaan stabiloida kostuttamalla ja tiivistämällä savi. Käytävästä ulos kaivettu ylimääräinen pohjamateriaali voidaan poistaa terraariosta.

Jos käytetään lasiseinäistä terraariota, käytäviin näkee luonnollisesti sisään mikäli ne ulottuvat sivuseinään asti. Tällöin seinään tulee kiinnttää pimennysverho, esimerkiksi musta kangas tai avattava pahvisuikale, jotta piilopaikka pysyy pimeänä, mutta eläinten kunto voidaan tarvittaessa tarkistaa.

Alla olevassa kuvasarjassa kaivuutunneli tehdään keramiikkalaatoista ja betonitiilistä. Tunnelin korkeus on 1/1 suhteessa täysikasvuiseen piikkihäntäagamaan, mutta todellisuudessa terraarion pohjapinta-ala olisi merkittävästi suurempi. Viimeisessä kuvassa tunneli on tehty kaksikerroksiseksi ja ylempi kerros on myös haudattu pohjamateriaalin sekaan. Terraarion siivoamisen kannalta ylemmän kerroksen kannattaa kuitenkin olla "hautaamaton".

Seuraavassa kuvasarjassa kaivuutunneli on tehty levyrakenteiseksi, mikä minimoi tarvittavan pohjamateriaalin määrän. Tähän sisustukseen on lisätty katajan oksia, jotka ovat kiipeilykyvyttömälle liskolle toiminnallisesti hyödyttömiä. Kiipeiltävien rakenteiden korkeus on n. 40cm, joten loukkaantumisriski on kuitenkin vähäinen.

Toiminnallisesti katsottuna kaivuutunneli ja ylipäätään käytävämäinen piilopaikka on erittäin olennainen piikkihäntäagamalle, mutta laji ei kaivele muuten kovinkaan aktiivisesti. Terraarion muu sisustus voi käsittää useampaan kerrokseen rakennettuja matalia laattatasoja, jotka lisäävät terraarion pohja-pinta-alaa ja tarjoavat lisää suojapaikkoja. Niitä rakennettaessa tulee huomioida, että maan pinnalla elävä piikkihäntäagama on lähes kiipeilykyvytön, joten rakennelmat eivät saa olla korkeita. Terraarion esteettistä ilmettä voidaan parantaa kuivilla oksilla ja heinillä, joilla ei ole toiminnallista merkitystä.

HUOM! Piikkihäntäagama ja edellämainitut leguaanit syövät kasveja, joten elävien kasvien käyttö terraariossa on hyvin rajallista, vaikka päiväaktiivisen autiomaalajin terraarion valaistuksen tuleekin olla erittäin kirkas.

Terraariossa tulee ehdottomasti olla juomavesiastia, mutta terraarion ilman tulee olla mahdollisimman kuivaa. Vesikuppi on siten sijoitettava mahdollisimman lähelle tuuletusaukkoja, jotta se ei nosta ilmankosteutta passiivisen haihtumisen kautta. Samasta syystä käytettyjen kasvien kasteluntarpeen tulee olla vähäinen. Kaivetussa onkalossa oleskelevan liskon terraariossa wetbox on periaatteessa tarpeellinen, joskin agamat käyttävät sitä hyvin harvoin. Wetbox asennetaan mieluiten varsinaisen pesätunnelin perälle, ja levyrakenteinen, avattavalla katolla varustettu käytävä on tästä syystä erittäin käytännöllinen.

Paistattelupaikka tehdään lämpölampulla terraarion pohjalle tai hyvin helposti saavutettavaan paikkaan matalan tason päälle.

Parta-agama elää puoliaavikoilla ja kiipeilee varsin aktiivisesti matalissa pensaissa. Terraarioon voidaan ja kannattaakin järjestää kohtuullisen korkuisia (n.40-60cm) kiipeilymahdollisuuksia, vaikka lisko onkin pääasiallisesti maassa elävä. Liian korkeita kiipeilyn mahdollistavia rakenteita ei kuitenkaan kannata tehdä. Lähisukuinen kauluslisko (huomatkaa ero ruumiinrakenteessa verrattuna parta-agamaan) on käytännössä selvästi enemmän kiipeilevä kuin parta-agama ja viihtyy puissakin, joten niiden terraarion sisustus tehdään kiipeilypainotteisemmaksi.

Käytännössä terraariossa kannattaa jälleen hyödyntää monikerroksisia piilopaikkarakenteita. Rakennelmien alin taso toimii piilopaikkana, mutta ylemmät osat pääasiallisesti liikkuma-alustana, joten ylempien tasojen välin (korokopalikoiden korkeuden) tulee olla riittävän korkea, jotta liskot voivat kulkea niitä pitkin normaalissa kävelyasennossa (olennaisena erotuksena alimmaiseen piilopaikkatasoon, minne lähinnä ryömitään suojaan).

Parta-agama on käytännössä niin isokoinen lisko, että aikuisen yksilön terraariossa voidaan käyttää keraamisten laattojen asemasta vanerista leikattuja suurempia tasoja ja korokepaloina esimerkiksi kevytsorajarkoista sahattuja palikoita. Tämä siksi, että mitä suurempia ovat levyt, sitä tukevampi on rakennelma. Pienistä laatoista kasatut rakennelmat ovat sortumisalttiimpia.

Pelkistä kevytsoraharkoista voidaan rakentaa erittäin helposti ja halvalla isompi toiminnallinen kiipeilyrakennelma. Standardikokoisina kevytsoraharkot pinoutuvat erittäin tukevasti ja niiden näkyviä särmiä voi tasoittaa sahaamalla. Harkkojen pinta soveltuu sellaisenaan loistavasti kiipeilyyn eli niitä ei tarvitse käsitellä mitenkään. Pinta karisee mekaanisessa käytössä jonkin verran, mutta sillä ei ole merkitystä koska harkot ovat täyttä tavaraa toisin kuin ohuella rappauksella pinnoitetut tekokivet yms. Harkkojen huonona puolena on reikäisen ja huokoisen pinnan hankala puhdistettavuus, mikäli lisko ulostaa niiden päälle. Tästä syystä harkojen yläpinta voi olla edullista rapata näkyviltä osiltaan laastilla sileäksi, mikä helpottaa puhdistamista.

Tekokivien ja kalliosisustuksen käyttö isommilla kiipeilykykyisillä liskoilla edellyttää pinnoitteen tehokasta stabilointia epoksilla tai polyesterillä, mikä taas heikentää merkittävästi pinnan kiipeilyominaisuuksia kynsillä kiipeilevien lajien näkökulmasta. Luonnollisen näköiseksi tehty kalliotausta on siten lähtökohtaisesti toiminnallisesti lähes hyödytön, karkealla kuviotelalla tehty rappaus taas toimii kohtuullisesti myös epoksoituna. Korkeasta hinnastaan huolimatta Sika Top Seal 107-polymeerilaasti on teknisesti paras materiaali kynsillä kiipeilevien lajien terraarioon. Joustavana se kestää huomattavasti paremmin ohuena kerroksena kuin normaali laasti eikä siten tarvitse erikseen pinnoittaa epoksilla tai polyesterilla. Pinta vastaa muuten normaalia sementtipohjaista laastipintaa ja on vesitiivis.

Parta-agama kiipeilee pensaissa, joten terraarioon voidaan levy/harkkokiipeilyrakennelmien lisäksi tai asemasta laittaa kiipeilyoksia. Oksien tulisi olla pääosin suhteellisen paksuja, mutta toisaalta niiden ei tarvitse kohtuullisen matalassa kiipeilyrakennelmassa kuitenkaan olla ns. halkaistuja runkoja kunhan agamat vain pystyvät helposti liikkumaan niiden päällä.

Elävät kasvit menestyvät hyvin päiväaktiivisten agamien tehokkaasti valaistussa terraariossa, mutta lajien valintaan tulee kiinnittää huomiota, koska parta-agamat syövät kasveja. Lisäksi ruukkujen pinta tulee suojata, jotta liskot eivät kaiva kasvien juuristoa. Parta-agamat saattavat kaivella ruukuissa varsin innokkaasti, joten niille on hyvä järejstää terraarioon kaivelumahdollisuus. Varsinaista kaivuutunnelia ei tarvita, mutta levykattoisen piilopaikan alusta voidaan kasata täyteen pohjamateriaalia, minkä lisko voi kaivaa ulos. Pohjamateriaalina savi on jälleen erittäin käyttökelpoista. Luonnollinen maa-aines tai sekoite ovat myös hyviä, kunhan ne muodostavat kiinteän kerroksen. Pelkkä seulottu hieno hiekka ei ole hyvä, koska pinta on upottava.

Vesiastia tarvitaan juomavettä varten (ilmankosteuden tulee pysyä alhaisena). Päiväaktiivisella, varsinaisia luolia hyödyntämättömällä parta-agamalla wetbox on käytännössä tarpeeton.

Parta-agamat paistattelevat joko pohjalla tai kiipeilyrakennelman päällä, joten lämpölampun sijaintipaikka on käytännössä vapaasti valittavissa.

Nimestään huolimatta mm. aroagamat elävät pääasiallisesti muurien, kallioiden ja suurempien puiden liepeillä ja kiipeävät erittäin ketterästi. Käytännössä ne viettävät suurimman osan ajastaan puissa tai kallioilla ja niitä hoidetaan käytännössä kiipeilevinä liskoina. Esimerkiksi Korfulla (yhdellä harvoista aroagaman esiintymispaikoista Euroopassa) rantabulevardilla elävät agamat viettävät suuren osan aikaansa isojen puiden rungoilla ja oksilla 5-6 metrin korkeudessa.

Terraariossa aroagama ei ole siten putoamisvaarassa kunhan kiipeilyrakennelmat ovat järkevästi tehtyjä. Terraarioon voidaan järjestää mahdollisimman runsaasti kiipeilymahdollisuuksia, mutta pohjapinta-ala on kuitenkin myös merkityksellistä. Terraario tulisi sijoittaa mahdollisimman korkealle huoneen lattiaan nähden kuten muillakin kiipeilevillä liskoilla, mutta sen ei tarvitse tällöin olla juuri metriä korkeampi. Sama pätee muihin vastaavan tyyppisiin kuivilta seuduilta peräisin oleviin agamiin, esimerkiksi kyläagamaan (Agama agama), jotka ovat käytännössä aktiivisesti kiipeileviä. Kosteammilta alueilta (=metsistä) peräisin olevat agama- ja leguaanilajit taas ovat lähtökohtaisesti puissa eläviä, joten ne hoidetaan aina kiipeilevinä lajeina.

Kiipeilyrakennelmat voidaan rakentaa samalla tavalla kuten yllä on kuvattu parta-agaman tapauksessa (ks. myös varsinaisten kiipeilevien liskojen osio). Kiipeilyrakennelmat, edellyttäen että ne on tehty oikeasti kiipeilykelpoisiksi, voivat olla korkeampia kuin parta-agamalla ja ylipäätään terraario voidaan tehdä korkeammaksi. Erotuksena parta-agamaan, suurin osa muista agamalajeista kiipeilee nimenomaisesti isompien puiden rungoilla, kallioilla yms. eli laajoilla pinnoilla pensaiden oksien asemasta. Terraariossa käytettyjen kiipeilypuiden tulee siten olla mahdollisimman laajan pinnan tarjoavia, käytännössä halkaistuja runkoja.

Kiipeilevien agamien terraario: Kuviotelalla tehty karkea pinta on erittäin sopiva kiipeilyalusta kalliopinnoilla kiipeilevien liskojen terraarioihin. Rappaus kannattaa yleensä tehdä irtonasiin levyihin, jotka sitten asetetaan nojaamaan vinosti terraarion seiniin tai kiinnitetään pystysuoraan seiniä vasten. Rappausta ei kiipeilyominaisuuksien takia kannata pinnoittaa lakkauksella, joten irtonaiset levyt on tarvittaessa helppo rapata uudelleen eivätkä ne lisää terraarion rakenteellista painoa. Lakkaamattoman rappauksen hinta on lisäksi mitätön. Karkeapintaiset verhoilukivet sopivat myös erinomaisesti kiipeilyseinäksi. Ne voidaan myös liimata irtolevyihin.

Arogama, kuten useimmat muutkin agamat, ei syö kasviravintoa, joten terraarion kasvien valinta on vapaampaa. Valaistus on päiväaktiivisilla liskoilla riittävän tehokasta mille tahansa kasville, joka kestää satunnaista kiipeilyä.

Vesiastia tarvitaan juomavettä varten (ilmankosteuden tulee pysyä alhaisena). Päiväaktiivisilla, varsinaisia luolia hyödyntämättömillä ja aktiivisesti kiipeilevillä agamilla wetbox on käytännössä tarpeeton. Kiipeilevät agamat piiloutuvat vaaran uhatessa esimerkiksi muurin halkeamiin, eli niille voidaan järjestää piilopaikkoja kiipeilyrakennelman yläosiin kaarnalevyillä tms.

Kiipeilevät agamat paistattelevat tyypillisesti maan pinnan yläpuolella, mutta kuitenkin harvemmin vertikaalisilla pinnoilla roikkumalla. Terraariossa paistattelupaikka tehdään yläpuolisella lampulla ja mielellään kiipeilyrakennelman yläosaan vaakasuoran tason päälle.

Leopardigekot ovat käytännössä täysin maanpinnalla eläviä, minkä näkee selvästi eläimen ruumiinrakenteesta (ei tarttumalevyjä tai kiipeilyyn sopivia kynsiä, hyvin lyhyet varpaat, lyhyehköt ja hennot raajat sekä lyhyt ja paksu häntä). Leopardigekon terraariossa on siten erityisen olennaista pitää pohjan ala mahdollisimman suurelta osin eläinten käytettävissä. Käytännön pohjapinta-alaa kasvattavat laattarakenteiset tasakattoiset piilopaikat ovat erityisen hyviä. Kiipeilyoksat yms. ovat täysin hyödyttömiä ja ylipäätään kiipelymahdollisuus altistaa putoamisvahingoille. Esteettisistä syistä koristeena käytettävien oksien ja kasvien tulee päin vastoin olla sellaisia, että gekot eivät pääse kiipeämään niitä pitkin.

Yöaktiivisella lajilla piilopaikka on syytä lämmittää toisesta päädystään, ja tämä onnistuu parhaiten juuri käyttämällä keraamisista laatoista tehtyä piiloa, jonka toisen päädyn yläpuolelle asetetaan lämpölamppu. Tällöin lisko voi lämmitellä piilossaan lämpimässä, mutta halutessaan myös tulla piilon katolle suoraan lampun alle. Koska laji ei ole varsinaisesti paistatteleva, piilopaikkaa voidaan lämmittää myös lämpökaapelilla tai lämpömatolla.

Pohjamateriaalin tulee olla kiinteää. Savi on erinomaista sekä irtorakeena että tiivistettynä kerroksena (gekkojen ulosteet ovat suhteellisen kuivia). Luonnollinen ulkoa kaivettu maa-aines tai keinotekoinen sekoitus on myös hyvä, edellyttäen että se voidaan tampata kiinteäksi kerrokseksi. Jos käytetään hiekkaa, sen tulisi olla luonnollista raekooltaan vaihtelevaa hiekkaa, mikä muodostaa tiiviin upottamattoman kerroksen.

Seuraavassa kuvasarjassa on esimerkkejä leopardigekon kaltaisten maassa elävien gekkojen terraarion toiminnallisesta sisustuksesta, jolla liskojen käytettävissä oleva pohjapinta-ala saadaan mahdollisimman suureksi. Wetbox on naamioitu laattojen alle vasempaan reunaan, mutta se on helposti poistettavissa eli ainoastaan yhden erillisen laatan alla eikä rakennelman sisällä. Keraamiset laatat ovat hyviä, mutta vastaavan kaltainen sisustus voidaan tehdä myös kaarnalevyillä (ks. jäljempänä tuleva pienten liskojen esimerkkikuvasarja), mutta silloin lämmitettävä piilopaikan osa tulee kuitenkin tehdä lämpöä johtavasta keramiikkalevystä. Liskon mahdollisimman monipuolisten liikkumareittien takia vaakasuoria laattoja ei kannata laittaa koko matkalta takalasia vasten, vaan väliin jätetään liskonmentävä rako. Tällöin eläimet voivat kulkea laattarakennelman ympäri ja tasolta toisella sekä etu- että takapuolelta. Piilopaikan alimman tason tulee olla niin matala, että gekko voi selkäänsä köyristämällä painautua kattoa vasten. Käytännössä tämä onnistuu parhainen laittamalla piilopaikan pohjalle vaihtelevan paksuinen kerros pohjamateriaalia, jolloin liskot voivat valita sopivan ahtaan kohdan. Pohjamateriaalin tulee muodostaa kiinteä kävelykelpoinen pinta. Esimerkissä on käytetty irtonaista saviraetta, joka voitaisiin kostutettuna tampata kovaksi kerrokseksi.

Vesiastia tarvitaan juomavettä varten ja wetbox on maassa elävillä yöaktiivisilla gekoilla olennainen varuste, vaikka jotkin lajit tai yksilöt eivät sitä aktiivisesti käyttäisikään. Wetbox on suositeltavaa asettaa isomman piilopaikkarakennelman toiseen päätyyn, jolloin gekot voivat kulkea wetboxiin ja ulos sieltä päivisin tulematta esiin kirkkaaseen valoon. Keraamisista laatoista tehty sisustus on tästä syystä erittäin sopiva, koska piilopaikan vastakkainen pääty voidaan lämmittää lampulla, jolloin kaikki lämpötila-alueet saadaan saman katon alle.

Maassa elävät skinkit, useimmat sisiliskolajit, vaskitsat ja seltopusikit yms pienehköt aluskasvillisuuden seassa elävät liskot ovat yleensä käytännössä kiipeilykyvyttömiä. Suurin osa näistä liskoista on päiväaktiivisia ja siten enemmän tai vähemmän aktiivisesti paistattelevia. Nämä liskot pakenevat aina alaspäin aluskasvillisuuden yms. sekaan eivätkä kiipeä pakoon ylöspäin edes silloin, kun ne ovat paistattelemassa esimerkiksi kivimuurin alaosassa. Terraariossa on siten olennaista välttää kiipeilykelpoisten sisustusten rakentamista, mikä altistaa ”pakohyppyjen” lisäksi tahattomalle putoamiselle.

Sinikieliskinkit ovat vaskitsojen ja seltopusikkien ohella tyypillinen esimerkki täysin maassa elävästä lajista. Sinikieliskinkkien jalat ovat niin lyhyet, ettei lisko pysty lainkaan kävelemään vartalo maasta kohotettuna, vaan eläin liukuu maata pitkin vatsallaan. Terraarion pohjan tulee siten olla liukumiseen sopiva. Käytännössä mikä tahansa irtomateriaali käy terraarion pohjalle lajin luontainen ympäristö huomioiden, mutta karkeaksi hiekoitettu hiekkapaperin tavoin raapiva tekokalliopohja on sopimaton, vaikka sitä näkee usein käytettävän yleisöterraarioissa. Savi tai luonnollinen maa aines / keinotekoinen sekoite on jälleen hyvä vaihtoehto. Esimerkkikuvissa on käytetty savea, mikä sopii erinomaisesti kuivapohjaisiin terraarioihin.

Sinikieliskinkeillä terraarion pohjan tulee olla mahdollisimman suurelta osin avoin ja pohjalla sisustusmateriaaleina voidaan käyttää lähinnä keraamisen laatan kappaleita ja halkaistuja oksia, joiden ylitse liskot voivat helposti kulkea. Yleistä suojaa luodaan ruukuissa olevilla kasveilla ja koristeoksilla, joiden ei ole tarkoituskaan olla kiipeilykelpoisia.

Sinikieliskinkin terraario: Sinikieliskinkit ovat vatsallaan liukuvia ja tanakkarakenteisia, joten terraarion pohjan tulee olla pääosin avoin ja tasainen. Piilopaikat ovat mieluiten matalia laatta/levypiiloja tai kaarevista kaarnalevyjä, jolloin kömpelökin lisko voi hyödyntää niiden kattoja. Wetbox ja mahdollinen kaivelulaatikko ovat suositeltavia erityisesti kuivemmilta seuduilta peräisin oleville lajeille. Esimerkkiterraario on muuten sovelias, mutta pohjapinta-alaltaan liian pieni.

Yksikerroksinen, laajakattoinen keraamisista laatoista tai vanerilevystä rakennettu piilopaikka on myös käytännöllinen ja lisää käytettävissä olevaa pinta-alaa samoin kuin kaarevista kaarnanpaloista tehdyt luolat. Tasorakennelman tulee kuitenkin olla niin matala, että lisko voi helposti laskeutua alas katolta mistä kohdasta tahansa, eli rakennelma on käytännössä vain n. 10 cm korkea. Täysin kiipeilykyvyttömillä lajeilla kuten sinikielillä ja vaskitsoilla tasot voivat käytännössä olla vain yksikerroksisia, enemmän kiipeilykykyä omaavilla lajeilla niistä voidaan tehdä useampikerroksisia, jolloin käytettävissä oleva pinta-ala kasvaa entisestään.

Vaskitsoilla ja seltopusikeilla terraarion pohjan tulee olla myös pääasiallisesti melko tasainen, mutta piilopaikkoja ja varsinaisen pohjamateriaalin päällä olevaa irtainta materiaalia (kuivat heinät, kuivat lehdet, sammal) voidaan käyttää käärmemäisillä ja sujuvasti liikkuvilla jalattomilla liskoilla runsaammin kuin tanakammilla sinikieliskinkeillä.

Kiipeilykyvyttömillä liskoilla varsinaisia kiipeilyoksia ei siis toiminnallisesta näkökulmasta tarvita yleensä lainkaan, ja päinvastoin niiden käyttöä tulee välttää putoamisvahinkojen estämiseksi.

Terraariossa tarvitaan aina juomavesikuppi. Wetboxin käyttö on yleisellä tasolla suositeltavaa ja se ei käytännössä juurikaan vie tilaa terraariossa, vaikka lisko ei sitä aktiivisesti käyttäisikään. Suuri osa päiväaktiivisista liskoista ei käytännössä tarvitse wetboxia, mutta sen käytöstä ei siis ole mitään haittaakaan.

Koska suurin osa liskolajeista on päiväaktiivisia, paistattelupaikka järjestetään lämpölampulla. Käytännössä paistattelupaikka tarvitaan kaikilla lajeilla riippumatta niiden luontaisesta elinympäristöstä, siis myös metsälajeilla. Täysin kiipeilykyvyttömillä liskoilla (vaskitsat yms.) paistattelupaikan tulisi lähtökohtaisesti olla terraarion pohjalla. Hieman enemmän kiipeilykykyä omaavilla lajeilla se voi olla myös kaarnasta tai keramiikkalaatoista rakennetun tasorakennelman päällä edellyttäen, että eläimet pääsevät sinne sujuvasti.

Alla on erilaisia mallisisustuksia, jotka on tehty pienehköille maassa eläville liskoille. Kuvasarjan tarkoitus on esitellä materiaalien käyttöä terraarion sisutamisessa eikä sisustuksia siten ole tehty tiettyä liskolajia silmälläpitäen. Varsinaiset kiipeilyrakennelmat kuitenkin pääosin puuttuvat, koska ne ovat yleensä tarpeettomia. Terraarion pohjan ei tarvitse olla tasainen, kunhan se on suurimmalta kuitenkin käyttökelpoista liikkuma-aluetta. Nupukivet yms eivät siten käy. Pohjan pengertäminen parantaa selvästi estettistä ilmettä verrattuna tasaiseen pohjaan, ja tässä tapauksessa sekä irtosavesta että kiinteäksi tampatusta savesta tehty pohja on kevennetty kasaamalla pengerrys muovisten pakastusrasioiden päälle. Koska pohja on kuiva, rasiat ovat tyhjiä ja terraarion huomattavan alhainen kokonaispaino mahdollistaa sen siirtelyn sisustusta purkamatta. Kiinteäksi tampattuun pohjaan saven kuivuessa muodostuvat halkeamat on käytännössä parempi tiivistää uudelleen savella, jolloin pinnasta saadaan yhtenäinen. Tällöin ruokaeläimet ja jätteet eivät katoa halkeamiin.

Lajista ja joidenkin varaanilajien tapauksessa iästä riippuen jotkin varaanit ovat käytännössä pääasiallisesti puissa eläviä, joten niitä hoidetaan kiipeilevinä liskoina. Maassa elävät varaanit ovat kuitenkin pääasiassa maan pinnalla käveleviä liskoja ja niiden ei tule antaa kiivetä korkealle putoamisriskin takia.

Varaanien terraarioissa on olennaista mahdollisimman laaja pohjapinta-ala, jota voidaan jonkin verran laajentaa matalalla sijaitsevilla kiipeilyrungoilla ja vanerilevyistä ja kevytsoraharkoista valmistetuilla tasorakennelmilla. Maassa kävelevän lajin pohjamateriaalin tulee olla riittävän imukyistä jotta ulosteet eivät sotke liskoa, mutta toisaalta useimmat teiju- ja varaanilajit eivät kaiva lainkaan. Muutamat kaivavat lajit ovat pienikokoisia ja niiden terraarioissa on jälleen kätevintä käyttää kaivuutunnelia tai keraamisten laattojen alle kaivettavaa käytävää.

Suuremmat varaanilajit tarvitsevat huonekokoisen terraarion ja ne ovat pääsääntöisesti normaaliasuntoihin soveltumattomia suuren kokonsa takia. Pienempienkin varaanien liikkuma-aluetta voidaan suurentaa päästämällä ne välillä ulos terraariosta. Varaanit ja teijut on erittäin suositeltavaa kesyttää lajista riippumatta, jolloin niiden käsittely on huomattavasti helpompaa.

Monet varaanilajit elävät vesistöjen lähellä ja ovat hyviä uimareita, mutta yksikään laji ei ole käytännössä semiakvaattinen, vaan joko puissa tai maassa elävä, joka elinympäristönsä takia joutuu usein veteen siirtyessään paikasta toiseen tai paetessaan saalistajia. Yksikään varaanilaji ei kuitenkaan saalista vedessä, joten vedellä ei ole varaaneille toiminnallista merkitystä terraarioissa. Jotkin varaanit kuitenkin makailevat mielellään vesialtaassa, eli vesistöjen lähistöllä elävät varaanilajit ovat niitä harvoja liskoja, joilla tarvitaan kylpemiseen soveltuva suuri vesiastia. Vesialtaan tulee siis olla niin pitkä, että lisko mahtuu siihen helposti kokonaan. Isokokoisilla lajeilla wetbox on epäkäytännöllinen ja yleisesti ottaen tarpeetonkin. Liskoja voi tarvittaessa sumuttaa yleisen ilmankosteuden lisäksi.

Päiväaktiiviset lajit tarvitsevat lämpölampun, ja paistattelupaikka voidaan luoda terraarion pohjalle tai matalahkon tason / kiipeilypuun päälle.